Lue keskustelun säännöt.
HS Jos oma perhe kuuluu työväenluokkaan, yliopisto saattaa tuntua oudolta ja vieraalta.
09.09.2021 |
"Opintojen alkaessa vastassa oli uusia yllätyksiä, Launonen kertoo. Hän kuvailee olleensa yliopiston käytävillä kuin norsu posliinikaupassa.”Kotona ei ollut mitään kertomusperinnettä siitä yliopistosta. En tiennyt tapahtumista, sitseistä tai ainejärjestöistä.”Opintojen ohessa tehdystä varastotyöstä tuli jonkinlainen takaportti omaan taustaan. Siitä riitti puhuttavaa esimerkiksi suvun miesten kesken. Hän tunsi olevansa ympäristölleen vieras, puhetyyliä myöten. Sen huomasi esimerkiksi huumorissa. Vitsimielessä heitetyt letkautukset johtivat toisinaan isoihin väärinkäsityksiin ja ongelmiin, Launonen kertoo.Launonen kuvailee yliopistomaailmaan astumisen aiheuttamaa oloa jonkinlaiseksi välitilaksi."
Muilla vastaavia kokemuksia? Omat opinnot ovat 90 -luvulta ja silloin oli todellakin norsumainen olo Helsingin yliopistolla tällaisella työväenluokan edustajalla.
Kommentit (674)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hukkuu nyt asian pointti
Työläistaustalta tulevan on hyvä vaan tunnistaa, ettei se outouden ja ulkopuolisuuden tunne johdu siitä, että hän olisi jotenkin huonompi tai sosiaalisesti lahjaton. Vaan hän on ehkä uudemmassa ja vieraammassa tilanteessa kuin moni muu, ja joutuu siksi tulemaan elämänvaiheeseen vähän takamatkalta. Ja on yksinäinen olo, koska perheessä ei voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa, he eivät yhtään ymmärrä mistä puhutaan.Kun ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa, vaan tilanne on mikä on, voi olla itselleen armollisempi, kokea ettei ole yksin, vaan kuuluu tiettyyn viiteeyhmään, ja myös voi olla itsestään ylpeä.
Kauniisti ajateltu, mutta eihän tämä ole vain työväenluokkaisten asia. Myös niiden akateemista lähtökohdista olevien on hyvä tunnistaa, että on olemassa muitakin lähtökohtia, jotka eroavat omista ja se kurssikaveri on voinut päästä matkaan takamatkalta eikä ole vain sosiaalisesti kömpelö, kuten täällä haluttiin leimata.
okei, sovitaan niin, mutta miksi? Eikö siellä jokainen ole edistämässä niitä omia opintojaan, miksi jokaisen pitäisi jotenkin erityisesti tunnistaa se, että jollain toisella voi olla jotain olosuhteita ja takamatkaa? Eikö riitä normaalin ystävällinen ja yhteistyökykyinen suhtautuminen? Ei kaikkien kanssa voi muutenkaan olla ylimmät ystävät ja toisten olosuhteista useimmiten ole edes mitään tietoa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oulussa oli paljon maatilojen lapsia, Onko ne työväenluokkaisia
Ei, maanviljelijät työllistävät itsensä, eivätkä ole kenenkään palkollisia. Heillä on myös merkittävää suvun perintöomaisuutta kiinteistöinä, eli ovat omistavaa luokkaa. Maanviljelijä voi esim myydä metsää.
Työläisellä on yleensä vain se seuraava palkkansa.
No jos työväenluokka määritellään noin, niin uskon että sitten siltä taustalta voikin olla vaikea sopeutua yliopistomaailmaan. Mutta se tarkoittaa, että suurin osa ns perinteisissä duunariammateissa työskentelevistä (raksamiehet, hoitajat, rekkakuskit) ei ole työväenluokkaa, koska useimmilla on kuitenkin säästöjä ja esim omistusasuntoja, kesämökkejä ja ihan keskiluokkainen elämä. Palkkakin voi olla parempi kuin akateemisella naapurilla. Ja työväenluokkaa olisi sitten vain ne kaikkien köyhimmät, joilla ei tosiaan ole kuin sen kuun palkka tai sosiaalituet, niinkö? Eli kyse ei olekaan välttämättä vanhempien koulutustasosta vaan ennemmin rahankäyttötaidoista tai -tuurista. Sinänsä aika hankala määritelmä, kun ihmisten taloustilanteet tuppaa elämän aikana muuttumaan.
Tämä. Ihan vaan esimerkkinä kuuntelin erästä noin 50 v miekkosta kun hän kertoi omistavansa 2 metsäkonetta ja yhden puunkuljetusauton. Kolmas metsäkone oli vielä velkarahalla. Eli omaisuutta varovasti arvioiden 5miltsiä kun lasketaan muu kalusto ja hirsitalo rantatontilla mukaan. Ihan kertoi ottaneensa velkaa ja maksaneensa sitä h*lvetinmoisella työnteolla pois, kunnes oli varaa palkata pari renkiä. Tuli vaan mieleen, kun täällä eräänä päivänä keskusteltiin siitä kuinka väsynyttä on kehuskella kovalla työn teolla kun kaikki onkin geenien ja tuurin ansiota /syytä...
En sitten tiedä hänen tai lastensa menestyksestä filosofisissa keskusteluissa, kun mulle puhui lähinnä rahasta ja työnteosta ;-)
Niin, tämmöinen oman elämänsä seppä toisaalta antaa lapsilleen erinomaisen esimerkin siitä, että kovalla työllä voi saavuttaa paljon. Oli se sitten akateemisella uralla tai ei. Minunkin mieheni isä oli ensin töissä betonitehtaassa, sitten raksalla, nykyään sillä on oma rakennusalan firma. Äitinsä oli miehen lapsuudessa Shellin kassalla, nykyään myymäläpäällikkö. Miten tämmöiset sitten määritellään? Minusta tämmöiseen "luokkajakoon" takertuminen on jotenkin niin väsynyttä ja mielikuvituksetonta nykysuomessa. Kyllä, vanhempien koulutustaso tilastotasolla vaikuttaa lasten koulutustasoon ja menestykseen. Yksilötasolla siihen vaikuttaa niin moni muukin asia, että tilastojen tuijottaminen on aika turhaa, ellei satu tekemään jotain yhteiskuntatieteellistä tutkimusta.
Työväenluokkaahan tuo on, menestynyttä sellaista, mutta edelleen vahvasti työväenluokkaa.
Jos oma perhe kuuluu ylempään keskiluokkaan voi ammattioppilaitoksen varastomies- l. logistiikkalinja aiheuttaa syvää toiseuden tunnetta kolmekymppisessä opiskelijassa. Vanhempani eivät opettaneet miten nuuska laitetaan huuleen enkä tunne nuorisomusiikkia. Saanko nyt 3 vuotta psykoterapiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hukkuu nyt asian pointti
Työläistaustalta tulevan on hyvä vaan tunnistaa, ettei se outouden ja ulkopuolisuuden tunne johdu siitä, että hän olisi jotenkin huonompi tai sosiaalisesti lahjaton. Vaan hän on ehkä uudemmassa ja vieraammassa tilanteessa kuin moni muu, ja joutuu siksi tulemaan elämänvaiheeseen vähän takamatkalta. Ja on yksinäinen olo, koska perheessä ei voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa, he eivät yhtään ymmärrä mistä puhutaan.Kun ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa, vaan tilanne on mikä on, voi olla itselleen armollisempi, kokea ettei ole yksin, vaan kuuluu tiettyyn viiteeyhmään, ja myös voi olla itsestään ylpeä.
Kauniisti ajateltu, mutta eihän tämä ole vain työväenluokkaisten asia. Myös niiden akateemista lähtökohdista olevien on hyvä tunnistaa, että on olemassa muitakin lähtökohtia, jotka eroavat omista ja se kurssikaveri on voinut päästä matkaan takamatkalta eikä ole vain sosiaalisesti kömpelö, kuten täällä haluttiin leimata.
okei, sovitaan niin, mutta miksi? Eikö siellä jokainen ole edistämässä niitä omia opintojaan, miksi jokaisen pitäisi jotenkin erityisesti tunnistaa se, että jollain toisella voi olla jotain olosuhteita ja takamatkaa? Eikö riitä normaalin ystävällinen ja yhteistyökykyinen suhtautuminen? Ei kaikkien kanssa voi muutenkaan olla ylimmät ystävät ja toisten olosuhteista useimmiten ole edes mitään tietoa..
Ei tässä kysytty kenenkään ystävyyttä, vain sitä että tiedostaa omat etuoikeutetut lähtökohtansa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä hukkuu nyt asian pointti
Työläistaustalta tulevan on hyvä vaan tunnistaa, ettei se outouden ja ulkopuolisuuden tunne johdu siitä, että hän olisi jotenkin huonompi tai sosiaalisesti lahjaton. Vaan hän on ehkä uudemmassa ja vieraammassa tilanteessa kuin moni muu, ja joutuu siksi tulemaan elämänvaiheeseen vähän takamatkalta. Ja on yksinäinen olo, koska perheessä ei voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa, he eivät yhtään ymmärrä mistä puhutaan.Kun ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa, vaan tilanne on mikä on, voi olla itselleen armollisempi, kokea ettei ole yksin, vaan kuuluu tiettyyn viiteeyhmään, ja myös voi olla itsestään ylpeä.
Hyvin harvassa taitaa olla ne jotka on lapsuutensa viettäneet yliopiston käytävillä ja luentosaleissa saati sitten opiskelijaelämän tilaisuuksissa. Elikkä eiköhän se kynnys ole samankaltainen jokaiselle. Toiset tunnetusti sopeutuu uuteen ympäristöön helpommin kuin toiset mutta ei tää tietääkseni taustasta riipu vaan luonteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska nää sitsit on tulleet? Ysärillä oli ainejärjestöjen vuosijuhlat yms, mutta sitseistä en ollut kuullut. Kahteen tiedekuntaan tein tutkinnot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hukkuu nyt asian pointti
Työläistaustalta tulevan on hyvä vaan tunnistaa, ettei se outouden ja ulkopuolisuuden tunne johdu siitä, että hän olisi jotenkin huonompi tai sosiaalisesti lahjaton. Vaan hän on ehkä uudemmassa ja vieraammassa tilanteessa kuin moni muu, ja joutuu siksi tulemaan elämänvaiheeseen vähän takamatkalta. Ja on yksinäinen olo, koska perheessä ei voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa, he eivät yhtään ymmärrä mistä puhutaan.Kun ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa, vaan tilanne on mikä on, voi olla itselleen armollisempi, kokea ettei ole yksin, vaan kuuluu tiettyyn viiteeyhmään, ja myös voi olla itsestään ylpeä.
ihan näin ei-akatemisesta perheestä ulevana (ja solahdin silti yliopistomaailmaan hyvin) niin paljonko te alustatte lastanne yliopistoelämästä ennen opiskeluja? Kerrotte tapahtumista ja tavoista toimia? Jaatte kokemuksia kuin synnytys- tai armeijakertomuksia ikään? Minusta tämä artikkeli on huvittava, ainnakin nymymaailmassa, jossa ainakin lukiotasolle pääsee kyllä ihan "työväenluokasta" riippumatta kuka tahasa. Samoin kuin tiedon äärelle. Ei sinne yliopistoon mistään savikuopasta ja tynnyrissä kasvaneena mennä.
Äitini väitti, että yliopistossa tutustuu ihmisiin helpommin kuin missään muualla ja opiskeluaika on ihmisen parasta aikaa. Täysi yllätys olikin, että olin todella yksinäinen yliopistossa ja koin, että ilmapiiri oli ihan muuta kuin olin luullut.
Opiskelin valtsikassa ja moni opiskelukaveri oli tosi elitistinen. Lisäksi kaikilla oli hirveä huoli työnsaannista, mikä aiheutti monenlaista kuppikuntaa ja kilpailuasetelmaa ihan älyttömissä asioissa. En kokenut mitään opiskelukavereiden välistä yhteishenkeä kuten vielä lukiossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hukkuu nyt asian pointti
Työläistaustalta tulevan on hyvä vaan tunnistaa, ettei se outouden ja ulkopuolisuuden tunne johdu siitä, että hän olisi jotenkin huonompi tai sosiaalisesti lahjaton. Vaan hän on ehkä uudemmassa ja vieraammassa tilanteessa kuin moni muu, ja joutuu siksi tulemaan elämänvaiheeseen vähän takamatkalta. Ja on yksinäinen olo, koska perheessä ei voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa, he eivät yhtään ymmärrä mistä puhutaan.Kun ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa, vaan tilanne on mikä on, voi olla itselleen armollisempi, kokea ettei ole yksin, vaan kuuluu tiettyyn viiteeyhmään, ja myös voi olla itsestään ylpeä.
ihan näin ei-akatemisesta perheestä ulevana (ja solahdin silti yliopistomaailmaan hyvin) niin paljonko te alustatte lastanne yliopistoelämästä ennen opiskeluja? Kerrotte tapahtumista ja tavoista toimia? Jaatte kokemuksia kuin synnytys- tai armeijakertomuksia ikään? Minusta tämä artikkeli on huvittava, ainnakin nymymaailmassa, jossa ainakin lukiotasolle pääsee kyllä ihan "työväenluokasta" riippumatta kuka tahasa. Samoin kuin tiedon äärelle. Ei sinne yliopistoon mistään savikuopasta ja tynnyrissä kasvaneena mennä.
On vielä eri asia olla ei-akateeminen, mutta vaikka opistokoulutettu. Onko noin vaikeaa ymmärtää, että joidenkin vanhemmat on menneet duunariksi 16-vuotiaana suoraan kansakoulusta tai sitten peruskoulusta. Silloin ei ole edes yleissivistävää lukiota alla, ei juurikaan kielitaitoa, ei ole ehkä ulkomailla oltu, ei haettu koskaan mihinkään opintoihin. Ei ehkä ole koskaan haettu töihinkään, vaan on pysytty samalla työnantajalla siitä asti. Ei mitään kokemusta CV:n kartuttamisesta, verkostoitumisesta, itsenäisestä opiskelusta, ei pakollisista harjoittelusta, vaihdosta, oman alan kesätöistä tai opintojen ohella oman alan työn teosta. Ei varsinkaan opintojen rakentamisesta ja aikataulutuksesta tai sen vaikeudesta, ei siitä mitä on valita ja yrittää tehdä lopputyö. Ei edes siitä, mitä on rypistää kasaan kirjallinen raportti. Nämä vanhemmat eivät ole ehkä edes käyttäneet ikinä tietokonetta.
Vielä nykyään, kun olen ollut 1,5 vuotta etätöissä asiantuntijana, äiti välillä kysyy, enkö ole vieläkään ollut töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä allekirjoitan ap:n kokemuksen täysin. Olen ensimmäinen yliopistoon päässyt sekä omasta että puolisoni suvusta. En tiennyt mistään mitään, sitseistä enkä mistään. Ihan kaikki tuli uutena. On myös todella ulkopuolinen olo niiden seurassa, jonka perheissä selvästi on kouluttauduttu ja tiedetään asioista. Tämä kaikki ei kuitenkaan estänyt oppimasta ja osallistumasta, mutta jännitti tosi paljon kaikki asiat ja oli hölmö olo usein.
Tuo on juuri sitä kummallista työväenluokkaisten harhaa tässä ketjussa. Esimerkiksi minä kolmannen polven akateemisena kuulin sitseistä ensimmäisen kerran vasta opiskelukabereiltani. En ollut koskaan edes kuullut sellaista sanaa ennen.
Nämä työväenluokkaisten kuvitelmat akateemisista muistuttavat vähän palstan Ulin harhoja siitä, miten kaikki naiset saisivat parisuhteen heti halutessaan.
Samaa mieltä. Ilmeisesti Helsinki ja siellä jotkus spesiaalialat. Naurettava ajatuskin että vanhemmillani tai itselläni olisi ollut mitään käryä nykyajan opiskelijaperinteistä tai jostain hiton karokkaetiketistä tai miten professoreja puhutellaan ym. höpönlöpöä. Itse opiskelin 90-luvulla eikä silloin ollut edes sitsiperinnettä maakuntayliopistossa tai jos oli niin varmaan teekkareilla.
Otaniemessä järjestetään vanhempainsitsit osassa kiltoja. Eli fuksit tulevat sitseille vanhempineen. Vanhemmille tämä on kiva nähdä vanhoja opiskelija- ja työelämän kavereita, ja huomata, että heidän lapset ovat samalla alalla. Hyvä verkostoitua ja rekrytäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hukkuu nyt asian pointti
Työläistaustalta tulevan on hyvä vaan tunnistaa, ettei se outouden ja ulkopuolisuuden tunne johdu siitä, että hän olisi jotenkin huonompi tai sosiaalisesti lahjaton. Vaan hän on ehkä uudemmassa ja vieraammassa tilanteessa kuin moni muu, ja joutuu siksi tulemaan elämänvaiheeseen vähän takamatkalta. Ja on yksinäinen olo, koska perheessä ei voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa, he eivät yhtään ymmärrä mistä puhutaan.Kun ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa, vaan tilanne on mikä on, voi olla itselleen armollisempi, kokea ettei ole yksin, vaan kuuluu tiettyyn viiteeyhmään, ja myös voi olla itsestään ylpeä.
Kauniisti ajateltu, mutta eihän tämä ole vain työväenluokkaisten asia. Myös niiden akateemista lähtökohdista olevien on hyvä tunnistaa, että on olemassa muitakin lähtökohtia, jotka eroavat omista ja se kurssikaveri on voinut päästä matkaan takamatkalta eikä ole vain sosiaalisesti kömpelö, kuten täällä haluttiin leimata.
okei, sovitaan niin, mutta miksi? Eikö siellä jokainen ole edistämässä niitä omia opintojaan, miksi jokaisen pitäisi jotenkin erityisesti tunnistaa se, että jollain toisella voi olla jotain olosuhteita ja takamatkaa? Eikö riitä normaalin ystävällinen ja yhteistyökykyinen suhtautuminen? Ei kaikkien kanssa voi muutenkaan olla ylimmät ystävät ja toisten olosuhteista useimmiten ole edes mitään tietoa..
Ei tässä kysytty kenenkään ystävyyttä, vain sitä että tiedostaa omat etuoikeutetut lähtökohtansa.
Tämä on taas tätä etuoikeuskehäpotaskaa. Siinä vaan on se vika, että kun kutsut muita etuoikeutetuiksi yksittäisen asian perusteella, olet sokea omille etuoikeuksillesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oulussa oli paljon maatilojen lapsia, Onko ne työväenluokkaisia
Ei, maanviljelijät työllistävät itsensä, eivätkä ole kenenkään palkollisia. Heillä on myös merkittävää suvun perintöomaisuutta kiinteistöinä, eli ovat omistavaa luokkaa. Maanviljelijä voi esim myydä metsää.
Työläisellä on yleensä vain se seuraava palkkansa.
No jos työväenluokka määritellään noin, niin uskon että sitten siltä taustalta voikin olla vaikea sopeutua yliopistomaailmaan. Mutta se tarkoittaa, että suurin osa ns perinteisissä duunariammateissa työskentelevistä (raksamiehet, hoitajat, rekkakuskit) ei ole työväenluokkaa, koska useimmilla on kuitenkin säästöjä ja esim omistusasuntoja, kesämökkejä ja ihan keskiluokkainen elämä. Palkkakin voi olla parempi kuin akateemisella naapurilla. Ja työväenluokkaa olisi sitten vain ne kaikkien köyhimmät, joilla ei tosiaan ole kuin sen kuun palkka tai sosiaalituet, niinkö? Eli kyse ei olekaan välttämättä vanhempien koulutustasosta vaan ennemmin rahankäyttötaidoista tai -tuurista. Sinänsä aika hankala määritelmä, kun ihmisten taloustilanteet tuppaa elämän aikana muuttumaan.
Tämä. Ihan vaan esimerkkinä kuuntelin erästä noin 50 v miekkosta kun hän kertoi omistavansa 2 metsäkonetta ja yhden puunkuljetusauton. Kolmas metsäkone oli vielä velkarahalla. Eli omaisuutta varovasti arvioiden 5miltsiä kun lasketaan muu kalusto ja hirsitalo rantatontilla mukaan. Ihan kertoi ottaneensa velkaa ja maksaneensa sitä h*lvetinmoisella työnteolla pois, kunnes oli varaa palkata pari renkiä. Tuli vaan mieleen, kun täällä eräänä päivänä keskusteltiin siitä kuinka väsynyttä on kehuskella kovalla työn teolla kun kaikki onkin geenien ja tuurin ansiota /syytä...
En sitten tiedä hänen tai lastensa menestyksestä filosofisissa keskusteluissa, kun mulle puhui lähinnä rahasta ja työnteosta ;-)
Niin, tämmöinen oman elämänsä seppä toisaalta antaa lapsilleen erinomaisen esimerkin siitä, että kovalla työllä voi saavuttaa paljon. Oli se sitten akateemisella uralla tai ei. Minunkin mieheni isä oli ensin töissä betonitehtaassa, sitten raksalla, nykyään sillä on oma rakennusalan firma. Äitinsä oli miehen lapsuudessa Shellin kassalla, nykyään myymäläpäällikkö. Miten tämmöiset sitten määritellään? Minusta tämmöiseen "luokkajakoon" takertuminen on jotenkin niin väsynyttä ja mielikuvituksetonta nykysuomessa. Kyllä, vanhempien koulutustaso tilastotasolla vaikuttaa lasten koulutustasoon ja menestykseen. Yksilötasolla siihen vaikuttaa niin moni muukin asia, että tilastojen tuijottaminen on aika turhaa, ellei satu tekemään jotain yhteiskuntatieteellistä tutkimusta.
Työväenluokkaahan tuo on, menestynyttä sellaista, mutta edelleen vahvasti työväenluokkaa.
Mutta miten rakennus- tai metsäkonealan yrittäjä on sitten työväenluokkaa, mutta maatalousyrittäjä ei muka olisi? Minä miellän ne maatilalliset hyvin vahvasti työväenluokkaan kuuluviksi, raskasta fyysistä työtä matalalla koulutuksella, hirvittävästi velkaa niskassa että on saanut hankittua ne pellot ja koneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hukkuu nyt asian pointti
Työläistaustalta tulevan on hyvä vaan tunnistaa, ettei se outouden ja ulkopuolisuuden tunne johdu siitä, että hän olisi jotenkin huonompi tai sosiaalisesti lahjaton. Vaan hän on ehkä uudemmassa ja vieraammassa tilanteessa kuin moni muu, ja joutuu siksi tulemaan elämänvaiheeseen vähän takamatkalta. Ja on yksinäinen olo, koska perheessä ei voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa, he eivät yhtään ymmärrä mistä puhutaan.Kun ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa, vaan tilanne on mikä on, voi olla itselleen armollisempi, kokea ettei ole yksin, vaan kuuluu tiettyyn viiteeyhmään, ja myös voi olla itsestään ylpeä.
Kauniisti ajateltu, mutta eihän tämä ole vain työväenluokkaisten asia. Myös niiden akateemista lähtökohdista olevien on hyvä tunnistaa, että on olemassa muitakin lähtökohtia, jotka eroavat omista ja se kurssikaveri on voinut päästä matkaan takamatkalta eikä ole vain sosiaalisesti kömpelö, kuten täällä haluttiin leimata.
okei, sovitaan niin, mutta miksi? Eikö siellä jokainen ole edistämässä niitä omia opintojaan, miksi jokaisen pitäisi jotenkin erityisesti tunnistaa se, että jollain toisella voi olla jotain olosuhteita ja takamatkaa? Eikö riitä normaalin ystävällinen ja yhteistyökykyinen suhtautuminen? Ei kaikkien kanssa voi muutenkaan olla ylimmät ystävät ja toisten olosuhteista useimmiten ole edes mitään tietoa..
Ei tässä kysytty kenenkään ystävyyttä, vain sitä että tiedostaa omat etuoikeutetut lähtökohtansa.
Oletko feministi vai miten nuo etuoikeudet tuntuu jääneen sinulle soimaan aivoihin kuin naarmuuntunut vinyylilevy.
Yliopisto on siitä tasapuolinen laitos että siellä jokainen opiskelee ihan omilla kyvyillään. Ei siellä vanhemmat käy suorittamassa kursseja, oli niiden koulutus mikä tahansa. Kursseilla nykyään heti kärkeen isketään nenän eteen tutkintosäännön määräykset tehdä kurssiin liittyvä työ itse eikä jonkun muun avulla.
Jos jostain löytyy joku hölmö akateeminen vanhempi joka tekee tenavansa opiskelutöitä niin se on hänen hölmöyttään koska kiinnijäädessään se tenava lentää pihalle koulusta. Siksi toiseksi tuollainen tilanne on niin harvinainen että turha siitä on koittaa laajaa ongelmaa yrittää kehittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aijaa. Minä opiskelin valtsikassa, enkä tuntenut sieltä ketään entuudestaan. En siis yhtään ketään. Isäni ja äitini ovst akateemisia, molemmat johtajia, mutta mitään työpaikkaa en ole koskaan heidän avullaan saanut. Olen ollut kahteen otteeseen työttömänäkin, mutta ihan itse joutunut selviämään. Joten täysin epärealistisia ja idioottimaisia ennakkoluuloja noilla työväenluokkaisilla tässä ketjussa taas.
Mikä tarve akateemisella on dissata toisen ihmisen kokemusta näin? Sopiiko, jos dissaan esim. sinun jumalkokemustasi vastaavasti?
Et taida erottaa toisistaan omaa subjektiivista kokemustasi, johon vaikuttavat myös ennakkoasenteesi ja toisaalta objektiivista totuutta toisistaan. Olet läpi ketjun yrittänyt väittää omia ennakkoluulojen värittämiä kokemuksiasi yleiseksi totuudeksi. Akateemiset täällä ovat yrittäneet kertoa sinulle, että ne eivät ole yleinen totuus, vaan sinun omia päänsisäisiä tuntemuksiasi. Eli en 'dissaa' sinun henkilökohtaisia subjektiivisia kokemuksiasi, vaan kerron sinulle, että ne suorastaan naurettavat kuvitelmäsi akateemisten taustoista eivät pidä oikeasti paikkaansa.
Kysymys on kokemuksesta ja sinä et kykene sitä kumoamaan. Oma kokemukseni ei ole edes ainutkertainen, vaan tässäkin ketjussa meitä työväenluokkaisia on lukuisia, jos kykenisit erottamaan. Myös tutkimustieto on puolellani sinun lapsellista mutuasi vastaan. On totta, että myös akateemisilla voi olla mulk*uja vanhempia, jotka eivät auta, mutta yksittäistapaukset eivät tee kesää.
Nyt täytyy sanoa jo vähän painavasti kun alkoi kiukuttamaan: Puhut täyttä fuulaa! Ne akateemiset vanhemmat eivät ole poikkeus tai varsinkaan mitenkään m*lkkuja, jotka eivät aikuista lastaan auta opinnoissa tai työllistymisessä, vaan useinmiten kyseessä on ihan olosuhteiden sanelema pakko. Montako opiskelijaikäistä sinä tunnet, joka asuu yhä kotonaan tai edes tapaa vanhempiaan viikottain? Moniko opiskelee tai hakee töitä lapsuuden kotipaikkakunnalla?
Akateemisten lasten todellisuutta on pikemminkin se, ettei kesä tai osa-aikaistöitä saa mistään, koska vanhemmat eivät työpaikalleen pysty järjestämään kouluttamattomalle nuorelle töitä. Ns duunareiden lapset ne saavat sen ohituskaistan kesäansioille ja monesti ihan vakituiseen työhön vanhempien firmaan.
Jos tässä nyt porukka katsoo asiaa jostain ankkalammikosta käsin, niin me muualla Suomessa eletään kyllä ihan toisenlaista todellisuutta: rahaa tekee ne, jotka pääsevät ammattikoulusta suoraan ajamaan iskän motoa tai työnjohtajaksi perheyritykseen. Jatko-opiskelut valinneet taas muuttavat kauas kotoa ja pärjäilevät siellä ihan omillaan.
Heikoimmassa asemassa on ne lapset joiden kotona elämä on yhtä hulinaa, häätöjä ja vaihtuvia isäpuolia. Että viitsittekin "työlais"taustaiset narista kun teillä on asiat kuitenkin verrattain mallillaan.
Väität siis, että duunarivanhemmilla on oma firma? Sen verran korjaisin, että eivät ole työntekijöitä silloin, vaan yrittäjiä.
Teknisellä alalla harjoittelijoiksi palkataan paljon 1. vuoden jälkeen jo, ja nämä paikat menevät suhteilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hukkuu nyt asian pointti
Työläistaustalta tulevan on hyvä vaan tunnistaa, ettei se outouden ja ulkopuolisuuden tunne johdu siitä, että hän olisi jotenkin huonompi tai sosiaalisesti lahjaton. Vaan hän on ehkä uudemmassa ja vieraammassa tilanteessa kuin moni muu, ja joutuu siksi tulemaan elämänvaiheeseen vähän takamatkalta. Ja on yksinäinen olo, koska perheessä ei voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa, he eivät yhtään ymmärrä mistä puhutaan.Kun ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa, vaan tilanne on mikä on, voi olla itselleen armollisempi, kokea ettei ole yksin, vaan kuuluu tiettyyn viiteeyhmään, ja myös voi olla itsestään ylpeä.
ihan näin ei-akatemisesta perheestä ulevana (ja solahdin silti yliopistomaailmaan hyvin) niin paljonko te alustatte lastanne yliopistoelämästä ennen opiskeluja? Kerrotte tapahtumista ja tavoista toimia? Jaatte kokemuksia kuin synnytys- tai armeijakertomuksia ikään? Minusta tämä artikkeli on huvittava, ainnakin nymymaailmassa, jossa ainakin lukiotasolle pääsee kyllä ihan "työväenluokasta" riippumatta kuka tahasa. Samoin kuin tiedon äärelle. Ei sinne yliopistoon mistään savikuopasta ja tynnyrissä kasvaneena mennä.
On vielä eri asia olla ei-akateeminen, mutta vaikka opistokoulutettu. Onko noin vaikeaa ymmärtää, että joidenkin vanhemmat on menneet duunariksi 16-vuotiaana suoraan kansakoulusta tai sitten peruskoulusta. Silloin ei ole edes yleissivistävää lukiota alla, ei juurikaan kielitaitoa, ei ole ehkä ulkomailla oltu, ei haettu koskaan mihinkään opintoihin. Ei ehkä ole koskaan haettu töihinkään, vaan on pysytty samalla työnantajalla siitä asti. Ei mitään kokemusta CV:n kartuttamisesta, verkostoitumisesta, itsenäisestä opiskelusta, ei pakollisista harjoittelusta, vaihdosta, oman alan kesätöistä tai opintojen ohella oman alan työn teosta. Ei varsinkaan opintojen rakentamisesta ja aikataulutuksesta tai sen vaikeudesta, ei siitä mitä on valita ja yrittää tehdä lopputyö. Ei edes siitä, mitä on rypistää kasaan kirjallinen raportti. Nämä vanhemmat eivät ole ehkä edes käyttäneet ikinä tietokonetta.
Vielä nykyään, kun olen ollut 1,5 vuotta etätöissä asiantuntijana, äiti välillä kysyy, enkö ole vieläkään ollut töissä.
niin? Oma äitini mennyt juuri näin, köyhästä maalaistalosa. Isäni alkoholisti. Kyllä mä silti ymmärsin, mikä on yliopisto ja millaista ehkä opiskelu siellä siitä huolimatta. Oli jopa 90-luvulla tieetoa eri opiskelupaikoista tarjolla. Päsin yliopistoon enkä yhtään tuntenut oloani siellä oudoksi. Eikä kukaan edes tehnyt numeroa taustoistaan. Toki ei ollut lääkis eikä kauppis. Olen ehkä poikkeus.
Ei Suomesta pidä mitään luokkayhteiskuntaa tehdä.Ennen maalla pienten talojen tilojen muksut luki,nyk.valtaa pitävät!korkeasti koulutettuja lapsia!nykyään luetaan myös.Itse sinä ihminen tiesi koulusi valitset,mihin sinusta on.Kaikkia tarvitaan,erityisesti tekijöitä.Arvostan moniosaajia.Tiedän kaksienkin insinööri pap.saaneita, yliopp..jne kouluja käyneitä.Yliopistoopiskelu on joillakin ketä tunnen aina kun kerkeää tyylistä..Mutta on valmistuttukin.Suomi köyhä maa mitenkähän tuo luokkajako menisi,Englannissa kun ylempi ja alempi keskiluokka,yläluokka ..sitten muut.Suomessa kaikki samalla viivalla ei luokkajakoja kiitos.Mutta jos semmoinen näkeekö mm.autosta mitä luokkaa edustaa,Yleensä näkee..köyhät ajaa nissaneilla,tojoil.hunday,Kia,Volvo,jne.näinkö pitäisi ajatella!??te jotka luokka jaatte ihmiset. Ei kiitos meille tuota jakoa.
Vierailija kirjoitti:
Jos oma perhe kuuluu ylempään keskiluokkaan voi ammattioppilaitoksen varastomies- l. logistiikkalinja aiheuttaa syvää toiseuden tunnetta kolmekymppisessä opiskelijassa. Vanhempani eivät opettaneet miten nuuska laitetaan huuleen enkä tunne nuorisomusiikkia. Saanko nyt 3 vuotta psykoterapiaa.
Heh, toimiihan se noinkin päin. Joskin kyllä suuri osa akateemisista osaa aika hyvin "amistason" juttuja sen myötä, että arki se on akateemisellakin eli laitetaan ruokaa ja lyödään naulaa seinään ja telkkarista voi katsoa "aivotonta huumoria". Toisin päin onkin paljon vaikeampaa eli jos et osaa keskustella jostain abstraktimmasta, vaativammasta asiasta, niin et osaa. Vaikka kyllähän akateemiset alatkin eroavat niin paljon toisistaan, etten tiedä mitä yhteistä kaikilla on. Joku humanisti (kuten minä) ja lääkäri (kuten mieheni) ovat aika eri sfääreissä juttujen osalta. No joo, meidän lapsi opiskelee logistiikkaa ja siellä kuljetusalaa. Tykkää tosi paljon ja on ilmeisen sopeutunut, vaikkei nuuskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä allekirjoitan ap:n kokemuksen täysin. Olen ensimmäinen yliopistoon päässyt sekä omasta että puolisoni suvusta. En tiennyt mistään mitään, sitseistä enkä mistään. Ihan kaikki tuli uutena. On myös todella ulkopuolinen olo niiden seurassa, jonka perheissä selvästi on kouluttauduttu ja tiedetään asioista. Tämä kaikki ei kuitenkaan estänyt oppimasta ja osallistumasta, mutta jännitti tosi paljon kaikki asiat ja oli hölmö olo usein.
Tuo on juuri sitä kummallista työväenluokkaisten harhaa tässä ketjussa. Esimerkiksi minä kolmannen polven akateemisena kuulin sitseistä ensimmäisen kerran vasta opiskelukabereiltani. En ollut koskaan edes kuullut sellaista sanaa ennen.
Nämä työväenluokkaisten kuvitelmat akateemisista muistuttavat vähän palstan Ulin harhoja siitä, miten kaikki naiset saisivat parisuhteen heti halutessaan.
Samaa mieltä. Ilmeisesti Helsinki ja siellä jotkus spesiaalialat. Naurettava ajatuskin että vanhemmillani tai itselläni olisi ollut mitään käryä nykyajan opiskelijaperinteistä tai jostain hiton karokkaetiketistä tai miten professoreja puhutellaan ym. höpönlöpöä. Itse opiskelin 90-luvulla eikä silloin ollut edes sitsiperinnettä maakuntayliopistossa tai jos oli niin varmaan teekkareilla.
Miten niitä professoreita sitten kuuluisi puhutella? En tiennyt että siihenkin on jotain erityisiä sääntöjä. t. Maisteri ja professorin tytär
Ja sitseistä ym kuulin tosiaan vasta yliopistossa, vaikka molemmat vanhempani ovat siellä pitkän kaavan mukaan opiskelleet. Tuntui suorastaan nololta kun isäni kertoi, että on ollut jonkun meidän opettajan väitöskirjan ohjaajana, en tuonut tätä faktaa erityisemmin ilmi.
Se kuuluu professorin työhön, siinä missä kurssien luennointi tai tutkimuksen tekokin. Kaikilla noilla vähänkään kokeneemmilla on tohtoriopiskelijoita ja ohjattuja väitöskirjoja.
No totta kai minä sen tiedän että professorin työhön kuuluu ohjata väitöskirjoja ja toimia opponenttina jne. Mutta en kokenut erityistä tarvetta kehuskella opiskelukavereilleni sillä, päinvastoin. Saati että olisin luennoitsijoille tuonut asian esiin. Tämä vaan kommenttina siihen, kun jotkut kuvittelevat että akateemisella taustalla saa jotenkin automaattisesti paremman aseman ja verkostot. Ei se niin mene. Isäni on nykyään korkeassa asemassa, mutta en minä siitä ole mitenkään hyötynyt (muuta kuin toki saamani kasvatuksen kautta).
Itse en yliopistoon mennessä tiennyt, mikä on professori tai väitöskirja tai tohtoriopiskelija. Tiesin tohtori Sykerön. Olin käynyt yliopiston alueella/rakennuksessa tasan silloin, kun lukiomme tutustui kahteen maakuntayliopistoon.
Ei minulla ollut tietoakaan, että pitäisi olla tietynlaisia vaatteita juhliin ja tapahtumiin. Opintorahalla niitä oli hankalampi hankkia, eikä äidillänikään ollut iltapukuja lainattavaksi. Esim. frakki on ihan normaali vaatetus yliopiston juhlissa. Siinäpä esität vanhemmillesi, että pitäisi pistää 1000€ nyt pukuun, että pääsee juhliin (tummaa pukuakaan ei ole), eikä todellakaan kellään suvussa ole mitään isoja juhlapukuja, jos ei nyt Tuulikki-tädin Munsalon kansallispukua lasketa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Minkälaisesta "työväenluokasta" nyt oikein on noustu akateemiseen maailmaan? Sellaisesta teuvo-tulio -maailmasta, jossa lestiä heitetään, naiset kulkevat varjoisilla kujilla itseään myymässä ja varastetuilla autoilla käydään ryöstelemässä R-kioskeja..?
Jos näin, niin sopeutuminen on varmasti vaikeaa, mutta en oikein usko, että tuollainen on nykytodellisuutta.Itse olen työväenluokkaisesta perheestä, mutta solahdin ihan kevyesti yliopistomaailmaan. Eivätkä vanhempanikaan ole tunteneet mitään uhriutuvaa alemmuutta "akateemikko" tyttärensä edessä. Edelleen ymmärrämme toisiamme aivan hyvin
Oma työväenluokkainen perheeni:
- vanhemmat eivät ole opiskelleet vieraita kieliä tai ruotsia.
- asutaan pienellä paikkakunnalla pienessä talossa
- ei ole varallisuutta tai lomaosakkeita ulkomailla
- ei ole setiä tai kummisetiä hyvissä positioissa yliopistoissa ja yrityksissä, jonne pääsisi harjoittelijaksi
- vanhempien harrastukset ovat erilaisia kuin akateemisilla
- lehdet, joita luetaan ovat erilaisia
Kerroin tässä postauksessani, minkälainen on oma työväenluokkainen perheeni. Saan siihen alapeukkuja - miksi? Tämä on just se juttu, miksi en missään yhteyksissä yliopistolla ole tuonut perhettäni MILLÄÄN lailla esiin. Alapeukkua vaan.
Opiskelin ylipistossa 2008-2014 eikä perheeni työläistausta vaikuttanut mitenkään, ei millään tavalla tuntunut oudolta.
AMK:ta kokeilin ensin mutta se tuntui oudolta lukion pitkän matikan jne jälkeen, kuin olisi yläasteelle palannut. Yliopistossa tunsin olevani oikeassa paikassa.
t. työläisperheen lapsi
Niin, tämmöinen oman elämänsä seppä toisaalta antaa lapsilleen erinomaisen esimerkin siitä, että kovalla työllä voi saavuttaa paljon. Oli se sitten akateemisella uralla tai ei. Minunkin mieheni isä oli ensin töissä betonitehtaassa, sitten raksalla, nykyään sillä on oma rakennusalan firma. Äitinsä oli miehen lapsuudessa Shellin kassalla, nykyään myymäläpäällikkö. Miten tämmöiset sitten määritellään? Minusta tämmöiseen "luokkajakoon" takertuminen on jotenkin niin väsynyttä ja mielikuvituksetonta nykysuomessa. Kyllä, vanhempien koulutustaso tilastotasolla vaikuttaa lasten koulutustasoon ja menestykseen. Yksilötasolla siihen vaikuttaa niin moni muukin asia, että tilastojen tuijottaminen on aika turhaa, ellei satu tekemään jotain yhteiskuntatieteellistä tutkimusta.