HS Jos oma perhe kuuluu työväenluokkaan, yliopisto saattaa tuntua oudolta ja vieraalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se on vaan sosiaalista kömpelyyttä?

Ei suomalaiset sentään niin eriytyneitä ole. Tuleehan missä porukassa tahansa tilanteita, että vitsit ei mene jakeluun.

Ilmiöstä on kirjoitettu useita kirjoja ja tutkittu useita tutkimuksia ja yhä useampi työväenluokkainen siitä puhuu. Sinustako he kaikki ovat vain sosiaalisesti kömpelöitä? Ja sattumalta akateemisten lapset eivät ole?

Ehkäpä akateemisten perheiden lapset ovat tottuneempia seurustelemaan kaltaistensa tavoin. Duunariperheen lapsilla ei ole tällaisia kokemuksia ja taitoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä hukkuu nyt asian pointti

Työläistaustalta tulevan on hyvä vaan tunnistaa, ettei se outouden ja ulkopuolisuuden tunne johdu siitä, että hän olisi jotenkin huonompi tai sosiaalisesti lahjaton. Vaan hän on ehkä uudemmassa ja vieraammassa tilanteessa kuin moni muu, ja joutuu siksi tulemaan elämänvaiheeseen vähän takamatkalta. Ja on yksinäinen olo, koska perheessä ei voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa, he eivät yhtään ymmärrä mistä puhutaan.

Kun ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa, vaan tilanne on mikä on, voi olla itselleen armollisempi, kokea ettei ole yksin, vaan kuuluu tiettyyn viiteeyhmään, ja myös voi olla itsestään ylpeä.

Keskimäärin siellä on pihalla ihan kaikki.

Toisaalta onko Helsingissä kaikki yliopisto-opiskelijat toistensa vanhoja lukiokavereita tai perhetuttuja?

Sekin kuulostaa omituiselle, koska pääkaupunkiseudulle tulee muualta opiskelijoita ja vastaavasti sieltä lähtee opiskelijoita muualle Suomeen.

Sepä se, että uuttahan se kaikille on. Jos kuitenkin kokee omaavansa erilaisen taustan kuin muut ja kokee oman taustansa vaatimattomaksi, voi kaikkia aloittajia vaivaavaan tietämättömyyden tunteeseen reagoida negatiivisemmin kuin muut. Jos on huono itsetunto, tulee helposti tunne, että muut ovat parempia ja osaavat paremmin. Toiset voivat kokea uuden paikan jännittävänä, kun taas huonolla itsetunnolla varustettu kokee tilanteen vaikeaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä hukkuu nyt asian pointti

Työläistaustalta tulevan on hyvä vaan tunnistaa, ettei se outouden ja ulkopuolisuuden tunne johdu siitä, että hän olisi jotenkin huonompi tai sosiaalisesti lahjaton. Vaan hän on ehkä uudemmassa ja vieraammassa tilanteessa kuin moni muu, ja joutuu siksi tulemaan elämänvaiheeseen vähän takamatkalta. Ja on yksinäinen olo, koska perheessä ei voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa, he eivät yhtään ymmärrä mistä puhutaan.

Kun ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa, vaan tilanne on mikä on, voi olla itselleen armollisempi, kokea ettei ole yksin, vaan kuuluu tiettyyn viiteeyhmään, ja myös voi olla itsestään ylpeä.

Kauniisti ajateltu, mutta eihän tämä ole vain työväenluokkaisten asia. Myös niiden akateemista lähtökohdista olevien on hyvä tunnistaa, että on olemassa muitakin lähtökohtia, jotka eroavat omista ja se kurssikaveri on voinut päästä matkaan takamatkalta eikä ole vain sosiaalisesti kömpelö, kuten täällä haluttiin leimata. 

okei, sovitaan niin, mutta miksi? Eikö siellä jokainen ole edistämässä niitä omia opintojaan, miksi jokaisen pitäisi jotenkin erityisesti tunnistaa se, että jollain toisella voi olla jotain olosuhteita ja takamatkaa? Eikö riitä normaalin ystävällinen ja yhteistyökykyinen suhtautuminen? Ei kaikkien kanssa voi muutenkaan olla ylimmät ystävät ja toisten olosuhteista useimmiten ole edes mitään tietoa..

Juuri näin. Kyllä se varmasti kävi useimmille opiskelutovereille selväksi, että he olivat älyllisten lahjojen suhteen takamatkalla minuun nähden, kun aina olin poistumassa tenteistä ensimmäisenä minimiajan puitteissa ja arvosanat olivat parhaimmistoa. Toivottavasti kukaan ei saanut traumoja asiasta. Tasapäistäminen ei ole mahdollista, mutta turha sitä on itsesäälissä piehtaroida ja asiaa märehtiä.

Vierailija kirjoitti:

Itse tiesin kyllä yliopiston ryyppäjäisperinteet. Aika paksua settiätuo juttu.

Olen ollut aina lukutoukka ja älykäs vaikka näin ei palstalla saisi sanoa. Ongelma ei minulla ollut oma kykyni suoriutua, vaikka tunnistankin nuo tuntemukset.

Minulle vaikeinta ja oudointa oli sisäistetty misogynia, sosiaaliset normit tietystä pinnallisesta seurustelukulttuurista ja se että noissa piireissä erilaisuutta ei siedetä oikein ollenkaan. Se ufo olo syntyy siitä miten kyseinen ympäristö suhtautuu sinuun. Yliopistolla oikeasti rehottaa paksu elitismi.

Ja oppilasaineiston heikko suoriutuminen oli aina oppilaan ja hänen taustansa vika, vaikka todellisuudessa opintorakenteissa ja sisällöissä oli ihan järkyttävän paljon epäkohtia ja epäselvyyksiä. Monet tehtävänannot oli niin niukkoja ettei niistä mitenkään olisi repinyt sisältöä 6-hengen ryhmälle, ja välillä päin vastoin, 10 henkilön työ olisi pitänyt tehdä liian tiukalla aikataululla parityönä, mutta tällaisilla ryhmätöillä piti opinnot sutaista. Ja kurssin läpäisy saattoi kaatua sitten siihen kun osa ryhmästä jätti kurssin kesken jo ryhmätyön aloittamisen jälkeen. Jos sait yksinäsi laadittua edes jotain kasaan, arvosana laski kuitenkin sen vuoksi kun tuo ei ollut ryhmätöteutus. Osaaminen ei näkynyt oikeasti millään tavalla arvosanoissa, painotukset oli erikoisia, ihan hatusta vedettyjä. Omalla mielenkiinnolla ei saanut valita suuntautumisia tehtäviassä. Tieteellisiä esseitä olisi pitänyt sovittaa tuhanteen sanaan laajasti ja oikein perusteltuna. Deadlinet oli määrittelemättömiä ja epäselvästi ilmaistu, luentomateriaaliin ei päässyt etukäteen tutustumaan. Minkäänlaista eheyttämistä ei ollut opintokokonaisuuksissa, proffat kirjaimellisesti taisteli omista oppiainesisällöistään jopa sillä tasolla että osa mielenosoituksellisesti päätti olla opettamatta mitään kun ei saanut mielestään tarpeeksi tunteja. Sihteerit oli säästösyistä potkittu pois mikä pahensi entisestään tätä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Terkkuja vaan erääseen Helsingin yliopiston tiedekuntaan.

Tällaista han se on kun opiskellaan kaikenmaailman huuhaa-aineita. Mitä muuta järkevä ihminen voisi odottaakaan?

Vierailija kirjoitti:

Mulla molemmat vanhemmat akateemisesti koulutettuja. Ei me kotona koskaan juteltu yliopisto-opinnoista, sitseistä tms. eli olivat mulle ihan uusi juttu kun itse menin yliopistoon. Mun opintoala oli ihan eri kuin kummallakaan vanhemmalla. Opiskelijoista erottui joukosta lähinnä ne, joiden vanhemmat ja isovanhemmatkin olivat saman koulutuksen käyneitä ja jotka tunsivat puolet professoreista. Näitä oli vain kourallinen. Kaikki muut noin sata olivat ihan yhtä pihalla kaikesta kuin minäkin mutta pääsivät kärryille nopeasti fuksivuonna. Siellä oli ihmisiä kaikenlaisista taustoista. Yksikään duunaritaustainen ei erottunut joukosta hyvässä eikä pahassa.

Ihan sama kokemus minullakin. Vanhempani olivat valmistuneet lääkiksestä ja TKK:lta, itse opiskelin oikiksessa. Ei meillä kotona ikinä puhuttu mitään mistään opintoihin liittyvästä, enkä tiedä vieläkään, kuuluivatko vanhempani aikoinaan mihinkään osakuntiin tai olivatko he ikinä käyneet sitseissä (olikohan niitä edes 70-luvulla?). Rehellisesti sanottuna en googlettamatta edes tiedä, mikä tarkalleen ottaen on kilta, vaikka sanan olen toki kuullut monesti.

Vanhempani olivat aikoinaan omien sukujensa ensimmäisiä akateemisia, mutta enpä muista heidän koskaan valitelleen, että he olisivat yliopistolla kokeneet olonsa norsuksi posliinikaupassa… Hesarin juttu on taas tätä nykyajan uhriutumista, jota ei jaksaisi ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aijaa. Minä opiskelin valtsikassa, enkä tuntenut sieltä ketään entuudestaan. En siis yhtään ketään. Isäni ja äitini ovst akateemisia, molemmat johtajia, mutta mitään työpaikkaa en ole koskaan heidän avullaan saanut. Olen ollut kahteen otteeseen työttömänäkin, mutta ihan itse joutunut selviämään. Joten täysin epärealistisia ja idioottimaisia ennakkoluuloja noilla työväenluokkaisilla tässä ketjussa taas.

Mikä tarve akateemisella on dissata toisen ihmisen kokemusta näin? Sopiiko, jos dissaan esim. sinun jumalkokemustasi vastaavasti?

Et taida erottaa toisistaan omaa subjektiivista kokemustasi, johon vaikuttavat myös ennakkoasenteesi ja toisaalta objektiivista totuutta toisistaan. Olet läpi ketjun yrittänyt väittää omia ennakkoluulojen värittämiä kokemuksiasi yleiseksi totuudeksi. Akateemiset täällä ovat yrittäneet kertoa sinulle, että ne eivät ole yleinen totuus, vaan sinun omia päänsisäisiä tuntemuksiasi. Eli en 'dissaa' sinun henkilökohtaisia subjektiivisia kokemuksiasi, vaan kerron sinulle, että ne suorastaan naurettavat kuvitelmäsi akateemisten taustoista eivät pidä oikeasti paikkaansa.

Kysymys on kokemuksesta ja sinä et kykene sitä kumoamaan. Oma kokemukseni ei ole edes ainutkertainen, vaan tässäkin ketjussa meitä työväenluokkaisia on lukuisia, jos kykenisit erottamaan. Myös tutkimustieto on puolellani sinun lapsellista mutuasi vastaan. On totta, että myös akateemisilla voi olla mulk*uja vanhempia, jotka eivät auta, mutta yksittäistapaukset eivät tee kesää. 

Nyt täytyy sanoa jo vähän painavasti kun alkoi kiukuttamaan: Puhut täyttä fuulaa! Ne akateemiset vanhemmat eivät ole poikkeus tai varsinkaan mitenkään m*lkkuja, jotka eivät aikuista lastaan auta opinnoissa tai työllistymisessä, vaan useinmiten kyseessä on ihan olosuhteiden sanelema pakko. Montako opiskelijaikäistä sinä tunnet, joka asuu yhä kotonaan tai edes tapaa vanhempiaan viikottain? Moniko opiskelee tai hakee töitä lapsuuden kotipaikkakunnalla? 

Akateemisten lasten todellisuutta on pikemminkin se, ettei kesä tai osa-aikaistöitä saa mistään, koska vanhemmat eivät työpaikalleen pysty järjestämään kouluttamattomalle nuorelle töitä. Ns duunareiden lapset ne saavat sen ohituskaistan kesäansioille ja monesti ihan vakituiseen työhön vanhempien firmaan.

Jos tässä nyt porukka katsoo asiaa jostain ankkalammikosta käsin, niin me muualla Suomessa eletään kyllä ihan toisenlaista todellisuutta: rahaa tekee ne, jotka pääsevät ammattikoulusta suoraan ajamaan iskän motoa tai työnjohtajaksi perheyritykseen. Jatko-opiskelut valinneet taas muuttavat kauas kotoa ja pärjäilevät siellä ihan omillaan.

Heikoimmassa asemassa on ne lapset joiden kotona elämä on yhtä hulinaa, häätöjä ja vaihtuvia isäpuolia. Että viitsittekin "työlais"taustaiset narista kun teillä on asiat kuitenkin verrattain mallillaan.

Väität siis, että duunarivanhemmilla on oma firma? Sen verran korjaisin, että eivät ole työntekijöitä silloin, vaan yrittäjiä.

Teknisellä alalla harjoittelijoiksi palkataan paljon 1. vuoden jälkeen jo, ja nämä paikat menevät suhteilla.

Kyllä moneen firmaan mieluusti palkataan kesätöihin hyvän työntekijän poika tai tyttö, ei tarvitse olla vanhemman omakaan firma. Tämä on ihan faktaa ainakin pienemmissä kaupungeissa. Tuntemani duunarien lapset on työllistynyt hyvin helposti kesätöihin samoihin/yhteistyötä tekeviin firmoihi kuin vanhempansa, omat akateemiset vanhemmat olivat semmoisissa paikoissa töissä johon ei kesätyöntekijöitä otettu, joten ihan piti muualta töitä hakea. Opiskelujen aikaan onnistuin saamaan oman alan kesätöitä, mutta ei siinä suhteita käytetty, mutta varmaan siitä oli etua, että oli pitänyt tehdä työhakemuksia jo aiemmin eikä vaan haettu töihin kotoa/vanhemmat järjestäneet :)

Vierailija kirjoitti:

Oulussa oli paljon maatilojen lapsia, Onko ne työväenluokkaisia

Maatilalliset ovat yrittäjiä, joten he ovat keskiluokkaa.

Varmaan suurin este on, että ei-akateemisessa perheessä kasvanut ei edes tiedä, että on olemassa joku valtiotieteellinen saati, mitä siellä opiskellaan. Yksi haastatelluista sanoi valtiotieteellisen olleen haaveena, mutta veikkaan, että meidän yläasteella suurin osa ei edes ollut kuullut moisesta saati jostain sosiaalipsykologiasta. Opinto-ohjauksen pitäisi olla todella rautaista alueilla, joissa enemmistönä duunariperheet. Ei mitään haaveistä lässyttämistä, vaan oikeasti kerrottaisiin, mitä kaikkea yleensäkin voi opiskella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä hukkuu nyt asian pointti

Työläistaustalta tulevan on hyvä vaan tunnistaa, ettei se outouden ja ulkopuolisuuden tunne johdu siitä, että hän olisi jotenkin huonompi tai sosiaalisesti lahjaton. Vaan hän on ehkä uudemmassa ja vieraammassa tilanteessa kuin moni muu, ja joutuu siksi tulemaan elämänvaiheeseen vähän takamatkalta. Ja on yksinäinen olo, koska perheessä ei voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa, he eivät yhtään ymmärrä mistä puhutaan.

Kun ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa, vaan tilanne on mikä on, voi olla itselleen armollisempi, kokea ettei ole yksin, vaan kuuluu tiettyyn viiteeyhmään, ja myös voi olla itsestään ylpeä.

Kauniisti ajateltu, mutta eihän tämä ole vain työväenluokkaisten asia. Myös niiden akateemista lähtökohdista olevien on hyvä tunnistaa, että on olemassa muitakin lähtökohtia, jotka eroavat omista ja se kurssikaveri on voinut päästä matkaan takamatkalta eikä ole vain sosiaalisesti kömpelö, kuten täällä haluttiin leimata. 

okei, sovitaan niin, mutta miksi? Eikö siellä jokainen ole edistämässä niitä omia opintojaan, miksi jokaisen pitäisi jotenkin erityisesti tunnistaa se, että jollain toisella voi olla jotain olosuhteita ja takamatkaa? Eikö riitä normaalin ystävällinen ja yhteistyökykyinen suhtautuminen? Ei kaikkien kanssa voi muutenkaan olla ylimmät ystävät ja toisten olosuhteista useimmiten ole edes mitään tietoa..

Ei tässä kysytty kenenkään ystävyyttä, vain sitä että tiedostaa omat etuoikeutetut lähtökohtansa. 

Ihan kuin toivoisit, että nämä ihmiset nyt sitten kumartelisivat syvään "anteeksi anteeksi, kun olemme niin etuoikeutettuja ja aivan kyvyttömiä näkemään muita ihmisiä tai ymmärtämään heidän lähtökohtiaan. Olemme kultalusikka suussa syntyneitä ja te muut rehtejä ja rehellisiä duunareita, joilla on meidän takiamme niin kovin vaikeaa yliopistossa. Anteeksi vielä kerran". 

Jospa kuitenkin näkisit ihmiset yksilöinä. Tässäkin ketjussa on jo moni kertonut, ettei heillekään olleet kaikki yliopiston termit ja tavat tuttuja, vaikka olisivat akateemisista perheistä. 

Tuo ilkeä fantasia on yksin sinun. Kukaan meistä ei tule tyhjiöstä yliopistolle, toisilla vaan on rakenteellisesti erilaiset lähtökohdat kuin toisilla. Kaikki ei johdu yksilön ominaisuuksista. 

Ei tietenkään johdu, mutta kaikki eivät jää jumittamaan omaan työväenluokkaiseen menneisyyteen. Miksi edes menee yliopistolle, jos ei tee siellä muuta kuin arvostele niitä, joita omassa päässään kuvittelee  kovin erilaisiksi (vaikkeivat olisikaan)?

Vierailija kirjoitti:

Olen pikkupaikkakunnan syvältä maaseudulta pienviljelijäperheestä kotoisin enkä ollut käynyt missään saati tiennyt mitään yliopistoista ja kaupunkielämästä. Tietysti kaikessa tässä oli paljon uutta, kun muutin kaupunkiin ja aloitin yliopisto-opiskelut. Enpä minä siinä sen kummempaa outoutta ja vierautta sinänsä kokenut. Samanlaista se oli putkahtaa äidin kohdusta maailmaan tai siirtyä kyläkoulusta keskustan yläasteelle. Elämä on uusia olosuhteita ja asioita yhtä kaikki. Sopeutumista ja oppimista. Opiskeluajan myötä osasin sitten keskustella maalaisjunttien kanssa lehmistä lähikuppilassa yhtä lailla kuin professorien kanssa akateemisista asioista ravintolaillallisella. Minusta on outoa, jos joku ei sopeudu erilaisiin piireihin ja asioihin vaikka sinne itse hakeutuu.

Kyse ei ole sopeutumattomuudesta, vaan siitä, että tausta vaikuttaa.

Ihminen voi pärjätä hyvinkin, mutta tunnistaa, että joutuu tekemään töitä enemmän kuin muut, tunnistaa rakenteita ja ennakkoluuloja.

Näistä on ihan hyvä puhua, koska ovat tärkeitä asioita.

Se, että jotkut ovat kuin Forrest Gumpeja, jotka vaan paahtavat menemään, ei tarkoita, etteikö olisi jotain toisenlaisiakin ilmentymiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se on vaan sosiaalista kömpelyyttä?

Ei suomalaiset sentään niin eriytyneitä ole. Tuleehan missä porukassa tahansa tilanteita, että vitsit ei mene jakeluun.

Ilmiöstä on kirjoitettu useita kirjoja ja tutkittu useita tutkimuksia ja yhä useampi työväenluokkainen siitä puhuu. Sinustako he kaikki ovat vain sosiaalisesti kömpelöitä? Ja sattumalta akateemisten lapset eivät ole?

Ehkäpä akateemisten perheiden lapset ovat tottuneempia seurustelemaan kaltaistensa tavoin. Duunariperheen lapsilla ei ole tällaisia kokemuksia ja taitoja.

Typerä, typerä ja vielä kerran typerä, sinä!

Meidän lapsi on ihan duunariperheestä, mutta taitoja on!

Miten mua niin ällöttääkin tuo, "kaltaistensa".

Vierailija kirjoitti:

Varmaan suurin este on, että ei-akateemisessa perheessä kasvanut ei edes tiedä, että on olemassa joku valtiotieteellinen saati, mitä siellä opiskellaan. Yksi haastatelluista sanoi valtiotieteellisen olleen haaveena, mutta veikkaan, että meidän yläasteella suurin osa ei edes ollut kuullut moisesta saati jostain sosiaalipsykologiasta. Opinto-ohjauksen pitäisi olla todella rautaista alueilla, joissa enemmistönä duunariperheet. Ei mitään haaveistä lässyttämistä, vaan oikeasti kerrottaisiin, mitä kaikkea yleensäkin voi opiskella. 

Voi hyvänen aika tätä uhriutumista ja jankutusta. Eivät kaikki akateemistenkaan perheiden lapsista tiedä kaikkea yliopistoista. Eikö se nyt ole jo tullut selväksi tässä ketjussa?

Vierailija kirjoitti:

Ihminen voi pärjätä hyvinkin, mutta tunnistaa, että joutuu tekemään töitä enemmän kuin muut, tunnistaa rakenteita ja ennakkoluuloja.

Ei tuo asia koske pelkästään työväenluokkaisista perheistä opiskelemaan lähteviä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tiesin kyllä yliopiston ryyppäjäisperinteet. Aika paksua settiätuo juttu.

Olen ollut aina lukutoukka ja älykäs vaikka näin ei palstalla saisi sanoa. Ongelma ei minulla ollut oma kykyni suoriutua, vaikka tunnistankin nuo tuntemukset.

Minulle vaikeinta ja oudointa oli sisäistetty misogynia, sosiaaliset normit tietystä pinnallisesta seurustelukulttuurista ja se että noissa piireissä erilaisuutta ei siedetä oikein ollenkaan. Se ufo olo syntyy siitä miten kyseinen ympäristö suhtautuu sinuun. Yliopistolla oikeasti rehottaa paksu elitismi.

Ja oppilasaineiston heikko suoriutuminen oli aina oppilaan ja hänen taustansa vika, vaikka todellisuudessa opintorakenteissa ja sisällöissä oli ihan järkyttävän paljon epäkohtia ja epäselvyyksiä. Monet tehtävänannot oli niin niukkoja ettei niistä mitenkään olisi repinyt sisältöä 6-hengen ryhmälle, ja välillä päin vastoin, 10 henkilön työ olisi pitänyt tehdä liian tiukalla aikataululla parityönä, mutta tällaisilla ryhmätöillä piti opinnot sutaista. Ja kurssin läpäisy saattoi kaatua sitten siihen kun osa ryhmästä jätti kurssin kesken jo ryhmätyön aloittamisen jälkeen. Jos sait yksinäsi laadittua edes jotain kasaan, arvosana laski kuitenkin sen vuoksi kun tuo ei ollut ryhmätöteutus. Osaaminen ei näkynyt oikeasti millään tavalla arvosanoissa, painotukset oli erikoisia, ihan hatusta vedettyjä. Omalla mielenkiinnolla ei saanut valita suuntautumisia tehtäviassä. Tieteellisiä esseitä olisi pitänyt sovittaa tuhanteen sanaan laajasti ja oikein perusteltuna. Deadlinet oli määrittelemättömiä ja epäselvästi ilmaistu, luentomateriaaliin ei päässyt etukäteen tutustumaan. Minkäänlaista eheyttämistä ei ollut opintokokonaisuuksissa, proffat kirjaimellisesti taisteli omista oppiainesisällöistään jopa sillä tasolla että osa mielenosoituksellisesti päätti olla opettamatta mitään kun ei saanut mielestään tarpeeksi tunteja. Sihteerit oli säästösyistä potkittu pois mikä pahensi entisestään tätä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Terkkuja vaan erääseen Helsingin yliopiston tiedekuntaan.

Tällaista han se on kun opiskellaan kaikenmaailman huuhaa-aineita. Mitä muuta järkevä ihminen voisi odottaakaan?

Näin! Pyhät luonnontieteet, kauppatiede, oikeustiede, lääketiede ja tekniset tieteet eivät millään tavoin kärsi ap:n kuvaamista ongelmista.

No eikö se nyt ole ihan selvää, että aluksi yliopistossa on ihan pihalla? Olin minäkin, mutta en kyllä hetkeäkään ajatellut, että se johtuisi työväenluokkaisesta taustastani. Pihalla olivat kaikki. Vähän sama tilanne kuin uuteen työpaikkaan mennessä. Tai mihin tahansa uuteen ympäristöön.

Ihan rehellisesti sanottuna oma näkemykseni on että nämä perhetaustojaan häpeilevät työläisperheiden lapset kärsivät lähinnä huonosta itsetunnosta ja kehnoista sosiaalisista kyvyistä enemmän kuin siitä että perheessä ei puhuttu yliopisto-opiskeluista. Sosiaalisesti taitavat ja/tai itsevarmat työläisperheiden lapset pärjäävät opistolla siinä missä muutkin. 

Ap. jorisee joutavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä hukkuu nyt asian pointti

Työläistaustalta tulevan on hyvä vaan tunnistaa, ettei se outouden ja ulkopuolisuuden tunne johdu siitä, että hän olisi jotenkin huonompi tai sosiaalisesti lahjaton. Vaan hän on ehkä uudemmassa ja vieraammassa tilanteessa kuin moni muu, ja joutuu siksi tulemaan elämänvaiheeseen vähän takamatkalta. Ja on yksinäinen olo, koska perheessä ei voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa, he eivät yhtään ymmärrä mistä puhutaan.

Kun ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa, vaan tilanne on mikä on, voi olla itselleen armollisempi, kokea ettei ole yksin, vaan kuuluu tiettyyn viiteeyhmään, ja myös voi olla itsestään ylpeä.

Keskimäärin siellä on pihalla ihan kaikki.

Toisaalta onko Helsingissä kaikki yliopisto-opiskelijat toistensa vanhoja lukiokavereita tai perhetuttuja?

Sekin kuulostaa omituiselle, koska pääkaupunkiseudulle tulee muualta opiskelijoita ja vastaavasti sieltä lähtee opiskelijoita muualle Suomeen.

Sepä se, että uuttahan se kaikille on. Jos kuitenkin kokee omaavansa erilaisen taustan kuin muut ja kokee oman taustansa vaatimattomaksi, voi kaikkia aloittajia vaivaavaan tietämättömyyden tunteeseen reagoida negatiivisemmin kuin muut. Jos on huono itsetunto, tulee helposti tunne, että muut ovat parempia ja osaavat paremmin. Toiset voivat kokea uuden paikan jännittävänä, kun taas huonolla itsetunnolla varustettu kokee tilanteen vaikeaksi.

Se on kyllä totta, että varmaan osa tuosta ulkopuolisuuden kokemuksesta on juuri sitä omasta itsetunnosta johtuvaa, laitetaan kaikki epävarmuus oman perhetaustan syyksi. Mutta ei siihen auta se, että voivotellaan miten hankalaa duunariperheestä tulevalla on. Ennemmin pitäisi korostaa sitä, että kaikki (/suurin osa) on uuden edessä ja epävarmuus on ihan normaalia! Ja että kuinka hienoa on että meillä oikeasti kaikilla on mahdollisuus sinne yliopistoon päästä jos päätä ja luki halua riittää, se kun ei ole ihan itsestään selvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan suurin este on, että ei-akateemisessa perheessä kasvanut ei edes tiedä, että on olemassa joku valtiotieteellinen saati, mitä siellä opiskellaan. Yksi haastatelluista sanoi valtiotieteellisen olleen haaveena, mutta veikkaan, että meidän yläasteella suurin osa ei edes ollut kuullut moisesta saati jostain sosiaalipsykologiasta. Opinto-ohjauksen pitäisi olla todella rautaista alueilla, joissa enemmistönä duunariperheet. Ei mitään haaveistä lässyttämistä, vaan oikeasti kerrottaisiin, mitä kaikkea yleensäkin voi opiskella. 

Voi hyvänen aika tätä uhriutumista ja jankutusta. Eivät kaikki akateemistenkaan perheiden lapsista tiedä kaikkea yliopistoista. Eikö se nyt ole jo tullut selväksi tässä ketjussa?

Mitvit? Tämä oli ensimmäinen kommenttini enkä ole lukenut edes koko ketjua. Käykö näin kovilla kierroksilla jo? Onko tässä nyt joku henkilökohtainen juttu? Pipo pois jos noin kiristää.

Totean vain, että sieltä meidänkin koulusta olisi varmaan useampi harkinnut tai opiskellut yliopistolla, jos olisivat ymmärtäneet, mitä kaikkea siellä voi opiskella ja millaisiin ammatteihin sieltä valmistuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä hukkuu nyt asian pointti

Työläistaustalta tulevan on hyvä vaan tunnistaa, ettei se outouden ja ulkopuolisuuden tunne johdu siitä, että hän olisi jotenkin huonompi tai sosiaalisesti lahjaton. Vaan hän on ehkä uudemmassa ja vieraammassa tilanteessa kuin moni muu, ja joutuu siksi tulemaan elämänvaiheeseen vähän takamatkalta. Ja on yksinäinen olo, koska perheessä ei voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa, he eivät yhtään ymmärrä mistä puhutaan.

Kun ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa, vaan tilanne on mikä on, voi olla itselleen armollisempi, kokea ettei ole yksin, vaan kuuluu tiettyyn viiteeyhmään, ja myös voi olla itsestään ylpeä.

Hyvin harvassa taitaa olla ne jotka on lapsuutensa viettäneet yliopiston käytävillä ja luentosaleissa saati sitten opiskelijaelämän tilaisuuksissa. Elikkä eiköhän se kynnys ole samankaltainen jokaiselle. Toiset tunnetusti sopeutuu uuteen ympäristöön helpommin kuin toiset mutta ei tää tietääkseni taustasta riipu vaan luonteesta. 

Omat lapseni ovat käyneet lukuisia kertoja campuksella ja yliopistolla, kaveriporukkamme järjestää koko perheen juhlia ylioppilaskunnan juhlatiloissa, wappuna ollaan yhteisellä picnicillä Ulliksella, lauletaan yhdessä teekkarilauluja, käydään konserteissa (YL, PK, PO, Retuperä, KYN) ja speksejä katsomassa. Kyllä heillä on aika vahva side jo alaan ja korkeakouluun, toki myös laajat verkostot.