Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
HS Jos oma perhe kuuluu työväenluokkaan, yliopisto saattaa tuntua oudolta ja vieraalta.
09.09.2021 |
"Opintojen alkaessa vastassa oli uusia yllätyksiä, Launonen kertoo. Hän kuvailee olleensa yliopiston käytävillä kuin norsu posliinikaupassa.”Kotona ei ollut mitään kertomusperinnettä siitä yliopistosta. En tiennyt tapahtumista, sitseistä tai ainejärjestöistä.”Opintojen ohessa tehdystä varastotyöstä tuli jonkinlainen takaportti omaan taustaan. Siitä riitti puhuttavaa esimerkiksi suvun miesten kesken. Hän tunsi olevansa ympäristölleen vieras, puhetyyliä myöten. Sen huomasi esimerkiksi huumorissa. Vitsimielessä heitetyt letkautukset johtivat toisinaan isoihin väärinkäsityksiin ja ongelmiin, Launonen kertoo.Launonen kuvailee yliopistomaailmaan astumisen aiheuttamaa oloa jonkinlaiseksi välitilaksi."
Muilla vastaavia kokemuksia? Omat opinnot ovat 90 -luvulta ja silloin oli todellakin norsumainen olo Helsingin yliopistolla tällaisella työväenluokan edustajalla.
Kommentit (674)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos se on vaan sosiaalista kömpelyyttä?
Ei suomalaiset sentään niin eriytyneitä ole. Tuleehan missä porukassa tahansa tilanteita, että vitsit ei mene jakeluun.Ilmiöstä on kirjoitettu useita kirjoja ja tutkittu useita tutkimuksia ja yhä useampi työväenluokkainen siitä puhuu. Sinustako he kaikki ovat vain sosiaalisesti kömpelöitä? Ja sattumalta akateemisten lapset eivät ole?
Minä olen sosiaalisesti kömpelö akateemisten lapsi. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, vai?
Tuohan nyt on ihan potaskaa että yliopisto ja sosiaalinen sulavuus ovat jotenkin synonyymejä. Äly voi myös pahentaa neuroottisuutta ja sitten vielä pinnallinen supliikki sosiaalisuus tarkoittaa vain sitä mitä nimi sanoo: opitaan sulautumaan.
En lukenut artikkelia mutta vaarana taas iänikuinen lokerointi. Se voi kyllä olla että elitististyden haju etenkin Helsingissä on vahvistunut varsinkin tietyissä tiedekunnissa.
Ja mitä tuolle asialle sitten loppujen lopuksi pitäisi tehdä? Valmistavat kurssit proletaustaisille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun on kyllä pakko myöntää, etten kykene tuohon aloitukseen samaistumaan, saman artikkelin luin itsekin taannoin. Olen valmistunut kauppiksesta, ja isän puolen suvussa olin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa korkeakoulututkinnon suorittanut. Äidin puolella meistä serkuista muistaakseni kolme tai neljä on korkeakoulusta valmistuneita, ja ollaan suvun ensimmäinen sukupolvi, jolla ko. tutkintoja on. Omat vanhemmat ovat amis/opistotasoa, mutta uskoisin, että kummallakin olisi riittänyt päätä pidemmällekin. Työelämässä ovat pärjänneet aina hyvin.
En minä kyllä koskaan kokenut yliopistoympyröitä mitenkään erikoisina tai vieraina, samanlaisina opiskelijoina sinne kaikki mentiin. Itse tosin ehkä vähän vähemmän kunnianhimoisena kuin useimmat, kauppis on perinteisesti vähän sellainen pätijöiden paikka, ja tiedän että osa haki useaan kertaan. Itse hain aika kevyellä asenteella, tyyliin katsellaan mitä tulee, pääsykokeet olivat mielestäni helpot. Koulutus ei ole koskaan ollut minulle mikään itseisarvo, enkä oikeastaan vielä tänäkään päivänä tiedä, mitä haluaisin isona tehdä.
Se on tosin myönnettävä, että omassa tiedekunnassa oli jonkun verran porukkaa, joiden kanssa en kokenut olevani ihan samalla aaltopituudella, mutta tuskinpa hekään olivat taustaltaan sen ihmeellisempiä, persoonat eivät vaan kohdanneet. Toisaalta minulla ei ollut niin isoa tarvettakaan löytää kokonaista uutta kaveriporukkaa, kun olin asunut opiskelupaikkakunnalla jo vuoden (aloitin opinnot alun perin toisessa oppilaitoksessa) ja omat sosiaaliset ympyrät tiedekunnan laitoksen ulkopuolella oli jo olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua aina ihmetyttää miten akateemisten perheiden muksut on innoissaan kieltämässä tätä ilmiötä. Kyllä meilläkin on työväen ja akateemisten välillä kuilu ja se käy esille viimeistään siinä vaiheessa kun joku pystyy kysymään proffa isältään apua raporttien tekoon tai ainejärjestö varaa opiskelijoille matkaa johon osallistumismaksu on toista tuhatta. Akateemisista perheistä tulevat ei asiaa muka vain huomaa.
Erittäin harvalla on isä proffana ja vielä samalla alalla niin, että voi kysellä. En tiedä ketään ja olen akateemisesta perheestä. Enkä osallistunut ikinä mihinkään ainejärjestöjen matkoihin, ei olisi ollut edes rahaa.
Mutta on siitä kummasti apua laskuharjoitusten teossa jos isä on diplomi-insinööri ja osaa auttaa toisin kun trukkikuski... Mä luulen että tän asian käsittäminen vaatis sulta mielettömästi itsereflektiota johon et oo valmis.
Eivät vanhemmat auta yliopistossa opiskelevia lapsiaan koulutöissä. Eiväthän aikuiset asu yhdessä, vaan tapaavatkin harvakseltaan. Ihan kummallisia nuo sinun juttusi. Ehkä tuokin on niitä työväenluokkaisten omituisia harhakuvitelmia akateemisista.
Kyllä tiedän useampia, jotka ovat auttaneet laskareissa ja jopa puurtaneet diplomityötä lapsen kanssa yhdessä. Lähinnä Otaniemen porukkaa, koska lapsesta pitää saada DI hinnalla millä hyvänsä. Vanhemmat vielä puhuvat verkoistoistaan viran tällaiselle tyypille, niin johan on perinteet kunnossa.
Nykyään oikeasti pitää olla suosittelijoita jo harjoittelupaikkaan, joten kyllä niillä suhteilla ja verkostoilla vaan on merkitystä.
Todellakin autan lapsiani niin paljon kuin pystyn että opiskelevat tutkinnon. Ja autan myös työpaikan etsinnässä. Mulle on aivan sama mitä muut siitä ajattelee.
samaa mieltä, todellakin autan kaikessa, ehkä juuri siksi kun itseä ei autettu. Omat vanhemmat on suuria ikäluokkia, ehkä heillä oli yleisempi se ajatusmaailma, että jokainen pärjätköön omillaan.
Mutta kyllä sen mun lapsen pitää itsekin sitä duunia tehdä. En todella aio kantaa valmiina eteen, neuvoa vaan.
Omat lapseni ovat vasta koululaisia, mutta emme todellakaan aio auttaa yksittäisissä opiskelutehtävissä yliopistossa, jos sellainen aika tulee.
Omat vanhempani ovat akateemisia, eikä olisi tullut mieleenkään pyytää apua opiskelujuttuihin. Osasin ihan itse hakea apua niiltä tahoilta, joilta apua saa. Se on mielestäni perusedellytys korkeakouluopintoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työläisperheestä. Kaikki neljä yliopiston käyneitä. En edes tunnista ap:n kertomia asioita todellisiksi. Kyse on enemmän sosiaalisista taidoista. Turhaan taas luoda tätä luokkahysteriaa, kun sellaista ei ole. Sanna Marin sanoi, että kaikista voi tulla mitä vain.
Samaa mieltä. Nyt on joku luokkajako-agenda menossa mediassa. Omassa yliopisto-opiskelussa oli kaikenlaisia ongelmia, mutta missään vaiheessa en sekuntiaakaan kokenut olevani taustani takia väärässä paikassa. En tiennyt opiskelukavereiden taustoista mitään, eikä tästä ollut koskaan puhetta. Palstalla on aina välillä näitä luokka-aloituksia, jonkun agendaan sopii nyt oikein hyvin, että Suomesta rakennetaan luokkayhteiskunta, vaikka meidän vahvuus on aina ollut siinä, että taustalla ei ole väliä (ja tiedän kyllä, että sillä on jonkin verran väliä, en kuvittele, että kaikilla on täsmälleen samanlainen perhetausta).
Vassareilla on nyt kova kampanjointi menossa. Joka paikassa toitotetaan sortoa ja epätasa-arvoisuutta, usein sanalla sanoen 'hieman' todellisuudesta vierain argumentein, kahtiajaon agenda paistaa vähän joka asiassa.
Opiskelijoille yleisesti sanoisin, että siihen elämänvaiheeseen kuuluu usein semmonen epävarmuus ja huoli tulevaisuudesta. Itsekin muistan kun raha oli aina tiukassa, kesäduunia ei löytynyt ja opinnot ei tuntuneet antavan valmiuksia oikein mihinkään työhön. Joka paikassa toitotettiin vielä nuorisotyöttömyyttä ja tehtaita suljettiin. Kaikki silti järjestyi, kuten järjestyy useimmille. Rennosti vaan ja oman parhaansa tehden eteenpäin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippunee vahvasti missä yliopistossa opiskelee ja mitä opiskelee. Oletettavasti teknisillä aloilla ja pohjoisempana on vähemmän tätä akateemista snobismia kuin esim. Helsingin tai osin Turunkin yliopistoissa (myös Åbo Akademi) ja tietyillä aloilla.
Itse opiskelin Turussa oikeustiedettä. Kyllä törmäsin tietynlaiseen kulttuuriseen yllätykseen. Minä olin 20 000 asukkaan kunnasta, duunarien lapsi. Kaverini oli pääosin olleet samanlaisia, joku nyt vähän rikkaammasta kodista toki, joku paikallisen Citymarketin kauppiaan lapsi tms. Tuntemiani akateemisia oli lähinnä suvussa oleva erittäin juntti maalaislääkäri ja opettajia toki tiesin.
No, yliopistolla sitten oli hyvin varakkaista perheistä paljon porukkaa. Moni asui vanhempien ostamassa sijoitusasunnossa, monella oli auto. Mutta ei sekään ollut se suurin ero, varallisuuseroja olin kohdannut ennenkin. Suurin ero oli tietty älyllinen snobismi, jossa minulla ei ollut osaa eikä arpaa koska en ollut perheessä tottunut sellaiseen ja opiskellut oikeita asioita joilla snobbailla. Esim. pubissaistumiskaverini keskustelivat älykkäitä eri filosofien teorioista tai kreikan mytologiasta. Osasivat heittää osuvia latinankielisiä lentäviä lauseita tilanteisiin ja vääntää niistä jopa huumoria. Minä olin ihan hukassa jo, jos joku kommentoi tilanteeseen josta kerroin 'ai, kiersit Kharybdiksen mutta päädyit Skyllaan, klassista!". Mikä kharybdis ja mikä skylla ja mitä se tarkoittaa, mietin vaan en kehdannyt kysyä. Jouduin sitten itsekin opiskelemaan opintojeni lisäksi tuontapaisia asioita näyttääkseni sivistyneeltä tietyissä piireissä.
Oikeustieteen opiskelijat eivät todellakaan tunne filosofiaa kuin kymmenen sivun verran 😂
Näinpä. Tuntemani proffan poika, oikkari hokee mielilauseekseen "mitä vittua" eikä totisesti ole ollut kiinnostunut mistään oppikirjojen ja tietokonepelien ulkopuolisesta, kulkee "koulussa" hankkimassa rahakasta ammattia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon, eikä tarvitse edes uskoa, koska siitä on kattavaa tutkimustietoa, että koulutus periytyy. Siitä ei tässä keskustelunavauksessa ole kysymys, niin tärkeää kuin ilmiötä vastaan taistelu onkin.
Johtuuko ulkopuolisuuden tunne työväenluokkaisuudesta vai jostain muusta? Tunne on aito, syy siihen tulkintaa.
Häpeä ja neuvojen kysymisen vaikeus ovat tiukasti suomalaisessa kulttuurissa, ehkä sitten erityisesti työväenluokkaisessa.
Opiskelin 90-luvulla farmasiaa työväenluokkataustalla, enkä huomannut mitään erityistä luokkajakoa. Toki joidenkin isä tai äiti oli apteekkari, mutta eipä sitä sen kummemmin mietitty. Liekö nykyajan kotkotuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunne parikin tapausta jolloin lääkäriperheen lapset eivät ole ollenkaan pärjänneet opinnoissaan. Viinan kanssa läträtään ja rahat on aina loppu. Toisaalta on sitten suuntauduttu sosiaalialoille tai käsityöammateihin. Itselläni ei ollut mitään ongelmia sopeutua yliopistoelämään 80-luvulla, vaikka vanhempani olivat putkimies ja postivirkailija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aijaa. Minä opiskelin valtsikassa, enkä tuntenut sieltä ketään entuudestaan. En siis yhtään ketään. Isäni ja äitini ovst akateemisia, molemmat johtajia, mutta mitään työpaikkaa en ole koskaan heidän avullaan saanut. Olen ollut kahteen otteeseen työttömänäkin, mutta ihan itse joutunut selviämään. Joten täysin epärealistisia ja idioottimaisia ennakkoluuloja noilla työväenluokkaisilla tässä ketjussa taas.
Mikä tarve akateemisella on dissata toisen ihmisen kokemusta näin? Sopiiko, jos dissaan esim. sinun jumalkokemustasi vastaavasti?
Et taida erottaa toisistaan omaa subjektiivista kokemustasi, johon vaikuttavat myös ennakkoasenteesi ja toisaalta objektiivista totuutta toisistaan. Olet läpi ketjun yrittänyt väittää omia ennakkoluulojen värittämiä kokemuksiasi yleiseksi totuudeksi. Akateemiset täällä ovat yrittäneet kertoa sinulle, että ne eivät ole yleinen totuus, vaan sinun omia päänsisäisiä tuntemuksiasi. Eli en 'dissaa' sinun henkilökohtaisia subjektiivisia kokemuksiasi, vaan kerron sinulle, että ne suorastaan naurettavat kuvitelmäsi akateemisten taustoista eivät pidä oikeasti paikkaansa.
Kysymys on kokemuksesta ja sinä et kykene sitä kumoamaan. Oma kokemukseni ei ole edes ainutkertainen, vaan tässäkin ketjussa meitä työväenluokkaisia on lukuisia, jos kykenisit erottamaan. Myös tutkimustieto on puolellani sinun lapsellista mutuasi vastaan. On totta, että myös akateemisilla voi olla mulk*uja vanhempia, jotka eivät auta, mutta yksittäistapaukset eivät tee kesää.
Nyt täytyy sanoa jo vähän painavasti kun alkoi kiukuttamaan: Puhut täyttä fuulaa! Ne akateemiset vanhemmat eivät ole poikkeus tai varsinkaan mitenkään m*lkkuja, jotka eivät aikuista lastaan auta opinnoissa tai työllistymisessä, vaan useinmiten kyseessä on ihan olosuhteiden sanelema pakko. Montako opiskelijaikäistä sinä tunnet, joka asuu yhä kotonaan tai edes tapaa vanhempiaan viikottain? Moniko opiskelee tai hakee töitä lapsuuden kotipaikkakunnalla?
Akateemisten lasten todellisuutta on pikemminkin se, ettei kesä tai osa-aikaistöitä saa mistään, koska vanhemmat eivät työpaikalleen pysty järjestämään kouluttamattomalle nuorelle töitä. Ns duunareiden lapset ne saavat sen ohituskaistan kesäansioille ja monesti ihan vakituiseen työhön vanhempien firmaan.
Jos tässä nyt porukka katsoo asiaa jostain ankkalammikosta käsin, niin me muualla Suomessa eletään kyllä ihan toisenlaista todellisuutta: rahaa tekee ne, jotka pääsevät ammattikoulusta suoraan ajamaan iskän motoa tai työnjohtajaksi perheyritykseen. Jatko-opiskelut valinneet taas muuttavat kauas kotoa ja pärjäilevät siellä ihan omillaan.
Heikoimmassa asemassa on ne lapset joiden kotona elämä on yhtä hulinaa, häätöjä ja vaihtuvia isäpuolia. Että viitsittekin "työlais"taustaiset narista kun teillä on asiat kuitenkin verrattain mallillaan.
Muuttujia varmasti on, mutta minuakin kiukuttaa, että maakuntayliopistojen koulumaisista yliopistoista tulevat luulevat tietävänsä miten asiat menevät Helsingissä. Lande ei ole koko Suomi.
Kuinka laajasti sinä tunnet Helsingin tilanteen? Helsingissä oli monta korkeakoulua, vieläkin usempi (Aalto, UHEL, Hanken...), ja noissa, erityisesti UHEL ja Aalto hyvin erilaisia tiedekuntia. Miten oletat/tiedät tilanteen olevan vaikka UHEL maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa, tai matemaattisissa opinnoissa Kumpulassa? Ei taida Suomesta löytyä matikan huippusukuja Bernoullien malliin, enemmän laaja diversiteetti synnyimaita? Se oma kokemus on usein ihan nokan edestä, jos akateeminen ihmisen tuon kokee yleisseksi totuudeksi niin on opit yliopistossa menneet hukkaan.
UHEL?!?
Helsingin yliopisto usein hakemuksissa lyhennetään noin. Ei suomea, tiedän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä allekirjoitan ap:n kokemuksen täysin. Olen ensimmäinen yliopistoon päässyt sekä omasta että puolisoni suvusta. En tiennyt mistään mitään, sitseistä enkä mistään. Ihan kaikki tuli uutena. On myös todella ulkopuolinen olo niiden seurassa, jonka perheissä selvästi on kouluttauduttu ja tiedetään asioista. Tämä kaikki ei kuitenkaan estänyt oppimasta ja osallistumasta, mutta jännitti tosi paljon kaikki asiat ja oli hölmö olo usein.
Tuo on juuri sitä kummallista työväenluokkaisten harhaa tässä ketjussa. Esimerkiksi minä kolmannen polven akateemisena kuulin sitseistä ensimmäisen kerran vasta opiskelukabereiltani. En ollut koskaan edes kuullut sellaista sanaa ennen.
Nämä työväenluokkaisten kuvitelmat akateemisista muistuttavat vähän palstan Ulin harhoja siitä, miten kaikki naiset saisivat parisuhteen heti halutessaan.
Samaa mieltä. Ilmeisesti Helsinki ja siellä jotkus spesiaalialat. Naurettava ajatuskin että vanhemmillani tai itselläni olisi ollut mitään käryä nykyajan opiskelijaperinteistä tai jostain hiton karokkaetiketistä tai miten professoreja puhutellaan ym. höpönlöpöä. Itse opiskelin 90-luvulla eikä silloin ollut edes sitsiperinnettä maakuntayliopistossa tai jos oli niin varmaan teekkareilla.
Yliopiston voi myös käydä läpi hyvin eri tavoilla. Esimerkkeinä teekkareista oma poikani ei varmaan yksissäkään sitseissä ole käynyt, vävy taas oli kiinnostuneempi sosiaalisista touhuista. Kukin tyylillään.
Vierailija kirjoitti:
Taasko tätä samaa jauhamista.
Vähän tulee sama olo, että taasko nyt lämmitetään tätäkin eroa ihmisten välillä.
Yhtä lailla voisi ajatella että erilaisuus on hyvä asia ja että kyllä tuolla yliopistossa on varmasti kirjoa. Jokin voi olla helpompaa niile keskiluokkaisille kersoille mutta eiköhän motivaatio oppia ole silti se joka kaikkia (pitäisi) yhdistää eikä joku nokkimisjärjestyksen selvittely heti alkumetreillä. Niinkuin työväentaustainen olisi automaattisesti joku avuton käytöstavaton pölvästi.
Vai mihin tämä hs:n iänikuinen täälläkin on vääryys- uutisointi perustuu?
Kyllä noista keskiluokkaisista taustoista lähdetään myös duunarihommiin kun halutaan toisenlaisia maisemia kuin vanhemmilla. Tästäkin voisi joskus lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oulussa oli paljon maatilojen lapsia, Onko ne työväenluokkaisia
Ei, maanviljelijät työllistävät itsensä, eivätkä ole kenenkään palkollisia. Heillä on myös merkittävää suvun perintöomaisuutta kiinteistöinä, eli ovat omistavaa luokkaa. Maanviljelijä voi esim myydä metsää.
Työläisellä on yleensä vain se seuraava palkkansa.
Ei nyt viitsittäisi arvottaa ihmisiä koulutuksen tai taustan perusteella. Meillä oli työläiskoti, jossa luettiin paljon ja vaikka tulot oli pienet, niin kannustettiin koulujen käyntiin niin korkealle, kuin kyvyt ja halu riittivät. Tuloksena on kaksi akateemista ja kaksi työläistä, toinen pikkupomo toimistossa ja toinen ihan tehdastyöläinen (toki suoritti mestarintutkinnon työn ohessa). Kaikki ovat hankkineet esim. hyvän kielitaidon vapaa-opistojen kursseilla ja itse opiskelemalla.
Taloudellisessa pärjäämisessä en näe mitään eroa, samanlaiset talot ja autot kaikilla. Ei myöskään se akateemisten "sivistys" näy missään vähemmän koulutettuihin suhtautumisissa tai muutenkaan kanssakäymisessä.
Yliopistokoulutus antaa parhaimmillaan eväät tiettyyn mahdollisesti hyvin kapea-alaiseen ammattiin, ja sen ulkopuolinen elämän sivistys pitää hankkia vaikka lukemalla tai harrastamalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni oli pienipalkkainen rajavartija, äiti kotona. Asuimme itärajalla, isä, äiti ja viisi lasta. Perheemme oli köyhä, mutta isä ja äiti kannustivat meitä kaikkia opiskelemaan. Koulussa meitä kiusattiin köyhyytemne, isän vasemmistolaisuuden sekä uskontomme takia, koska emme kuuluneet ev. lut. kirkkoon. Koulunkäynti oli paskaa, olin koulukiusattu. Olin suvun ensimmäinen ylioppilas ja ensimmäinen yliopistoon opiskelemaan mennyt. Yliopistossa ensimmäisen kerran nautin opiskelusta ja siitä, että opiskelukaverit olivat samanhenkistä porukkaa. Minua ei enää pilkattu ja kiusattu, ja menestyin opinnoissa hyvin. Valmistuin viidessä vuodessa filosofian maisteriksi ja aloitin väitöskirjan teon. En ole kertaakaan tuntenut itseäni yliopistossa ulkopuoliseksi taustani takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen opiskellut valtsikassa, silloin aineena oli KV politiikka, kyllä mä kiinnitin huomiota, että monet ensinnäkin tunsivat toisensa ennestään. Tulivat samoista lukioista, SYK, Ressu jne. Kyllä myöskin kuului se, että monet olivat diplomaattiperheistä ja asuneet lapsuudessa vuosia pitkin poikin maailmaa. Omien lasteni kohdalla se on normaaliin kokemusmaailmaa kuuluvaa, mutta omassa lapsuudessa paljon matkustelleita oli me, jotka kävimme etelässä lomamatkoilla. En tuntenut ennen yliopistoa ketään joka olisi käynyt lopulta ulkomailla, saati monessa eri maassa.
Samoin asumisjärjestelyistä näki eri asioita, toiset asuivat suvun kaksiossa Eirassa, toiset solussa Talissa.
Mä olen itse hyvin toimeentulevasta perheestä maalta, en siis koe työväenluokkaa omakseni myöskään. Mutta tietenkin ulkopuolisuutta toivat minet yliopiston perinteet ja termit, jotka eivät olleet itselle tuttuja.
Tässä kahden tutkijan kirja aiheesta, on popularisointi tutkimuksesta.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/luokkaretkella-hyvinvointiyhteiskunna…Oma kokemukseni on humanistisesta tiedekunnasta ja yhtenevä. Kurssikaverit tunsivat toisensa ja monen vanhemmatkin tunsivat toisensa. Oli käyty erityiskouluja saksalaista, Ressu jne. Tiedettiin mitä varten yliopistolla oltiin ja työskenneltiin määrätietoisesti sen mukaan. Diplomaatin poika osasi valita kurssinsa diplomaatin uraa tukien. Minä en, koska olin työväenluokkaa. En myöskään tuntenut ketään entuudestaan. Moneen tutustuin, mutta jotenkin ne aina tuntui vieraalle, kun kaverit puhuivat suvun huviloista tai saattoivat saada lisätienestejä isän asianajotoimistossa sihteerinä.
Juuri tämä. Pääsääntöisesti yliopiston käyneet vanhemmat tukevat ja opastavat ihan eri tavalla opinnoissa.
ööhh, kuinkahan yleistä lopulta edes on, että valittu ala periytyisi vanhemmilta lapsille? En tunne ketään, kuka olisi opiskellut samaa alaa kuin omat vanhemmat. Tunnen jokusen perheen, jossa yrittäjyys on periytynyt vanhemmilta lapsille, siis lähinnä konepajan pyörittäminen tai joku kuljetus/maanrakennusalan firma.
Olen aina miettinyt, että kun ei itseä tuo lääketiede kiinnostanut yhtään, niin olisipa ollut kätevää jos vanhempani olisivat olleet jonkun perheyrityksen pyörittäjiä, tai vaikka maatalousyrittäjiä, lääkäreiden sijaan. Ajauduin opiskelemaan alaa, josta he eivät ymmärtäneet mitään, eikä heidän vähäisistä sosiaalisista kontakteista ollut hyötyä työllistymisessä, edes kesätöihin. Asun tosin aivan toisella puolella maata 19-vuotiaasta saakka, joten sekin vaikuttanee.
Mutta lukemaan he opettivat omalla esimerkillään! Oikein ahmimaan kaiken mitä käsiini sain Suomen Kuvalehdestä Koululaiseen.
Koulutuksen periytyminen on tosi yleistä tietyillä koulutusaloilla, lääkärit, papit, diplomaatit jne,
Diplomatia ei tietty ole koulutus, mutta kun on lapsena sitä elänyt, tuntuu luontevalta valita aikuisenakin, samoin taitelijuus periytyy usein. Puhutaan usein esim näyttelijösuvuista. Voi olla perittyä lahjakkuutta, kontakteja, mutta myös tottumus elämänmuotoon.
Tällaisten tapausten osuus koko ikäluokasta on... älyttömän pieni prosenttina?
Vierailija kirjoitti:
Uskon, eikä tarvitse edes uskoa, koska siitä on kattavaa tutkimustietoa, että koulutus periytyy. Siitä ei tässä keskustelunavauksessa ole kysymys, niin tärkeää kuin ilmiötä vastaan taistelu onkin.
Johtuuko ulkopuolisuuden tunne työväenluokkaisuudesta vai jostain muusta? Tunne on aito, syy siihen tulkintaa.
Häpeä ja neuvojen kysymisen vaikeus ovat tiukasti suomalaisessa kulttuurissa, ehkä sitten erityisesti työväenluokkaisessa.
On ihan normaalia että lapsilla voi olla taipumus valita vanhempiensa ammatteja vastaava ammatti. Jos sen tekee omasta tee tahdostaan ja on kuitenkin mahdollisuus kouluttautua niin mitä sitten? Onhan ulkomailla jotain parturi- ja kultaseppäsukuja.
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt viitsittäisi arvottaa ihmisiä koulutuksen tai taustan perusteella. Meillä oli työläiskoti, jossa luettiin paljon ja vaikka tulot oli pienet, niin kannustettiin koulujen käyntiin niin korkealle, kuin kyvyt ja halu riittivät. Tuloksena on kaksi akateemista ja kaksi työläistä, toinen pikkupomo toimistossa ja toinen ihan tehdastyöläinen (toki suoritti mestarintutkinnon työn ohessa). Kaikki ovat hankkineet esim. hyvän kielitaidon vapaa-opistojen kursseilla ja itse opiskelemalla.
Taloudellisessa pärjäämisessä en näe mitään eroa, samanlaiset talot ja autot kaikilla. Ei myöskään se akateemisten "sivistys" näy missään vähemmän koulutettuihin suhtautumisissa tai muutenkaan kanssakäymisessä.
Yliopistokoulutus antaa parhaimmillaan eväät tiettyyn mahdollisesti hyvin kapea-alaiseen ammattiin, ja sen ulkopuolinen elämän sivistys pitää hankkia vaikka lukemalla tai harrastamalla.
Juuri näin. Tämä erilaisuuteen fiksoituminen vain pahentaa ihmisen oloa ja muokkaa tulevaisuutta deterministiseksi maassa jossa koulutus on käytännössä ilmaista eikä tiukkoja kastijakoja ole.
Kyllä siitä, että olen yhden alan DI, oli mielestäni hyötyä tytärpuolelle.
Hän näki jo varhain, mitä on olla siinä ammatissa, ja hän päätti hakea sinne myös. Pystyin häntä vähän valmentamaan pääsykokeisiin. Pystyin tukemaan, että on hyvä hakea vaihtoon. Pystyin puhumaan hänelle suhteilla ekan harjoittelupaikan. Pystyin auttamaan miettimisessä, kun hän valitsi diplomityöaihettaan, ja autoin ja tuin rajaamaan aiheen, ettei se pursunnut kohtuuttomasti. Pystyin oikolukemaan ja kommentoimaan, ja auttamaan sen lopullisessa kokoamisessa.
Olen pikkupaikkakunnan syvältä maaseudulta pienviljelijäperheestä kotoisin enkä ollut käynyt missään saati tiennyt mitään yliopistoista ja kaupunkielämästä. Tietysti kaikessa tässä oli paljon uutta, kun muutin kaupunkiin ja aloitin yliopisto-opiskelut. Enpä minä siinä sen kummempaa outoutta ja vierautta sinänsä kokenut. Samanlaista se oli putkahtaa äidin kohdusta maailmaan tai siirtyä kyläkoulusta keskustan yläasteelle. Elämä on uusia olosuhteita ja asioita yhtä kaikki. Sopeutumista ja oppimista. Opiskeluajan myötä osasin sitten keskustella maalaisjunttien kanssa lehmistä lähikuppilassa yhtä lailla kuin professorien kanssa akateemisista asioista ravintolaillallisella. Minusta on outoa, jos joku ei sopeudu erilaisiin piireihin ja asioihin vaikka sinne itse hakeutuu.
Alue: Aihe vapaa
Ja upseeri, koneistaja, automekaanikko, hitsaaja ja laitoskeittiön kokki. Nämä ihan empiirisen kokemuksen perusteella.