Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

olin 25 ja sain ensimmäisen lapseni -91. Parin vuoden päästä tulot tippuivat, kodinhoidontuen Helsinkilisä puolittui yms. Ennen äitiyslomaa ei ollut ongelmia löytää töitä, v. 1994 ei töitä saanut millään eikä lapselle hoitopaikkaa, palvelualojen palkat alkoivat laskea, verotuksesta poistui lapsivähennys ja yksihuoltajavähennys. Aloitin keikkatyöläisenä, vuoden päästä sain vakityön keikkailun ansiosta(sen jälkeen aina 2015 vuoteen töitä riitti hyvin, sitten alkoi ikä (50) tulemaan rekrytointien esteeksi, onnistuin kuitenkin vieläkin vaihtamaan alaa ja tienaan nyt enemmän kuin koskaan). Tissibaareja, -kampaamoja ja -autopesuloita perustettiin.  Näki miten raadollisesti hyväksikäytettiin toisten hädänalaista asemaa.

Asunnot olivat halpoja, yritin houkutella vanhempani ostamaan osakehuoneiston sijoitukseen (asuisin heille vuokralla, asumistuki kuittaisi osan vuokrasta) mutta he eivät tajunneet tarttua tilaisuuteen ( heillä molemmilla työt säilyivät, kunnalliset virat). Nyt asunnon arvo olisi kymmenkertainen jollei enemmänkin.

Lapsi aloitti koulun 90-luvun loppupuolella, ei ollut terveystarkastuksia, ei hammashoitoa, asuttiin huonolla alueella muiden köyhien kanssa. Päihdeongelmia oli naapurustossa paljon.

Ikea toi köyhällekin mahdollisuuden sisustamiseen, ennen ikeaa huonekalut olivat joko kalliita tai mauttomia. Pienliikkeet lopettivat, ennen oli ostarit täynnä pieniä erikoisliikkeitä, niiden tilalle tuli kaljakuppiloita ja kirppiksiä, alettiin rakentamaan suuria ostoskeskuksia.

90-luvun lama oli Mauno Koiviston  ajama, tämä kiitetty DEMARI ajoi Suomea EU-kuntoon mullistamalla rahamarkkinat. Tuhansien ihmisten kohtalosta ei välitetty, ainoastaan pankit piti pelastaa. Suuri rosvous tavan kansan omaisuudesta kasvottomalle rahaeliitille. Samalla tiellä ollaan edelleen.

Ei ainoastaan pankit, vaan myös vientiteollisuus. Muistan ikuisesti Viinasen jossain ajankohtaisohjelmassa, häneltä kysyttiin, miksi vientiteollisuudesta etenkin paperiteollisuus tarvitsee isoja tukia + devalvaatiota + mitä lie, vaikka selkeästi tilastot näyttävät, että suomalaisella paperiteollisuudella on alan suurimmat vientimäärät. Viinanen muikuili puolivirnettä, että nuo nyt ovat vain mitä ties pylväitä (toimittaja näytti powerpointtia, jossa oli vientimäärät graafina). Eli täysin dissasi toimittajan, joka kyseenalaisti vientiteollisuuden surkean tilan.

Minusta tuli vasemmistolainen, mutta eri syystä, kuin voisi kuvitella. Olin 24 v ja päässyt viimeisten joukossa livahtamaan ko. paperiteollisuuteen töihin ja olin ns. hyvissä hommissa siellä.

Kuittailin viikottain 5000-10 000 markan edestä edustuslaskuja, taksimaksuja, ravintolailtoja, jne jne. Eri paperitehtaat kilpaili keskenään ja paperitehtaissa eri koneet kilpailivat keskenään tuotantoennätyksistä. Vuosittain oli tulosillallisia, kun tuotantoennätykset paukkui ja myynti veti = lue: se reppana vientiteollisuus, mitä piti koko Suomen tukea ja jonka etua piti valvoa.

Samaan aikaan toki paperiteollisuus osallistui suomalaisiin talkoisiin: vähensi väkeä, ei suoraan irtisanomalla, mutta pitämällä yllä rekrytointikieltoa ja jakamalla kaikki vapautuneet tehtävät esim. eläkelöitymisen vuoksi olemassa oleville työntekijöille. 

Että ei päästy duunarit sielläkään makean makuun, koko ajan toitotettiin, että emmekö ymmärrä lamaa, nyt on vaikeat ajat. Kun huomautin, että olemme sitten laittaneet tulostavoitteen (jonka mukaan tulospalkkiot henkilöstölle maksettiin) suuremmiksi kuin mitä kone voi fyysisesti tuottaa, olin koirankopissa pitkään pomojen silmissä. Ei tullut vuosikorotusta sinä vuonna!

Samalla tiellä emme enää ole. Nyt on - toki duunareiden hyvällä avustuksella - ajettu AY-liike alas, mutta se on yhteistä niille ajoille, että suurimpia yritystukien saajia ovat edelleen UPM ja muut vastaavat yritykset.

Vienti alkoi vetää jo laman alussa devalvaation jälkeen mutta samalla valuuttalainat räjähtivät käsiin.

Mutta valuuttalainojahan justiin ei sortuneet isot firmat, joiden tukemisella kansan selkänahan repimistä seliteltiin, ottamaan. Niitä otti yksityiset ihmiset ja pikkufirmat ja ne valuuttalainojen kanssa kuseen joutuivatkin.

Pääsin ylioppilaaksi 1991. Piti pitää välivuosi ja käydä töissä. Jokseenkin ylioppilasjuhlien aikaan kaikki työpaikat katosivat. Hain töitä, siihen aikaan ei ollut nettiä. Kävin työkkäristä monisteen, jossa olivat maakunnan kaikki työpaikat joihin ei vaadittu koulutusta. Moniste päivitettiin kerran viikossa ja se oli yhden A4:n kokoinen. Sitten aloitin soittelun puhelinnumeroihin, yleensä puhelin piippasi varattua puolesta tunnista tuntiin, jonka jälkeen hyvin väsynyt ääni vastasi, että paikka on jo täytetty. Sama homma lehti-ilmoitusten kanssa. Onnistuin kuitenkin saamaan pari pätkätyötä, koska olin nuori ja ollut kesätöissä lukioaikana. Kaikki tutut olivat työttöminä ja tukityöllistettyinä, olisi pitänyt itsekin tehdä samoin, mutta en halunnut työllistyä yhteiskunnan tuella kun asuin kotona kuitenkin.

Pelastauduin opiskelemaan. Kesätöitä ei ollut. Työharjoitteluun oli tosi vaikea päästä edes ilman palkkaa, koska kaikki paikat olivat täynnä työllistettyjä. Onnistuin kuitenkin ujuttautumaan ilmaiseksi työharjoitteluun. Siellä oli 40-50 -vuotiaita tukityöllistettyjä myös, joku oli konkurssissa ja toinen masentunut, kaikki tietoisia etteivät todennäköisesti enää saa kunnon työpaikkaa loppuikänä.

Parin vuoden päästä sain opiskelun ohessa iltatöitä konkurssiin menneen firman raunioille perustetusta firmasta. Se tuntui lottovoitolta. Nykyään kun nuorilla on heti hyvä työ ja ura, niin minun CV:ni ei kelpaa edes vessapaperiksi.

Opiskelijaelämä oli kivaa. Ehkä vielä kivempaa siksi, että kaikki piti tehdä halvalla itse ja yhdessä. Tosin opiskelun työllisyysvaikutuksia ei tullut kauheasti pohdittua kun kellään ei muutenkaan ollut töitä. Tuntui, että on parempi opiskella työttömäksi tullakseen kiinnostavia asioita kuin jotain tylsää samalla lopputuloksella. Ja kunhan pääsi pois sieltä työttömyyskortistosta ennen kuin sekosi sinne. Nyt jälkiviisaana toki olisi voinut valita toisen alan, ainakin jos olisi kristallipallosta nähnyt että millä alalla tulevaisuudessa on töitä. Meitä hiukan vanhempi ikäluokka, joka valmistui laman aikaan on osittain aika syrjäytynyttä työmarkkinoilta.

Henkilötakauksista vielä sellainen laman aikana yleistynyt ilmiö että siskon parhaan kaverin molemmat vanhemmat olivat töissä samassa pikkufirmassa joka joutui rahoitusvaukeuksiin kun pankit eivät uskaltaneet lamassa lainoittaa yritystoimintaa ilman täysiä takauksia.

Yrityksen omistaja käytännössä kiristi työntekijöiltä henkilötakaukset yrityksen lainoille uhkailemalla (todennäköisesti ihan oikein) että muuten firma menee nurin ja kaikki jäävät työttömiksi mutta lainojen avulla työpaikat säilyvät.

Vetivät nimensä takaukseen ja firma kitkutteli vielä reilun vuoden mutta meni lopulta kuitenkin konkurssiin.

Perheessä molemmilta loppuivat työt ja lisäksi näiltä meni melkein maksettu asunto, mökki ja autot eikä riittänytkään vaan töihin oli turha enää mennä vaikka olisi päässytkin kun palkka olisi ulosmitattu velkoihin.

Sisko ei nähnyt kaveriaan enää kun muuttivat jonnekin pöndelle perheen äidin vanhaan kotitaloon

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

olin 25 ja sain ensimmäisen lapseni -91. Parin vuoden päästä tulot tippuivat, kodinhoidontuen Helsinkilisä puolittui yms. Ennen äitiyslomaa ei ollut ongelmia löytää töitä, v. 1994 ei töitä saanut millään eikä lapselle hoitopaikkaa, palvelualojen palkat alkoivat laskea, verotuksesta poistui lapsivähennys ja yksihuoltajavähennys. Aloitin keikkatyöläisenä, vuoden päästä sain vakityön keikkailun ansiosta(sen jälkeen aina 2015 vuoteen töitä riitti hyvin, sitten alkoi ikä (50) tulemaan rekrytointien esteeksi, onnistuin kuitenkin vieläkin vaihtamaan alaa ja tienaan nyt enemmän kuin koskaan). Tissibaareja, -kampaamoja ja -autopesuloita perustettiin.  Näki miten raadollisesti hyväksikäytettiin toisten hädänalaista asemaa.

Asunnot olivat halpoja, yritin houkutella vanhempani ostamaan osakehuoneiston sijoitukseen (asuisin heille vuokralla, asumistuki kuittaisi osan vuokrasta) mutta he eivät tajunneet tarttua tilaisuuteen ( heillä molemmilla työt säilyivät, kunnalliset virat). Nyt asunnon arvo olisi kymmenkertainen jollei enemmänkin.

Lapsi aloitti koulun 90-luvun loppupuolella, ei ollut terveystarkastuksia, ei hammashoitoa, asuttiin huonolla alueella muiden köyhien kanssa. Päihdeongelmia oli naapurustossa paljon.

Ikea toi köyhällekin mahdollisuuden sisustamiseen, ennen ikeaa huonekalut olivat joko kalliita tai mauttomia. Pienliikkeet lopettivat, ennen oli ostarit täynnä pieniä erikoisliikkeitä, niiden tilalle tuli kaljakuppiloita ja kirppiksiä, alettiin rakentamaan suuria ostoskeskuksia.

90-luvun lama oli Mauno Koiviston  ajama, tämä kiitetty DEMARI ajoi Suomea EU-kuntoon mullistamalla rahamarkkinat. Tuhansien ihmisten kohtalosta ei välitetty, ainoastaan pankit piti pelastaa. Suuri rosvous tavan kansan omaisuudesta kasvottomalle rahaeliitille. Samalla tiellä ollaan edelleen.

Ei ainoastaan pankit, vaan myös vientiteollisuus. Muistan ikuisesti Viinasen jossain ajankohtaisohjelmassa, häneltä kysyttiin, miksi vientiteollisuudesta etenkin paperiteollisuus tarvitsee isoja tukia + devalvaatiota + mitä lie, vaikka selkeästi tilastot näyttävät, että suomalaisella paperiteollisuudella on alan suurimmat vientimäärät. Viinanen muikuili puolivirnettä, että nuo nyt ovat vain mitä ties pylväitä (toimittaja näytti powerpointtia, jossa oli vientimäärät graafina). Eli täysin dissasi toimittajan, joka kyseenalaisti vientiteollisuuden surkean tilan.

Minusta tuli vasemmistolainen, mutta eri syystä, kuin voisi kuvitella. Olin 24 v ja päässyt viimeisten joukossa livahtamaan ko. paperiteollisuuteen töihin ja olin ns. hyvissä hommissa siellä.

Kuittailin viikottain 5000-10 000 markan edestä edustuslaskuja, taksimaksuja, ravintolailtoja, jne jne. Eri paperitehtaat kilpaili keskenään ja paperitehtaissa eri koneet kilpailivat keskenään tuotantoennätyksistä. Vuosittain oli tulosillallisia, kun tuotantoennätykset paukkui ja myynti veti = lue: se reppana vientiteollisuus, mitä piti koko Suomen tukea ja jonka etua piti valvoa.

Samaan aikaan toki paperiteollisuus osallistui suomalaisiin talkoisiin: vähensi väkeä, ei suoraan irtisanomalla, mutta pitämällä yllä rekrytointikieltoa ja jakamalla kaikki vapautuneet tehtävät esim. eläkelöitymisen vuoksi olemassa oleville työntekijöille. 

Että ei päästy duunarit sielläkään makean makuun, koko ajan toitotettiin, että emmekö ymmärrä lamaa, nyt on vaikeat ajat. Kun huomautin, että olemme sitten laittaneet tulostavoitteen (jonka mukaan tulospalkkiot henkilöstölle maksettiin) suuremmiksi kuin mitä kone voi fyysisesti tuottaa, olin koirankopissa pitkään pomojen silmissä. Ei tullut vuosikorotusta sinä vuonna!

Samalla tiellä emme enää ole. Nyt on - toki duunareiden hyvällä avustuksella - ajettu AY-liike alas, mutta se on yhteistä niille ajoille, että suurimpia yritystukien saajia ovat edelleen UPM ja muut vastaavat yritykset.

Vienti alkoi vetää jo laman alussa devalvaation jälkeen mutta samalla valuuttalainat räjähtivät käsiin.

Mutta valuuttalainojahan justiin ei sortuneet isot firmat, joiden tukemisella kansan selkänahan repimistä seliteltiin, ottamaan. Niitä otti yksityiset ihmiset ja pikkufirmat ja ne valuuttalainojen kanssa kuseen joutuivatkin.

Muistan, kun vanhempien talon läheisyyteen rakennettiin uusi kauppa, siitä oltiin iloisia. Kävin itsekin siinä kaupassa, siisti ja hyvä henki tuntui olevan. Kauppias oli mukava nuori mies. Sitten kauppa lopetti ja syyksi kuulin, että kauppias oli ottanut valuuttalainaa vähän ennen kuin Suomessa devalvoitiin. Kyllä tuntui pahalle.

Vierailija kirjoitti:

Olin yläasteiässä. Muistan hyvin sen, miten koulussa alettiin säästää aivan kaikesta. Hyvin tarkkaan vahdittiin esimeriksi paperikopioiden ottamista. Kouluruoan laatu romahti, kun keittäjien piti saada tehtyä isolle porukalle paljon ruokaa todella pienellä budjetilla. Muistan, miten ruoasta aina valitettiin suureen ääneen. Oltiin nuoria ja ajattelemattomia, eikä tullut mieleen, ettei se keittäjien syy ole. Monen kaverin vanhemmat jäivät työttömäksi. Se oli uusi juttu, ennen oli työtä kaikille tai ainakin sellainen ilmapiiri. Televisiossa lamaa kommentoivat politiikot puhuivat asiasta aina erittäin syyttävään sävyyn. Siltä se ainakin tuntui.

Meiltä kerättiin laiton, laittomaksi tiedetty "ruokahuoltomaksu", kun kaupungin rahat oli menneet urheiluhallien ja kaupungintalon rakentamiseen. Yläasteella olin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

olin 25 ja sain ensimmäisen lapseni -91. Parin vuoden päästä tulot tippuivat, kodinhoidontuen Helsinkilisä puolittui yms. Ennen äitiyslomaa ei ollut ongelmia löytää töitä, v. 1994 ei töitä saanut millään eikä lapselle hoitopaikkaa, palvelualojen palkat alkoivat laskea, verotuksesta poistui lapsivähennys ja yksihuoltajavähennys. Aloitin keikkatyöläisenä, vuoden päästä sain vakityön keikkailun ansiosta(sen jälkeen aina 2015 vuoteen töitä riitti hyvin, sitten alkoi ikä (50) tulemaan rekrytointien esteeksi, onnistuin kuitenkin vieläkin vaihtamaan alaa ja tienaan nyt enemmän kuin koskaan). Tissibaareja, -kampaamoja ja -autopesuloita perustettiin.  Näki miten raadollisesti hyväksikäytettiin toisten hädänalaista asemaa.

Asunnot olivat halpoja, yritin houkutella vanhempani ostamaan osakehuoneiston sijoitukseen (asuisin heille vuokralla, asumistuki kuittaisi osan vuokrasta) mutta he eivät tajunneet tarttua tilaisuuteen ( heillä molemmilla työt säilyivät, kunnalliset virat). Nyt asunnon arvo olisi kymmenkertainen jollei enemmänkin.

Lapsi aloitti koulun 90-luvun loppupuolella, ei ollut terveystarkastuksia, ei hammashoitoa, asuttiin huonolla alueella muiden köyhien kanssa. Päihdeongelmia oli naapurustossa paljon.

Ikea toi köyhällekin mahdollisuuden sisustamiseen, ennen ikeaa huonekalut olivat joko kalliita tai mauttomia. Pienliikkeet lopettivat, ennen oli ostarit täynnä pieniä erikoisliikkeitä, niiden tilalle tuli kaljakuppiloita ja kirppiksiä, alettiin rakentamaan suuria ostoskeskuksia.

90-luvun lama oli Mauno Koiviston  ajama, tämä kiitetty DEMARI ajoi Suomea EU-kuntoon mullistamalla rahamarkkinat. Tuhansien ihmisten kohtalosta ei välitetty, ainoastaan pankit piti pelastaa. Suuri rosvous tavan kansan omaisuudesta kasvottomalle rahaeliitille. Samalla tiellä ollaan edelleen.

Ei ainoastaan pankit, vaan myös vientiteollisuus. Muistan ikuisesti Viinasen jossain ajankohtaisohjelmassa, häneltä kysyttiin, miksi vientiteollisuudesta etenkin paperiteollisuus tarvitsee isoja tukia + devalvaatiota + mitä lie, vaikka selkeästi tilastot näyttävät, että suomalaisella paperiteollisuudella on alan suurimmat vientimäärät. Viinanen muikuili puolivirnettä, että nuo nyt ovat vain mitä ties pylväitä (toimittaja näytti powerpointtia, jossa oli vientimäärät graafina). Eli täysin dissasi toimittajan, joka kyseenalaisti vientiteollisuuden surkean tilan.

Minusta tuli vasemmistolainen, mutta eri syystä, kuin voisi kuvitella. Olin 24 v ja päässyt viimeisten joukossa livahtamaan ko. paperiteollisuuteen töihin ja olin ns. hyvissä hommissa siellä.

Kuittailin viikottain 5000-10 000 markan edestä edustuslaskuja, taksimaksuja, ravintolailtoja, jne jne. Eri paperitehtaat kilpaili keskenään ja paperitehtaissa eri koneet kilpailivat keskenään tuotantoennätyksistä. Vuosittain oli tulosillallisia, kun tuotantoennätykset paukkui ja myynti veti = lue: se reppana vientiteollisuus, mitä piti koko Suomen tukea ja jonka etua piti valvoa.

Samaan aikaan toki paperiteollisuus osallistui suomalaisiin talkoisiin: vähensi väkeä, ei suoraan irtisanomalla, mutta pitämällä yllä rekrytointikieltoa ja jakamalla kaikki vapautuneet tehtävät esim. eläkelöitymisen vuoksi olemassa oleville työntekijöille. 

Että ei päästy duunarit sielläkään makean makuun, koko ajan toitotettiin, että emmekö ymmärrä lamaa, nyt on vaikeat ajat. Kun huomautin, että olemme sitten laittaneet tulostavoitteen (jonka mukaan tulospalkkiot henkilöstölle maksettiin) suuremmiksi kuin mitä kone voi fyysisesti tuottaa, olin koirankopissa pitkään pomojen silmissä. Ei tullut vuosikorotusta sinä vuonna!

Samalla tiellä emme enää ole. Nyt on - toki duunareiden hyvällä avustuksella - ajettu AY-liike alas, mutta se on yhteistä niille ajoille, että suurimpia yritystukien saajia ovat edelleen UPM ja muut vastaavat yritykset.

Vienti alkoi vetää jo laman alussa devalvaation jälkeen mutta samalla valuuttalainat räjähtivät käsiin.

Mutta valuuttalainojahan justiin ei sortuneet isot firmat, joiden tukemisella kansan selkänahan repimistä seliteltiin, ottamaan. Niitä otti yksityiset ihmiset ja pikkufirmat ja ne valuuttalainojen kanssa kuseen joutuivatkin.

Valuuttalainoja otettiin höttöisien unelmien totetuttamiseen. Suunnitelmiin, joihin normaalit pankit eivät uskaltaneet lainaa antaa millään korkomarginaalilla. Joten ihan omaa syytä oli 99% "kuseen" joutuminen.

Valmistuin korkeakoulusta juuri noihin aikoihin, ja työn saaminen oli todella kiven alla. Puolen vuoden ajan laitoin puvun päälle neljänä päivänä viikossa, ja kiersin yritysten henkilöosastoja aamupäivisin (yleensä ilman sovittua tapaamista, kun sellaisia ei vain saanut sovittua, vaan piti kokeilla onnea, josko pääsisi tapaamaan HR henkilöitä, tuotekehitysjohtajaa, tuotantojohtajaa, markkinointijohtajaa tms.). Vajaan 200 hakemuksen ja tapaamisyrityksen jälkeen minua lykästi, ja sain koulutusta vastaavaa työtä. Tuo työnhaku jätti sellaiset arvet, että olen edelleen saman työnantajan palveluksessa, ja ajatuskin siitä, että pitäisi taas hakea töitä tuntuu erittäin epämielyttävältä.

Olin tekussa pahimmat vuodet, valmistuttuani suoraan nousevalle Nokialle töihin vuonna -93. Siellä menikin 20 vuotta, sitten muualle. Eli pääsin kuin koira veräjästä.

Vierailija kirjoitti:

Olin ostamassa ekaa asuntoa. Yhtäkkiä asuntojen hinnat puolittui ja asuntoja sai naurettavan halvalla. Olin säästänyt asp-tilin mutten tarvinnut paljonkaan lainaa, kun asunnon sai niin halvalla. Asuntoja melkein kaettiin ilmaiseksi, kun vastikkeiden takia moni halusi vaan eroon.

Jotain 10 vuotta ennen asuntojen hintojen romahdusta muistan kun huvikseen käytiin katsomassa keskustan asuntoja jotka maksoi ihan älyttömästi. niinkuin nyt. Silloin ei saanut edes niin helposti lainaa kuin nyt. Laina-ajat oli 10-15 vuotta ja korot 10%. Nythän moni sopii vanhankin lainan 35 vuodeksi ja korot prosentin luokkaa.

Työt oli kortilla ja lama todella tuntui. Nyt töitä ei saa ollenkaan jos jää työttömäksi, silloin sai jotain. Oli masentavaa aikaa.

No ainakin duunarihommia on nykyäänkin saatavilla, kaikille ne eivät tietenkään sovellu koska ne ovat usein ruumiillista työtä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

90- luvulla työt meni kummaltakin perheessä . Senjälkeen joitakin työllistämisjaksoja . Nyt 30-40 vuotta on kulunut sossun luukulla ja ruokajonoissa . Jotenkuten pärjätty . Lapset 40v. ja eivät ole oikeita töitä koskaan tehneet  ( eivätkä enää aiokkaan tehdä ) . Korkeakoulu- ja käytännön tutkintoja on kolmet . Eivät kelpaa , kun ei suhteita ole , eikä työkokemusta kuin harjoitteluja . Revi siitä se hyvinvointivaltio ja tasa-arvo !

Ei suomi ole hyviinvointivaltio kuin harvoille valituille. Tietty poliitikkojen puheissa ja mediassa kaikki on hyvin ja ketään ei syrjitä. Yli 300 tuhatta työtöntä ja ainakin toinen 300 tuhatta alipalkattuna, sellaisella palkalla ettei sillä suomessa mitään hyvinvointia saa. Suomi pyörii hyvinvoivien ympärillä ehkä se sitten tarkoittaa että suomi on hyvinvointivaltio, hyvinvoivien valtio. Muut pysyköön syrjässä.

                                                                                       - Probakandaa joka tuutista ja politikot puhuu omaksi parhaakseen . Älkää uskoko kuin omia kokemuksianne . Ne on oikeita . Valtion pöydissä syöjät ovat omassa unessaan . Äänesi kyllä haluavat , elääkseen paksusti . 

Vierailija kirjoitti:

Käytiin katsomassa kansallisteatterissa näytelmä Remontti, joka kertoi asuntojobbarista, joka vältteli haastemiestä. Elokuva Kauas pilvet karkaa kertoo hyvin ajasta. Ravintoloissa oli yhtäkkiä ihan hiljaiista jos kävi viikonloppuna. Oli vain muutama asiakas. Lamasta ei juuri televisiossa kerrottu, vasta vuosia laman jälkeen sen todettiin olleen. Huonoja uutisia kyllä riitti ja poliitikot parfymoi paskaa ja selitteli niinkuin juice sen hienosti sanoi. Nykyään poliitikkojen puheita uskotaan.

En usko poliitikkojen puheita nykyäänkään.

Vierailija kirjoitti:

Vienti alkoi vetää jo laman alussa devalvaation jälkeen mutta samalla valuuttalainat räjähtivät käsiin.

Ennen luottomarkkinoiden vapauttamista vain suurimmat yritykset ja pankit olivat saaneet valuuttalainoja mutta näillä oli niistä vuosikymmenien kokemus ja asiantuntemusta lainojen suojauksesta.

1980-luvun lopussa näitä "halpoja" lainoja kahmivat kuitenkin pikkufirmat ja jopa yksityishenkilöt jotka eivät tajunneet riskeistä ja suojauksista mitään. Devalvaatioiden jälkeen lainapääoma räjähti kolmanneksen korkeammaksi samalla kun kotimarkkinoiden kysyntä romahti nollaan.

D-vitamiiniruiskeen jälkeen kaikki vientiteollisuus (etenkin paperi, metalli ja Nokia) oli kiihtyvässä kasvussa jo 1992 vaikka muu Suomi oli vasta putoamassa pystysuoraan laman pohjalle.

Vientieollisuuden palveluksessa olleet kokivatkin laman aikana aivan erilaisen nousujohteisen todellisuuden kuin kotimarkkinoista riippuvaisten yksityisten alojen työntekijät. Julkisella sektorillakin vakiduunissa olevat saivat pitää työnsä vaikka palkankorotuksia ja urakehitystä ankeutettii.

Olin parikymppinen eikä huolen häivää mistään, tavallaan.

Ihmettelin uusia sanoja kuten devalvaatio, kelluva markka, lama, roskapankit jne.

Muistan kuinka kavereiden kanssa vinkattiin toisillemme mistä saisi  edullista jauhelihaa, ranskanleipää, ruisleipää ja miten sitä laitetiin pakkaseen. Vaatteet ostettiin kirpparilta tai tarjouksesta kuten melkein kaiken muunkin. Kotiviinit tehtiin itse ja edullisia ruokia opettelin kokkaamaan. Mutta kun kaikki kaveritkin menivät samallalailla säästäen, niin eipä se haitannut.

Kuulin miten asuntojen hinnat olivat ihan älyttömän alhaiset ja harmitti että minulla ei ollut silloin varaa ostaa asuntoa. Silloin päätin että alan säästämään niin että jos joskus tulee uusi lama, olen valmis rahoineen ostamaan asunnon.

Vierailija kirjoitti:

Valmistuin korkeakoulusta juuri noihin aikoihin, ja työn saaminen oli todella kiven alla. Puolen vuoden ajan laitoin puvun päälle neljänä päivänä viikossa, ja kiersin yritysten henkilöosastoja aamupäivisin (yleensä ilman sovittua tapaamista, kun sellaisia ei vain saanut sovittua, vaan piti kokeilla onnea, josko pääsisi tapaamaan HR henkilöitä, tuotekehitysjohtajaa, tuotantojohtajaa, markkinointijohtajaa tms.). Vajaan 200 hakemuksen ja tapaamisyrityksen jälkeen minua lykästi, ja sain koulutusta vastaavaa työtä. Tuo työnhaku jätti sellaiset arvet, että olen edelleen saman työnantajan palveluksessa, ja ajatuskin siitä, että pitäisi taas hakea töitä tuntuu erittäin epämielyttävältä.

Nyt jos koitat infodeskiä pidemmälle hakee poliisi putkaan. Yritykset ja työlliset on linnoittautuneet.

Kamalaa kuultavaa, miten monilla lapsilla on ollut noin syyllinen olo rahahuolien takia. Itsekin joskus olen lasten kuullen ollut huolestunut raha-asioista, mutta nyt aion lopettaa sen.

Huh huh...

Onpa ollut mielenkiintoista luettavaa. Itse nuorena uskoin tulevaisuuteen, lomautukset ei omalla kohdalla painaneet, olin tottunut vähään ja säästäväisyyteen. Työpaikan muutto aiheutti irtisanomiset kaikille, monella ankeaa aikaa työkavereista. Itse kävelin firmoihin sisään, olisikohan 1 työpaikka hakemuksen kautta. Hyvä tuuri myös on ollut.

Nyt 60+ olen valmis antamaan työpaikkani nuoremmalle, maalaistalossa työtä tehty lapsesta asti, eiköhän riitä jo?

Olin 22-v. Lainantakaus+ yksi muu velka eri taholle kaatui yksinhuoltaja yrittäjä äitini päälle, n.1 miljoona markkaa.

Meinas siinä mennä talo+säästöt ja yritys alta. Neuvottelemalla tuon eri tahon velan, sai äitini n. 300 000 mk:n velan hoidettua noin 100 000 mk:lla kokonaisuudessaan.

Pankki oli siirtänyt erään lainan jossa äitini ei ollut takaajana, omatoimisesti ja lainvastaisesti myös äitini vastuulle. Äiti haastoi pankin , mentiin oikeuteen pankki hävisi ja tuo loppu n.700 000 mk meni pankin luottotappioihin, pankin härskin ja lainvastaisen toiminnan vuoksi.

Eli periaatteesssa lähes kuivin jaloin tuosta selvittiin, mutta äiti oli löyhässä hirressä n. 7-8 vuotta, minkä prosessi kesti. Omaa yritystä äiti pyöritti tuon jälkeen vielä n. 20-vuotta eläkeikään saakka.

Olin köyhän yh:n esipuberteetti-ikäinen lapsi, joten omaan arkeen se ei vaikuttanut juurikaan. Enpä silloin tajunnut, että ollaan jo valmiiksi niin köyhiä, muillehan se oli isompi kolaus, kun omaisuus häviää alta. Meillä ei mitään koskaan ollutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ostamassa ekaa asuntoa. Yhtäkkiä asuntojen hinnat puolittui ja asuntoja sai naurettavan halvalla. Olin säästänyt asp-tilin mutten tarvinnut paljonkaan lainaa, kun asunnon sai niin halvalla. Asuntoja melkein kaettiin ilmaiseksi, kun vastikkeiden takia moni halusi vaan eroon.

Jotain 10 vuotta ennen asuntojen hintojen romahdusta muistan kun huvikseen käytiin katsomassa keskustan asuntoja jotka maksoi ihan älyttömästi. niinkuin nyt. Silloin ei saanut edes niin helposti lainaa kuin nyt. Laina-ajat oli 10-15 vuotta ja korot 10%. Nythän moni sopii vanhankin lainan 35 vuodeksi ja korot prosentin luokkaa.

Työt oli kortilla ja lama todella tuntui. Nyt töitä ei saa ollenkaan jos jää työttömäksi, silloin sai jotain. Oli masentavaa aikaa.

No ainakin duunarihommia on nykyäänkin saatavilla, kaikille ne eivät tietenkään sovellu koska ne ovat usein ruumiillista työtä.

Ei sovellu, koska työnantajat vaativat jokaiseen paikkaan alaan soveltuvan koulutuksen sekä pitkän työkokemuksen. Ihan jokaiseen paikkaan halutaan kokopäivätyöhon soveltuva, valmiiksi alan ammattilainen vaikka kyseessä olisi tuntityö silloin tällöin. Vastavalmistuneetkaan eivät kelpaa, koska he vaativat opastusta ensi alkuun. Ennen työ opetti, nykyään ei siihen anneta mahdollisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vienti alkoi vetää jo laman alussa devalvaation jälkeen mutta samalla valuuttalainat räjähtivät käsiin.

Ennen luottomarkkinoiden vapauttamista vain suurimmat yritykset ja pankit olivat saaneet valuuttalainoja mutta näillä oli niistä vuosikymmenien kokemus ja asiantuntemusta lainojen suojauksesta.

1980-luvun lopussa näitä "halpoja" lainoja kahmivat kuitenkin pikkufirmat ja jopa yksityishenkilöt jotka eivät tajunneet riskeistä ja suojauksista mitään. Devalvaatioiden jälkeen lainapääoma räjähti kolmanneksen korkeammaksi samalla kun kotimarkkinoiden kysyntä romahti nollaan.

D-vitamiiniruiskeen jälkeen kaikki vientiteollisuus (etenkin paperi, metalli ja Nokia) oli kiihtyvässä kasvussa jo 1992 vaikka muu Suomi oli vasta putoamassa pystysuoraan laman pohjalle.

Vientieollisuuden palveluksessa olleet kokivatkin laman aikana aivan erilaisen nousujohteisen todellisuuden kuin kotimarkkinoista riippuvaisten yksityisten alojen työntekijät. Julkisella sektorillakin vakiduunissa olevat saivat pitää työnsä vaikka palkankorotuksia ja urakehitystä ankeutettii.

Julkisesta sektorista sen verran, että kyllä sielläkin virkoja lakkautettiin noin vain. Olin yhdellä työllisyyskurssilla ja kurssikavereina oli pari, joilta virka lähti alta pois.