Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Olin ala-asteella 90-luvulla ja jotkut tässä ketjussa mainitut asiat olivat se normaali, en tiennyt että ne olivat laman tulosta. Kirjaston ja hammaslääkärin myöhästymismaksut, tietenkin, eihän sitä nyt niin huonosti saa käyttäytyä. Koulutehtävät tehtiin lyijykynällä ja kumitettiin vuoden lopussa, uusista kirjoista katsottiin oliko edellinen omistaja jättänyt nimensä ja oliko tuttuja. Luokkaretket tehtiin luontopoluille. Värikynät, miksi koulussa pitäisi olla värikyniä? Saksan tunnit palautettiin kun olin viidennellä niin pääsin sinne.

Kunnalla ei enää post-it lappuja annettu käyttöön, piti vanhoista kirjekuorista niitä leikata. Kaikenkaikkiaan naurettavan lapsellista touhua niinkuin kuntatyöpaikoissa aina.

Vierailija kirjoitti:

Täytin 21 vuonna 1991 kun valmistuin koulusta. Töitä ei saanut mistään. Se oli ihan uskomaton ero edelliseen kesään verrattuna. Silloin oli mistä valita että menenkö tuonne vai tonne kesäksi töihin. Pankit olivat kyllä osasyyllisiä niihin ihmisten ja yritysten velkoihin. Valuuttakorilainoja suorastaan tyrkytettiin. Omasta mielestä suomi ei ole vieläkään toimpunut ysärin lamasta. Sieltä asti on ollut 6 numeroinen työttömyys.

Siinä tehtiin ensimmäinen selvä jako sosioekonomisesti ihmisten välillä. Nyt on menossa toinen ja sosialistihallitus tekee siitä vielä pahempaa.

10-11 -vuotias. Muistan kun koulusta loppuivat uimahallikäynnit ja kouluruokailusta jäi pois pieni tuoremehu, joka oli pyöreässä "jogurttipurkissa". Nämä asiat yhdistin lamaan toki vasta paljon myöhemmin.

2008 sama skenaario oli aivan hilkulla, varmaankaan kaikki eivät ole sitä edes tajunneet.

Järkyttävä ketju. Tätä lukiessa tuntuu kuin olisi hukkumassa, happi loppuu. Kirjoitin itsekin tuonne ketjun alkupuolelle, mutta ketjua lukiessa moni unohtunut asia on tullut mieleen.

Oma esikoiseni oli pieni laman alkaessa. Vähän aikaa sitten ilmestyi kirja Laman lapset (tai jotain sinne päin) ja minun teki mieli kysyä lapselta, mitä hän muistaa ajasta ja onko hän lukenut kirjaa. En pysty kysymään, kauhistuttaa niin paljon, mitä sieltä muistoista löytyy. Jospa sitä joku päivä rohkaistuisi, hyvähän asiat olisi käydä läpi.

Olin 10v vuonna 90.

Porukat olivat juuri tehneet sukupolvenvaihdoksen maatilalle ja oli valtava laina. Lainan korot pomppasi älyttömiksi ja koko maitotili meni siihen. Pääasiassa syötiin oman maan perunaa ja katiskasta haukea, mun lapsilisällä ostettiin muuta ruokaa.

Vaatteet sain sukulaisilta käytettyinä. Lomalle päästiin pari kertaa tuetulle lomalle kylpylään. Yläasteella aloin tehdä itselleni vaatteita, kun halusin samanlaisia hienoja mitä näin kaupoissa.

Koulussa pyyhekumit alettiin puolittaa ja lyijykynissä oikein luki "säästökynä", ne oli ekstrakovalla lyijyllä että kuluvat hitaammin. Kaikki kirjat alettiin kierrättää eikä tehtäviä saanut enää tehdä tehtäväkirjaan vaan vihkoon.

Missään vaiheessa minusta ei tuntunut, että oltaisiin köyhiä. Porukat hankki minulle aina jollain keinolla kaiken tarvittavan. Sain mennä lukioonkin, vaikka kirjat oli päättömän hintaisia, ilmeisesti äiti sai siskoltaan niihin rahaa. Graafista laskinta en kehdannut pyytää vanhempia ostamaan, menin pitkän matikan tavallisella halpiksella.

Olin 90-luvulla 10-20v. Asuin äitini kanssa pienellä paikkakunnalla ja äidilläni säilyi työpaikka (ei tosin mikään hyväpalkkainen työ), joten arkemme pysyi aika samanlaisena. Isäni oli töissä Ruotsissa ja käydessään Suomessa hän osti minulle vaatteita ja muita tarpeellista hyödykettä, joihin äidilläni ei olisi ollut välttämättä varaa lama-ajan ulkopuolellakaan. Lukion loputtua löysin kesätöitä ennen ammattikorkeakoulun alkamista. Ehkä isoin mieleen jäänyt asia on isän veljen konkurssiin mennyt yritys, joka laittoi aiemmin vähän luksuselämää eläneen miehen perheineen velkavankeuteen ja he ottivat sen tosi raskaasti. En oikeastaan muista kouluajoista mitään lama-ajan niukkuutta, johon olisin kiinnittänyt erityisesti huomiota... toki kun kävin ylä-asteen ja lukion 90-luvulla, niin minulla ei ole vertailukohtaa sitä edeltävään aikaan.

1980-luvulla lainojen henkilötakaus oli aivan yleinen tapa. Sitä pidettiin lähinnä muodollisuutena koska korkean inflaation ja hyvän työllisyyden vuoksi ihmisillä ei ollut vaikeuksia hoitaa omia lainojaan.

1990-luvun alussa laman alettua moni joutui sitten vaikeuksiin, kun oli taannut sukulaisensa tai ystävänsä asunto-, yritys- tai muun lainan ja joutui oikeasti vastuuseen toisen ottamasta velasta. 

Laman aikana valmisteltiin velkasaneerauslaki, jonka kauniina ajatuksena oli auttaa velkaantuneita selviämään. Presidentti Koivisto totesi sen olevan huonoa lainsäädäntöä, mutta allekirjoitti kuitenkin tämän täysin epäonnistuneen lain. Sen seurauksena varsinainen velallinen saattoi päästä vastuista. Saneeraus ei kuitenkaan koskenut takaajia, jotka joutuivat maksamaan pankille täysimääräisesti velallisen nostaman ja käyttämän lainan. 

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävä ketju. Tätä lukiessa tuntuu kuin olisi hukkumassa, happi loppuu. Kirjoitin itsekin tuonne ketjun alkupuolelle, mutta ketjua lukiessa moni unohtunut asia on tullut mieleen.

Oma esikoiseni oli pieni laman alkaessa. Vähän aikaa sitten ilmestyi kirja Laman lapset (tai jotain sinne päin) ja minun teki mieli kysyä lapselta, mitä hän muistaa ajasta ja onko hän lukenut kirjaa. En pysty kysymään, kauhistuttaa niin paljon, mitä sieltä muistoista löytyy. Jospa sitä joku päivä rohkaistuisi, hyvähän asiat olisi käydä läpi.

Juuri tuolta minusta tuntuu nyt. Että happi loppuu. Minusta ei lama koskaan päästänyt irti. Nykysuomessa on vielä vaikemapaa. Ei mitään mahdollisuuksia normaaliin elämään. Ainostaan ottaa hirveät velat ja sillä rakentaa tavallinen elämä tai lusia neukkukuutiossaan propagandaa televisosta katsellen.

Olin ysärillä alakouluikäinen, enkä tajunnut lamasta tuon taivaallista. Omilla vanhemmilla pysyi työpaikat, ja koulussa kaiken otti sellaisena kuin se annettiin. Puolitetut kumit, oppikirjat jotka oli käytössä vuotta x. Tehtäväkirjat vain kielissä. Koulun retket tyyliin pyörällä muutaman kilometrin päähän kioskille, jossa syötiin open ostamat jätskit. Vasta aikuisena olen ymmärtänyt esimerkiksi, miksi aika monet kavereiden vanhemmat ja sukulaiset olivat tuolloin työttöminä tai pätkätöissä

Vierailija kirjoitti:

Äiti lomautettiin useampaan kertaan. Isä ja äiti olivat kumpikin stressaantuneen ja kiukkuisen oloisia. "Mitään" ei enää saanut, kun pyysi. Epämäärinen syyllinen olo koko tilanteesta, en tiedä miksi.

Muistan myös synkkäilmeiset poliitikot ja tuon epämääräisen syyllisen olon. Se taitaa ikävä kyllä olla aikan tyypillinen lapsen tapa tulkita maailman menoa.

Olin alle kouluikäinen laman alkaessa. Ei isompaa muistikuvaa, mutta meillä ei niukkuus näkynyt mitenkään. Vanhempani olivat ihan keskipalkkaisissa töissä ja saivat pitää työpaikkansa.

Jälkikäteen äitini on sanonut, että polttivat rahaa ehkä vähän turhankin paljon 90-luvulla ja välillä ahdisti asuntolainan maksaminen, joka silloin tapahtui 2 kertaa vuodessa. Toisaalta meillä oltiin taas tavallaan nuukia ja itsekin olen saanut kasvatuksen tarkaksi rahankäyttäjäksi.

Tässä yksi lama-ajan muisto vuodelta 1994. Kannattaa muistaa että massatyöttömyydestä huolimatta pahimmillaankin 85% jatkoi töissä, valtaosa vieläpä nousujohteisella uralla mikä teli irtisanottujen aseman entistä tuskallisemmaksi.

1990-luvun lamassa kun koettiin ensimmäistä kertaa Suomessakin sellainen tilanne että hyvässä asemassa olevia (korkeasti) koulutettuja irtosanottiin niin massoittain että ne eivät voineetkaan kävellä uuteen duuniin vanhoilla ehdoilla vaan romahtivat pitkäaikaistyöttömiksi jotka eivät kelvanneet enää mihinkään hommaan.

Koska tällaista ei oltu koettu koskaan aiemmin, näitä kohdeltiin kuin spitaalisia ja koko tuttavapiiri katkaisi välinsä ettei työttömyys vain tartu heihinkin. Eihän koulutettu, hyvätuloinen VOI joutua irtisanotuksi eikä ainakaan pitkäaikaistyöttämäksi ellei se ole suunnilleen tappanut ja syönyt työkavereitaan.

Kenenkään uuteen suh saman tason vakiduuniin päässeen irtisanotunkaan talous ei romahtanut siihen loputtomasti kohkattuun korkoshokkiin joka oli loppujen lopuksi vain reilun vuoden mittainen.

Totaalinen romahdus osui niihin jotka olivat velkaantuneet tappiin siinä 1980-luvulla normaalissa käsityksessä että ura- ja palkkakehitys jatkuu nousujohteisena ja keskeytyksettä 65v eläkeikään saakka.

Kun tällainen tippuu edes ansiosidonnaiselle ja tajuaa miten järkyttävästi nettotulot oikeasti romahtavat progression takia hyvätuloisella, ylittävät kiinteät menot käteen jäävät tulot ensimmäisestä päivästä lähtien.

Vuoden kuluttua alkaa olla selvää ettei tämä tule enää koskaan pääsemään sille tulotasolle jonka mukaan velat oli mitoitettu ja säästöt on syöty sekä kaikki realisoitava myyty. Tässä kohtaa asunnosta on jäljellä velkaa N vuoden nettotulojen verran enemmän kuin mitä siitä saa myydessä.

...hmmm. kuulostaako jotenkin tutulta nykytilanteessa?

Vierailija kirjoitti:

olin 25 ja sain ensimmäisen lapseni -91. Parin vuoden päästä tulot tippuivat, kodinhoidontuen Helsinkilisä puolittui yms. Ennen äitiyslomaa ei ollut ongelmia löytää töitä, v. 1994 ei töitä saanut millään eikä lapselle hoitopaikkaa, palvelualojen palkat alkoivat laskea, verotuksesta poistui lapsivähennys ja yksihuoltajavähennys. Aloitin keikkatyöläisenä, vuoden päästä sain vakityön keikkailun ansiosta(sen jälkeen aina 2015 vuoteen töitä riitti hyvin, sitten alkoi ikä (50) tulemaan rekrytointien esteeksi, onnistuin kuitenkin vieläkin vaihtamaan alaa ja tienaan nyt enemmän kuin koskaan). Tissibaareja, -kampaamoja ja -autopesuloita perustettiin.  Näki miten raadollisesti hyväksikäytettiin toisten hädänalaista asemaa.

Asunnot olivat halpoja, yritin houkutella vanhempani ostamaan osakehuoneiston sijoitukseen (asuisin heille vuokralla, asumistuki kuittaisi osan vuokrasta) mutta he eivät tajunneet tarttua tilaisuuteen ( heillä molemmilla työt säilyivät, kunnalliset virat). Nyt asunnon arvo olisi kymmenkertainen jollei enemmänkin.

Lapsi aloitti koulun 90-luvun loppupuolella, ei ollut terveystarkastuksia, ei hammashoitoa, asuttiin huonolla alueella muiden köyhien kanssa. Päihdeongelmia oli naapurustossa paljon.

Ikea toi köyhällekin mahdollisuuden sisustamiseen, ennen ikeaa huonekalut olivat joko kalliita tai mauttomia. Pienliikkeet lopettivat, ennen oli ostarit täynnä pieniä erikoisliikkeitä, niiden tilalle tuli kaljakuppiloita ja kirppiksiä, alettiin rakentamaan suuria ostoskeskuksia.

90-luvun lama oli Mauno Koiviston  ajama, tämä kiitetty DEMARI ajoi Suomea EU-kuntoon mullistamalla rahamarkkinat. Tuhansien ihmisten kohtalosta ei välitetty, ainoastaan pankit piti pelastaa. Suuri rosvous tavan kansan omaisuudesta kasvottomalle rahaeliitille. Samalla tiellä ollaan edelleen.

Ei ainoastaan pankit, vaan myös vientiteollisuus. Muistan ikuisesti Viinasen jossain ajankohtaisohjelmassa, häneltä kysyttiin, miksi vientiteollisuudesta etenkin paperiteollisuus tarvitsee isoja tukia + devalvaatiota + mitä lie, vaikka selkeästi tilastot näyttävät, että suomalaisella paperiteollisuudella on alan suurimmat vientimäärät. Viinanen muikuili puolivirnettä, että nuo nyt ovat vain mitä ties pylväitä (toimittaja näytti powerpointtia, jossa oli vientimäärät graafina). Eli täysin dissasi toimittajan, joka kyseenalaisti vientiteollisuuden surkean tilan.

Minusta tuli vasemmistolainen, mutta eri syystä, kuin voisi kuvitella. Olin 24 v ja päässyt viimeisten joukossa livahtamaan ko. paperiteollisuuteen töihin ja olin ns. hyvissä hommissa siellä.

Kuittailin viikottain 5000-10 000 markan edestä edustuslaskuja, taksimaksuja, ravintolailtoja, jne jne. Eri paperitehtaat kilpaili keskenään ja paperitehtaissa eri koneet kilpailivat keskenään tuotantoennätyksistä. Vuosittain oli tulosillallisia, kun tuotantoennätykset paukkui ja myynti veti = lue: se reppana vientiteollisuus, mitä piti koko Suomen tukea ja jonka etua piti valvoa.

Samaan aikaan toki paperiteollisuus osallistui suomalaisiin talkoisiin: vähensi väkeä, ei suoraan irtisanomalla, mutta pitämällä yllä rekrytointikieltoa ja jakamalla kaikki vapautuneet tehtävät esim. eläkelöitymisen vuoksi olemassa oleville työntekijöille. 

Että ei päästy duunarit sielläkään makean makuun, koko ajan toitotettiin, että emmekö ymmärrä lamaa, nyt on vaikeat ajat. Kun huomautin, että olemme sitten laittaneet tulostavoitteen (jonka mukaan tulospalkkiot henkilöstölle maksettiin) suuremmiksi kuin mitä kone voi fyysisesti tuottaa, olin koirankopissa pitkään pomojen silmissä. Ei tullut vuosikorotusta sinä vuonna!

Samalla tiellä emme enää ole. Nyt on - toki duunareiden hyvällä avustuksella - ajettu AY-liike alas, mutta se on yhteistä niille ajoille, että suurimpia yritystukien saajia ovat edelleen UPM ja muut vastaavat yritykset.

90- luvulla työt meni kummaltakin perheessä . Senjälkeen joitakin työllistämisjaksoja . Nyt 30-40 vuotta on kulunut sossun luukulla ja ruokajonoissa . Jotenkuten pärjätty . Lapset 40v. ja eivät ole oikeita töitä koskaan tehneet  ( eivätkä enää aiokkaan tehdä ) . Korkeakoulu- ja käytännön tutkintoja on kolmet . Eivät kelpaa , kun ei suhteita ole , eikä työkokemusta kuin harjoitteluja . Revi siitä se hyvinvointivaltio ja tasa-arvo !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

olin 25 ja sain ensimmäisen lapseni -91. Parin vuoden päästä tulot tippuivat, kodinhoidontuen Helsinkilisä puolittui yms. Ennen äitiyslomaa ei ollut ongelmia löytää töitä, v. 1994 ei töitä saanut millään eikä lapselle hoitopaikkaa, palvelualojen palkat alkoivat laskea, verotuksesta poistui lapsivähennys ja yksihuoltajavähennys. Aloitin keikkatyöläisenä, vuoden päästä sain vakityön keikkailun ansiosta(sen jälkeen aina 2015 vuoteen töitä riitti hyvin, sitten alkoi ikä (50) tulemaan rekrytointien esteeksi, onnistuin kuitenkin vieläkin vaihtamaan alaa ja tienaan nyt enemmän kuin koskaan). Tissibaareja, -kampaamoja ja -autopesuloita perustettiin.  Näki miten raadollisesti hyväksikäytettiin toisten hädänalaista asemaa.

Asunnot olivat halpoja, yritin houkutella vanhempani ostamaan osakehuoneiston sijoitukseen (asuisin heille vuokralla, asumistuki kuittaisi osan vuokrasta) mutta he eivät tajunneet tarttua tilaisuuteen ( heillä molemmilla työt säilyivät, kunnalliset virat). Nyt asunnon arvo olisi kymmenkertainen jollei enemmänkin.

Lapsi aloitti koulun 90-luvun loppupuolella, ei ollut terveystarkastuksia, ei hammashoitoa, asuttiin huonolla alueella muiden köyhien kanssa. Päihdeongelmia oli naapurustossa paljon.

Ikea toi köyhällekin mahdollisuuden sisustamiseen, ennen ikeaa huonekalut olivat joko kalliita tai mauttomia. Pienliikkeet lopettivat, ennen oli ostarit täynnä pieniä erikoisliikkeitä, niiden tilalle tuli kaljakuppiloita ja kirppiksiä, alettiin rakentamaan suuria ostoskeskuksia.

90-luvun lama oli Mauno Koiviston  ajama, tämä kiitetty DEMARI ajoi Suomea EU-kuntoon mullistamalla rahamarkkinat. Tuhansien ihmisten kohtalosta ei välitetty, ainoastaan pankit piti pelastaa. Suuri rosvous tavan kansan omaisuudesta kasvottomalle rahaeliitille. Samalla tiellä ollaan edelleen.

Ei ainoastaan pankit, vaan myös vientiteollisuus. Muistan ikuisesti Viinasen jossain ajankohtaisohjelmassa, häneltä kysyttiin, miksi vientiteollisuudesta etenkin paperiteollisuus tarvitsee isoja tukia + devalvaatiota + mitä lie, vaikka selkeästi tilastot näyttävät, että suomalaisella paperiteollisuudella on alan suurimmat vientimäärät. Viinanen muikuili puolivirnettä, että nuo nyt ovat vain mitä ties pylväitä (toimittaja näytti powerpointtia, jossa oli vientimäärät graafina). Eli täysin dissasi toimittajan, joka kyseenalaisti vientiteollisuuden surkean tilan.

Minusta tuli vasemmistolainen, mutta eri syystä, kuin voisi kuvitella. Olin 24 v ja päässyt viimeisten joukossa livahtamaan ko. paperiteollisuuteen töihin ja olin ns. hyvissä hommissa siellä.

Kuittailin viikottain 5000-10 000 markan edestä edustuslaskuja, taksimaksuja, ravintolailtoja, jne jne. Eri paperitehtaat kilpaili keskenään ja paperitehtaissa eri koneet kilpailivat keskenään tuotantoennätyksistä. Vuosittain oli tulosillallisia, kun tuotantoennätykset paukkui ja myynti veti = lue: se reppana vientiteollisuus, mitä piti koko Suomen tukea ja jonka etua piti valvoa.

Samaan aikaan toki paperiteollisuus osallistui suomalaisiin talkoisiin: vähensi väkeä, ei suoraan irtisanomalla, mutta pitämällä yllä rekrytointikieltoa ja jakamalla kaikki vapautuneet tehtävät esim. eläkelöitymisen vuoksi olemassa oleville työntekijöille. 

Että ei päästy duunarit sielläkään makean makuun, koko ajan toitotettiin, että emmekö ymmärrä lamaa, nyt on vaikeat ajat. Kun huomautin, että olemme sitten laittaneet tulostavoitteen (jonka mukaan tulospalkkiot henkilöstölle maksettiin) suuremmiksi kuin mitä kone voi fyysisesti tuottaa, olin koirankopissa pitkään pomojen silmissä. Ei tullut vuosikorotusta sinä vuonna!

Samalla tiellä emme enää ole. Nyt on - toki duunareiden hyvällä avustuksella - ajettu AY-liike alas, mutta se on yhteistä niille ajoille, että suurimpia yritystukien saajia ovat edelleen UPM ja muut vastaavat yritykset.

Vienti alkoi vetää jo laman alussa devalvaation jälkeen mutta samalla valuuttalainat räjähtivät käsiin.

Vierailija kirjoitti:

90- luvulla työt meni kummaltakin perheessä . Senjälkeen joitakin työllistämisjaksoja . Nyt 30-40 vuotta on kulunut sossun luukulla ja ruokajonoissa . Jotenkuten pärjätty . Lapset 40v. ja eivät ole oikeita töitä koskaan tehneet  ( eivätkä enää aiokkaan tehdä ) . Korkeakoulu- ja käytännön tutkintoja on kolmet . Eivät kelpaa , kun ei suhteita ole , eikä työkokemusta kuin harjoitteluja . Revi siitä se hyvinvointivaltio ja tasa-arvo !

Ei suomi ole hyviinvointivaltio kuin harvoille valituille. Tietty poliitikkojen puheissa ja mediassa kaikki on hyvin ja ketään ei syrjitä. Yli 300 tuhatta työtöntä ja ainakin toinen 300 tuhatta alipalkattuna, sellaisella palkalla ettei sillä suomessa mitään hyvinvointia saa. Suomi pyörii hyvinvoivien ympärillä ehkä se sitten tarkoittaa että suomi on hyvinvointivaltio, hyvinvoivien valtio. Muut pysyköön syrjässä.

Molemmat vanhemmat oli pahimmillaan yhtä aikaa työttömänä. Kyllä se hävetti itseäni nuorena.

Eikä toinen heistä sen jälkeen oikein ikinä saanut mitään kunnollista työpaikkaa. Toisella oli kyllä töitä ihan eläkeikään asti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

olin 25 ja sain ensimmäisen lapseni -91. Parin vuoden päästä tulot tippuivat, kodinhoidontuen Helsinkilisä puolittui yms. Ennen äitiyslomaa ei ollut ongelmia löytää töitä, v. 1994 ei töitä saanut millään eikä lapselle hoitopaikkaa, palvelualojen palkat alkoivat laskea, verotuksesta poistui lapsivähennys ja yksihuoltajavähennys. Aloitin keikkatyöläisenä, vuoden päästä sain vakityön keikkailun ansiosta(sen jälkeen aina 2015 vuoteen töitä riitti hyvin, sitten alkoi ikä (50) tulemaan rekrytointien esteeksi, onnistuin kuitenkin vieläkin vaihtamaan alaa ja tienaan nyt enemmän kuin koskaan). Tissibaareja, -kampaamoja ja -autopesuloita perustettiin.  Näki miten raadollisesti hyväksikäytettiin toisten hädänalaista asemaa.

Asunnot olivat halpoja, yritin houkutella vanhempani ostamaan osakehuoneiston sijoitukseen (asuisin heille vuokralla, asumistuki kuittaisi osan vuokrasta) mutta he eivät tajunneet tarttua tilaisuuteen ( heillä molemmilla työt säilyivät, kunnalliset virat). Nyt asunnon arvo olisi kymmenkertainen jollei enemmänkin.

Lapsi aloitti koulun 90-luvun loppupuolella, ei ollut terveystarkastuksia, ei hammashoitoa, asuttiin huonolla alueella muiden köyhien kanssa. Päihdeongelmia oli naapurustossa paljon.

Ikea toi köyhällekin mahdollisuuden sisustamiseen, ennen ikeaa huonekalut olivat joko kalliita tai mauttomia. Pienliikkeet lopettivat, ennen oli ostarit täynnä pieniä erikoisliikkeitä, niiden tilalle tuli kaljakuppiloita ja kirppiksiä, alettiin rakentamaan suuria ostoskeskuksia.

90-luvun lama oli Mauno Koiviston  ajama, tämä kiitetty DEMARI ajoi Suomea EU-kuntoon mullistamalla rahamarkkinat. Tuhansien ihmisten kohtalosta ei välitetty, ainoastaan pankit piti pelastaa. Suuri rosvous tavan kansan omaisuudesta kasvottomalle rahaeliitille. Samalla tiellä ollaan edelleen.

Ei ainoastaan pankit, vaan myös vientiteollisuus. Muistan ikuisesti Viinasen jossain ajankohtaisohjelmassa, häneltä kysyttiin, miksi vientiteollisuudesta etenkin paperiteollisuus tarvitsee isoja tukia + devalvaatiota + mitä lie, vaikka selkeästi tilastot näyttävät, että suomalaisella paperiteollisuudella on alan suurimmat vientimäärät. Viinanen muikuili puolivirnettä, että nuo nyt ovat vain mitä ties pylväitä (toimittaja näytti powerpointtia, jossa oli vientimäärät graafina). Eli täysin dissasi toimittajan, joka kyseenalaisti vientiteollisuuden surkean tilan.

Minusta tuli vasemmistolainen, mutta eri syystä, kuin voisi kuvitella. Olin 24 v ja päässyt viimeisten joukossa livahtamaan ko. paperiteollisuuteen töihin ja olin ns. hyvissä hommissa siellä.

Kuittailin viikottain 5000-10 000 markan edestä edustuslaskuja, taksimaksuja, ravintolailtoja, jne jne. Eri paperitehtaat kilpaili keskenään ja paperitehtaissa eri koneet kilpailivat keskenään tuotantoennätyksistä. Vuosittain oli tulosillallisia, kun tuotantoennätykset paukkui ja myynti veti = lue: se reppana vientiteollisuus, mitä piti koko Suomen tukea ja jonka etua piti valvoa.

Samaan aikaan toki paperiteollisuus osallistui suomalaisiin talkoisiin: vähensi väkeä, ei suoraan irtisanomalla, mutta pitämällä yllä rekrytointikieltoa ja jakamalla kaikki vapautuneet tehtävät esim. eläkelöitymisen vuoksi olemassa oleville työntekijöille. 

Että ei päästy duunarit sielläkään makean makuun, koko ajan toitotettiin, että emmekö ymmärrä lamaa, nyt on vaikeat ajat. Kun huomautin, että olemme sitten laittaneet tulostavoitteen (jonka mukaan tulospalkkiot henkilöstölle maksettiin) suuremmiksi kuin mitä kone voi fyysisesti tuottaa, olin koirankopissa pitkään pomojen silmissä. Ei tullut vuosikorotusta sinä vuonna!

Samalla tiellä emme enää ole. Nyt on - toki duunareiden hyvällä avustuksella - ajettu AY-liike alas, mutta se on yhteistä niille ajoille, että suurimpia yritystukien saajia ovat edelleen UPM ja muut vastaavat yritykset.

Oletkohan ollut mun työkaveri? Ihan samat kokemukset. Ja muuten: monet laskuista oli kotoisin noista mainituista tissibaareista.

Minä pääsin eläkkeelle viitisen vuotta sitten, mutta pidän yhteyttä entisiin työkavereihin ja aivan kamalaa kuultavaa on, mitä kertovat tämän päivän työoloista ja -asioista.

Ja siihen lamaan: on totta mitä joku sanoi, että tasan riippui siitä, oliko töitä vai ei. Sitten oli näitä tapauksia, jotka uskoivat kasarin lupauksiin ja hankkivat asunnon, mökin, veneen ja korot nousi ja työt lähti alta. Ihan kamalia juttuja, monen ystäväparin elämä romahti, eroja ja "maan päältä katoamisia" tuli, yhteydet ystäviin lopetettiin, jne.

Itselle jäi sama kuin monelle muulle, mitään en osta luotolla, auto on vanha rämä, merkkivaatteita en edes ajattele...