Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Lama-ajan pitkäaikaisin vaikutus on ollut jatkuva epämääräinen työttömyyden pelko. Sen pelko, että yhtäkkiä työpaikka menee alta ja sairastuu samaan aikaan ja joutuu leipäjonoon ja ruoaksi on pelkkää puuroa. Siis vieläkin sama pelko olemassa taustalla.

Vierailija kirjoitti:

Syötiin paljon makaronia ja ketsuppia, kun se oli niin halpaa.

Sipulia ja perunaa. Lehdet tuli luettua kirjastossa. Kotiviini oli niin suosittua että oli erikseen liikkeitä joissa myytiin tarvikkeita. Kaikesta säästettiin. Naiset jätti työttömät miehensä.

Olin juuri siirtynyt yläasteelle. Kotona oltiin vakavia, laskimen kanssa pohdittiin, pystyisinkö jatkamaan vielä harrastuksiani, no onneksi pystyin. Tingittiin matkoista ja muista huveista, joita oli ollut runsaasti ennen lamaa.

Koulussa säästettiin kirjoista. Kirpputoreja aukesi kuin sieniä sateella. Vanhempani kävivät eräänä iltana kiivaan keskustelun, jonka päätteeksi leikkasivat luottokorttinsa poikki ja heittivät ne roskikseen.

Yläaste meni samaan malliin, äitini sai vain pätkätöitä (ei koulutusta). Rikkaita kadehdittiin ja kirottiin. Rippijuhlani lähestyessä riideltiin juhlien järjestämisestä, maksoi kuulemma aivan liikaa. Lukioon siirtyessä huokailu kirjojen ostamisesta "onko taas pakko".

Jäin työttömäksi vuonna -91 kun työnantaja haettiin konkurssiin kuten todella moni saman alan yritys. Olin 30+ kolmen pienen lapsen äiti. En saanut mistään taloudellista apua ja lähdin parin vuoden työttömyyden jälkeen kolmeksi vuodeksi opiskelemaan uuden ammatin. Ensimmäisenä opintovuotena opintorahaan sai lapsikorotuksen, mutta sitten nekin leikattiin kokonaan pois. Mies työskenteli rakennusalalla ja joutui välillä lähtemään ulkomaille töihin kun Suomessa rakentaminen väheni rajusti. Meillä oli kova stressi asunnon vuoksi, sillä olimme ostaneet pari vuotta ennen lamaa asunnon 13% asuntolainalla ja myyminen olisi tiennyt laskeneiden hintojen vuoksi suurta taloudellista tappiota. Vaan kaikesta selvittiin vaikka paluu entiseen (vakituinen työpaikka kunnon palkalla ja täysillä lomilla) vei kohdallani yli 10 vuotta.

Vanhemmilta meni rivari ja autot alta. Muutettiin vuokralle. Isä yritti itsemurhaa ja joi viinaa.

Sitten pikku hiljaa sai hommat järjestykseen ja uuden yrityksen pystyyn. Nyt on tyytyväinen eläkeläinen ja ihana pappa lapsillemme.

Pankkilakko oli kevättalvella 90 ja työnantaja jo varotti lainanotosta kun oli keskustellut pankissa johtajan kanssa ja oli ollut.jo ennusmerkit ilmassa ja syksyllä jo alkoi jo tilanne eskaloitua.

Olin 90-luvulla 15-25v. Lamassa romahti 80-luvulta peräisin ollut usko tulevaisuuteen ja että kaikki muuttuisi paremmaksi. Lamassa Suomi tuntui ottavan vuosikymmenten takapakin kerralla, kuin johonkin irvokkaaseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa kaikki on päin helvettiä ja väärin.

Leipäjonot ilmestyivät Pohjoismaiden Japanin katukuvaan! Viimeksi sellaisia oli ollut joskus ennen sotia pula-aikana!!!

Asioiden kääntyminen päälaelleen lyhyessä ajassa oli järkyttävää, ja tämä maa ei ole enää koskaan ollut se onnela, mikä tämä oli 80-luvulla. Paratiisi tuhoutui, ja jouduimme helvettiin loppuiäksemme :/

Olin lukiossa. Vanhemmat koittivat pelastaa omaisuutensa siirtämällä sen minun nimiini. Pankki jahtasi sitten minua. Ei vanhempiani, koska he olivat paenneet ulkomaille.

30v ja pitkät lomautukset. Firma muutti paikkakunnalta ja kaikki sai kenkää. Onneksi sain uuden työn. Ei enää lomautuksia. Iso osa aiemmista työkavereista rahavaikeuksissa ja joku äitiyslomalainen roikkui löyhässä hirressä, kun ei voitu irtisanoa...

Tosi hyvä ketju... kiitos kaikille😐

Vasemmisto myös oppositiossa lietsoi mediassa lamaa ja sitten lähes kaikki pelästyi vaikka oli vakaat työt ja kuluttamista olisi kaivattu kipeästi kun pelkkä rakentaminenkin pysähtyi kuin lähes seinään ja sen myötä mitä tarvittiin ja työntekijät.

Vierailija kirjoitti:

Olin 90-luvulla 15-25v. Lamassa romahti 80-luvulta peräisin ollut usko tulevaisuuteen ja että kaikki muuttuisi paremmaksi. Lamassa Suomi tuntui ottavan vuosikymmenten takapakin kerralla, kuin johonkin irvokkaaseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa kaikki on päin helvettiä ja väärin.

Leipäjonot ilmestyivät Pohjoismaiden Japanin katukuvaan! Viimeksi sellaisia oli ollut joskus ennen sotia pula-aikana!!!

Asioiden kääntyminen päälaelleen lyhyessä ajassa oli järkyttävää, ja tämä maa ei ole enää koskaan ollut se onnela, mikä tämä oli 80-luvulla. Paratiisi tuhoutui, ja jouduimme helvettiin loppuiäksemme :/

Näin on. Suomi siirtyi kummaan rinnakkaistodellisuuteen ja se 80-luvun hauska Suomi jäi jonnekin toiseen maailmaan eikä koskaan palannut. Nyt ollaan vielä pahemmassa tilanteessa, ei mitään rajaa millään.

Olin yläasteella silloin. Muistan kun kuljin samassa paidassa kokoajan (toki pestynä). Samaa talvitakkia käytin vuosia.

Ihan hauskaa kun nyt tulot ovat satoja tuhansia vuodessa, niin kuljen samassa paidassa ja puhkikuluneessa talvitakissa :D

Olin ala-asteella. Lama ei näkynyt elämässäni. Äitini ei ollut töissä, mutta se ei johtunut lamasta. Isälläni oli todella hyvä työpaikka, joten minulla oli kaikkea mitä halusin.

Olin/olen hyväosaisesta perheestä mutta lamassa oli tosi lähellä että olisi mennyt tuhkatkin pesästä. Ei sitä sillai pienenä oikein käsittänyt. Lopulta tilanne meni oikein hyvin ja mitään sen suurempaa katastrofia ei tullut. 

Tietynlaiset "traumat" siitä tosin jäi. Teiniksi asti mietin todella paljon raha-asioita. Nyt aikuisena olen rahoitusalalla töissä hyväpalkkaisessa työssä. Elän tuloihini nähden todella säästeliäästi ja käytän paljon energiaa taloudellisen tilanteeni parantamiseen ja analysoimiseen. Tietoisuus omista sijoituksista ja käteisestä tilillä tuovat henkistä turvaa. 

Olin ala-asteella. Monessa perheessä oli työttömyyttä, se oli miltei sääntö eikä poikkeus, että perheestä ainakin yksi jäi paperitehtaalta työttömäksi. Muistan, kun KOPin ja Säästöpankin tilit yhdistyi, eikä enää ollut Hakki Hamsteria ja Milli-tiliä, oli vain joku Meritan tili.  Se oli kuulemma laman syy. Se sama lama sai meidät kumittamaan koulukirjoja itseostetuilla hajukumeilla. 

Vierailija kirjoitti:

Ala-asteella eli 80-luvulla vielä saatiin joka vuosi uudet kirjat ja joka aineessa oli työkirjat. Välillä työkirjat jäi täyttämättäkin, mutta tilattu oli ne aina.

90-luvun alussa alkoi tämä kirjakierrätys. Tosin täytyy sanoa, että ei sentään työkirjoja kierrätetty esim. kielissä, kuten nykyään näkee.

Yksityiselämässä ei juuri vaikutusta. Joidenkin vanhemmat menetti työpaikkansa, mutta elivät edelleen normaalisti. Omakotitalot säilyi, ehkä oli tiukempaa. Yleensä siis työttömäksi jäi vain toinen vanhempi, toinen jatkoi töissä. Olin yläkoulussa 1989-1992 ja lukiossa sitten ihan syvimmän laman aikaan eli 1992-1995. Omassa perheessä elettiin normaalisti. Vanhemmat oli maksaneet velat pois 1990 ja kumpikin oli normaalisti töissä. Taisivat olla viikon lomautettuna jossain välissä. Kävimme matkoilla, pääsin kielikurssille, sain ajokortin jne. Vanhemmat otti jossain välissä velkaa ja ostivat pari sijoitusasuntoa, koska ne oli superhalpoja. Lainankorot oli ylhäällä, mutta ostaminen kannatti silti.

Semmoinen isompi psykologinen vaikutus oli se, että siitä jäi alitajuinen pelko työttömyyteen. Siitä puhuttiin niin paljon ja 1-2 vuotta vanhemmat valmistuessa amiksesta 1993-1994 jäi automaattisesti työttömäksi. Nytkin pyrin vielä varmistelmaan ja en luota työpaikkoihini.

Niin se lama kesti melkein 10vuotta. It-kuplan myötä alkoi nousu joka tyssäsi parin vuden päästä ja lkoi taas hidas nousu. Moni asia jäi näihinkin päiviin laman myötä talouteen. Työttömyydestä ei edes enää puhuta koska siitä on tullut normaalia. Oma yhteiskuntaluokka jolle ummistetaan vaan silmät ihan kuin työttömiä ei olisi. Paitsi kun pitää hakea johonkin poliitikkojen tuhlailuun tai yirtysten riistoon syyllinen.

Suomessa naurettiin 80-luvulla neuvostoliitolle. Nyky suomi on paljon kontrolloidumpi ja naurettavampi naamaripakkoineen, byrokraattipolitikoineen ja ankeuksineen.

Ysäri kirjoitti:

Parhaat ja kauheimmat bilevuodet.

No mut pääasia et ei noi kaukaiset jutut tule enää kummittelemaan sit myöhemmin.

80-luvulla elettiin onnellista ja toivorikasta aikaa, jollaista on nykyään vaikea kuvitella. Oli ihan itsestään selvää, että kaikilla oli töitä ja että uuden työpaikan sai, kun vain kävi muutamassa paikassa kysymässä. (Suuret ikäluokat ovat jotenkin hassusti jääneet siihen käsitykseen, että näin on edelleen, töitä saa ekasta paikasta, jossa käväisee etsimässä. Hassua, että ovat unohtaneet lama-ajan kokonaan tässä mielessä.) Sitten tämä kaikki oli hetkessä ohi. Näin jälkikäteen ajatellen tuntuu, että tilanne muuttui yhden yön aikana, eräänä aamuna vain herättiin siihen, että tulevaisuutta ei enää ole.

Olin tuolloin lukiossa ja muistan, miten sekä kodeissa että kouluissa säästettiin kaikesta. Erityisesti kouluruoan taso romahti. Kotona syötiin todella usein kaalikeittoa ja kaalilaatikkoa niin, että meni monta kymmentä vuotta, että halusin sitä taas maistaa. Isä oli koko ajan kireä. Äiti lomautettiin, mutta ei onneksi menettänyt työtään kokonaan. Varsinaista köyhyyttä ei koettu, mutta sen olen ymmärtänyt vasta aikuisena. SIlloin tuntui ihan maailmanlopulta, koska "mitään kivaa ei saa". Ruokaa kuitenkin oli ja vaatteita myös. Vanhemmat saivat asuntolainan jotenkin maksettua, niin ettei kotikaan mennyt alta, eikä heillä ollut onneksi mitään muuta velkaa. Monen ihmisen onni ja joskus elämäkin romahti, kun velat kaatuivat päälle.

Muistan vieläkin erittäin hyvin sen tunteen, että vaikka elossa ollaan, niin elämä on loppu. Tuntui toivottomalta edes ajatella, että enää ikinä saisi töitä yhtään mistään. Koskaan ei käynyt mielessäkään, että ostaisin oman asunnon, opin pelkäämään asuntolainaa niin paljon. Ja pelkäämään sitä, että asunto ja muut isot hankinnat voivat koska vain menettää arvonsa ja työt menee samaan aikaan alta, jolloin joutuu todella koville.

En muista lamasta juuri mitään. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 92. Asuimme maatilalla ja siellä elämä eteni normaalisti. En tiedä miten lama vaikutti vanhempieni tuloihin sillä meillä ei puhuttu rahasta. Suurin osa kavereistani oli myös viljelijöiden lapsia. Iso työllistäjä kunnassa oli myös paperitehdas. En muista että työttömyydestä olisi suuremmin puhuttu. Tehtaan työntekijöiden lapset oli siellä aina kesät töissä. Opiskeluaikana oli itselle haastavaa saada järkeviä kesätöitä mutta tein puutarhatöitä ne kesät. Valmistumisen jälkeen sain heti alan töitä.

Porukoitten firma meni nurin.. Talo/autot kaikki myyntiin. Tieto levisi suht pienellä paikkakunnalla - - > täysin perättömiä juoruja ->koulukiusaaminen etc.

Pankinjohtaja lakkasi moikkaamasta ja niin teki moni muukin ihminen.

Olin ala-asteella.

Itselleni pahin oli tuo koulukiusaaminen. Ei se köyhäily niinkään.

En voinut edes vanhemmille kertoa siitä, kun heillä ihan tarpeeksi stressiä.