Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Olin teini 90-luvun laman aikaan. Kavereiden vanhemmat teki konkursseja ja omat vanhemmat joutui työttömäksi. Rahahuolet aiheutti varmaan lopulta omien vanhempieni eronkin.

Sellainen vaikutus on ollut että varaudun aina "pahimpaan" rahallisesti, en käytä ikinä luottokortteja tai osta mitään osamaksuilla. Säästän joka kuukausi rahaa jos vaikka tulisi lomautus (työnantajani on valtio joten äärimmäisen epätodennäköistähän se on)... ei tulisi mieleenkään ottaa pikavippejä tai sijoittaa rahaa. Olen nyt jo tehnyt backup-planejä että mitä teen jos energian hinta viisinkertaistuu ensi talvena. Eli epäluottamusta on aiheuttanut.

Sain hyvän työpaikan ja siellä olen yhä. Maksoin halvalla ostetun asunnon pois siinä sivussa. Käytössäni oli rahaa enemmän kuin ikinä. En tajunnut koko lamaa.

Minulla oli todella huoleton lapsuus lamaan saakka. Isäni oli yrittäjä, äiti kävi töissä tehtaassa. Muut tutut perheet oli samanlaisia, isä yrittäjä, äiti joko kotona tai välillä jossain hetken esim kassalla, ompelijana. Yksi kaverin äiti teki upeita pukuja kotona, heillä oli ompeluhuone eli ateljee rouvalle erikseen. Yksi toinen äiti rakensi kampaamon kodin oheen, kai se vähän siinä ihmisten hiuksia nipsi omaksi huvikseen. Kaikilla oli 1-2 lasta. Ihana naapurusto. Juhlia ja huoletonta elämää. Juppeilua. Vanhempani rakensivat ison uuden talon, lainarahalla.

Muistan että kaikki muuttui kuin vivusta kääntämällä. Olin sinä vuonna aloittanut koulun ja minulle syntyi kaksossiskot. Äiti itkeskeli ja oli väsynyt, yritti hoitaa siskoni yksin vaikka ei olisi jaksanut. Isäni oli todella stressaantunut töistä, joutui irtisanomaan työntekijänsä. Oli yömyöhään töissä. Kuulin paljon huolestuneita keskusteluja kun vanhemmat luuli etten kuule. Yritin hyssyttää siskoja hiljaisiksi. Äidin työpaikka meni konkurssiin, hänellä ei ollut äitiysloman jälkeen enää töitä mihin palata.

Vanhemmat alkoi käyttää kotiväkivaltaa meitä lapsia kohtaan, meidän piti olla hiljaa ja näkymättömissä.

Äiti itki ja ompeli vaatteita meille. Muistan että vaipat oli kalliita joten siskoilla oli aina ylitäydet vaipat ja sellaisia kestovaippoja joissa oli harsoja? Ne sitten roikkui polvissa.

Äitini sai onneksi lopulta töitä joten naapurin rouva kävi kaitsemassa siskojani välillä. Hänkin oli jäänyt työttömäksi ja mies jätti, yritti yksin elättää lapsensa siivous- ja lapsenvahti-keikoilla.

Ruokana oli joka päivä perunaa ja ruskeaa kastiketta ilman sattumia. Surkeat vaatteet meillä kaikilla, aina nälkä. Kaikki, siis ihan kaikki irtaimisto myytiin ja olin varma että meiltä menee koti. Siellä oli uudessa, isossa talossa ihan tyhjää, kaikui. Miten vanhemmat sai sen pidettyä, en tänäkään päivänä tiedä?

Yritin huolehtia siskoista yksin mahdollisimman paljon ettei vanhemmat rasitu enää enempää. Ne itki paljon öisin ja olin ihan järkyttävän väsynyt.

Kaikki ne muut perheet naapurustosta muutti pois ihan muutamaa lukuunottamatta. Yhden perheen isä ampui itsensä kun yritys meni konkurssiin. Hänen tyttärensä oli bestikseni. Jotkut alkoi juomaan, monet erosi. Koulussa muutkin oli vaisuja ja kalpeita, kaikkia pelotti (paitsi tietysti niiden perheiden lapsia joilla lama ei näkynyt mitenkään). Kaikki muuttui. Huoleton lapsuuteni päättyi siis 7-vuotiaana. Tuntuu että paloin jo silloin loppuun enkä ole vieläkään toipunut.

Siskot ei muista lamasta mitään, onnekkaat paskiaiset. Kun he lähtivät kouluun, alkoi olla jo ihan eri tavalla rahaa niin koulussa kuin kotonakin.

Muistan miten katkera olin kun vhs-kasettinauhuri myytiin meiltä.

Menin koulun jälkeen kaverin luo. Hänellä oli pelkkä yh-äiti ja asuivat sossun tuella kunnan kaksiossa. Heillä oli pitkä rivi AITOJA vhs Disney-leffoja. Että se tuntui epäreilulle! Hänellä oli aina kauniit vaatteet ja kengät kun sossu avusti heitä. Mietin jo silloin että tämä ei ole reilua. Se tunne on säilynyt mukanani läpi elämän. Että mitä väliä millään, työnteosta rankaistaan.

Olin 14-24-vuotias 90-luvulla.

En muista, että asia olisi erityisesti vaikuttanut minun elämääni. Sen lamasta puhumisen jollain lailla muistan, mutta konkreettisia muutoksia en. Ehkä enempi sellaisia järkeviä ja kohtuullisuuteen liittyviä turhan kulutuksen muutoksia tuli. Esim. koulukirjoja ei enää ostettu aina uusia, vaan alettiin lukiossakin kierrättämään vanhoja jne.

Naiset myivät itseään työttöminä

Isän firma kaatui, talo meni alta. Äiti teki pitkää päivää jossain huoltoasemalla parempien töiden puutteessa. Vanhemmat riiteli ja meille soitettiin usein poliiseja. Vakavia perheriitoja joiden keskellä olin yksin ainoana lapsena maaseudulla. Lopulta erosivat minkä jälkeen muutto kaupunkiin kun aloitin 7. luokan, ja elämä helpotti itselläni. Isä masentui ja meni työkyvyttömäksi. Muistan kanssa syyllisyyden, koskaan ei ollut mihinkään rahaa eikä sitä saanut pyytää, eikä myöskään että vanhemmat olisivat kyydinneet johonkin. Vasta nyt toivun näistä ajoista näin nelikymppisenä. 

Vierailija kirjoitti:

Luokkaamme kutsuttiin la-ma-luokaksi (laskenta-markkinointi). 90-luvun alussa olin 20-v. Äiti pakotti minut opiskelemaan merkonomiksi ja sitten jäämään Ranskaan karmean miehen kanssa asumaan 20-vuodeksi. Äiti oli kontrolloiva ja kertoi, että Suomessa ei ole kenellekään työtä. En tiedä Suomen tilanteesta 1991-2010, koska en käynyt täällä. Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa en kuullut puhuttavan lamasta. Tuntuu, että Suomessa on aina lama, kun olen asunut täällä. Joku on sanonut, että Suomessa menestyjille toivotaan melkein kuo lemaa. Toisaalta en olisi hankkinut lapsia Suomessa, sillä vanhempieni malli oli syvästi vaurioittava. Yhteiskunta holhoaa, etenkin ulkomailta tulleita. Heti kun tulimme Suomeen, ainu tuki minkä saimme oli lasten huostaanotto. Laman alla kukoistava bisnes.

Usassa ja lännessä lama oli paljon pienempi.

Suomen lama oli syvä, koska puolisosialistinen suomi oli liitossa sosialistisen neukkulan kanssa.

Se veti suomea aina alaspäin. Kun neukkula romahti katosi suomen viennistä 20 % yhdessä yössä. Eli suomi sijoitti väärään hevoseen kavereemalla liikaa sossujen kanssa.

Näin ollen 90 l lama oli suomen liian sosialisisten poliitikkojen syytä.

Koskaan se aate ei toimi eikä voikaan toimia.

meni ihan hyvin oli töitä ja elämää. alamäki alkoi 55 ikävuoden jälkeen kun loppui työt ja elämä

Meillä kotona lama ei näkynyt. Oltiin ns dirt poor jo ennen lamaa. Enpä siis  huomannut, tokihan siitä koulussa puhuttiin, olin silloin lukiossa. Siellä iskostettiin pelko mm kahden asunnon loukkua kohtaan. 

Olin ensimmäisessä työpaikassani ja rahaa tuli enemmän kuin koskaan, tosin kun samalla kotia perustin, oli tiukkaa maksaa opintolainaa, mutta antoivat lykkäystä.

Yhden vanhemman työkaverin itkun muistan, kun hänen piti myydä omakotitalonsa, kun oli taannut siskonsa talon lainan, ja sisko ei huolehtinut maksuista, niin keskeneräinen talo meni pakkomyyntiin.

Siihen aikaan elämä oli muutenkin vähän vaatimattomampaa, muutin ensimmäistä kertaa asuntoon, jossa oli suihku ja sisävessa. Ja pulsaattoripesukone ostiin käytettynä. Eli hyvää ja "ylellistä elämää se oli nuoruuteen verrattuna".

Ruoka ja autonpito oli kallista, kun ei ollut rahaa kuin vanhaan autoon. Muistan, kun tehtiin kirjanpito rahojen kulutuksesta, niin auto-sarake järkytti. Sitä piti korjata yhtenään, ja bensaa söi hirveästi. Vaihdettiin pienempään autoon ajan tavan mukaan osamaksulla, ja juuri kun saatiin se maksettua, niin sen käyttöikä oli täynnä.

Siis meillä ei ollut lapsia ja molemmilla säilyi työpaikka, siksi ei lama aiheuttanut suurempaa ongelmaa.

Lama-aikana (jos lasketaan vaikka 91-95) olin 15-19 -vuotias. Lama ei vaikuttanut sinällään suoraan elämääni mitenkään. Vanhemmilla oli hyvät, julkisen sektorin virat. Joku viikon tai parin lomautus siinä oli, mutta meillä oli asuntolainat maksettu, joten ei mitään ihmeellistä siinä sitten. Vanhemmat sijoitti ja otti lainaa, koska "halvalla sai" ostaa mm. asuntoja. Enemmänkin olisi voinut ostaa ja paremmista paikoista. Ja tietty pörssi olisi kannattanut. Mutta tämä on jälkiviisautta ja tälläkin menetelmällä vaurastuivat aika mukavasti. Muistan, että kävimme matkoilla, pääsin kielikurssille, äiti teki kiertomatkoja Aasiaan, Amerikkaan jne. Käytännössä meidän perheen kohdalla elämä oli vauraampaa kuin vielä kasarilla, kun vanhemmat maksoi lainoja hiki hatussa ja isot opintolainatkin oli maksettavana.

Mutta en voi silti sanoa, ettei lama vaikuttanut mitenkään. Sivusta seurasin kavereiden perheiden ahdinkoa, monelle vanhemmalle työttömyys oli maailman loppu. Siihen astihan vain luuserit oli tyttömänä ja yhtäkkiä viisikympppinen, ahkera isä menetti kotona itsetuntoaan vailla mahdollisuutta uuteen työhön. Koko tämä aika löi takaraivoon sellaisen työttömyyden pelon. Ikäluokassani moni valitsi alansa sillä tavoin, että on työllistävä. Ei ollut varaa hörhöillä tai luottaa, että "aina siitä jotain sitten löytää". Ei. Alavalinnat oli hyvin järkeviä monilla. Ei puhettakaan siitä, että olisi välttämättä haettu sinne, mikä just kiinnostaa vaan sinne, mikä kiinnostaa riittävästi, mutta samalla elättää.

Toinen on, että olen pelokas kahden asunnon loukolle. Vaikka välittäjä vannoin 2007, että asuntomme myynnissä (hyväkuntoinen rivarikolmio isossa kaupungissa, hyvällä alueella) ei tule mitään ongelmaa, niin silti halusin myydä sen varmuudenvuoksi ennen uuden ostoa. Näin me lapsiperheenä asuimme 3kk väliaikaisasunnossa. Sen verran jäänyt takaraivoon nuo kahden asunnnon loukot. Ja kyllä, rivarikolmiomme meni ensinäytössä.

Vierailija kirjoitti:

Olin 22 syksyllä 1990.

Sama täällä. Olin töissä koko laman ajan eikä se näkynyt tai tuntunut elämässäni millään tavalla.

Piensijoittaja kirjoitti:

Hain opiskelemaan puoli vuotta etuajassa, kun syksyllä 1991 pomo sanoi, että keväällä puolet työntekijöistä pistetään pihalle. Olin silloin 21-vuotias ja vastikään ylioppilaaksi kirjoittanut ja intistä päässyt.

Asuin kaupungin vuokrakämpässä, käärin sätkiä ja tein kotiviiniä ja -olutta. Oli todella otollinen aika opiskella, kun töitä ei ollut. Kun valmistuin 90-luvun puolivälissä, alkoi pahin jo hellittää. Olin kesän työttömänä ja syksyllä pääsin osapäivätöihin. Vuotta myöhemmin sain jo oman alani määräaikaisen työpaikan, mikä sitten vielä onnekseni vakinaistettiin vuonna 1996.

Niinpä ehdin ostaa ensiasuntoni ASP:llä pilkkahintaan, mikä on varmaan suurin yksittäinen syy, miksi talouteni lähti hyvään nousuun. Pitää edelleen paikkansa, että lamassa aina toiset voittavat ja toiset häviävät. 

  Menestys on lähes aina säkää.

1991. Olin 27-vuotias ja rakensin omakotitalon ns. pitkästä tavarasta. Marraskuussa muutimme uuteen kotiimme. Kahden viikon kuluttua muutosta vaimoni irtisanottiin, vaikka hänelle oli jo luvattu vakinaistettu virka kaupungin kiinteistötoimiston kartanpiirtäjänä. Kitkuteltiin 9v jotenkuten yhden ihmisen palkalla, hermot meni, talo myyntiin ja avioero.

Olin töissä yrityksessä joka möi tuotteensa länteen, lähinnä USAhan joten lamavuodet menivät ylitöitä tehden kun tilauskanta pysyi kokoajan hyvänä. Ympärillä osa oli aivan rahattomia.

Olin ala-asteella. Isän firma meni konkurssiin, ja vanhemmat jäivät työttömiksi / velkavankeuteen. Yhtäkkiä ragaa ei ollut mihinkään ja talo ja auto myytiin. Muutettiin rauhattomaan kerrostaloon. Isä alkoholisoitui täysin ja vanhemmat erosivat.

Vanhemmat opettivat minut välttämään lainaa ja riskejä koko lapsuuteni. Tästä johtuen opinnot venyivät kun tein töitä kokoajan. Asuntoa en ole tähän päiväänkään mennessä uskaltanut ostaa

Asuin Kanadassa /USA:ssa, joten  skippasin.

Olin koululainen 90-luvulla. Lama ei vaikuttanut perheen taloustilanteeseen. Vanhemmat käyttivät kylläkin alkoholia aika reippaasti, jonkinlaista ylimääräistä stressiä taisi kuitenkin olla. Olimme uusioperhe, joka taisi olla aika uusi juttu tuohon aikaan. Lapsuus oli kohtalaisen onnellista aikaa, aikuisiällä nousukaudella itselläni ollut paljon heikommat ajat.

Kouluajoilta muistan lomautukset, ja hammashoidon heikon tilan. Priorisoitiin kai, hammaskiven poistoja ei tehty kaikille oppilaille. Kävinkin ekan kerran kyseisessä toimenpiteessä vasta sangen korkealla iällä, kun alkoi isommat hampaiston ongelmat.

Lama-ajalla kokemani stressi kuitenkin vaikutti omaan tulevaisuuteeni, niin 1995 peruskoulussa vielä ollessani, sairastuin mielenterveyshäiriöihin, ja vuodesta 2005 olen ollut eläkeläinen. Ihan kuin joku kumma kirkonkirous olisi yhtäkkiä laskeutunut ylleni, todella kova kontrasti lapsuuden onnellisiin vuosiin.

Vierailija kirjoitti:

Muistan Martinan riihimäen yläasteella, pojat pöllivät röökiä kaupoista ja lahjoivat Martinan tekemään kaikkia asioita röökipalkalla

Nyt röökit on vaihtuneet maineeseen ja kunniaan

Olen tätä pahamaineista ikäluokkaa -87. En muista aikaa ennen lamaa, joten en osannut ajatella aikaa muuna kuin normina. Äiti oli työttömänä ja isä raatoi töissä maksaakseen juuri ennen lamaa ostetun asunnon järjettömiä korkoja. Muistan kuinka kireä ja vihainen isä oli ja vasta aikuisena olen tajunnut, ettei se ole hänen perusluonteensa. Hän vain oli kauhusta kylmänä peläten työttömyyttä ja tuoreen perheensä vararikkoa. Perusluottamus elämään varmasti romuttui täysin.