Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Olen syntynyt -71, eli valmistuin ammattiin juuri laman alkaessa. Intti ja sitten insinööriopintoihin, koska asennustöihin ei ollut vastavalmistuneella juuri mitään mahdollisuuksia.

Aikuinen ja lapset pieniä, mies joitui työttömäksi laman takia. Kovaa oli mutta selvittiin.

Ruokaa eikä sähköjä ollut. Kouluun hiihdettiin 15km, kesät talvet, molempiin suuntiin ylämäkeen. Sudet verotti joka viikko oppilaita, ikinä ei tiennyt selviääkö kotiin. Koulussa sai yhden kynän ja puolitetun pyyhekumin. Kouluruoka oli ainut ateria minkä sai, sekin vesikeittoa jossa tuurilla yksi herne. Puolitettu näkkäri ilman voita. Sellainen oli miun 90-lama. Hengissä edelleen.

Vierailija kirjoitti:

-Kapanteri.- kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin yläaste ikäinen. Tulevaan lamaan ei ole mitään oppeja edellisestä lamasta - olisi hyvä kuulla laman läpikäyneiltä miten voisi varautua uuteen lamaan?

Tässä 1-2-3:

1. Hanki työkokemusta. Jos voit hankkia työkokemusta, niin hanki sitä jo nyt, koska voi olla, että laman aikana et pääse töihin. On kuitenkin helpompi päästä töihin, jos on edes jotain kokemusta. Myös marjanpoiminta, puhelinmyynti, lapsenvahtina oleminen ja keikkatyöt ovat cv:ssä plussaa.

2. Hanki tutkinto. Opiskele pahimman laman yli. Se auttaa myöhemmin saamaan paremman työpaikan. Fiksuinta olisi tietysti valita sellainen ala, missä on töitä tulevaisuudessakin, ettei tarvitse kovin pian opiskella toista tutkintoa.

3. Säästä rahaa. Aina kannatta säästää. Vaikka olisi vain vähän rahaa, säästä vähän. Laman aikana monien tavaroitten hinnat voi halventua, joten yleensä ei kannata ostaa mitään ennakkoon. Säästä vain rahaa, niin voit käyttää sitä laman aikana. 

Kohdat 2 ja 3 ovat ok, sikäli kuin opiskelu itsessään ei johda älyttömiin velkoihin joiden takaisinmaksua ei kuitenkaan opinnot itsessään takaa.

Kohdasta 1 kannattaa pitää huolta siitä, että mitä tahansa työtä millä tahansa hinnalla ei tehdä, liika nöyryys lamankin aikana on lopulta vahingoksi vain itselle.   Halpatöiden sijasta kannattaa mieluummin perehtyä tarkoin siihen, miten sosiaaliturva toimii, ja kuinka sosiaaliturvaa voi käyttää silloin jos oikeanlaisia työpaikkoja ei ole saatavilla.

Sosiaaliturvaan suhtaudutaan monin eri tavoin, mutta mielestäni yksi tärkeimpiä sosiaaliturvan tehtäviä on se, että se turvaa kansalaisten päätösvaltaa siten, että tiukkaan tilanteeseen joutuessa ei todellakaan ole mikään pakko joutua minkäänlaisen kiristämisen kohteeksi.  Niukkaa se elo on joka tapauksessa, mutta aina kannattaa huolehtia siitä, että mitään hyvää osaamista ei myydä mihinkään millään alehintaan, sen osaamisensa voi kehittää myös ihan omien harrastustensakin kautta.

Minäminä olen ollut nuuka lapsuudesta.  Täten voin olla varsin omavaltainen eikä rahahuolikaan ole kiusana vaikka en kovin hyvin tienaa enkä säänn. tuloa ole saanut yli vuosikymmeneen.  Luukulle meno vain hävettäisi, mutta kyseessä on luonne jota ei voi muuttaa.  - Ulkomaista hiilatut elätit kyllä raivostuttavat enkä pidä myöskään soskun rahoittamasta tupakan, viinan ja kaljan käytöstä.

Asumisesta ja autoilusta lypsäminen on täällä hirveää!!!!

Sosiaalitoimiston "luukulle" ei tarvitse enää mennä, koska perustoimeentulotuen maksatusta on muutettu siten että Kela hoitaa sen perusosan maksamisen aivan kuten muunkin sosiaaliturvan, sikäli kuin on päätöksen siitä saanut.  

Systeemihän muuttui joitakin vuosia sitten, johon asti piti toimeentulotuen hakemukset lähettää vielä paikalliselle sosiaalitoimistolle, se on voinut itsessään aiheuttaa tarpeetonta stigmaa monelle tuen saajalle.

Onhan siinä ehtojakin toki, mutta monilla ei ole enää mitään omaisuutta jäljellä, kas kun asumisen ja elinkustannusten rahastamisella rikkaiden rikastuttaminen tekee meistä muista köyhiä.

Toimeentulotuen saajana oleminen ei tarkoita huonoa ihmistä, monet heistä hoitaa omat asiansa ja laskunsa aivan kuten kuka tahansa muukin, käyttäen heille kuuluvia oikeuksiaan.

Toi kohta 1. oli tarkoitettu 16-vuotiaalle kysyjälle, jonka tosiaan kannattaa hankkia työkokemusta jos pystyy. Sen ikäiset yleensä asuvat kotona eivätkä saa mitään tukia. Aikuisena ja tutkinnon suorittaneena on eri tilanne, varsinkin jos oman alan työkokemustakin jo on. Silloin ei välttämättä enää kannata lähteä mansikkapellolle tai puhelinmyyntiin, jotka on työmarkkinoiden sisääntuloammatteja, vaan on parempi yrittää saada oman alan töitä ja sitkutella hetken aikaa tukien varassa. 

Olin opiskelemassa, valmistuin -93.

En oikein tiennyt lamasta muuta kuin sen että maaseutukaupungissa ei saanut alan töitä, jotain osa-aikasiivoushommia vaan. Paljon oli työttömiä.

En jotenkin muista että noilla ikävuosilla ois kauheesti jaksettu stressata mistään lamasta. Kyllä oli ihan jotkut muut asiat mielessä.

Lähdin -96 pääkaupunkiseudulle ja siellä oli töitä tarjolla pilvin pimein ja niitä on riittänyt näihin päiviin.

Ysärin alku meni töissä, sain ekan vakituisen työn. Sitten rakastuin exään ja erosin poikaystävästä. Työpaikka lopetti yllättäen toimintansa . Kävin monta kurssia, viimeisen aikana olin raskaana, mentiin naimisiin, synnytin, vietin äitiysloman laiskotellen kun lapsi helppo, välttelin työkkäriä jotain puoli vuotta sen jälkeenkin eikä ne minua huomanneet. Sitten kävin taas pari kurssia, olin kesätöissä ja sain vakituisen työpaikan, jossa olin yli 15 vuotta. 

Kaikesta piti säästää. Vanhemmat vahtivat sitäkin, ettei vessapaperia käytetty liikaa. Se oli noloa, kun äiti huuteli vessan suljetun oven toiselta puolelta, että montako arkkia käytit.

Ilmapiiri oli kotona ahdistava ja painostava. Luulin, että se oli minun vikani. Vasta jälkikäteen olen tajunnut, että rahahuolistahan se johtui. Olin liian pieni ymmärtämään tätä.

Opiskelin yliopistossa, en huomannut lamaa, aina yhtä rahaton ollut. Paitsi nyt on pulleat ajat, hyvä palkka ja koronan takia jää säästöön mitä ennen meni matkoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin yläaste ikäinen. Tulevaan lamaan ei ole mitään oppeja edellisestä lamasta - olisi hyvä kuulla laman läpikäyneiltä miten voisi varautua uuteen lamaan?

Tässä 1-2-3:

1. Hanki työkokemusta. Jos voit hankkia työkokemusta, niin hanki sitä jo nyt, koska voi olla, että laman aikana et pääse töihin. On kuitenkin helpompi päästä töihin, jos on edes jotain kokemusta. Myös marjanpoiminta, puhelinmyynti, lapsenvahtina oleminen ja keikkatyöt ovat cv:ssä plussaa.

2. Hanki tutkinto. Opiskele pahimman laman yli. Se auttaa myöhemmin saamaan paremman työpaikan. Fiksuinta olisi tietysti valita sellainen ala, missä on töitä tulevaisuudessakin, ettei tarvitse kovin pian opiskella toista tutkintoa.

3. Säästä rahaa. Aina kannatta säästää. Vaikka olisi vain vähän rahaa, säästä vähän. Laman aikana monien tavaroitten hinnat voi halventua, joten yleensä ei kannata ostaa mitään ennakkoon. Säästä vain rahaa, niin voit käyttää sitä laman aikana. 

Hanki vähintään kaksi ammattia. Eri aloilta.

Pelotti ettei siitä ikinä nousta, mutta nopeastihan se meni sitten ohi kuitenkin. Bilateraalikauppa loppui ja markka devalvoitiin. Isäni oli ottanut suuren asuntolainan juuri kuplan huipulla, ja vielä valuuttalainan, ja olin kauhuissani. Kaikki kuitenkin kääntyi jo neljän vuoden kuluttua hyväksi, asunnon hinta nousi jopa moninkertaiseksi myöhemmin. Hyvä muistaa näinäkin synkkinä aikoina, että pahin skenaario harvoin toteutuu. Psyykkisesti tuo aika kyllä jätti jälkensä, meitähän kutsutaan "säikähtäneeksi sukupolveksi".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin yläaste ikäinen. Tulevaan lamaan ei ole mitään oppeja edellisestä lamasta - olisi hyvä kuulla laman läpikäyneiltä miten voisi varautua uuteen lamaan?

Tässä 1-2-3:

1. Hanki työkokemusta. Jos voit hankkia työkokemusta, niin hanki sitä jo nyt, koska voi olla, että laman aikana et pääse töihin. On kuitenkin helpompi päästä töihin, jos on edes jotain kokemusta. Myös marjanpoiminta, puhelinmyynti, lapsenvahtina oleminen ja keikkatyöt ovat cv:ssä plussaa.

2. Hanki tutkinto. Opiskele pahimman laman yli. Se auttaa myöhemmin saamaan paremman työpaikan. Fiksuinta olisi tietysti valita sellainen ala, missä on töitä tulevaisuudessakin, ettei tarvitse kovin pian opiskella toista tutkintoa.

3. Säästä rahaa. Aina kannatta säästää. Vaikka olisi vain vähän rahaa, säästä vähän. Laman aikana monien tavaroitten hinnat voi halventua, joten yleensä ei kannata ostaa mitään ennakkoon. Säästä vain rahaa, niin voit käyttää sitä laman aikana. 

Hanki vähintään kaksi ammattia. Eri aloilta.

Tämä on hyvä neuvo. Toinen ammatti voi olla se, mitä oikeasti haluat tehdä ja toinen sellainen hätävara. Esimerkiksi jokin hoitoalan ammatti, kuten lähihoitaja, voi toimia hätävarana seuraavat parikymmentä vuotta. Sillä saa hyvin töitä niin kauan kuin suuret ikäluokat tarvitsevat hoivaa. 

Olin 25 vuotta, vastavalmistunut KTM. Ehdin saada vakituisen työpaikan just ennen pahinta lamaa, olin juuri ostanut ensiasuntoni, korko 14,2 %. Duunissa alkoi yt:t ja rekrytointikielto. Duunipaikka säilyi, mutta stressi oli aivan kamala. Monelle muulle kävi huonommin, työt loppuivat, asunnot menivät alta ja velkaa jäi.

Olin alta 30-vuotias. Valmistuin yliopistosta juristiksi 1989 ja suoritin ensin tuomioistuinharjoittelun. Sen jälkeen tein sijaisuuksia valtion virastoissa. Vallitsi aika lailla tuomiopäivän tunnelma, koska aina puhuttiin että valtiovarainministeriö oli kieltänyt virkojen vakinaisen täytön ja siksi meidänkin virastossa oli monta ihmistä roikkumassa 1-2 kk määräyskirjoilla. Samoihin aikoihin yritettiin myös hakea sieltä pois esim. pankkeihin, mutta koska tuli pankkikriisi ei sieltäkään löytynyt töitä - pankkeja yhdisteltiin joten henkilöstöä vähennettiin, tai sitten perustettiin ns. roskapankkeja.

Jälkikäteen ajatellen ihan hyvin asiat sujuivat loppujen lopuksi, mutta tuohon aikaan tuntui pelottavalta että työt jollain hetkellä loppuvat ja joutuu kortistoon. Asuntolainaa hain ja ostin asunnon vaikka ei ollut vakituista työpaikkaa, tämä ei onneksi haitannut pankkia lainaa myönnettäessä.

Tuo "säikähtänyt sukupolvi" termi oli minulle uusi, mutta niin osuva!

V. 1999 hakeuduin töihin ulkomaille - parempi palkka ja pysyvä työsuhde...

Eläkeläisillä tuli huonot ajat, siis nostettiinko verotusta vai leikattiinko eläkkeitä. Jotain suurta siinä tapahtui. Joka tapauksessa muistan, että isän äiti muutti pois kolmiosta ja osti yksiön, koska asumiskustannukset vei liian ahtaalle talouden. Enolta loppui rakennusinsinöörin työt. Suomessahan pysähtyi kaikki rakentaminen moneksi vuodeksi. Enon vaimon kampaamo joutui irtisanomaan työntekijän eli enon vaimo jäi siihen yksin. Ihmisillä ei ollut varaa käydä kampaamoissa yhtä usein kuin aiemmin.

Kadunvarret olivat täynnä tyhjiä liiketiloja (ja kirpputoreja). Työttömyys taisi korkeimmillaan olla 15 %; minun lähipiirini onneksi välttyi siltä. Vuodenvaihteessa 1990-91 kotiväkeni oli muutaman kuukauden kahden asunnon loukussa. Vuosina 1992 ja 1993 en saanut kesätöitä, onneksi kuitenkin pystyin suorittamaan opintoja.

Ennen lamaa Suomessa ei juuri ollut leipäjonoja. Sittemmin niistä on tullut pysyvä ilmiö.

Laman havaitsi myös siten, että televisio tulvahti täyteen halvalla tehdyn oloisia visailuja ja vastaavia (tositv:tä ei slloin vielä ollut).

 

Lama kuritti julkisia palveluita eivätkä ne koskaan ole oikein toipuneet. 80-luvun lopussa kauhisteltiin sitä, että Helsingissä joutui odottamaan kiireetöntä terveyskeskusaikaa jopa kolme päivää, ja vielä 90-luvun alussa tilanne oli muistaakseni melko hyvä.

Olin parikymppinen. Juuri kun olisi pitänyt saada kesätöitä tai myöhemmin opiskelun jälkeen työpaikka, niin eipä onnistunut. Suhteilla ne meni, ja kesti 20-vuotta ennen kuin pääsin edes läheisesti koulutustani vastaavaan työhön. Toki siinä vaiheessa oli jo useampi tutkinto. Tätä eivät edelleenkään ilmiönä tunnista ne, jotka saivat ensin kesätyöpaikat isin tai äidin (suvun) kautta ja sen jälkeen työpaikan. Katsovat meitä tavallisia ihmisiä alaspäin. Mitenkä muuten selittäisit ilmiön työnhakutilanteessa - et mitenkään. Näin ne sosiaaliset kuilut syntyy ja entiset vahvistuu.

Opiskelin 1994-1996. Opiskelut muuttuivat siten että koulut laittoivat oppimateriaalimaksun 200mk. Jos sitä ei maksanut, ei valmistunut. Luokallani oli kaksi miestä, jotka eivät kyseistä maksua maksaneet, joten he eivät valmistuneet ammattiin.

Työpaikan kanssa ei ollut ongelmia, 1996 pääsin samaan kesätyöpaikkaan kuin aiemmin ja jatkoin siellä kunnes sain oman alani töitä keväällä 1997 ja sillä tiellä olen. Työpaikka vaihtunut kahdesti sen jälkeen.

Työttömyys oli huipussaan samoin kuin korot. Asuntojen hinnat taas minimissään ja serkkuni joutui myymään asuntonsa pääkaupunkiseudulla reilulla tappiohinnalla. Asunto muuten oli 'huikea' 35 m2 kaksio.

Tuohon aikaan olin kolmekymppinen (syntynyt 1962). Minulla kävi sikäli tuuri etten joutunut olemaan päivääkään työttömänä. Päin vastoin olin sellaisessa vajaan 100 hengen yrityksessä töissä joka teki yli 80% vientikauppaa. Toimitimme laitteita paperiteollisuuteen ja koska Markka oli halpaa vienti veti ja meillä oli kädet täynnä työtä.

Itseasiassa henkilökohtaisella tasolla minulla meni taloudellisessa mielessä tosi hyvin.

Olin valvomassa noiden laitteiden asennuksia ja käyttöönottamassa niitä pitkiä aikoja ulkomailla. Siihen aikaan kun olit yli 6 kk ulkomailla sait päivärahojen lisäksi koko palkan puhtaana käteen koska esim. Saksa, Kiina, USA, Etelä-Korea, Japani jne. Eivät silloin vielä olleet kiinnostuneita verottamaan sinua. Tänä päivänä tilanne on täysin toinen.

Vuosien 1991.1995 välillä en maksanut yhtenäkään vuonna täysiä veroja Suomeen koska olin jokaisena vuotena yli 6 kk Suomesta pois.

Mutta ei niistä ajoista paljoa säästöön jäänyt, kiitos siitä kuuluu ex vaimolle joka oli työttömänä ja jolla oli aikaa pistää rahat leveäksi sitä mukaa kun minä niitä tienasin.

Vieläkin olen katkera ex vaimolle siitä ja myös itselleni koska olin niin sini silmäinen että luulin että tässä puhalletaan yhteen hiileen mutta eihän se sitten niin mennytkään. Oli hänen rahansa ja sitten oli meidän rahamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

14 000 yrittäjää tappoi itsensä....oli karmeaa aikaa. Pääsyylliset jäi tuomiotta ja palkittiin jopa komissaarin paikalla eli samoin kuin nyt.

Jos joku tappaa itsensä on siihen syyllinen itse. Turha hakea syyllistä muualta. Monilla oli silloin vaikeaa eikä tehnyt itsaria.

Kaikki ei vaan jaksaneet sitä häpeää.

Omat appikset menettivät kaiken lamassa, yrityksen lainat oli taattu kodilla/hlökohtaisella takauksella (typerintä ikinä). Jäivät sitten 50+ istumaan himaan ja suremaan kohtaloaan, ulosotossa kun ei "kannattanut" enää mennä töihin.

Tästä olemme ikuisesti katkeria, lähes 20v jouduimme elättämään heitä vaikka itselläkin oli lapsiperheenä tiukkaa. Maksoimme kodin ja asumiskulut kun pienet päivärahat ei riittäneet kuin ruokaan, viiniin ja tupakkaan. Tämä kaikki oli omilta lapsilta pois

Aloitin Nokialla 1991, lamasta ei tietoakaan, 10 v kovaa kasvua, hyvät tulot ja

kaiken kruunasi v. 2000  5 miljoonan markan optiopalkkion realisoituminen.