Miten hevosena pystyn osallistumaan?

Vierailija kirjoitti:

Tavisihminen tarvitsee pitkään vanhempiensa apua kaikessa. Vuosia. Muutaman vuoden ikäisenä ihminen alkaa käydä myös kotinsa ulkopuolellakin oppia saamassa.

Usein ihminen valitsee parin (mielellään loppuelämäksi) vastakkaisesta sukupuolesta ja saa elämänsä aikana yhden tai muutaman lapsen. Eivät kaikki tee näin.

Ihmiset tekevät työtä, josta saavat rahaa, jonka avulla vaihtavat tavaroita ja ruokaa.

Te eläimet elelette luonnossa ja se on ihmisten mielestä leppoisaa, vaikkei toki niin ole. Lemmikeille on helpompaa. Saavat kaiken omistajaltaan.

Olipas hauskaa luettavaa. Kauanko Ihmiset elävät? Nukkuvatko Tavikset talviunta? Pariutuvat eliniäksi? Ystäväni Joutsen tekee myös niin. Hän suruinen, koska puolisko lensi sähkölankoihin ja kuoli. On yksinänsä nyt, suruissaan. Montako poikasta Ihminen tekee kerralla? Onko jälkeläisten silmät auki syntyessään? Mitä syövät?

Heh, no keltasirkulle: ei ihmisillä ole talviunta. Yrittävät pariutua usein eliniäksi, mutta ei se aina onnistu riitojen takia. Paremmin on joutsenilla. Kerrallaan syntyy yleensä yksi lapsi. Joskus harvoin 2. Hyvin harvoin enemmän. Lapsella on silmät auki, mutta muuten se on yhtä avuton kuin linnun poikanen. Ruokana lihaa ja kasviksia. Ei ruohoa, vaan jyviä ja juureksia ja salaattia ja hedelmiä ym. Elinikä vaihtelee. Äärimmäisen harva elää yli 105-vuotiaaksi. Yli 120 ei kukaan.

Mitä kuuluu hevoselle, Laurille, Isabelille, perhoselle, keltasirkulle?

Laittakaa ihmeessä kuulumisianne. Mitä puuhaatte?

Joopa joo. Kedoilla ja pientareilla elämä kuluu. Juttelin eilen Keltasirkun kanssa elämästä. Ihmeteltiin sanontaa ihmisikä. Jos voi olla jopa kymmeniä vuosia. Huisin pitkä aika. Ihminenhän voi siis erehtyä ja tehdä virheitä monta kertaa, kun voi olla vuosia aikaa korjata ne. Eikö? Me elämme enemmän vaiston mukaan, perimän mukaan. Meistä on aika hassua, että ihmislapset käy 'koulua'... kyllä me ometamme itse omat jälkeläisemme🦋

Ihminen usein rentoutuu katsellessaan perhosia, jotka näyttävät toimivan luottavaisesti ja leppoisasti.

Ihmisen elinikä on kuitenkin pelkkä silmänräpäys, jo ajatellaan vaikka maapallon historiaa.

Monia virheitä ei voi edes korjata. Joitain voi.

Moni tykkää eläimistä ja nauttii niiden seurasta ja seuraamisesta. Ei kaikista eläimistä nautita. Punkit esim.

Miksei ole ollut näkösällä pitkään aikaan perhosia täällä. Asun Turussa aika kuivalla paikalla.

Miksei Isabel kerro tekemisistään Ringon kanssa?

Monilla kuivilla paikoilla ketokukat alkaa kuivaa, mesi vähissä. Osin myös kukinta jo ohi, esim kullerot, voikukkaset. Me Perhoset etsimme tuoreempia kukkasia.

Turun serkkuperhonen kertoi erikoisen laajasta kuivuudesta, samoin Keravan pikkuserkku. Samoin turvaudumme Ihmisten kukkasiin, jos puutarhassansa sopivia lajeja.

Kiitos, kun vastasit nokkosperhonen.

Luontokuulumisia on aina mukavaa lukea.

Hei, kysymyksiä tavisihmiselle:

Miksi teillä on niin paljon erilaisia vaatteita? Kovin erinäköinen on sama Ihminen.

Miksi ei enää ole heinäseipäitä? Näin eilen 3.

Onko sellaisiakin, Ihmisiä, ken ei tykkää Perhosista?

Ja vielä

Miksi Ihmisillä on kengät? Eläinystävistäni vain Hevosella on... voi miten Ikävöin Hevosystäviäni. Haka on kaipauksella tyhjä ja heinä kasvaa jouten.

Ihmisillä on erilaisia vaatteita siksi, että ne kuluvat rikki. Lisäksi ihmiset kaipaavat vaihtelua. Hauskaa näpäyttää välillä erilaiselta.

Kengät on siksi, että muuten jalat palelee ja siksi, että jalkapohjan ohut Iho saattaa mennä rikki jostain terävästä maassa.

Heinäseipään teko vaatii paljon työtä ja työntekijöitä. Helpommalla pääsee, kun tehdään koneella. Onpa harmi, että lähihaassasi ei ole hevosia. Miksei joku serkkusi löydä Amadeusta tai edes Ringoa ja kerro kuulumisia.

En ole koskaan kuullut, että joku ei tykkää perhosista. Poikkeuksena haittaperhoset, kuten koi.

Hei kaikille, voi onnen päivät. Naapuriin on tulleet kesähevoset! Ovat Poni-nimisiä, mutta luulen että samalta tallilta kuin Hevosystäväni. Voin heiltä kysellä kuulumiset, jos samaa murretta puhuvat. Voi. Ovat toisessa hakasessa, tulevat pihahakaan myöhemmin. Voi mikä Onnen Päivä. Oih.

Nokkosperhonen kirjoitti:

Hei kaikille, voi onnen päivät. Naapuriin on tulleet kesähevoset! Ovat Poni-nimisiä, mutta luulen että samalta tallilta kuin Hevosystäväni. Voin heiltä kysellä kuulumiset, jos samaa murretta puhuvat. Voi. Ovat toisessa hakasessa, tulevat pihahakaan myöhemmin. Voi mikä Onnen Päivä. Oih.

Mahtavaa. Sinä niin heitä odotit. Nyt niitä sait. Kerro omiasi ja niiden kuulumisia.

Kätevästi voit lennellä katsomaan minne vaan.

Elättekö te perhoset yleensä samalla alueella? Kuinka suurella alueella? Onko aina sama lepopaikka. Esim tietty puu tai tietty ladon rako.

Vierailija kirjoitti:

Onko Isabelilla juhannuksena 7 kukkaa tyynyn alla?

:) Ei minulla ollut. Tapasin tuon edellisen päivitykseni aikoihin sellaisen mielenkiintoisen henkilön, jota olen nyt tapaillut. Ja siksi en ole täällä oikein ehtinyt käymään. Hän on tullut kaksi kertaa mukaan kun olen ollut ratsastamassa, vaikka ei itse harrastakaan. Mutta minun oli vähän vaikea keskittyä kuuntelemaan äitiä ja oikeastaan koko ratsastus tuntui vaikealta hänen katsellessaan. Ajatus ei ollut mukana siinä ja minua harmitti myös etten vielä osaa paljon mitään itsenäisesti. Ja siksi en nyt olekaan pariin viikkoon käynyt tallilla.

Tarkoitus ei kuitenkaan ole lopettaa, mutta pienen tauon nyt pidän. Se on siksi hyväkin että Ringolla on nyt sen "laidunloma". Minä kyllä mietin että voisin Helenallekin soittaa ja käydä ainakin kerran ratsastamassa Julian hevosella jos se hänelle ja hänen perheelleen sopii. Silloin äidinkään ei välttämättä tarvitsisi tulla mukaan koska Helena lupasi opettaa minua. Ja silloin voisin ehkä ratsastaa ilman katselijoita. -Isabel

Onneksi olkoon Isabel. Toivottavasti hän on sinulle parempaa seuraa kuin se edellinen. Kirjoita taas!

Isabel, en oikein ymmärtänyt. Eikös se laidunloma ollut Amadeuksella. Ringohan kai on käytettävissä.

Muistatkos, kun ihan hiukan aikaa sitten sanoit, että pysyt nyt jonkin aikaa erossa miehistä. Nyt olet kuitenkin taas ihastunut :)

Jos ratsastaisit Ringolla, saisimme kuulla kuulumisia Amadeuksen uudelta tallilta.

Laita ihmeessä päivityksiä aina kun ehdit. Näitä on hauskaa lukea.

Kaikilla hevosilla taitaa olla "lomaa" ainakin vähän aikaa kesästä. Ringon tallilla ainakin on, vaikka niitä onkin vähän porrastettu. On meillä silti lupa mennä jos haluamme kun kyse on kuitenkin sille kevyestä harjoittelusta ja vain lyhyestä ajasta kerrallaan. Mutta haluan nyt ehkä käydä siellä Julian luonakin.

Minulla on aivan valtavan kova ikävä Amadeusta. Olen nähnyt todella monena yönä siitä unta. Yleensä olen jossakin yksin ja yhtäkkiä se ilmestyy eteeni. Joskus se vain tulee hetkeksi lähietäisyydelle ja hirnahtaa ja poistuu sitten. Joskus taas se tulee viereeni ja antaa rapsuttaa ja jopa nousta selkäänsä. Sitten saan ratsastaa sillä ilman satulaa tai suitsia ja vaikka oikeasti putoaisin saman tien, unessa kaikki sujuu pelkän ajatuksen voimalla. Koskaan se ei kuitenkaan yritä kommunikoida kanssani mitenkään vaan on aivan tavallinen hevonen, Amadeuksen näköinen kuitenkin aivan täysin. :)

Tiedän, että olen aika hätäisesti taas lähtenyt tutustumaan. Tällä kertaa minulla on kuitenkin hyvä tuntemus ollut hänestä ihan alusta alkaen. Toivottavasti se nyt jatkuu. -Isa

Kiitos Isabel. Tykkään lukea teidän kaikkien kirjoituksia.

Hauskaa, Isabel, että näet Amadeuksesta untakin.

Voi jukra, että minulla oli tänään hauska päivä! Olin eilen Helenan kanssa puheissa ja kysyin hänen mainitsemastaan mahdollisuudesta käydä ainakin katsomassa Julian perheen hevosia. Helena sanoi kysyvänsä asiaa Julialta ja soitti sitten minulle, että tänään sellainen onnistuisi. Ajoin Helenan antamien ohjeiden mukaan Julian kotiin, missä minut istutettiin ensin kahvipöytään Julian, hänen äitinsä ja Helenan kanssa. On ihmeellistä, kuinka jotkut ihmiset osaavat olla samaan aikaan sekä luontevia ja ystävällisiä. Vaikka olin heille aivan vieras ja Helenankin tunnen vain yhden tapaamisen perusteella, sain huomata olevani kuin vanha perhetuttu.

Sen jälkeen menimme heidän talliinsa hevosia katsomaan. Heillä on kaksi hannoverinhevosta, joitka ovat tammoja ja joiden nimet ovat Zelda ja Estelle. Zelda on Julian äidin hevonen ja Estelle Julian oma. Julia laittoi niille riimut ja lähdimme käyttämään niitä ulkona. Ne olivat niin kauniita ja upeita! Zelda on väriltään melkein musta ja Estelle tummanruunikko eli molemmat ovat Amadeusta paljon tummempia. Julia kyseli minulta miten hyvin osaan käsitellä hevosia ja osaanko ratsastaa. Kun sanoin olevani kokematon mutta halukas kyllä oppimaan, hän ehdotti, että otan Zeldan talutettavakseni. Julia kertoi sen olevan rauhallinen ja paljon helpompi käsitellä kuin Estelle, joka saa joskus erikoisia päähänpistoja. Kerroinkin kuulleeni sen karkumatkasta ja nauroimme sille, miten se kaiken lisäksi oli saanut vielä Amadeuksenkin houkuteltua mukaansa. Julia kyllä näki omaakin vikaansa tapahtuneessa, koska oli kertomansa mukaan menettänyt tarkkaavaisuutensa tilanteessa ja ilmeisesti vielä vahingossa koskettanut hevosta siten, että se tulkitsi sen väärin. Pysähdyimme hetkeksi ja annoin Zeldalle rapsutuksia harjaan ja kaulalle. Se ei vähääkään tuntunut vierastavan minua ja kun se oli niin rauhallinen, niin minunkin oli helppo olla itsevarma.

Palattuamme takaisin, Julia kysyi haluanko lähteä Zeldan kanssa ratsastamaan jos Helena tulee mukaani. Olin tietysti innoissani ajatuksesta, varsinkin kun Julia sanoi, että sen kanssa aivan perustaidot riittävät. Eikä tarkoitus ollut lähteäkään kauas tai hankalaan maastoon. Hain autosta ratsastusvarusteeni ja menin sisälle vaihtamaan ne. Julian äiti luki kirjaa olohuoneessa ja osoitti minulle huoneen, jossa voisin pukeutua. En halunnut kotona pukea ratsastushousuja välttääkseni vaikutelmaa, että haluan ilman muuta päästä ratsastamaan heidän hevosellaan. Kun olin valmis, Julian äiti käski pitämään hauskaa ja rohkaisi minua sanomalla, että näytin ammattimaiselta. Heh, ammattimaiselta.

Julia ja Helena olivat sillä aikaa laittaneet hevoset valmiiksi. Ne näyttivät vielä entistäkin upeammilta varusteissaan, joihin Zeldalla kuului maastonvihreä satulahuopa ja korvahuppu ja Estellellä viininpunainen! Helena auttoi minut Zeldan selkään ja kiristi vielä satulavyön lopulliseen kireyteen. Sitten hän nousi Estellen selkään ja lähdimme kulkemaan rauhallista käyntiä tallinpihasta tielle. Helena pyysi kysymään mitä tahansa jos koin tarvitsevani apua tai neuvoa. Vaikka ihan perusteet ratsastuksesta alkavat jo olla minulle melko tuttuja, käytin tietysti tilannetta hyväkseni ja kyselin. Huomasin Estellen ohjista lähtevän jotkin hihnat, jotka kulkivat sen rinnan kautta ja kiinnittyivät satulavyöhön. Helena kertoi sen olevan nimeltään martingaali ja Julian laittaneen sen siksi, että aika ajoin Estelle tykkää viskellä ratsastuksen aikana päätään ylös ja silloin sille on vaikeaa antaa pidätteitä. Helena kertoi martingaalin olevan yhdentyyppinen apuohja, jota ei normaalisti koko aikaa käytetä, mutta jolla voi saada hevosen oppimaan pois huonoista tavoista. Hän myös vitsaili, että ulkopuoliset luultavasti arvioisivat meistä kahdesta minut kokeneemmaksi, koska apuohjia käytetään hevosilla usein myös silloin kun ratsastaja on aloitteleva harrastaja.

Kuljimme etupäässä käyntiä ja pysyttelimme teillä. Helena ei ollut nähnyt Patrikia vähään aikaan, joten suuntasimme hänen aloitteestaan Peterin talolle. Patrik oli kuitenkin lähtenyt käymään ystävänsä luona, joten häntä emme tavanneet. Helena jäi juttelemaan joksikin aikaa setänsä kanssa, joka oli juhannuksen jälkeen palannut häämatkalta Amadeuksen omistajan kanssa. Tunsin itseni vähän ulkopuoliseksi heidän puhuessaan perheen sisäisiä asioita, joten talutin Zeldan ensin tarhalle ja sitten sen takana olevalle kentälle. Tarhasta kasvillisuuus oli jatkuvan hevosten ulkoilun seurauksena hävinnyt, mutta maa vihersi ilmeisesti jonkun nopeasti kasvavan sammaleen ansiosta. Kenttä sen sijaan oli villiintynyt käytön ja ruohonleikkuun puutteessa ja kasvoi monin paikoin pitkää heinää. Minulle tuli vähän haikea olo kun kaikkialla oli niin hiljaista ja tyhjää. Kaipasin Amadeusta takaisin sen kotiin ja sen erikoislaatuisuutta ja hetkiä sen kanssa. Taas tajusin, kuinka kovasti halusin saada sen kanssa omaa aikaa kenenkään häiritsemättä. Zelda olisi halunnut syödä kentällä ruohoa, mutta en tiennyt oliko se suotavaa, joten lähdin kävelyttämään sitä takaisin pihaan. Lähdimme sitten pikapuoliin takaisin Julian kotiin ja matkalla lisäsimme vauhtia myös kevyeen raviin. Zelda kulki tasaisesti ja oli juuri niin luotettava ratsu, kuin minulle oli vakuutettukin. Helena kehui ratsastustani ja sanoi istuntani olevan oikein hyvä ja minun käyttävän jo painoapujakin täysin luontevasti. Siitä hänen mukaan olikin kysymys, eli kun ratsastuksesta alkaa päästä jyvälle, moni asia tulee aivan itsestään ja yrittämättä selkärangasta. Olin kyllä mielissäni siitä mitä hän sanoi!

Tallille päästyämme Julian äiti halusi tarjota meille ruokaa. Istuuduin kyllä muitten seuraksi, mutta olin niin innoissani, että nälkä minun ei oikeastaan ollut. Pöydässä Julia ehdotti, että jäisin vielä aterian jälkeen joksikin aikaa, koska hän halusi näyttää minulle jotain. Hänen äitinsä ja Helena olivat heti selvillä, mistä oli kysymys, mutta minua haluttiin pitää jännityksessä. Noustuaan pöydästä Julia ja Helena poistuivat ja jäin Julian äidin kanssa kaksin juomaan kahvia. Kyselin heidän hevosistaan ja hänen kokemuksistaan niiden kanssa. Hän kertoi lukuisista nuoruudenaikaisista putoamisistaan ja siitä, kuinka hän mustelmista välittämättä nousi aina uudestaan selkään. Yhden ainoan kerran hän kertoi loukkaantuneensa pahemmin, mutta se ei johtunut putoamisesta vaan potkusta, jonka hän oli saanut aiemmalta hevoseltaan lähdettyään harkitsematta sen takapuolelle tavoittelemaan loimea, johon tuuli oli sitä riisuttaessa tarttunut. Seurauksena oli kaksi katkennutta luuta vasemmasta kädestä. Kerroin hevosten olevan siis koiria vaarallisempia, koska itse olin selvinnyt vain yhdellä!

Jossakin vaiheessa Helena tuli hakemaan minua ulos ja Julian äiti tuli mukaamme. Menimme tarhoihin rajoittuvalle kentälle, joka oli Amadeuksen kenttään verrattuna hyvin hoidettu ja aivan tasainen. Julia seisoi kentän laidalla Zeldan kanssa. Sillä oli yllään valkoinen, erikoisen näköinen satula, jossa oli molemmin puolin kahvat. Julia kertoi, että hän halusi näyttää minulle, miten hevosen kanssa voi vikeltää. Sana oli minulle täysin outo, mutta sillä tarkoitetaan tasapainoa vaativien temppujen tekemistä liikkuvan hevosen selässä. Julia kertoi harrastaneensa lajia useita vuosia nuorempana ja silloin tällöin vieläkin haluavansa kokeilla miten hyvin taidot olivat tallella. Helena kiinnitti esitystä varten Zeldan suitsiin liinan. Suitsista ei lähtenyt varsinaisia ohjia vaan hihnat, jotka oli kiinnitetty satulaan tai vikellysvyöhön, kuten Julia sitä nimitti. Sitten Julia antoi Zeldalle ohjeet lähteä hitaasti laukkaamaan ympyrää Helenan antaessa sille vähitellen lisää liinaa ja pitäessä päätä itsellään. Kun Zelda oli juossut muutaman täyden kierroksen, Julia sitten juoksusta tarttui vyön kahvoihin ja heilautti itsensä aivan uskomattoman kevyesti hevosen selkään. Sen jälkeen hän teki useita erilaisia liikkeitä, joiden nimiä en enää muista, mutta niihin kuului tasapainoilua hevosen sivulla, käsien ja jalkojen ojentamista selässä, kääntymistä selkä menosuuntaan päin ja seisomista ilman mitään tukea selässä. Olin aivan mykistynyt ja aluksi oikeastaan myös puoliksi kauhuissani, koska kun ei ole koskaan nähnyt mitään sellaista mitä Julia teki, pelkäsin hänen jossakin kohtaa varmasti putoavan ja taittavan raajansa tai pahimmassa tapauksessa niskansa. Lajiin kuuluu, ettei siinä käytetä ollenkaan kypärää, joten pienikin virhe voi olla kohtalokas. Mutta tietysti Julia tiesi mitä teki ja esitys sujui juuri niin kuin pitikin. Sen päätteeksi hän laskeutui vähän hengästyneenä takaisin maahan sai meiltä kolmelta raikuvat aplodit!

Sellainen kesäpäivä minulla oli. Oli taas mahtavaa touhuta hevosten kanssa, vaikka Amadeus ei vielä maisemissa olekaan. Siitä huolimatta sain huomata, että muissakin hevosissa on ihania ja kilttejä yksilöitä, sellaisia vaikka kuin Zelda. Lämmin kiitos ja silitykset sille tästä päivästä!  -Isabel