Lue keskustelun säännöt.
Kun uusperhe kiusaakin ex-puolisoa…
03.09.2021 |
Aina puhutaan siitä kuinka hirveä ja katkera ex-puoliso pyrkii kiusaamaan ja häiriköimään uusperheen perheytymistä ja onnea, mutta mistä saa vertaistukea ja apua tilanteeseen missä tilanne on päinvastainen?
Minulla alkaa olla vuosien jälkeen voimat aika lopussa. Kyseessä on se klassinen tarina missä pikkulapsivaiheen seksittömyys sai miehen pettämään, ja suhde alkoi rakoilemaan. Muutamaa vuotta myöhemmin mies aloitti salasuhteen ja päivitti puolison 20 vuotta nuorempaan. Tämä kaikki sattui, mutta hitto, selvisin siitä. Ja opin olemaan onnellinen ihan omillani ilman uutta puolisoa.
Mies puhui eron alussa siitä kuinka vaikka meidän suhteeemme päättyy, perhe tulee pitämään yhtä. Ja minä nielin oman mielipahani ja päätin että tulen tekemään voitavani sen eteen että meillä voisi sitten olla aikusten kesken asialliset välit ja mahdollisuus tulla toimeen. Tarjota lapsille myös siten eheä perhe, että voisimme viettää juhlapäiviä esim koko porukalla yhdessä, ja nähdä lapsiin liittyvissä asioissa.
Miehen uusi puoliso on kuitenkin ilmoittanut että ei halua olla missään tekemisissä kanssani, ja heidän parisuhteensa sääntöihin kuuluu että miehellä ei saa olla ystävyyttä minun kanssani, vaan yhteydenpidon pitää olla minimissä ja liittyä vain lapsiin.
Kun lapset ovat surreet sitä että perhe ei vietä enää lainkaan aikaa yhdessä, se on kieltämättä harmittanut minua. Tunnen että lapsiltani viedään se mahdollisuus laajempaan perheeseen ja minut halutaan eristää lauman ulkopuolelle, ikäänkuin minua ei olisi koskaan ollut olemassakaan.
Vuosien jälkeenkään meillä ei ole minkäänlaisia välejä lasteni äitipuolen kanssa, ja tämä tuntuu minusta oudolta. Olen itse kasvanut ydinperheessä, en osannut varautua että yhteishuoltajuudessa jäisin henkisesti näin totaalisen yksin.
Tuntuu hämmentävän pahalta että lapsiani on kasvattamassa ihminen jota en tunne lainkaan ja olen nähnyt vilaukselta 2 kertaa, johon itse olin valmis luomaan ihan lämpimän suhteen bonusvanhemman roolissa, mutta hän ei halua sitä.
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Ja joo, tietysti sopeudun tilanteeseen, ketään ei voi pakottaa. Nyt kun toinen lapsi tilanteesta kuitenkin oireilee, ja vasta nyt käsittelee eron lopullisuutta, tuntuu että tarvitsin perspektiiviä.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse ydinperheen lapsi, ja omien lapsieni isän kanssa ollut 30 v jo yhdessä. Elikkä en tiedä tästä asiasta mitään.
Mutta olen vierestä seurannut perheitä missä on sinun ja minun lapset, joissakin yhteiset ja joissakin ei.
Ei mikään helppo tilanne. Mietin vaistoaako lapsesi sinun yksinäisyyden? Kun lapset ovat isällään niin miettivät mitä äiti puuhaa yksin.
Luulenpa että tässä aika tekee tehtävänsä. Jos vielä lapsesi saavat nähdä että sinulla on mielekästä tekemistä sillon kun lapset ovat isällään, helpottais lapsiesi oloa paljon. En tarkoita tällä uutta suhdetta, vaan kavereitten ja harrastuksien parissa vietettyä aikaa.Kiitos. Itsekin olen ydinperheen lapsi ja vanhempani olleet yhdessä yli 50v. En tiedä mitään eroperheistä, ja siksi tämä on kaikki ollut ihan uuden opettelua.
Uusia tunteita ja tilanteita. Olen varmasti ollut liian optimistinen ja kuvitellut uusperhe-elämästä jotain idylliä, missä voisin säilyttää yli 12v elämässäni olleen ex-kumppanin ystävänä, samalla kun olen onnellinen ilman parisuhdetta, jota itse en edes halua.
En usko että lapset surevat minua, mulla on paljon ystäviä, tosi kiva elämä & työ ja koti sekä lemmikkikin vielä. Toinen lapsista oireilee käytöshäiriöillä niillä viikoilla kun on isällään, ja mun luona ollessa itkee kun perhe ei tee enää ikinä mitään yhdessä, käy edes pizzalla joskus. Pienet on lapsen haaveet, mutta ongelmat aika suuria.
Itselleni henkilökohtaisesti on nykyään jo samantekevää mikä suhteeni exäni ja hänen kumppaninsa kanssa on. Mulla on oma elämä, joskus vaan tuntuu typerältä että miksi ei muka voida kaikki vaan olla kavereita keskenämme. Elämä on liian lyhyt, lapsuus niin pieni hetki.
Lopeta se OMIEN lastesi kiusaaminen, ja sano mukulalle että heillä on oma elämä ja teillä oma, ja että te käytte yhdessä pitsalla, ja isän luona sitten toisella porukalla.
Miten minä kiusaan lapsia kun en ole heille tätä
haavetta antanut, olen pyrkinyt päinvastoin tukemaan siinä että ymmärtävät että äiti ja isä eivät palaisi yhteen vaikka mitä tapahtuisi?Vilpittömästi kiinnostaa että miten tämä tilanne on nyt mun syytä? Etenkin kun se on ollut mies, joka aluksi toitotti somessa ja ystävilleen kovaäänisesti kuinka parisuhde-rakkaus vain loppuu mutta meidän perhe ei eroa koskaan? Olemme hyvissä väleissä blaa blaa. Heidän isänsä pyrki alussa luomaan tämän kuvion että eron jälkeen perhe pysyy yhdessä, mutta sitten kun uusi suhde syveni, tilanne muuttui. Aivan sama kenen tahdosta, mutta on jännittävää että tämä voidaan kääntää mun syyksi.
Kyllä sä olet antanut lapsille tuollaisen haaveen, ja nyt et itsekään kestä sitä että se ei toteudukaan. Etkö huomaa tätä itse? Ei lapsen vuosi vuoden perään kanna tuollaista jos sitä ei heidän kannettavaksi anneta. Tosi paljon on lapsia joilta se äiti on riistänyt onnellisen lapsuuden omalla märehtimisellään. Ero on ero, vaikka miten somessa toitoteltaisiin, ei some ole mitään oikeaa elämää. Uusi kumppani tuo ilman muuta omat ajatuksensa mukaan, ja jos mies rakastuu sellaiseen joka haluaa oman perheen, ja exän siitä reunalta pois roikkumasta, niin sitten rakastuu. Ymmärrätkö mitä ERO tarkoittaa?
Minä en kyllä allekirjoita tätä yhtään, sillä lapsilla on omatkin aivot ja omat toiveet. Minun äitini ei koskaan puhunut minulle erosta mitään, eikä surkutellut sitä (itse asiassa ero oli kait hänen aloitteensa, en tiedä koska kukaan ei minulle erosta puhunut! olin niin pieni kun vanhempani erosivat), mutta kauan haaveilin ihan omasta aloitteestani sitä, että isä muuttaisi meille ja oltaisiin normaali perhe. Inhosin lapsena äitini uutta miesystävää, en siksi että hän olisi ollut minulle mitenkään kamala, vaan siksi, että olin mustasukkainen. Inhosin myös isäni exää, jonka kanssa hän palasi yhteen vanhempieni eron jälkeen. Kukaan ei kannustanut minua inhoamaan eikä toivomaan, enkä tainnut näistä katkerista tunteista ikinä kenellekään kertoakaan.
Lapset poimivat niin heinovaraisia vihjeitä ettet voi mitenkään sanoa että et ole saanut vanhemmiltasi vaikutteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse ydinperheen lapsi, ja omien lapsieni isän kanssa ollut 30 v jo yhdessä. Elikkä en tiedä tästä asiasta mitään.
Mutta olen vierestä seurannut perheitä missä on sinun ja minun lapset, joissakin yhteiset ja joissakin ei.
Ei mikään helppo tilanne. Mietin vaistoaako lapsesi sinun yksinäisyyden? Kun lapset ovat isällään niin miettivät mitä äiti puuhaa yksin.
Luulenpa että tässä aika tekee tehtävänsä. Jos vielä lapsesi saavat nähdä että sinulla on mielekästä tekemistä sillon kun lapset ovat isällään, helpottais lapsiesi oloa paljon. En tarkoita tällä uutta suhdetta, vaan kavereitten ja harrastuksien parissa vietettyä aikaa.Kiitos. Itsekin olen ydinperheen lapsi ja vanhempani olleet yhdessä yli 50v. En tiedä mitään eroperheistä, ja siksi tämä on kaikki ollut ihan uuden opettelua.
Uusia tunteita ja tilanteita. Olen varmasti ollut liian optimistinen ja kuvitellut uusperhe-elämästä jotain idylliä, missä voisin säilyttää yli 12v elämässäni olleen ex-kumppanin ystävänä, samalla kun olen onnellinen ilman parisuhdetta, jota itse en edes halua.
En usko että lapset surevat minua, mulla on paljon ystäviä, tosi kiva elämä & työ ja koti sekä lemmikkikin vielä. Toinen lapsista oireilee käytöshäiriöillä niillä viikoilla kun on isällään, ja mun luona ollessa itkee kun perhe ei tee enää ikinä mitään yhdessä, käy edes pizzalla joskus. Pienet on lapsen haaveet, mutta ongelmat aika suuria.
Itselleni henkilökohtaisesti on nykyään jo samantekevää mikä suhteeni exäni ja hänen kumppaninsa kanssa on. Mulla on oma elämä, joskus vaan tuntuu typerältä että miksi ei muka voida kaikki vaan olla kavereita keskenämme. Elämä on liian lyhyt, lapsuus niin pieni hetki.
Lopeta se OMIEN lastesi kiusaaminen, ja sano mukulalle että heillä on oma elämä ja teillä oma, ja että te käytte yhdessä pitsalla, ja isän luona sitten toisella porukalla.
Miten minä kiusaan lapsia kun en ole heille tätä
haavetta antanut, olen pyrkinyt päinvastoin tukemaan siinä että ymmärtävät että äiti ja isä eivät palaisi yhteen vaikka mitä tapahtuisi?Vilpittömästi kiinnostaa että miten tämä tilanne on nyt mun syytä? Etenkin kun se on ollut mies, joka aluksi toitotti somessa ja ystävilleen kovaäänisesti kuinka parisuhde-rakkaus vain loppuu mutta meidän perhe ei eroa koskaan? Olemme hyvissä väleissä blaa blaa. Heidän isänsä pyrki alussa luomaan tämän kuvion että eron jälkeen perhe pysyy yhdessä, mutta sitten kun uusi suhde syveni, tilanne muuttui. Aivan sama kenen tahdosta, mutta on jännittävää että tämä voidaan kääntää mun syyksi.
Kyllä sä olet antanut lapsille tuollaisen haaveen, ja nyt et itsekään kestä sitä että se ei toteudukaan. Etkö huomaa tätä itse? Ei lapsen vuosi vuoden perään kanna tuollaista jos sitä ei heidän kannettavaksi anneta. Tosi paljon on lapsia joilta se äiti on riistänyt onnellisen lapsuuden omalla märehtimisellään. Ero on ero, vaikka miten somessa toitoteltaisiin, ei some ole mitään oikeaa elämää. Uusi kumppani tuo ilman muuta omat ajatuksensa mukaan, ja jos mies rakastuu sellaiseen joka haluaa oman perheen, ja exän siitä reunalta pois roikkumasta, niin sitten rakastuu. Ymmärrätkö mitä ERO tarkoittaa?
Minä en kyllä allekirjoita tätä yhtään, sillä lapsilla on omatkin aivot ja omat toiveet. Minun äitini ei koskaan puhunut minulle erosta mitään, eikä surkutellut sitä (itse asiassa ero oli kait hänen aloitteensa, en tiedä koska kukaan ei minulle erosta puhunut! olin niin pieni kun vanhempani erosivat), mutta kauan haaveilin ihan omasta aloitteestani sitä, että isä muuttaisi meille ja oltaisiin normaali perhe. Inhosin lapsena äitini uutta miesystävää, en siksi että hän olisi ollut minulle mitenkään kamala, vaan siksi, että olin mustasukkainen. Inhosin myös isäni exää, jonka kanssa hän palasi yhteen vanhempieni eron jälkeen. Kukaan ei kannustanut minua inhoamaan eikä toivomaan, enkä tainnut näistä katkerista tunteista ikinä kenellekään kertoakaan.
Lapset poimivat niin heinovaraisia vihjeitä ettet voi mitenkään sanoa että et ole saanut vanhemmiltasi vaikutteita.
No sama pätee kai kaikkeen sitten? Mistä voi tietää, että on mitään omia ajatuksia?
Fakta kuitenkin on, että kumpikaan heistä ei haikaillut yhteen ja menivät nopeasti eteenpäin. Kummallakin oli uudet puolisot. Mistä minä sitten sain nämä vaikutteet toivoa heitä minulle normaaliksi ydinperheeksi saman katon alle?
Tämähän mirlenkiintoinen tarina: jokaisessa ap:n kommentissa mies muuttuu yhä pahemmaksi ja pahemmaksi (ensin petti, sitten vaati seksiä sairaalta, kirjoitti valheita someen ja miten vielä jatkuukaan) ja ap:n oma haarniska alkaa loistaa yhä enemmän ja enemmän (minä haluan tavat nyksää vaikka se on paha, minä olisin antanut suikkarit ja käsihoitoa, minä, minä, minä). Ja ap:n toive toteutuu exää ja nyksää aletaan haukkumaan. Ap ohittaa sujuvasti ne kommentit, joissa kehoitetaan laskemaan irti ja keskittymään hakemaan apua lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse ydinperheen lapsi, ja omien lapsieni isän kanssa ollut 30 v jo yhdessä. Elikkä en tiedä tästä asiasta mitään.
Mutta olen vierestä seurannut perheitä missä on sinun ja minun lapset, joissakin yhteiset ja joissakin ei.
Ei mikään helppo tilanne. Mietin vaistoaako lapsesi sinun yksinäisyyden? Kun lapset ovat isällään niin miettivät mitä äiti puuhaa yksin.
Luulenpa että tässä aika tekee tehtävänsä. Jos vielä lapsesi saavat nähdä että sinulla on mielekästä tekemistä sillon kun lapset ovat isällään, helpottais lapsiesi oloa paljon. En tarkoita tällä uutta suhdetta, vaan kavereitten ja harrastuksien parissa vietettyä aikaa.Kiitos. Itsekin olen ydinperheen lapsi ja vanhempani olleet yhdessä yli 50v. En tiedä mitään eroperheistä, ja siksi tämä on kaikki ollut ihan uuden opettelua.
Uusia tunteita ja tilanteita. Olen varmasti ollut liian optimistinen ja kuvitellut uusperhe-elämästä jotain idylliä, missä voisin säilyttää yli 12v elämässäni olleen ex-kumppanin ystävänä, samalla kun olen onnellinen ilman parisuhdetta, jota itse en edes halua.
En usko että lapset surevat minua, mulla on paljon ystäviä, tosi kiva elämä & työ ja koti sekä lemmikkikin vielä. Toinen lapsista oireilee käytöshäiriöillä niillä viikoilla kun on isällään, ja mun luona ollessa itkee kun perhe ei tee enää ikinä mitään yhdessä, käy edes pizzalla joskus. Pienet on lapsen haaveet, mutta ongelmat aika suuria.
Itselleni henkilökohtaisesti on nykyään jo samantekevää mikä suhteeni exäni ja hänen kumppaninsa kanssa on. Mulla on oma elämä, joskus vaan tuntuu typerältä että miksi ei muka voida kaikki vaan olla kavereita keskenämme. Elämä on liian lyhyt, lapsuus niin pieni hetki.
Lopeta se OMIEN lastesi kiusaaminen, ja sano mukulalle että heillä on oma elämä ja teillä oma, ja että te käytte yhdessä pitsalla, ja isän luona sitten toisella porukalla.
Miten minä kiusaan lapsia kun en ole heille tätä
haavetta antanut, olen pyrkinyt päinvastoin tukemaan siinä että ymmärtävät että äiti ja isä eivät palaisi yhteen vaikka mitä tapahtuisi?Vilpittömästi kiinnostaa että miten tämä tilanne on nyt mun syytä? Etenkin kun se on ollut mies, joka aluksi toitotti somessa ja ystävilleen kovaäänisesti kuinka parisuhde-rakkaus vain loppuu mutta meidän perhe ei eroa koskaan? Olemme hyvissä väleissä blaa blaa. Heidän isänsä pyrki alussa luomaan tämän kuvion että eron jälkeen perhe pysyy yhdessä, mutta sitten kun uusi suhde syveni, tilanne muuttui. Aivan sama kenen tahdosta, mutta on jännittävää että tämä voidaan kääntää mun syyksi.
Kyllä sä olet antanut lapsille tuollaisen haaveen, ja nyt et itsekään kestä sitä että se ei toteudukaan. Etkö huomaa tätä itse? Ei lapsen vuosi vuoden perään kanna tuollaista jos sitä ei heidän kannettavaksi anneta. Tosi paljon on lapsia joilta se äiti on riistänyt onnellisen lapsuuden omalla märehtimisellään. Ero on ero, vaikka miten somessa toitoteltaisiin, ei some ole mitään oikeaa elämää. Uusi kumppani tuo ilman muuta omat ajatuksensa mukaan, ja jos mies rakastuu sellaiseen joka haluaa oman perheen, ja exän siitä reunalta pois roikkumasta, niin sitten rakastuu. Ymmärrätkö mitä ERO tarkoittaa?
Minä en kyllä allekirjoita tätä yhtään, sillä lapsilla on omatkin aivot ja omat toiveet. Minun äitini ei koskaan puhunut minulle erosta mitään, eikä surkutellut sitä (itse asiassa ero oli kait hänen aloitteensa, en tiedä koska kukaan ei minulle erosta puhunut! olin niin pieni kun vanhempani erosivat), mutta kauan haaveilin ihan omasta aloitteestani sitä, että isä muuttaisi meille ja oltaisiin normaali perhe. Inhosin lapsena äitini uutta miesystävää, en siksi että hän olisi ollut minulle mitenkään kamala, vaan siksi, että olin mustasukkainen. Inhosin myös isäni exää, jonka kanssa hän palasi yhteen vanhempieni eron jälkeen. Kukaan ei kannustanut minua inhoamaan eikä toivomaan, enkä tainnut näistä katkerista tunteista ikinä kenellekään kertoakaan.
Lapset poimivat niin heinovaraisia vihjeitä ettet voi mitenkään sanoa että et ole saanut vanhemmiltasi vaikutteita.
No sama pätee kai kaikkeen sitten? Mistä voi tietää, että on mitään omia ajatuksia?
Fakta kuitenkin on, että kumpikaan heistä ei haikaillut yhteen ja menivät nopeasti eteenpäin. Kummallakin oli uudet puolisot. Mistä minä sitten sain nämä vaikutteet toivoa heitä minulle normaaliksi ydinperheeksi saman katon alle?
Erolapset yleensä aina joskus toivovat yhteenpaluuta. Mikäli se jää lapselle päälle, on syy joko vanhemmissa, tai lapsen herkrmmässä psyykeessä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä asia menee niin, että kun uusi puoliso otetaan niin vanhan kanssa ei perhettä leikitä.
Jos Leikitään, niin uusi suhde loppuu hyvin lyhyeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä asia menee niin, että kun uusi puoliso otetaan niin vanhan kanssa ei perhettä leikitä.
Jos Leikitään, niin uusi suhde loppuu hyvin lyhyeen.
Näin. Pitää priorisoida oikein, eikä eksä ole enää priority nro1
Kyllä asia menee niin, että kun uusi puoliso otetaan niin vanhan kanssa ei perhettä leikitä.