Lapseton pääsee niin helpolla

Sinkkuna: asuin 30 neliön kämpässä HKI keskustassa, vuokra 750€/kk

Perheellisenä: asun 100 neliön kämpässä HKI keskustassa, vuokrasta mun osuus 800€/kk.

Sinkkuna: ostin tuoremehua/juustoa/herkkuleipää, join sitä seuraavien päivien ajan

Perheellisenä: en sen koommin näe koko mehua/juustoa/herkkuleipää

Sinkkuna: valvoin koko yön ja nukuin päivän

Perheellisenä: valvon koko yön ja herään silti seiskalta

Sinkkuna: juhlin joka viikonloppu

Perheellisenä: juhlin kaksi kertaa vuodessa, jos on tuuria

Sinkkuna: kuuntelin koko ajan musiikkia ja kävin keikoilla, festareilla, konserteissa...

Perheellisenä: laitan musiikkia soimaan ja saan ehkä kuunnella kappaleen loppuun, ennen kuin alkaa huuto miten kamalaa se on ja että korviin sattuu ja että hiljaisuus tai Frozen-laulut olisi sopivampaa

Sinkkuna: elämään toi iloa ystävät, bilettäminen, työn teko

Perheellisenä: elämään tuo iloa puoliso, lapset, työn tekeminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kliseisimpiä asioita joita lapseton voi kuulla ”kuka sua hoitaa vanhana”.

Miten itsekäs ihminen voi olla, että luo toisen ihmisen vain siksi, että joku hoitaa häntä vanhana?

Älä saivartele vaan vastaa itse kysymykseen, kuka hoitaa sinua vanhana tai ennemminkin puolustaa sinua hoitokotien huonoa hoitoa vastaan ja vaatii kunnon hoitoa?

Kukaan siis ei kukaan voi tietää etukäteen kuka hoitaa, kuka puolustaa ym. Ei kaikista jälkeläisistä tule hoitajia ja puolustajia. Sen todetakseen voi lukea vaikka ihan tätäkin palstaa ja kertomuksia vanhempien ja lasten väleistä. 

En ole tuo, jolle vastasit, enkä myöskään itse perustelisi lasten hankkimista vanhuudenturvalla. Mutta vaikka varmuutta ei ikinä ole siitä, onko lapsista vanhuudessa apua ja tukea, niin onhan kuitenkin esim. kahden lapsen vanhemman kohdalla parempi todennäköisyys siihen, että vanhuudessa ON joku auttamassa. Jos ei yksi lapsista, niin sitten ehkä toinen. Mahdollista on toki, että molemmat asuvat kaukana, vaikka välittäisivätkin, ja sekin on mahdollista, että eivät välitä. Mutta kyllä siihen jonkinsuuruinen todennäköisyys on, että juuri omat lapset katsovat perään ja vähän huolehtivat vanhukset oikeuksien toteutumisesta. Joten kyllä siinä mielessä vanhuus on varmasti todennäköisemmin vähemmän turvaton, jos jälkikasvua on.

Omasta mielestäni AP:lla on helppoa jos on terve. Itsellä lapsi mutta myös terveys huono ja ajattelen, että elämä olisi riittävän helppoa lapsen kanssa mutta ilman sairautta, näin raskasta.

No varmasti on vaikeaa, jos on teini ja mies, joista kumpikaan ei pärjää yksin, saatika kahdestaan yhden keikan ajan. Saisittekohan tukiperheen joka ottais välillä edes toisen huollettavan hetkeksi niin saisit vähän vapaata? Mies varmaan hankalampi tapaus, teini saattaa vielä kehittyä kuitenkin.

Köyhyys astuu taloon kun mukula syntyy perheeseen, ainakin jos puhutaan alle keskituloisista talouksista. 

Niin että onnea vaan ihan omavalintaisesta köyhyydestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kliseisimpiä asioita joita lapseton voi kuulla ”kuka sua hoitaa vanhana”.

Miten itsekäs ihminen voi olla, että luo toisen ihmisen vain siksi, että joku hoitaa häntä vanhana?

Älä saivartele vaan vastaa itse kysymykseen, kuka hoitaa sinua vanhana tai ennemminkin puolustaa sinua hoitokotien huonoa hoitoa vastaan ja vaatii kunnon hoitoa?

Kukaan siis ei kukaan voi tietää etukäteen kuka hoitaa, kuka puolustaa ym. Ei kaikista jälkeläisistä tule hoitajia ja puolustajia. Sen todetakseen voi lukea vaikka ihan tätäkin palstaa ja kertomuksia vanhempien ja lasten väleistä. 

En ole tuo, jolle vastasit, enkä myöskään itse perustelisi lasten hankkimista vanhuudenturvalla. Mutta vaikka varmuutta ei ikinä ole siitä, onko lapsista vanhuudessa apua ja tukea, niin onhan kuitenkin esim. kahden lapsen vanhemman kohdalla parempi todennäköisyys siihen, että vanhuudessa ON joku auttamassa. Jos ei yksi lapsista, niin sitten ehkä toinen. Mahdollista on toki, että molemmat asuvat kaukana, vaikka välittäisivätkin, ja sekin on mahdollista, että eivät välitä. Mutta kyllä siihen jonkinsuuruinen todennäköisyys on, että juuri omat lapset katsovat perään ja vähän huolehtivat vanhukset oikeuksien toteutumisesta. Joten kyllä siinä mielessä vanhuus on varmasti todennäköisemmin vähemmän turvaton, jos jälkikasvua on.

Oma aikuinen lapsi voi myöskin sairastua fyysisesti, kärsiä mielenterveysongelmista tai ajautua rikollisuuteen, jolloin lapsesta on paljon huolta ja surua täysi-ikäisyyden jälkeenkin.

Ei kiinnosta enää yhtään tapahtumat missä lapsettomat tutut käyvät. Samoja festarikuvia vuodesta toiseen. Olen onnellinen että olen saanut elää monenlaista elämää, sinkkuna ulkomailla, parisuhteessa ulkomailla ha Suomessa, sinkkuna Suomessa, avoliitossa ilman lapsia ja nyt perhe- elämää.

SiruLiina kirjoitti:

Sinkkuna: asuin 30 neliön kämpässä HKI keskustassa, vuokra 750€/kk

Perheellisenä: asun 100 neliön kämpässä HKI keskustassa, vuokrasta mun osuus 800€/kk.

Sinkkuna: ostin tuoremehua/juustoa/herkkuleipää, join sitä seuraavien päivien ajan

Perheellisenä: en sen koommin näe koko mehua/juustoa/herkkuleipää

Sinkkuna: valvoin koko yön ja nukuin päivän

Perheellisenä: valvon koko yön ja herään silti seiskalta

Sinkkuna: juhlin joka viikonloppu

Perheellisenä: juhlin kaksi kertaa vuodessa, jos on tuuria

Sinkkuna: kuuntelin koko ajan musiikkia ja kävin keikoilla, festareilla, konserteissa...

Perheellisenä: laitan musiikkia soimaan ja saan ehkä kuunnella kappaleen loppuun, ennen kuin alkaa huuto miten kamalaa se on ja että korviin sattuu ja että hiljaisuus tai Frozen-laulut olisi sopivampaa

Sinkkuna: elämään toi iloa ystävät, bilettäminen, työn teko

Perheellisenä: elämään tuo iloa puoliso, lapset, työn tekeminen.

Omituisia kärjistyksiä ja vastakkainasetteluja. Ja jotenkin kummallisesti saat tällä listauksella sekä sinkun että perheellisen elämän kuulostamaan aika tylsältä - etenkin tuo viimeinen kohta, jossa kerrotaan, mitkä asiat tuovat iloa elämään kuulostaa sekä sinkun että perheellisen versiona aika luotaantyöntävältä. Ihan kuin kummallakaan ei olisi mitään omaa elämänsisältöä, kun toisella on pelkästään perhe ja työ, ja toisella sitten biletys ja työ. Itse en ikinä sinkkuna olisi ollut onnellinen, jos olisin vaan bailannut ystävien kanssa ja käynyt töissä, enkä toisaalta perheellisenä olisi onnellinen, jos ei minulla olisi mitään muuta sisältöä perheen ja työn lisäksi.

Ja miten voi samaan aikaan olla töissä (kun elämään tuo iloa työ) ja nukkua koko päivän, jos on sattunut valvomaan yöllä? Toki joissain töissä tämä on mahdollista, mutta suurimmaksi osaksi työssäkäyvä menee kiltisti töihin, vaikka olisi kuinka valvonut. Itselläni oli jossain vaiheessa paha unettomuus, ja jouduin silti lasten koulun takia heräämään seitsemältä. Mutta koska en ollut töissä, menin heti klo 8 takaisin nukkumaan lasten lähdettyä kouluun, ja nukuin sitten useamman tunnin keskellä päivää. Ja viikonloppuisin lapset antoivat minun nukkua, varsinkin vanhempi lapsi nukkui itsekin myöhään.

Ja miksi perheellinen ei voisi juhlia kuin pari kertaa vuodessa? Toisaalta mitä juhliminen tässä edes tarkoittaa? Jos se tarkoittaa alkoholinjuontia yökerhossa, niin myös tuntemani lapsettomat keski-ikäiset ovat näyttäneet jotenkin kyllästyneen siihen, koska todella harvoin käyvät. Jossain vaiheessa kävin itse (perheellisenä) ulkona enemmän kuin jotkut lapsettomat ystävät. Tosin en kyllä yökerhoissa, vaan enemmän baareissa istuskelemassa ystävän kanssa ja juttelemassa. Olen nuoresta asti tykännyt enemmän tällaisesta kuin varsinaisesta "juhlimisesta" ja bilettämisestä.

Johonkin ne kaikilla rahat uppoavat mitä harrastuksia on valinnut. Minulla ei ole varaa moniin harrastuksiin. Oli valittava joko lapsi tai harrastukset ja harrastukset painoivat enemmän vaakakupissa. Kaikki vanhukset jäävät yksin jos puoliso kuolee ensin. Samoin jäi äitini. Hänen pitää hakeutua ihmisten ja harrastusten pariin. Ei siellä kotona ole kukaan viihdyttämässä ja kädestä kiinni pitämässä. Mummoni kävi seurakunnan eläkeläisten kerhoissa ja kotimaan reisuissa ikätoverien kanssa. Sanoi että parasta oman ikäinen seura kun saa vanhoja menneitä entisajan elämää muistella. Tulevaisuudessa luulisi enemmänkin olevan aktiiviteettejä ikääntyneille.

En ole koskaan mitään rahassa kylpeviä lapsettomia tavannut. Monilta lapsiperheelliset pummivat kalliita lahjoja ja ihme kummi vaatimuksia niin kuin hyväksikäyttöä. Jos ei ole omia lapsia niin odotetaan olevan joku joulupukki toisten lapsille. Sitten pilkataan vielä yksinäisestä vanhuudesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kliseisimpiä asioita joita lapseton voi kuulla ”kuka sua hoitaa vanhana”.

Miten itsekäs ihminen voi olla, että luo toisen ihmisen vain siksi, että joku hoitaa häntä vanhana?

Älä saivartele vaan vastaa itse kysymykseen, kuka hoitaa sinua vanhana tai ennemminkin puolustaa sinua hoitokotien huonoa hoitoa vastaan ja vaatii kunnon hoitoa?

Kukaan siis ei kukaan voi tietää etukäteen kuka hoitaa, kuka puolustaa ym. Ei kaikista jälkeläisistä tule hoitajia ja puolustajia. Sen todetakseen voi lukea vaikka ihan tätäkin palstaa ja kertomuksia vanhempien ja lasten väleistä. 

En ole tuo, jolle vastasit, enkä myöskään itse perustelisi lasten hankkimista vanhuudenturvalla. Mutta vaikka varmuutta ei ikinä ole siitä, onko lapsista vanhuudessa apua ja tukea, niin onhan kuitenkin esim. kahden lapsen vanhemman kohdalla parempi todennäköisyys siihen, että vanhuudessa ON joku auttamassa. Jos ei yksi lapsista, niin sitten ehkä toinen. Mahdollista on toki, että molemmat asuvat kaukana, vaikka välittäisivätkin, ja sekin on mahdollista, että eivät välitä. Mutta kyllä siihen jonkinsuuruinen todennäköisyys on, että juuri omat lapset katsovat perään ja vähän huolehtivat vanhukset oikeuksien toteutumisesta. Joten kyllä siinä mielessä vanhuus on varmasti todennäköisemmin vähemmän turvaton, jos jälkikasvua on.

Oma aikuinen lapsi voi myöskin sairastua fyysisesti, kärsiä mielenterveysongelmista tai ajautua rikollisuuteen, jolloin lapsesta on paljon huolta ja surua täysi-ikäisyyden jälkeenkin.

Tottakai. Kaikenlaista voi käydä ja elämää ei voi ennustaa. Näin on niin perheellisen kuin lapsettoman kohdalla. Tulevaisuuden suunnitelmat voivat muuttua ja mullistua molempien kohdalla, ja elämää varjostavia huolia voi tulla kenelle vain - joko lapsiin tai muihin asioihin liittyen.

Vierailija kirjoitti:

Köyhyys astuu taloon kun mukula syntyy perheeseen, ainakin jos puhutaan alle keskituloisista talouksista. 

Niin että onnea vaan ihan omavalintaisesta köyhyydestä. 

Elämä on valintoja. Pitää valita sellaisia asioita, jotka tuovat itselle mieluista sisältöä elämään.

Vierailija kirjoitti:

Jep. Huolehdin kaikin tavoin psykoosisairaudesta kärsivästä siskostani ja hänen lapsistaan sekä syöpää sairastavasta vanhemmastani. Joskus riittää aikaa itsellekin. Julkisuuteen en näytä kuin ne hetket, jolloin sitä aikaa itselle on.

Helppoa on tämä lapsettoman elämä.

Niin, ja mammojen mielestä et ymmärrä vastuudestakaan yhtään mitään.

On se kumma kun omat vanhempanikaan eivät ymmärrä, vaikka ovat niitä jalustalla olevia lapsen saaneita.

Kunnallisvaalikampanjoissa en muista yhdenkään puolueen asettuneen yksinelävän asemaan.

Oma puolueeni osoittautui oettymykseksi. Kovasti korostetaan suvaitsevaisuutta ja yksilön valintoja, mutta se on vain puhetta.

Marin hössötti kunnan palveluista, mutta missään demarienkaan puheissa ei yksin elämistä nostettu yhdeksi valinnaksi muiden joukossa.

Todella konservatiivista.

Aina ihmiset haikailee paremmasta elämästä.

Jos Ap olisi lapseton niin sitten Ap haaveilisi oman perheen täyteisestä elämästä.

Aidan takana se ruohokin on vihreämpää.

Kyllä meidän suvussa perheelliset pääsevät juhlimaan joka kuukausi ja eiköhän siinä ole ihan tarpeeksi. Niillä on kaveri mökki bileitä ja yökerhossa, syömässä tai kahvilassa käydään kerran tai pari kuukaudessa. Iän myötä yökerhot näyttävät kiinnostavan enää hyvin harvoin. Ja kyllä niillä olisi ollut varaa palkatakkin lapsenvahti jos lähiomaisia ei olisi ollut. Kukaan ei ole ikinä valittanut ettei mihinkään pääse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun mainitset, niin tottahan tuo on. Lapsettomana joskus melkein hävettää oman elämäni sietämätön keveys verrattuna perheellisten ikuiseen raatamiseen. Rahaa jää säästöön ja sen kaiken voin käyttää oman mieleni mukaan ja itseeni. Voi valita kivan sporttiauton eikä tarvitse tyytyä siihen tylsään käytännölliseen perhepakkaukseen, johon mahtuvat lapset ja heidän rojunsa. Kodissa voi panostaa sisustukseen, oleskelutiloihin ja yleellisyyteen, kun ei ole sitä pakollista ylimääräistä koppiriviä lapsille ja tylsää lastenkestävää vessaa. Voi toteuttaa aikuisten unelmia, matkustella, kokeilla uusia harrastuksia ja tarttua tilaisuuksiin vaikka siltä istumalta ilman hankalia järjestelyjä kotona. Raskaan työpäivän jälkeen lapsellisilla (no, äideillä nyt yleensä ainakin) odottaa vielä toinen työpäivä kotona, kun taas me lapsettomat voidaan lähteä kasvohoitoon, konserttiin tai kuntosalille tuulettumaan työpäivästä ja keräämään voimia seuraavaan päivään. Meille jää aikaa ja voimia panostaa itseemme ja parisuhteeseemme. Että ihmekös tuo sitten jos lapsellisilla on naama astetta vähemmän freesimpi ja pinna kireällä töissä ja kateutta lapsettomien helppoa elämää kohtaa.

Ei tuo sinun elämäsi "keveys" lapsettomuudesta johdu, vaan siitä, että sinulla on riittävät tulot tuollaiseen elämään. Ei kaikilla työssäkäyvillä sinkuilla ole varaa elää noin. Ja sitten niistäkin, joilla olisi varaa, suurimmalla osalla ei ole energiaa niin aktiiviseen elämään. Merkittävä osa ihmisistä ei jaksa työpäivien jälkeen juosta kasvohoidoissa ja konserteissa, vaan he lojuvat sohvalla lepäämässä.

No en olekaan työssäkäyvä sinkku vaan työssäkäyvä aviovaimo. Yhdessä ylemmässä kommentissa huomautankin, että taloudellisesti parhaiten menee juuri meidänlaisilla työssäkäyvillä lapsettomilla pariskunnilla, kun kaksilla tuloilla katetaan vain kahden ihmisen kulutus.

Totta, kahden työssäkäyvän tulot yleensä riittävät yhdessä ihan hyvään elämään. Mutta ei se silti sitä tarkoita, että heilläkään kaikilla on varaa matkustella, kokeilla harrastuksia, juosta hoidoissa ja keikoilla. Tuloistahan se siinäkin tapauksessa riippuu. Ja toisaalta sitten myös hyvätuloisilla perheellisillä on varaa ja mahdollisuuksia kaikkiin mainitsemiisi asioihin.

Jotenkin omituisesti näissä keskusteluissa aina toistuu se oletus, että lapsettomat elävät aktiivista ja yleellistä elämää, matkustelevat, käyvät hoidoissa, juovat samppanjaa, harrastavat kalliita asioita, sisustavat, ostavat design-asioita, syövät hienoissa ravintoloissa... ja sitten vastavuoroisesti perheelliset ovat velkavankeudessa koko ikänsä, laskevat rahoja Prisman kurahousuosastolla ja syövät jotain makaronilaatikkoa ketsupilla eikä rahat riitä enää lasten harrastusten jälkeen mihinkään. Mutta yhtä laillahan sekä perheellisissä ja lapsettomissa on niitä, joiden rahat riittävät vain peruselämiseen, ja sitten toisaalta niitä, joilla on rahaa enemmän kuin keksivät kuluttaa. Eikä kaikkien toive-elämä edes ole mitään design-shoppailua, kasvohoitoja ja samppanjaa.

Minusta taas päinvastoin omituista näissä keskusteluissa on se oletus, että lapseton on onneton, yksinjäänyt, yksinäinen, semi-syrjäytynyt sinkkunainen, jolla ei ole omaa perhettä, vanhempia, sisaruksia, sukua, ystäviä (kiteytyy yleensä kommentteihin "yksinäisestä" vanhuudesta ja "kuka hoitaa sinua vanhana," koska sisaruksia, serkkuja, ystäviä ja heidän lapsiaan ei ilmeisesti ole olemassakaan) ja tuskin mitään "elämää".

Se työpaikan menevä ja menestynyt 4-kymppinen lapseton sinkkuekonomimies loistaa näissä keskusteluissa poissaolollaan. Ja jos 4-kymppisellä, itsestään huolehtivalla lapsettomalla sinkkuekonominaisella onkin talous ja eläke turvattu, niin surkea yksinäinen vanhuus raihnaisena vanhainkodissahan se naista silti odottaa, näissä keskusteluissa.

Näkökulma on hyvin rajoittunut ja stereotyyppinen, jossa edelleen nimenomaan se yksinasuva lapseton nainen on tikun nenässä ja yhteiskunnallisesti vähän paheksuttava, ja tähän varmasti liittyy myös vanhakantaiset ajatukset naisen seksuaalisuudesta, sen toteuttamisesta parisuhteessa vs. vapaasti, ja ns. kevytkenkäisyydestä. Itsellinen nainen on edelleen pelottava. "Helppoa elämää" omillaan ehdoillaan omilla rahoillaan elävä nainen on on ongelma ja parempi olisi olla miehen kanssa ja hankkia lapsia, että olisi hyödyllisempääkin tekemistä ja voisi käyttää aikansa muista huolehtimiseen; eli kiteytyy tähän: jos et nyt huolehdi muista niin ei sinustakaan sitten vanhana huolehdita.

Totta, olet oikeassa - myös tällainen kliseinen stereotypia keskusteluissa esiintyy. Itse en ajattele noin lapsettomista naisista, jollaisia on paljon ystäväpiirissäni ja myös entinen kumppanini oli lapseton nainen (olen siis biseksuaali nainen itse, minulla on lapsia aiemmasta suhteestani miehen kanssa, mutta olen seurustellut myös naisten kanssa). Tuolla tekstilläni, johon vastasit, halusin vain tuoda esiin sen näkökulman, että usein keskusteluissa vertaillaan keskiluokkaista ja hyvätuloista lapsetonta/sinkkua huonompituloiseen tai köyhähköön lapsiperheeseen, ja muutenkin keskusteluissa jätetään usein huomiotta eri ihmisten erilaiset taloudelliset ja muutkin elämäntilanteet. Mutta varmasti yleiset normit vaikuttavat näissä keskusteluissa - sinkkunaiset ja yh-naiset tuntuvat olevan niitä, jotka nähdään kaikkein stereotyyppisimmin.

Itse ajattelen toki, että sekä lasten hankkimen että lapsettomuus ovat hyviä valintoja - silloin, kun ne ovat aidosti omia valintoja ja ihminen on tyytyväinen valintaansa. Nämä keskustelut ovat vähän hankalia siksi, että eri ihmisille eri asiat ovat tärkeitä, ja siksi se, mikä yhdelle olisi huono puoli rasite, se ei toiselle ole sitä, ja yhden valinnan hyvä puoli ei merkitsisi mitään jollekin toiselle, joka arvostaa muita asioita.

Vierailija kirjoitti:

Ja juuri siksi osa meistä on lapsettomia. Me ei haluta kaikkia noita ongelmia.

Riitelette ainoastaan omien vanhempienne kanssa, näin toimii suvun aikuissinkku. Ikääkin jo 50+

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kliseisimpiä asioita joita lapseton voi kuulla ”kuka sua hoitaa vanhana”.

Miten itsekäs ihminen voi olla, että luo toisen ihmisen vain siksi, että joku hoitaa häntä vanhana?

Älä saivartele vaan vastaa itse kysymykseen, kuka hoitaa sinua vanhana tai ennemminkin puolustaa sinua hoitokotien huonoa hoitoa vastaan ja vaatii kunnon hoitoa?

Minua hoitavat ne hoitajat jotka siellä ovat sitten töissä. Ja olen tehnyt hoitotestamentin, joka turvaa vanhuuteni paremmin kuin joidenkin jälkeläiset tulevat ikinä tekemään.

Kerro tarkemmin, millainen tuo hoitotestamentti on? En ole tuo, jonka kanssa olet tästä aiheesta keskustellut, mutta minua kiinnostaisi tuo hoitotestamentti. Voisin itsekin tehdä. Haluaisin ainakin estää mielivaltaisen kohtelun, hoitohenkilökunnan mahdolliset laiminlyönnit sekä sen, että aiemmin laatimani toiveet hoitoani kohtaan ohitetaan.

Mene omakantaan niin löydät sieltä hoitotahto kohdan. Sinne itse kirjasin ylös miten toivon, että minua hoidetaan. Oma toiveeni on siis oireiden mukainen hoito.

Meidän kaupungissa on vanhuksille asumisyksiköitä, joissa tarjolla esimerkiksi aamiainen alakerran ravintolassa tai jokin muu lisäpalvelu. Asuvat kerrostalo yksiö/kaksio/kolmiossa ja hoitaja voi käydä esim kerran viikossa tai kahdesti päivässä. Hoitohenkilökunnan tilat löytyvät kerrostalon aulasta. Tuolla asuessa olet omatoiminen vanhus ja asut normaalisti vuokralla mutta elämä on turvattu siten, että alakerrassa olevat hoitajat kyllä huomaavat jos alat höpertymään.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas säälin lapsettomia. Päässäni ajattelen, että ei tuokaan raukka kelvannut kellekään eikä perhettä saanut. Vaikka sinällään mulle ihan sama, mutta ajattelen näin.. Kyllähän joku voi haluta elää yksin, eikä kaikista toki olekaan perhe-elämään, mutta jotenkin vaan pidän tuollaisia ihmisiä hieman outoina ja epäonnistuneina. Oon kyllä muutenkin hiukan vanhakantainen monessa asiassa.

Mä taas säälin ihmisiä, joilla on näin huono taju elämästä. Mahtaa olla rankkaa, kun ei näe kuin oman olotilansa ja luulee, että se on ainut vaihtoehto. Eihän lapsettomuus tarkoita, ettei ole parisuhdetta, perhettä, ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Aina ihmiset haikailee paremmasta elämästä.

Jos Ap olisi lapseton niin sitten Ap haaveilisi oman perheen täyteisestä elämästä.

Aidan takana se ruohokin on vihreämpää.

Ja kuvitellaan että joillain on helpompaa ja elämä yhtä onnea ja iloa vain. Itseltä puuttuu aina jotain. Onko kukaan koskaan täydellisen tyytyväinen omiin valintoihinsa. Toisten pitää ihan kaikki saada ja kokea eikä siltikään olla onnellisia kun aina jotain puuttuu mitä tuolla naapurilla on.