Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelet nähdessäsi viiltelyarpia?
18.09.2014 |
Miten reagoit, mitä ajattelet viiltelijöistä? Ottaisitko viiltelyarpisen esimerkiksi töihin tai ystäväpiiriisi? Kysyisitkö arpien alkuperää?
Omia ajatuksianne tänne, kiitos. Itse olen viillellyt nuorena paljonkin ja viimeisiä kertoja vuosi sitten ja kyllähän noi arvet on tosi näkyvät jos ei pitkähihaista pidä.
Kommentit (64)
Ysärijuttuhan se viiltely taisi pitkälti olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelen, että on tainnut olla vaikea, angstinen ja raju murrosikä/nuoruus, enkä yleensä ole ollut tässä kohtaa väärässä.
Jos joku viiltelijä tai entinen viiltelijä lukee näitä kommentteja, niin osa kannattaa todellakin jättää omaan arvoonsa. Mulla on paljon viiltelyarpia, enkä ole ikinä kokenut kenenkään tuominneen mua niistä. Itselleni ne ovat varmasti olleet kovempi paikka kuin kenellekään muulle. Töitä, opiskeluja, miehiä, lapsia... eikä missään kukaan ole tuominnut! Ajatelkaapas sitä, ei edes äitiysneuvolassa kun verenpainemittaria on sommiteltu arpisen käsivarren päälle. Mua pidettiin ihmisarvoisena ihmisenä ja täysipäisenä äitinä.
Sittemmin olen ottanut isot tatuoinnit peittämään arpiani ihan oman itseni takia. En ole viillellyt kohta vuosikymmeneen, enkä halunnut katsella sitä osaa menneisyyttäni enää. Joten nyt ihoani koristaa paljon kauniimmat kuvat ja mielleyhtymät. Toki moni viiltelyarvet tuomitseva tuomitsee tatuoinnitkin, mutta olkoon se heidän ongelmansa.
Tsemppiä kaikille asian kanssa painiville, ja muistakaa ettei teillä ole mitään hävettävää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai senkö takia niin monilla on isoja tatuointeja
En kysele arvista ellei toinen halua puhua niistä itse. Itselläni kädet (ja jalat) täynnä arpia ja ne ahdistaa aivan suunnattomasti. Palauttaa takaisin huonoihin hetkiin, kun piti satuttaa itseään jotta tuntisi edes jotain. Läheisiähän mä satutin sillä enemmän kuin itseäni, kun piti kiikuttaa sairaalaan tikattavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.09.2014 klo 23:18"]
Ai senkö takia niin monilla on isoja tatuointeja
[/quote]
No en usko! :D Näkyyhän ne arvet tatuoinninkin alta valoa vasten, eikä kai ihan pahimpien päälle voi edes tatuoida, riippuu iho- ja arpityypistä, mutta ainakin mulle se tatuointien ottaminen oli myös tavallaan parantava kokemus. Saatoin "paljastaa" itseni ulkopuoliselle, siis sille tatuoijalle, ja vaikkei se kysynyt arpien tarinaa, kyllähän sen hölmökin tajuaa mistä ne on tulleet. Se oli kuitenkin se ihminen joka katseli mun arpia tuntikausia ja kävi ne kaikki läpi yksitellen ja silti kohteli mua ihmisenä. Tosi kaunis muisto, ja voin suositella sitä tatuoinneista tykkääville melkeinpä terapeuttisena kokemuksena. Mutta musta arpia ei tarvitse lähtökohtaisesti peittää. Kuten sanoin, ei niissä ole mitään hävettävää.
Voisin ihan hyvin ystävystyä ihmisen kanssa joka on viillellyt ja palkata töihin myös. Luonnollisesti olisin utelias tietämään minkä takia hän on päätynyt viiltelemään, mutta en koe asiakseni kysellä siitä, enhän tiedä kuinka herkkä paikka se on vielä ja sellainen kysely tuntuisi vähän tahdittomalta. Jos ihminen itse haluaa minulle asiasta kertoa niin kuuntelen kyllä mielelläni. En näe mitään syytä miksi tuomitsisin ihmisen jolla on joskus ollut paha olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, kyllä mä ne huomaan. Jos on sillä lailla vanhoja että ei näy selvästi, en muuta kuin noteeraa ne.. vanhat asiat on vanhoja, mitä niistä. Jos näyttää tuoreilta niin en varmaan ottaisi puheeksi ellei kyseessä olisi ystävä. Mutta ajattelisin että tyypillä on ongelmia, en usko että suhtautuisin silti negatiivisesti ihmiseen.
Minä ajattelen, että ihminen on masentunut ja ahdistunut tai hänellä on taipumusta sellaiseen. Että ei ole oppinut vielä taitoa käsitellä tunteitaan rakentavalla tavalla tai on sulkeutunut. Ottaisinko ystäväpiiriin? Hmm, pelkäisin, että hänestä tulee minusta riippuvainen, joten olisin ensin varuillani. Jos olisin työnantaja niin riippuisi työstä, mihin hänet palkkaisin.
Lopeta se viiltely heti. Jos arvet ovat vaaleat, ne eivät näy niin selvästi. Älä enää tuhoa kehoasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitään positiivista ei tule mieleen.
[quote author="Vierailija" time="18.09.2014 klo 23:37"]
Minä ajattelen, että ihminen on masentunut ja ahdistunut tai hänellä on taipumusta sellaiseen. Että ei ole oppinut vielä taitoa käsitellä tunteitaan rakentavalla tavalla tai on sulkeutunut. Ottaisinko ystäväpiiriin? Hmm, pelkäisin, että hänestä tulee minusta riippuvainen, joten olisin ensin varuillani. Jos olisin työnantaja niin riippuisi työstä, mihin hänet palkkaisin.
Lopeta se viiltely heti. Jos arvet ovat vaaleat, ne eivät näy niin selvästi. Älä enää tuhoa kehoasi.
[/quote]
Joo, enpä ole viillellyt vuoteen ja silloin vuos sittenkin tuli vain huonompi kausi, pitkälti olin jo lopettanut. Harmittaa kyllä kun vanhat arvet oli jo parantuneet valkoisiksi ja sitten menin sortumaan ja ne uusimmat sitten parantu huonosti (olivat avohaavoina pari kuukautta?) ja muuttuivat parannuttuaan punaisiksi ja ulkoneviksi. Kesällä vähän haalistuivat mutteivät tarpeeksi, harkitsen jotain hoitoja noihin jos eivät kohta oikeesti laske ja vaalene lisää.
- ap
Olen itse viillellyt muun muassa rankan nuoruuden angsteissani. Kyseessä ei ollut mikään huomiohuoraus, vaan häpesin viiltelyjälkiäni. Häpeän vieläkin, pahin tilanne tuli muutama vuosi sitten, kun kaveri koulussa kommentoi arpieni näkyvän auringonvalossa (tilannetaju hoi). Kuitenkaan kukaan ei ole minua tuominnut, minkä vuoksi tällä hetkellä olen ahdistuksesta toipuva, pärjäsin hyvin koulussa ja olen hyvä ja tunnollinen nykyisessä työssäni. En itse halua tuomita ketään viiltelyarpien perusteella, sillä mielestäni itsetuhoisuuden ja synkkyyden kannalta on parempi ottaa hänet mukaan työyhteisöön/kaveriporukkaan. Se ehkäisee syrjäytymistä ja ehkä hänestä paljastuukin mitä mukavin ihminen. Joskus on parempi katsoa pinnan alle.
AP, arvet vaalenee ja laskeutuu vielä pitkän ajan jälkeenkin, joten älä luovu toivosta. Tässä siis kirjoittelee tuo runsaista viiltelyarvista ja tatuoinneista aiemmin puhunut. Tiedät varmasti, että hommasta jää jäljet, mutta kuten yritin sanoa, ei se oikeasti ole niin iso juttu että sitä kannattaisi miettiä jatkuvasti. Älä tunne turhaa syyllisyyttä tai häpeää. Muistan kun ensimmäinen poikaystäväni kertoi mulle vasta paljon myöhemmin nähneensä viiltelyarvet käsivarressani jo ensitapaamisella ja kuinka se ei häntä haitannut. Varmasti koska mäkin olin asian kanssa sinut. Toki työhaastatteluun voi laittaa pitkähihaisen (itse teen nykyään niin tatuointien takia, en viiltelyarpien) ja sitten kun hurmaat porukan persoonallasi, ei arvilla ole enää väliä.
Ajattelisin: voi voi. Viiltely kertoo mielestäni vääränlaisesta suhtautumisesta ongelmiin. Itseänikin on lapsuudessa sekä hakattu, että seksuaalisesti hyväksikäytetty, muttei tullut koskaan mieleenikään alkaa viiltelemään itseäni. Ei silloin kukaan viillellyt, vaikka ystäväpiirissä olikin aikamoisia kohtaloita, olimme vain masentuneita. Viiltely on nykyajan juttu, huomionhakua joka ei todellakaan toimi ja lisäksi aiheuttaa ikuisen stigman.
Ehkä silläkin on merkitystä, että nykään huomioidaan ihmisen tarve olla yksilö, 80-luvulla ei ollut yksilöitä, et ollut mitään :) Silloin ei kyllä ollut myöskään mahdollisuuksia esimerkiksi hoitoon, lasten- ja nuorisopsykiatria oli ihan lapsenkengissä, eikä esimerkiksi kouluterveydenhuollossa oltu kiinnostuneita yhtään mistään.
2 sivu