Miksi tuplarokotetun täytyy käyttää maskia?
Rokotekattavuus ei koskaan tule olemaan 100%. Eli minunko täytyisi kulkea rätti naamalla lopun ikääni, jos nyt sattumalta joku rokottamaton osuu kohdalle ja saattaisin häneen koronan tartuttaa?
Kommentit (118)
Neljäs tartunta-aalto runtelee koronarokotusten mallimaata Israelia – ”Uskon, että olemme sodassa”
Elokuussa virukseen on menehtynyt 230 israelilaista.
New York Timesin mukaan leijonaosa Israelin iäkkäämmästä väestöstä sai Pfizerin ja Biontechin molemmat rokoteannokset jo tämän vuoden helmikuun loppuun mennessä. Nyt yli 12-vuotiaista kansalaisista noin 78 prosenttia on rokotettu.
NYT:n haastattelema Israelin kansanterveyden asiantuntija, professori Nadav Davidovitch katsoo tilanteen korjaamisen edellyttävän monitasoista strategiaa. Se pitäisi sisällään maskipakot, julkisten tilaisuuksien osallistujakuntien rajaamisen rokotettuihin tai taudin sairastaneihin sekä terveydenhuollon vahvistamisen.
– Rokotusten oli tarkoitus ratkaista kaikki. Nyt ymmärrämme, että rokotteet eivät riitä, Davidovitch sanoo.
Kun aiemmin valtaosa tartunnoista levisi esimerkiksi vähemmän rokotettujen ultraortodoksijuutalaisten keskuudessa, on uusi aalto keskittynyt kattavasti rokotettuihin ja keskiluokkaisiin lähiöihin.
Tuore brittitutkimus. Delta muutti kaiken.
Rokote tuissa yhtä paljon viruskuormaa kuin rokottamattomissa. Rokotettu saavat tartuntoja yhtä laillamutta lievempinä. Laumasuojaa ei tule.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a48ed2fa-a59c-42c5-8e41-73933a1a7561
Miksi silti koronapassia ajetaan kuin käärmettä pyssyyn?
Vierailija kirjoitti:
Jotta ei levitä virusta. Eihän rokote estä tartuntaa.
Kyllähän ap huomioi sen jo aloituksessaan. Sisäistäkää lukemanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta eihän se maski suojaa 100% kantajaansa kuitenkaan, eikä myöskään estä häntä levittämästä mahdollista tautia, niin mikä järki?
Ellei pääsi ole ihan timanttia, niin erittäin kova se on kuitenkin.
Maskilla estetään omien virusten tartuttaminen muihin. Ne pysähtyvät siihen maskisi sisäpuolelle hengitysteistäsi tulevien vesi- ja eritepisaroiden pintaan tarttuneina (pintajännitys, oletko kuulllut peruskoulussa?).
Rok.otus suojaa vakavalta sairastumiselta, mutta ei estä tartuntaa, joten rokotettukin saattaa virusta kantaa.
Koska kaikkia halukkaita ei ole vielä rokotettu (yhden piikin kattavuus nyt 70% ja kahden piikin saaneita noin 50%), maskia tulee käyttää kunnes kaikki halukkaat on rokotesuojansa saaneet.
Sitten voidaan luopua rajoituksista ja rokottamattomat sairastuvat kaikki, ellei heillä ole ennestään immuniteettia sairastetusta koronasta.
Ei tässä enää kauan mene, pari kuukautta.
Onko hallitus todennut, että maskisuosituksesta luovutaan parin kuun päästä?
Hallitus on todennut, että rajoitukset puretaan kun halukkaat on rokottamalla suojattu.
Mikä on tuo hullun logiikka, että jollain muka olisi intressi haitata ihmisten elämää ja talouselämää ihan vain huvikseen???
Mutta ethän sinä tietenkään lue esim YLEä. Salaliittoteoriat ovat sinusta kivempia.
Vierailija kirjoitti:
Tuore brittitutkimus. Delta muutti kaiken.
Rokote tuissa yhtä paljon viruskuormaa kuin rokottamattomissa. Rokotettu saavat tartuntoja yhtä laillamutta lievempinä. Laumasuojaa ei tule.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a48ed2fa-a59c-42c5-8e41-73933a1a7561
Miksi silti koronapassia ajetaan kuin käärmettä pyssyyn?
Kysy Kokoomukselta. Sehän sitä hinkui.
Vierailija kirjoitti:
Koska myös tuplarokotettu voi saada ja tartuttaa koronan samalla tavalla kuin rokottamaton. Eikait se rokote edes vaikuta mitenkään.
Itse asiassa tutkimukset antavat vahvaa viitettä siitä, että rokotettu ei levitä koronaa yhtä helposti kuin rokottamaton. Levittää toki jonkin verran, mutta huomattavasti vähemmän kuin ilman rokotetta oleva sairastunut.
Ja ap kyllä mainitsi, että saattaisi koronan tartuttaa myös tuplarokotettuna, joten siksikin kommenttisi oli turha.
Brittitutkimus: laumasuoja jäämässä haaveeksi, tuplarokotetut voivat levittää koronan deltavarianttia
Kaksi rokotusta saaneilla aikuisilla voi olla yhtä iso viruskuorma kuin rokottamattomilla, jos he saavat koronan deltavariantin. Tämä selviää Britanniassa tehdyssä mittavassa tutkimuksessa.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a48ed2fa-a59c-42c5-8e41-73933a1a7561
Vierailija kirjoitti:
Neljäs tartunta-aalto runtelee koronarokotusten mallimaata Israelia – ”Uskon, että olemme sodassa”
Elokuussa virukseen on menehtynyt 230 israelilaista.
New York Timesin mukaan leijonaosa Israelin iäkkäämmästä väestöstä sai Pfizerin ja Biontechin molemmat rokoteannokset jo tämän vuoden helmikuun loppuun mennessä. Nyt yli 12-vuotiaista kansalaisista noin 78 prosenttia on rokotettu.
NYT:n haastattelema Israelin kansanterveyden asiantuntija, professori Nadav Davidovitch katsoo tilanteen korjaamisen edellyttävän monitasoista strategiaa. Se pitäisi sisällään maskipakot, julkisten tilaisuuksien osallistujakuntien rajaamisen rokotettuihin tai taudin sairastaneihin sekä terveydenhuollon vahvistamisen.
– Rokotusten oli tarkoitus ratkaista kaikki. Nyt ymmärrämme, että rokotteet eivät riitä, Davidovitch sanoo.
Kun aiemmin valtaosa tartunnoista levisi esimerkiksi vähemmän rokotettujen ultraortodoksijuutalaisten keskuudessa, on uusi aalto keskittynyt kattavasti rokotettuihin ja keskiluokkaisiin lähiöihin.
Rokottamisessa on se iso ongelma, että pitäisi rokottaa samaan tahtiin koko maailman väestö. Kolmansissa maissa rokotettuja on 1 % väestöstä, joten sieltä pukkaa uusia muunnoksia. Osa sellaisia, joihin nykyiset rokotteet eìvät välttämättä tepsi.
Mikä on se rokote, jolla Israel rokotti? Muistelen sen aloittaneen rokotukset omin luvin toisin kuin EU, jossa käytiin kaikki testit ja lupaprosessit läpi ennen aloittamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska myös tuplarokotettu voi saada ja tartuttaa koronan samalla tavalla kuin rokottamaton. Eikait se rokote edes vaikuta mitenkään.
Maallikon kannatta tietää virustaudeista nyt _ainakin_ tämä:
Saat virustartunnan. Se on X kappaletta viruksia.
Virus ei itse ole lisääntymiskykyinen. Mutta kun se pääsee elimistöön, se kaappaa elimistön soluja virustehtaiksi ja syöttää soluille oman valmistuskoodinsa, jolloin solu, joka osaa siis tuottaa proteiineja alkaakin rakentaa viruksia.
Ensin muutamat virukset valtaavat muutamia soluja.
Sitten niistä syntyneet virukset valtaavat aina kukin lisää soluja.
Ja niistä syntyneet virukset valtaavat lisää soluja jne.
Kunnes viruksia on elimistössä ihan hirveä määrä.
Jossain vaiheessa tulevat taudin oireet.
Jos ihmisellä on rokote, tähän solujen kaappaustoimintoon laitetaan stoppi.
Eli ihminen voi saada virustartunnan, mutta virus ei pääse lähellekään samalla tavalla lisääntymään elimistössä.
Tautiakaan ei (yleensä, eli 46-97%:sti) tule.
En tajua, miksi kukaan haluaisi olla ottamatta rokotusta. Mitätön vaiva, iso teho. Siis 46 teholta säästynyttä 100:aa teholle joutunutta rokottamatonta kohtaan on iso lukema sekin.Höpö höpö lukuja. Eivät enää päde. Ja pelkkä käsienpesikin jo antaa varmaan 40 prosentin suojan tartunnalta. Rokote voi olla tehokas riskiryhmäläisille, mutta ei muille.
Käsienpesu EI SUOJAA tartunnalta, koska käsiä ei voi pestä koko ajan. Ja siis ei-riskiryhmäläiset on syytä rokottaa sen takia, että korona ei enää leviäisi. Se leviää vähemmän tehokkaasti rokotetuista, koska heidän elimistönsä ei valmista virusta samoissa määrin kuin rokottamattomien. Siihenhän perustuu riskiryhmäläisten läheistenkin rokottaminen. Eli virus vaimenee sitä enemmän, mitä vähemmän tartunnan saaneen elimistö tuottaa virusta.
Käsien pesuhan juuri estää tartuntoja?. Miksei estäisi?. Voihan niitä pestä aina kun tarve, minun ihoni on jo tottunut pesemiseen ja ei kuivu ollenkaan.
Toinen väitteesi että virusta ei ole yhtä paljoa rokotetuissa, on puhdas valhe.
"Toinen väitteesi että virusta ei ole yhtä paljoa rokotetuissa, on puhdas valhe."
😂😂😂 Rokote käynnistää elimistössä vasta-ainereaktion ja kyseisen vasta-aineen malli tallentuu immuunijärjestelmän muistiin.Kun rokotettu saa kyseisestä viruksesta tartunnan, elimistö alkaa VÄLITTÖMÄSTI torjua eli tuhota kyseistä virusta, joten TIETENKIN virusmäärä pysyy alempana kuin rokottamattomalla, jonka immuunijärjestelmä joutuu aloittamaan aivan alusta ja viruksen tuhoaminen viivästyy.
Peruskoulu suorittamatta?
On käyty jopa korkeakoulu. Loppuuko argumentit kun mennään henkilökohtaisuuksiin?. Katso video, eläkä jauha sontaa.
Loppuiko argumentit kun ryhdyit alatyyliseksi? Nenän virusmäärä ei kerro mitään muuta kuin että hengitystievirus tietenkin saapuu hengitysilmasta nenään. Viruksen määrä nenässä on pienempi niillä, jotka eivät hengitä.
Copy/pastella on joku muukin valmistunut korkeakoulusta.
Eikös ne testitkin sieltä nenuliinostä tehdä 🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta eihän se maski suojaa 100% kantajaansa kuitenkaan, eikä myöskään estä häntä levittämästä mahdollista tautia, niin mikä järki?
Ellei pääsi ole ihan timanttia, niin erittäin kova se on kuitenkin.
Maskilla estetään omien virusten tartuttaminen muihin. Ne pysähtyvät siihen maskisi sisäpuolelle hengitysteistäsi tulevien vesi- ja eritepisaroiden pintaan tarttuneina (pintajännitys, oletko kuulllut peruskoulussa?).
Rok.otus suojaa vakavalta sairastumiselta, mutta ei estä tartuntaa, joten rokotettukin saattaa virusta kantaa.
Koska kaikkia halukkaita ei ole vielä rokotettu (yhden piikin kattavuus nyt 70% ja kahden piikin saaneita noin 50%), maskia tulee käyttää kunnes kaikki halukkaat on rokotesuojansa saaneet.
Sitten voidaan luopua rajoituksista ja rokottamattomat sairastuvat kaikki, ellei heillä ole ennestään immuniteettia sairastetusta koronasta.
Ei tässä enää kauan mene, pari kuukautta.
Onko hallitus todennut, että maskisuosituksesta luovutaan parin kuun päästä?
Hallitus on todennut, että rajoitukset puretaan kun halukkaat on rokottamalla suojattu.
Mikä on tuo hullun logiikka, että jollain muka olisi intressi haitata ihmisten elämää ja talouselämää ihan vain huvikseen???
Mutta ethän sinä tietenkään lue esim YLEä. Salaliittoteoriat ovat sinusta kivempia.
Eikös se ole vassarin elämäntehtävä aiheuttaa muille haittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotta ei levitä virusta. Eihän rokote estä tartuntaa.
Mitä väliä, koska rokotettu ei saa tautia muutenkaan? Siis meinaan jos on ei-riskiryhmää.
Ja siis edelleen esim. kaupoissa ja apteekeissa on työntekijöiden pakko pitää maskeja ja tämä on rokottamattomien syytä, jos se ei lopu.No ei se rokote siihen vaikuta saatko taudin vai et...
Vaikuttaahan! Kun puhutaan siis _syistä_, minkä vuoksi tautia estetään.
Etkö edes tiedä, mitä ne syyt ovat?
Ne ovat sairaanhoitokulu-syyt. Eli rokottamattomia joutuu teholle 100 samaan aikaan, kun rokotettuja joutuu enintään 54.
Samoin koronan pitkäaikaisia haittavaikutuksia tulee rokottamattomille enemmän, jotka aiheuttavat sairauspoissaoloja ja muita kustannuksia.
Eli kun kaikilla on rokote, päästään purkamaan normaaleja hoitojonoja, elleivät rokottamattomat itsekkäästi halua kansoittaa sairaaloita ja kuormittaa hoitajia.Sinuna olisin enemmän huolissani rokotushaittojen hoitokuluista. Todella vähän on tarvinnut koronapotilaita sairaalassa hoitaa.
Elät kyllä jossain ihan erillisessä "todellisuudessa".
Sairaalahoitoon johtaneet koronatartunnat 2020:
https://www.duodecimlehti.fi/duo15980
Kooste koronarokotteiden haittailmoituksista:
https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokott…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta eihän se maski suojaa 100% kantajaansa kuitenkaan, eikä myöskään estä häntä levittämästä mahdollista tautia, niin mikä järki?
Ellei pääsi ole ihan timanttia, niin erittäin kova se on kuitenkin.
Maskilla estetään omien virusten tartuttaminen muihin. Ne pysähtyvät siihen maskisi sisäpuolelle hengitysteistäsi tulevien vesi- ja eritepisaroiden pintaan tarttuneina (pintajännitys, oletko kuulllut peruskoulussa?).
Rok.otus suojaa vakavalta sairastumiselta, mutta ei estä tartuntaa, joten rokotettukin saattaa virusta kantaa.
Koska kaikkia halukkaita ei ole vielä rokotettu (yhden piikin kattavuus nyt 70% ja kahden piikin saaneita noin 50%), maskia tulee käyttää kunnes kaikki halukkaat on rokotesuojansa saaneet.
Sitten voidaan luopua rajoituksista ja rokottamattomat sairastuvat kaikki, ellei heillä ole ennestään immuniteettia sairastetusta koronasta.
Ei tässä enää kauan mene, pari kuukautta.
Onko hallitus todennut, että maskisuosituksesta luovutaan parin kuun päästä?
Hallitus on todennut, että rajoitukset puretaan kun halukkaat on rokottamalla suojattu.
Mikä on tuo hullun logiikka, että jollain muka olisi intressi haitata ihmisten elämää ja talouselämää ihan vain huvikseen???
Mutta ethän sinä tietenkään lue esim YLEä. Salaliittoteoriat ovat sinusta kivempia.
Eikös se ole vassarin elämäntehtävä aiheuttaa muille haittaa?
Päätellen rikostilastoista ja valtiontaloudesta se on persun elämäntehtävä.
Vierailija kirjoitti:
"Toinen väitteesi että virusta ei ole yhtä paljoa rokotetuissa, on puhdas valhe."
😂😂😂 Rokote käynnistää elimistössä vasta-ainereaktion ja kyseisen vasta-aineen malli tallentuu immuunijärjestelmän muistiin.Kun rokotettu saa kyseisestä viruksesta tartunnan, elimistö alkaa VÄLITTÖMÄSTI torjua eli tuhota kyseistä virusta, joten TIETENKIN virusmäärä pysyy alempana kuin rokottamattomalla, jonka immuunijärjestelmä joutuu aloittamaan aivan alusta ja viruksen tuhoaminen viivästyy.
Peruskoulu suorittamatta?
Aika erikoista, että rokotetut syyttävät rokottamattomia tiedevastaisuudesta samalla, kun he itse alkavat räpiköidä tutkimustuloksia vastaan, jotka eivät heitä itseään miellytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta eihän se maski suojaa 100% kantajaansa kuitenkaan, eikä myöskään estä häntä levittämästä mahdollista tautia, niin mikä järki?
Ellei pääsi ole ihan timanttia, niin erittäin kova se on kuitenkin.
Maskilla estetään omien virusten tartuttaminen muihin. Ne pysähtyvät siihen maskisi sisäpuolelle hengitysteistäsi tulevien vesi- ja eritepisaroiden pintaan tarttuneina (pintajännitys, oletko kuulllut peruskoulussa?).
Rok.otus suojaa vakavalta sairastumiselta, mutta ei estä tartuntaa, joten rokotettukin saattaa virusta kantaa.
Koska kaikkia halukkaita ei ole vielä rokotettu (yhden piikin kattavuus nyt 70% ja kahden piikin saaneita noin 50%), maskia tulee käyttää kunnes kaikki halukkaat on rokotesuojansa saaneet.
Sitten voidaan luopua rajoituksista ja rokottamattomat sairastuvat kaikki, ellei heillä ole ennestään immuniteettia sairastetusta koronasta.
Ei tässä enää kauan mene, pari kuukautta.
Onko hallitus todennut, että maskisuosituksesta luovutaan parin kuun päästä?
Hallitus on todennut, että rajoitukset puretaan kun halukkaat on rokottamalla suojattu.
Mikä on tuo hullun logiikka, että jollain muka olisi intressi haitata ihmisten elämää ja talouselämää ihan vain huvikseen???
Mutta ethän sinä tietenkään lue esim YLEä. Salaliittoteoriat ovat sinusta kivempia.
Maaleja siirretään koko ajan kauemmas ja kauemmas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, kohta saat kolmos piikin myös.
Ja nelos, ja vitos, ja kutos, ja ....
Kasiin asti on lueteltu rokotepassissa paikat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta eihän se maski suojaa 100% kantajaansa kuitenkaan, eikä myöskään estä häntä levittämästä mahdollista tautia, niin mikä järki?
Ellei pääsi ole ihan timanttia, niin erittäin kova se on kuitenkin.
Maskilla estetään omien virusten tartuttaminen muihin. Ne pysähtyvät siihen maskisi sisäpuolelle hengitysteistäsi tulevien vesi- ja eritepisaroiden pintaan tarttuneina (pintajännitys, oletko kuulllut peruskoulussa?).
Rokotus suojaa vakavalta sairastumiselta, mutta ei estä tartuntaa, joten rokotettukin saattaa virusta kantaa.
Koska kaikkia halukkaita ei ole vielä rokotettu (yhden piikin kattavuus nyt 70% ja kahden piikin saaneita noin 50%), maskia tulee käyttää kunnes kaikki halukkaat on rokotesuojansa saaneet.
Sitten voidaan luopua rajoituksista ja rokottamattomat sairastuvat kaikki, ellei heillä ole ennestään immuniteettia sairastetusta koronasta.
Ei tässä enää kauan mene, pari kuukautta.
Rokotepassissa on paikka 8 rokotukselle...
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa tutkimukset antavat vahvaa viitettä siitä, että rokotettu ei levitä koronaa yhtä helposti kuin rokottamaton. Levittää toki jonkin verran, mutta huomattavasti vähemmän kuin ilman rokotetta oleva sairastunut.
Ja ap kyllä mainitsi, että saattaisi koronan tartuttaa myös tuplarokotettuna, joten siksikin kommenttisi oli turha.
Linkkejä tutkimuksiin? Älä laita THL:n sivua. Nyt uusimmat tutkimustulokset kertovat, että viruskuorma yhtä suuri. Ja Ruotsissa alamuotoa levittää jopa tehokkaammin rokotetut.
Vierailija kirjoitti:
Koska Suomessa vasta n. 44% on saanut kaksi rokotetta.
Ajattele vaikka niin, että se on vähän niin kuin ruokapöydässä, että aletaan syödä vasta sitten, kun kaikki on saaneet ruokansa.
En syö koskaan ruokapöydässä. Asun yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maskia pitää pitää, koska kahdesti rokotettu ei ole täysin rokotettu. Pitää ottaa vielä lukemattomia piikkejä.
Ei, vaan siksi, että on olemassa rrokottamattomia.
Ei todellakaan. Olin asiakaspalvelutyössä puoli vuotta ennen rokotuksia ILMAN MASKIA. Maskeja ei edes ollut kaupoissa myytävänä tuolloin. Tai ainakin täälläpäin loppuivat rautakaupoistakin.
Tietenkin, ellei immuunijärjestelmä toimi. Näinhän on monilla syöpäpotilailla ja immuunijärjestelmää haittaavia sairauksia potevilla.