Lue keskustelun säännöt.
Lapsuudesta jääneitä "hassuja" traumoja?
16.09.2014 |
Kerätään tähän ketjuun lapsuudesta jääneitä "hauskoja" traumoja.
Ei siis mitään kammojuttuja, vaan sellaisia, mitkä olivat silloin maailmanloppu, mutta nyt naurattaa.
Itse olin noin 8v metsäretkellä partioporukan kanssa, ja suomeksi sanottuna iski aivan jäätävä vatsakramppi ja paskoin housuuni kunnon liemet. Paperia ei ollut matkassa, ja koitin putsailla itseäni suurilla metsässä kasvaneilla lehdillä ja vesipullolla. Silloin olisin toivonut maan nielaisevan : )
Kommentit (126)
pelkään vieläkin "näkkiä" joka lapsuudessani asusteli läheisen lammen laiturin alla, ja jos meni liian lähelle lampea, näkki veti sinut mukanaan veden alle. Tänäkään päivänä en ole järvessä sekuntiakaan ellei joku ole siellä kanssani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin jotain nelivuotiaana kun leppäkerttu lähti lentoon ja söpöjen suojasiipien alla oli kammottava kärpäsen vartalo. Se oli minulle ihan hirveä isku silloin, itkin ja huusin kuin syötävä.
Minä pelkäsin lumiaurojen lisäksi tukkirekkoja. Kuljin kapeaa kylätietä taksipysäkille ja talvella se tie oli vieläkin kapeampi, sellainen, että hyvä jos kaksi autoa mahtui ohittamaan toisensa. Tietä pitkin kuljetettiin myös puukuormia kevättalvisin. Tukkirekka on lapsen näkökulmasta aivan valtava ja se metallisten puutukien kalina kuulosti karmivalta. Kiipesin penkan päälle tai rämmin pellon puolelle, jos sellainen sattui vastaan. Pelkään edelleen rekkoja. En ohita sellaista mielellään liikenteessä ja jos rekka sattuu ajamaan takapuskurissa kiinni, olen oikeasti paniikkikohtauksen partaalla.
- Pelkäsin kummituksia ihan kauheasti, vaikka vanhemmat toki vakuuttivat ettei sellaisia ole. Nukkumaankin kun menin, olin mykkyrässä ja kädetkin korvilla siltä varalta että jos kummitukset pitää jotain ääniä, minä en kuule niitä.
- Kerran näin ohjelman jossa puhuttiin ufoista, siitä miten ne on kaapanneet ihmisiä ja silponeet lehmiä laitumilla. Kammotti yli vuoden sen jälkeen kulkea koulusta kotiin, olin ihan varma että ufo tulee ja sieppaa ja siellä joudun kammottavien ihmiskokeiden uhriksi. Enkä todellakaan uskonut kun vanhemmat vakuutti ettei semmoisia ole, koska kerran ne ohjelman ihmiset sanoi nähneensä!
Olin muksuna perhepäivähoitajalla ja kerran meillä oli leivonta päivä.
Muistan edelleen kuin eilisen sen miten istuin itku kurkussa keittiön pöydän ääressä kasa raakaa taikinaa nenäni edessä. Enkä saanut nousta pöydästä ennen kuin olin syönyt sen!
Toki muistini saattaa tehdä kepposia tän asian kanssa, mutta muistan miten muut kersat söi iloisena raakaa pullataikinaa ja piparitaikinaa. Mulle ei uppoo raaka taikina ollenkaan! Etoo ihan kun kaverit hehkuttaa miten pipari- ja pullataikinat on niiiin hyviä!! YÖK!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini miesystävä pelotteli mua muksuna kesäiltaisin, kun meillä lenteli lepakoita, että jos olen ulkona yksin pimeen aikaan niin lepakko tulee ja puraisee mua.
Nykyäänkin kammoan lepakoita, vaikka mun mielestä ne on suloisia. Mut silti ne on kamalia, koska pelkään niiden purevan mua. :D
Pelkäsin että peilissä näkyy jokin mörkö selkäni takana tai että itse näytän joltain toiselta, tai että minulla ei olisi ollenkaan peilikuvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun on edelleen hieman hankala syödä suklaapuuroa, koska perhepäivähoidossa eräs poika väitti sen olevan kakkaa.
Näin pienenä unta että join vettä silmät kiinni, ja kun avasin silmät, vesi olikin vihreää ja täynnä levää ja koppakuoriaisia. En voi juoda vettä silmät kiinni aikuisenakaan.
Isäni on polttanut varmaan 15-vuotiaasta asti tupakkaa, mutta ei koskaan polttanut meidän nähden kun olimme lapsia. En siis tiennyt edes lapsena että isäni polttaa, se selvisi minulle vasta joskus 10-vuotiaana. Näin kerran sitten jossain juhlissa n. 6-vuotiaana ikkunasta että isäni poltti ja olin ihan järkyttynyt. Muutaman viikon kuluttua olin nukkumassa omassa sängyssäni ja kuulin kun äiti ja isä riitelivät jostain, ja olin aivan varma että "ne riitelee nyt siitä kun isi poltti siellä juhlissa tupakkaa".
Näin kammottavan painajaisen lapsena siitä Weetos-murojen professorista, unessa se oli joku kammottava lapsimurhaaja. En voinut sen koommin syödä niitä muroja. Kammoksun vieläkin kun näen sen pakkauksen kaupassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun aina nolattiin, oli vaikea puhua omasta puolestaan, vielä nytkin. Kasvatus keskittyi hiostamisen sietämiseen. Miten oikeassa onkin tuntee häpeää.
Ollessani ala-asteella (ehkä toisella luokalla) tv:stä tuli liskomaisista ulkoavaruuden olioista kertova sarja nimeltä V. En saanut katsoa kyseistä sarjaa. Koulun pihalla nolotti, kun kaverit puhuivat kyseisestä sarjasta ja kehuivat sitä. Kerran kotona satuin näkemään vilauksen kyseisestä sarjasta, ja olin kauhun lamauttama: näkemässäni kohtauksessa ihan tavallisen näköinen mies repäisi naamanahkansa irti, ja alta paljastui liskomainen avaruusolio. Järkytyin. Oli varmaan ihan hyvä, että sarjan katsominen oli kiellettyä minulta.
Oli siis jokseenkin traumatisoivaa, kun en saanut katsoa sarjaa, mutta sarjan katsominen olisi kyllä traumatisoinut minut vieläkin pahemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkään vieläkin lintuja ja että niistä tarttuu tauteja koska äitini oli niin hysteerinen aikoinaan lintuinfluenssaepidemiasta. Kun lintu lähestyy mua, yritän olla hengittämättä sisään koska kuvittelen saavani tartunnan. En muista minkä ikäinen olin, mutta suht lapsi vielä. Nyt 21.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkäsin että mökin huussissa istuisi luuranko.
[quote author="Vierailija" time="16.09.2014 klo 15:53"]
Ollessani ala-asteella (ehkä toisella luokalla) tv:stä tuli liskomaisista ulkoavaruuden olioista kertova sarja nimeltä V. En saanut katsoa kyseistä sarjaa. Koulun pihalla nolotti, kun kaverit puhuivat kyseisestä sarjasta ja kehuivat sitä. Kerran kotona satuin näkemään vilauksen kyseisestä sarjasta, ja olin kauhun lamauttama: näkemässäni kohtauksessa ihan tavallisen näköinen mies repäisi naamanahkansa irti, ja alta paljastui liskomainen avaruusolio. Järkytyin. Oli varmaan ihan hyvä, että sarjan katsominen oli kiellettyä minulta.
Oli siis jokseenkin traumatisoivaa, kun en saanut katsoa sarjaa, mutta sarjan katsominen olisi kyllä traumatisoinut minut vieläkin pahemmin.
[/quote]
Meillä sai katsoa, ja veljeni joka ei ole kovin herkkä, ei siitä mitenkään järkyttynyt vaikka oli minua nuorempi. Mutta minua kammotti sydänjuuria myöten, joskaan ikinä en olisi sitä vanhemmille tunnustanut. Mieleeni tuli pitkään kammoja siitä että omankin nahkani alta voisi kuoriutua iljettävä lisko täysin yllättäen, ja sitten kukaan ei enää tuntisi minua ja vanhemmatkin hylkäisivät. Jostain syystä en pelännyt mitään muita action tms sarjoja joissa tapettiin ja oli hiriviöitä ollenkaan, vain tuota.
Näin jälkeenpäin ajattelen, että pelko juuri ko. ohjelmaa kohtaan johtui siitä, että psykologisestihan kouluikäinen lapsi on juuri tilanteessa jossa ei vielä tiedä millainen aikuinen ihminen hänestä kuoriutuu. Ja alitajuisesti voi olla pelkoja siitä tuleeko hänestä kelvollinen ja pärjäävä ihminen vaiko jonkinlainen epäsikiö ja hirviö, kelvoton. Oma muuttuva sisin on tuntematon ja siksi pelottava, ja sitten tulee tuollainen ohjelma, joka vihjaa että ihmisen sisällä voi olla kuvottavuutta.
uppistaa!!! nää on hauskoja!!! :)
[quote author="Vierailija" time="16.09.2014 klo 14:13"]
[quote author="Vierailija" time="16.09.2014 klo 14:11"]
Pelkäsin että vessan takaa hyökkää hämähäkkimies. En pelkää tosin enää.
[/quote]
Minä luin sellaisen lastenkirjan kuin "Kunhan Helen tulee", enkä enää sen koommin mennyt läheiselle lammelle yksin, enkä varsinkaan pimeällä :D
http://www.risingshadow.fi/library/book/3530-kunhan-helen-tulee
[/quote]
Mäkin muistan hämärästi tämän kirjan lapsuudesta.Pahimmat traumat jätti kyllä aikuisten kirjat,joita luin ala-asteikäisenä,esimerkiksi Torey Haydenin Tiikerinlapsi,joka siis kertoi häiriintyneestä,hyväksykäytetystä pikkutytöstä. Vieläkin puistattaa,samaan kategoriaan menee Kirkkohäät ja Andersenit sadut.Meni monet yöunet kirjamaun takia!