Päiväkotiryhmästä puuttuu yksi työntekijä eikä tietoakaan mistä saadaan
Nyt syksy pyöritetty siis vajaalla ja vaihtuvilla sijaisilla eikä tietoakaan mistä saadaan pysyvä ihminen.
Opettajan paikka siis täyttämättä.
Ollaan ihan puhki.
Tää on ihan hullua.
Vanhemmat vain luulee että joku on vielä lomalla vaikka oikeasti työntekijästä ei ole tietoakaan.
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Eipä valiteta pikku asioista. Sydäntä riipii kun afganistanilaiset nostivat aitojen yli vauvojaan ja lapsiaan että pääsisivät jenkkeihin. Mielummin antavat lapsensa pois kuin laittavat avioliittoon 12-vuotiaana.
Suomessa itketään aivan turhasta. On puhtaat päiväkodit missä laadukasta ruokaa jne.
Itse tein Seuren kautta Helsingissä keikkaa. Väitän että kukaan lapsista keitä olin hoitamassa ei kärsinyt. Päinvastoin olivat innoissaan kyselemässä kuka olen jne. Osa tykkäs kun annoin tehdä kampauksia omaan päähäni ja värittivät innoissaan tekemiäni piirrustuksia. Olivat tottuneet värittämään tietokoneella tulostettuja kuvia. Parissa päivässä sain koko porukan piirtämään omia teoksia.
Minulla ei ole alan koulutusta. Silti joka paikassa pyydettiin puhelinnumeroa että voisivat soittaa tuurauksiin.
Mielestäni tämä työ sopii hyvin luoville opiskelijoille ja eläkeläismummoille ketkä haluavat tehdä keikkaa.
Kuulostaa siltä, että voit olla hyvä hoitaja tai ainakin mainio sijainen. Varhaiskasvatuksen opettajan ammattiin kuuluu hyvin paljon muutakin kuin kampaamoleikit ja värityskuvat. Hoitajien on haastavaa työskennellä pitkään ilman opettajaa.
En ole tulossa töihin sinne, enkä muuallekaan päiväkotiin. Valmistuin vasta vakaopeks, mutta en jaksa sitä vastuuta, kiirettä ja melua. Vaihdan alaa, enkä ole ainut meistä yliopistolaisista. :)

Ymmärrän hyvin. Noihin sanoihin tämä työ tiivistyy: vastuu, kiire, melu.
Onko se muuten tavallista, että joku ryhmästä palkataan epäpäteväksi opeksi ja sitten haetaan hoitajaa ?

On. PK:seudulla näitä on todella paljon. Lähihoitaja, jopa esiopettajan paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole tulossa töihin sinne, enkä muuallekaan päiväkotiin. Valmistuin vasta vakaopeks, mutta en jaksa sitä vastuuta, kiirettä ja melua. Vaihdan alaa, enkä ole ainut meistä yliopistolaisista. :)
Ymmärrän hyvin. Noihin sanoihin tämä työ tiivistyy: vastuu, kiire, melu.
Yliopistokoulutetut varhaiskasvatuksen asiantuntijat eivät luonnollisesti tahdo metelin, kuran ja eritteiden täyttämään ruohonjuuritason työhön, vaan asiantuntijatyöhön niin kuin muutkin yliopistolaiset.
Iso virhe tehtiin siinä kohdassa, kun alettiin vaatia asiantuntijatason tutkintoa amistyyppiseen työhön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole tulossa töihin sinne, enkä muuallekaan päiväkotiin. Valmistuin vasta vakaopeks, mutta en jaksa sitä vastuuta, kiirettä ja melua. Vaihdan alaa, enkä ole ainut meistä yliopistolaisista. :)
Ymmärrän hyvin. Noihin sanoihin tämä työ tiivistyy: vastuu, kiire, melu.
Alemmin koulutetut eivät valita noista. He ovat kouluttautuneet lastenhoitoalalle eivätkä vaadi tai oleta mitään muuta.
Voisiko päiväkoteja alkaa korvata perhepäivähoidolla? Perhepäivähoitajista ei ole pulaa.
Vierailija kirjoitti:
Onko se muuten tavallista, että joku ryhmästä palkataan epäpäteväksi opeksi ja sitten haetaan hoitajaa ?
Taitaa olla. Itse petyin tajutessani, että kohta 5-vuotias lapseni ei vielä koskaan ole saanut muodollisesti pätevää varhaiskasvatusta. Luulin, että viimevuotinen vaka-open tehtävää ryhmässä hoitanut ope oli pätevä, mutta koska hän nyt jatkaakin samassa ryhmässä hoitajana vaka-open palattua perhevapaalta, näin ei tainnutkaan olla. No, se toki selittää paljon. Ihan todella paljon. Rutiinit ryhmässä ovat toimineet, eli lapset on turvallisesti säilytetty ja toki olen siitä kiitollinen. Mutta olen koko tämän pk-ajan ihmetellyt varhaiskasvatuksen laatua, kun homma tosiaankin on tuntunut lähinnä säilytykseltä. Arvostan ihan hirveästi koulutusta ja näkemystä varhaiskasvatuksessa, ja mielestäni vaka-opettajien työolot ja palkkaus ovat järkyttävä epäkohta.
Sanokaa mitä minä alkaisin tekemään, kun pitkän lomanikin jälkeen tuntuu etten jaksaisi työtäni päiväkodissa. Voisin opiskella vaka-opettajaksi, mutta kuten sanoin niin en jaksaisi enää tätä päiväkotityötä, koulutus kestäisi aikansa ja palkka nousisi ehkä pari sataa nykyisestä, ei kiitos ei todellakaan vastaisi edes sitä paperien pyörittämisen määrää mitä se toisi ihan perusarkeen lisää, puhumattakaan muusta työn sisällöstä ja kuormittavuudesta.
Tuntuu vain, että olen aivan umpikujassa, että mitä halvattua tässä alkaisi sitten tekemään, eläkeikäänkin vielä n.30v.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä lastentarhanopen hommassa niin kauheaa? Siisti sisätyö, paperien pyörittelyä työhuoneessa, ei ilta- eikä viikonlopputöitä. Palkka yli 2000.
Missäs noin helppo opettajan duuni on? En tunne yhtään . Kyllä ne opettajat painaa niska limassa ryhmässä ja kokoajan lisääntyy kaikenmaailman paperihommat ja tietokonetyöt. Meiltäkin lähti kaksi opettajaa ja kohta kolmas, todellakin kaikkensa tehneinä.
Uusia ei saa mistään,kukaan ei tule töihin vaikka opettajia on tässämaassa. Palkka ei ole juuri kummempi kun meillä hoitajilla, ei sillä juhlita.
Mitä tulee hlökuntavajeeseen,se on nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus että vedetään vajaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se muuten tavallista, että joku ryhmästä palkataan epäpäteväksi opeksi ja sitten haetaan hoitajaa ?
Taitaa olla. Itse petyin tajutessani, että kohta 5-vuotias lapseni ei vielä koskaan ole saanut muodollisesti pätevää varhaiskasvatusta. Luulin, että viimevuotinen vaka-open tehtävää ryhmässä hoitanut ope oli pätevä, mutta koska hän nyt jatkaakin samassa ryhmässä hoitajana vaka-open palattua perhevapaalta, näin ei tainnutkaan olla. No, se toki selittää paljon. Ihan todella paljon. Rutiinit ryhmässä ovat toimineet, eli lapset on turvallisesti säilytetty ja toki olen siitä kiitollinen. Mutta olen koko tämän pk-ajan ihmetellyt varhaiskasvatuksen laatua, kun homma tosiaankin on tuntunut lähinnä säilytykseltä. Arvostan ihan hirveästi koulutusta ja näkemystä varhaiskasvatuksessa, ja mielestäni vaka-opettajien työolot ja palkkaus ovat järkyttävä epäkohta.
Varhaiskasvatuksen käyttöönotto päiväkodeissa 2015 alkaen on tuonut aivan valtavan määrän paperitöitä lisää. Nykyisin ollaan siinä tilanteessa, että toiminnan ehtii suunnitella, mutta sitä ei useinkaan ehdi toteuttaa. Vrt. ennen päivähoitolain aikaan jolloin toiminta saatettiin toteuttaa ilmankin suunnitelmaa, jolloin samalla henkilökuntamäärällä pystyttiin toteuttamaan paljon enemmän toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole tulossa töihin sinne, enkä muuallekaan päiväkotiin. Valmistuin vasta vakaopeks, mutta en jaksa sitä vastuuta, kiirettä ja melua. Vaihdan alaa, enkä ole ainut meistä yliopistolaisista. :)
Ymmärrän hyvin. Noihin sanoihin tämä työ tiivistyy: vastuu, kiire, melu.
Alemmin koulutetut eivät valita noista. He ovat kouluttautuneet lastenhoitoalalle eivätkä vaadi tai oleta mitään muuta.
On tuon loukkauksena.
T. Se joka miettii mitä alkaisi tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se muuten tavallista, että joku ryhmästä palkataan epäpäteväksi opeksi ja sitten haetaan hoitajaa ?
Taitaa olla. Itse petyin tajutessani, että kohta 5-vuotias lapseni ei vielä koskaan ole saanut muodollisesti pätevää varhaiskasvatusta. Luulin, että viimevuotinen vaka-open tehtävää ryhmässä hoitanut ope oli pätevä, mutta koska hän nyt jatkaakin samassa ryhmässä hoitajana vaka-open palattua perhevapaalta, näin ei tainnutkaan olla. No, se toki selittää paljon. Ihan todella paljon. Rutiinit ryhmässä ovat toimineet, eli lapset on turvallisesti säilytetty ja toki olen siitä kiitollinen. Mutta olen koko tämän pk-ajan ihmetellyt varhaiskasvatuksen laatua, kun homma tosiaankin on tuntunut lähinnä säilytykseltä. Arvostan ihan hirveästi koulutusta ja näkemystä varhaiskasvatuksessa, ja mielestäni vaka-opettajien työolot ja palkkaus ovat järkyttävä epäkohta.
Varhaiskasvatuksen käyttöönotto päiväkodeissa 2015 alkaen on tuonut aivan valtavan määrän paperitöitä lisää. Nykyisin ollaan siinä tilanteessa, että toiminnan ehtii suunnitella, mutta sitä ei useinkaan ehdi toteuttaa. Vrt. ennen päivähoitolain aikaan jolloin toiminta saatettiin toteuttaa ilmankin suunnitelmaa, jolloin samalla henkilökuntamäärällä pystyttiin toteuttamaan paljon enemmän toimintaa.
Juuri näin. Lastenhoitajat eivät enää kelpaa suunnittelemaan. päivittäistä toimintaa. Sosionomit eivät kelpaa suunnittelemaan päivittäistä toimintaa. Vain ja ainoastaan yliopistokoulutuksella kelpaa suunnittelemaan viikottaiset askartelut. Ja muut.
Ihan tomiva järjestelmä ollaan tuhoamassa. Ja samalla heittämässä hukkaan valtava määrä tietotaitoa kun lastenhoitaja ei enää kelpas yhtään mihinkään.
Surettaa hyvien taitavien kollegojen puolesta. Samalla kun itse hukun työmäärän ja ryhmävasujen alle

Samaan aikaan lastenhoitajien (esim. lastenohjaajatutkinto) koulutus on pääosin juuri toiminnan suunnittelemisen opettelemista. Jos toiminnan suunnittelemista ei opetettaisi tuleville lastenhoitajille, voisi koulutuksen hyvin lyhentää esimerkiksi puolivuotiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Mitä vanhemmat voi tehdä?Ei ole heidän syy..heidän on mentävä töihin ihan sama mikä tilanne päiväkodissa
Meillä lapset on yksityisessä päivähoidossa, siellä on 2 hoitajaa ja 8 lasta. Aina välillä toisen hoitajan äiti käy mummoilemassa eli lukemassa satuja ja juttelemassa lasten kanssa. Kaikki on rauhallista, pientä ja toimivaa. Lapset saa kaikki olla yksilöitä. Maksaa vähän enemmän kuin kunnallinen hoito, mutta on todella sen arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se muuten tavallista, että joku ryhmästä palkataan epäpäteväksi opeksi ja sitten haetaan hoitajaa ?
Taitaa olla. Itse petyin tajutessani, että kohta 5-vuotias lapseni ei vielä koskaan ole saanut muodollisesti pätevää varhaiskasvatusta. Luulin, että viimevuotinen vaka-open tehtävää ryhmässä hoitanut ope oli pätevä, mutta koska hän nyt jatkaakin samassa ryhmässä hoitajana vaka-open palattua perhevapaalta, näin ei tainnutkaan olla. No, se toki selittää paljon. Ihan todella paljon. Rutiinit ryhmässä ovat toimineet, eli lapset on turvallisesti säilytetty ja toki olen siitä kiitollinen. Mutta olen koko tämän pk-ajan ihmetellyt varhaiskasvatuksen laatua, kun homma tosiaankin on tuntunut lähinnä säilytykseltä. Arvostan ihan hirveästi koulutusta ja näkemystä varhaiskasvatuksessa, ja mielestäni vaka-opettajien työolot ja palkkaus ovat järkyttävä epäkohta.
Varhaiskasvatuksen käyttöönotto päiväkodeissa 2015 alkaen on tuonut aivan valtavan määrän paperitöitä lisää. Nykyisin ollaan siinä tilanteessa, että toiminnan ehtii suunnitella, mutta sitä ei useinkaan ehdi toteuttaa. Vrt. ennen päivähoitolain aikaan jolloin toiminta saatettiin toteuttaa ilmankin suunnitelmaa, jolloin samalla henkilökuntamäärällä pystyttiin toteuttamaan paljon enemmän toimintaa.
Juuri näin. Lastenhoitajat eivät enää kelpaa suunnittelemaan. päivittäistä toimintaa. Sosionomit eivät kelpaa suunnittelemaan päivittäistä toimintaa. Vain ja ainoastaan yliopistokoulutuksella kelpaa suunnittelemaan viikottaiset askartelut. Ja muut.
Ihan tomiva järjestelmä ollaan tuhoamassa. Ja samalla heittämässä hukkaan valtava määrä tietotaitoa kun lastenhoitaja ei enää kelpas yhtään mihinkään.
Surettaa hyvien taitavien kollegojen puolesta. Samalla kun itse hukun työmäärän ja ryhmävasujen alle
Toisaalta pätevä LTO teki suunnitelman vartissa ja on sen jälkeen lapsiryhmässä mukana. Harmi, että suurin osa varhaiskasvattajista luulee, että suunnitelmaa pitää tehdä 35 tuntia viikossa. Nykymalli unohti lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä valiteta pikku asioista. Sydäntä riipii kun afganistanilaiset nostivat aitojen yli vauvojaan ja lapsiaan että pääsisivät jenkkeihin. Mielummin antavat lapsensa pois kuin laittavat avioliittoon 12-vuotiaana.
Suomessa itketään aivan turhasta. On puhtaat päiväkodit missä laadukasta ruokaa jne.
Itse tein Seuren kautta Helsingissä keikkaa. Väitän että kukaan lapsista keitä olin hoitamassa ei kärsinyt. Päinvastoin olivat innoissaan kyselemässä kuka olen jne. Osa tykkäs kun annoin tehdä kampauksia omaan päähäni ja värittivät innoissaan tekemiäni piirrustuksia. Olivat tottuneet värittämään tietokoneella tulostettuja kuvia. Parissa päivässä sain koko porukan piirtämään omia teoksia.
Minulla ei ole alan koulutusta. Silti joka paikassa pyydettiin puhelinnumeroa että voisivat soittaa tuurauksiin.
Mielestäni tämä työ sopii hyvin luoville opiskelijoille ja eläkeläismummoille ketkä haluavat tehdä keikkaa.
Kuulostaa siltä, että voit olla hyvä hoitaja tai ainakin mainio sijainen. Varhaiskasvatuksen opettajan ammattiin kuuluu hyvin paljon muutakin kuin kampaamoleikit ja värityskuvat. Hoitajien on haastavaa työskennellä pitkään ilman opettajaa.
Tarkoitukseni oli siis vain tehdä keikkaa opiskelujen ohessa. En itse ehkä menisi noin huonosti palkattuun työhön yliopisto tutkinnolla.
Ja ei haittaisi yhtään jos oman lapseni päivät koostuisivat hoitajien/opiskelijoiden/eläkeläisten suunnittelemista päivistä. Kuitenkin rutiinit samat; aamupala, ohjelmaa, lounas, lepo, välipala, ohjelmaa/ulkoiltua. Kyllä siihen kuka vaan osaa suunnitella ohjelmaa/taidetta/liikuntaa/metsäretki jne.
Itse olen ainakin opettanut omat lapset kotona lukemaan, numerot ja perus laskut. Yleissivistykseen liittyviä asioita käydään päivittäin läpi esim. Ajankohtaisten asioiden käsittelyssä. Eskari on niille hyvä keillä ei ole kotona valmiuksia opettaa mitään. Omat lapset on olleet fiksuja ekaluokkalaisia; heille olisi hyvin riittänyt epäpätevän open suunnitelmat.
Tein keikkaa myös useissa eri eskareissa; tehtävät oli naurettavan helppoja niille fiksuimmille lapsille. Saivat tehtyä 5minuutissa tehtävän mihin oli varattu puoli tuntia. Että ei ne ammattilaisetkaan aina siellä onnistu. Näiden nopeiden kanssa sitten harjoittelin tehtävän uusiksi esim. Englanniksi sillävälin kun vaka ope opetti niitä hitaita.
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa mitä minä alkaisin tekemään, kun pitkän lomanikin jälkeen tuntuu etten jaksaisi työtäni päiväkodissa. Voisin opiskella vaka-opettajaksi, mutta kuten sanoin niin en jaksaisi enää tätä päiväkotityötä, koulutus kestäisi aikansa ja palkka nousisi ehkä pari sataa nykyisestä, ei kiitos ei todellakaan vastaisi edes sitä paperien pyörittämisen määrää mitä se toisi ihan perusarkeen lisää, puhumattakaan muusta työn sisällöstä ja kuormittavuudesta.
Tuntuu vain, että olen aivan umpikujassa, että mitä halvattua tässä alkaisi sitten tekemään, eläkeikäänkin vielä n.30v.
Ryhdy ammattimaiseksi sijaisvanhemmaksi?
Sama juttu meidän päiväkodin kahdessa ryhmässä. Epätoivoista!