Lue keskustelun säännöt.
En vaan jaksa enää 6v tytärpuoltani :(
11.09.2014 |
Tilanne meillä se, että miehen lapsi edellisestä suhteesta on aivan järkyttävän mustis pikkusisarelleen, joka nyt 9kk. Tytön oma äiti on narkkari, ja tyttö on asunut isällään heidän erosta asti, eli siitä asti kun tyttö oli alle 2v. Äitiään tavannut/tapaa säännöllisen epäsäännöllisesti - riippuen siitä missä kunnossa äiti milloinkin on.
Minä olen kuviossa ollut mukana 3v, ja meille muotoutui tytön kanssa alusta pitäen tosi tiivis ja lämmin suhde, koen, että on pitänyt ja pitää mua itselleen hyvin tärkeänä ja turvautuu muhun, sanookin äidiksi. Mun ja miehen yhteisen lapsen syntymä vaan ollut odottamaton kriisi - en osannut odottaa tytöltä tällasta reagointia kun kuitenkin oli innoissaan pikkusisaruksesta ja odotti tätä innolla.
Nyt vaan tilanne mennyt koko ajan pahempaan ja pahempaan suuntaan. Tyttö lyö, sylkee, puree, potkii, sanoo nauraen että haliuaa ja aikoo tappaa pikkusiskon. Ollaan oltu perheneuvolaan yhteydessä, olen viettänyt esikoisen kanssa "laatuaikaa" jne, mikään ei tunnu auttavan, tilanne vaan pahenee. Tyttö sanoo suoraan, että haluaa vauvasta eroon ja se ei kuulu meidän perheeseen. Kukaan ei tunnu ottavan vakavasti. Esikoinen on eskarissa ja siellä kaikki ok. Kotona vaan on kauhea ja nimenomaan mulle ja vauvalle, isä ei mitään "niin kamalaa" eroa ole huomennut, kun on paljon töissä. Tytön biologinen äiti on nyt siinä kunnossa, ettei tyttö ole voinut tavat häntä moneen kuukauteen, mutta tämä nyt ei ole mitenkään uutta.
Minä vaan alan olla niin väsyksissä. Rakastan isompaa tyttöä kuin omaani, olen aina rakastanut ja huolehtinut. Viime kuukausien ja etenkin viikkojen aikana vaan jotain on muuttunut. Tuo isomman tytön avoin viha ja inho ja inhottavat puheet ja teot.. tiedän että hän on lapsi vasta, mutta eka kertaa nyt huomaan toivovani, että olisipa jossain muualla. Ja etten enää tunne samaa kuin ennen häntä kohtaan :(
Mitä mä teen? Paha olla.
Kommentit (166)
Kyllä mäkin suosittelen todella lastenpsykiatrista tahoa auttamaan. Olet hienosti jaksanut ap, tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, onko tuo niin sairasta käytöstä, itse ilmoitin pikkusiskon synnyttyä vanhemmilleni, että aion tappaa sen, ja vihasin sitä aluksi.
Ja ollaan ihan täyssisarukset, ja olen ihan normaali, en mikään sosiopaatti, enkä siis tappanut siskoani, hyvin tulemme toimeen ja oltiin parhaat kaverit pienenä.
Olin myös kiivennyt nukkumaan pikkusiskon vaunuihin, joten nuo tappouhkailut oli osaltani varmaan jotain mustasukkaisuutta.
Olette lastensuojelun asiakasperhe, joten helpointa on varata aika sosiaalityöntekijällenne. Varaa sinä aika ja pyydä, että mies tulisi tapaamiseen mukaan. Jos ei halua, niin sitten ei tule. Kerro sossulle tytön ongelmista ja pyydä että auttaisi pikaisen psykiatrin ajan saamisessa.
Toinen vaihtoehto on mennä yksityiselle. Mutta se tulee kalliiksi.
Kannattaa toimia nyt heti, jotta asiat eivät pahene. Jos mies kieltää avun hakemisen, tee lastensuojeluilmoitus. Outo isä, jos ei halua apua lapselleen.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 15:04"]
Ap:lle tsemppiä tilanteeseen. Olen itse tahattomasti lapseton mutta lapsipuoli on. Todella rajuja tilanteita käytiin läpi ja saimme tukea koulupsykologilta. Vaadi myös mieheltäsi enemmän tukea!
[/quote]
Miehellähän tässä on kaksi biologista lasta. Mä menisin itse töihin ja antaisin miehen hoitaa lapsia vähän aikaa, jotta näkisi ja uskoisi mikä tilanne on. Ilman miestä et saa asiaa hoidettua jos vanhempi lapsi ei ole laillisesti sinun (perheen sisäinen adoptio).
[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 15:21"]
[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 15:01"]
6: mikä ihme sinua vaivaa? Minulla myös oli hankala tytärpuoli kunnes sai apua kunnolla asioihin. Ja olisin lyönyt jos joku olisi tuollaista möläytelllyt. Tahraat lapsettomien mainetta tuollaisella käytöksellä.
[/quote]
No hei, eihän lapsettomat osaa mitään näitä juttuja. Ei ole kokemusta, eikä kykyä eläytyä ja ymmärtää. Kunpa jättäisivät vastaamatta.
[/quote]
Monilla lapsettomilla on sisaruksia, jotka eivät välttämättä ole olleet niitä herranterttuja, niin kuin jo ykkössivullakin tuli selväksi (esim. vast.no. 15). Sinusta heidän kokemuksensa perhe-elämästä ei ole arvokasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitus on selvä provo. Sen huomaa siitä, että tarina saa aina uusia käänteitä ja te lähdette kaikkiin täysillä mukaan närkästymään ja provoilija saa jonkun tyydytyksen vallastaan.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 15:02"]
Aloitus on selvä provo. Sen huomaa siitä, että tarina saa aina uusia käänteitä ja te lähdette kaikkiin täysillä mukaan närkästymään ja provoilija saa jonkun tyydytyksen vallastaan.
[/quote]
mitä käänteitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko sanonut tytölle noista seuraamiseen ja inhoamiseen liittyvistä kommenteista, että noin ei saa sanoa. Kerrot varmaan myös tytölle samalla, miten pikkuinen tykkää siskosta ja seuraa siksi ja että tytön tehtävä on olla esikuva pienelle.
Vaikuttaa siltä, että olet myötäillyt liikaa tytön tuntemuksia. Voit aivan hyvin todeta jämäkästi, että noin ei puhuta ja käyttäydytä tässä talossa. Että tytöt ovat sisaruksia ja sisarukset ovat yhtä tärkeitä perheenjäseniä. Yhdessä te olette perhe, jossa kunnioitetaan ja rakastetaan toisia - ei inhota. Myös isän olisi syytä kantaa vastuuta tilanteessa. Olisiko ehkä koko perheen syytä käydä yhdessä juttelemassa tilanteesta. Jos neuvola ei suostu auttamaan VAADI sieltä saada tietoosi taho, joka voi auttaa.
Tilanteessa ei helpota se, että olet vauvan kanssa itse henkisesti herkempänä. Yritä kuitenkin muistaa, että tyttö on haavoitettu lapsi, mutta sinun tehtäväsi aikuisena on hellästi ja silti voimakkaasti ohjattava häntä oikeaan suuntaan. Lapsikin osaa manipuloida ja käyttää hyväksi aikuisen liiallista kiltteyttä, vaikka ei ymmärrä seuraamuksia omaan kehitykseensä. Löytyisikö kirjastosta mitään opusta tueksesi? Vakava keskustelu miehesi kanssa on nyt myös paikallaan!
Hei HALOO AP! Rajat on rakkautta! Eihän isosisko saa muillekkaan jaella tappouhkauksia! Ole hyvä ja päästä itsesi irti! Suutu ja vaikka sitten huudat isosiskolle, että ketään ei haukuta saatika tapeta ja, että tuollainen käytös loppuu alkuunsa! Jos ei lopu niin rangaistus joka ikisen öykkäröinnin päälle. Johdonmukaisesti, ei silloin tällöin. JA SE ISÄ SIELTÄ KULISSEISTA NÄYTTÄMÖLLE! Isä kun ärähtää niin eiköhän ääni kellossa ala muuttumaan. Ja kun alkaa, sitten alkaa kehuminen - kun on aihetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos taas kommenteista. Niin oikeassa olette monessa asiassa. Liian kiltti olen ollut tyttöä kohtaan, jotenkin vaan alusta saakka se asetelma oli sellainen, että säälin häntä niin kovasti (sääli on sairautta?, ehkä), pidin jotenkin "särkyvänä", halusin vain hoivata ja tuottaa korjaavia kokemuksia, pitää huolta, ja kun tyttö itse niin voimakkaasti takertuikin minuun, ajattelin, että minä en ainakaan sinua ikinä satuta. Jotenkin se on jäänyt päälle. :(
Torun häntä kyllä ja yritän vedota tunteisiinsa rumista puheistaan, se vaan ei tunnu toimivan. Rangaistukset meillä lähinnä jonkun kivan asian kieltämistä, mutta silloinkin tyttö "kostaa" pikkusiskolle kohtelemalla entistä rumemmin. Jäähypenkki ei ole tämän lapsen kohdalla koskaan toiminut, kun hän saa raivarin, on kovan työ takana saada hänet pidettyä edes "jäähyhuoneessa" (omassa huoneessaan), kirkuu ja hakkaa ovea, paiskoo tavaroita ja rikkoo kaiken minkä käsiinsä saa. Palkitsemissysteemiä kokeiltiin tarroilla, sen "tarrajulisteenkin" tyttö repi ja huusi miten ei välitä mun tyhmistä tarroista.
Isäänsä olen ollut tosi pettynyt tässä tilanteessa, ihan liian yksin on jättänyt mut. Hän ei muka huomaa mitään niin kauheaa, hyssyttelee ja väittää että liioittelen koska olen vaan väsynyt. Kuitenkin itse pakenee töihinsä eikä saa tyttöön sitäkään vähää otetta jonka minä saan. Ehkä joku puolustusreaktio häneltä,ei halua myöntää tilannetta jotta sitä ei tarvitsisi kohdata?
Suhteessa tytön biologiseen äitiin tunteeni on kaksijakoinen - sossujen puolesta meidän ei "tarvitsisi" antaa äidin tavata lasta ollenkaan, koska ei ole onnistunut antamaan puhtaita seuloja säännöllisesti mitä sossu edellyttää valvottuihin säännöllisiin tapaamisiin. Ollaan kuitenkin annettu äidin tavata lasta "epävirallisesti" aina silloin kun on ollut selvänä, kun kuitenkin se biologinen äiti on tytöllen tärkeä - hyvin kuvaavaa, että viimeksi kun tapasivat, äiti oli letittänyt tytön hiukset, ja sitä lettiä ei saanut avata päiväkausiin :( En tiedä, rikkovatko nuo tapaamiset lasta vaan lisää, asiantuntija kun en ole. Mutulla tässä on menty, monenlaisia keskenään eriäviä neuvoja on saatu. ap
minusta näät ihan liikaa vaivaa sen kersan eteen joka ei ees oo omasi. jos isä ei ota vastuuta niin lähtisin ite vauvoineni muualle. elämänne kuulostaa todella rankalta enkä usko että helpottaa ainakaan kun tuo vanhempi kersa selkeesti ei ole ihan terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanne on paljon vakavampi kuin moni täällä haluaa uskoa. Tyttö välittömästi lapsipsykiatrille, ei enää minnekään perheneuvoloihin.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 16:14"]
Tilanne on paljon vakavampi kuin moni täällä haluaa uskoa. Tyttö välittömästi lapsipsykiatrille, ei enää minnekään perheneuvoloihin.
[/quote]
Miten sinne lastenpsykiatrille sitten pääsee? Kuten jo alussa kirjoitin, tuntuu, ettei kukaan oikeasti ota tätä asiaa vakavasti. Ja minä en ole lapsen virallinen huoltaja, joten jos ja kun isä ei näe tarpeelliseksi, en ilmeisesti voi tehdä mitään? Eskarissa tyttö on ihan "normaali", eli siellä ei olla oltu huolestuneita mistään. Kuitenkin minä vietän hänen kanssaan eniten aikaa ja tiedän miten asiat ovat. Tiedän myös sen, että oma jaksamiseni alkaa olla aika äärirajoilla. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi itku. Eikö isä todellakaan näe eikä kuule, mitä teillä tapahtuu?
ap mitä kuuluu?? onko asia edennyt?
Luin koko ketjun läpi vasta nyt ja kyyneleet valuivat useammassakin kohdassa. Nostan ap:lle hattua, olet tosiaan ihana äiti(puoli) tytölle. Mitään muuta ns. uutta en osaa sanoa kuin tuohon että mies vähättelee: auttaisiko jos luetuttaisit miehellä tämän ketjun, avaisiko se miestä näkemään asiat erilailla?
Hurjasti voimia. Olet ihana!
Kerroit että mies "pakenee" perheen tilannetta töihin eikä "näe" tyttärensä pahaa oloa. Jäin miettimään pakeniko todellisuutta myös silloin kun oli yhdessä exänsä kanssa? Jos kyllä niin ei ihme että lapsi tuntee olonsa turvattomaksi ja hylätyksi ja takertuu sinuun kaikin keinoin.
Keskustelisin miehen kanssa vielä kerran. Pakotat kuuntelemaan, kerrot omasta ja isomman lapsen pahasta olosta. Kysy mieheltä haluaako tämä isomman lapsen hukkuvan pahan olonsa kanssa samaan maailmaan kuin bioäiti.