Lue keskustelun säännöt.
En vaan jaksa enää 6v tytärpuoltani :(
11.09.2014 |
Tilanne meillä se, että miehen lapsi edellisestä suhteesta on aivan järkyttävän mustis pikkusisarelleen, joka nyt 9kk. Tytön oma äiti on narkkari, ja tyttö on asunut isällään heidän erosta asti, eli siitä asti kun tyttö oli alle 2v. Äitiään tavannut/tapaa säännöllisen epäsäännöllisesti - riippuen siitä missä kunnossa äiti milloinkin on.
Minä olen kuviossa ollut mukana 3v, ja meille muotoutui tytön kanssa alusta pitäen tosi tiivis ja lämmin suhde, koen, että on pitänyt ja pitää mua itselleen hyvin tärkeänä ja turvautuu muhun, sanookin äidiksi. Mun ja miehen yhteisen lapsen syntymä vaan ollut odottamaton kriisi - en osannut odottaa tytöltä tällasta reagointia kun kuitenkin oli innoissaan pikkusisaruksesta ja odotti tätä innolla.
Nyt vaan tilanne mennyt koko ajan pahempaan ja pahempaan suuntaan. Tyttö lyö, sylkee, puree, potkii, sanoo nauraen että haliuaa ja aikoo tappaa pikkusiskon. Ollaan oltu perheneuvolaan yhteydessä, olen viettänyt esikoisen kanssa "laatuaikaa" jne, mikään ei tunnu auttavan, tilanne vaan pahenee. Tyttö sanoo suoraan, että haluaa vauvasta eroon ja se ei kuulu meidän perheeseen. Kukaan ei tunnu ottavan vakavasti. Esikoinen on eskarissa ja siellä kaikki ok. Kotona vaan on kauhea ja nimenomaan mulle ja vauvalle, isä ei mitään "niin kamalaa" eroa ole huomennut, kun on paljon töissä. Tytön biologinen äiti on nyt siinä kunnossa, ettei tyttö ole voinut tavat häntä moneen kuukauteen, mutta tämä nyt ei ole mitenkään uutta.
Minä vaan alan olla niin väsyksissä. Rakastan isompaa tyttöä kuin omaani, olen aina rakastanut ja huolehtinut. Viime kuukausien ja etenkin viikkojen aikana vaan jotain on muuttunut. Tuo isomman tytön avoin viha ja inho ja inhottavat puheet ja teot.. tiedän että hän on lapsi vasta, mutta eka kertaa nyt huomaan toivovani, että olisipa jossain muualla. Ja etten enää tunne samaa kuin ennen häntä kohtaan :(
Mitä mä teen? Paha olla.
Kommentit (166)
[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 15:01"]
Samaa voi tapahtua myös ihan kokonaisille isosisaruksille. Ainoa ero on, että omia lapsia sinä et "voi" lakata rakastamasta, vierasta kylläkin. Olethan puhunut tytölle hänen isosta, mahtavasta ja esimerkillisestä isosiskon roolista?
[/quote]
Kyllä olen, olen puhunut! Ja raskausaikana tyttö niin ihanasti odottikin pikkusiskoa, halaili mahaani ja jopa kertoi sille tarinoita, oikeasti niin ihanasti osallistui että oikein alkaa itkettää vieläkin kun mietin :'( Sitten vaan jotain tapahtui, ehkä hänelle selkisi liian konkreettisesti se, että nyt tuli joku muu joka myös on tärkeä mulle ja isälle ja josta täytyy huolehtia. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 15:01"]
6: mikä ihme sinua vaivaa? Minulla myös oli hankala tytärpuoli kunnes sai apua kunnolla asioihin. Ja olisin lyönyt jos joku olisi tuollaista möläytelllyt. Tahraat lapsettomien mainetta tuollaisella käytöksellä.
[/quote]
No hei, eihän lapsettomat osaa mitään näitä juttuja. Ei ole kokemusta, eikä kykyä eläytyä ja ymmärtää. Kunpa jättäisivät vastaamatta.
Tyttö on jäänyt varhaislapsuudessaan vaille turvaa, ja nyt ehkä alitajuisesti pelkää samaa. Kokee pikkusiskon eri tavalla uhkana kuin turvallisen kiintymyssuhteen kokenut lapsi. Lue kiintymyssuhteen kehittymisestä vaikka netistä.Narkkien lapset ovat juuri niitä joille tämä kiintymyssuhteen muodostuminen on suuri ongelma, tarvitte APUA.
Älä nyt ainakaan ap koe syyllisyyttä siitä, että olet tilanteeseen väsynyt. Minulla on yksi lapsista ajoittain tosi haastava erityislapsi, ja rankimpina aikoina todellakin toivoisin välillä että lapsi olisi jossain muualla VAIKKA HÄN ON OMA LAPSENI. Ihminen ei jaksa loputtomiin, eikä se silti tarkoita etteikö rakastaisi tai yrittäisi!
Minusta tuo tilanne vaatii nyt ihan kriisiajan sinne perheneuvolaan ja välittömästi aloitettavat kuntoutustoimenpiteet. Esikoinen on varmasti tosi traumatisoitunut alun perinkin, ja siihen vielä päälle nuo mustasukkaisuusjutut jotka voivat joskus suistaa "normaalinkin" lapsen raiteiltaan. Vaaditte apua, ja vaadit myös isää olemaan nyt ihan täysillä jutussa mukana. Tässä on koko perheen tulevaisuudesta kyse.
Ja samaa mieltä tuosta, että esikoinen testaa nyt oikein kovimman kautta hylkäättekö hädän hetkellä. Älkää tehkö sitä. Lapsi on kärsinyt jo ihan liikaa muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 15:00"]
Isän puolen isovanhemmat on kuolleet, äidin puolelta toinen alkkis ja toinen tuntematon. Eli ei apua sieltä. Perheneuvolasta vinkkasivat vaan isomman lapsen huomiointia. En usko, että siitä on enää kyse. Minä ihan oikeasti olen huomioinut tyttöä, voin rehellisesti sanoa, että vauvan kustannuksella jopa. ap
[/quote]
No entä jos tyttö ei vaan oikeasti ole tajunnut, että tuo ei ole ok, jos saa huonolla käytöksellä aina vaan enemmän huomiota ja rakkautta? Millaisia rangaistuksia tyttö saa käytöksestään?
Kaverisuhteita tytölle ja että kiinnittäisi huomiota niihin asioihin. Sitten joku harrastus joka on säännöllinen, vaikka ratsastus. Isä ottamaan aikaa lapselle ja kuskaamaan harrastuksiin. Tukiperhettäkin voi yrittää hänelle saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidä vauvan puolta, reilusti. Meinaan että näytä esimerkilläsi, että sinä pystyt puolustamaan myös isompaa lasta. Tuon ikäinen on vielä "korjattavissa". Näytä, että olet aikuinen, sinä määräät. Ei rangaistuksen ja pelon kautta, vaan... miten sen oikein osaisi alleviivata: rakastat molempia, suojelet molempia maailmalta. Vedät rajat, seisot jalat maassa.
Joskus äidin homma on vaan olla paikallaan ja ottaa vastaan.
Kun omat lapset oli pieniä niin oli aika havahduttavaa tajuta, että joskus oli paras mahdollinen kasvattaja ihan vaan sillä, että oli paikalla. Ei tarvinnut opastaa, kehua, mennä väliin - riitti kun tarkkaili tilannetta ja hymyili aina kun pienet kasvot kääntyivät päin.
Mä olin tuollainen lapsi. Oma äiti lähti, kun oli 2 v ja siitä jäi iso trauma tunnekehitykseen. Kun isän vaimo sai lapsen, pienessä päässäni kuvittelin, että taas peli menetetty. Että.kohta nuokin huomaa millainen paska olen ja lähtee. Purin vihaani sisarpuoleeni, joskaan en fyysiseati. Se oli kauhea tunne, sillä kuitenkin rakastin siskoani ja lapsena en osannut käsitellä ristiriitaisia tunteita. Onneksi isäni vietti paljon aikaa kanssani ja äitipuoli otti mukaan vauvanhoitoon. Minulle kerrottiin päivittäin, että minua rakastetaan. Tilanne rauhoittui ajan kanssa ja suuri kiitos perheelleni jaksamisesta ja rakkaudesta. Nyt aikuisena siskopuoli on paras ystäväni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 15:21"][quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 15:01"]
6: mikä ihme sinua vaivaa? Minulla myös oli hankala tytärpuoli kunnes sai apua kunnolla asioihin. Ja olisin lyönyt jos joku olisi tuollaista möläytelllyt. Tahraat lapsettomien mainetta tuollaisella käytöksellä.
[/quote]
No hei, eihän lapsettomat osaa mitään näitä juttuja. Ei ole kokemusta, eikä kykyä eläytyä ja ymmärtää. Kunpa jättäisivät vastaamatta.
[/quote]
Minä olin tuo joka kysyi tuota ensin. Olen lapseton äitipuoli. Lapseton siis itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee vauvasta "tytön" vauva, josta tyttökin on vastuussa. Pieni lapsi, joka tarvitsee tyttöä tosi paljon. Herätä siis empatiatunteita joillakin keinoilla. Laita tyttö syöttämään, leikittämään jne. Osoita, että vauva tarvitsee häntä tai muuten vauva on surullinen.
Tuossa on nyt monta asiaa, jotka pitää saada kuntoon.
1) Lapsen pitää saada apua tunteidensa käsittelyyn. Hän on peloissaan, vihainen ja kateellinen. Hänen pitää saada purkaa ne tunteet turvallisesti ja niin, ettei menetä äitipuolensa rakkautta. Eikö siellä perheneuvolassa lapsi pääse esim. psykologille säännöllisesti?
2) Hanki myös itsellesi apua. Olet väsynyt etkä jaksa rakastaa pikku hirviötä. Tarvitset luvan olla rakastamatta. Et voi tietenkään näyttää sitä lapselle, koska siitähän ongelmat vain lisääntyisivät mutta tarvitset sen tunteen, että on ok, vaikka et häntä nyt rakastakaan. Voit silti olla hyvä vanhempi.
3) Isän pitää alkaa ottaa rooliaan vakavammin. Isolle tytölle selkeää isäaikaa ja selkeää äitipuoliaikaa esim. kummankin kanssa jokin harrastus (uinti, tanssi, hiihto, luistelu tms.). Isäaikaa voisi kuitenkin olla enemmänkin, jotta vauva saa välillä olla rauhassa äidinkin kanssa.
4) Lapselle kylään kavereita, joilla on myös vauva talossa. Esimerkki näissäkin on hyväksi.
5) Ihan normaalit rutiinit. Huonoa käytöstä ei sallita, hyvää palkitaan/kehutaan. Silti joka päivä - vaikka mitä olisi tapahtunut - sanotaan, että häntä rakastetaan. Voisi olla hyvä myös käydä läpi lapsen kanssa raskausaikaa ja sitä, miten hän innolla odotti sitä vauvaa. Siinä voisi olla se turvallinen keino paitsi kehua lasta niin kuulla, mitä hänen mielessään nyt myllertää. Aiheesta voisi myös lukea. Ihan tavallisissakin perheissä on kateutta ja mustasukkaisuutta, ihan fyysistäkin sellaista, sisarusten välillä.
Luulen, että reagoinnillasi tahtomattasi vahvistat lapsen epävarmuutta ja kateutta. Voisi olla hyvä, jos miettisit etukäteen miten reagoit lapsen ilkeilyihin, sanoihin ja tekoihin. Mitä tulee rangaistukseksi? Mitä sanot sen jälkeen? Mistä asioista voit kehua? Ehkä olet niin aidosti järkkyttynyt ja peloissasi, että lapsi kokee tietynlaista vallantunnetta, hänen käytöksensä ns. tehoaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis ymmärsinkö oikein, että tytön äiti narkkari ja äidinäiti alkoholisti? Tästä pienestä tytöstä on hyvää vauhtia tulossa kolmannen polven syrjäytynyt, addikti, jos hän ei nyt saa apua. Olet todella tärkeässä asemassa, isä toki myös, sillä suuntaviivat loppuelämälle luodaan nyt. Yrittäkää katkaista tuo päihdekierre, joka kulkee sukupolvesta toiseen. Tod näk mummon vanhemmat ovat sodan käyneet läpi, ja sieltä asti turvattomuus ym mennyt eteenpäin suvussa. Pelasta yksi lapsi elämälle, ap! Yritä jaksaa! Hae ammattiapua tiukasti!
Siis miksi lapsi ei jo käy psykologilla?!!! Vauhtia nyt asiaan! Tinkikää vaikka muusta ja yksityiselle, hus!
KATSOKAA SITÄ SUPERNANNYA JA TEHKÄÄ SEN MUKAAN.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 14:56"]
Laittaisin sijoitukseen isomman.
Niin pahalta kuin kuulostaakin..
Kokemusta on.
[/quote]
Voi herran isä näitä idiootteja täällä ; laittaisin isomman sijoitukseen. Voi v...u miten järkyttäviä ihmisiä täällä. Oliskohan munkin aikoinaan pitänyt tehdä niin, että laittaa keskimmäinen lapsistamme sijoitukseen , kun oli niin kauhean mustasukkainen nuorimmasta ja temppuili minkä kerkesi. Onneksi en laittanut vaan hain apua perheneuvolasta ja saimmekin sitä. Koettakaa nyt ( jos mitenkään noilla aivoilla mahdollista ) tajuta ettei lapset ole mitään koiranpentuja.
Tuo ei tule helpottumaan, lapsi on hyvin traumatisoitunut ja tulee testaamaan teitä maailman tappiin ellei sitten halua itse apua ongelmiinsa. Vaikka olisitte jättäneet lapsen hankkimatta niin kyllä ne ongelmat olusi jossain vaiheessa tulleet esille, viimeistään parisuhteessa.
Saako lapsi siis laatuaikaa olemalla tuhma? Mitä jos homma menisi vanhanaikaisesti toisin päin - jos olet tuhma, menet huoneeseesi. Ja tehtäisiin ihan selväksi, että pitää olla sievästi jos haluaa että tehdään kivoja juttuja? Voihan siitä seurata salakavalaa pienemmän vahingoittamista, että en sitten tiedä toimiiko sekään. Toisaalta sitä voi esiintyä ihan yhtä paljon nytkin.