Lue keskustelun säännöt.
En vaan jaksa enää 6v tytärpuoltani :(
11.09.2014 |
Tilanne meillä se, että miehen lapsi edellisestä suhteesta on aivan järkyttävän mustis pikkusisarelleen, joka nyt 9kk. Tytön oma äiti on narkkari, ja tyttö on asunut isällään heidän erosta asti, eli siitä asti kun tyttö oli alle 2v. Äitiään tavannut/tapaa säännöllisen epäsäännöllisesti - riippuen siitä missä kunnossa äiti milloinkin on.
Minä olen kuviossa ollut mukana 3v, ja meille muotoutui tytön kanssa alusta pitäen tosi tiivis ja lämmin suhde, koen, että on pitänyt ja pitää mua itselleen hyvin tärkeänä ja turvautuu muhun, sanookin äidiksi. Mun ja miehen yhteisen lapsen syntymä vaan ollut odottamaton kriisi - en osannut odottaa tytöltä tällasta reagointia kun kuitenkin oli innoissaan pikkusisaruksesta ja odotti tätä innolla.
Nyt vaan tilanne mennyt koko ajan pahempaan ja pahempaan suuntaan. Tyttö lyö, sylkee, puree, potkii, sanoo nauraen että haliuaa ja aikoo tappaa pikkusiskon. Ollaan oltu perheneuvolaan yhteydessä, olen viettänyt esikoisen kanssa "laatuaikaa" jne, mikään ei tunnu auttavan, tilanne vaan pahenee. Tyttö sanoo suoraan, että haluaa vauvasta eroon ja se ei kuulu meidän perheeseen. Kukaan ei tunnu ottavan vakavasti. Esikoinen on eskarissa ja siellä kaikki ok. Kotona vaan on kauhea ja nimenomaan mulle ja vauvalle, isä ei mitään "niin kamalaa" eroa ole huomennut, kun on paljon töissä. Tytön biologinen äiti on nyt siinä kunnossa, ettei tyttö ole voinut tavat häntä moneen kuukauteen, mutta tämä nyt ei ole mitenkään uutta.
Minä vaan alan olla niin väsyksissä. Rakastan isompaa tyttöä kuin omaani, olen aina rakastanut ja huolehtinut. Viime kuukausien ja etenkin viikkojen aikana vaan jotain on muuttunut. Tuo isomman tytön avoin viha ja inho ja inhottavat puheet ja teot.. tiedän että hän on lapsi vasta, mutta eka kertaa nyt huomaan toivovani, että olisipa jossain muualla. Ja etten enää tunne samaa kuin ennen häntä kohtaan :(
Mitä mä teen? Paha olla.
Kommentit (166)
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 18:33"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 18:28"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 09:32"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 09:19"]
Oletko ottanut vanhemman tytön mukaan vauvan hoitamiseen? Jos et niin ota. Sun täytyy lujittaa lasten sidettä. Esim.jos vauva hymyilee siskolle, sanot että vauva hymyilee sulle kun tykkää susta. Tai jos isosisko tekee jotain kittiä vauvan hyväksi niin muistat kehua.. sanot, että kiitos äidin pikku apuri. Tyttö huomaa, että saa pikku siskon kautta positiivista huomiota, eikä hän enää ajattele, että vauva tuli ja syrjäytti hänet. Muista siis kehuminen!
[/quote]
Kyllä minä olen ottanut isomman mukaan, ja kehunut kaikesta mistä suinkin vaan kehumista voi keksiä. Jotenkin vaan tuntuu niin pahalta, kun tyttö kommentoi jatkuvalla syötöllä, miten vauva näyttää pelkästään typerältä kun se hymyilee , ja ruma se on muutenkin. Haisee pahalle ja voi, kun ei se mitään osaa. Pikkusisko on aidon kiinnostunut isommasta siskosta, innoissaan konttaa perään ja vastaan saa vaan tönimisiä ja ilkeän ilmeen ja moitteet miten "oot niin tyhmä ja ruma, älä seuraa mua, etkö tajua että inhoan sua". Multa kyselee että itkisitkö ja miten paljon itkisit jos "tuo" kuolisi?
Kiitos paljon teille kaikille vastaajille, luen kun ehdin paremmalla ajalla vielä uudestaan ihan ajatuksen kanssa kaikki viestit, olen todella ihan hukassa ja kyllä, tavallaan ihan säikkynä ja paniikissa koko ajan, vaikka sen tietysti yritän peittää lapsilta. Näen painajaisia miten isompi on tappanut vauvan ja nauraa voitonriemuisesti, oon ihan säpsynä ja väsyksissä koko ajan :( Yöunet muutenkin katkonaisia ja vähissä nyt kun vauva tekee hampaita. ap
[/quote]
Sun pitää ottaa nollatoleranssi noihin puheisiin, miksi teillä saa ylipäänsä nimitellä toisia??? Ei ketään saa nimitellä noi, nyt selkärankaa ap. Rakkaus on rajat ja nyt laitat rajat isosiskolle. Menee koko ajan pahemmaksi kun annat ton tapahtua!!!! Keskustelette perheenä mitkä on teidän säännöt ja mies siis mukaan siihen.
[/quote]
No eihän meillä saakaan nimitellä, mutta mitä mä teen kun toinen nimittelee vaan, ja mitkään rangaistukset ei tehoa?!! En mä nyt sitä lasta pieksämäänkään ala. Siksihän mä tän aloituksen teinkin kuj olen niin neuvoton, mikään ei auta, ei perheneuvolan neuvot jne. ap
[/quote]
harvinaista sinänsä, mutta ei taida olla av-mammoilla ratkaisua tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 09:19"]
Oletko ottanut vanhemman tytön mukaan vauvan hoitamiseen? Jos et niin ota. Sun täytyy lujittaa lasten sidettä. Esim.jos vauva hymyilee siskolle, sanot että vauva hymyilee sulle kun tykkää susta. Tai jos isosisko tekee jotain kittiä vauvan hyväksi niin muistat kehua.. sanot, että kiitos äidin pikku apuri. Tyttö huomaa, että saa pikku siskon kautta positiivista huomiota, eikä hän enää ajattele, että vauva tuli ja syrjäytti hänet. Muista siis kehuminen!
[/quote]
Kyllä minä olen ottanut isomman mukaan, ja kehunut kaikesta mistä suinkin vaan kehumista voi keksiä. Jotenkin vaan tuntuu niin pahalta, kun tyttö kommentoi jatkuvalla syötöllä, miten vauva näyttää pelkästään typerältä kun se hymyilee , ja ruma se on muutenkin. Haisee pahalle ja voi, kun ei se mitään osaa. Pikkusisko on aidon kiinnostunut isommasta siskosta, innoissaan konttaa perään ja vastaan saa vaan tönimisiä ja ilkeän ilmeen ja moitteet miten "oot niin tyhmä ja ruma, älä seuraa mua, etkö tajua että inhoan sua". Multa kyselee että itkisitkö ja miten paljon itkisit jos "tuo" kuolisi?
Kiitos paljon teille kaikille vastaajille, luen kun ehdin paremmalla ajalla vielä uudestaan ihan ajatuksen kanssa kaikki viestit, olen todella ihan hukassa ja kyllä, tavallaan ihan säikkynä ja paniikissa koko ajan, vaikka sen tietysti yritän peittää lapsilta. Näen painajaisia miten isompi on tappanut vauvan ja nauraa voitonriemuisesti, oon ihan säpsynä ja väsyksissä koko ajan :( Yöunet muutenkin katkonaisia ja vähissä nyt kun vauva tekee hampaita. ap
En ole lukenut kaikkia viestejä, joten tämä voi olla toistoa. Minustakin kuulostaa siltä, että 6-vuotias oireilee vanhoja omaan biologiseen äitiinsä liittyviä asioita. Ehkä hän aivan tosissaan pelkää, että hänet tullaan jossain vaiheessa uudestaan hylkäämään ja että tuo uusi vauva ottaa hänen paikkansa perheessänne. Ihan sama kuinka irrationaalinen ja perusteeton tuo pelko on, niin siltä nuo hänen puheensa ja tekonsa kuulostavat. Yritetään saada vauva vaikuttamaan huonolta myös sinun silmissäsi, ettei se vauva ottaisi 6-vuotiaan paikkaa. JOS tästä on kyse, niin voisiko ratkaisu olla niin yksinkertainen, että toistelisit ihan eksplisiittisesti ja usein, että vaikka teillä on nyt uusi perheenjäsen, niin tätä 6-vuotiasta ei koskaan, ei mistään syystä, ei milloinkaan, ikinä enää hylätä. Että tämä 6-vuotias on ja tulee AINA olemaan sinun ja hänen isänsä rakas lapsi, joka elää teidän kanssanne, ja jota ei pistetä asumaan minnekään muualle. Aina ei tunne riitä, tai laatuaika tms. jotta lapsi ymmärtää tämän. Vaan se pitää sanoa rautalangasta ääneen ja moneen kertaan, jotta lapsi uskoo sen.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 09:32"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 09:19"]
Oletko ottanut vanhemman tytön mukaan vauvan hoitamiseen? Jos et niin ota. Sun täytyy lujittaa lasten sidettä. Esim.jos vauva hymyilee siskolle, sanot että vauva hymyilee sulle kun tykkää susta. Tai jos isosisko tekee jotain kittiä vauvan hyväksi niin muistat kehua.. sanot, että kiitos äidin pikku apuri. Tyttö huomaa, että saa pikku siskon kautta positiivista huomiota, eikä hän enää ajattele, että vauva tuli ja syrjäytti hänet. Muista siis kehuminen!
[/quote]
Kyllä minä olen ottanut isomman mukaan, ja kehunut kaikesta mistä suinkin vaan kehumista voi keksiä. Jotenkin vaan tuntuu niin pahalta, kun tyttö kommentoi jatkuvalla syötöllä, miten vauva näyttää pelkästään typerältä kun se hymyilee , ja ruma se on muutenkin. Haisee pahalle ja voi, kun ei se mitään osaa. Pikkusisko on aidon kiinnostunut isommasta siskosta, innoissaan konttaa perään ja vastaan saa vaan tönimisiä ja ilkeän ilmeen ja moitteet miten "oot niin tyhmä ja ruma, älä seuraa mua, etkö tajua että inhoan sua". Multa kyselee että itkisitkö ja miten paljon itkisit jos "tuo" kuolisi?
Kiitos paljon teille kaikille vastaajille, luen kun ehdin paremmalla ajalla vielä uudestaan ihan ajatuksen kanssa kaikki viestit, olen todella ihan hukassa ja kyllä, tavallaan ihan säikkynä ja paniikissa koko ajan, vaikka sen tietysti yritän peittää lapsilta. Näen painajaisia miten isompi on tappanut vauvan ja nauraa voitonriemuisesti, oon ihan säpsynä ja väsyksissä koko ajan :( Yöunet muutenkin katkonaisia ja vähissä nyt kun vauva tekee hampaita. ap
[/quote]
Täysin häiriintynythän tuo kakara on, tollanen ei tosiaan oo mitään normaalia isosiskon mustasukkaisuutta. En osaa neuvoa mutta otan osaa. Älä vaan jätä niitä kahden hetkeksikään!
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 08:28"]
Minusta isän osuus on tuossa tilanteessa ratkaiseva. Isä viettämään aikaa tyttärensä kanssa, matkoille, uimaan ja kaikkea mahdollista. Toisinaan voisit itse viedä tyttöä yksin johonkin ja tehdä kaikkea mukavaa. Perheneuvola ja perhetyöntekijä ovat ehdottomasti tarpeen. Tytöllä on niin pahat kokemukset varhaisvuosistaan, että meinaa räjähtää tuskasta, jonka näkee pienemmän saadessa hoivaa. Lasten psykiatria suosittelen myös. Onhan tyttö joutunut pieneen ikään kokemaan ihan liikaa ja kykyjä käsitellä tilannetta ei ole. Voimia sinulle!!
[/quote]
Mä meinasin juuri kirjoittaa ihan samoin. Vaikka äitipuolen pitäisikin palstan mukaan pystyä rakastamaan puolisonsa edellisen liiton lapsia jopa enemmän kuin omiaan, niin vain toinen äitipuoli tietää miltä äitipuolista välillä nämä tilanteet tuntuu. Vaikka äitipuoli huolehtii kuinka lapsen tarpeista, päävastuu kuuluu silti isälle, aivan ehdottomasti. Isän on nyt tajuttava kiireesti tämä tilanne ja laitettava lapsensa etusijalle, ennenkuin on liian myöhäistä. Lapsi tarvitsee ammattiapua ja isän tehtävä on hoitaa asia ja siihen liittyvät kuskaukset ym.
Muuten tilanne tulee kärjistymään ikävällä tavalla, joko vanhempien eroon tai vielä hirveämpään asiaan, vauvan vahingoittumiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietityttää vähän millainen se sun miehes on, kun ei ota ohjia käteen ja ylipäätään tehnyt tuollaisen narkkarin kanssa lapsen??
Olen se joka kirjoitti noista lastenpsyk.palveluista. Vedä henkeä, puhu miehellesi nyt viikonloppuna USEAAN otteeseen ongelmasta, joka on teidän yhteinen. Kerro, että aiot maanantaina soittaa lastenpsyk.polille ja vaadi miestä tulemaan paikalle, jos saat sinne ajan. Jos et saa aikaa suoraan, haet lähetteen tk:sta. Jo kertomasi mukaiset raivarit voivat riittää lähetteen tekoon, etenkin jos joudutte pitämään kiinni lapsesta näiden raivareiden aikana.
Soita lastenpsyk.polille maanantaina ja kerro tilanteestanne. Osaavat kertoa miten se, ettet ole lapsen huoltaja vaikuttaa mahdollisen hoidon järjestämiseen. Keskustele miehesi kanssa. Vaadi häntä kuuntelemaan ajatuksella. Voisitko esim. nauhoittaa kun isompi lapsi haukkuu siskoaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selitä silelapselle miten asiat on. Ne ymmärtää aika paljon.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 15:08"][quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 14:59"]
3: millainen kokemus?
[/quote]
Minä pikkusisaruksena vastaavassa tilanteessa. Vanhempi sisarpuoli pilasi koko perheen elämän. Oli just narkkarin ja alkkiksen lapsi, myöhemmin diagnosoitiin hänellä vaikka mitä. Koko meidän perhe tanssi yli 10v hänen pillin ukaan, vanhemmat koitti taipua joka mutkalle. Me muut sisarukset kärsittiin. Lopulta tuo tappoi itsensä ja se oli helpotus mulle ja muille sisaruksille. Rumasti kirjotettu mutta totta.
[/quote] Hyi kamala sua! Olet iloinen että joku tappoi itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omastani ja monen muunkin kokemuksesta voin sanoa, ettei isomman sisaruksen tappouhkaukset tai se, että toivoisi vauvan kuolevan, ole kovin harvinaista. Yleensä mustasukkaisuus menee ohi. Tarvittaessa, jos esim. uhkailua aletaan toteuttaa, kannattaa hankkia ammattiapua.
Täällä on muuten muutama ilmeisen sairas persoona osoittanut kamalaa tunnekylmyyttä isompaa lasta kohtaan. Onko se lapsen vika, jos äidillä on huumeongelma? Hirveitä ihmisiä! Jokainen terve aikuinen ymmärtää, että jos muuttaa samaan talouteen ihmisen kanssa, jolla on lapsi, sitoutuu MOLEMPIIN! Tämä koskee sekä miehiä että naisia. Itse olen nyt jo aikuisen ihanan tytön äitipuoli, joten kokemusta on. Äidistään en erityisesti pidä, mutta tulen tytön vuoksi hyvin toimeen. Hän toimii samoin.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 09:32"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 09:19"]
Oletko ottanut vanhemman tytön mukaan vauvan hoitamiseen? Jos et niin ota. Sun täytyy lujittaa lasten sidettä. Esim.jos vauva hymyilee siskolle, sanot että vauva hymyilee sulle kun tykkää susta. Tai jos isosisko tekee jotain kittiä vauvan hyväksi niin muistat kehua.. sanot, että kiitos äidin pikku apuri. Tyttö huomaa, että saa pikku siskon kautta positiivista huomiota, eikä hän enää ajattele, että vauva tuli ja syrjäytti hänet. Muista siis kehuminen!
[/quote]
Kyllä minä olen ottanut isomman mukaan, ja kehunut kaikesta mistä suinkin vaan kehumista voi keksiä. Jotenkin vaan tuntuu niin pahalta, kun tyttö kommentoi jatkuvalla syötöllä, miten vauva näyttää pelkästään typerältä kun se hymyilee , ja ruma se on muutenkin. Haisee pahalle ja voi, kun ei se mitään osaa. Pikkusisko on aidon kiinnostunut isommasta siskosta, innoissaan konttaa perään ja vastaan saa vaan tönimisiä ja ilkeän ilmeen ja moitteet miten "oot niin tyhmä ja ruma, älä seuraa mua, etkö tajua että inhoan sua". Multa kyselee että itkisitkö ja miten paljon itkisit jos "tuo" kuolisi?
Kiitos paljon teille kaikille vastaajille, luen kun ehdin paremmalla ajalla vielä uudestaan ihan ajatuksen kanssa kaikki viestit, olen todella ihan hukassa ja kyllä, tavallaan ihan säikkynä ja paniikissa koko ajan, vaikka sen tietysti yritän peittää lapsilta. Näen painajaisia miten isompi on tappanut vauvan ja nauraa voitonriemuisesti, oon ihan säpsynä ja väsyksissä koko ajan :( Yöunet muutenkin katkonaisia ja vähissä nyt kun vauva tekee hampaita. ap
[/quote] Kun tyttö kyselee tuommoisia, että kuinka paljon itkisit jos kuolisi niin vastaat, että olisit niin surullinen, että kuolisit itsekin pois. Tyttö ei saa kuvitella pienessä päässään, että jos vauvaa ei olisi niin elämä jatkuisi kuin ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En yleensä kommentoi palstan keskusteluihin, mutta nyt tuli vastaan kirjoitus, joka herätti omat lapsuudenmuistot mieleen niin voimakkaasti, että tuli välitön tarve sanoa edes jotain.
Ensinnäkin, AP, hyvä että "avasit suusi" edes täällä. Ymmärrän, että tilanteesi on tuskallinen ja olet sinällään "syytön" tytön pahoinvointiin, sillä hänen erittäin traumaattinen varhaislapsuutensahan tuossa on nyt aivan varmasti aktivoitunut hänessä. Aivan kuten joku jo täällä kirjoittikin, tyttärenne on nyt äärimmäisen turvattomuuden tunteen kourissa vaikkei hän tietenkään sitä pysty ymmärtämään saatika sanoittamaan itse. Vaikka sinä et ole syyllinen hänen pahoinvointiinsa olet sinä (ja miehesi yhtä lailla!) VASTUUSSA tyttärestänne siitä miten tilanne hoidetaan. Et voi vain heittää hanskoja tiskiin ja sanoa ettet jaksa lasta. Tyttärenne tarvitsee nyt enemmän kuin mitään muuta RAKKAUTTA ja TURVAA. Turva ei missään nimessä tarkoita hänelle periksi antamista (arvaanko oikein, hänen turvattomuutensa näkyy raivoamisen lisäksi vaatimuksina ja määräilyinä, oikutteluna? Kun hänen vaatimuksiin ja päähänpistoihin ei vastata hän raivoaa silmittömästi?)
Hyvä Ap, minä olen ollut juuri kuin tuo sinun tyttösi, ellen pahempi (minulla oli erittäin turvaton lapsuus, toki eri syistä kuin tässä tapauksessa). Tyttäresi tulee saada hoitoa. Nyt. Pian. Ja teidän vanhempien myös, ette pärjää tuossa tilanteessa omin neuvoin. On sallittua tuntea vanhempana ärtymystä, pettymystä ja vihaakin, mutta MUISTA, lapsi ei ole syyllinen käyttäytymiseensä, sillä hän on lapsi! Pieni, turvaton, yksinäinen ja pelokas lapsi, joka alitajuisesti on kauhuissaan siitä, että pelkää tulevansa jälleen kerran hylätyksi.
Mitä voitte nyt siis tehdä? MIten laittaa rajoja ja turvaa, kun lapsi puhuu kauheita ja raivoaa kuin manattu? Kuten sanoin, ottakaa yhteyttä neuvolan lisäski lastenpsykiatriin tms. tahoon. Toiseksi, laittakaa tytölle turvallisia rajoja. Antakaa aikaa, antakaa rakkautta. Puhu tutön kanssa hänen käytöksestään ja tunteistaan. Kohdatkaa hänet. Osoittakaa turvallisesti, rakastavasti ja jämerästi, että hänen käytöksensä ei ole oikein, mutta että te vanhemmat ette katoa tai mene rikki ettekä te ole hänen halllittavissaan VAIKKA MIKÄ OLISI. Sillä juuri tämä on hänen pahin pelkonsa, jota hän myös alitajuisesti testaa:Kun raivoan katoavatko isä ja uusi äiti? Myös lapsen piteleminen (ei väkivalloin, vaan ainoastaan sylissä jämäkästi pitäen) voi auttaa pahimmassa raivokohtauksessa. Tätä kutsutaan ns. holding-otteeksi (googlaamalla löytyy paljon lisätietoa aiheesta).
Kommenttini perustuu omiin kokemuksiini turvattomana lapsena. Ihan mukava ja tasapainoinen ihminen minusta taisi kasvaa kaikista lapsuuden turvattomuuksista huolimatta. Ja vanhempiinkin on nykyään mitä ihanimmat välit. Kaikki voi muuttua parhain pöin, hyvä, että avasit suusi täällä AP!
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 18:49"]
Mietityttää vähän millainen se sun miehes on, kun ei ota ohjia käteen ja ylipäätään tehnyt tuollaisen narkkarin kanssa lapsen??
[/quote]
Saahan sitä miettiä. Mieheni on hyväsydäminen ja kiltti, vähän sellainen (ehkä liikaakin) "ohjailtavissa oleva", epäitsenäinen, ahkera, hyväsydäminen kuitenkin. Esikoistytön äiti oli hänen nuoruudenrakkautensa, ja näki tässä ihmisessä niin paljon muutakin kuin sen narkomanian. Helppo mun uskoa tuo, itsekin tämän naisen kun tunnen, tiedän myös kaikki hänen hyvät ja kauniit puolensa. Riippuvuussairaus vaan lopulta vie ja tuhoaa ihmisen, se on oikeasti traagista. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tappaa? Itte en ikinä sanois tollasta.
Mä lähtisin tukemaan isosiskon roolia erittäin aktiivisesti " kun sisko kasvaa, hän tulet sinä olemaan hänen ihalema rakas isosisko"- tyyliin. Sisko Mukaan kaikkeen vauvan hoitoon ja paljon syliä ja rakkautta. Lisäksi kehuja! muiden kuullen,tyyliin " ihanaa kun vauvalla on Maija siskona kun hän on niin reipas ja taitava". Ja myös draamaa-harjoituksia, esim. miltä tuntuisi, jos sinä olisit tuossa asemassa. Esim. Jos tää sanoisi sulle näin.. Mitä sä sit sanoisit, miltä susta tuntuis. Yms.
Ei varmaan aina helppoa, mutta muista oma aikuisuutesi, aikuinen pystyy kontrolloimaan käytöstään ja venyttämään pinnaa tarpeen vaatiessa!
Ap: Olet ihana! Noin lämpimiä ja viisaita ihmisiä on harvassa.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 19:18"]
Ap: Olet ihana! Noin lämpimiä ja viisaita ihmisiä on harvassa.
[/quote]
Voi kiitos paljon sinulle tästä kommentista, ihan purskahdin itkuun :'(
En nyt tiedä olenko mitenkään viisas mutta ainakin parhaani tehnyt aina ja sydäntäni kuunnellen.. ja silti tuntuu, että umpikuja vastassa. ap
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 19:15"]
Mä lähtisin tukemaan isosiskon roolia erittäin aktiivisesti " kun sisko kasvaa, hän tulet sinä olemaan hänen ihalema rakas isosisko"- tyyliin. Sisko Mukaan kaikkeen vauvan hoitoon ja paljon syliä ja rakkautta. Lisäksi kehuja! muiden kuullen,tyyliin " ihanaa kun vauvalla on Maija siskona kun hän on niin reipas ja taitava". Ja myös draamaa-harjoituksia, esim. miltä tuntuisi, jos sinä olisit tuossa asemassa. Esim. Jos tää sanoisi sulle näin.. Mitä sä sit sanoisit, miltä susta tuntuis. Yms.
Ei varmaan aina helppoa, mutta muista oma aikuisuutesi, aikuinen pystyy kontrolloimaan käytöstään ja venyttämään pinnaa tarpeen vaatiessa!
[/quote]
Juuri noin minä olenkin alusta asti toiminut. Jostain syystä sillä vaan ei tunnu olevan mitään vaikutusta tähän meidän 6-vuotiaaseen. Syliä ja rakkautta isompi saa tosi paljon, vauvanhoitoon olen ottanut mukaan kunnes hän itse ei enää halunnut - tuollaista rumilusta ei kuulemma viitsi hoitaa. ap
Jatkan edellistä kommenttiani (minä joka kirjoitin omasta turvattomasta lapsuudestani). Tässä on nyt varmaan sen tason turvattomuudesta ja pahasta olosta kysymys ettei tilanne muutu noin vain vaan siihen meneen todennäköisesti piiiitkä aika. Sen verran syvistä traumoista on kyse ettei ihmekään, että lapsi purkaa niitä nyt perherakenteen muuttuessa. Vauvanhoitoon mukaan ottaminen, isosiskon roolin vahvistaminen jne. ovat varmasti ihan hyviä ideoita, mutta nyt on sen varran paha tilanne jo etteivät tuollaiset keinot yksin riitä. Suosittelen oikeasti hakemaan apua lapselle ja myös teille eväitä kuinka selvitä tästä kaikesta. Minusta kaikista kamalinta lapsena oli se, että vanhmmat vain "sietivät" pahaa oloani, koska eivät osanneet hakea apua. Siitäkös se paha olo, ahdistus ja raivo vain eskaloitui. Ja pettymys vanhempiin, sillä koin heidän tavallaan hylänneen minut tunnetasolla ja syyllistävän minua siitä "kuinka kauhea olin". Nyt aikuisena ymmärrän, että vanhempani eivät osanneet toimia toisin omien vaikeuksiensa keskellä, pahaa he eivät koskaan tarkoittaneet, päin vastoin. Mutta sen sijaan, että olen aikuisiällä tarponut vaikeuksien läpi ja istunut rakentamassa minäkuvaani vuosia terapiassa, olisin toivonut heidän tehneen jotakin silloin, kun he olivat minusta vielä vastuussa.
Toisin sanoen, uskon, että ellei tyttärenne pahaa oloa, perustavanlaatuista kiintymyssuhdetraumaa, hoideta kunnolla, olipa se teidän perheen kesken (mikä voi olla vaikeaa ellei mahdotonta) tai perheterapiassa, hänen ongelmansa vai lisääntyvät iän myötä. Tehkää nyt jotain.
Toivon todella paljon sinulle Ap voimia. Vaikutat tekstiesi kautta todella sympaattiselta ihmiseltä, joka on vain neuvoton ja loppuunpalanut. Hakekaa apua, kyllä kaikki kaantyy vielä hyväksi!
[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 18:13"]
Onko oikeasti olemassa ihmisiä, jotka voivat alkaa asumaan 3 vuotiaan lapsen kanssa, hoitaa häntä ja rakastaa häntä ja sitten oman lapsen synnyttyä todeta, että tottakai oma vauva on tärkeämpi?
Jos on, niin tällä 6 vuotiaalla on todellakin syytä pelkoonsa ja kauhuunsa. Lapsi on lapsi ja puhelee tappamisista ymmärtämättä, mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan, mutta aikuinen, joka puhelee lapsen hylkäämisestä, koska "omavauvaniontärkeämpi" onkin jo jotain ihan muuta kuin ymmärtämätön lapsi.
AP, olen varma, ettet tietenkään ota huomioon näitä "laita se pois"-viestejä, sillä se tuskin on sinulle vaihtoehto, vaikka onkin luonnollista väsyä ja ajatella, että menisi tuosta. Emmekö me ajattele välillä niin ihan kakista läheisistä, tarkoittamatta sitä yhtään sen enempää kuin 6 vuotias tappopuheillaan.
Ajat on kovat, enkä tiedä lohduttaako, mutta näitä tappamis- ja jätän sen metsään ja ties puheita kyllä kuullaan joskus niissäkin perheissä, joissa on ihan biologiset lapset. Lapset nyt liiottelee, uhmailee ja uhkailee.
Kuusivuotias on kuitenkin niin iso jo, että hänelle voi puhua suoraan, ts. hän ymmärtää jo puhetta. Kerro hänelle omista tunteistasi: miten sinun tulee paha mieli, kun hän puhuu siskostaan tämmöisiä, miten kurjaa on, kun ette voi kivasti hoitaa vauvaa yhdessä.
[/quote]
Minä olen lukenut, että moni äiti tuntee vastasyntyneen vauvan tärkeämmäksi ja rakkaammaksi kuin isosisarus, vaikka tämä vanhempi lapsi olisi oma. Ja että siihenkin on ihan luonnollinen selitys, vauva tarvitsee äitiä enemmän ja siksi äidin tunteet kohdistuu enemmän vauvaan. Ei se tarkoita, ettei se vanhempi sisarus olisi tärkeä ja ettei äiti rakastaisi häntä, vaikka hetkellisesti tuntisikin että vanhempi on vähän rasittava ja vauva tuntuu tärkeämmältä ja rakkaammalta. Se menee kyllä ohi, kuuluu vaan joskus vauva- vaiheeseen. (Itselläni on vain yksi lapsi, joten omia kokemuksia asiasta ei ole, mutta olen lukenut vuosien kuluessa useammankin avauksen asiasta tästä aiheesta).
Erona tähän tilanteeseen on ollut vain se, että kun kyse on äitipuolesta, niin löytyy aina näitä kauhistelijoita ja haukkujia, jotka eivät kykene millää asettumaan tilanteeseen, jossa eivät itse ole. Samat ihmiset eivät välttämättä kauhistelisi sitä, jos kyseessä olisi vanhemman lapsen oma äiti, sanoisivat vaan että ihan luonnollista, se menee kyllä ohi. (Toki jotkut kauhistelee sitäkin, sellaiset jotka eivät itse ole samassa tilanteessa olleet eivätkä kykene asettumaan toisen asemaan tai eivät muuten vaan osaa tuntea empatiaa).