Paha mieli siitä, miten kova paikka lapsettomuuteni on äidilleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän aapee välttämättä edes saisi lapsia, vaikka yrittäisi. En ymmärrä miksi pitää oikoa toisen juttuja.

Jotenkin kirveen yksoikoisia juttuja… niin yksoikoidua, ettei ne oikein aukene mulle.

Miksi tuollainen asia pitää ’päättää’?

Et saa lapsia, kun et kerran halua lapsia. Entäs jos tuleekin raskaaksi? Miten silloin? Onko se päätöksesi edelleen silloin voimassa?

Ei kai elämää ihan niin suoraviivaisesti eletä?

On joskus jopa tilanteita, mihin et ollut valmistautunut, vaikka kuinka etukäteen päätit.

En ihan ymmärtänyt.

Heteroparisuhteessa pitää päättää halutaanko lapsia vai ei. Se määrittelee sen, käytetäänkö ehkäisyä, mitä keinoa ja kuinka pitkään.

Se on ihan totta etten välttämättä saisi lapsia vaikka yrittäisin. Mutta sellaista riskiä en tietenkään ota, joten teen tietoisen päätöksen lapsettomuudesta ja ehkäisystä. Ikävä kyllä nämä asiat eivät hoidu niin että niiden antaa vain olla.

En osaa sanoa mitä tekisin jos tulisin raskaaksi. Se onkin yksi pahimmista peloistani.

Ap

Tuossa sulla on ap jo vastaus. Ei lapsia, ei raskautta, se on pahin pelko.

SINÄ tiedät mitä sinä haluat ja mikä sopii sinulle. Muut, mukaanlukien äitisi, voivat maanitella, polkea jalkaa, itkeä, uhkailla, kiristää ja vatvoa vaikka maailman tappiin asti asioita. He eivät elä sinun elämääsi.

Äidilläsi on jo ihania lapsenlapsia. Jos ne eivät riitä, voi ryhtyä varamummoksi. Jos mieli on vinksahtanut niin, että ainoastaan tyttären lapset on niitä oikeita lapsenlapsia ja miniän lapset on väärän naisen lapsia, niin se ei ole sinun ongelmasi. Se on äiti ongelma, joka hänen tulee hoitaa, vaikka sitten terapiassa, koska tuollainen vanhoillinen ajatusmaailma ei tee häntä onnelliseksi eikä kuulosta edes tasapainoiselle.

Sinulla ei edelleenkään ole vastuuta äidistäsi tai hänen onnellisuudestaan, vaikka se sinua satuttaisikin herkkänä ihmisenä, joka haluaa äidilleen hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.

Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.

Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.

Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.

Ap

Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.

Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.

Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.

Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.

No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.

Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.

Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.

Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.

Ap

Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään. 

Ei se mitään rajattomuutta ole jos toivoo lapsenlapsia. Olet itse itsekäs ja ilkeä ihminen kun kiellät toisilta maailman luonnollisimman tunteen ja toiveen.

Velat täällä alapeukuttaa innolla! Miksi yleensä pyöritte vauva.fi palstalla, jos lasten hankkiminen on noin vastenmielistä? En itse pyöri esim autopalstoilla, kun autot eivät kiinnosta minua.

AIHE VAPAA. Saa keskustella ihan mistä vaan. (Ja kyllä, lapset ovat vastenmielisiä. Ja se saa olla mielipiteeni heistä.)

Eikö lähipiirissäsi ole kenelläkään lapsia? Ei sukulaisilla tai ystävillä, vai minkälaisessa vela-kuplassa elelet?

Olen eri ja olen vela. Lähipiirissäni kellään ei ole lapsia, tosin en kyllä ymmärrä miten ne lapset muuttuisivat yhtään sen ihanimmiksi, jos lähipiirissä niitä olisikin. En lapsenakaan pitänyt muista lapsista, vauvoista puhumattakaan :D Vauvanukkeja mulle osteltiin, kunnes aikuiset viimeinkin tajusivat, että ne jäivät nurkkiin käyttämättömiksi ja keskityin toisenlaisiin leluihin ja leikkeihin. Dinosaurukset oli kova juttu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän aapee välttämättä edes saisi lapsia, vaikka yrittäisi. En ymmärrä miksi pitää oikoa toisen juttuja.

Jotenkin kirveen yksoikoisia juttuja… niin yksoikoidua, ettei ne oikein aukene mulle.

Miksi tuollainen asia pitää ’päättää’?

Et saa lapsia, kun et kerran halua lapsia. Entäs jos tuleekin raskaaksi? Miten silloin? Onko se päätöksesi edelleen silloin voimassa?

Ei kai elämää ihan niin suoraviivaisesti eletä?

On joskus jopa tilanteita, mihin et ollut valmistautunut, vaikka kuinka etukäteen päätit.

En ihan ymmärtänyt.

Heteroparisuhteessa pitää päättää halutaanko lapsia vai ei. Se määrittelee sen, käytetäänkö ehkäisyä, mitä keinoa ja kuinka pitkään.

Se on ihan totta etten välttämättä saisi lapsia vaikka yrittäisin. Mutta sellaista riskiä en tietenkään ota, joten teen tietoisen päätöksen lapsettomuudesta ja ehkäisystä. Ikävä kyllä nämä asiat eivät hoidu niin että niiden antaa vain olla.

En osaa sanoa mitä tekisin jos tulisin raskaaksi. Se onkin yksi pahimmista peloistani.

Ap

Tuossa sulla on ap jo vastaus. Ei lapsia, ei raskautta, se on pahin pelko.

SINÄ tiedät mitä sinä haluat ja mikä sopii sinulle. Muut, mukaanlukien äitisi, voivat maanitella, polkea jalkaa, itkeä, uhkailla, kiristää ja vatvoa vaikka maailman tappiin asti asioita. He eivät elä sinun elämääsi.

Äidilläsi on jo ihania lapsenlapsia. Jos ne eivät riitä, voi ryhtyä varamummoksi. Jos mieli on vinksahtanut niin, että ainoastaan tyttären lapset on niitä oikeita lapsenlapsia ja miniän lapset on väärän naisen lapsia, niin se ei ole sinun ongelmasi. Se on äiti ongelma, joka hänen tulee hoitaa, vaikka sitten terapiassa, koska tuollainen vanhoillinen ajatusmaailma ei tee häntä onnelliseksi eikä kuulosta edes tasapainoiselle.

Sinulla ei edelleenkään ole vastuuta äidistäsi tai hänen onnellisuudestaan, vaikka se sinua satuttaisikin herkkänä ihmisenä, joka haluaa äidilleen hyvää.

Eih, nyt mentiin taas metsään. Minä en tosiaan ole vastuussa äitini onnesta, eikä hän todellakaan niin ajattelekaan.

Ja poikansa lapset ovat hänen elämässään ehkä tärkeintä. He eivät ole väärän naisen lapsia, vaan äidilleni mielettömän rakkaita.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vela N38 kirjoitti:

Sama täälä, et ole yksin. Mä oon yrittänyt haluta lapsia suunnilleen koko aikuisikäni just siksi kun kaikki syyttää mua ja vaatii lapsia. Mutta kun en onnistu haluamaan. Yleensä päädyn siihen ajattelun ruljanssiin, että entä jos vaan yrittäisi tehdä lapsen vaikka ei haluakaan. 9 kuukautta ja sitten se olis siinä. Sitten muistan että niin kun Juu ei ole siinä, siitähän se kurjuus sit vasta lähtee kunnolla liikkeelle ja 20 vuotta eteenpäin.. ja kurjalta tuntuu ja ei vaan pysty.

Monesti vauva-palstalla syyllistetään veloja, jotka täällä käy. No mä käyn just siks kun mä yritän haluta lasta mut en onnistu. Kohta saa onneksi jo iän puolesta lopettaa senkin :D

No ei mullakaan koskaan ennen esikoista ollut mitään vauvakuumetta. Parikymppisenä ajattelin, että en ehkä koskaan halua lapsia. Sitten vaan tapasin oikean miehen ja muutaman vuoden seurustelun jälkeen annettiin vauvalle mahdollisuus tulla vähän ehkä hetken huumassa. Elämäni paras päätös. Joskus nykyihmiset ylianalysoivat elämää, antaa mennä vaan , ihania ne vauvat on :)

Nyt oon teinien äiti ja vähän haikeana välillä muistelen tuota vauva-aikaa. Elämä menee oikeasti niin nopeasti. Jouduin muutama vuosi sitten yllättäen hautaamaan oman äitini ja kyllä minua siinä surussa jotenkin lohdutti ajatus, että elämä jatkuu näissä meidän lapsissa. Tyttäressäni on vielä jollain tapaa äitini näköä. 

Ei, ne vauvat eivät ole ihania. Minulle ne ovat kamalia ja pilaisivat elämäni täysin. Voidaanko siis lopettaa omien kokemusten tuputtaminen totuutena muille? Sinä saat iloita lapsistasi ihan vapaasti. Mutta minun elämäni parast päätös on olla hankkimatta lapsia.

Sikäli mikäli ap:n mutsi /anoppi ei aio hoitaa/elättää mahdollista lapsenlastaan, ei heillä ole mitään sananvaltaa siinä, hankkiiko lapsi omia lapsia vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi on itsekäs. Miksi hänelle kuuluisi lapsensa onni? Koska onneahan se on, että elää koko elämänsä vapaana ilman lapsia.

Ei ole eikä se ole mitään"vapautta"vaan tyhjää elämää ja yksinäistä vanhuutta. Naisen tehtävä on haluta ja synnyttää lapsia, nainen on äidiksi syntynyt, joten ap:n äiti on täysin oikeassa.

Ah, meillä on vanhainkodit täynnä vanhuksia, joita rakkaat lapsikatraat käyvät hoitamassa, auttamassa ja viihdyttämässä ihan valtoimenaan. Ai ei kun.

Lapsia suotakoot heille, jotka niitä haluavat. Naisen tehtävä ei ole muuta kuin elää ja kuolla, kuten meidän kaikkien. Kaikki muu on joko uskonnollista, vanhoillista tai misogynistä höpötystä, jossa nainen on mystisesti joku ihmeellinen hoivaaja olento, jonka elämänhalu häviää ilman lisääntymistä.

Ah, meillähän on hirvittävästi kamalan rakastavia naisia, joiden elämän tarkoitus on ollut synnyttää lapsia ja jättää ne lapset sitten lastensuojelulle heitteille.

Mutta tämä olikin varmaan miehen Äiti Madonna-kommentti?

Naisen ja miehenkin tehtävä on löytää kumppani ja paritella, että laji säilyy. Täytyy myöskin elää n 20 v sen jälkeen, että saisi tämän jälkeläisensä lisääntymisikään, sitten voikin jo kuolla. Tehtävä silloin suoritettu.

Kristiina xx kirjoitti:

Sikäli mikäli ap:n mutsi /anoppi ei aio hoitaa/elättää mahdollista lapsenlastaan, ei heillä ole mitään sananvaltaa siinä, hankkiiko lapsi omia lapsia vai ei.

No ei olisi vaikka elättäisikin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs, jos mielesi muuttuu 4-kymppisenä ja on jo myöhäistä hankkia lapsia?

Pitäiskö sun mielestä jokaisen ihan vaan varmuuden vuoksi hommata lapsia ettei vaan ala myöhemmin kaduttamaan? Itse ainakin katuisin mieluummin lapsettomuutta kuin sitä että hommasin lapsen vastentahtoisesti.

Ei vaan, sinun ei kannattaisi alle 3-kymppisenä lukita mielipiteitäsi noin tiukasti, sillä tiedän kokemuksesta, että ihmisen mieli muuttuu. Mietinkin sitä, että onko mahdollista pakastaa omia sukusoluja sen varalta, että se mieli muuttuukin? 

Minä tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. Olen nyt 42-vuotias ja nainen. Kauanko odotan mielen muuttumista?

Meillä jo taapero tekee kaikki elämäänsä koskevat suuret päätökset! Me vanhemmat päätetään vain ihan pikkuasioista ja niistäkin piiiitkien neuvottelujen tuloksena.

Poika suunnittelee rosvon uraa "kolmen iloisen rosvon "malliin, eipä siinä muuta kuin tuetaan päätöksessä. Ensi viikolla pannaan käytännön harjoittelut täytäntöön tuossa läheisessä Prismassa.

Ja näin mitätöidään aikuisen naisen päätös lapsettomuudesta vertaamalla sitä taaperon rosvoleikkeihin :D Miten tietoisuutta siitä, ettei halua lisääntyä, joka on pitänyt kohta 40 vuotta, voidaan verrata lapsuuden leikkeihin?

Ai joo, voidaankin. Kun maailma on silleen simppeli että aikuinen = hankkii lapsia , ja nainen = synnyttää aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela N38 kirjoitti:

Sama täälä, et ole yksin. Mä oon yrittänyt haluta lapsia suunnilleen koko aikuisikäni just siksi kun kaikki syyttää mua ja vaatii lapsia. Mutta kun en onnistu haluamaan. Yleensä päädyn siihen ajattelun ruljanssiin, että entä jos vaan yrittäisi tehdä lapsen vaikka ei haluakaan. 9 kuukautta ja sitten se olis siinä. Sitten muistan että niin kun Juu ei ole siinä, siitähän se kurjuus sit vasta lähtee kunnolla liikkeelle ja 20 vuotta eteenpäin.. ja kurjalta tuntuu ja ei vaan pysty.

Monesti vauva-palstalla syyllistetään veloja, jotka täällä käy. No mä käyn just siks kun mä yritän haluta lasta mut en onnistu. Kohta saa onneksi jo iän puolesta lopettaa senkin :D

No ei mullakaan koskaan ennen esikoista ollut mitään vauvakuumetta. Parikymppisenä ajattelin, että en ehkä koskaan halua lapsia. Sitten vaan tapasin oikean miehen ja muutaman vuoden seurustelun jälkeen annettiin vauvalle mahdollisuus tulla vähän ehkä hetken huumassa. Elämäni paras päätös. Joskus nykyihmiset ylianalysoivat elämää, antaa mennä vaan , ihania ne vauvat on :)

Nyt oon teinien äiti ja vähän haikeana välillä muistelen tuota vauva-aikaa. Elämä menee oikeasti niin nopeasti. Jouduin muutama vuosi sitten yllättäen hautaamaan oman äitini ja kyllä minua siinä surussa jotenkin lohdutti ajatus, että elämä jatkuu näissä meidän lapsissa. Tyttäressäni on vielä jollain tapaa äitini näköä. 

Olipa kummallinen kommentti. Miksi se on ylianalysointia jos ei halua lapsia? Siksi että sinä halusit ja se on oikein ja niin kannattaa toimia?

Ap

Varmaan juuri siksi, että jos minä olisin aikoinaan alkanut ylianalysoimaan päätöstä en olisi koskaan lapsia saanut. Kuten sanottu ei minulla erityisesti vauvakuumetta silloin ollut, oltiin vaan miehen kanssa niin rakastuneita että annettiin mennä miettimättä sen enempää :) Vähän ensin paniikki meinasi iskeä kun olinkin kerrasta raskaana, mutta kuten todettu aivan elämän paras päätös. 

Kysyn siis uudestaan: miksi se on ylianalysointia jos ei halua lapsia?

Ovatko kaikki muiden ihmisten päätökset, jotka eroavat omistasi, ylianalysointia?

Ap

Lapsettomuuden syyksi riittää se, ettei halua lapsia. Samoin kuin perhe-elämän syyksi riittää, että haluaa lapsia.

Lapsettomuus on kuin alkoholittomuus Suomessa. Lapsia ja viinaa ei tarvitse perustella, mutta jos ei halua lapsia eikä viinaa, siitä pitäisi olla hirveät psykoanalyysit ja teoriat kehiteltynä valmiiksi vastauksiksi. Syyksi ei vaan riitä se, että "en halua".

Ei kukaan kysy lapsia hankkineilta, että "Jestas, MIKSI hankit lapsia?! Nehän vie ainakin 20 vuotta elämästä! Entä, jos parisuhde ei kestä ja kariutuu? Entä, jos syntyy vammainen lapsi? Entä, jos sun mieli muuttuu, ei tätä voi enää perua?!"

Lapsettomilta saa sitten tentata kunnon noitavainotyyliin kaikki perustelut ja "oletko miettinyt myös tätä skenaariota?"-mahdollisuudet läpi.

Lasten haluaminen on "normi" sen takia, koska suvunjatkaminen on niin voimakkaasti biologiasta lähtöisin. Sen vuoksi lapsettomuutta ihmetellään, koska se poikkeaa tästä biologian ohjaamasta vietistä. Ihminen, joka perustelee lapsettomuuttaan "liikakansoituksella" tai sillä, että haluaa aikaa "matkustella ja käydä salilla" näyttäytyy hieman erikoisena sellaisen silmissä, jolle lapsen saanti on positiivinen ja suht. itsestäänselvä toive. Lapsettomuuden perustelut tuntuvatkin aina hyvin keinotekoisilta ja omituisilta, kun ne laitetaan biologiasta kumpuavaa voimakasta tarvetta vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.

Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.

Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.

Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.

Ap

Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.

Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.

Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.

Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.

No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.

Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.

Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.

Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.

Ap

Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään. 

Ei se mitään rajattomuutta ole jos toivoo lapsenlapsia. Olet itse itsekäs ja ilkeä ihminen kun kiellät toisilta maailman luonnollisimman tunteen ja toiveen.

Velat täällä alapeukuttaa innolla! Miksi yleensä pyöritte vauva.fi palstalla, jos lasten hankkiminen on noin vastenmielistä? En itse pyöri esim autopalstoilla, kun autot eivät kiinnosta minua.

AIHE VAPAA. Saa keskustella ihan mistä vaan. (Ja kyllä, lapset ovat vastenmielisiä. Ja se saa olla mielipiteeni heistä.)

Eikö lähipiirissäsi ole kenelläkään lapsia? Ei sukulaisilla tai ystävillä, vai minkälaisessa vela-kuplassa elelet?

Vain kahdella ystävistäni on lapsia, toisella yksi ja toisella kaksi. En juurikaan tapaa näitä lapsia, yleensä vietämme aikaa aikuisten kesken. Sisaruksillani ei ole lapsia, eikä kenelläkään muullakaan melko laajasta 27-42-vuotiaiden ystäväpiiristäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi on itsekäs. Miksi hänelle kuuluisi lapsensa onni? Koska onneahan se on, että elää koko elämänsä vapaana ilman lapsia.

Ei ole eikä se ole mitään"vapautta"vaan tyhjää elämää ja yksinäistä vanhuutta. Naisen tehtävä on haluta ja synnyttää lapsia, nainen on äidiksi syntynyt, joten ap:n äiti on täysin oikeassa.

Ah, meillä on vanhainkodit täynnä vanhuksia, joita rakkaat lapsikatraat käyvät hoitamassa, auttamassa ja viihdyttämässä ihan valtoimenaan. Ai ei kun.

Lapsia suotakoot heille, jotka niitä haluavat. Naisen tehtävä ei ole muuta kuin elää ja kuolla, kuten meidän kaikkien. Kaikki muu on joko uskonnollista, vanhoillista tai misogynistä höpötystä, jossa nainen on mystisesti joku ihmeellinen hoivaaja olento, jonka elämänhalu häviää ilman lisääntymistä.

Ah, meillähän on hirvittävästi kamalan rakastavia naisia, joiden elämän tarkoitus on ollut synnyttää lapsia ja jättää ne lapset sitten lastensuojelulle heitteille.

Mutta tämä olikin varmaan miehen Äiti Madonna-kommentti?

Naisen ja miehenkin tehtävä on löytää kumppani ja paritella, että laji säilyy. Täytyy myöskin elää n 20 v sen jälkeen, että saisi tämän jälkeläisensä lisääntymisikään, sitten voikin jo kuolla. Tehtävä silloin suoritettu.

Tällä maapallolla on pariteltu ja lisäännytty jo niin sukkelaan, että kohta kuollaan kaikki, kun maapallo ei enää jaksa tätä kuormaa. Ja tähän lisää ihmisiä kärsimään ja parittelemaan?

Tällaiset ihmiset saavat vielä äänestääkin, jotka eivät näe asioita omansa ja lapsiensa lisääntymiselimiä pidemmälle.... Pääasia, että pulla on uunissa, jee!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela N38 kirjoitti:

Sama täälä, et ole yksin. Mä oon yrittänyt haluta lapsia suunnilleen koko aikuisikäni just siksi kun kaikki syyttää mua ja vaatii lapsia. Mutta kun en onnistu haluamaan. Yleensä päädyn siihen ajattelun ruljanssiin, että entä jos vaan yrittäisi tehdä lapsen vaikka ei haluakaan. 9 kuukautta ja sitten se olis siinä. Sitten muistan että niin kun Juu ei ole siinä, siitähän se kurjuus sit vasta lähtee kunnolla liikkeelle ja 20 vuotta eteenpäin.. ja kurjalta tuntuu ja ei vaan pysty.

Monesti vauva-palstalla syyllistetään veloja, jotka täällä käy. No mä käyn just siks kun mä yritän haluta lasta mut en onnistu. Kohta saa onneksi jo iän puolesta lopettaa senkin :D

No ei mullakaan koskaan ennen esikoista ollut mitään vauvakuumetta. Parikymppisenä ajattelin, että en ehkä koskaan halua lapsia. Sitten vaan tapasin oikean miehen ja muutaman vuoden seurustelun jälkeen annettiin vauvalle mahdollisuus tulla vähän ehkä hetken huumassa. Elämäni paras päätös. Joskus nykyihmiset ylianalysoivat elämää, antaa mennä vaan , ihania ne vauvat on :)

Nyt oon teinien äiti ja vähän haikeana välillä muistelen tuota vauva-aikaa. Elämä menee oikeasti niin nopeasti. Jouduin muutama vuosi sitten yllättäen hautaamaan oman äitini ja kyllä minua siinä surussa jotenkin lohdutti ajatus, että elämä jatkuu näissä meidän lapsissa. Tyttäressäni on vielä jollain tapaa äitini näköä. 

Olipa kummallinen kommentti. Miksi se on ylianalysointia jos ei halua lapsia? Siksi että sinä halusit ja se on oikein ja niin kannattaa toimia?

Ap

Varmaan juuri siksi, että jos minä olisin aikoinaan alkanut ylianalysoimaan päätöstä en olisi koskaan lapsia saanut. Kuten sanottu ei minulla erityisesti vauvakuumetta silloin ollut, oltiin vaan miehen kanssa niin rakastuneita että annettiin mennä miettimättä sen enempää :) Vähän ensin paniikki meinasi iskeä kun olinkin kerrasta raskaana, mutta kuten todettu aivan elämän paras päätös. 

Kysyn siis uudestaan: miksi se on ylianalysointia jos ei halua lapsia?

Ovatko kaikki muiden ihmisten päätökset, jotka eroavat omistasi, ylianalysointia?

Ap

Lapsettomuuden syyksi riittää se, ettei halua lapsia. Samoin kuin perhe-elämän syyksi riittää, että haluaa lapsia.

Lapsettomuus on kuin alkoholittomuus Suomessa. Lapsia ja viinaa ei tarvitse perustella, mutta jos ei halua lapsia eikä viinaa, siitä pitäisi olla hirveät psykoanalyysit ja teoriat kehiteltynä valmiiksi vastauksiksi. Syyksi ei vaan riitä se, että "en halua".

Ei kukaan kysy lapsia hankkineilta, että "Jestas, MIKSI hankit lapsia?! Nehän vie ainakin 20 vuotta elämästä! Entä, jos parisuhde ei kestä ja kariutuu? Entä, jos syntyy vammainen lapsi? Entä, jos sun mieli muuttuu, ei tätä voi enää perua?!"

Lapsettomilta saa sitten tentata kunnon noitavainotyyliin kaikki perustelut ja "oletko miettinyt myös tätä skenaariota?"-mahdollisuudet läpi.

Lasten haluaminen on "normi" sen takia, koska suvunjatkaminen on niin voimakkaasti biologiasta lähtöisin. Sen vuoksi lapsettomuutta ihmetellään, koska se poikkeaa tästä biologian ohjaamasta vietistä. Ihminen, joka perustelee lapsettomuuttaan "liikakansoituksella" tai sillä, että haluaa aikaa "matkustella ja käydä salilla" näyttäytyy hieman erikoisena sellaisen silmissä, jolle lapsen saanti on positiivinen ja suht. itsestäänselvä toive. Lapsettomuuden perustelut tuntuvatkin aina hyvin keinotekoisilta ja omituisilta, kun ne laitetaan biologiasta kumpuavaa voimakasta tarvetta vastaan.

Velan näkökulmasta taas tuntuu omituiselta, että sivistynyt ihminen on niin biologisten viettiensä vietävissä ettei asiaa sen kummemmin edes mieti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

0

Vierailija kirjoitti:

Toisinaan sen mummoksi haluamisen takana on vähän sellainen status-symboli-ajattelu.

Kun kerran muillakin naapurin rouvilla ja työpaikan naisilla ja kun tietyn ikäisellä ihmisellä pitäisi olla ne lapsenlapset.

Kyse ei ole siitä, että aidosti haluttaisiin olla lapsen elämässä mukana fiksusti ja rajoja kunnioittaen, vaan ihan omasta itsekkäästä näyttämisen halusta.

Lisäksi monet hieman vanhemmat ihmiset ajattelevat, että kunnon ihmisillä on lapsia. Halusivat nämä lapsia oikeasti tai ei, mutta omakotitalo, lapset ja vakituinen työpaikka ja auto pitää olla.

Kasvoin itse 80- luvulla tuollaisissa kulisseissa. Vanhempani olivat täysin kykenemättömiä vanhemmuuteen, mutta toki olivat kunnon ihmisiä, kun oli lapset tehtynä, omakotitalo ja auto velkoineen maksettavina ja vakityöt paikallisessa firmassa.

Nyt ihmettelevät jälkikasvuaan, josta löytyy veloja, vuokralla-asujia, ulkomailla-asujia ja yksi homokin.

Erona vain taitaa olla se, että kulisseissa kasvaneina haluamme olla omia itsejämme ja joskus jopa onnellisia.

Minkälaisia niiden vanhempien olisi pitänyt olla? Kukaan vanhempi ei ole täydellinen, mutta sinun vanhempasi rakensivat teille hyvät puitteet. Ja teille arvostelijoille sanoisin, että enempää ei voi antaa kuin mitä itse on saanut. Oletko koskaan miettinyt millaiset kasvuolosuhteet vanhemmillasi oli?

Kasvoin itse 80- luvulla tuollaisissa kulisseissa. Vanhempani olivat täysin kykenemättömiä vanhemmuuteen, mutta toki olivat kunnon ihmisiä, kun oli lapset tehtynä, omakotitalo ja auto velkoineen maksettavina ja vakityöt paikallisessa firmassa.

Nyt ihmettelevät jälkikasvuaan, josta löytyy veloja, vuokralla-asujia, ulkomailla-asujia ja yksi homokin.

Olivat siis kunnon ihmisiä, oli koti ja työ ja lapset. Onko se vanhempiesi syytä, että yhdestä tuli homo, toisesta vela ja yksi lähti ulkomaille ja yksi asuu vuokralla? Minkä asian laitat vanhempiesi erityiseksi  syyksi? Useimmat esim omasta nuoruudestani asuivat vuokralla vielä 35 vuotiaana.

Et ymmärtänyt viestissäni ollutta sarkasmia.

Kirjoitin, että olivat kykenemättömiä vanhemmuuteen, mutta pakkohan heidän oli olla kunnon ihmisiä kun oli lapsia, talo, auto ja työpaikat.

Nuo ovat ulkoisia seikkoja, jotka eivät vanhemmistani tehneet hyviä vanhempia millään mittapuulla.

Noiden kulissien keskellä meitä lapsia pahoinpideltiin, laiminlyötiin ja kukin meistä sisaruksista on selvinnyt kuka mitenkin.

Ei ole vanhempieni vika, että elämme kukin nyt omalla tavallamme, olen ylpeä meistä sisaruksista, että olemme tähän pystyneet.

Pelkät puitteet eivät tee kotia, perhettä, hyvää vanhemmuutta.

Kirjoitin, että vanhempani nyt ihmettelevät, joskus ruminkin, sanakääntein elämänvalintojamme.

Kovin usein eivät pääse sitä tekemään, koska tekemisissä olemme harvoin.

Kyse on siitä, että onnellinen, tasapainoinen ja itsensä kanssa sovussa elävä ihminen uskaltaa elää omaa elämäänsä ja tehdä omat valintansa. Silloin pystyy myös antamaan itsestään ja olemaan vaikkapa se hyvä vanhempi. Ja ymmärtää muidenkin ihmisten tekevän valintansa itse.

Vanhempieni taustalla ei ole väliä.

He valitsivat itse olla väkivaltaisia ja välinpitämättömiä vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela N38 kirjoitti:

Sama täälä, et ole yksin. Mä oon yrittänyt haluta lapsia suunnilleen koko aikuisikäni just siksi kun kaikki syyttää mua ja vaatii lapsia. Mutta kun en onnistu haluamaan. Yleensä päädyn siihen ajattelun ruljanssiin, että entä jos vaan yrittäisi tehdä lapsen vaikka ei haluakaan. 9 kuukautta ja sitten se olis siinä. Sitten muistan että niin kun Juu ei ole siinä, siitähän se kurjuus sit vasta lähtee kunnolla liikkeelle ja 20 vuotta eteenpäin.. ja kurjalta tuntuu ja ei vaan pysty.

Monesti vauva-palstalla syyllistetään veloja, jotka täällä käy. No mä käyn just siks kun mä yritän haluta lasta mut en onnistu. Kohta saa onneksi jo iän puolesta lopettaa senkin :D

No ei mullakaan koskaan ennen esikoista ollut mitään vauvakuumetta. Parikymppisenä ajattelin, että en ehkä koskaan halua lapsia. Sitten vaan tapasin oikean miehen ja muutaman vuoden seurustelun jälkeen annettiin vauvalle mahdollisuus tulla vähän ehkä hetken huumassa. Elämäni paras päätös. Joskus nykyihmiset ylianalysoivat elämää, antaa mennä vaan , ihania ne vauvat on :)

Nyt oon teinien äiti ja vähän haikeana välillä muistelen tuota vauva-aikaa. Elämä menee oikeasti niin nopeasti. Jouduin muutama vuosi sitten yllättäen hautaamaan oman äitini ja kyllä minua siinä surussa jotenkin lohdutti ajatus, että elämä jatkuu näissä meidän lapsissa. Tyttäressäni on vielä jollain tapaa äitini näköä. 

Ei, ne vauvat eivät ole ihania. Minulle ne ovat kamalia ja pilaisivat elämäni täysin. Voidaanko siis lopettaa omien kokemusten tuputtaminen totuutena muille? Sinä saat iloita lapsistasi ihan vapaasti. Mutta minun elämäni parast päätös on olla hankkimatta lapsia.

Miksi siis tuputat tätä päätöstäsi meille täällä vauvapalstalla?

-eri

Minä en oikein ymmärrä, miksi AP edes on pannut kokoon aloituksensa. Kun hänen äidillään on jo lapsenlapsia ja suhde pojan perheeseen on hyvä, mutta suhde tyttäreen on myös hyvä vaikkei hänellä olekaan lapsia.

Ja AP kertoo myös, että hän kyllä ymmärtää, etteivät äidin tunteet ole hänen vastuullaan. Kuitenkin hänellä on paha mieli siitä että tietää äidin haluavan myös tyttärensä lisääntyvän.

Jos se ei ole äidin ongelma käsitellä omia pettymyksentunteitaan, niin kenen sitten? Eihän ne voi olla tyttären ongelmia ja tytär on sen ymmärtänyt.

Outo koko aloitus siis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.

Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.

Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.

Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.

Ap

Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.

Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.

Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.

Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.

No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.

Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.

Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.

Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.

Ap

Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään. 

Ei se mitään rajattomuutta ole jos toivoo lapsenlapsia. Olet itse itsekäs ja ilkeä ihminen kun kiellät toisilta maailman luonnollisimman tunteen ja toiveen.

Velat täällä alapeukuttaa innolla! Miksi yleensä pyöritte vauva.fi palstalla, jos lasten hankkiminen on noin vastenmielistä? En itse pyöri esim autopalstoilla, kun autot eivät kiinnosta minua.

AIHE VAPAA. Saa keskustella ihan mistä vaan. (Ja kyllä, lapset ovat vastenmielisiä. Ja se saa olla mielipiteeni heistä.)

Eikö lähipiirissäsi ole kenelläkään lapsia? Ei sukulaisilla tai ystävillä, vai minkälaisessa vela-kuplassa elelet?

Olen eri ja olen vela. Lähipiirissäni kellään ei ole lapsia, tosin en kyllä ymmärrä miten ne lapset muuttuisivat yhtään sen ihanimmiksi, jos lähipiirissä niitä olisikin. En lapsenakaan pitänyt muista lapsista, vauvoista puhumattakaan :D Vauvanukkeja mulle osteltiin, kunnes aikuiset viimeinkin tajusivat, että ne jäivät nurkkiin käyttämättömiksi ja keskityin toisenlaisiin leluihin ja leikkeihin. Dinosaurukset oli kova juttu!

Ajattelin, että asenteesi muuttuisi, jos jollain ystävällä olisi lapsia? Toivottavasti et ole millään hoiva- tai opetusalalla, sillä en haluaisi lapseni lähelle ihmistä, joka ajattelee lasten olevan vastenmielisiä. Olet aika pelottava :(

Sanon nyt suoraan ajatukseni otsikon perusteella, missä ei mainittu onko kyseessä oma päätös vai että ette vaan saa lapsia. Jos lapsia ei toiveista huolimatta tule olisi se toki kova paikka myös omalle äidillesi. Ei siksi, että olisi tarkoitus lisätä tuskaa vaan koska hän myötäelää tilannetta. Toinen vaihtoehto (mikä sitten oli totta) on tuo vapaaehtoinen lapsettomuus. Ensimmäisenä tuli mieleen, että itse varmaan syyllistäisin tilanteesta jonkin verran itseäni. Itsellenikin lapset on tärkeitä ja kohta aikuisia. Jos heistä joku ilmoittaisi, että ei halua koskaan lapsia niin miettisin miten heistä on sellaisia tullut? Ovatko saaneet jotenkin huonon esimerkin vanhemmuudesta, vai miksi pelkäävät/vierastavat ajatusta? Ihmiselle lisääntyminen on yhtä vahva vietti kuin syöminen ja nukkuminen. Miksi juuri minun lapseni voi elää ilman, että se aktivoituu? Ehkä keskustelun kautta oppisin ymmärtämään lastani, sillä tarkoitus on kyllä heitä kaikkia ymmärtää ja tukea, tuli eteen mitä vaan. Vaikea selittää, ja samalla kun kirjoitan tajuan kyllä, että ei se varmaan noin mene. Mutta ihan rehellisesti, näin anonyyminä, tuo oli itselläni ensimmäinen ajatus. Tunnen joitain veloja, enkä pidä heitä "kylminä", mutta nyt kun miettii oman lapsen kohdalle niin on se henkilökohtaisempaa. Toivottavasti ap teillä olisi niin hyvät välit, että voitte puhua asioista niin kuin ne on. Kirjoititkin, että ette riitele asiasta. Hyvä. Ehkä tilanne vaan tasaantuu jossain vaiheessa vaikka ette ihan nyt ymmärrä toistenne kantoja. Sekin auttaa, kun saa kaikki hulluimmatkin ajatukset sanoa ääneen. Ja selkeästi välitätte toisistanne, kun äitisi haluaisi sinulle sitä onnea minkä itse kokee onneksi (ei _vielä_ näe asiaa niin kuin itse koet) ja toisaalta, kun sinuakin kiinnostaa äitisi tunteet, vaikka et toki niiden mukaan voikaan omaa elämääsi elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.

Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.

Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.

Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.

Ap

Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.

Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.

Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.

Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.

No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.

Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.

Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.

Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.

Ap

Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään. 

Ei se mitään rajattomuutta ole jos toivoo lapsenlapsia. Olet itse itsekäs ja ilkeä ihminen kun kiellät toisilta maailman luonnollisimman tunteen ja toiveen.

Velat täällä alapeukuttaa innolla! Miksi yleensä pyöritte vauva.fi palstalla, jos lasten hankkiminen on noin vastenmielistä? En itse pyöri esim autopalstoilla, kun autot eivät kiinnosta minua.

AIHE VAPAA. Saa keskustella ihan mistä vaan. (Ja kyllä, lapset ovat vastenmielisiä. Ja se saa olla mielipiteeni heistä.)

Tottakai se saa olla mielipiteesi. Minkä ikäisenä se ihmisolento muuttuu siedettäväksi, vai oletko erakko, joka vihaa koko maailmaa ja kanssaihmisiä? Luulisi, että tuollainenkin elämä olisi rankkaa?

No ei minulla ole lainkaan rankkaa, kiitos vaan kysymästä. Pidän vain aikuisten seurasta, kaikki varmaan osaavat arvioida kuka on aikuinen ja kuka ei. Minulla on laaja ystäväpiiri ja paljon sosiaalista elämään. Mutta lapsista en pidä tippaakaan enkä onneksi heitä tapaa arkielämässäni lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela N38 kirjoitti:

Sama täälä, et ole yksin. Mä oon yrittänyt haluta lapsia suunnilleen koko aikuisikäni just siksi kun kaikki syyttää mua ja vaatii lapsia. Mutta kun en onnistu haluamaan. Yleensä päädyn siihen ajattelun ruljanssiin, että entä jos vaan yrittäisi tehdä lapsen vaikka ei haluakaan. 9 kuukautta ja sitten se olis siinä. Sitten muistan että niin kun Juu ei ole siinä, siitähän se kurjuus sit vasta lähtee kunnolla liikkeelle ja 20 vuotta eteenpäin.. ja kurjalta tuntuu ja ei vaan pysty.

Monesti vauva-palstalla syyllistetään veloja, jotka täällä käy. No mä käyn just siks kun mä yritän haluta lasta mut en onnistu. Kohta saa onneksi jo iän puolesta lopettaa senkin :D

No ei mullakaan koskaan ennen esikoista ollut mitään vauvakuumetta. Parikymppisenä ajattelin, että en ehkä koskaan halua lapsia. Sitten vaan tapasin oikean miehen ja muutaman vuoden seurustelun jälkeen annettiin vauvalle mahdollisuus tulla vähän ehkä hetken huumassa. Elämäni paras päätös. Joskus nykyihmiset ylianalysoivat elämää, antaa mennä vaan , ihania ne vauvat on :)

Nyt oon teinien äiti ja vähän haikeana välillä muistelen tuota vauva-aikaa. Elämä menee oikeasti niin nopeasti. Jouduin muutama vuosi sitten yllättäen hautaamaan oman äitini ja kyllä minua siinä surussa jotenkin lohdutti ajatus, että elämä jatkuu näissä meidän lapsissa. Tyttäressäni on vielä jollain tapaa äitini näköä. 

Olipa kummallinen kommentti. Miksi se on ylianalysointia jos ei halua lapsia? Siksi että sinä halusit ja se on oikein ja niin kannattaa toimia?

Ap

Varmaan juuri siksi, että jos minä olisin aikoinaan alkanut ylianalysoimaan päätöstä en olisi koskaan lapsia saanut. Kuten sanottu ei minulla erityisesti vauvakuumetta silloin ollut, oltiin vaan miehen kanssa niin rakastuneita että annettiin mennä miettimättä sen enempää :) Vähän ensin paniikki meinasi iskeä kun olinkin kerrasta raskaana, mutta kuten todettu aivan elämän paras päätös. 

Kysyn siis uudestaan: miksi se on ylianalysointia jos ei halua lapsia?

Ovatko kaikki muiden ihmisten päätökset, jotka eroavat omistasi, ylianalysointia?

Ap

Lapsettomuuden syyksi riittää se, ettei halua lapsia. Samoin kuin perhe-elämän syyksi riittää, että haluaa lapsia.

Lapsettomuus on kuin alkoholittomuus Suomessa. Lapsia ja viinaa ei tarvitse perustella, mutta jos ei halua lapsia eikä viinaa, siitä pitäisi olla hirveät psykoanalyysit ja teoriat kehiteltynä valmiiksi vastauksiksi. Syyksi ei vaan riitä se, että "en halua".

Ei kukaan kysy lapsia hankkineilta, että "Jestas, MIKSI hankit lapsia?! Nehän vie ainakin 20 vuotta elämästä! Entä, jos parisuhde ei kestä ja kariutuu? Entä, jos syntyy vammainen lapsi? Entä, jos sun mieli muuttuu, ei tätä voi enää perua?!"

Lapsettomilta saa sitten tentata kunnon noitavainotyyliin kaikki perustelut ja "oletko miettinyt myös tätä skenaariota?"-mahdollisuudet läpi.

Lasten haluaminen on "normi" sen takia, koska suvunjatkaminen on niin voimakkaasti biologiasta lähtöisin. Sen vuoksi lapsettomuutta ihmetellään, koska se poikkeaa tästä biologian ohjaamasta vietistä. Ihminen, joka perustelee lapsettomuuttaan "liikakansoituksella" tai sillä, että haluaa aikaa "matkustella ja käydä salilla" näyttäytyy hieman erikoisena sellaisen silmissä, jolle lapsen saanti on positiivinen ja suht. itsestäänselvä toive. Lapsettomuuden perustelut tuntuvatkin aina hyvin keinotekoisilta ja omituisilta, kun ne laitetaan biologiasta kumpuavaa voimakasta tarvetta vastaan.

Velan näkökulmasta taas tuntuu omituiselta, että sivistynyt ihminen on niin biologisten viettiensä vietävissä ettei asiaa sen kummemmin edes mieti.

Ap

Kaikki ihmiset, myös ne "sivistyneet" ovat aika pitkälti biologiansa vietävissä, niin sinäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän aapee välttämättä edes saisi lapsia, vaikka yrittäisi. En ymmärrä miksi pitää oikoa toisen juttuja.

Jotenkin kirveen yksoikoisia juttuja… niin yksoikoidua, ettei ne oikein aukene mulle.

Miksi tuollainen asia pitää ’päättää’?

Et saa lapsia, kun et kerran halua lapsia. Entäs jos tuleekin raskaaksi? Miten silloin? Onko se päätöksesi edelleen silloin voimassa?

Ei kai elämää ihan niin suoraviivaisesti eletä?

On joskus jopa tilanteita, mihin et ollut valmistautunut, vaikka kuinka etukäteen päätit.

En ihan ymmärtänyt.

Heteroparisuhteessa pitää päättää halutaanko lapsia vai ei. Se määrittelee sen, käytetäänkö ehkäisyä, mitä keinoa ja kuinka pitkään.

Se on ihan totta etten välttämättä saisi lapsia vaikka yrittäisin. Mutta sellaista riskiä en tietenkään ota, joten teen tietoisen päätöksen lapsettomuudesta ja ehkäisystä. Ikävä kyllä nämä asiat eivät hoidu niin että niiden antaa vain olla.

En osaa sanoa mitä tekisin jos tulisin raskaaksi. Se onkin yksi pahimmista peloistani.

Ap

Tuossa sulla on ap jo vastaus. Ei lapsia, ei raskautta, se on pahin pelko.

SINÄ tiedät mitä sinä haluat ja mikä sopii sinulle. Muut, mukaanlukien äitisi, voivat maanitella, polkea jalkaa, itkeä, uhkailla, kiristää ja vatvoa vaikka maailman tappiin asti asioita. He eivät elä sinun elämääsi.

Äidilläsi on jo ihania lapsenlapsia. Jos ne eivät riitä, voi ryhtyä varamummoksi. Jos mieli on vinksahtanut niin, että ainoastaan tyttären lapset on niitä oikeita lapsenlapsia ja miniän lapset on väärän naisen lapsia, niin se ei ole sinun ongelmasi. Se on äiti ongelma, joka hänen tulee hoitaa, vaikka sitten terapiassa, koska tuollainen vanhoillinen ajatusmaailma ei tee häntä onnelliseksi eikä kuulosta edes tasapainoiselle.

Sinulla ei edelleenkään ole vastuuta äidistäsi tai hänen onnellisuudestaan, vaikka se sinua satuttaisikin herkkänä ihmisenä, joka haluaa äidilleen hyvää.

Eih, nyt mentiin taas metsään. Minä en tosiaan ole vastuussa äitini onnesta, eikä hän todellakaan niin ajattelekaan.

Ja poikansa lapset ovat hänen elämässään ehkä tärkeintä. He eivät ole väärän naisen lapsia, vaan äidilleni mielettömän rakkaita.

Ap

Hyvä! Pidä tuo asenne, eli et tosiaankaan ole vastuussa äitisi onnesta.

Ihmiset eivät yleensä tunnista omia motiivejaan. En usko, että äitisi tietoisesti tekee sitä, että "Jos en saa tyttären lapsenlapsia, olen onneton, joten manipuloin ja maanittelen häntä nyt surusilmin lisääntymään." Ei, ei. Ihmiset ovat tosi hyviä "valehtelemaan" itselleen ja me olemme yleensä aina liian lähellä omaa elämäämme huomataksemme miksi toimimme miten toimimme ja miksi ajatusmaailmamme on mitä se on. Tulemme sokeiksi itsellemme.

Jokainen vanhempi, joka ajattelee lapsensa parasta ajatuksella "Jos hän tekisi näin" lähtee aina siitä, että vanhempi itse olisi onnellisempi, rauhallisempi, kokisi turvallisuuden tunnetta, huolehtisi vähemmän, pelkäisi vähemmän jne. jos lapsi olisi ja tekisi kuten vanhempi toivoo hänelle. Vaikka se olisi sitten, että "Toivon, että opiskelisit hyvän ammatin, josta saa varman tulon". Vanhempaa stressaisi vähemmän, jos hän tietäisi, että lapsella on hyvä ammatti ja varma tulonlähde.

Joskus tämä huolehtivaisuus vaan ampuu yli tai menee väärään suuntaan, ja sitten sieltä tulee tällaisia ap:n äiti-tapauksia, joissa äidille rakkainta ovat olleet omat lapset ja hän huolehtii, että tytär jää nyt tästä ihanuudesta paitsi ja äiti olisi onnellisempi, jos tytärkin päättäisi äitiytyä. Asiaa ei sanota suoraan eikä tunnisteta, mutta se tulee rivien välistä vihjailuna, toiveina, toteamuksina; kuten se, että tyttären lapsenlapset on parempia kuin pojan lapsenlapset, kun ollaan läheisempiäkin.

Näitä kannattaa aina pohtia ja katsella sinne omienkin verhojen taakse :) Olen yllättänyt itse itseni housut kintuissa näiden verhojen takaa, vaikka kuvittelin olevani järkevä ja toimivani oikein itseni kannalta!