Lue keskustelun säännöt.
Paha mieli siitä, miten kova paikka lapsettomuuteni on äidilleni.
17.08.2021 |
Ja myös anoppikokelaalle.
En voi sille mitään etten halua lapsia. Syitä on monia, pääasiallisesti koen että liikakansoitukseen osallistuminen on yksinkertaisesti liian itsekäs teko. Haluaisin haluta lapsia, haluaisin olla sellainen tyyppi joka ei tälläisiä asioita mieti.
Äitini on odottanut lisääntymistäni kuin kuuta nousevaa jo vuosia. Hänellä on jo lapsenlapsia, mutta kuulemma se ei ole sama kuin tyttären lapset. Olen kyllä kertonut hänelle ettemme miehen kanssa aio niitä hankkia, mutta viesti ei tunnu menevän jakeluun.
Tiedän ettei lapsettomuus ole kenenkään muun asia kuin minun ja mieheni, mutta silti poden oudolla tavalla huonoa omatuntoa siitä etten halua jälkeläisiä. 100% siksi, että se on äidilleni niin suuri asia. Myös miehen äiti odottaa lapsenlapsia, ja tuntuu pitävän minua syypäänä lapsettomuusajatukseen. Tosiasiassa poikansa haluaa lapsia yhtä vähän kuin minäkin.
Oli pakko päästä purkamaan tätä johonkin. Miten te muut velat, onko ollut jotain tuntemuksia siitä miten omat vanhemmat suhtautuvat päätökseen?
Kommentit (468)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.
Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.
Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.
Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.
Ap
Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.
Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.
Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.
Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.
No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.
Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.
Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.
Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.
Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.
Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.
Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.
Ap
Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.
Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.
Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.
Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.
No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.
Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.
Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.
Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.
Ap
Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen hyvin. Mä aloin valmistella vanhempiani parinkympin loppupuolella että perheenlisäystä ei tule, ja silloin mutsi oli että "no ihan hyvä, en oo valmis mummoksi vielä hehheh", mutta pikkuhiljaa alkoi kuitenkin ääni muuttua...vuosikausia sain kertoa ja selitellä ja vakuutella että ei, lapsia ei tule. Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä pitkään ja ollaan onnellisia, se varmaan oli jotenkin semmoinen juttu muiden mielestä että tottakai lapsiakin tulee. Pikkuhiljaa alkoi äiti ymmärtää, alkoi isällenikin perustella että ihan saavat tehdä oman päänsä mukaan (isäni ei ymmärtänyt oikein ollenkaan, vaikka itse ei lapsuudessani kummemmin meidän kanssa edes ollut). Mutta, välillä ymmärryksestä huolimatta, aina kun mulla oli kurja olo tms, äiti ehdotti että "jos se johtuu siitä että kuitenkin haluaisit sen lapsen" *huokaus*... Nyt kun oon yli 40 on ymmärtänyt vihdoin ja hyväksynyt. Jopa sanoo että ei hän ehkä olisi jaksanutkaan, mutta en tiedä onko se oikeasti totta.
Mä sanoin kyllä hänelle usein että mulla on huono fiilis etten voi hänelle lapsenlapsia antaa, mutta häntä varten en lapsia hommaa. Kyllä hän sen fiksuna ihmisenä sitten ymmärsi. :)
Miehen vanhemmille ei oikein ole sanottu mitään, miestä ei niin kiinnosta ja kaipa he tajusivat että turha toivo. :)
Kiitos vertaistuesta.
Luulen myös että äitini mielestä tästä kuviosta ei puutu enää kuin se lapsi/ne lapset. Hän ei tosiaan siis tunnu täysin sisäistävän sitä, että kaikkien normaaliin elämänkulkuun ei lisääntyminen kuulu. Tai siis hän sanoo ymmärtävänsä, mutta en usko että ymmärtää oikeasti kovin syvällisesti. Ehkä hän ajattelee ettei niitä lapsia niin tarvitse etukäteen kaivatakaan, mutta niistä tulee elämän tärkein asia kunhan ne saa aikaiseksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Onneksi hänellä on jo lapsenlapsia.
Nuoret eivät ymmärrä, miten valtava kaipuu isoäideille tulee lapsenlapsiin. Monelm se täyttää lähes koko heidä.n elämänsä.
Oletteko kuulleet, mitä isäidit puhuvat keskenään. Yleensä paljon lapsenlapsista. Siinä porukassa lapsenlapseton on jää syrjään.
En ole vielä isovanhempi-iässä. Lapset asuu koton vielä. Mutta fiilaan jo.
Tuo on niin totta. Meitä on viiden hklön naisporukka, jotka kokoonnumme harvakseltaan. Yhdellä meistä ei ole lapsia, eikä lastenlapsia ja tuntuu, että hän jää porukan ulkopuolelle. Välillä tuntuu tosi kurjalta edes puhua lasten perheistä hänen ollessaan paikalla. Puhumme kyllä muustakin, kirjoista, elokuvista jne, mutta lopulta keskustelu kääntyy myös kuulumisiin ja lasten perheet ovat keskiössä. Minkä ikäisiä lastenlapsia on, mitä harrastavat, yökyläilyistä, katsotaan kuvia jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.
Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.
Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.
Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.
Ap
Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.
Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.
Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.
Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.
No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.
Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.
Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.
Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.
Ap
Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään.
No tuohan ei pidä paikkaansa mitenkään päin. Minä olen vastuussa tästä tunteestani, ei äitini. Minä voin tuntea pahaa mieltä vaikka siitäkin, kun joku loukkaa polvensa. Se ei tee loukkaantuneesta rajatonta ihmistä.
Eri asia olisi jos äiti syyllistäisi tai artikuloisi että minun pitää hänen paha mielensä jotenkin häivyttää.
Ap
Kyllä minä nyt haluaisin saada nimenomaan tyttäreltäni lapsenlapsia, vaikkei hän itse lapsia halua. Minulla on kyllä poikani puolelta lapsenlapsia mutta kun ei se ole sama asia! Kamala suru ja ankea olo kun tyttäreni ei minulle nyt niitä lapsenlapsia aio suoda. Miten tästä eteenpäin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"
Paha mieli siitä, miten kova paikka lapsettomuuteni on äidilleni.
"
Etkö ap itse tosiaan huomaa mikä tässä aloituksessasi on vialla? Nyt mutsille rajat ja itse jatkat hyvillä mielin eteenpäin asian kanssa.
Jos minulta kysyttäisiin mitä asioita toivoisin lapsilleni, niin lista olisi seuraavanlainen:
- hyvä terveys ja elämäntavat
- mieleinen koulutus ja ammatti
- hyvä työpaikka josta riittävät palkkatulot elämän kustantamiseen, taloudellisesti vakaa elämä
- hyvä ja kunnollinen puoliso
- (terveitä) lapsia
- hyviä ystäviä ja muita tärkeitä ihmissuhteita
- ei mielenterveysongelmia, ei kiusaamista, ei huumeita, ei rikoksia
Nämä toivomukset siksi, että omassa elämässäni onni koostuu näistä asioista, ja onnellista elämää haluaisin myös lapsilleni.
MUTTA. Ymmärrän täysin, että lapseni tekevät omat valintansa elämässään ja heillä on siihen täysi oikeus, enkä aio painostaa tai ahdistaa heitä. Toivon vain, että ovat tyytyväisiä ja elävät onnellisen ja itselleen hyvän ja merkityksellisen elämän.
Olisi aivan ihanaa saada lapsenlapsia, mutta elän omaa elämääni enkä aio vaatia lapsiani olemaan sen ainoana sisältönä ja tuottamaan minulle lisää sisältöä, se on minun omalla vastuullani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"
Paha mieli siitä, miten kova paikka lapsettomuuteni on äidilleni.
"
Etkö ap itse tosiaan huomaa mikä tässä aloituksessasi on vialla? Nyt mutsille rajat ja itse jatkat hyvillä mielin eteenpäin asian kanssa.
Mikä tässä nyt on sulle vaikeaa hahmottaa? Toisen tunteiden peilaamista kutsutaan empatiaksi. Minä tunnen empatiaa kun tiedän että äitini kokee negatiivisia tunteita. Tai kuka tahansa muu. En minä mene siitä rikki.
Toistan; olen itse vastuussa omista tunteistani, aivan kuten äitinikin omistaan. Se ei poista sitä faktaa, että suurin osa psyykkisesti terveistä ihmisistä ovat enemmän tai vähemmän empaattisia olentoja.
Kannattaa googlettaa mitä se tarkoittaa, mikäli aihe ei itselle ole tuttu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kolme lasta. Ovat lähestymässä kolmeakymppiä, eikä kenelläkään ole lapsia. Yksi haluaa ehdottomasti lapsia - sitten kun on puoliso ja asettunut aloilleen. Yksi on pohtinut, ettei halua omia lapsia, vaan adoptoida. Yksi on sanonut, ettei missään nimessä koskaan aio hankkia lapsia.
Minulle lapset ovat elämäni sisältö. En ole koskaan mistään työstä tai harrastuksesta - edes unelmapuolisostani - saanut yhtä merkityksellistä sisältöä elämääni. En pysty kuvittelemaan elämääni ilman lapsia. Ajattelen myöskin, että ilman lapsenlapsia tuleva elämäni näyttäisi köyhältä. Toivoisin aivan järjettömän paljon omia lapsenlapsia, joille voisin olla mummo.
Kaikki toivoni on tuossa yhdessä lapsessa, joka haluaisi omia lapsia. En tiedä, osaisinko olla samalla tavalla mummo adoptoiduille lapsille. En siis tiedä. Tuntuu kaukaiselta, sillä en tunne ainuttakaan perhettä, jossa olisi adoptiolapsia. Se yksi lapsi, joka ei lapsenlapsia halua, saa toki olla lapsia haluamatta, mutta sisälläni olen pettynyt.
Eihän se asia sinulle kuulu.
Olen aina aavistanut, ettei tyttäreni välttämättä hanki lapsia. Hän on myös ilmoittanut olevansa vela ,vaikka ovatkin miehensä kanssa asiaa harkinneet.
Jossain vaiheessa halusin niitä häneltä, mutta ehkei hän ole sitä tyyppiä.
Poika näyttää viihtyvän aika hyvin sinkkuna, joka perustaa perheen jos perustaa.
Elän nyt aikuisena ensi kertaa ilman lapsiani, eikä nykyinen mieskään ollut kovin vanha kun muutti meille ja poikamme syntyi. Ihan ok jos lapsenlapsia tulee, mutta pärjäämme ilmankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos minulta kysyttäisiin mitä asioita toivoisin lapsilleni, niin lista olisi seuraavanlainen:
- hyvä terveys ja elämäntavat
- mieleinen koulutus ja ammatti
- hyvä työpaikka josta riittävät palkkatulot elämän kustantamiseen, taloudellisesti vakaa elämä
- hyvä ja kunnollinen puoliso
- (terveitä) lapsia
- hyviä ystäviä ja muita tärkeitä ihmissuhteita
- ei mielenterveysongelmia, ei kiusaamista, ei huumeita, ei rikoksiaNämä toivomukset siksi, että omassa elämässäni onni koostuu näistä asioista, ja onnellista elämää haluaisin myös lapsilleni.
MUTTA. Ymmärrän täysin, että lapseni tekevät omat valintansa elämässään ja heillä on siihen täysi oikeus, enkä aio painostaa tai ahdistaa heitä. Toivon vain, että ovat tyytyväisiä ja elävät onnellisen ja itselleen hyvän ja merkityksellisen elämän.
Olisi aivan ihanaa saada lapsenlapsia, mutta elän omaa elämääni enkä aio vaatia lapsiani olemaan sen ainoana sisältönä ja tuottamaan minulle lisää sisältöä, se on minun omalla vastuullani.
Ihan hyviä juttuja, mutta toivottavasti et esitä tuollaista listaa lapsillesi, edes saatesanoilla että "toki teette kuitenkin omat ratkaisunne."
Olen itse 58-vuotias nainen ja omat lapset ovat +-30-vuotiaita. Lapsenlapsia ei ole enkä tiedä tuleekokaan. Lapset asuvat kaukana ja toinen taitaa muuttaa toiseen maanosaankin, joten arjessa mukana oleva isoäiti en voi olla. Osalla ystävilläni on lapsenlapsia, he mielellään näyttävät kuvia ja kertovat heistä ja yhteisistä tekemisistä. Minusta tuo on kivaa nähtävää ja kuultavaa, mutta en minä tuon jälkeen soita lapsille ja kiukuttele, että missä ne minun lapsenlapset viipyvät. En myöskään ole kateellinen isoäitiystävilleni, ei heidän onni ole minulta pois. Jos olisin jäänyt vastoin toiveitani lapsettomaksi, sitten saattaisi kirpaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla taas on lapsia, mutta isovanhempia ei heillä ole ollenkaan. Yksi isovanhemmista elää, mutta ei pidä yhteyttä. Varamummoa ei löytynyt etsinnöistä huolimatta. Elämä ei aina mene toiveiden mukaan, onneksi äidilläsi on muita lapsenlapsia.
Asiaa on turha jankata. Itse en esitä minkäänlaisia toiveita minkään asian suhteen aikuisille lapsilleni. Kaikki lapsiin, ammattiin ym. liittyvät päätökset jokainen tekee ihan itse. Luotan siihen että kun lapset ovat hyvin kasvatettuja, he osaavat tehdä itse itselleen parhaimmat ratkaisut. Tuen ja rakastan kaikessa mihin ryhtyvätkään ja jos/kun he kysyvät neuvoja, olen valmis aina yhdessä pallottelemaan vaihtoehtoja, mutta mitään toiveita en esitä enkä yritä ohjailla.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kolme lasta. Ovat lähestymässä kolmeakymppiä, eikä kenelläkään ole lapsia. Yksi haluaa ehdottomasti lapsia - sitten kun on puoliso ja asettunut aloilleen. Yksi on pohtinut, ettei halua omia lapsia, vaan adoptoida. Yksi on sanonut, ettei missään nimessä koskaan aio hankkia lapsia.
Minulle lapset ovat elämäni sisältö. En ole koskaan mistään työstä tai harrastuksesta - edes unelmapuolisostani - saanut yhtä merkityksellistä sisältöä elämääni. En pysty kuvittelemaan elämääni ilman lapsia. Ajattelen myöskin, että ilman lapsenlapsia tuleva elämäni näyttäisi köyhältä. Toivoisin aivan järjettömän paljon omia lapsenlapsia, joille voisin olla mummo.
Kaikki toivoni on tuossa yhdessä lapsessa, joka haluaisi omia lapsia. En tiedä, osaisinko olla samalla tavalla mummo adoptoiduille lapsille. En siis tiedä. Tuntuu kaukaiselta, sillä en tunne ainuttakaan perhettä, jossa olisi adoptiolapsia. Se yksi lapsi, joka ei lapsenlapsia halua, saa toki olla lapsia haluamatta, mutta sisälläni olen pettynyt.
Tsemppiä sulle!
Mäkin toivon lapsenlapsia. Myönnän myös, että hyvin itsekkäistä syistä. Jos en niitä saa niin se tarkoittaa, että mä olen äitinä epäonnistunut kun lapseni eivät halua omia lapsia.
Olen ollut niin p ska ja surkea mutsi ja lapsillani huono lapsuus, etteivät ole kasvaneet oman vanhemmuuden ajatukseen ollenkaan.
Koko mun elämä ja vaivannäköni ja yrittämiseni on mennyt ihan hukkaan. Jos niin käy, niin se on tosi kurjaa. Mä kuitenkin työttömänä panostin äitiyteen tosi paljon kun työelämä ei vienyt kaikkea energiaani.
Mutta vielä en tiedä miten käy. Voihan maailmanloppukin tulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs, jos mielesi muuttuu 4-kymppisenä ja on jo myöhäistä hankkia lapsia?
Pitäiskö sun mielestä jokaisen ihan vaan varmuuden vuoksi hommata lapsia ettei vaan ala myöhemmin kaduttamaan? Itse ainakin katuisin mieluummin lapsettomuutta kuin sitä että hommasin lapsen vastentahtoisesti.
Ei vaan, sinun ei kannattaisi alle 3-kymppisenä lukita mielipiteitäsi noin tiukasti, sillä tiedän kokemuksesta, että ihmisen mieli muuttuu. Mietinkin sitä, että onko mahdollista pakastaa omia sukusoluja sen varalta, että se mieli muuttuukin?
Tai sitten ei muutu. Kerroin jo ekaluokkalaisena vanhemmilleni etten hanki koskaan lapsia koska lapsena olo on kamalaa. Olen edelleen samaa mieltä. Lisääntymisjuna meni jo, olen 39 ja erinäisten syiden takia se ei olisi enää mitenkään mahdollista. Päällimmäinen tunnetila on helpotus: tiesin mitä haluan, pidin pääni ja olen nyt 100% onnellinen!
Joskus valkoinen valhe on paikallaan. Esim kerrot että kyse on terveydellisestä esteestä.
Vierailija kirjoitti:
Asiaa on turha jankata. Itse en esitä minkäänlaisia toiveita minkään asian suhteen aikuisille lapsilleni. Kaikki lapsiin, ammattiin ym. liittyvät päätökset jokainen tekee ihan itse. Luotan siihen että kun lapset ovat hyvin kasvatettuja, he osaavat tehdä itse itselleen parhaimmat ratkaisut. Tuen ja rakastan kaikessa mihin ryhtyvätkään ja jos/kun he kysyvät neuvoja, olen valmis aina yhdessä pallottelemaan vaihtoehtoja, mutta mitään toiveita en esitä enkä yritä ohjailla.
NÄIN. <3
Et ole ap vastuussa äitisi tunteista. Tuo on törkeää ylikävelyä ja nimenomaan rajattomuutta äitisi puolelta.