Paha mieli siitä, miten kova paikka lapsettomuuteni on äidilleni.

Asia oli vaikeampi isovanhemmilleni, ehkä vanhempani ovat verrattuna jo vähän vapaampaa sukupolvea. He eivät itse menneet edes naimisiin, eli "niin vain kuuluu tehdä" -ajattelu ei ole heidän tyyliään. Jos he ovatkin pettyneitä, peittävät sen hyvin. Muistan kyllä äitini sanoneen joskus vuosia sitten, että haluaisi lapsenlapsia, mutta ei sanonut sitä mitenkään syyllistävään tai painostavaan sävyyn. Isovanhemmillani taas tuo ajatusmalli "sinut on synnytetty, synnytä siis" istuu tiukassa. Miehen vanhemmat ovat hyvin mielipiteensä omana tietonaan pitävää ja kohteliasta sorttia, ja elossa olevat isovanhempansa ovat meille niin etäisiä, että heidän kanssaan asia ei ole koskaan tullut puheeksi.

Annan joka tapauksessa mielipiteiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, varsinkin "vielä teillä mieli muuttuu" -letkautukset. Kun olin sinkku, isovanhempieni mielestä mielen piti muuttua sitten, kun tapaa sen oikean. Kun olin kihloissa eikä vieläkään kiinnostanut, mielen piti muuttua sitten, kun on vakituiset työt ja omakotitalo. Naimisiin menon jälkeen ihmettely hiljeni hetkeksi, ehkä luulivat, että vauva on tulossa, koska suvussa ja tuttavapiirissä moni oli mennyt naimisiin raskauden alkuvaiheessa. Olemme edelleen onnellisesti lapsettomia eikä kaduta. Toki voisin paljastaa utelijoille, että mies on steriloitu, eli lasta ei ole noin vain tulossa ja mielen muuttaminen ei käy sormia napsauttamalla.

Vierailija kirjoitti:

Miehen lisääntymisvietti herää 5kympin tienoilla joten siihen kannattaa varautua.

Aika harvoilla noin myöhään. Mies laskee paraikaa kuukausia sterkka-aikaan.

Enkä minä tiedä miten siihen varautuisin jos noin kävisikin. Suhteessa voi tulla ero muistakin syistä. Kumpikin on vapaa lähtemään koska vain, ei sitä etukäteen kannata murehtia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Hankala juttu. Vaikka lapsen hankkiminen on jokaisen hyvin henkilökohtainen ja herkkä asia, joten lapsettomuus ja sen asian penkominen tai esillä pitäminen oikeuttaa kaikenlaisiin tunteisiin, mutta, ymmärrän myös äitiäsi, kaikki asiat eivät ole, vaikka ehkä pitäisi olla, niin mustavalkoisia tai yksinkertaisia, kyllähän vanhemmat haluavat myös sitä, että lapset menestyvät, heistä tulee hyviä, onnellisia ihmisiä, toimeentulevia ja ns. "kunnon kansalaisia", mutta ei näihinkään toiveisiin voi kukaan muu vaikuttaa kuin jokainen itse. Äitisi on tunteva ihminen kuin kaikki muutkin, jos heidän hartaana toiveena oli lapsenlapsia kauttasi, ei se ole rikollinen tunne. Tiedän, että haasteita ja ikäviä tunteita se luo, kuten niin moni muukin asia. Äitisi voi tuntea asia paljon suurempana ja merkityksellisempänä kuin sinä itse!

Sepä siinä onkin kun äitini tunteet ja ajatukset ovat ihan ymmärrettäviä omasta mielestäni. Ymmärrän ja sympatiseeraan häntä, mutta se ei ole riittävä syy lisääntymiseen.

Ap

En ymmärrä tätä, miksi juuri lasten hankinta ja muut hyvin henkilökohtaiset valinnat ovat niitä, joihin ulkopuoliset katsovat oikeudekseen sekaantua. Harva kehtaa yhtä kovalla intensiteetillä painostaa jotakuta vaikka ostamaan tietynväriset sukat tai muuttamaan jollekin tietylle alueelle. Sen sijaan ihmisiä on ihan ok vaikkapa painostaa hankkimaan lapsia, painostaa hankkimaan lisää lapsia tai pariutumaan ei-sopivan kumppanin kanssa. Ihmisillä - ja erityisesti naisilla - on niin vähän aikaa ollut vasta mahdollisuus säädellä lapsilukuaan joten sen pitäisi olla vain hyvä asia, että ei-haluttuja lapsia ei hankita enää vain tavan tai ehkäisyn puuttumisen vuoksi. Tosin tämäkin mahdollisuus on lähinnä länsimaalaisilla naisilla.

Vierailija kirjoitti:

Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.

Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.

Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.

Vierailija kirjoitti:

Jos on iso lapsikatras ja ei yhtään lasten lasta niin kannattaisi katsoa peiliin ja miettiä, että mikä lasten lapsuudessa meni pieleen. Meitä on 8 ja yhdelläkään ei ole lapsia. Lapsuus oli kamalaa. Isä täysi juoppo ja äiti täysi uhriutuva narsisti. Isä kuoli 2015 täytenä juoppona ja äiti edelleen uhriutuva narsisti. En ole ollut yhteydessä. Muu perhe ilmeisesti hyppelehtii edelleen äidin mukana. Lasten lapsia painosti kaikkia tekemään, mutta miksi tehdä kun kaikki ollaan niin traumatisoituneita? Kahdella on puolisot ja me muut ollaan ikisinkkuja. Neljä on muuttanut ulkomaille ja rakentanut elämää siellä.

Lapsia ei kannata hankkia jos on itsellä ollut huono lapsuus. Aivan sama mitä omat vanhemmat lässyttävät. He elävät omaa elämäänsä ja lapset omaansa. Itseä ärsyttää suunnattomasti ne vanhemmat naiset jotka jauhavat lapsen lapsistaan tai lapsen lapsettomuudestaan. Hankkisivat oman elämän.

Inhottavia kokemuksia sulla. :(

Oma lapsuuteni oli aika idyllisen onnellinen, eli mistään traumoista ei ole kyse. Molemmat veljeni ovat perhemiehiä, tosin toinen ei ole vielä lisääntynyt mutta aikoo.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs, jos mielesi muuttuu 4-kymppisenä ja on jo myöhäistä hankkia lapsia?

Lapsia ei kannata hankkia ns. varmuuden vuoksi, jos niitä ei oikeasti halua. Tuttu pariskunta päätti tehdä näin ja saivat nopeassa tahdissa kolme lasta. Kyllä he lapsistaan huolehtivat asianmukaisesti ulkoapäin katsottuna mutta varsinkin pariskunnan naisen kanssakäyminen lastensa kanssa oli jäykkää, kylmää ja väkinäistä. Nainen myös valitti joka välissä siitä, kuinka mitään ei voi tehdä ilman lapsia eikä mihinkään omiin menoihin pääse, koska on lapsia.

Myös suvussa oli tapaus, jossa mies halusi lasta ja nainen ei niinkään mutta hankkivat kuitenkin sen yhden lapsen "ennen kuin ikää tulee lisää". Hyvin lapsesta huolehdittiin mutta tästäkin naisesta näkyi päällepäin tietynlainen väkinäisyys. Onneksi ymmärsivät jättää lapsiluvun yhteen.

Äitejä on monenlaisia. Minkälainen äidin sinusta tulisi olla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.

Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.

Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.

Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos on iso lapsikatras ja ei yhtään lasten lasta niin kannattaisi katsoa peiliin ja miettiä, että mikä lasten lapsuudessa meni pieleen. Meitä on 8 ja yhdelläkään ei ole lapsia. Lapsuus oli kamalaa. Isä täysi juoppo ja äiti täysi uhriutuva narsisti. Isä kuoli 2015 täytenä juoppona ja äiti edelleen uhriutuva narsisti. En ole ollut yhteydessä. Muu perhe ilmeisesti hyppelehtii edelleen äidin mukana. Lasten lapsia painosti kaikkia tekemään, mutta miksi tehdä kun kaikki ollaan niin traumatisoituneita? Kahdella on puolisot ja me muut ollaan ikisinkkuja. Neljä on muuttanut ulkomaille ja rakentanut elämää siellä.

Lapsia ei kannata hankkia jos on itsellä ollut huono lapsuus. Aivan sama mitä omat vanhemmat lässyttävät. He elävät omaa elämäänsä ja lapset omaansa. Itseä ärsyttää suunnattomasti ne vanhemmat naiset jotka jauhavat lapsen lapsistaan tai lapsen lapsettomuudestaan. Hankkisivat oman elämän.

Tuossa on hyvä pointti. Meitä on vain kolme sisarusta ja vain yhdellä (minulla) on lapsia. Minä olenkin se, joka lähti kotoa ensimmäisenä eikä ollut vanhmpien kanssa sen jälkeen tekemisissä.

Sisko jätti lapset tietoisesti tekemättä, koska pelkäsi, että hänestä olisi tullut samanlainen, kuin mitä meidän äiti oli.

Meistäkin 2/3 muutti ulkomaille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

VAUVA palstahan on paras paikka purkautua tällaisista asioista.

Googlaappa huviksesi vauva.fi. Saat seuraavan vastauksen:

Keskustelupalstat vauvaa toivoville, odottajille ja vanhemmille. Myös suositut asiantuntijakeskustelut.

Että sellainen provosoiva aloitus tänään.

Tämä on aihe vapaa-osio, jossa harvempi aloitus liittyy vauvoihin.

Ap

Lässyn lässyn. Palstan pitäjä on kirjoittanut ton em.

Paha mieli? Aikuisella ei ole paha mieli.

Sä oot päätöksesi tehnyt, elä sen kanssa.

Tiedän tunteen hyvin. Mä aloin valmistella vanhempiani parinkympin loppupuolella että perheenlisäystä ei tule, ja silloin mutsi oli että "no ihan hyvä, en oo valmis mummoksi vielä hehheh", mutta pikkuhiljaa alkoi kuitenkin ääni muuttua...vuosikausia sain kertoa ja selitellä ja vakuutella että ei, lapsia ei tule. Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä pitkään ja ollaan onnellisia, se varmaan oli jotenkin semmoinen juttu muiden mielestä että tottakai lapsiakin tulee. Pikkuhiljaa alkoi äiti ymmärtää, alkoi isällenikin perustella että ihan saavat tehdä oman päänsä mukaan (isäni ei ymmärtänyt oikein ollenkaan, vaikka itse ei lapsuudessani kummemmin meidän kanssa edes ollut). Mutta, välillä ymmärryksestä huolimatta, aina kun mulla oli kurja olo tms, äiti ehdotti että "jos se johtuu siitä että kuitenkin haluaisit sen lapsen" *huokaus*... Nyt kun oon yli 40 on ymmärtänyt vihdoin ja hyväksynyt. Jopa sanoo että ei hän ehkä olisi jaksanutkaan, mutta en tiedä onko se oikeasti totta.

Mä sanoin kyllä hänelle usein että mulla on huono fiilis etten voi hänelle lapsenlapsia antaa, mutta häntä varten en lapsia hommaa. Kyllä hän sen fiksuna ihmisenä sitten ymmärsi. :)

Miehen vanhemmille ei oikein ole sanottu mitään, miestä ei niin kiinnosta ja kaipa he tajusivat että turha toivo. :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Hänellä on jo lapsenlapsia, mutta kuulemma se ei ole sama kuin tyttären lapset."

Äitisi on aivan sekaisin. Kyllä ne ovat normaalille ihmiselle sama asia. Moni jää kokonaan ilman lapsenlapsia ja joutuu vain hyväksymään asian. Itse tunnen kyllä sympatiaa ihmisiä kohtaan, jotka ovat haaveilleet lapsenlapsista ja todennäköisyyksiä parantaakseen hankkineet vaikkapa neljä lasta, eikä elämä heille yhtään lapsenlapsia suo. Tällöinkin päätös on toki lasten oma, mutta ymmärrän mielipahan, jos todennäköisyydet ovat olleet potentiaalisten isovanhempien puolella. Mutta se on käsittämätöntä, jos joku itse hankkii vain 1 tai 2 lasta ja yllättyy ja pettyy sitten, jos nämä eivät hypi oman pillin mukaan. Saati sitten, että kehtaa ruikuttaa, vaikka on jo lapsenlapsia saanut.

Selitin ylempänä mitä tuo tarkoitti. Yhtä rakkaita ja tärkeitä olisivat kuin minunkin lapseni, mutta vuorovaikutuksen dynamiikka lastenlasten vanhempien kanssa on eri asia kun kyseessä on oma tytär (vs. pojan vaimo).

Äitini painajainen on olla liian tuppautuva mummo. Voisi kuulemma tuppautua vähän enemmän jos minä olisin se äiti. :D Ollaan tosi läheisiä siis.

Ap

Selvästi äitisi on jo sinun elämääsi liiaksi tuppautunut, koska koet hänen pahan mielesi syyllisyytenä ja omana taakkanasi. Sinun täytyy yrittää hieman erottautua henkisesti äidistäsi ja ymmärtää, että et ole hänen elämänsä täydellistäjä vaan itsenäinen ihminen.

Äitisi pitää myös kasvaa vähän. Jos unelmat riippuvat toisista ihmisistä, niistä pitää osata luopua, aikuisen lailla. Muiden ihmisten (sinun tai miehesi) tehtävä ei ole toteuttaa äitisi unelmia.

Onneksi hänellä on jo lapsenlapsia.

Nuoret eivät ymmärrä, miten valtava kaipuu isoäideille tulee lapsenlapsiin. Monelm se täyttää lähes koko heidä.n elämänsä.

Oletteko kuulleet, mitä isäidit puhuvat keskenään. Yleensä paljon lapsenlapsista. Siinä porukassa lapsenlapseton on jää syrjään.

En ole vielä isovanhempi-iässä. Lapset asuu koton vielä. Mutta fiilaan jo.

Ihan häiriintynyttä! AP:n ei kannata nyt uhrata enää ajatustakaan asialle vaan tuon äitylin täytyy vaan nyt prosessoida ihan itsekseen asiaa. On todella törkeää vaatia, pyytää tai edes vihjailla että lapsenlapsia pitäisi saada, se on ihan jokaisen täysin oma asia. Tuollainen on rajattomuutta ja emotionaalista manipulointia. 

Itsellenikin oma aikuinen lapseni on parasta mitä elämässäni ikinä on ollut, mutta silti en sanallakaan painosta tai pyydä tai kysele yhtään mitään että tuleeko niitä lapsenlapsia vai ei. Lapseni tekee just ihan omat päätöksensä asian suhteen ja hän tietää sen, että minulta saa tarvittaessa tukea mihin ikinä tilanteeseen hän päätyykään tai on päätymättä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.

Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.

Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.

Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.

Ap

Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.

Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.

Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.

Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs, jos mielesi muuttuu 4-kymppisenä ja on jo myöhäistä hankkia lapsia?

Pitäiskö sun mielestä jokaisen ihan vaan varmuuden vuoksi hommata lapsia ettei vaan ala myöhemmin kaduttamaan? Itse ainakin katuisin mieluummin lapsettomuutta kuin sitä että hommasin lapsen vastentahtoisesti.

Ei vaan, sinun ei kannattaisi alle 3-kymppisenä lukita mielipiteitäsi noin tiukasti, sillä tiedän kokemuksesta, että ihmisen mieli muuttuu. Mietinkin sitä, että onko mahdollista pakastaa omia sukusoluja sen varalta, että se mieli muuttuukin? 

Mulla ihan sama homma. Oon ottanut etäisyyttä äitiini kun ei vaan pysty aina kohtaamaan noita asioita. Usein surkuttelee kun hänellä ei ole lapsenlapsia ja en vaan pysty olla hänen seurassaan kun on vaikea asia minullekkin. Kun en ole edes vapaaehtoisesti lapseton vaan ei ole löytynyt sitä kestävää parisuhdetta ja yksin en halua hankkia. Tosi kiva kiva kuunnella oman äidin urputusta siihen päälle.

Vierailija kirjoitti:

Totta kai se harmittaa jos vuosimiljoonia tällä pallolla sinnitellyt sukulinja sammuu yhden ihmisen tyhmyyden vuoksi.

Et ymmärrä miten sukulinjat toimii. Kaikki meistä on sukua toisillemme, ei tarvitse mennä kuin keski-ajalle kun löytyy kaikkia eurooppalaisia yhdistävä esi-isä. Älä siis huoli, jos yksilö jättää lisääntymättä, kyllä hänen esi-isänsä geenit elävät lukuisissa muissa jälkeläisissä.