Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Paha mieli siitä, miten kova paikka lapsettomuuteni on äidilleni.
17.08.2021 |
Ja myös anoppikokelaalle.
En voi sille mitään etten halua lapsia. Syitä on monia, pääasiallisesti koen että liikakansoitukseen osallistuminen on yksinkertaisesti liian itsekäs teko. Haluaisin haluta lapsia, haluaisin olla sellainen tyyppi joka ei tälläisiä asioita mieti.
Äitini on odottanut lisääntymistäni kuin kuuta nousevaa jo vuosia. Hänellä on jo lapsenlapsia, mutta kuulemma se ei ole sama kuin tyttären lapset. Olen kyllä kertonut hänelle ettemme miehen kanssa aio niitä hankkia, mutta viesti ei tunnu menevän jakeluun.
Tiedän ettei lapsettomuus ole kenenkään muun asia kuin minun ja mieheni, mutta silti poden oudolla tavalla huonoa omatuntoa siitä etten halua jälkeläisiä. 100% siksi, että se on äidilleni niin suuri asia. Myös miehen äiti odottaa lapsenlapsia, ja tuntuu pitävän minua syypäänä lapsettomuusajatukseen. Tosiasiassa poikansa haluaa lapsia yhtä vähän kuin minäkin.
Oli pakko päästä purkamaan tätä johonkin. Miten te muut velat, onko ollut jotain tuntemuksia siitä miten omat vanhemmat suhtautuvat päätökseen?
Kommentit (468)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.
Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.
Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.
Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.
Ap
Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.
Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.
Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.
Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.
No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.
Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.
Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.
Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.
Ap
Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään.
Ei se mitään rajattomuutta ole jos toivoo lapsenlapsia. Olet itse itsekäs ja ilkeä ihminen kun kiellät toisilta maailman luonnollisimman tunteen ja toiveen.
Velat täällä alapeukuttaa innolla! Miksi yleensä pyöritte vauva.fi palstalla, jos lasten hankkiminen on noin vastenmielistä? En itse pyöri esim autopalstoilla, kun autot eivät kiinnosta minua.
AIHE VAPAA. Saa keskustella ihan mistä vaan. (Ja kyllä, lapset ovat vastenmielisiä. Ja se saa olla mielipiteeni heistä.)
Eikö lähipiirissäsi ole kenelläkään lapsia? Ei sukulaisilla tai ystävillä, vai minkälaisessa vela-kuplassa elelet?
Olen eri ja olen vela. Lähipiirissäni kellään ei ole lapsia, tosin en kyllä ymmärrä miten ne lapset muuttuisivat yhtään sen ihanimmiksi, jos lähipiirissä niitä olisikin. En lapsenakaan pitänyt muista lapsista, vauvoista puhumattakaan :D Vauvanukkeja mulle osteltiin, kunnes aikuiset viimeinkin tajusivat, että ne jäivät nurkkiin käyttämättömiksi ja keskityin toisenlaisiin leluihin ja leikkeihin. Dinosaurukset oli kova juttu!
Ajattelin, että asenteesi muuttuisi, jos jollain ystävällä olisi lapsia? Toivottavasti et ole millään hoiva- tai opetusalalla, sillä en haluaisi lapseni lähelle ihmistä, joka ajattelee lasten olevan vastenmielisiä. Olet aika pelottava :(
Olen tuo jolta aluperin kysyit, ja tosiaan ei, lähipiirissäni ei ole kuin kolme lasta joita en yleensä tapaa. Luuletko tosiaan että lapsia inhoava ihminen kuten minä hakeutuisi vaikkapa opettajaksi? :D Ja älä huoli, minäkään en halua olla lapsesi lähellä, eli emme tule koskaan tapamaan. Ps. Yhtä pelottavia ovat lapsikuplassaan lilluvat lapsia saaneet joiden elämässä ei enää ole mitään muuta kuin ne lapset.
Kumpi on lähempänä normaalia, se että pitää lapsia normaaliin elämään kuuluvana ja suhtautuu heihin positiivisesti vai se, että suhtautuu lapsiin vihamielisesti ja pitää heitä vastenmielisinä?
Olen itse lapsellinen äiti ja isoäiti, enkä mielestäni elä mitenkään lapsikuplassa. Suhtaudun kaikkiin lapsiin ystävällisesti, myös heihin, joita en tunne. Elän elämääni monen ikäisten ihmisten kanssa, tuttavissani on perheellisiä ja sinkkuja. Olisi aika raskasta elää, jos kokisin jonkin ikäryhmän vastenmielisenä ja siksi eristäisin heidät itsestäni.
Näin ikääntyneenä on mukavaa, että pääsee lastenlasten kautta kurkistamaan nykylasten elämään, mikä todella on erilaista, mitä oma lapsuuteni.
Sinulla on aika iso aukko, jos et mitenkään ole tutustunut nykylasten elämään? He ovat mahdollisesti hoitajiasi sitten kun tarvitset hoivapalveluja. Puhuvat todella eri kieltä.
Suhtaudun lapsiin asiallisesti, en tietenkään näytä heille että en pidä heistä. Valitsen vain elämäni tilanteet niin etten ole lasten kanssa tekemisissä. Ei se ole raskasta enkä aktiivisesti eristä ketään - lapsia vain ei elämässäni ole.
Ei se auta mitään 50 vuoden päästä jos olen hoivakodissa että olisin nyt tuntenut jotain lapsia :D.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.
Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.
Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.
Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.
Ap
Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.
Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.
Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.
Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.
No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.
Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.
Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.
Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.
Ap
Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään.
Ei se mitään rajattomuutta ole jos toivoo lapsenlapsia. Olet itse itsekäs ja ilkeä ihminen kun kiellät toisilta maailman luonnollisimman tunteen ja toiveen.
Velat täällä alapeukuttaa innolla! Miksi yleensä pyöritte vauva.fi palstalla, jos lasten hankkiminen on noin vastenmielistä? En itse pyöri esim autopalstoilla, kun autot eivät kiinnosta minua.
AIHE VAPAA. Saa keskustella ihan mistä vaan. (Ja kyllä, lapset ovat vastenmielisiä. Ja se saa olla mielipiteeni heistä.)
Eikö lähipiirissäsi ole kenelläkään lapsia? Ei sukulaisilla tai ystävillä, vai minkälaisessa vela-kuplassa elelet?
Olen eri ja olen vela. Lähipiirissäni kellään ei ole lapsia, tosin en kyllä ymmärrä miten ne lapset muuttuisivat yhtään sen ihanimmiksi, jos lähipiirissä niitä olisikin. En lapsenakaan pitänyt muista lapsista, vauvoista puhumattakaan :D Vauvanukkeja mulle osteltiin, kunnes aikuiset viimeinkin tajusivat, että ne jäivät nurkkiin käyttämättömiksi ja keskityin toisenlaisiin leluihin ja leikkeihin. Dinosaurukset oli kova juttu!
Ajattelin, että asenteesi muuttuisi, jos jollain ystävällä olisi lapsia? Toivottavasti et ole millään hoiva- tai opetusalalla, sillä en haluaisi lapseni lähelle ihmistä, joka ajattelee lasten olevan vastenmielisiä. Olet aika pelottava :(
Aika hurjaa, jos et lapsenakaan pitänyt muista lapsista! Elit siis aika yksinäisen lapsuuden, mistä ihmisvihamielisyytesi on peräisin?
Vastaan vaikka minulta ei kysytty, mutta lapsen seuraksi ja kaveriksi yleensä sopii juuri parhaiten toinen lapsi. Joten vaikka lapsena olisi ikäisistään tykännyt niin samoin sitten aikuisena luonnollisesti viihtyy paremmin taas aikuisten kanssa. Aikuisilla ja lapsillahan on yleensä ihan eri kiinnostuksen kohteet, joten toisten aikuisten seurassa on usein mukavampi ja rennompi olla. On ehkä samankaltainen elämäntilanne ja samantyyppisiä muistoja ja kokemuksia elämän varrelta eikä tietenkään mitään huolehtimisvelvollisuutta. Lasten seurassa taas aikuinen on nimenomaan huolehtija, leikkien mahdollistaja, kaikenlaisen kitinän sietäjä jne. ja homma menee pitkälti lapsen ehdoilla.
Outoa jos tätä ei tajua :D minulla on lapsia joita rakastan, mutta kyllä vain heidän seurassa on aika raskas olla verrattuna aikuisseuraan.
Vastasin tuolle, joka sanoi, että lapsenakaan ei pitänyt muista lapsista. Siitä kysymykseni, että oliko hän yksinäinen lapsi? Tottakai itsekin viihdyn aikuisena aikuisten kanssa, mutta minulla oli lapsuudessa monta ystävää, jotka ovat edelleen ystäviäni.
Kysyit minulta. Viihdyinkö yksin? Viihdyin. Kulutin aikaani mieluiten piirtämällä, maalamalla, lukemalla ja kirjoittamalla. Kesälomat vietin yksin ja valvoin yöt piirtäen. Aikuiset, jotka jaksoivat jutella kanssani, olivat mukavaa seuraa. Minua kiinnostivat mm. dinosaurukset, planeetat, kummitukset ja ufot, joista toiset lapset eivät halunneet jutella. Itse asiassa heitä vaan pelotti. Toivottavasti en traumatisoinut heistä monia :D Oli minulla yksi hyvä ystävä, jonka kanssa leikittiin välillä.
Yläastee oli hirvittävää aikaa, lukio ei hirveästi sen parempaa. Olen aina viihtynyt joko yksin tai ikäistäni vanhemmassa seurassa.
Olen aikuisenakin yksinviihtyvä introvertti, jota - yllätys yllätys - edelleen kiinnostavat dinosaurukset, planeetat, kummitukset ja ufot. Tosin sillä erolla, että nyt ei ole niitä aikuisiakaan, keiden kanssa puhua vaikka ufoista, kun heti leimataan hulluksi :D Lapsena sentään sai pohtia tällaisia ääneen.Eli, en pitänyt lapsista silloin, en pidä nytkään. Vauvojen kanssa en halunnut olla tekemisissä ja sisarusten syntyessä minulla ei koskaan ollut hoivaviettiä tai lapsille tyypillistä mustasukkaisuutta pienemmästä sisaruksesta. En jaksanut vaivata päätäni vauvan olemassaololla :D
Ihmisille omituista on se, etteivät he pysty hahmottamaan, että kun minun elämässäni näin ei ole ollut eikä käynyt, kun minun persoonassani näitä ei ole, kun minun haluni eivät ole tätä ja ovat tuota, joku ei herra jestas olekaan samanlainen kuin minä! Shokki!
No aika erikoinen persoona olet ja luulen, että kun pidät ihmisiin noinkin etäisyyttä, et koskaan joudu edes selittelemään lapsettomuuttasi :D.
Kiinnostaisi tietää, olivatko vanhempasi koskaan huolissaan sinusta, jos olit noinkin eristäytyvä jo lapsuudessa.
Jotain traumaa taustalla, eli tuskin oli vanhemmatkaan huolissaan. Ei tarvitse haluta omia lapsia, mutta tuo menee jo yli, että ei edes nähdessään vastasyntyneen tunne mitään, korkeintaan inhoa. Kuulostaa joltain persoonallisuushäiriöltä ja erittäin hyvä, että ymmärtää olla hankkimatta lapsia.
No ei ole mitään häiriötä, haloo. Ihmiset ovat erilaisia.
Ps. Velkoja ei voi loukata sanomalla "no hyvä ettet lapsia saakaan" kuten tässä yrität. Koska niin, se on hyvä. Vain ja ainostaan hyvä.
T. Eri
En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi niistä lapsista pitää koko ajan kysellä ja toistella sitä, miten kaikkien mieli muuttuu tulevaisuudessa. Oma äitini on lapsuudestani saakka vakuutellut minulle, että tulen haluamaan lapsia, mutten ole koskaan edes pitänyt lapsista.
Vanhempi siskoni sai lapsen muutama vuosi sitten, ja ennen tätä äitini puhui aika inhottavasti siskostani. "*Siskoni nimi* alkaa jo olemaan sellainen kurppa, että pitäisi laittaa jo vauhtia siihen lapsen hankkimiseen!" Siskoni oli tällöin vasta 27.
Nyt kun olen ollut välillä lapsenvahtina siskonpojalleni, tunteeni siitä, etten halua omia lapsia, on vain voimistunut. Satun myös naisena pitämään vain naisista, joten miestä ei ole tulossa vaikka siitäkin olen saanut kuulla, että mieleni muuttuu kyllä. Juu.
Vierailija kirjoitti:
Äitisi on itsekäs. Miksi hänelle kuuluisi lapsensa onni? Koska onneahan se on, että elää koko elämänsä vapaana ilman lapsia.
Velat ovat jotenkin harhaisia vapaus-huuteluineen. kukaan ei ole vapaa. Monia ei haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.
Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.
Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.
Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.
Ap
Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.
Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.
Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.
Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.
No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.
Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.
Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.
Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.
Ap
Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään.
Ei se mitään rajattomuutta ole jos toivoo lapsenlapsia. Olet itse itsekäs ja ilkeä ihminen kun kiellät toisilta maailman luonnollisimman tunteen ja toiveen.
Velat täällä alapeukuttaa innolla! Miksi yleensä pyöritte vauva.fi palstalla, jos lasten hankkiminen on noin vastenmielistä? En itse pyöri esim autopalstoilla, kun autot eivät kiinnosta minua.
AIHE VAPAA. Saa keskustella ihan mistä vaan. (Ja kyllä, lapset ovat vastenmielisiä. Ja se saa olla mielipiteeni heistä.)
Eikö lähipiirissäsi ole kenelläkään lapsia? Ei sukulaisilla tai ystävillä, vai minkälaisessa vela-kuplassa elelet?
Olen eri ja olen vela. Lähipiirissäni kellään ei ole lapsia, tosin en kyllä ymmärrä miten ne lapset muuttuisivat yhtään sen ihanimmiksi, jos lähipiirissä niitä olisikin. En lapsenakaan pitänyt muista lapsista, vauvoista puhumattakaan :D Vauvanukkeja mulle osteltiin, kunnes aikuiset viimeinkin tajusivat, että ne jäivät nurkkiin käyttämättömiksi ja keskityin toisenlaisiin leluihin ja leikkeihin. Dinosaurukset oli kova juttu!
Ajattelin, että asenteesi muuttuisi, jos jollain ystävällä olisi lapsia? Toivottavasti et ole millään hoiva- tai opetusalalla, sillä en haluaisi lapseni lähelle ihmistä, joka ajattelee lasten olevan vastenmielisiä. Olet aika pelottava :(
Olen tuo jolta aluperin kysyit, ja tosiaan ei, lähipiirissäni ei ole kuin kolme lasta joita en yleensä tapaa. Luuletko tosiaan että lapsia inhoava ihminen kuten minä hakeutuisi vaikkapa opettajaksi? :D Ja älä huoli, minäkään en halua olla lapsesi lähellä, eli emme tule koskaan tapamaan. Ps. Yhtä pelottavia ovat lapsikuplassaan lilluvat lapsia saaneet joiden elämässä ei enää ole mitään muuta kuin ne lapset.
Kumpi on lähempänä normaalia, se että pitää lapsia normaaliin elämään kuuluvana ja suhtautuu heihin positiivisesti vai se, että suhtautuu lapsiin vihamielisesti ja pitää heitä vastenmielisinä?
Olen itse lapsellinen äiti ja isoäiti, enkä mielestäni elä mitenkään lapsikuplassa. Suhtaudun kaikkiin lapsiin ystävällisesti, myös heihin, joita en tunne. Elän elämääni monen ikäisten ihmisten kanssa, tuttavissani on perheellisiä ja sinkkuja. Olisi aika raskasta elää, jos kokisin jonkin ikäryhmän vastenmielisenä ja siksi eristäisin heidät itsestäni.
Näin ikääntyneenä on mukavaa, että pääsee lastenlasten kautta kurkistamaan nykylasten elämään, mikä todella on erilaista, mitä oma lapsuuteni.
Sinulla on aika iso aukko, jos et mitenkään ole tutustunut nykylasten elämään? He ovat mahdollisesti hoitajiasi sitten kun tarvitset hoivapalveluja. Puhuvat todella eri kieltä.
Suhtaudun lapsiin asiallisesti, en tietenkään näytä heille että en pidä heistä. Valitsen vain elämäni tilanteet niin etten ole lasten kanssa tekemisissä. Ei se ole raskasta enkä aktiivisesti eristä ketään - lapsia vain ei elämässäni ole.
Ei se auta mitään 50 vuoden päästä jos olen hoivakodissa että olisin nyt tuntenut jotain lapsia :D.
Ajattelin, että meille vanhoille aina sanotaan, että pitäisi jaksaa seurata kaikkea uutta kehitystä. Näin teenkin ja usein ne uutuudet tulevat juuri noiden teini-ikäisten lastenlasten kautta. Jos kokonaan suljet lapset omasta elämästäsi, suljet samalla itseltäsi monta vuosikymmentä. Jaksatko seurata, miten koululaitos kehittyy jne. Ovathan ne lapset kuitenkin se kansakuntamme tulevaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.
Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.
Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.
Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.
Ap
Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.
Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.
Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.
Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.
No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.
Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.
Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.
Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.
Ap
Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään.
Ei se mitään rajattomuutta ole jos toivoo lapsenlapsia. Olet itse itsekäs ja ilkeä ihminen kun kiellät toisilta maailman luonnollisimman tunteen ja toiveen.
Velat täällä alapeukuttaa innolla! Miksi yleensä pyöritte vauva.fi palstalla, jos lasten hankkiminen on noin vastenmielistä? En itse pyöri esim autopalstoilla, kun autot eivät kiinnosta minua.
AIHE VAPAA. Saa keskustella ihan mistä vaan. (Ja kyllä, lapset ovat vastenmielisiä. Ja se saa olla mielipiteeni heistä.)
Eikö lähipiirissäsi ole kenelläkään lapsia? Ei sukulaisilla tai ystävillä, vai minkälaisessa vela-kuplassa elelet?
Olen eri ja olen vela. Lähipiirissäni kellään ei ole lapsia, tosin en kyllä ymmärrä miten ne lapset muuttuisivat yhtään sen ihanimmiksi, jos lähipiirissä niitä olisikin. En lapsenakaan pitänyt muista lapsista, vauvoista puhumattakaan :D Vauvanukkeja mulle osteltiin, kunnes aikuiset viimeinkin tajusivat, että ne jäivät nurkkiin käyttämättömiksi ja keskityin toisenlaisiin leluihin ja leikkeihin. Dinosaurukset oli kova juttu!
Ajattelin, että asenteesi muuttuisi, jos jollain ystävällä olisi lapsia? Toivottavasti et ole millään hoiva- tai opetusalalla, sillä en haluaisi lapseni lähelle ihmistä, joka ajattelee lasten olevan vastenmielisiä. Olet aika pelottava :(
Aika hurjaa, jos et lapsenakaan pitänyt muista lapsista! Elit siis aika yksinäisen lapsuuden, mistä ihmisvihamielisyytesi on peräisin?
Vastaan vaikka minulta ei kysytty, mutta lapsen seuraksi ja kaveriksi yleensä sopii juuri parhaiten toinen lapsi. Joten vaikka lapsena olisi ikäisistään tykännyt niin samoin sitten aikuisena luonnollisesti viihtyy paremmin taas aikuisten kanssa. Aikuisilla ja lapsillahan on yleensä ihan eri kiinnostuksen kohteet, joten toisten aikuisten seurassa on usein mukavampi ja rennompi olla. On ehkä samankaltainen elämäntilanne ja samantyyppisiä muistoja ja kokemuksia elämän varrelta eikä tietenkään mitään huolehtimisvelvollisuutta. Lasten seurassa taas aikuinen on nimenomaan huolehtija, leikkien mahdollistaja, kaikenlaisen kitinän sietäjä jne. ja homma menee pitkälti lapsen ehdoilla.
Outoa jos tätä ei tajua :D minulla on lapsia joita rakastan, mutta kyllä vain heidän seurassa on aika raskas olla verrattuna aikuisseuraan.
Vastasin tuolle, joka sanoi, että lapsenakaan ei pitänyt muista lapsista. Siitä kysymykseni, että oliko hän yksinäinen lapsi? Tottakai itsekin viihdyn aikuisena aikuisten kanssa, mutta minulla oli lapsuudessa monta ystävää, jotka ovat edelleen ystäviäni.
Kysyit minulta. Viihdyinkö yksin? Viihdyin. Kulutin aikaani mieluiten piirtämällä, maalamalla, lukemalla ja kirjoittamalla. Kesälomat vietin yksin ja valvoin yöt piirtäen. Aikuiset, jotka jaksoivat jutella kanssani, olivat mukavaa seuraa. Minua kiinnostivat mm. dinosaurukset, planeetat, kummitukset ja ufot, joista toiset lapset eivät halunneet jutella. Itse asiassa heitä vaan pelotti. Toivottavasti en traumatisoinut heistä monia :D Oli minulla yksi hyvä ystävä, jonka kanssa leikittiin välillä.
Yläastee oli hirvittävää aikaa, lukio ei hirveästi sen parempaa. Olen aina viihtynyt joko yksin tai ikäistäni vanhemmassa seurassa.
Olen aikuisenakin yksinviihtyvä introvertti, jota - yllätys yllätys - edelleen kiinnostavat dinosaurukset, planeetat, kummitukset ja ufot. Tosin sillä erolla, että nyt ei ole niitä aikuisiakaan, keiden kanssa puhua vaikka ufoista, kun heti leimataan hulluksi :D Lapsena sentään sai pohtia tällaisia ääneen.Eli, en pitänyt lapsista silloin, en pidä nytkään. Vauvojen kanssa en halunnut olla tekemisissä ja sisarusten syntyessä minulla ei koskaan ollut hoivaviettiä tai lapsille tyypillistä mustasukkaisuutta pienemmästä sisaruksesta. En jaksanut vaivata päätäni vauvan olemassaololla :D
Ihmisille omituista on se, etteivät he pysty hahmottamaan, että kun minun elämässäni näin ei ole ollut eikä käynyt, kun minun persoonassani näitä ei ole, kun minun haluni eivät ole tätä ja ovat tuota, joku ei herra jestas olekaan samanlainen kuin minä! Shokki!
No aika erikoinen persoona olet ja luulen, että kun pidät ihmisiin noinkin etäisyyttä, et koskaan joudu edes selittelemään lapsettomuuttasi :D.
Kiinnostaisi tietää, olivatko vanhempasi koskaan huolissaan sinusta, jos olit noinkin eristäytyvä jo lapsuudessa.
Jotain traumaa taustalla, eli tuskin oli vanhemmatkaan huolissaan. Ei tarvitse haluta omia lapsia, mutta tuo menee jo yli, että ei edes nähdessään vastasyntyneen tunne mitään, korkeintaan inhoa. Kuulostaa joltain persoonallisuushäiriöltä ja erittäin hyvä, että ymmärtää olla hankkimatta lapsia.
No ei ole mitään häiriötä, haloo. Ihmiset ovat erilaisia.
Ps. Velkoja ei voi loukata sanomalla "no hyvä ettet lapsia saakaan" kuten tässä yrität. Koska niin, se on hyvä. Vain ja ainostaan hyvä.
T. Eri
Kyllä tuollainen eristäytyminen menee jo persoonallisuushäiriön puolelle.
Itse olen tiennyt varmasti jo n. 2kymppisestä, etten halua lapsia. Tein asian selväksi vanhemmilleni jo tuolloin, johon äiti totesi, että jos siltä tuntuu, ei niitä pidäkään hankkia, eikä ole sen jälkeen (17 vuoteen) asiaan puuttunut.
Miehen kanssa ollaan oltu yhdessä n. 10 vuotta. Hänen perimmäisestä kannastaan lapsiasiaan en ole täysin varma, omani ilmaisin jo ennen kuin alettiin virallisesti seurustella. Appivanhempien suhteen mulla on käynyt tuuri, ovat hienotunteisesti pitäytyneet puuttumasta aikuisten lastensa elämään ja valintoihin. Heille en ole ikinä suoraan sanonut olevani vela, mutta ovat sen varmasti jo tähän mennessä tajunneet. Kertaakaan en ole heiltäkään kuullut kommenttia, että olisipa ihanaa, jos olisi lastenlapsia.
Sympatiani ovat kokonaan ap:n puolella, vaikken itse olekaan kohdannut painostusta asiassa. Molemmille, äidille ja anopille, voi ihan nätisti, mutta tiukasti sanoa, että asiasta jauhaminen on turhaa. Kenelläkään ei ole velvollisuutta tehdä lapsenlapsia kenellekään. Miehesi voi puhua omalle äidilleen ja tehdä selväksi, että lapsettomuus on ihan yhtä paljon hänen päätöksensä kuin sinun. Jollei muu auta, sano, että olet pistänyt piuhat poikki (jos iän puolesta olisit sen jo voinut tehdä), vaikket olisikaan. Sen viimeistään luulisi hiljentävän vaatimukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.
Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.
Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.
Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.
Ap
Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.
Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.
Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.
Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.
No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.
Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.
Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.
Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.
Ap
Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään.
Ei se mitään rajattomuutta ole jos toivoo lapsenlapsia. Olet itse itsekäs ja ilkeä ihminen kun kiellät toisilta maailman luonnollisimman tunteen ja toiveen.
Velat täällä alapeukuttaa innolla! Miksi yleensä pyöritte vauva.fi palstalla, jos lasten hankkiminen on noin vastenmielistä? En itse pyöri esim autopalstoilla, kun autot eivät kiinnosta minua.
AIHE VAPAA. Saa keskustella ihan mistä vaan. (Ja kyllä, lapset ovat vastenmielisiä. Ja se saa olla mielipiteeni heistä.)
Eikö lähipiirissäsi ole kenelläkään lapsia? Ei sukulaisilla tai ystävillä, vai minkälaisessa vela-kuplassa elelet?
Olen eri ja olen vela. Lähipiirissäni kellään ei ole lapsia, tosin en kyllä ymmärrä miten ne lapset muuttuisivat yhtään sen ihanimmiksi, jos lähipiirissä niitä olisikin. En lapsenakaan pitänyt muista lapsista, vauvoista puhumattakaan :D Vauvanukkeja mulle osteltiin, kunnes aikuiset viimeinkin tajusivat, että ne jäivät nurkkiin käyttämättömiksi ja keskityin toisenlaisiin leluihin ja leikkeihin. Dinosaurukset oli kova juttu!
Ajattelin, että asenteesi muuttuisi, jos jollain ystävällä olisi lapsia? Toivottavasti et ole millään hoiva- tai opetusalalla, sillä en haluaisi lapseni lähelle ihmistä, joka ajattelee lasten olevan vastenmielisiä. Olet aika pelottava :(
Aika hurjaa, jos et lapsenakaan pitänyt muista lapsista! Elit siis aika yksinäisen lapsuuden, mistä ihmisvihamielisyytesi on peräisin?
Vastaan vaikka minulta ei kysytty, mutta lapsen seuraksi ja kaveriksi yleensä sopii juuri parhaiten toinen lapsi. Joten vaikka lapsena olisi ikäisistään tykännyt niin samoin sitten aikuisena luonnollisesti viihtyy paremmin taas aikuisten kanssa. Aikuisilla ja lapsillahan on yleensä ihan eri kiinnostuksen kohteet, joten toisten aikuisten seurassa on usein mukavampi ja rennompi olla. On ehkä samankaltainen elämäntilanne ja samantyyppisiä muistoja ja kokemuksia elämän varrelta eikä tietenkään mitään huolehtimisvelvollisuutta. Lasten seurassa taas aikuinen on nimenomaan huolehtija, leikkien mahdollistaja, kaikenlaisen kitinän sietäjä jne. ja homma menee pitkälti lapsen ehdoilla.
Outoa jos tätä ei tajua :D minulla on lapsia joita rakastan, mutta kyllä vain heidän seurassa on aika raskas olla verrattuna aikuisseuraan.
Vastasin tuolle, joka sanoi, että lapsenakaan ei pitänyt muista lapsista. Siitä kysymykseni, että oliko hän yksinäinen lapsi? Tottakai itsekin viihdyn aikuisena aikuisten kanssa, mutta minulla oli lapsuudessa monta ystävää, jotka ovat edelleen ystäviäni.
Kysyit minulta. Viihdyinkö yksin? Viihdyin. Kulutin aikaani mieluiten piirtämällä, maalamalla, lukemalla ja kirjoittamalla. Kesälomat vietin yksin ja valvoin yöt piirtäen. Aikuiset, jotka jaksoivat jutella kanssani, olivat mukavaa seuraa. Minua kiinnostivat mm. dinosaurukset, planeetat, kummitukset ja ufot, joista toiset lapset eivät halunneet jutella. Itse asiassa heitä vaan pelotti. Toivottavasti en traumatisoinut heistä monia :D Oli minulla yksi hyvä ystävä, jonka kanssa leikittiin välillä.
Yläastee oli hirvittävää aikaa, lukio ei hirveästi sen parempaa. Olen aina viihtynyt joko yksin tai ikäistäni vanhemmassa seurassa.
Olen aikuisenakin yksinviihtyvä introvertti, jota - yllätys yllätys - edelleen kiinnostavat dinosaurukset, planeetat, kummitukset ja ufot. Tosin sillä erolla, että nyt ei ole niitä aikuisiakaan, keiden kanssa puhua vaikka ufoista, kun heti leimataan hulluksi :D Lapsena sentään sai pohtia tällaisia ääneen.Eli, en pitänyt lapsista silloin, en pidä nytkään. Vauvojen kanssa en halunnut olla tekemisissä ja sisarusten syntyessä minulla ei koskaan ollut hoivaviettiä tai lapsille tyypillistä mustasukkaisuutta pienemmästä sisaruksesta. En jaksanut vaivata päätäni vauvan olemassaololla :D
Ihmisille omituista on se, etteivät he pysty hahmottamaan, että kun minun elämässäni näin ei ole ollut eikä käynyt, kun minun persoonassani näitä ei ole, kun minun haluni eivät ole tätä ja ovat tuota, joku ei herra jestas olekaan samanlainen kuin minä! Shokki!
No aika erikoinen persoona olet ja luulen, että kun pidät ihmisiin noinkin etäisyyttä, et koskaan joudu edes selittelemään lapsettomuuttasi :D.
Kiinnostaisi tietää, olivatko vanhempasi koskaan huolissaan sinusta, jos olit noinkin eristäytyvä jo lapsuudessa.
Jotain traumaa taustalla, eli tuskin oli vanhemmatkaan huolissaan. Ei tarvitse haluta omia lapsia, mutta tuo menee jo yli, että ei edes nähdessään vastasyntyneen tunne mitään, korkeintaan inhoa. Kuulostaa joltain persoonallisuushäiriöltä ja erittäin hyvä, että ymmärtää olla hankkimatta lapsia.
Mulla ei ole persoonallisuushäiriötä, muttei minussakaan vauva, vastasyntynyt tai vähän vanhempikaan, herätä mitään ihmeempiä tunteita. Ei intoa sen enempää kuin inhoakaan, ei oikeastaan kiinnosta lainkaan. Vähän isommat lapset ovat ihan ok, varsinkin sellaiset vanhasielut, joiden kanssa pystyy juttelemaan suht normaalisti ilman mitään huutoa, kitinää, lässytystä, tivaamista ym., mitä lapset usein harrastavat. Fiksujen lasten kanssa tykkään jopa leikkiä, pelata jne. vuorovaikuttaa ihan siinä kuin aikuistenkin.
Pidän lapsia en enempänä, enkä vähempänä kuin kasvavina ihmisinä. Se, että joku on lapsi, ei automaattisesti saa minua pitämään hänestä. Pidän kivoista lapsista ja aikuisista, en pidä ilkeistä lapsista, enkä aikuisista. Vauvat lähinnä ignooraan, koska en pysty kommunikoimaan heidän kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.
Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.
Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.
Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.
Ap
Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.
Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.
Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.
Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.
No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.
Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.
Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.
Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.
Ap
Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään.
Ei se mitään rajattomuutta ole jos toivoo lapsenlapsia. Olet itse itsekäs ja ilkeä ihminen kun kiellät toisilta maailman luonnollisimman tunteen ja toiveen.
Velat täällä alapeukuttaa innolla! Miksi yleensä pyöritte vauva.fi palstalla, jos lasten hankkiminen on noin vastenmielistä? En itse pyöri esim autopalstoilla, kun autot eivät kiinnosta minua.
AIHE VAPAA. Saa keskustella ihan mistä vaan. (Ja kyllä, lapset ovat vastenmielisiä. Ja se saa olla mielipiteeni heistä.)
Eikö lähipiirissäsi ole kenelläkään lapsia? Ei sukulaisilla tai ystävillä, vai minkälaisessa vela-kuplassa elelet?
Olen eri ja olen vela. Lähipiirissäni kellään ei ole lapsia, tosin en kyllä ymmärrä miten ne lapset muuttuisivat yhtään sen ihanimmiksi, jos lähipiirissä niitä olisikin. En lapsenakaan pitänyt muista lapsista, vauvoista puhumattakaan :D Vauvanukkeja mulle osteltiin, kunnes aikuiset viimeinkin tajusivat, että ne jäivät nurkkiin käyttämättömiksi ja keskityin toisenlaisiin leluihin ja leikkeihin. Dinosaurukset oli kova juttu!
Ajattelin, että asenteesi muuttuisi, jos jollain ystävällä olisi lapsia? Toivottavasti et ole millään hoiva- tai opetusalalla, sillä en haluaisi lapseni lähelle ihmistä, joka ajattelee lasten olevan vastenmielisiä. Olet aika pelottava :(
Aika hurjaa, jos et lapsenakaan pitänyt muista lapsista! Elit siis aika yksinäisen lapsuuden, mistä ihmisvihamielisyytesi on peräisin?
Vastaan vaikka minulta ei kysytty, mutta lapsen seuraksi ja kaveriksi yleensä sopii juuri parhaiten toinen lapsi. Joten vaikka lapsena olisi ikäisistään tykännyt niin samoin sitten aikuisena luonnollisesti viihtyy paremmin taas aikuisten kanssa. Aikuisilla ja lapsillahan on yleensä ihan eri kiinnostuksen kohteet, joten toisten aikuisten seurassa on usein mukavampi ja rennompi olla. On ehkä samankaltainen elämäntilanne ja samantyyppisiä muistoja ja kokemuksia elämän varrelta eikä tietenkään mitään huolehtimisvelvollisuutta. Lasten seurassa taas aikuinen on nimenomaan huolehtija, leikkien mahdollistaja, kaikenlaisen kitinän sietäjä jne. ja homma menee pitkälti lapsen ehdoilla.
Outoa jos tätä ei tajua :D minulla on lapsia joita rakastan, mutta kyllä vain heidän seurassa on aika raskas olla verrattuna aikuisseuraan.
Vastasin tuolle, joka sanoi, että lapsenakaan ei pitänyt muista lapsista. Siitä kysymykseni, että oliko hän yksinäinen lapsi? Tottakai itsekin viihdyn aikuisena aikuisten kanssa, mutta minulla oli lapsuudessa monta ystävää, jotka ovat edelleen ystäviäni.
Kysyit minulta. Viihdyinkö yksin? Viihdyin. Kulutin aikaani mieluiten piirtämällä, maalamalla, lukemalla ja kirjoittamalla. Kesälomat vietin yksin ja valvoin yöt piirtäen. Aikuiset, jotka jaksoivat jutella kanssani, olivat mukavaa seuraa. Minua kiinnostivat mm. dinosaurukset, planeetat, kummitukset ja ufot, joista toiset lapset eivät halunneet jutella. Itse asiassa heitä vaan pelotti. Toivottavasti en traumatisoinut heistä monia :D Oli minulla yksi hyvä ystävä, jonka kanssa leikittiin välillä.
Yläastee oli hirvittävää aikaa, lukio ei hirveästi sen parempaa. Olen aina viihtynyt joko yksin tai ikäistäni vanhemmassa seurassa.
Olen aikuisenakin yksinviihtyvä introvertti, jota - yllätys yllätys - edelleen kiinnostavat dinosaurukset, planeetat, kummitukset ja ufot. Tosin sillä erolla, että nyt ei ole niitä aikuisiakaan, keiden kanssa puhua vaikka ufoista, kun heti leimataan hulluksi :D Lapsena sentään sai pohtia tällaisia ääneen.Eli, en pitänyt lapsista silloin, en pidä nytkään. Vauvojen kanssa en halunnut olla tekemisissä ja sisarusten syntyessä minulla ei koskaan ollut hoivaviettiä tai lapsille tyypillistä mustasukkaisuutta pienemmästä sisaruksesta. En jaksanut vaivata päätäni vauvan olemassaololla :D
Ihmisille omituista on se, etteivät he pysty hahmottamaan, että kun minun elämässäni näin ei ole ollut eikä käynyt, kun minun persoonassani näitä ei ole, kun minun haluni eivät ole tätä ja ovat tuota, joku ei herra jestas olekaan samanlainen kuin minä! Shokki!
No aika erikoinen persoona olet ja luulen, että kun pidät ihmisiin noinkin etäisyyttä, et koskaan joudu edes selittelemään lapsettomuuttasi :D.
Kiinnostaisi tietää, olivatko vanhempasi koskaan huolissaan sinusta, jos olit noinkin eristäytyvä jo lapsuudessa.
Jotain traumaa taustalla, eli tuskin oli vanhemmatkaan huolissaan. Ei tarvitse haluta omia lapsia, mutta tuo menee jo yli, että ei edes nähdessään vastasyntyneen tunne mitään, korkeintaan inhoa. Kuulostaa joltain persoonallisuushäiriöltä ja erittäin hyvä, että ymmärtää olla hankkimatta lapsia.
No ei ole mitään häiriötä, haloo. Ihmiset ovat erilaisia.
Ps. Velkoja ei voi loukata sanomalla "no hyvä ettet lapsia saakaan" kuten tässä yrität. Koska niin, se on hyvä. Vain ja ainostaan hyvä.
T. Eri
Kyllä tuollainen eristäytyminen menee jo persoonallisuushäiriön puolelle.
Olen eri, mutta ei tuossa mielestäni ole mitään kovin omituista. Mulla itsellä oli pienenä kyllä kavereita, mutta tosi monet lapset olivat vastenmielisiä, metelöivät ja riehuivat. En pitänyt niistä lapsista silloin enkä nyt aikuisena, tykkäsin niistä hiljaisemmista ja rauhallisista.
En suuremmin pidä lapsista nykyään koska mitkäs ne onkaan lasten tyypillisimpiä ominaisuuksia? Kiljuminen, juoksentelu, metelöinti, huomionhakuisuus jne. Myös aikuisessa kamalia piirteitä.
Ehkä olen outo mutta lapset eivät saa mussa mitään ihme viettejä herätettyä muuta kuin että haluan paeta muualle. Tässä ketjussa moni tuntuu olevan sitä mieltä että on outo ja jotain vikaa oltava naisessa jos munasolut eivät ala huutaa kun näkee vauvan.
Älkää biologiauskovaiset unohtako että useimmiten meillä on seksivietti eikä mitään iih haluan oman vauvan ettei yksinäisyys vanhuus tule -viettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et elä heitä varten. Tulkoonsa paha mieli sinun ratkaisuistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi on itsekäs. Miksi hänelle kuuluisi lapsensa onni? Koska onneahan se on, että elää koko elämänsä vapaana ilman lapsia.
Aika idiootti vastaus.
Tottakai se onni kuuluu isoäidille eli nyt se on onnettomuus kun tytär on kaikkea muuta kuin normaali nainen!
Ei ole onnea jos ei ole lapsia.
Sitähän vela ei voi tietää!!Ensin pitää olla lapsi jotta voi sen tietää.
Kaikki muu on olettamusta.
Itse olen äärimmäisen onnellinen että sain lapsen.
Sitä ei voi mitata missään rahasummassa.
Kunpa saisin elää kaiken uudestaan.Onni ja ilo tulee myös isovanhemmille, sisaruksille, lapsen serkuille eli kaikille lähisukulaisille.
Lapsi syntyy sukuun ja ilo on koko elämän ajan ja siitä se jatkuu polvesta polveen.
Onni tulee eri ihmisille eri asioista. Sinulle se tulee lapsista, minulle siitä, että saan käyttää aikani asioihin, joista nautin (lastenhoito, viihdyttäminen ja heidän kehityksensä seuraaminen eivät ole tällaisia asioita), että voin lähteä esim. käymään kaupassa ihan milloin vain ilman mitään ylimääräistä ruljanssia, heittää vaan takin niskaan ja mennä, että mökillä voin ottaa lonkeron ja rennosti, katsoa sivusta, kun puolivuotiaan äiti saa iltavellit naamalleen...
Onnenaiheeni ovat todella pieniä, mutta niitä mahtuu lukemattomia jokaiseen päivään. Iloitsen suuresti siitä, että olen vapaa suunnittelemaan päiväni täysin omien halujeni ja tarpeideni mukaan, ilman, että mun on pakko olla saatavilla kenellekään. Teen luovaa työtä, josta nautin suunnattomasti. Jos mulla olisi lapsi(a), en pystyisi ko. työtä tekemään. En voi edes kuvitella, että ajaisin itseni sellaiseen tilanteeseen.
Lapsettomuus on minulle suurin onni siinä, missä sinulle lapset. Olisi ihan finsua avartaa sitä ahdasta mieltään vähän ja tajuta, että onni on subjektiivinen käsite, eikä se, mikä tuo onnen yhdelle välttämättä tuo sitä toiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi on itsekäs. Miksi hänelle kuuluisi lapsensa onni? Koska onneahan se on, että elää koko elämänsä vapaana ilman lapsia.
Aika idiootti vastaus.
Tottakai se onni kuuluu isoäidille eli nyt se on onnettomuus kun tytär on kaikkea muuta kuin normaali nainen!
Ei ole onnea jos ei ole lapsia.
Sitähän vela ei voi tietää!!Ensin pitää olla lapsi jotta voi sen tietää.
Kaikki muu on olettamusta.
Itse olen äärimmäisen onnellinen että sain lapsen.
Sitä ei voi mitata missään rahasummassa.
Kunpa saisin elää kaiken uudestaan.Onni ja ilo tulee myös isovanhemmille, sisaruksille, lapsen serkuille eli kaikille lähisukulaisille.
Lapsi syntyy sukuun ja ilo on koko elämän ajan ja siitä se jatkuu polvesta polveen.Onni tulee eri ihmisille eri asioista. Sinulle se tulee lapsista, minulle siitä, että saan käyttää aikani asioihin, joista nautin (lastenhoito, viihdyttäminen ja heidän kehityksensä seuraaminen eivät ole tällaisia asioita), että voin lähteä esim. käymään kaupassa ihan milloin vain ilman mitään ylimääräistä ruljanssia, heittää vaan takin niskaan ja mennä, että mökillä voin ottaa lonkeron ja rennosti, katsoa sivusta, kun puolivuotiaan äiti saa iltavellit naamalleen...
Onnenaiheeni ovat todella pieniä, mutta niitä mahtuu lukemattomia jokaiseen päivään. Iloitsen suuresti siitä, että olen vapaa suunnittelemaan päiväni täysin omien halujeni ja tarpeideni mukaan, ilman, että mun on pakko olla saatavilla kenellekään. Teen luovaa työtä, josta nautin suunnattomasti. Jos mulla olisi lapsi(a), en pystyisi ko. työtä tekemään. En voi edes kuvitella, että ajaisin itseni sellaiseen tilanteeseen.
Lapsettomuus on minulle suurin onni siinä, missä sinulle lapset. Olisi ihan finsua avartaa sitä ahdasta mieltään vähän ja tajuta, että onni on subjektiivinen käsite, eikä se, mikä tuo onnen yhdelle välttämättä tuo sitä toiselle.
Hyvä kirjoitus
.ja muistutan siitä että likimainkaan kaikki isovanhemmat ei pidä lapsenlapsista tai halua olla niiden elämässä mukana. Meillä kummatkaan isovanhemmat eivät (heidän oma päätös) halua olla lastenlasten elämässä koska se on vaivalloista ja he haluavat elää itselleen.
Toivottavasti muistavat päätöksensä sitten vanhainkodissakin…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai se harmittaa jos vuosimiljoonia tällä pallolla sinnitellyt sukulinja sammuu yhden ihmisen tyhmyyden vuoksi.
En minä ole vielä elänyt kolmeakymmentäkään vuotta. Eikä sukulinjamme mihinkään sammu, kuten jo sanoin.
Ap
Ei ole myöskään sinun velvollisuutesi sitä jatkaa, jollet halua, vaikka sammuisikin. Meillä on jokaisella vain yksi elämä ja täällä länsimaissa täysi vapaus valita, miten sen käytämme.
Lisäksi, maapallo on jo nyt epätoivoisessa tilanteessa, enkä itse mitenkään ymmärrä ihmisiä, jotka tieten tahtoen tekevät tänne lisää ihmisiä. Sen siurempaa itsekkyyttä ei olekaan kuin tehdä lapsia viimeisiään vetelevään maailmaan! Voisi ihan jokainen lasta harkitseva pysähtyä kolmeksi minuutiksi miettimään, millainen maailma on 30, 50 tai 100 vuoden päästä. Millaisessa maailmassa se lapsi joutuu selviytymään?
Niinpä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole kamalampaa kuin ikääntyä ilman lapsia ja lapsenlapsia.
Kyllä on ihan yhtä kamalaa saada lapsia jos ei niitä halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi on itsekäs. Miksi hänelle kuuluisi lapsensa onni? Koska onneahan se on, että elää koko elämänsä vapaana ilman lapsia.
Aika idiootti vastaus.
Tottakai se onni kuuluu isoäidille eli nyt se on onnettomuus kun tytär on kaikkea muuta kuin normaali nainen!
Ei ole onnea jos ei ole lapsia.
Sitähän vela ei voi tietää!!Ensin pitää olla lapsi jotta voi sen tietää.
Kaikki muu on olettamusta.
Itse olen äärimmäisen onnellinen että sain lapsen.
Sitä ei voi mitata missään rahasummassa.
Kunpa saisin elää kaiken uudestaan.Onni ja ilo tulee myös isovanhemmille, sisaruksille, lapsen serkuille eli kaikille lähisukulaisille.
Lapsi syntyy sukuun ja ilo on koko elämän ajan ja siitä se jatkuu polvesta polveen.Onni tulee eri ihmisille eri asioista. Sinulle se tulee lapsista, minulle siitä, että saan käyttää aikani asioihin, joista nautin (lastenhoito, viihdyttäminen ja heidän kehityksensä seuraaminen eivät ole tällaisia asioita), että voin lähteä esim. käymään kaupassa ihan milloin vain ilman mitään ylimääräistä ruljanssia, heittää vaan takin niskaan ja mennä, että mökillä voin ottaa lonkeron ja rennosti, katsoa sivusta, kun puolivuotiaan äiti saa iltavellit naamalleen...
Onnenaiheeni ovat todella pieniä, mutta niitä mahtuu lukemattomia jokaiseen päivään. Iloitsen suuresti siitä, että olen vapaa suunnittelemaan päiväni täysin omien halujeni ja tarpeideni mukaan, ilman, että mun on pakko olla saatavilla kenellekään. Teen luovaa työtä, josta nautin suunnattomasti. Jos mulla olisi lapsi(a), en pystyisi ko. työtä tekemään. En voi edes kuvitella, että ajaisin itseni sellaiseen tilanteeseen.
Lapsettomuus on minulle suurin onni siinä, missä sinulle lapset. Olisi ihan finsua avartaa sitä ahdasta mieltään vähän ja tajuta, että onni on subjektiivinen käsite, eikä se, mikä tuo onnen yhdelle välttämättä tuo sitä toiselle.
Mua vähän harmittaa tietynlainen itsensä jalustalle nostaminen, jota veljen puheeseen vähän väliä lipsuu. Olerusm että etenkään äitien elämään ei mahdu muuta kuin lapset. Olen äiti kolmelle ihanalle lapselle ja teen luovaa työtä. Aivan varmasti sinunkin luovuuttasi rajoittaa jokin asia arjessasi jonkin verran. Pieni lapsi voisi rajoittaa jonkin verran enemmän, mutta jos kerran työksesi teet niin ei sentään kellon ympäri lapsi rajoita työtä tekevän äidin luomistyötä. Itsellä lasten läsnäolokaan ei ole pelkkä rajoite intohimolleni, alitajunta kai työstää tuona aikana tiedostamattani sillä lasten kanssa vietetyn ajan jälkeen on usein helpointa päästä työssä eteenpäin. Tunnen monia lapsettomia ihmisiä eikä mua yllätä yhtään, etteivät kaikki halua elämäntilanteessaan lapsia tai eivät missään tilanteessa. Harmi sinänsä jos tuttavani nauttivat ajatuksesta, että työni häiriintyy lasten takia ja illalla saan ehkä vellitkin naamalle kun hän taas ei... aivan kuin itsekin nautin siitä, ettei joinainen päivinä täydy mennä töihin ollenkaan vaan voin maata sängyssä pitkään helvetin ihanan mieheni kanssa. Mutta en sentään vilkuile ikkunasta, että ahhah, tuon surkeutta kun on pakko jaksaa mennä töihin... oisko sitten jotain katkeruutta äideille tunteesta, että on painostettu perustelemaan lapsettomuuttaan? Tuo äitien stressistä nautiskelu... ihmiset oikeassa elämässä ei onneksi ole yhtä ymmärtämättömiä kuin tämän palstan vakkarit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.
Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.
Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.
Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.
Ap
Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.
Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.
Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.
Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.
No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.
Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.
Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.
Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.
Ap
Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään.
Ei se mitään rajattomuutta ole jos toivoo lapsenlapsia. Olet itse itsekäs ja ilkeä ihminen kun kiellät toisilta maailman luonnollisimman tunteen ja toiveen.
Velat täällä alapeukuttaa innolla! Miksi yleensä pyöritte vauva.fi palstalla, jos lasten hankkiminen on noin vastenmielistä? En itse pyöri esim autopalstoilla, kun autot eivät kiinnosta minua.
AIHE VAPAA. Saa keskustella ihan mistä vaan. (Ja kyllä, lapset ovat vastenmielisiä. Ja se saa olla mielipiteeni heistä.)
Eikö lähipiirissäsi ole kenelläkään lapsia? Ei sukulaisilla tai ystävillä, vai minkälaisessa vela-kuplassa elelet?
Olen eri ja olen vela. Lähipiirissäni kellään ei ole lapsia, tosin en kyllä ymmärrä miten ne lapset muuttuisivat yhtään sen ihanimmiksi, jos lähipiirissä niitä olisikin. En lapsenakaan pitänyt muista lapsista, vauvoista puhumattakaan :D Vauvanukkeja mulle osteltiin, kunnes aikuiset viimeinkin tajusivat, että ne jäivät nurkkiin käyttämättömiksi ja keskityin toisenlaisiin leluihin ja leikkeihin. Dinosaurukset oli kova juttu!
Ajattelin, että asenteesi muuttuisi, jos jollain ystävällä olisi lapsia? Toivottavasti et ole millään hoiva- tai opetusalalla, sillä en haluaisi lapseni lähelle ihmistä, joka ajattelee lasten olevan vastenmielisiä. Olet aika pelottava :(
Olen tuo jolta aluperin kysyit, ja tosiaan ei, lähipiirissäni ei ole kuin kolme lasta joita en yleensä tapaa. Luuletko tosiaan että lapsia inhoava ihminen kuten minä hakeutuisi vaikkapa opettajaksi? :D Ja älä huoli, minäkään en halua olla lapsesi lähellä, eli emme tule koskaan tapamaan. Ps. Yhtä pelottavia ovat lapsikuplassaan lilluvat lapsia saaneet joiden elämässä ei enää ole mitään muuta kuin ne lapset.
Kumpi on lähempänä normaalia, se että pitää lapsia normaaliin elämään kuuluvana ja suhtautuu heihin positiivisesti vai se, että suhtautuu lapsiin vihamielisesti ja pitää heitä vastenmielisinä?
Olen itse lapsellinen äiti ja isoäiti, enkä mielestäni elä mitenkään lapsikuplassa. Suhtaudun kaikkiin lapsiin ystävällisesti, myös heihin, joita en tunne. Elän elämääni monen ikäisten ihmisten kanssa, tuttavissani on perheellisiä ja sinkkuja. Olisi aika raskasta elää, jos kokisin jonkin ikäryhmän vastenmielisenä ja siksi eristäisin heidät itsestäni.
Näin ikääntyneenä on mukavaa, että pääsee lastenlasten kautta kurkistamaan nykylasten elämään, mikä todella on erilaista, mitä oma lapsuuteni.
Sinulla on aika iso aukko, jos et mitenkään ole tutustunut nykylasten elämään? He ovat mahdollisesti hoitajiasi sitten kun tarvitset hoivapalveluja. Puhuvat todella eri kieltä.
Suhtaudun lapsiin asiallisesti, en tietenkään näytä heille että en pidä heistä. Valitsen vain elämäni tilanteet niin etten ole lasten kanssa tekemisissä. Ei se ole raskasta enkä aktiivisesti eristä ketään - lapsia vain ei elämässäni ole.
Ei se auta mitään 50 vuoden päästä jos olen hoivakodissa että olisin nyt tuntenut jotain lapsia :D.
Ajattelin, että meille vanhoille aina sanotaan, että pitäisi jaksaa seurata kaikkea uutta kehitystä. Näin teenkin ja usein ne uutuudet tulevat juuri noiden teini-ikäisten lastenlasten kautta. Jos kokonaan suljet lapset omasta elämästäsi, suljet samalla itseltäsi monta vuosikymmentä. Jaksatko seurata, miten koululaitos kehittyy jne. Ovathan ne lapset kuitenkin se kansakuntamme tulevaisuus.
Minua ei kiinnosta kansakunnan tulevaisuus, ei sitten pätkääkään. On aivan yksi ja sama mitä maailmalle tapahtuu sen jälkeen kun olen mullan alla. Eli en todellakaan seuraa koululaitosten tms kehitystä, miksi ihmeessä seuraisin kun ei kiinnosta? Olisi kyllä huonoin syy ikinä saada vasten tahtoaan lapsia: että pysyy koululaitoksessa mukana??!
En minä vanhana tarvi nimenomaan omasta lapsestani tullutta teiniä neuvomaan teknologian käyttöä, neuvothan voi saada keneltä vaan.
Ja kyllä, suljen itseltäni kaksi vuosikymmentä: 0-10 ja 11-20. Ihan mielelläni ja tarkoituksella.
Omat vanhemmat voivat olla ajattelemattomia, ikäviä ja töykeitä. Suurimmalla osalla appivanhemmat ovat vielä epäystävällisempiä ja ilkeämpiä kuin omat vanhemmat.
Ajattelemattomia, ilkeitä ja todella töykeitä kommentteja voi tulla myös lapsen toivomisesta, raskaudesta ja lapsen saamisesta. Ja etenkin, jos perheessä on jo lapsia. "EI kai taas"?! oli anoppini vauvaonnittelu. En millään kykene ymmärtämään, miten joku voi möläyttää lasta odottavalle äidille näin ilkeän ja röyhkeän kommentin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi on itsekäs. Miksi hänelle kuuluisi lapsensa onni? Koska onneahan se on, että elää koko elämänsä vapaana ilman lapsia.
Aika idiootti vastaus.
Tottakai se onni kuuluu isoäidille eli nyt se on onnettomuus kun tytär on kaikkea muuta kuin normaali nainen!
Ei ole onnea jos ei ole lapsia.
Sitähän vela ei voi tietää!!Ensin pitää olla lapsi jotta voi sen tietää.
Kaikki muu on olettamusta.
Itse olen äärimmäisen onnellinen että sain lapsen.
Sitä ei voi mitata missään rahasummassa.
Kunpa saisin elää kaiken uudestaan.Onni ja ilo tulee myös isovanhemmille, sisaruksille, lapsen serkuille eli kaikille lähisukulaisille.
Lapsi syntyy sukuun ja ilo on koko elämän ajan ja siitä se jatkuu polvesta polveen.
Ja minä olen äärimmäisen onnellinen että olen poistanut elämästäni kaikki sinun kaltaisesi ihmiset. Ei onnea ilman lasta? Olen kuule kumman onnellinen kun teistä lasten tuputtajista pääsi eroon.
"Mikään ei tuntunut miltään kunnes rääkyvä rääpäle otti tahmeilla käsillään kiinni ja sanoi äiti". En siltikään halua sitä lasta - tuo hetki ei toisi minulle onnea vaan ahdistusta. Enkä todellakaan tee suvun iloksi yhtään lasta tänne kärsimään. Suurin rakkauden teko nykymaailmassa on että ei hanki sitä lasta ja antaa tälle syntymättömyyden lahjan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.
Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.
Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.
Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.
Ap
Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.
Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.
Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.
Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.
No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.
Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.
Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.
Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.
Ap
Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään.
Ei se mitään rajattomuutta ole jos toivoo lapsenlapsia. Olet itse itsekäs ja ilkeä ihminen kun kiellät toisilta maailman luonnollisimman tunteen ja toiveen.
Velat täällä alapeukuttaa innolla! Miksi yleensä pyöritte vauva.fi palstalla, jos lasten hankkiminen on noin vastenmielistä? En itse pyöri esim autopalstoilla, kun autot eivät kiinnosta minua.
AIHE VAPAA. Saa keskustella ihan mistä vaan. (Ja kyllä, lapset ovat vastenmielisiä. Ja se saa olla mielipiteeni heistä.)
Eikö lähipiirissäsi ole kenelläkään lapsia? Ei sukulaisilla tai ystävillä, vai minkälaisessa vela-kuplassa elelet?
Olen eri ja olen vela. Lähipiirissäni kellään ei ole lapsia, tosin en kyllä ymmärrä miten ne lapset muuttuisivat yhtään sen ihanimmiksi, jos lähipiirissä niitä olisikin. En lapsenakaan pitänyt muista lapsista, vauvoista puhumattakaan :D Vauvanukkeja mulle osteltiin, kunnes aikuiset viimeinkin tajusivat, että ne jäivät nurkkiin käyttämättömiksi ja keskityin toisenlaisiin leluihin ja leikkeihin. Dinosaurukset oli kova juttu!
Ajattelin, että asenteesi muuttuisi, jos jollain ystävällä olisi lapsia? Toivottavasti et ole millään hoiva- tai opetusalalla, sillä en haluaisi lapseni lähelle ihmistä, joka ajattelee lasten olevan vastenmielisiä. Olet aika pelottava :(
Olen tuo jolta aluperin kysyit, ja tosiaan ei, lähipiirissäni ei ole kuin kolme lasta joita en yleensä tapaa. Luuletko tosiaan että lapsia inhoava ihminen kuten minä hakeutuisi vaikkapa opettajaksi? :D Ja älä huoli, minäkään en halua olla lapsesi lähellä, eli emme tule koskaan tapamaan. Ps. Yhtä pelottavia ovat lapsikuplassaan lilluvat lapsia saaneet joiden elämässä ei enää ole mitään muuta kuin ne lapset.
Kumpi on lähempänä normaalia, se että pitää lapsia normaaliin elämään kuuluvana ja suhtautuu heihin positiivisesti vai se, että suhtautuu lapsiin vihamielisesti ja pitää heitä vastenmielisinä?
Olen itse lapsellinen äiti ja isoäiti, enkä mielestäni elä mitenkään lapsikuplassa. Suhtaudun kaikkiin lapsiin ystävällisesti, myös heihin, joita en tunne. Elän elämääni monen ikäisten ihmisten kanssa, tuttavissani on perheellisiä ja sinkkuja. Olisi aika raskasta elää, jos kokisin jonkin ikäryhmän vastenmielisenä ja siksi eristäisin heidät itsestäni.
Näin ikääntyneenä on mukavaa, että pääsee lastenlasten kautta kurkistamaan nykylasten elämään, mikä todella on erilaista, mitä oma lapsuuteni.
Sinulla on aika iso aukko, jos et mitenkään ole tutustunut nykylasten elämään? He ovat mahdollisesti hoitajiasi sitten kun tarvitset hoivapalveluja. Puhuvat todella eri kieltä.
Suhtaudun lapsiin asiallisesti, en tietenkään näytä heille että en pidä heistä. Valitsen vain elämäni tilanteet niin etten ole lasten kanssa tekemisissä. Ei se ole raskasta enkä aktiivisesti eristä ketään - lapsia vain ei elämässäni ole.
Ei se auta mitään 50 vuoden päästä jos olen hoivakodissa että olisin nyt tuntenut jotain lapsia :D.
Ajattelin, että meille vanhoille aina sanotaan, että pitäisi jaksaa seurata kaikkea uutta kehitystä. Näin teenkin ja usein ne uutuudet tulevat juuri noiden teini-ikäisten lastenlasten kautta. Jos kokonaan suljet lapset omasta elämästäsi, suljet samalla itseltäsi monta vuosikymmentä. Jaksatko seurata, miten koululaitos kehittyy jne. Ovathan ne lapset kuitenkin se kansakuntamme tulevaisuus.
Minua ei kiinnosta kansakunnan tulevaisuus, ei sitten pätkääkään. On aivan yksi ja sama mitä maailmalle tapahtuu sen jälkeen kun olen mullan alla. Eli en todellakaan seuraa koululaitosten tms kehitystä, miksi ihmeessä seuraisin kun ei kiinnosta? Olisi kyllä huonoin syy ikinä saada vasten tahtoaan lapsia: että pysyy koululaitoksessa mukana??!
En minä vanhana tarvi nimenomaan omasta lapsestani tullutta teiniä neuvomaan teknologian käyttöä, neuvothan voi saada keneltä vaan.
Ja kyllä, suljen itseltäni kaksi vuosikymmentä: 0-10 ja 11-20. Ihan mielelläni ja tarkoituksella.
Ja kyllä, suljen itseltäni kaksi vuosikymmentä: 0-10 ja 11-20. Ihan mielelläni ja tarkoituksella.
Kun sinulla ei vuosikymmeniin ole ollut mitään kosketusta noihin 0-20 v, niin melkoinen dinosaurus oletkin noiden nuorten ihmisten silmissä. Luuletko, että 20 v on pysynyt aivan samanlaisena kuin omassa nuoruudessasi?
Alue: Aihe vapaa
Jotain traumaa taustalla, eli tuskin oli vanhemmatkaan huolissaan. Ei tarvitse haluta omia lapsia, mutta tuo menee jo yli, että ei edes nähdessään vastasyntyneen tunne mitään, korkeintaan inhoa. Kuulostaa joltain persoonallisuushäiriöltä ja erittäin hyvä, että ymmärtää olla hankkimatta lapsia.