Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Paha mieli siitä, miten kova paikka lapsettomuuteni on äidilleni.
17.08.2021 |
Ja myös anoppikokelaalle.
En voi sille mitään etten halua lapsia. Syitä on monia, pääasiallisesti koen että liikakansoitukseen osallistuminen on yksinkertaisesti liian itsekäs teko. Haluaisin haluta lapsia, haluaisin olla sellainen tyyppi joka ei tälläisiä asioita mieti.
Äitini on odottanut lisääntymistäni kuin kuuta nousevaa jo vuosia. Hänellä on jo lapsenlapsia, mutta kuulemma se ei ole sama kuin tyttären lapset. Olen kyllä kertonut hänelle ettemme miehen kanssa aio niitä hankkia, mutta viesti ei tunnu menevän jakeluun.
Tiedän ettei lapsettomuus ole kenenkään muun asia kuin minun ja mieheni, mutta silti poden oudolla tavalla huonoa omatuntoa siitä etten halua jälkeläisiä. 100% siksi, että se on äidilleni niin suuri asia. Myös miehen äiti odottaa lapsenlapsia, ja tuntuu pitävän minua syypäänä lapsettomuusajatukseen. Tosiasiassa poikansa haluaa lapsia yhtä vähän kuin minäkin.
Oli pakko päästä purkamaan tätä johonkin. Miten te muut velat, onko ollut jotain tuntemuksia siitä miten omat vanhemmat suhtautuvat päätökseen?
Kommentit (468)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs, jos mielesi muuttuu 4-kymppisenä ja on jo myöhäistä hankkia lapsia?
Pitäiskö sun mielestä jokaisen ihan vaan varmuuden vuoksi hommata lapsia ettei vaan ala myöhemmin kaduttamaan? Itse ainakin katuisin mieluummin lapsettomuutta kuin sitä että hommasin lapsen vastentahtoisesti.
Ei vaan, sinun ei kannattaisi alle 3-kymppisenä lukita mielipiteitäsi noin tiukasti, sillä tiedän kokemuksesta, että ihmisen mieli muuttuu. Mietinkin sitä, että onko mahdollista pakastaa omia sukusoluja sen varalta, että se mieli muuttuukin?
Minä tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. Olen nyt 42-vuotias ja nainen. Kauanko odotan mielen muuttumista?
Muuten sama täällä paitsi että olen 40-v. nyt. Sukulaiset on lakanneet kyselemästä perhesuunnitelmista. :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.
Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.
Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.
Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.
Ap
Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.
Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.
Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.
Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.
No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.
Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.
Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.
Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.
Ap
Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään.
Ei se mitään rajattomuutta ole jos toivoo lapsenlapsia. Olet itse itsekäs ja ilkeä ihminen kun kiellät toisilta maailman luonnollisimman tunteen ja toiveen.
Velat täällä alapeukuttaa innolla! Miksi yleensä pyöritte vauva.fi palstalla, jos lasten hankkiminen on noin vastenmielistä? En itse pyöri esim autopalstoilla, kun autot eivät kiinnosta minua.
AIHE VAPAA. Saa keskustella ihan mistä vaan. (Ja kyllä, lapset ovat vastenmielisiä. Ja se saa olla mielipiteeni heistä.)
Eikö lähipiirissäsi ole kenelläkään lapsia? Ei sukulaisilla tai ystävillä, vai minkälaisessa vela-kuplassa elelet?
Olen eri ja olen vela. Lähipiirissäni kellään ei ole lapsia, tosin en kyllä ymmärrä miten ne lapset muuttuisivat yhtään sen ihanimmiksi, jos lähipiirissä niitä olisikin. En lapsenakaan pitänyt muista lapsista, vauvoista puhumattakaan :D Vauvanukkeja mulle osteltiin, kunnes aikuiset viimeinkin tajusivat, että ne jäivät nurkkiin käyttämättömiksi ja keskityin toisenlaisiin leluihin ja leikkeihin. Dinosaurukset oli kova juttu!
Ajattelin, että asenteesi muuttuisi, jos jollain ystävällä olisi lapsia? Toivottavasti et ole millään hoiva- tai opetusalalla, sillä en haluaisi lapseni lähelle ihmistä, joka ajattelee lasten olevan vastenmielisiä. Olet aika pelottava :(
Aika hurjaa, jos et lapsenakaan pitänyt muista lapsista! Elit siis aika yksinäisen lapsuuden, mistä ihmisvihamielisyytesi on peräisin?
Vastaan vaikka minulta ei kysytty, mutta lapsen seuraksi ja kaveriksi yleensä sopii juuri parhaiten toinen lapsi. Joten vaikka lapsena olisi ikäisistään tykännyt niin samoin sitten aikuisena luonnollisesti viihtyy paremmin taas aikuisten kanssa. Aikuisilla ja lapsillahan on yleensä ihan eri kiinnostuksen kohteet, joten toisten aikuisten seurassa on usein mukavampi ja rennompi olla. On ehkä samankaltainen elämäntilanne ja samantyyppisiä muistoja ja kokemuksia elämän varrelta eikä tietenkään mitään huolehtimisvelvollisuutta. Lasten seurassa taas aikuinen on nimenomaan huolehtija, leikkien mahdollistaja, kaikenlaisen kitinän sietäjä jne. ja homma menee pitkälti lapsen ehdoilla.
Outoa jos tätä ei tajua :D minulla on lapsia joita rakastan, mutta kyllä vain heidän seurassa on aika raskas olla verrattuna aikuisseuraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.
Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.
Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.
Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.
Ap
Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.
Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.
Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.
Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.
No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.
Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.
Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.
Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.
Ap
Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään.
Ei se mitään rajattomuutta ole jos toivoo lapsenlapsia. Olet itse itsekäs ja ilkeä ihminen kun kiellät toisilta maailman luonnollisimman tunteen ja toiveen.
Velat täällä alapeukuttaa innolla! Miksi yleensä pyöritte vauva.fi palstalla, jos lasten hankkiminen on noin vastenmielistä? En itse pyöri esim autopalstoilla, kun autot eivät kiinnosta minua.
AIHE VAPAA. Saa keskustella ihan mistä vaan. (Ja kyllä, lapset ovat vastenmielisiä. Ja se saa olla mielipiteeni heistä.)
Eikö lähipiirissäsi ole kenelläkään lapsia? Ei sukulaisilla tai ystävillä, vai minkälaisessa vela-kuplassa elelet?
Olen eri ja olen vela. Lähipiirissäni kellään ei ole lapsia, tosin en kyllä ymmärrä miten ne lapset muuttuisivat yhtään sen ihanimmiksi, jos lähipiirissä niitä olisikin. En lapsenakaan pitänyt muista lapsista, vauvoista puhumattakaan :D Vauvanukkeja mulle osteltiin, kunnes aikuiset viimeinkin tajusivat, että ne jäivät nurkkiin käyttämättömiksi ja keskityin toisenlaisiin leluihin ja leikkeihin. Dinosaurukset oli kova juttu!
Ajattelin, että asenteesi muuttuisi, jos jollain ystävällä olisi lapsia? Toivottavasti et ole millään hoiva- tai opetusalalla, sillä en haluaisi lapseni lähelle ihmistä, joka ajattelee lasten olevan vastenmielisiä. Olet aika pelottava :(
Olen tuo jolta aluperin kysyit, ja tosiaan ei, lähipiirissäni ei ole kuin kolme lasta joita en yleensä tapaa. Luuletko tosiaan että lapsia inhoava ihminen kuten minä hakeutuisi vaikkapa opettajaksi? :D Ja älä huoli, minäkään en halua olla lapsesi lähellä, eli emme tule koskaan tapamaan. Ps. Yhtä pelottavia ovat lapsikuplassaan lilluvat lapsia saaneet joiden elämässä ei enää ole mitään muuta kuin ne lapset.
Kumpi on lähempänä normaalia, se että pitää lapsia normaaliin elämään kuuluvana ja suhtautuu heihin positiivisesti vai se, että suhtautuu lapsiin vihamielisesti ja pitää heitä vastenmielisinä?
Olen itse lapsellinen äiti ja isoäiti, enkä mielestäni elä mitenkään lapsikuplassa. Suhtaudun kaikkiin lapsiin ystävällisesti, myös heihin, joita en tunne. Elän elämääni monen ikäisten ihmisten kanssa, tuttavissani on perheellisiä ja sinkkuja. Olisi aika raskasta elää, jos kokisin jonkin ikäryhmän vastenmielisenä ja siksi eristäisin heidät itsestäni.
Näin ikääntyneenä on mukavaa, että pääsee lastenlasten kautta kurkistamaan nykylasten elämään, mikä todella on erilaista, mitä oma lapsuuteni.
Sinulla on aika iso aukko, jos et mitenkään ole tutustunut nykylasten elämään? He ovat mahdollisesti hoitajiasi sitten kun tarvitset hoivapalveluja. Puhuvat todella eri kieltä.
Mikään ei ole kamalampaa kuin ikääntyä ilman lapsia ja lapsenlapsia.
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuuteen ei kukaan yksittäinen ihminen kuole, mutta ihmiskunta kylläkin. Otetaan hypoteettinen ajatus, että tänään kaikki maailman ihmiset päättävät olla lapsettomia - tai tapahtuu vaikka joku onnettomuus, joka tekee kaikista hedelmättömiä. Reilun sadan vuoden päästä koko ihmiskunta on kuollut. Lisääntyminen on minkä vaan lajin henkiinjäämisen kannalta elinehto.
En ole Ap mutta olen VHEM-vela, eli Voluntary Human Extinction Movement, suomennettuna Vapaaehtoinen Ihmislajin Sukupuutto Liike. Sen pointtina on juuri se, että lopetetaan vapaaehtoisesti lisääntymästä niin että ihmislaji kuolee sukupuuttoon. Ketään ei tapeta eikä pakoteta lapsettomuuteen, vaan tämän planeetan parasta ajatellen JA ihmisoikeuksia kunnioittaen, päätetään poistaa ihmislaji maan päältä luonnollista poistumaa käyttäen.
Tiedän ettei tule tapahtumaan nykysukupolven aikana eikä varmaan vielä monen vuosisadan aikana, mutta omalta osaltani kannan korteni kekoon enkä tuota lisää ihmisiä planeetalle. Muuta saavat lisääntyä jos haluavat, minä en. :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.
Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.
Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.
Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.
Ap
Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.
Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.
Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.
Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.
No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.
Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.
Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.
Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.
Ap
Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään.
Ei se mitään rajattomuutta ole jos toivoo lapsenlapsia. Olet itse itsekäs ja ilkeä ihminen kun kiellät toisilta maailman luonnollisimman tunteen ja toiveen.
Velat täällä alapeukuttaa innolla! Miksi yleensä pyöritte vauva.fi palstalla, jos lasten hankkiminen on noin vastenmielistä? En itse pyöri esim autopalstoilla, kun autot eivät kiinnosta minua.
AIHE VAPAA. Saa keskustella ihan mistä vaan. (Ja kyllä, lapset ovat vastenmielisiä. Ja se saa olla mielipiteeni heistä.)
Eikö lähipiirissäsi ole kenelläkään lapsia? Ei sukulaisilla tai ystävillä, vai minkälaisessa vela-kuplassa elelet?
Olen eri ja olen vela. Lähipiirissäni kellään ei ole lapsia, tosin en kyllä ymmärrä miten ne lapset muuttuisivat yhtään sen ihanimmiksi, jos lähipiirissä niitä olisikin. En lapsenakaan pitänyt muista lapsista, vauvoista puhumattakaan :D Vauvanukkeja mulle osteltiin, kunnes aikuiset viimeinkin tajusivat, että ne jäivät nurkkiin käyttämättömiksi ja keskityin toisenlaisiin leluihin ja leikkeihin. Dinosaurukset oli kova juttu!
Ajattelin, että asenteesi muuttuisi, jos jollain ystävällä olisi lapsia? Toivottavasti et ole millään hoiva- tai opetusalalla, sillä en haluaisi lapseni lähelle ihmistä, joka ajattelee lasten olevan vastenmielisiä. Olet aika pelottava :(
Aika hurjaa, jos et lapsenakaan pitänyt muista lapsista! Elit siis aika yksinäisen lapsuuden, mistä ihmisvihamielisyytesi on peräisin?
Vastaan vaikka minulta ei kysytty, mutta lapsen seuraksi ja kaveriksi yleensä sopii juuri parhaiten toinen lapsi. Joten vaikka lapsena olisi ikäisistään tykännyt niin samoin sitten aikuisena luonnollisesti viihtyy paremmin taas aikuisten kanssa. Aikuisilla ja lapsillahan on yleensä ihan eri kiinnostuksen kohteet, joten toisten aikuisten seurassa on usein mukavampi ja rennompi olla. On ehkä samankaltainen elämäntilanne ja samantyyppisiä muistoja ja kokemuksia elämän varrelta eikä tietenkään mitään huolehtimisvelvollisuutta. Lasten seurassa taas aikuinen on nimenomaan huolehtija, leikkien mahdollistaja, kaikenlaisen kitinän sietäjä jne. ja homma menee pitkälti lapsen ehdoilla.
Outoa jos tätä ei tajua :D minulla on lapsia joita rakastan, mutta kyllä vain heidän seurassa on aika raskas olla verrattuna aikuisseuraan.
Vastasin tuolle, joka sanoi, että lapsenakaan ei pitänyt muista lapsista. Siitä kysymykseni, että oliko hän yksinäinen lapsi? Tottakai itsekin viihdyn aikuisena aikuisten kanssa, mutta minulla oli lapsuudessa monta ystävää, jotka ovat edelleen ystäviäni.
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole kamalampaa kuin ikääntyä ilman lapsia ja lapsenlapsia.
Se on ikävää, jos lapsia on halunnut, eikä niitä ole syystä tai toisesta saanut. Tahaton lapsettomuus on aidosti hirveä kärsimys. Muuten lisääntymisasiat kuuluvat vain lisääntyjälle ja tämän puolisolle, eikä toisia ihmisiä voi velvoittaa hankkimaan lapsia omiin käyttötarkoituksiin, kun minä niitä teiltä haluaisin.
Onnellisesti itse täällä vanhenen ilman lapsia.
N50
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.
Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.
Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.
Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.
Ap
Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.
Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.
Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.
Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.
No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.
Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.
Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.
Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.
Ap
Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään.
Ei se mitään rajattomuutta ole jos toivoo lapsenlapsia. Olet itse itsekäs ja ilkeä ihminen kun kiellät toisilta maailman luonnollisimman tunteen ja toiveen.
Velat täällä alapeukuttaa innolla! Miksi yleensä pyöritte vauva.fi palstalla, jos lasten hankkiminen on noin vastenmielistä? En itse pyöri esim autopalstoilla, kun autot eivät kiinnosta minua.
AIHE VAPAA. Saa keskustella ihan mistä vaan. (Ja kyllä, lapset ovat vastenmielisiä. Ja se saa olla mielipiteeni heistä.)
Eikö lähipiirissäsi ole kenelläkään lapsia? Ei sukulaisilla tai ystävillä, vai minkälaisessa vela-kuplassa elelet?
Olen eri ja olen vela. Lähipiirissäni kellään ei ole lapsia, tosin en kyllä ymmärrä miten ne lapset muuttuisivat yhtään sen ihanimmiksi, jos lähipiirissä niitä olisikin. En lapsenakaan pitänyt muista lapsista, vauvoista puhumattakaan :D Vauvanukkeja mulle osteltiin, kunnes aikuiset viimeinkin tajusivat, että ne jäivät nurkkiin käyttämättömiksi ja keskityin toisenlaisiin leluihin ja leikkeihin. Dinosaurukset oli kova juttu!
Ajattelin, että asenteesi muuttuisi, jos jollain ystävällä olisi lapsia? Toivottavasti et ole millään hoiva- tai opetusalalla, sillä en haluaisi lapseni lähelle ihmistä, joka ajattelee lasten olevan vastenmielisiä. Olet aika pelottava :(
Aika hurjaa, jos et lapsenakaan pitänyt muista lapsista! Elit siis aika yksinäisen lapsuuden, mistä ihmisvihamielisyytesi on peräisin?
Vastaan vaikka minulta ei kysytty, mutta lapsen seuraksi ja kaveriksi yleensä sopii juuri parhaiten toinen lapsi. Joten vaikka lapsena olisi ikäisistään tykännyt niin samoin sitten aikuisena luonnollisesti viihtyy paremmin taas aikuisten kanssa. Aikuisilla ja lapsillahan on yleensä ihan eri kiinnostuksen kohteet, joten toisten aikuisten seurassa on usein mukavampi ja rennompi olla. On ehkä samankaltainen elämäntilanne ja samantyyppisiä muistoja ja kokemuksia elämän varrelta eikä tietenkään mitään huolehtimisvelvollisuutta. Lasten seurassa taas aikuinen on nimenomaan huolehtija, leikkien mahdollistaja, kaikenlaisen kitinän sietäjä jne. ja homma menee pitkälti lapsen ehdoilla.
Outoa jos tätä ei tajua :D minulla on lapsia joita rakastan, mutta kyllä vain heidän seurassa on aika raskas olla verrattuna aikuisseuraan.
Vastasin tuolle, joka sanoi, että lapsenakaan ei pitänyt muista lapsista. Siitä kysymykseni, että oliko hän yksinäinen lapsi? Tottakai itsekin viihdyn aikuisena aikuisten kanssa, mutta minulla oli lapsuudessa monta ystävää, jotka ovat edelleen ystäviäni.
Kysyit minulta. Viihdyinkö yksin? Viihdyin. Kulutin aikaani mieluiten piirtämällä, maalamalla, lukemalla ja kirjoittamalla. Kesälomat vietin yksin ja valvoin yöt piirtäen. Aikuiset, jotka jaksoivat jutella kanssani, olivat mukavaa seuraa. Minua kiinnostivat mm. dinosaurukset, planeetat, kummitukset ja ufot, joista toiset lapset eivät halunneet jutella. Itse asiassa heitä vaan pelotti. Toivottavasti en traumatisoinut heistä monia :D Oli minulla yksi hyvä ystävä, jonka kanssa leikittiin välillä.
Yläastee oli hirvittävää aikaa, lukio ei hirveästi sen parempaa. Olen aina viihtynyt joko yksin tai ikäistäni vanhemmassa seurassa.
Olen aikuisenakin yksinviihtyvä introvertti, jota - yllätys yllätys - edelleen kiinnostavat dinosaurukset, planeetat, kummitukset ja ufot. Tosin sillä erolla, että nyt ei ole niitä aikuisiakaan, keiden kanssa puhua vaikka ufoista, kun heti leimataan hulluksi :D Lapsena sentään sai pohtia tällaisia ääneen.
Eli, en pitänyt lapsista silloin, en pidä nytkään. Vauvojen kanssa en halunnut olla tekemisissä ja sisarusten syntyessä minulla ei koskaan ollut hoivaviettiä tai lapsille tyypillistä mustasukkaisuutta pienemmästä sisaruksesta. En jaksanut vaivata päätäni vauvan olemassaololla :D
Ihmisille omituista on se, etteivät he pysty hahmottamaan, että kun minun elämässäni näin ei ole ollut eikä käynyt, kun minun persoonassani näitä ei ole, kun minun haluni eivät ole tätä ja ovat tuota, joku ei herra jestas olekaan samanlainen kuin minä! Shokki!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihan oma ja miehen päätös , haluaako lapsia. On se sen verran pitkäaikainen ja kokonaisvaltainen projekti. Mutta juuri pariskunta, joka oli päättänyt elää ilman lasta ja molemmat olivat jo nelikympin ylikin , muuttivat mielensä ja nyt heillä on pienokainen. Ovat kovin onnellisia. Mieli voi siis matkanvarrella muuttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi on itsekäs. Miksi hänelle kuuluisi lapsensa onni? Koska onneahan se on, että elää koko elämänsä vapaana ilman lapsia.
Tavallaan kyllä. Luulen että kyse on siitä, ettei äiti oikeasti ymmärrä onnellisuuden olevan mahdollista ilman lapsia. Tai oikeastaan jälkimmäisen olevan ensimmäisen edellytys itselleni.
Äidin omien sanojen mukaan lapset ovat olleet hänen elämänsä suurin onni. Sanojen tasolla hän tuntuu ymmärtävän että osa ihmisistä on onnellisia nimenomaan lapsettomana, mutta en usko että hän oikeasti on sisäistänyt asiaa.
Ap
Niin, ajattele, jos sinunkin äitisi olisi päättänyt elää lapsettomana niin sinulla ei olisi tätä ongelmaa, koska sinua ei olisi. Olen pahoillani puolestasi, että äitisi päätti tehdä niin itsekkään päätöksen, että jouduit syntymään tänne maailmaan.
En minä ole siitä lainkaan pahoillani eikä sinunkaan tarvitse olla. Elämäni on kerrassaan mukavaa. En toki olisi voinut vaikuttaa äitini lisääntymispäätökseen mitenkään.
Ap
Et tainnut ymmärtää pointtiani eli jos äitisi olisi tehnyt päätöksen elää lapsettomana, ei sinullakaan olisi ainutkertaista elämääsi. Elämä on lahja. Tätä äitisikin varmaan suree, kun miettii, että mitä jos hänellä ei olisikaan teitä lapsiaan. Äitien ja tyttärien sukupolvien ketju katkeaa sinuun.
Tämä lisääntyvien perus kommentti jaksaa huvittaa joka kerta. Kuvittelevat varmaan keksivänsä jotain todella nokkelaa. Mutta esimerkiksi mulle tällaiset kommentit eivät aiheuta sen kummempaa reaktiota kuin olankohautuksen. Ei musta todellakaan olisi kamala ajatus jos en olisi saanut tätä elämän "lahjaa" eli hitosti pakkoja ja kärsimystä, muutamalla hassulla onnen hetkellä höystettynä jos on onnekas.
Ihan kivat puitteet oli lapsuudessa eikä mitään ihme traumoja mutta en vaan rakasta elämää enkä varmaan siksi lisäännykään kun en halua pakottaa ketään toista kärsimään ja kuolemaan (eli sitä mitä lisääntyjät sanovat elämän lahjan antamiseksi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Useinhan lapsettomuus johtuu nuorena sairastetusta sukupuolitaudeista. Olisiko silloin kannattanut käyttää kondoomia tai edes vähän yrittää rajoittaa kenen kanssa ja miten seksiä harrasti?
Vierailija kirjoitti:
Useinhan lapsettomuus johtuu nuorena sairastetusta sukupuolitaudeista. Olisiko silloin kannattanut käyttää kondoomia tai edes vähän yrittää rajoittaa kenen kanssa ja miten seksiä harrasti?
Jos on esimerkiksi ollut kolmen kaa samana iltana mistä tietää keneltä 9n saanut minkäkin taudin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi on itsekäs. Miksi hänelle kuuluisi lapsensa onni? Koska onneahan se on, että elää koko elämänsä vapaana ilman lapsia.
Tavallaan kyllä. Luulen että kyse on siitä, ettei äiti oikeasti ymmärrä onnellisuuden olevan mahdollista ilman lapsia. Tai oikeastaan jälkimmäisen olevan ensimmäisen edellytys itselleni.
Äidin omien sanojen mukaan lapset ovat olleet hänen elämänsä suurin onni. Sanojen tasolla hän tuntuu ymmärtävän että osa ihmisistä on onnellisia nimenomaan lapsettomana, mutta en usko että hän oikeasti on sisäistänyt asiaa.
Ap
Niin, ajattele, jos sinunkin äitisi olisi päättänyt elää lapsettomana niin sinulla ei olisi tätä ongelmaa, koska sinua ei olisi. Olen pahoillani puolestasi, että äitisi päätti tehdä niin itsekkään päätöksen, että jouduit syntymään tänne maailmaan.
En minä ole siitä lainkaan pahoillani eikä sinunkaan tarvitse olla. Elämäni on kerrassaan mukavaa. En toki olisi voinut vaikuttaa äitini lisääntymispäätökseen mitenkään.
Ap
Et tainnut ymmärtää pointtiani eli jos äitisi olisi tehnyt päätöksen elää lapsettomana, ei sinullakaan olisi ainutkertaista elämääsi. Elämä on lahja. Tätä äitisikin varmaan suree, kun miettii, että mitä jos hänellä ei olisikaan teitä lapsiaan. Äitien ja tyttärien sukupolvien ketju katkeaa sinuun.
Tämä lisääntyvien perus kommentti jaksaa huvittaa joka kerta. Kuvittelevat varmaan keksivänsä jotain todella nokkelaa. Mutta esimerkiksi mulle tällaiset kommentit eivät aiheuta sen kummempaa reaktiota kuin olankohautuksen. Ei musta todellakaan olisi kamala ajatus jos en olisi saanut tätä elämän "lahjaa" eli hitosti pakkoja ja kärsimystä, muutamalla hassulla onnen hetkellä höystettynä jos on onnekas.
Ihan kivat puitteet oli lapsuudessa eikä mitään ihme traumoja mutta en vaan rakasta elämää enkä varmaan siksi lisäännykään kun en halua pakottaa ketään toista kärsimään ja kuolemaan (eli sitä mitä lisääntyjät sanovat elämän lahjan antamiseksi).
Samaa mieltä. Ei tämä elämä ole ollut mitään lahjaa, todellakaan. Olisin mielelläni jäänyt syntymättä ja siksi annan tämän syntymättömyyden lahjan myös potentiaalisille lapsilleni.
Lehdetön puu luo merelle siltaa,
Ei tulla koskaan voisi kai tällaista iltaa.
Odotan turhaan sinua, armain.
Kuu kulkee pilven taakse, taas on meri harmain.
Kaipaus vastaa sydämen ääneen,
Onneni tiedän mä nyt taas niin yksin jääneen.
Toinen nyt lastaan kanssas katsoo, toinen vienyt sinut lienyt.
Lehdetön puu luo merelle siltaa.
Lehdetön puu luo merelle siltaa,
Ei tulla koskaan enää toista tällaista iltaa.
Odotan turhaan sinua, armain.
Kuu kulkee pilven taakse, taas on meri harmain.
Kaipaus vastaa sydämen ääneen,
Onneni tiedän mä nyt taas niin yksin jääneen.
Toinen nyt lastaan kanssas katsoo, toinen vienyt sinut lienyt.
Saavu ei koskaan tällaista iltaa...
Ei koskaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.
Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.
Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.
Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.
Ap
Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.
Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.
Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.
Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.
No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.
Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.
Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.
Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.
Ap
Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään.
Ei se mitään rajattomuutta ole jos toivoo lapsenlapsia. Olet itse itsekäs ja ilkeä ihminen kun kiellät toisilta maailman luonnollisimman tunteen ja toiveen.
Velat täällä alapeukuttaa innolla! Miksi yleensä pyöritte vauva.fi palstalla, jos lasten hankkiminen on noin vastenmielistä? En itse pyöri esim autopalstoilla, kun autot eivät kiinnosta minua.
AIHE VAPAA. Saa keskustella ihan mistä vaan. (Ja kyllä, lapset ovat vastenmielisiä. Ja se saa olla mielipiteeni heistä.)
Eikö lähipiirissäsi ole kenelläkään lapsia? Ei sukulaisilla tai ystävillä, vai minkälaisessa vela-kuplassa elelet?
Olen eri ja olen vela. Lähipiirissäni kellään ei ole lapsia, tosin en kyllä ymmärrä miten ne lapset muuttuisivat yhtään sen ihanimmiksi, jos lähipiirissä niitä olisikin. En lapsenakaan pitänyt muista lapsista, vauvoista puhumattakaan :D Vauvanukkeja mulle osteltiin, kunnes aikuiset viimeinkin tajusivat, että ne jäivät nurkkiin käyttämättömiksi ja keskityin toisenlaisiin leluihin ja leikkeihin. Dinosaurukset oli kova juttu!
Ajattelin, että asenteesi muuttuisi, jos jollain ystävällä olisi lapsia? Toivottavasti et ole millään hoiva- tai opetusalalla, sillä en haluaisi lapseni lähelle ihmistä, joka ajattelee lasten olevan vastenmielisiä. Olet aika pelottava :(
Aika hurjaa, jos et lapsenakaan pitänyt muista lapsista! Elit siis aika yksinäisen lapsuuden, mistä ihmisvihamielisyytesi on peräisin?
Vastaan vaikka minulta ei kysytty, mutta lapsen seuraksi ja kaveriksi yleensä sopii juuri parhaiten toinen lapsi. Joten vaikka lapsena olisi ikäisistään tykännyt niin samoin sitten aikuisena luonnollisesti viihtyy paremmin taas aikuisten kanssa. Aikuisilla ja lapsillahan on yleensä ihan eri kiinnostuksen kohteet, joten toisten aikuisten seurassa on usein mukavampi ja rennompi olla. On ehkä samankaltainen elämäntilanne ja samantyyppisiä muistoja ja kokemuksia elämän varrelta eikä tietenkään mitään huolehtimisvelvollisuutta. Lasten seurassa taas aikuinen on nimenomaan huolehtija, leikkien mahdollistaja, kaikenlaisen kitinän sietäjä jne. ja homma menee pitkälti lapsen ehdoilla.
Outoa jos tätä ei tajua :D minulla on lapsia joita rakastan, mutta kyllä vain heidän seurassa on aika raskas olla verrattuna aikuisseuraan.
Vastasin tuolle, joka sanoi, että lapsenakaan ei pitänyt muista lapsista. Siitä kysymykseni, että oliko hän yksinäinen lapsi? Tottakai itsekin viihdyn aikuisena aikuisten kanssa, mutta minulla oli lapsuudessa monta ystävää, jotka ovat edelleen ystäviäni.
Kysyit minulta. Viihdyinkö yksin? Viihdyin. Kulutin aikaani mieluiten piirtämällä, maalamalla, lukemalla ja kirjoittamalla. Kesälomat vietin yksin ja valvoin yöt piirtäen. Aikuiset, jotka jaksoivat jutella kanssani, olivat mukavaa seuraa. Minua kiinnostivat mm. dinosaurukset, planeetat, kummitukset ja ufot, joista toiset lapset eivät halunneet jutella. Itse asiassa heitä vaan pelotti. Toivottavasti en traumatisoinut heistä monia :D Oli minulla yksi hyvä ystävä, jonka kanssa leikittiin välillä.
Yläastee oli hirvittävää aikaa, lukio ei hirveästi sen parempaa. Olen aina viihtynyt joko yksin tai ikäistäni vanhemmassa seurassa.
Olen aikuisenakin yksinviihtyvä introvertti, jota - yllätys yllätys - edelleen kiinnostavat dinosaurukset, planeetat, kummitukset ja ufot. Tosin sillä erolla, että nyt ei ole niitä aikuisiakaan, keiden kanssa puhua vaikka ufoista, kun heti leimataan hulluksi :D Lapsena sentään sai pohtia tällaisia ääneen.Eli, en pitänyt lapsista silloin, en pidä nytkään. Vauvojen kanssa en halunnut olla tekemisissä ja sisarusten syntyessä minulla ei koskaan ollut hoivaviettiä tai lapsille tyypillistä mustasukkaisuutta pienemmästä sisaruksesta. En jaksanut vaivata päätäni vauvan olemassaololla :D
Ihmisille omituista on se, etteivät he pysty hahmottamaan, että kun minun elämässäni näin ei ole ollut eikä käynyt, kun minun persoonassani näitä ei ole, kun minun haluni eivät ole tätä ja ovat tuota, joku ei herra jestas olekaan samanlainen kuin minä! Shokki!
No aika erikoinen persoona olet ja luulen, että kun pidät ihmisiin noinkin etäisyyttä, et koskaan joudu edes selittelemään lapsettomuuttasi :D.
Kiinnostaisi tietää, olivatko vanhempasi koskaan huolissaan sinusta, jos olit noinkin eristäytyvä jo lapsuudessa.
Naisilla hedelmättömyyttä aiheuttavat yleensä ne taudit, jotka vaikuttavat munanjohtimiin, kuten klamydia
Niinpä niin. Klamydia on suurin syy taudin aiheutumiseen, ja jopa 10-15% klamydiatartunnan saaneista saavat lopulta sisäsynnytintulehduksen, jos klamydiaa ei hoideta. Sisäsynnytintulehdus voi johtaa lapsettomuuteen.
Alue: Aihe vapaa
Tuossa 30-40-välillä tilanne elää vielä aikalailla. Sain itsekin kaksi lastani reilu kolmikymppisenä. Ennen sitä monilla kaveripiirissä ei vielä lapsia ollut, mutta nyt reilusti yli 40-vuotiaana ei kovin montaa lapsetonta tule kyllä äkkiä mieleen.