Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Paha mieli siitä, miten kova paikka lapsettomuuteni on äidilleni.
17.08.2021 |
Ja myös anoppikokelaalle.
En voi sille mitään etten halua lapsia. Syitä on monia, pääasiallisesti koen että liikakansoitukseen osallistuminen on yksinkertaisesti liian itsekäs teko. Haluaisin haluta lapsia, haluaisin olla sellainen tyyppi joka ei tälläisiä asioita mieti.
Äitini on odottanut lisääntymistäni kuin kuuta nousevaa jo vuosia. Hänellä on jo lapsenlapsia, mutta kuulemma se ei ole sama kuin tyttären lapset. Olen kyllä kertonut hänelle ettemme miehen kanssa aio niitä hankkia, mutta viesti ei tunnu menevän jakeluun.
Tiedän ettei lapsettomuus ole kenenkään muun asia kuin minun ja mieheni, mutta silti poden oudolla tavalla huonoa omatuntoa siitä etten halua jälkeläisiä. 100% siksi, että se on äidilleni niin suuri asia. Myös miehen äiti odottaa lapsenlapsia, ja tuntuu pitävän minua syypäänä lapsettomuusajatukseen. Tosiasiassa poikansa haluaa lapsia yhtä vähän kuin minäkin.
Oli pakko päästä purkamaan tätä johonkin. Miten te muut velat, onko ollut jotain tuntemuksia siitä miten omat vanhemmat suhtautuvat päätökseen?
Kommentit (468)
Vierailija kirjoitti:
Minä en oikein ymmärrä, miksi AP edes on pannut kokoon aloituksensa. Kun hänen äidillään on jo lapsenlapsia ja suhde pojan perheeseen on hyvä, mutta suhde tyttäreen on myös hyvä vaikkei hänellä olekaan lapsia.
Ja AP kertoo myös, että hän kyllä ymmärtää, etteivät äidin tunteet ole hänen vastuullaan. Kuitenkin hänellä on paha mieli siitä että tietää äidin haluavan myös tyttärensä lisääntyvän.
Jos se ei ole äidin ongelma käsitellä omia pettymyksentunteitaan, niin kenen sitten? Eihän ne voi olla tyttären ongelmia ja tytär on sen ymmärtänyt.
Outo koko aloitus siis.
En minä oikein osaa sitä paremminkaan selittää. Odotitko jotain suurta draamaa, tappelua, ilotulitusta tai shokkipaljastusta?
Minä kerroin tuntevani surua kun tiedän miten paljon äitini toivoo minun lisääntyvän. Kyselin myös vastaavia tuntemuksia muilta. Ei sen eksoottisempaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.
Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.
Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.
Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.
Ap
Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.
Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.
Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.
Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.
No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.
Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.
Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.
Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.
Ap
Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään.
Ei se mitään rajattomuutta ole jos toivoo lapsenlapsia. Olet itse itsekäs ja ilkeä ihminen kun kiellät toisilta maailman luonnollisimman tunteen ja toiveen.
Velat täällä alapeukuttaa innolla! Miksi yleensä pyöritte vauva.fi palstalla, jos lasten hankkiminen on noin vastenmielistä? En itse pyöri esim autopalstoilla, kun autot eivät kiinnosta minua.
AIHE VAPAA. Saa keskustella ihan mistä vaan. (Ja kyllä, lapset ovat vastenmielisiä. Ja se saa olla mielipiteeni heistä.)
Eikö lähipiirissäsi ole kenelläkään lapsia? Ei sukulaisilla tai ystävillä, vai minkälaisessa vela-kuplassa elelet?
Olen eri ja olen vela. Lähipiirissäni kellään ei ole lapsia, tosin en kyllä ymmärrä miten ne lapset muuttuisivat yhtään sen ihanimmiksi, jos lähipiirissä niitä olisikin. En lapsenakaan pitänyt muista lapsista, vauvoista puhumattakaan :D Vauvanukkeja mulle osteltiin, kunnes aikuiset viimeinkin tajusivat, että ne jäivät nurkkiin käyttämättömiksi ja keskityin toisenlaisiin leluihin ja leikkeihin. Dinosaurukset oli kova juttu!
Ajattelin, että asenteesi muuttuisi, jos jollain ystävällä olisi lapsia? Toivottavasti et ole millään hoiva- tai opetusalalla, sillä en haluaisi lapseni lähelle ihmistä, joka ajattelee lasten olevan vastenmielisiä. Olet aika pelottava :(
Olen tuo jolta aluperin kysyit, ja tosiaan ei, lähipiirissäni ei ole kuin kolme lasta joita en yleensä tapaa. Luuletko tosiaan että lapsia inhoava ihminen kuten minä hakeutuisi vaikkapa opettajaksi? :D Ja älä huoli, minäkään en halua olla lapsesi lähellä, eli emme tule koskaan tapamaan. Ps. Yhtä pelottavia ovat lapsikuplassaan lilluvat lapsia saaneet joiden elämässä ei enää ole mitään muuta kuin ne lapset.
Vierailija kirjoitti:
Sanon nyt suoraan ajatukseni otsikon perusteella, missä ei mainittu onko kyseessä oma päätös vai että ette vaan saa lapsia. Jos lapsia ei toiveista huolimatta tule olisi se toki kova paikka myös omalle äidillesi. Ei siksi, että olisi tarkoitus lisätä tuskaa vaan koska hän myötäelää tilannetta. Toinen vaihtoehto (mikä sitten oli totta) on tuo vapaaehtoinen lapsettomuus. Ensimmäisenä tuli mieleen, että itse varmaan syyllistäisin tilanteesta jonkin verran itseäni. Itsellenikin lapset on tärkeitä ja kohta aikuisia. Jos heistä joku ilmoittaisi, että ei halua koskaan lapsia niin miettisin miten heistä on sellaisia tullut? Ovatko saaneet jotenkin huonon esimerkin vanhemmuudesta, vai miksi pelkäävät/vierastavat ajatusta? Ihmiselle lisääntyminen on yhtä vahva vietti kuin syöminen ja nukkuminen. Miksi juuri minun lapseni voi elää ilman, että se aktivoituu? Ehkä keskustelun kautta oppisin ymmärtämään lastani, sillä tarkoitus on kyllä heitä kaikkia ymmärtää ja tukea, tuli eteen mitä vaan. Vaikea selittää, ja samalla kun kirjoitan tajuan kyllä, että ei se varmaan noin mene. Mutta ihan rehellisesti, näin anonyyminä, tuo oli itselläni ensimmäinen ajatus. Tunnen joitain veloja, enkä pidä heitä "kylminä", mutta nyt kun miettii oman lapsen kohdalle niin on se henkilökohtaisempaa. Toivottavasti ap teillä olisi niin hyvät välit, että voitte puhua asioista niin kuin ne on. Kirjoititkin, että ette riitele asiasta. Hyvä. Ehkä tilanne vaan tasaantuu jossain vaiheessa vaikka ette ihan nyt ymmärrä toistenne kantoja. Sekin auttaa, kun saa kaikki hulluimmatkin ajatukset sanoa ääneen. Ja selkeästi välitätte toisistanne, kun äitisi haluaisi sinulle sitä onnea minkä itse kokee onneksi (ei _vielä_ näe asiaa niin kuin itse koet) ja toisaalta, kun sinuakin kiinnostaa äitisi tunteet, vaikka et toki niiden mukaan voikaan omaa elämääsi elää.
Hyvä kirjoitus, mutta tuota en allekirjoita että lisääntyminen on yhtä vahva vietti kuin syöminen ja nukkuminen. Jälkimmäiset ovat yksilölle elintärkeitä toimintoja, lapsettomuuteen ei kukaan kuole.
Lisäksi lisääntymisen hoitaa pääasiassa seksuaalivietti. Eivät ihmiset ennen ehkäisyä ole ehtineet kelailla että täytyypä lisääntyä, kun onkin jo ollut pulla uunissa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kolme lasta. Ovat lähestymässä kolmeakymppiä, eikä kenelläkään ole lapsia. Yksi haluaa ehdottomasti lapsia - sitten kun on puoliso ja asettunut aloilleen. Yksi on pohtinut, ettei halua omia lapsia, vaan adoptoida. Yksi on sanonut, ettei missään nimessä koskaan aio hankkia lapsia.
Minulle lapset ovat elämäni sisältö. En ole koskaan mistään työstä tai harrastuksesta - edes unelmapuolisostani - saanut yhtä merkityksellistä sisältöä elämääni. En pysty kuvittelemaan elämääni ilman lapsia. Ajattelen myöskin, että ilman lapsenlapsia tuleva elämäni näyttäisi köyhältä. Toivoisin aivan järjettömän paljon omia lapsenlapsia, joille voisin olla mummo.
Kaikki toivoni on tuossa yhdessä lapsessa, joka haluaisi omia lapsia. En tiedä, osaisinko olla samalla tavalla mummo adoptoiduille lapsille. En siis tiedä. Tuntuu kaukaiselta, sillä en tunne ainuttakaan perhettä, jossa olisi adoptiolapsia. Se yksi lapsi, joka ei lapsenlapsia halua, saa toki olla lapsia haluamatta, mutta sisälläni olen pettynyt.
Meillä on yksi adoptoitu lapsi ja yksi biologinen lapsi. Kummankin puolen isovanhemmat tuntuvat olevan enemmän innoissaan adoptoidusta lapsenlapsestaan :D ei biologisilla siteillä pitäisi olla väliä, erittäin rakkaita ja omia lapsia ovat molemmat.
Itsekäs äiti ja anoppi. Eivät välttämättä sitten edes osallistuisi lapsen elämään jos joskus teillä mieli muuttuisikin tässä asiassa. Et välttämättä saisi lastenhoidossa apua jne. Älä tunne huonoa omaatuntoa päätöksestäsi! Eivät ne mummot siitä lapsesta kuitenkaan vastuussa olisi vaan sinä ja puolisosi joten valinta on teidän. Ei pitäisi olla mitään epäselvää.
Vastasin vaikka itsellä on lapsia, uskon kyllä että tuollainen henkilökohtaisiin valintoihin puuttuminen ja tunteisiin vetoaminen tällaisessa asiassa tuntuu paskamaiselta. Anopitkin on usein just tuollaisia, aina on miniässä vika eikä koskaan omassa pojassa. Aivan kuin anopin mielestä poikansa olisi joku tahdoton vätys joka ei voisi muka tehdä omaa elämää koskevia päätöksiä itse tai yhteisymmärryksessä puolison kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
0
Vierailija kirjoitti:
Toisinaan sen mummoksi haluamisen takana on vähän sellainen status-symboli-ajattelu.
Kun kerran muillakin naapurin rouvilla ja työpaikan naisilla ja kun tietyn ikäisellä ihmisellä pitäisi olla ne lapsenlapset.
Kyse ei ole siitä, että aidosti haluttaisiin olla lapsen elämässä mukana fiksusti ja rajoja kunnioittaen, vaan ihan omasta itsekkäästä näyttämisen halusta.
Lisäksi monet hieman vanhemmat ihmiset ajattelevat, että kunnon ihmisillä on lapsia. Halusivat nämä lapsia oikeasti tai ei, mutta omakotitalo, lapset ja vakituinen työpaikka ja auto pitää olla.
Kasvoin itse 80- luvulla tuollaisissa kulisseissa. Vanhempani olivat täysin kykenemättömiä vanhemmuuteen, mutta toki olivat kunnon ihmisiä, kun oli lapset tehtynä, omakotitalo ja auto velkoineen maksettavina ja vakityöt paikallisessa firmassa.
Nyt ihmettelevät jälkikasvuaan, josta löytyy veloja, vuokralla-asujia, ulkomailla-asujia ja yksi homokin.
Erona vain taitaa olla se, että kulisseissa kasvaneina haluamme olla omia itsejämme ja joskus jopa onnellisia.Minkälaisia niiden vanhempien olisi pitänyt olla? Kukaan vanhempi ei ole täydellinen, mutta sinun vanhempasi rakensivat teille hyvät puitteet. Ja teille arvostelijoille sanoisin, että enempää ei voi antaa kuin mitä itse on saanut. Oletko koskaan miettinyt millaiset kasvuolosuhteet vanhemmillasi oli?
Kasvoin itse 80- luvulla tuollaisissa kulisseissa. Vanhempani olivat täysin kykenemättömiä vanhemmuuteen, mutta toki olivat kunnon ihmisiä, kun oli lapset tehtynä, omakotitalo ja auto velkoineen maksettavina ja vakityöt paikallisessa firmassa.
Nyt ihmettelevät jälkikasvuaan, josta löytyy veloja, vuokralla-asujia, ulkomailla-asujia ja yksi homokin.Olivat siis kunnon ihmisiä, oli koti ja työ ja lapset. Onko se vanhempiesi syytä, että yhdestä tuli homo, toisesta vela ja yksi lähti ulkomaille ja yksi asuu vuokralla? Minkä asian laitat vanhempiesi erityiseksi syyksi? Useimmat esim omasta nuoruudestani asuivat vuokralla vielä 35 vuotiaana.
Et ymmärtänyt viestissäni ollutta sarkasmia.
Kirjoitin, että olivat kykenemättömiä vanhemmuuteen, mutta pakkohan heidän oli olla kunnon ihmisiä kun oli lapsia, talo, auto ja työpaikat.
Nuo ovat ulkoisia seikkoja, jotka eivät vanhemmistani tehneet hyviä vanhempia millään mittapuulla.
Noiden kulissien keskellä meitä lapsia pahoinpideltiin, laiminlyötiin ja kukin meistä sisaruksista on selvinnyt kuka mitenkin.
Ei ole vanhempieni vika, että elämme kukin nyt omalla tavallamme, olen ylpeä meistä sisaruksista, että olemme tähän pystyneet.
Pelkät puitteet eivät tee kotia, perhettä, hyvää vanhemmuutta.
Kirjoitin, että vanhempani nyt ihmettelevät, joskus ruminkin, sanakääntein elämänvalintojamme.
Kovin usein eivät pääse sitä tekemään, koska tekemisissä olemme harvoin.
Kyse on siitä, että onnellinen, tasapainoinen ja itsensä kanssa sovussa elävä ihminen uskaltaa elää omaa elämäänsä ja tehdä omat valintansa. Silloin pystyy myös antamaan itsestään ja olemaan vaikkapa se hyvä vanhempi. Ja ymmärtää muidenkin ihmisten tekevän valintansa itse.
Vanhempieni taustalla ei ole väliä.
He valitsivat itse olla väkivaltaisia ja välinpitämättömiä vanhempia.
Ikävä teidän lasten kannalta. Mutta eihän tuossa ongelma ollut se, että vanhemmillanne oli työpaikat, talo ja auto vaan se, että olivat väkivaltaisia ja laiminlyöviä. Ihmettelin, mikä ongelma tuollaisessa keskiluokkaisessa elämässä on, mutta siis sehän paljastui vasta toisessa viestissäsi.
Vierailija kirjoitti:
Itsekäs äiti ja anoppi. Eivät välttämättä sitten edes osallistuisi lapsen elämään jos joskus teillä mieli muuttuisikin tässä asiassa. Et välttämättä saisi lastenhoidossa apua jne. Älä tunne huonoa omaatuntoa päätöksestäsi! Eivät ne mummot siitä lapsesta kuitenkaan vastuussa olisi vaan sinä ja puolisosi joten valinta on teidän. Ei pitäisi olla mitään epäselvää.
Vastasin vaikka itsellä on lapsia, uskon kyllä että tuollainen henkilökohtaisiin valintoihin puuttuminen ja tunteisiin vetoaminen tällaisessa asiassa tuntuu paskamaiselta. Anopitkin on usein just tuollaisia, aina on miniässä vika eikä koskaan omassa pojassa. Aivan kuin anopin mielestä poikansa olisi joku tahdoton vätys joka ei voisi muka tehdä omaa elämää koskevia päätöksiä itse tai yhteisymmärryksessä puolison kanssa.
Päätös on tietenkin meidän, se on äidillenikin selvää. Ei hän meitä mitenkään yritä pakottaa lisääntymään, mutta on tosiaan kertonut toiveensa asiaan liittyen.
Anopin näkemys on kyllä kummallinen. Kysymykset lisääntymisestä kohdistuvat aina minuun, eivät koskaan hänen poikaansa. Kerran sanoin miehelle että nyt teet äidillesi selväksi ettet itsekään halua lapsia, eli minä en ole se joka hänen vauvahaaveensa romuttaa. Mies oli sanonut, mutta edelleen meininki on sama. Anoppi tuntuu oikeasti ajattelevan että minun päätöksestäni niitä lapsia sitten vaan tulee, ja mies kyllä rakastaa lapsiaan.
Outoa, koska kyseessä on muuten järkevä tyyppi. Tulemme hyvin toimeen ja tapaamme säännöllisesti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsekäs äiti ja anoppi. Eivät välttämättä sitten edes osallistuisi lapsen elämään jos joskus teillä mieli muuttuisikin tässä asiassa. Et välttämättä saisi lastenhoidossa apua jne. Älä tunne huonoa omaatuntoa päätöksestäsi! Eivät ne mummot siitä lapsesta kuitenkaan vastuussa olisi vaan sinä ja puolisosi joten valinta on teidän. Ei pitäisi olla mitään epäselvää.
Vastasin vaikka itsellä on lapsia, uskon kyllä että tuollainen henkilökohtaisiin valintoihin puuttuminen ja tunteisiin vetoaminen tällaisessa asiassa tuntuu paskamaiselta. Anopitkin on usein just tuollaisia, aina on miniässä vika eikä koskaan omassa pojassa. Aivan kuin anopin mielestä poikansa olisi joku tahdoton vätys joka ei voisi muka tehdä omaa elämää koskevia päätöksiä itse tai yhteisymmärryksessä puolison kanssa.
Lisään vielä, että itselleni on aivan sama että saavatko lapseni joskus lapsia vai eivät. Toivoisin vain että heillä olisi onnellinen, mielekäs elämä. Jos lapsenlapsia joskus tulisi niin lastenhoitoapua varmaan pyrkisin tarvittaessa tarjoamaan kun tiedän miten raskasta elämä lasten kanssa on, mutta ei ole itselle kyllä lapsenlapset mikään välttämättömyys. Itsellä tosin mummo-ajat on vielä kaukana tulevaisuudessa, mutta silti.
Ajattelen ainakin nyt, että aikuisista lapsista omina itsenään olisi minulle varmaan enemmän iloa kuin lapsenlapsista. Tahatonta lapsettomuutta varmasti surisin lapsen rinnalla, mutta tukien enkä märehtien.
Mielenkiintoinen keskustelu.
Mulla on kaksi lukio-ikäistä tytärtä, jotka kumpikin sanovat, etteivät halua lapsia.
Tiedän, että ovat vielä nuoria ja mieli voi muuttua.
Tytöt ovat kaksosia, joten mitään isosisko-pikkusisko-asetelmaa ei ole, lisäksi lähipiirissä on vähän lapsia ja olen joskus miettinyt, että eivät ole tainneet koskaan edes nähdä vauvaa läheltä.
Omalta kohdaltani on tärkeintä, että tyttöni ovat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä.
Naiset ovat vuosituhansia joutuneet äideiksi halusivatpa tai eivät, onneksi nykyisin länsimaissa saa valita itse.
Ja tätä olen opettanut tytöilleni, he valitsevat ammattinsa, asuinpaikkansa, puolison, jos sellaisen haluavat, ja myös lastenhankkimisen tai hankkimatta jättämisen itse.
Tiedän, että kaikki halut ja toiveet eivät toteudu, mutta valinnan vapaus on kuitenkin siinä, mitä haluaa, ja valinnan vapaus miten pettymyksiä käsitellään.
Jos minusta ei koskaan tule mummoa, niin vain sitten on.
Siihen en voi vaikuttaa, mutta siihen voin, että välini tytärteni kanssa olisivat aina hyvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon nyt suoraan ajatukseni otsikon perusteella, missä ei mainittu onko kyseessä oma päätös vai että ette vaan saa lapsia. Jos lapsia ei toiveista huolimatta tule olisi se toki kova paikka myös omalle äidillesi. Ei siksi, että olisi tarkoitus lisätä tuskaa vaan koska hän myötäelää tilannetta. Toinen vaihtoehto (mikä sitten oli totta) on tuo vapaaehtoinen lapsettomuus. Ensimmäisenä tuli mieleen, että itse varmaan syyllistäisin tilanteesta jonkin verran itseäni. Itsellenikin lapset on tärkeitä ja kohta aikuisia. Jos heistä joku ilmoittaisi, että ei halua koskaan lapsia niin miettisin miten heistä on sellaisia tullut? Ovatko saaneet jotenkin huonon esimerkin vanhemmuudesta, vai miksi pelkäävät/vierastavat ajatusta? Ihmiselle lisääntyminen on yhtä vahva vietti kuin syöminen ja nukkuminen. Miksi juuri minun lapseni voi elää ilman, että se aktivoituu? Ehkä keskustelun kautta oppisin ymmärtämään lastani, sillä tarkoitus on kyllä heitä kaikkia ymmärtää ja tukea, tuli eteen mitä vaan. Vaikea selittää, ja samalla kun kirjoitan tajuan kyllä, että ei se varmaan noin mene. Mutta ihan rehellisesti, näin anonyyminä, tuo oli itselläni ensimmäinen ajatus. Tunnen joitain veloja, enkä pidä heitä "kylminä", mutta nyt kun miettii oman lapsen kohdalle niin on se henkilökohtaisempaa. Toivottavasti ap teillä olisi niin hyvät välit, että voitte puhua asioista niin kuin ne on. Kirjoititkin, että ette riitele asiasta. Hyvä. Ehkä tilanne vaan tasaantuu jossain vaiheessa vaikka ette ihan nyt ymmärrä toistenne kantoja. Sekin auttaa, kun saa kaikki hulluimmatkin ajatukset sanoa ääneen. Ja selkeästi välitätte toisistanne, kun äitisi haluaisi sinulle sitä onnea minkä itse kokee onneksi (ei _vielä_ näe asiaa niin kuin itse koet) ja toisaalta, kun sinuakin kiinnostaa äitisi tunteet, vaikka et toki niiden mukaan voikaan omaa elämääsi elää.
Hyvä kirjoitus, mutta tuota en allekirjoita että lisääntyminen on yhtä vahva vietti kuin syöminen ja nukkuminen. Jälkimmäiset ovat yksilölle elintärkeitä toimintoja, lapsettomuuteen ei kukaan kuole.
Lisäksi lisääntymisen hoitaa pääasiassa seksuaalivietti. Eivät ihmiset ennen ehkäisyä ole ehtineet kelailla että täytyypä lisääntyä, kun onkin jo ollut pulla uunissa.
Ap
Lapsettomuuteen ei kukaan yksittäinen ihminen kuole, mutta ihmiskunta kylläkin. Otetaan hypoteettinen ajatus, että tänään kaikki maailman ihmiset päättävät olla lapsettomia - tai tapahtuu vaikka joku onnettomuus, joka tekee kaikista hedelmättömiä. Reilun sadan vuoden päästä koko ihmiskunta on kuollut. Lisääntyminen on minkä vaan lajin henkiinjäämisen kannalta elinehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon nyt suoraan ajatukseni otsikon perusteella, missä ei mainittu onko kyseessä oma päätös vai että ette vaan saa lapsia. Jos lapsia ei toiveista huolimatta tule olisi se toki kova paikka myös omalle äidillesi. Ei siksi, että olisi tarkoitus lisätä tuskaa vaan koska hän myötäelää tilannetta. Toinen vaihtoehto (mikä sitten oli totta) on tuo vapaaehtoinen lapsettomuus. Ensimmäisenä tuli mieleen, että itse varmaan syyllistäisin tilanteesta jonkin verran itseäni. Itsellenikin lapset on tärkeitä ja kohta aikuisia. Jos heistä joku ilmoittaisi, että ei halua koskaan lapsia niin miettisin miten heistä on sellaisia tullut? Ovatko saaneet jotenkin huonon esimerkin vanhemmuudesta, vai miksi pelkäävät/vierastavat ajatusta? Ihmiselle lisääntyminen on yhtä vahva vietti kuin syöminen ja nukkuminen. Miksi juuri minun lapseni voi elää ilman, että se aktivoituu? Ehkä keskustelun kautta oppisin ymmärtämään lastani, sillä tarkoitus on kyllä heitä kaikkia ymmärtää ja tukea, tuli eteen mitä vaan. Vaikea selittää, ja samalla kun kirjoitan tajuan kyllä, että ei se varmaan noin mene. Mutta ihan rehellisesti, näin anonyyminä, tuo oli itselläni ensimmäinen ajatus. Tunnen joitain veloja, enkä pidä heitä "kylminä", mutta nyt kun miettii oman lapsen kohdalle niin on se henkilökohtaisempaa. Toivottavasti ap teillä olisi niin hyvät välit, että voitte puhua asioista niin kuin ne on. Kirjoititkin, että ette riitele asiasta. Hyvä. Ehkä tilanne vaan tasaantuu jossain vaiheessa vaikka ette ihan nyt ymmärrä toistenne kantoja. Sekin auttaa, kun saa kaikki hulluimmatkin ajatukset sanoa ääneen. Ja selkeästi välitätte toisistanne, kun äitisi haluaisi sinulle sitä onnea minkä itse kokee onneksi (ei _vielä_ näe asiaa niin kuin itse koet) ja toisaalta, kun sinuakin kiinnostaa äitisi tunteet, vaikka et toki niiden mukaan voikaan omaa elämääsi elää.
Hyvä kirjoitus, mutta tuota en allekirjoita että lisääntyminen on yhtä vahva vietti kuin syöminen ja nukkuminen. Jälkimmäiset ovat yksilölle elintärkeitä toimintoja, lapsettomuuteen ei kukaan kuole.
Lisäksi lisääntymisen hoitaa pääasiassa seksuaalivietti. Eivät ihmiset ennen ehkäisyä ole ehtineet kelailla että täytyypä lisääntyä, kun onkin jo ollut pulla uunissa.
Ap
Lapsettomuuteen ei kukaan yksittäinen ihminen kuole, mutta ihmiskunta kylläkin. Otetaan hypoteettinen ajatus, että tänään kaikki maailman ihmiset päättävät olla lapsettomia - tai tapahtuu vaikka joku onnettomuus, joka tekee kaikista hedelmättömiä. Reilun sadan vuoden päästä koko ihmiskunta on kuollut. Lisääntyminen on minkä vaan lajin henkiinjäämisen kannalta elinehto.
Se on selvä. Tuo hypoteettinen tilanne ei kuitenkaan vaikuta siihen, että tällä hetkellä on parempi mitä useampi jättää lisääntymättä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, eikö miehesi voisi siittää muutaman lapsen äitisi kanssa?
Joo, ratkaisu tähän on pistää lisääntymishaluton mies lisääntymään naisen kanssa, joka on käynyt vaihdevuodet läpi 15 vuotta sitten. :D
Genius.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olet niin itsekäs? Äidillesi on selvästi tärkeää, että lapset ovat tulleet hänen oman pihansa ulkokkeesta eli sinusta ja ovat siten osa häntä itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
0
Vierailija kirjoitti:
Toisinaan sen mummoksi haluamisen takana on vähän sellainen status-symboli-ajattelu.
Kun kerran muillakin naapurin rouvilla ja työpaikan naisilla ja kun tietyn ikäisellä ihmisellä pitäisi olla ne lapsenlapset.
Kyse ei ole siitä, että aidosti haluttaisiin olla lapsen elämässä mukana fiksusti ja rajoja kunnioittaen, vaan ihan omasta itsekkäästä näyttämisen halusta.
Lisäksi monet hieman vanhemmat ihmiset ajattelevat, että kunnon ihmisillä on lapsia. Halusivat nämä lapsia oikeasti tai ei, mutta omakotitalo, lapset ja vakituinen työpaikka ja auto pitää olla.
Kasvoin itse 80- luvulla tuollaisissa kulisseissa. Vanhempani olivat täysin kykenemättömiä vanhemmuuteen, mutta toki olivat kunnon ihmisiä, kun oli lapset tehtynä, omakotitalo ja auto velkoineen maksettavina ja vakityöt paikallisessa firmassa.
Nyt ihmettelevät jälkikasvuaan, josta löytyy veloja, vuokralla-asujia, ulkomailla-asujia ja yksi homokin.
Erona vain taitaa olla se, että kulisseissa kasvaneina haluamme olla omia itsejämme ja joskus jopa onnellisia.Minkälaisia niiden vanhempien olisi pitänyt olla? Kukaan vanhempi ei ole täydellinen, mutta sinun vanhempasi rakensivat teille hyvät puitteet. Ja teille arvostelijoille sanoisin, että enempää ei voi antaa kuin mitä itse on saanut. Oletko koskaan miettinyt millaiset kasvuolosuhteet vanhemmillasi oli?
Kasvoin itse 80- luvulla tuollaisissa kulisseissa. Vanhempani olivat täysin kykenemättömiä vanhemmuuteen, mutta toki olivat kunnon ihmisiä, kun oli lapset tehtynä, omakotitalo ja auto velkoineen maksettavina ja vakityöt paikallisessa firmassa.
Nyt ihmettelevät jälkikasvuaan, josta löytyy veloja, vuokralla-asujia, ulkomailla-asujia ja yksi homokin.Olivat siis kunnon ihmisiä, oli koti ja työ ja lapset. Onko se vanhempiesi syytä, että yhdestä tuli homo, toisesta vela ja yksi lähti ulkomaille ja yksi asuu vuokralla? Minkä asian laitat vanhempiesi erityiseksi syyksi? Useimmat esim omasta nuoruudestani asuivat vuokralla vielä 35 vuotiaana.
Et ymmärtänyt viestissäni ollutta sarkasmia.
Kirjoitin, että olivat kykenemättömiä vanhemmuuteen, mutta pakkohan heidän oli olla kunnon ihmisiä kun oli lapsia, talo, auto ja työpaikat.
Nuo ovat ulkoisia seikkoja, jotka eivät vanhemmistani tehneet hyviä vanhempia millään mittapuulla.
Noiden kulissien keskellä meitä lapsia pahoinpideltiin, laiminlyötiin ja kukin meistä sisaruksista on selvinnyt kuka mitenkin.
Ei ole vanhempieni vika, että elämme kukin nyt omalla tavallamme, olen ylpeä meistä sisaruksista, että olemme tähän pystyneet.
Pelkät puitteet eivät tee kotia, perhettä, hyvää vanhemmuutta.
Kirjoitin, että vanhempani nyt ihmettelevät, joskus ruminkin, sanakääntein elämänvalintojamme.
Kovin usein eivät pääse sitä tekemään, koska tekemisissä olemme harvoin.
Kyse on siitä, että onnellinen, tasapainoinen ja itsensä kanssa sovussa elävä ihminen uskaltaa elää omaa elämäänsä ja tehdä omat valintansa. Silloin pystyy myös antamaan itsestään ja olemaan vaikkapa se hyvä vanhempi. Ja ymmärtää muidenkin ihmisten tekevän valintansa itse.
Vanhempieni taustalla ei ole väliä.
He valitsivat itse olla väkivaltaisia ja välinpitämättömiä vanhempia.
Et kertonut ensimmäisessä viestissäsi mitää pahoinpitelystä. Kerroit, että oli hyvät puitteet, vanhemmat kävivät töissä (kuten yleisesti on toivottavaa) laittoivat teille ok-talon jne. Tuosta sai sen kuvan, että yrittivät tehdä teille normaalin elämän, ehkä tekemällä kovasti töitä? Noinhan se menee, jos haluaa tehdä ne hyvät puitteet, se vaatii vanhemmilta paljon töitä ja tietysti lapset joutuvat olemaan sillon paljon omillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela N38 kirjoitti:
Sama täälä, et ole yksin. Mä oon yrittänyt haluta lapsia suunnilleen koko aikuisikäni just siksi kun kaikki syyttää mua ja vaatii lapsia. Mutta kun en onnistu haluamaan. Yleensä päädyn siihen ajattelun ruljanssiin, että entä jos vaan yrittäisi tehdä lapsen vaikka ei haluakaan. 9 kuukautta ja sitten se olis siinä. Sitten muistan että niin kun Juu ei ole siinä, siitähän se kurjuus sit vasta lähtee kunnolla liikkeelle ja 20 vuotta eteenpäin.. ja kurjalta tuntuu ja ei vaan pysty.
Monesti vauva-palstalla syyllistetään veloja, jotka täällä käy. No mä käyn just siks kun mä yritän haluta lasta mut en onnistu. Kohta saa onneksi jo iän puolesta lopettaa senkin :D
No ei mullakaan koskaan ennen esikoista ollut mitään vauvakuumetta. Parikymppisenä ajattelin, että en ehkä koskaan halua lapsia. Sitten vaan tapasin oikean miehen ja muutaman vuoden seurustelun jälkeen annettiin vauvalle mahdollisuus tulla vähän ehkä hetken huumassa. Elämäni paras päätös. Joskus nykyihmiset ylianalysoivat elämää, antaa mennä vaan , ihania ne vauvat on :)
Nyt oon teinien äiti ja vähän haikeana välillä muistelen tuota vauva-aikaa. Elämä menee oikeasti niin nopeasti. Jouduin muutama vuosi sitten yllättäen hautaamaan oman äitini ja kyllä minua siinä surussa jotenkin lohdutti ajatus, että elämä jatkuu näissä meidän lapsissa. Tyttäressäni on vielä jollain tapaa äitini näköä.
Olipa kummallinen kommentti. Miksi se on ylianalysointia jos ei halua lapsia? Siksi että sinä halusit ja se on oikein ja niin kannattaa toimia?
Ap
Varmaan juuri siksi, että jos minä olisin aikoinaan alkanut ylianalysoimaan päätöstä en olisi koskaan lapsia saanut. Kuten sanottu ei minulla erityisesti vauvakuumetta silloin ollut, oltiin vaan miehen kanssa niin rakastuneita että annettiin mennä miettimättä sen enempää :) Vähän ensin paniikki meinasi iskeä kun olinkin kerrasta raskaana, mutta kuten todettu aivan elämän paras päätös.
Kysyn siis uudestaan: miksi se on ylianalysointia jos ei halua lapsia?
Ovatko kaikki muiden ihmisten päätökset, jotka eroavat omistasi, ylianalysointia?
Ap
Lapsettomuuden syyksi riittää se, ettei halua lapsia. Samoin kuin perhe-elämän syyksi riittää, että haluaa lapsia.
Lapsettomuus on kuin alkoholittomuus Suomessa. Lapsia ja viinaa ei tarvitse perustella, mutta jos ei halua lapsia eikä viinaa, siitä pitäisi olla hirveät psykoanalyysit ja teoriat kehiteltynä valmiiksi vastauksiksi. Syyksi ei vaan riitä se, että "en halua".
Ei kukaan kysy lapsia hankkineilta, että "Jestas, MIKSI hankit lapsia?! Nehän vie ainakin 20 vuotta elämästä! Entä, jos parisuhde ei kestä ja kariutuu? Entä, jos syntyy vammainen lapsi? Entä, jos sun mieli muuttuu, ei tätä voi enää perua?!"
Lapsettomilta saa sitten tentata kunnon noitavainotyyliin kaikki perustelut ja "oletko miettinyt myös tätä skenaariota?"-mahdollisuudet läpi.
Lasten haluaminen on "normi" sen takia, koska suvunjatkaminen on niin voimakkaasti biologiasta lähtöisin. Sen vuoksi lapsettomuutta ihmetellään, koska se poikkeaa tästä biologian ohjaamasta vietistä. Ihminen, joka perustelee lapsettomuuttaan "liikakansoituksella" tai sillä, että haluaa aikaa "matkustella ja käydä salilla" näyttäytyy hieman erikoisena sellaisen silmissä, jolle lapsen saanti on positiivinen ja suht. itsestäänselvä toive. Lapsettomuuden perustelut tuntuvatkin aina hyvin keinotekoisilta ja omituisilta, kun ne laitetaan biologiasta kumpuavaa voimakasta tarvetta vastaan.
Velan näkökulmasta taas tuntuu omituiselta, että sivistynyt ihminen on niin biologisten viettiensä vietävissä ettei asiaa sen kummemmin edes mieti.
Ap
Kaikki ihmiset, myös ne "sivistyneet" ovat aika pitkälti biologiansa vietävissä, niin sinäkin.
Niinhän me ollaan lopulta aikalailla biologian vietävissä. Samahan se on parinvalinnassa. Järkevästi ajatellen voi olla vaikka millaisia listoja ihannekumppanin suhteen, mutta sitten kun vastaan tulee ihminen joka vie jalat alta, ne listat lentävät aina nopeasti romukoppaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon nyt suoraan ajatukseni otsikon perusteella, missä ei mainittu onko kyseessä oma päätös vai että ette vaan saa lapsia. Jos lapsia ei toiveista huolimatta tule olisi se toki kova paikka myös omalle äidillesi. Ei siksi, että olisi tarkoitus lisätä tuskaa vaan koska hän myötäelää tilannetta. Toinen vaihtoehto (mikä sitten oli totta) on tuo vapaaehtoinen lapsettomuus. Ensimmäisenä tuli mieleen, että itse varmaan syyllistäisin tilanteesta jonkin verran itseäni. Itsellenikin lapset on tärkeitä ja kohta aikuisia. Jos heistä joku ilmoittaisi, että ei halua koskaan lapsia niin miettisin miten heistä on sellaisia tullut? Ovatko saaneet jotenkin huonon esimerkin vanhemmuudesta, vai miksi pelkäävät/vierastavat ajatusta? Ihmiselle lisääntyminen on yhtä vahva vietti kuin syöminen ja nukkuminen. Miksi juuri minun lapseni voi elää ilman, että se aktivoituu? Ehkä keskustelun kautta oppisin ymmärtämään lastani, sillä tarkoitus on kyllä heitä kaikkia ymmärtää ja tukea, tuli eteen mitä vaan. Vaikea selittää, ja samalla kun kirjoitan tajuan kyllä, että ei se varmaan noin mene. Mutta ihan rehellisesti, näin anonyyminä, tuo oli itselläni ensimmäinen ajatus. Tunnen joitain veloja, enkä pidä heitä "kylminä", mutta nyt kun miettii oman lapsen kohdalle niin on se henkilökohtaisempaa. Toivottavasti ap teillä olisi niin hyvät välit, että voitte puhua asioista niin kuin ne on. Kirjoititkin, että ette riitele asiasta. Hyvä. Ehkä tilanne vaan tasaantuu jossain vaiheessa vaikka ette ihan nyt ymmärrä toistenne kantoja. Sekin auttaa, kun saa kaikki hulluimmatkin ajatukset sanoa ääneen. Ja selkeästi välitätte toisistanne, kun äitisi haluaisi sinulle sitä onnea minkä itse kokee onneksi (ei _vielä_ näe asiaa niin kuin itse koet) ja toisaalta, kun sinuakin kiinnostaa äitisi tunteet, vaikka et toki niiden mukaan voikaan omaa elämääsi elää.
Hyvä kirjoitus, mutta tuota en allekirjoita että lisääntyminen on yhtä vahva vietti kuin syöminen ja nukkuminen. Jälkimmäiset ovat yksilölle elintärkeitä toimintoja, lapsettomuuteen ei kukaan kuole.
Lisäksi lisääntymisen hoitaa pääasiassa seksuaalivietti. Eivät ihmiset ennen ehkäisyä ole ehtineet kelailla että täytyypä lisääntyä, kun onkin jo ollut pulla uunissa.
Ap
No juu, totta tuokin. Kuten mainitsin niin en ihan hirveästi ole näitä asioita miettinyt tuttujen kanssa, mutta oma lapsi varmaan olisi eri asia. Pointtina lähinnä se, että toisella voi olla ihan sellaisiakin ajatuksia mitä ei tule edes ajatelleeksi (niin kuin nyt tuo mitä mulle tuli ekana mieleen).
Vierailija kirjoitti:
Onko pakko tehdä lapsia jos ei taho?Mie en ainakaa taho.
Elämässä ei ole pakko kuin kuolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.
Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.
Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.
Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.
Ap
Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.
Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.
Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.
Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.
No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.
Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.
Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.
Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.
Ap
Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään.
Ei se mitään rajattomuutta ole jos toivoo lapsenlapsia. Olet itse itsekäs ja ilkeä ihminen kun kiellät toisilta maailman luonnollisimman tunteen ja toiveen.
Velat täällä alapeukuttaa innolla! Miksi yleensä pyöritte vauva.fi palstalla, jos lasten hankkiminen on noin vastenmielistä? En itse pyöri esim autopalstoilla, kun autot eivät kiinnosta minua.
AIHE VAPAA. Saa keskustella ihan mistä vaan. (Ja kyllä, lapset ovat vastenmielisiä. Ja se saa olla mielipiteeni heistä.)
Eikö lähipiirissäsi ole kenelläkään lapsia? Ei sukulaisilla tai ystävillä, vai minkälaisessa vela-kuplassa elelet?
Olen eri ja olen vela. Lähipiirissäni kellään ei ole lapsia, tosin en kyllä ymmärrä miten ne lapset muuttuisivat yhtään sen ihanimmiksi, jos lähipiirissä niitä olisikin. En lapsenakaan pitänyt muista lapsista, vauvoista puhumattakaan :D Vauvanukkeja mulle osteltiin, kunnes aikuiset viimeinkin tajusivat, että ne jäivät nurkkiin käyttämättömiksi ja keskityin toisenlaisiin leluihin ja leikkeihin. Dinosaurukset oli kova juttu!
Ajattelin, että asenteesi muuttuisi, jos jollain ystävällä olisi lapsia? Toivottavasti et ole millään hoiva- tai opetusalalla, sillä en haluaisi lapseni lähelle ihmistä, joka ajattelee lasten olevan vastenmielisiä. Olet aika pelottava :(
Aika hurjaa, jos et lapsenakaan pitänyt muista lapsista! Elit siis aika yksinäisen lapsuuden, mistä ihmisvihamielisyytesi on peräisin?
Alue: Aihe vapaa
En tuputa, vaan minun puolestani kuka tahansa saa lisääntyä. Minua kuitenkin aina informoidaan, myös täällä (huom! aihe on vapaa, ei vain vauvoihin liittyviä) että mieli kyllä muuttuu, ja on se oma lapsia vaan paras asia ikinä, ja onneksi hankin vaikka aina sanoin ettei hanki, kyllä sunkin kannattaa... Itse en ole koskaan kenellekään tyrkyttänyt lasten hankkimattomuutta, sen sijaan itse saan jatkuvasti puolustautua kun tivataan miksi en hanki "kun rakkaudesta ei ymmärrä mitään ennen kuin oma tuhiseva nyytti on sylissä".