Kiusaaminen ei sitten loppunutkaan, jätin luokkakokouksen väliin
Sain kesällä yllättäin kutsun FB:ssä vanhan luokkani saunailtaan. Olin aika yllättynyt, koska en ole ollut missään tekemisissä luokkalaisteni kanssa koulun jälkeen.
Silloin kouluaikaan minua kutsuttiin nimillä, joita en ala tässä toistamaan, mutta ne liittyvät erääseen ulkonäössäni olevaan, muista poikkeavaan piirteeseen. Asiaan, jolle en itse voi yhtään mitään. Ne nimittelyt sattuivat jo silloin tosi paljon ja en vielä aikuisenakaan voi mitenkään pitää niitä hauskoina tai vitsikkäinä. Sanottakoon vielä, että jos tänä päivänä koulussa jotakuta nimiteltäisiin vastaavasti, nousisi siitä iso haloo.
En ole noita kouluaikoja sen enempää muistellut, en hyvällä enkä pahalla. Ajattelin myöskin, että kaikki me olemme lapsena voineet olla ajattelemattomia, mutta nyt aikuisena asiat ovat toisin.
Kutsu siis tuli ja olin yllättynyt ja vähän ilahtunutkin. Ajattelin, että menneet on menneitä ja nyt ollaan aikuisia. Hyväksyin tapahtumakutsun ja usea pani merkille, että olin ilmoittautunut mukaan. Siitä alkoikin jotain, mitä en voinut kuvitella enää tapahtuvan. Ne jotka olivat pahimpia silloin, aloittivat välittömästi saman, mihin jäimme koulun pihalla. Että ihan oikeasti aikuiset ihmiset aloittivat sen saman kiusaamisen! Ensireaktio oli täydellinen tyrmistys, että mitä v...ua ja sen jälkeen tuli tahattomat kyyneleet.
Jotenkin jäin myös odottamaan, että edes joku noista kaikista luokkalaisistani reagoisi jotenkin tuohon, mutta ei. Kukaan ei sano mitään. Sen verran alkoi jossain kohtaa ottaa päähän, että vastasin noihin viesteihin, että toivosin ettei minusta enää käytettäisi tuollaisia nimityksiä. Vastaus tuli välittömästi: "Mut sähän olet..." ja muut peukuttaa, nekin jotka muuten olivat hiljaa. Hämmentävintä tässä kaikessa on mielestäni se, että kaikki ovat jo itsekin vanhempia ja vaikea kuvitella, että he hyväksyisivät vastaavaa omien lastensa suuntaan.
Saunailta oli ja meni, en sinne mennyt. Pari viikkoa on nyt mennyt ja se tässä nyt mietityttää, että eikö tästä ollenkaan pääse yli ja olenko liian herkkä. Kommentteja? Ei enempää lyttäystä tällä lytätylle, kiitos :-)
Kommentit (112)
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 23:45"]
Ap tässä. Kävin katsomassa leffan välissä, kun en edes halunnut ajatella tätä enää. Mun sydän jyskyttää rinnassa, kun luen teidän tekstejä. Itkettää, mutta tällä kerta ei surusta. Ei ne mun tunteet sitten ehkä niin vääriä ja outoja olleetkaan. Kiitos kaikille vastanneille, saitte mulle paljon paremman mielen, vaikka aikamoisessa tunnekuohussa olen vieläkin.
Muutama ehdotti kostoa ja asian tekemistä julkiseksi. En mä sellaista halua. Mä olen elänyt tässä välissä tosi hyvää elämää. Mulla on ihana perhe ja kaikki asiat ihan hyvin. Eniten mua järkytti se, miten voimakkaasti toi vaikutti muhun kaikkien näiden vuosien jälkeen. En tosiaan halua enää palata niihin fiiliksiin. Haluan katsoa eteenpäin, en taaksepäin. Nyt tuli todella selväksi, että takanapäin ei ole mitään nähtävää.
[/quote]
<3
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 21:45"]
Mua on kiusattu yläasteella, ja nimitetty haukkumanimellä. Nykyisin asun eri puolella Suomea, ja olen vain parin koulukaverini FB-kaveri. Nämä olivat myös ystäviäni jo yläasteella. Muiden koulukaveriedeni kanssa en ole missään tekemisissä, enkä ottais FB-kavereiksi. Ikinä en menis luokkakokouksiin tai vastaaviin. Mitäpä sitä turhaan tapaisi ihmisiä, jotka aikoinaan joko kiusasivat tai eivät puuttuneet kiusaamiseeni mitenkään eli hyväksyivät sen. En usko, että nää kiusaajatyypit varsinkaan on muuttuneet miksikään. Eiköhän ne aikuisina sitten kiusaa työkavereitaan tai puolisoaan tai naapuriaan. Tai sitten jatkaavat kiusaamista vaikka siellä luokkakokouksessa. Ei tommosilta tyypeiltä kannata mitään odottaa: kaikki ihmiset eivät kasva henkisesti ollenkaan sen kummemksi kuin olivat yläasteikäisinä. (Kaikilla ei tietty myöskään ole älyllinen kapasiteetikaan kovin korkea empatiakyvystä tai puhumattakaan.) Ihmisellä on tietty perusluonne, ja se on kyllä yläasteikäisenä jo näkyvissä. Vittumaiset ihmiset on yleensä sellaisia lopunikäänsä. Moisten kanssa ei kannata olla missään tekemisissä, jos suinkin voi välttää. Poista siis äkkiä kavereistasi vanhat luokkakaverisi, ja koeta olla ajattelematta koko tapausta. Keskity nykyiseen elämääsi ja sen ihmissuhteisiin!
[/quote]
Minä muistan että yläsasteella kiusattiin paria luokkalaistani, mutta suht arkana en ole siihen osannut, tajunnut saati uskaltanut puuttua. Yläasteaika on muutoikin aika turbulenttista omien tuntemusten kanssa, ja huolia on varmasti kaikilla.
En kuitenkaan missään nimessä hyväksynyt luokkakavereiden kiusaamista. Tästä on kuitenkin yli 30v aikaa ja nykyään toimisin toisin. Toisaalta ymmärrän jollei nämä ihmiset haluaisi olla kanssani tekemisissä, koska en ole heidän kiusaamiseensa aikanaan puuttuntu, toisaalta en. Ymmärrän sen positiivisessa mielessä lapsia kannustetaan puutumaan kiusaamiseen ja palkitaan rohkeina jos he niin toimivat. Negativiisessa mielessä en ymmärrä miten toisille -lapsille - voi sälyttää vastuu, joka olisi kuulunut aikuisille. Varsinkin vuosikymmeniä myöhemmin, jolloin kukaan ei asioiden kulkua enää voi muuttaa.
Toisaalta minua el ole kiusattu eli ehkä en ymmärrä ihan täysin miten kipeä asia se on, voin vain kuvitella. Tällaisia ajatuksia vain heräsi.
Linkkaa tää keskustelu sinne ryhmään! Äläkä välitä niistä kusipäistä. Pitää olla itellään jotain tosi pahoja ongelmia että pystyy kiusaamaan ketään. saatika hyväksymään sitä sivusta. Ja mistä vetoa, että nämä ihmiset ite on koulukiusaamista vastaan eivätkä taatusti haluaisi omiakaan kakaroitaan piinattavan koulussa? Ihanan tekopyhää :) "if someone tries to bring you down they are already below you"
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 22:18"]Eikun pistä yleiseen jakoon tuo kertomus ja kutsumua kuva. Anna vielä nimetkin kiusaajille. Katsotaan mitä käy kun osat vaihtuu ja näistä aikuisista tulee suomen viralliset kiusaajat. Kostoa vain kehiin.
[/quote]
Tämä! Todellakin olisi pieni näpäytys paikallaan noin häiriintyneelle porukalle. "Mites nyt suu pannaan?"
Entinen koulukiusaajani yritti tehdä samat temput! lisäsi ystävikseen kaikki muut luokalla ja samassa koulussa olleet jotka eivät minua pyytäneet ystäväksi, mutta minulle tämä entinen kiusaaja pisti fb ystäväkutusn vasta 1½ vuotta ennen luokkakokousta jota hän suunnitteli. Niin ja tämä entinen kiusaajani piti ystävänään samoihin aikoihin toisen luokan koulukiusaajaa joka "sattumalta rakastui" samaan mieheen jota minä tapailin. Niin että olivatpa paljon aikuistuneet kun selän takana juorusivat ja suunnittelivat kaikkea ilkeää pääni menoksi, vaan saipa kaiken selville. Kaiken lisäksi tälle kiusaajalle jaettiin hymytyttöpatsaita ja ties mitä palkintoja. Jätin välistä luokkakokouksen ja keksin sille mainion syynkin.
Ap! Miten kurjaa!! Tollanen repii ne syvät haavat auki, siksi se tuntuu niin pahalta! Nyt kaikki tosiaan jo olivat iältään aikuisia ja varmasti odotit, että ihmiset ottaisivat vastuun lapsellisuuksistaan, mutta kävi päinvastoin...
Itseasiassa minulla kävi vähän samanlainen tapaus... Minä tosin Puollustin nimenomaan fb eventissä "luokkakokous" ystävääni, jota kiusattiin peruskoulussa... Siellä häntä kutsuttiin alentavalla "lempinimellä", jota käytettiin ivaamiseen yläasteella, niin monen toimesta ja spekuloitiin oliko tämä tulossa vai ei...lähes identtinen tarina siis kanssasi!! Minä vittuuntuneena kirjoitin sinne seinälle, että varmaankin voidaan puhua toisista NYT JO omilla nimillä!! Yksi nimittelijöistä ainakin ignoorasi tämän ja jatkoi. muut alkoivat käyttää henkilön etunimeä. Miten vaikeeta voi olla... Mulla nousi silloin sama puollustamisenhalu kuin silloin yläasteen välitunneilla!
Tsemppiä! KUsipäät on kusipäitä ikään katsomatta! Tuo on yksi maailman yllättävimmistä asioista oppia.. Voit olla ylpeä itsestäsi, että NOIN kusipäisten ihmisten käsistä olet selviytynyt! Tällasten asioiden kanssa mä vaan NIIN häpeän muita ihmisiä. Herättää varmasti myös vihaa ja kostonhimoa... Prkele, mua ette ENÄÄ hauku! Yms..
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 21:31"]Toivottavasti niiden lapsia kiusataan koulussa, niin ehkä ymmärtäisivät miten paskamaisesti ovat sulle tehneet.
[/quote]
Lastenko vika se on, miten vanhempansa käyttäytyvät? Olet itse sairas.
Keskustelun julkostaminen olisi hyvä, jos kaikki vain tyytyisivät yleisesti paheksumaan kiusaajia. Mutta yleensä silloin kaivautuu koloistansa kaiken maailman hullut jotka vihdoin pääsevät kokemaan paremmuutta. Tyypit lynkataan täysin, heitä uhataan väkivallalla, he saavat tappouhkauksia, perhettäkin voidaan alkaa vainota yms. Se vaara nimien ja keskustelun julkaisemisessa on, vaikka tarkoitus olisi ollut vain näpäyttää ja saada kiusaajat huomaamaan typeryytensä.
Olen pahoillani ap:n puolesta. Joskus onnistunut luokkakokous ja ihmisten kohtaaminen voi olla hyvä kokemus kaikille, ja kiusaajille mahdollisuus pyytää anteeksi tai ainakin käytöksellään osoittaa että ovat kasvaneet aikuisiksi.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 21:32"]Voitko yhtään avata minkä tyylisestä nimittelystä kyse? Ootko esim. tavallista lyhyempi ja sua kutsutaan vaikka taskuraketiks, joka saatetaan tarkottaa ihan hellyydellä? Vai huuteleeko ne hörökorvaksi? Mä oon kyllä sitä mieltä, että aikuinen on ensisijaisesti itse vastuussa puoliensa pitämisestä.
[/quote]
Ei sillä ole ihan mitään väliä, minkä tyyppistä nimittely on. Jos kohde ei halua itseään kutsuttavan jollain nimityksellä, nimityksen käytössä ei silloin ole lieventävänä se, ettei se ole "niin kamalan paha".
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 21:32"]
Voitko yhtään avata minkä tyylisestä nimittelystä kyse? Ootko esim. tavallista lyhyempi ja sua kutsutaan vaikka taskuraketiks, joka saatetaan tarkottaa ihan hellyydellä? Vai huuteleeko ne hörökorvaksi? Mä oon kyllä sitä mieltä, että aikuinen on ensisijaisesti itse vastuussa puoliensa pitämisestä.
[/quote]
Mä olen saanut koko ikäni kuulla pituudestani tai siis lyhydyestäni ja kuulen siitä aika ajoin vieläkin (varsinkin työelämässä), vaikka olen jo yli 50. Nimitykset "pätkä", "tappi", "spädä", "jämä", "vaahtosammutin", "hukkapätkä" jne tuntuivat ikäviltä ainoastaan murrosiässä, kun tajusin, etten tosiaankaan kasva edes keskimittaiseksi. Sen jälkeen olen todennut, että tottahan nuo nimitykset ovat eivätkä edes kovin rumia sanoja.
Ap:n kohdalla oletettavasti on kyse jostain huomattavasti ikävämmästä.
Uskomatonta :o. Vetää kyllä sanattomaksi.
Herranen aika te olette älyttömiä näissä kiihkoissanne. Ei kai tämän "neutraalin piirteen" -kirjoittaja mitään kraaterinaamaa ole tarkoittanut. Sen nyt jokainen tajuaa veemäiseksi ilmaisuksi. Sen sijaan on myös toiselle tulleita lempinimiä, jotka on aikanaan ja edelleen koetaan neutraaleiksi.
Mä en jaksa uskoa tuota ap:n kirjoitusta. Joko taas joku koulukiusaushurahtanut tai sitten kyseessä on "kiusaaminen", jota kukaan muu ei ole huomannut ja on ap:n päässä. Jos itse olisin nimitellyt kouluaikana jotain vaikka läskiksi, rumaksi tai perunanenäksi, niin ei tasan tulisi ekana sanottua sille sitä, jos aikuisena nähdään. Jokainen tajuaa, että nimitys on ruma. Mutta jos nimitys on "lempeä" ja sitä on pidetty jo silloin vain hauskan harmittomana, niin nämä ap:n nimittelijät ei vieläkään tajua ap:n loukkaantumista. Jotkut ihmiset on vaan yliherkkiä ja tämä liiallinen koulukiusaamiskeskustelu aiheuttaa myös sitä, että tuntuu yhä useampi keksivän jotain kiusaamista kouluajoilta ihan vain sen takia, että sillä itsetehostusta, sääliä jne.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 22:25"]
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 22:01"]
Oletko ihan varma ettei muut pidä tuota ulkonäköseikkaa "neutraalina" piirteenä eivätkä ymmärrä että loukkaanut?
[/quote]
"Sulla on ihan neutraalisti kraaterinaama. Hoen sitä sulle mahdollisimman usein koska se on minusta niin neutraalia."
Jep, kuulostaa tietyn ihmistyypin logiikalta. ;)
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="06.09.2014 klo 08:24"]Herranen aika te olette älyttömiä näissä kiihkoissanne. Ei kai tämän "neutraalin piirteen" -kirjoittaja mitään kraaterinaamaa ole tarkoittanut. Sen nyt jokainen tajuaa veemäiseksi ilmaisuksi. Sen sijaan on myös toiselle tulleita lempinimiä, jotka on aikanaan ja edelleen koetaan neutraaleiksi.
Mä en jaksa uskoa tuota ap:n kirjoitusta. Joko taas joku koulukiusaushurahtanut tai sitten kyseessä on "kiusaaminen", jota kukaan muu ei ole huomannut ja on ap:n päässä. Jos itse olisin nimitellyt kouluaikana jotain vaikka läskiksi, rumaksi tai perunanenäksi, niin ei tasan tulisi ekana sanottua sille sitä, jos aikuisena nähdään. Jokainen tajuaa, että nimitys on ruma. Mutta jos nimitys on "lempeä" ja sitä on pidetty jo silloin vain hauskan harmittomana, niin nämä ap:n nimittelijät ei vieläkään tajua ap:n loukkaantumista. Jotkut ihmiset on vaan yliherkkiä ja tämä liiallinen koulukiusaamiskeskustelu aiheuttaa myös sitä, että tuntuu yhä useampi keksivän jotain kiusaamista kouluajoilta ihan vain sen takia, että sillä itsetehostusta, sääliä jne.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 22:25"]
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 22:01"]
Oletko ihan varma ettei muut pidä tuota ulkonäköseikkaa "neutraalina" piirteenä eivätkä ymmärrä että loukkaanut?
[/quote]
"Sulla on ihan neutraalisti kraaterinaama. Hoen sitä sulle mahdollisimman usein koska se on minusta niin neutraalia."
Jep, kuulostaa tietyn ihmistyypin logiikalta. ;)
[/quote]
[/quote]
mä en kyllä tajua, miten jonkin nimityksen käyttö on ok, jos kohde ei halua ko. nimitystä käytettävän, olkoon se miten "kiltti" tahansa. Ite en suostunu vastaamaan kenellekään, joka käytti minusta muuta kuin virallista etunimeä. Opettajakin kokeili, mutta ku en reagoinu, ni alkoi taas kutsua ihan virallisella nimellä..
Nämä ovat tosi ikäviä juttuja. Minulla on vähän samanlainen pettymys kuin aloittajalla vaikka en itse ollut nimittelyn uhrina. Uhrina oli nainen, joka ei päässyt paikalle. Kaikki hänestä puhuttiin: ulkomaalainen mies, parisuhde ja kaikille naisen (normaaleille) saavutuksille naurettiin. Tuli ikävä olo naisen puolesta, enkä aio jatkossa osallistua vastaaviin tapaamisiin.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 21:39"]
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 21:32"]
Voitko yhtään avata minkä tyylisestä nimittelystä kyse? Ootko esim. tavallista lyhyempi ja sua kutsutaan vaikka taskuraketiks, joka saatetaan tarkottaa ihan hellyydellä? Vai huuteleeko ne hörökorvaksi? Mä oon kyllä sitä mieltä, että aikuinen on ensisijaisesti itse vastuussa puoliensa pitämisestä.
[/quote]
Minua ärsyttää tällaiset kommentit. Joko näin kirjoittavilla ihmisillä ei ole mitään käsitystä kiusaamisesta tai ovat itse inhottavia muita kohtaan, koska heti täytyy lähteä hakemaan syitä ap:n ulkonäöstä miksi kiusataan. Miksi tuodaan aina esille syy miksi on kiusattu on kiusattu, eikä se syy miksi kiusaaja kiusaa?? Se EI OLE sama asia. Mikään ei ole syy kiusaamiselle. Kaikki me olemme erilaisia. Kukaan ei ole identtinen eikä mikään erilaisuus massasta ole syy kiusaamiselle.
[/quote]
No kysyjää nyt varmaan kiinnosti syy, koska joskus se syy on olemassa. Lihavia pilkataan yleensä lihavuudesta, asperger-ihmisiä heidän erilaisesta käytöksestään jne. Se, onko kiusaamiselle joku syy ja onko se hyväksyttävää ovat kaksi eri asiaa.
Olen huomannut, että joskus tällaisilla muistelijoilla on erittäin heikot sosiaaliset taidot. Se voi johtua vaikka siitä ettei ole ollut kavereita nuoruudessa ja siis sellaista sosiaalista peilauspintaa eikä sitten oikein opita, mitä voi sanoa ja mitä ei.
Välttämättä sanoja ei tarkoita mitään pahaa, mutta on vain täydellinen idiootti eikä pysty ajattelemaan, että kenties ne läskiksi, hikariksi tai muuksi haukkumiset eivät kuitenkaan olleet niitä hetkiä, joiden varaan nuoren itsetunto rakentuu.
[quote author="Vierailija" time="06.09.2014 klo 08:24"]
Herranen aika te olette älyttömiä näissä kiihkoissanne. Ei kai tämän "neutraalin piirteen" -kirjoittaja mitään kraaterinaamaa ole tarkoittanut. Sen nyt jokainen tajuaa veemäiseksi ilmaisuksi. Sen sijaan on myös toiselle tulleita lempinimiä, jotka on aikanaan ja edelleen koetaan neutraaleiksi.
Mä en jaksa uskoa tuota ap:n kirjoitusta. Joko taas joku koulukiusaushurahtanut tai sitten kyseessä on "kiusaaminen", jota kukaan muu ei ole huomannut ja on ap:n päässä. Jos itse olisin nimitellyt kouluaikana jotain vaikka läskiksi, rumaksi tai perunanenäksi, niin ei tasan tulisi ekana sanottua sille sitä, jos aikuisena nähdään. Jokainen tajuaa, että nimitys on ruma. Mutta jos nimitys on "lempeä" ja sitä on pidetty jo silloin vain hauskan harmittomana, niin nämä ap:n nimittelijät ei vieläkään tajua ap:n loukkaantumista. Jotkut ihmiset on vaan yliherkkiä ja tämä liiallinen koulukiusaamiskeskustelu aiheuttaa myös sitä, että tuntuu yhä useampi keksivän jotain kiusaamista kouluajoilta ihan vain sen takia, että sillä itsetehostusta, sääliä jne.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 22:25"]
Minä taas uskon että nimittely on ihan todellista. Olen omin korvin kuullut entisessä kotikaupungissani yhden kanalauman (anteeksi vaan) kaakattavan ja hihittävän kovaan ääneen jonkun entisen luokkakaverinsa kustannuksella, miten kauhean nolo tyyppi tämä olikaan, ja hihihii, "norsu", hihihii. Voitte vain kuvitella se porukan, puoli tusinaa ei-niin-viehättäviä naikkosia, jotka olivat löytäneet jonkun itseään omasta mielestään huonomman tyypin jota halusivat mollata.
Kanajengin pomo ja ainoa älykäs häärii nykyään paikallispolitiikassa, ja muu lauma koostuu jostain wannabe-lähihoitajista ja wannabe-bb-julkkiksista, jotka kuitenkaan tuskin uskaltavat koskaan ko. ohjelmaan hakea.
Tuollaisia just ovat ne entiset kiusaajaporukat tyypillisesti. Surkeita tyyppejä, jotka uskaltavat isolla porukalla haukkua hihitellä ja nimitellä itseään heikompia.