Lue keskustelun säännöt.
Anteeksi, mutta en ymmärrä etenkään sellaisia avioeroja, joissa on osallisina pieniä lapsia
14.08.2021 |
Lapset kärsivät avioerosta aina. Klisee, mutta totta. (Veljeni 9-vuotias tytär ilmoittaa edelleen vuoron perään sekä isälleen että äidilleen: - Miksi te ette voi muuttaa takaisin yhteen? Miksi me ei voida olla kuin oikea perhe? Erosta on nyt aikaa 3 vuotta.)
Kommentit (312)
En minäkään ja vielä oli yksi jakso Se Ainoa jakso kun katsoin Satu Häitä, ohjelman niin oli morsuan raskaana ja vielä syli vauva ja se Sulhanen Ei ollut lapsen isä! Siis miten sairaaksi ja moraallittomaksi on menty !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset eivät kärsi erosta. Vanhempien riitelystä ne kärsii. Ja siitä, kun aikuiset tappelevat tasan puoliksi hoitamisesta. Ja lapsella ei oo pysyvyyttä missään. Ja jatkuvia paikan muutoksia. Jos eron jälkeen oma aika on tärkeämpää kun olla lasten kanssa. Herää kysymys miksi niitä on tehty?
Lapset kyllä usein kärsivät myös erosta - etenkin, jos sitä ei hoideta lapsen kannalta suotuisasti. Ero voi olla lapselle trauma, jos hänelle ei selitetä, että tilanne on aikuisten välinen, eikä kyse ole lapsesta. Silti monissa tilanteissa lapselle se ero on lopulta pienin paha. Paljon pahempaa on jatkuva riitely, turvattomuus tai jopa väkivalta kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa eroista on turhia, sanovat useat parisuhdeasiantuntijat. Nykyään erotaan liian helposti. Mitä olen kuullut eronneilta mm eroryhmissä olleiden keskusteluista, niin todella lapset toivovat pitkään eron jälkeen , että äiti ja isä asuisi jälleen yhdessä ja olisivat oikea perhe.
Joku sen on pukenut kirjaksi vai mistä tulee mieleen tämä : Lapsi ei unohda ikinä vanhempiensa eroa.
Sekin tiedetään, että tietyssä iässä vanhempien ero haavoittaa eniten. Varsinkin poikien kohdalla juuri koulun/ esikoulun ikä ja murrosikä voi tehdä pahat jäljet lapsen elämään ja näkyy vielä aikuisuudessa.Sitä voi kysyä, että miksi ei yritetä tehdä jotain kun parisuhde alkaa maistua liian arkiselta?
Moni sanoo, että ollaan vaan kavereita enää jos sitäkään. Tai ainakin toinen osapuoli näin kokee.
Heitä on vähemmistö, jotka ovat todella huonossa suhteessa, eli toinen osapuoli on väkivaltainen, pahasti päihderiippuvainen, pelaa kaikki rahansa tai on sortunut rikoksiin.
Kaikki eronneet. Miettikää millaisen mallin annatte omille lapsille? Senkö, että kannattaa heti erota kun ei ole enää mukavaa.Jos nyt hoitaisit ne asiat, joista ymmärrät paremmin.
Meni tunteisiin?
Ei, asia ei kosketa minua suoraan. Tuo vain kuulosti moraalitantan höpinältä.
Olen kylläkin eronnut viroon menneestä avoliitosta aikoinaan, eli tunnen aiheen.
Oli lapsi, miehen ongelmat ja oman elämän muutokset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa eroista on turhia, sanovat useat parisuhdeasiantuntijat. Nykyään erotaan liian helposti. Mitä olen kuullut eronneilta mm eroryhmissä olleiden keskusteluista, niin todella lapset toivovat pitkään eron jälkeen , että äiti ja isä asuisi jälleen yhdessä ja olisivat oikea perhe.
Joku sen on pukenut kirjaksi vai mistä tulee mieleen tämä : Lapsi ei unohda ikinä vanhempiensa eroa.
Sekin tiedetään, että tietyssä iässä vanhempien ero haavoittaa eniten. Varsinkin poikien kohdalla juuri koulun/ esikoulun ikä ja murrosikä voi tehdä pahat jäljet lapsen elämään ja näkyy vielä aikuisuudessa.Sitä voi kysyä, että miksi ei yritetä tehdä jotain kun parisuhde alkaa maistua liian arkiselta?
Moni sanoo, että ollaan vaan kavereita enää jos sitäkään. Tai ainakin toinen osapuoli näin kokee.
Heitä on vähemmistö, jotka ovat todella huonossa suhteessa, eli toinen osapuoli on väkivaltainen, pahasti päihderiippuvainen, pelaa kaikki rahansa tai on sortunut rikoksiin.
Kaikki eronneet. Miettikää millaisen mallin annatte omille lapsille? Senkö, että kannattaa heti erota kun ei ole enää mukavaa.Jos nyt hoitaisit ne asiat, joista ymmärrät paremmin.
Meni tunteisiin?
Ei, asia ei kosketa minua suoraan. Tuo vain kuulosti moraalitantan höpinältä.
Olen kylläkin eronnut viroon menneestä avoliitosta aikoinaan, eli tunnen aiheen.
Oli lapsi, miehen ongelmat ja oman elämän muutokset.
Vinoon menneestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus aikuiset tekevät vääriä valintoja. Siksi on tärkeää asua yhdessä tarpeeksi kauan ja tutustua kunnolla ennen ladten hankkimista. Pienetkin epäilyt ovat este perheen perustamiselle. Mutta, joskus menee pieleen.
Me olimme yhdessä reilut 5 vuotta, ennenkuin lapsi syntyi, reilut 4 vuotta tästä oli asuttu yhdessä.
Silti ero tuli nyt lapsen ollessa kuusivuotias.Ja ihan oikeasti, en usko kenenkään eroavan lapsiperheessä siksi, että olisi muka jotenkin trendikästä. Joskus ne asiat kertakaikkiaan vaan menevät siihen, että on parempi olla erillään.
Sanoit itsekin, että joskus. Niin varmaan joskus menevätkin, mutta ei läheskään aina.
Niin? Joskus -sana juurikin siksi, että eiväthän kaikki eroa. Jotkut saavat homman toimimaan jopa loppuelämän ajan.
Meillä niin ei nyt sitten käynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kumma kyllä kukaan tuntemani vanhempien eron kokenut ei haluaisi, että vanhemmat olisi vielä yhdessä. En myöskään minä.
Kyllä nämä erosta syyllistäjät on todellisuudesta vieraantuneita. Kukaan ulkopuolinen ei myöskään voi tietää kaikkea, mitä kotona on tapahtunut.
Minä taas haluaisin.
Sen sijaan minua riepoteltiin perheestä toiseen koko lapsuus, isäpuolia ja äitipuolia ja ties ketä. Todellakin olisin vaan halunnut sen oman ydinperheeni takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hg kirjoitti:
Sama. Ero ei saa olla vaihtoehto ollenkaan. Ei avioliitossa eikä lapsperheessä. Jos jokin ei toimi, terapiaa. Avioliitosta/perheestä on tullut jonkinlainen leikki/kulutus hyödyke. Ja muistutetaan 80% eroista tapahtuu naisen aloitteesta. Ei ole pakko ryhtyä noihin ja jos ryhtyy homma on hoidettava loppuun asti.
Kaikkien kanssa se terapia ei vain toimi. Jos kumppani on persoonallisuushäiriöinen, tilanne kääntyy äkkiä terapiassakin siihen että väkivallan uhria aletaan syyllistää siitä, että hän on niin hankala, ja väkivallantekijältä kysellään miten hän tätä mahdotonta kumppaniaan jaksaa. Tai sitten persoonallisuushäiriöinen esittää terapiassa sopuisaa, jotta päästään siitäkin riesasta, ja sen jälkeen alkaa kotona entistä pahempi helvetti, kun kumppani kehtaa mennä puhumaan "perheensisäisiä asioita" ulkopuolisille.
Sanoisin että tällaisia mielipiteitä esittävät ihmiset saavat olla onnellisia, kun heidän omassa elämässään tai heidän läheistensä elämässä ei ole ollut oikeasti haastavia ja väkivaltaisia ihmissuhteita. Ja henkinen väkivaltakin on väkivaltaa, mikä monilta usein unohtuu, eikä uhrikaan aina tajua sitä ennen kuin vasta jälkeenpäin.
Pyydän, ettet käyttäisi sanaa persoonallisuushöiriöinen synonyymina narsistille tai psykopaatille. Puhu silloin narsistista tai psykopaatista, joihin kuvaamasi luonnehdinta kyllä sopii. Tuo särähtää aina yhtä pahasti korvaan. Persoonallisuushäiriöitä kun on niin erilaisia. Terveisin paljon elämässään virheitään tehnyt persoonallisuushäiriöinen, joka yrittää kyllä oppia virheistään ja aina huomioida toiset ja joka enemmänkin eristäytyy muista kuin pyrkii manipuloimaan ja kontrolloimaan heitä.
Narsisti ja psykopaatti muotisanoja. Trendikästä sanoa ystäville, mieheni on täysi narsisti. Niiden diagnosointi on erittäin vaikeaa ja diagnosointi vaatii pitkää terapiaa todentamiseen.
Kun on tavannut oikean narsistin, se ei ole lainkaan vaikeaa.
He ovat kaavamaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hg kirjoitti:
Sama. Ero ei saa olla vaihtoehto ollenkaan. Ei avioliitossa eikä lapsperheessä. Jos jokin ei toimi, terapiaa. Avioliitosta/perheestä on tullut jonkinlainen leikki/kulutus hyödyke. Ja muistutetaan 80% eroista tapahtuu naisen aloitteesta. Ei ole pakko ryhtyä noihin ja jos ryhtyy homma on hoidettava loppuun asti.
Kaikkien kanssa se terapia ei vain toimi. Jos kumppani on persoonallisuushäiriöinen, tilanne kääntyy äkkiä terapiassakin siihen että väkivallan uhria aletaan syyllistää siitä, että hän on niin hankala, ja väkivallantekijältä kysellään miten hän tätä mahdotonta kumppaniaan jaksaa. Tai sitten persoonallisuushäiriöinen esittää terapiassa sopuisaa, jotta päästään siitäkin riesasta, ja sen jälkeen alkaa kotona entistä pahempi helvetti, kun kumppani kehtaa mennä puhumaan "perheensisäisiä asioita" ulkopuolisille.
Sanoisin että tällaisia mielipiteitä esittävät ihmiset saavat olla onnellisia, kun heidän omassa elämässään tai heidän läheistensä elämässä ei ole ollut oikeasti haastavia ja väkivaltaisia ihmissuhteita. Ja henkinen väkivaltakin on väkivaltaa, mikä monilta usein unohtuu, eikä uhrikaan aina tajua sitä ennen kuin vasta jälkeenpäin.
Pyydän, ettet käyttäisi sanaa persoonallisuushöiriöinen synonyymina narsistille tai psykopaatille. Puhu silloin narsistista tai psykopaatista, joihin kuvaamasi luonnehdinta kyllä sopii. Tuo särähtää aina yhtä pahasti korvaan. Persoonallisuushäiriöitä kun on niin erilaisia. Terveisin paljon elämässään virheitään tehnyt persoonallisuushäiriöinen, joka yrittää kyllä oppia virheistään ja aina huomioida toiset ja joka enemmänkin eristäytyy muista kuin pyrkii manipuloimaan ja kontrolloimaan heitä.
Narsisti ja psykopaatti muotisanoja. Trendikästä sanoa ystäville, mieheni on täysi narsisti. Niiden diagnosointi on erittäin vaikeaa ja diagnosointi vaatii pitkää terapiaa todentamiseen.
Totta. ICD-tautiluokitus, joka Suomessakin on käytössä, ei edes tunne käsitettä narsistinen persoonallisuushäiriö omana itsenäisenä diagnoosinaan. Totta silti on, että narsistisia ihmisiä on, kuten on myös psykopaatteja. Kaikki hankalat ja kylmät ihmiset eivät kuitenkaan ole sellaisia. Itselläni on ollut henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen puoliso, enkä silti sano, että hän oli narsisti. Hän oli aivan muista syistä taipuvainen kontrolloimaan toisia.
Ihmisellä on vain yksi elämä eikä se ole kovin pitkä. Kenenkään ei tarvitse jäädä elämäntilanteeseen, jossa ei ole onnellinen. Se on ihmiselämän hukkaamista ja väärinkäyttöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisellä on vain yksi elämä eikä se ole kovin pitkä. Kenenkään ei tarvitse jäädä elämäntilanteeseen, jossa ei ole onnellinen. Se on ihmiselämän hukkaamista ja väärinkäyttöä.
Taas tämä, minä haluan naimisiin ja lapsia, minä en ole onnellinen, minä haluan erota, vaikka lapset ja puoliso.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on kovin romanttinen kuva parisuhteista.
Se on maailman vaarallisin suhde, usein on parempi lapsellekin että vanhemmat pysyy toisistaan erossa.Perhe ja vanhemmat ovat lapselle turvallisin, silloin kun perusasiat on kunnossa.
Voi ja saa ihmetellä miten ne vaaralliset roistot päätyvät naimisiin? Naiset ovat sitten hyväuskoisia höplästä vedettäviä, kun eivät näe millainen se " ihmeellinen rakas" on oikeasti.
Ihan yhtä perhe se on jos lapsi asuu äitinsä (ja vaikka sisarustensa) kanssa.
Iso osa maailman ihmisistä ei edes tiedä isäänsä.
Kuka edes on päöttänyt että oikea perhe on sellanen missä on parisuhteessa nainen ja mies. Yleensä parusuhteista ei seuraa kuin ikävyyksiä. Lapsillä on hyvä olla jos saavat olla turvassa kotonaan toisen vanhemman kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulumaailmassa töitä tehneenä on valitettavan selvää, että useimmat ongelmaiset lapset ja nuoret tulevat avioeroperheistä. Jos tätä ei suostuta tunnustamaan ja myöntämään niin myöskään niitä lapsia ei pystytä auttamaan ja tukemaan tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hg kirjoitti:
Sama. Ero ei saa olla vaihtoehto ollenkaan. Ei avioliitossa eikä lapsperheessä. Jos jokin ei toimi, terapiaa. Avioliitosta/perheestä on tullut jonkinlainen leikki/kulutus hyödyke. Ja muistutetaan 80% eroista tapahtuu naisen aloitteesta. Ei ole pakko ryhtyä noihin ja jos ryhtyy homma on hoidettava loppuun asti.
Kaikkien kanssa se terapia ei vain toimi. Jos kumppani on persoonallisuushäiriöinen, tilanne kääntyy äkkiä terapiassakin siihen että väkivallan uhria aletaan syyllistää siitä, että hän on niin hankala, ja väkivallantekijältä kysellään miten hän tätä mahdotonta kumppaniaan jaksaa. Tai sitten persoonallisuushäiriöinen esittää terapiassa sopuisaa, jotta päästään siitäkin riesasta, ja sen jälkeen alkaa kotona entistä pahempi helvetti, kun kumppani kehtaa mennä puhumaan "perheensisäisiä asioita" ulkopuolisille.
Sanoisin että tällaisia mielipiteitä esittävät ihmiset saavat olla onnellisia, kun heidän omassa elämässään tai heidän läheistensä elämässä ei ole ollut oikeasti haastavia ja väkivaltaisia ihmissuhteita. Ja henkinen väkivaltakin on väkivaltaa, mikä monilta usein unohtuu, eikä uhrikaan aina tajua sitä ennen kuin vasta jälkeenpäin.
Miksi avioitua persoonallisuushäiriöisen (mitä se tarkoittaakaan) kanssa? Tuntematonko alttarille viedään?
Hyvä kysymys. Miksi mennään avioon ihmisen kanssa, jota ei tunne. Ja kaiken lisäksi aletaan tekee lapsia " tuntemattoman" kanssa. Pitää tutustua kunnolla ja on hyvä testata miten toinen käyttäytyy esim. ryypättyään. Eli on kunnon humalassa. On myös tunnettava toisen rahankäyttö miten sitä käyttää.
Eli perusasiat, mitkä ovat parisuhteen kivijalka, jolle voi sitten perustaa perheen.Ihminen voi hyvin muuttua vasta lasten syntymän jälkeen. Piilevä masennus nousee esiin,traumat aktivoituu.
Erotaan, koska toisella masennus? Psykopaattista
Jääminen on. Tiedän lähipiiristä perheen, jossa uhrattiin vanhin lapsi tällaiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisellä on vain yksi elämä eikä se ole kovin pitkä. Kenenkään ei tarvitse jäädä elämäntilanteeseen, jossa ei ole onnellinen. Se on ihmiselämän hukkaamista ja väärinkäyttöä.
Taas tämä, minä haluan naimisiin ja lapsia, minä en ole onnellinen, minä haluan erota, vaikka lapset ja puoliso.
Kyllä. Kaikilla on oikeus olla onnellisia, myös heillä, joilla on lapsia. Myös lapsilla on kasvettuaan oikeus jättää vanhempansa, jos eivät halua pitää heihin yhteyttä. Vain omia lapsia kohtaan on velvollisuuksia, ei muita ihmisiä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Koulumaailmassa töitä tehneenä on valitettavan selvää, että useimmat ongelmaiset lapset ja nuoret tulevat avioeroperheistä. Jos tätä ei suostuta tunnustamaan ja myöntämään niin myöskään niitä lapsia ei pystytä auttamaan ja tukemaan tarpeeksi.
Pitäisihän sun tietää, että se ero on pelkkä jäävuoren huippu. Ongelmat on muualla.
Jos et tiedä, olet väärällä alalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on kovin romanttinen kuva parisuhteista.
Se on maailman vaarallisin suhde, usein on parempi lapsellekin että vanhemmat pysyy toisistaan erossa.Perhe ja vanhemmat ovat lapselle turvallisin, silloin kun perusasiat on kunnossa.
Voi ja saa ihmetellä miten ne vaaralliset roistot päätyvät naimisiin? Naiset ovat sitten hyväuskoisia höplästä vedettäviä, kun eivät näe millainen se " ihmeellinen rakas" on oikeasti.Ihan yhtä perhe se on jos lapsi asuu äitinsä (ja vaikka sisarustensa) kanssa.
Iso osa maailman ihmisistä ei edes tiedä isäänsä.
Kuka edes on päöttänyt että oikea perhe on sellanen missä on parisuhteessa nainen ja mies. Yleensä parusuhteista ei seuraa kuin ikävyyksiä. Lapsillä on hyvä olla jos saavat olla turvassa kotonaan toisen vanhemman kanssa.
Mun äitini oli juoppo, mutta silti sai pitää meidät lapset koska ”eihän nyt äiti voi olla paha”. Kaikki lapset ei todellakaan ole turvassa siellä äitinsä luona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hg kirjoitti:
Sama. Ero ei saa olla vaihtoehto ollenkaan. Ei avioliitossa eikä lapsperheessä. Jos jokin ei toimi, terapiaa. Avioliitosta/perheestä on tullut jonkinlainen leikki/kulutus hyödyke. Ja muistutetaan 80% eroista tapahtuu naisen aloitteesta. Ei ole pakko ryhtyä noihin ja jos ryhtyy homma on hoidettava loppuun asti.
Kaikkien kanssa se terapia ei vain toimi. Jos kumppani on persoonallisuushäiriöinen, tilanne kääntyy äkkiä terapiassakin siihen että väkivallan uhria aletaan syyllistää siitä, että hän on niin hankala, ja väkivallantekijältä kysellään miten hän tätä mahdotonta kumppaniaan jaksaa. Tai sitten persoonallisuushäiriöinen esittää terapiassa sopuisaa, jotta päästään siitäkin riesasta, ja sen jälkeen alkaa kotona entistä pahempi helvetti, kun kumppani kehtaa mennä puhumaan "perheensisäisiä asioita" ulkopuolisille.
Sanoisin että tällaisia mielipiteitä esittävät ihmiset saavat olla onnellisia, kun heidän omassa elämässään tai heidän läheistensä elämässä ei ole ollut oikeasti haastavia ja väkivaltaisia ihmissuhteita. Ja henkinen väkivaltakin on väkivaltaa, mikä monilta usein unohtuu, eikä uhrikaan aina tajua sitä ennen kuin vasta jälkeenpäin.
Pyydän, ettet käyttäisi sanaa persoonallisuushöiriöinen synonyymina narsistille tai psykopaatille. Puhu silloin narsistista tai psykopaatista, joihin kuvaamasi luonnehdinta kyllä sopii. Tuo särähtää aina yhtä pahasti korvaan. Persoonallisuushäiriöitä kun on niin erilaisia. Terveisin paljon elämässään virheitään tehnyt persoonallisuushäiriöinen, joka yrittää kyllä oppia virheistään ja aina huomioida toiset ja joka enemmänkin eristäytyy muista kuin pyrkii manipuloimaan ja kontrolloimaan heitä.
Narsisti ja psykopaatti muotisanoja. Trendikästä sanoa ystäville, mieheni on täysi narsisti. Niiden diagnosointi on erittäin vaikeaa ja diagnosointi vaatii pitkää terapiaa todentamiseen.
Kun on tavannut oikean narsistin, se ei ole lainkaan vaikeaa.
He ovat kaavamaisia.
Minulla on tuoreessa muistissa oikein oppikirjaesimerkki.
Kyseessä ei ollut parisuhde, vaan projekti johon hänet palkattiin. Olemme myös samaa sukupuolta jos sillä on väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumma kyllä kukaan tuntemani vanhempien eron kokenut ei haluaisi, että vanhemmat olisi vielä yhdessä. En myöskään minä.
Kyllä nämä erosta syyllistäjät on todellisuudesta vieraantuneita. Kukaan ulkopuolinen ei myöskään voi tietää kaikkea, mitä kotona on tapahtunut.
Minä taas haluaisin.
Sen sijaan minua riepoteltiin perheestä toiseen koko lapsuus, isäpuolia ja äitipuolia ja ties ketä. Todellakin olisin vaan halunnut sen oman ydinperheeni takaisin.
Niin, jos mietit vaihtoehtona sitä, että vanhemmillasi olisi ollut toimiva parisuhde.
Mutta entä jos mietit vaihtoehtona jatkuvaa riitaa kotona, tai vähintään sitä painostavaa tunnelmaa joka tulee kun vanhemmat eivät vois enää sietää toisiaan, mutta pitävät lapsen takia kulisseja pystyssä?
Mitään uusia kumppaneita itse en ole edes vielä mieti.
Mutta jos joku elämääni tulisi, niin tapailisin kyllä pitkään, ennenkuin edes harkitsisin lapselle esittelemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hg kirjoitti:
Sama. Ero ei saa olla vaihtoehto ollenkaan. Ei avioliitossa eikä lapsperheessä. Jos jokin ei toimi, terapiaa. Avioliitosta/perheestä on tullut jonkinlainen leikki/kulutus hyödyke. Ja muistutetaan 80% eroista tapahtuu naisen aloitteesta. Ei ole pakko ryhtyä noihin ja jos ryhtyy homma on hoidettava loppuun asti.
Kaikkien kanssa se terapia ei vain toimi. Jos kumppani on persoonallisuushäiriöinen, tilanne kääntyy äkkiä terapiassakin siihen että väkivallan uhria aletaan syyllistää siitä, että hän on niin hankala, ja väkivallantekijältä kysellään miten hän tätä mahdotonta kumppaniaan jaksaa. Tai sitten persoonallisuushäiriöinen esittää terapiassa sopuisaa, jotta päästään siitäkin riesasta, ja sen jälkeen alkaa kotona entistä pahempi helvetti, kun kumppani kehtaa mennä puhumaan "perheensisäisiä asioita" ulkopuolisille.
Sanoisin että tällaisia mielipiteitä esittävät ihmiset saavat olla onnellisia, kun heidän omassa elämässään tai heidän läheistensä elämässä ei ole ollut oikeasti haastavia ja väkivaltaisia ihmissuhteita. Ja henkinen väkivaltakin on väkivaltaa, mikä monilta usein unohtuu, eikä uhrikaan aina tajua sitä ennen kuin vasta jälkeenpäin.
Pyydän, ettet käyttäisi sanaa persoonallisuushöiriöinen synonyymina narsistille tai psykopaatille. Puhu silloin narsistista tai psykopaatista, joihin kuvaamasi luonnehdinta kyllä sopii. Tuo särähtää aina yhtä pahasti korvaan. Persoonallisuushäiriöitä kun on niin erilaisia. Terveisin paljon elämässään virheitään tehnyt persoonallisuushäiriöinen, joka yrittää kyllä oppia virheistään ja aina huomioida toiset ja joka enemmänkin eristäytyy muista kuin pyrkii manipuloimaan ja kontrolloimaan heitä.
Narsisti ja psykopaatti muotisanoja. Trendikästä sanoa ystäville, mieheni on täysi narsisti. Niiden diagnosointi on erittäin vaikeaa ja diagnosointi vaatii pitkää terapiaa todentamiseen.
Kun on tavannut oikean narsistin, se ei ole lainkaan vaikeaa.
He ovat kaavamaisia.
Taas näitä oman elämänsä psykiatreja, jotka osaavat diagnosoida kaikki. Lääkäritkin tekevät näissä paljon huteja. Tiedän kokemuksesta. Oman persoonallisuushäiriöni diagnostiikassa ammattilaisetkin ovat olleet keskenään hyvin eri mieltä. Asiat ovat paljon moniulotteisempia kuin maallikko luulee. Kaikki narsistit eivät ole samanlaisia, kaikki epävakaat eivät ole samanlaisia, eri häiriöissä on paljon päällekkäisyyksiä (ja se millä tavoin, riippuu taas ihmisestä). Siksi itse asiassa koko persoonallisuushäiriöiden diagnostiikka menee uusiksi uudessa 1CD-versiossa. Pahoittelut sivuraitelle menemisestä.
Narsisti ja psykopaatti muotisanoja. Trendikästä sanoa ystäville, mieheni on täysi narsisti. Niiden diagnosointi on erittäin vaikeaa ja diagnosointi vaatii pitkää terapiaa todentamiseen.