Lue keskustelun säännöt.
Anteeksi, mutta en ymmärrä etenkään sellaisia avioeroja, joissa on osallisina pieniä lapsia
14.08.2021 |
Lapset kärsivät avioerosta aina. Klisee, mutta totta. (Veljeni 9-vuotias tytär ilmoittaa edelleen vuoron perään sekä isälleen että äidilleen: - Miksi te ette voi muuttaa takaisin yhteen? Miksi me ei voida olla kuin oikea perhe? Erosta on nyt aikaa 3 vuotta.)
Kommentit (312)
Meillä ero vältettiin sillä, että annoin miehen valita. Vaihtoehtoina oli luopuminen joko alkoholista tai perheestä. Perhe voitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin tyypillisiä tyhjäpääihmisiä: rakastutaan niin palavasti, hommataan lapsia ja sitten erotaan. Tällaiset jutut pitää tajuta ennakolta. Ne tajuavatkin, joilla ei ole putkiaivoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ei paljoa perhettä ajattele, kun kyllästyvät ukkoonsa.
Nimenomaan ajattelevat perhettään, kun kyllästyvät ryyppäävään ja räyhäävään ukkoonsa.
Suurin osa eroista ei johdu ryyppäämisestä tai räyhäämisestä, vaan kyllästymisestä mieheen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hg kirjoitti:
Sama. Ero ei saa olla vaihtoehto ollenkaan. Ei avioliitossa eikä lapsperheessä. Jos jokin ei toimi, terapiaa. Avioliitosta/perheestä on tullut jonkinlainen leikki/kulutus hyödyke. Ja muistutetaan 80% eroista tapahtuu naisen aloitteesta. Ei ole pakko ryhtyä noihin ja jos ryhtyy homma on hoidettava loppuun asti.
Kaikkien kanssa se terapia ei vain toimi. Jos kumppani on persoonallisuushäiriöinen, tilanne kääntyy äkkiä terapiassakin siihen että väkivallan uhria aletaan syyllistää siitä, että hän on niin hankala, ja väkivallantekijältä kysellään miten hän tätä mahdotonta kumppaniaan jaksaa. Tai sitten persoonallisuushäiriöinen esittää terapiassa sopuisaa, jotta päästään siitäkin riesasta, ja sen jälkeen alkaa kotona entistä pahempi helvetti, kun kumppani kehtaa mennä puhumaan "perheensisäisiä asioita" ulkopuolisille.
Sanoisin että tällaisia mielipiteitä esittävät ihmiset saavat olla onnellisia, kun heidän omassa elämässään tai heidän läheistensä elämässä ei ole ollut oikeasti haastavia ja väkivaltaisia ihmissuhteita. Ja henkinen väkivaltakin on väkivaltaa, mikä monilta usein unohtuu, eikä uhrikaan aina tajua sitä ennen kuin vasta jälkeenpäin.
Miksi avioitua persoonallisuushäiriöisen (mitä se tarkoittaakaan) kanssa? Tuntematonko alttarille viedään?
Hyvä kysymys. Miksi mennään avioon ihmisen kanssa, jota ei tunne. Ja kaiken lisäksi aletaan tekee lapsia " tuntemattoman" kanssa. Pitää tutustua kunnolla ja on hyvä testata miten toinen käyttäytyy esim. ryypättyään. Eli on kunnon humalassa. On myös tunnettava toisen rahankäyttö miten sitä käyttää.
Eli perusasiat, mitkä ovat parisuhteen kivijalka, jolle voi sitten perustaa perheen.
Ihminen voi hyvin muuttua vasta lasten syntymän jälkeen. Piilevä masennus nousee esiin,traumat aktivoituu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kersa ei ole mikään v..n syy pysyä yhdessä jos tunteet kuolleet. Kiesus mitä p..aa.
Miksi avioitua, jos ei tarpeeksi vahvat tunteet? Ei tunteet tuosta vaan lopu. Jos alkavat viiletä, silloin puhutaan, tehdään töitä niiden ja avioliiton eteen, eikä lyödä hanskoja naulaan. Nykyaikana ihmisillä ei ole henkistä vahvuuttaa mihinkään.
Tuohon tarvitaan kaksi ihmistä. Yksin ei voi avioliittoa pelastaa, jos toinen ei halua edes keskustella aiheesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ei paljoa perhettä ajattele, kun kyllästyvät ukkoonsa.
Nimenomaan ajattelevat perhettään, kun kyllästyvät ryyppäävään ja räyhäävään ukkoonsa.
Suurin osa eroista ei johdu ryyppäämisestä tai räyhäämisestä, vaan kyllästymisestä mieheen.
Nalkuttajaan ja passiiviseen voi kyllästyä kuka tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on kovin romanttinen kuva parisuhteista.
Se on maailman vaarallisin suhde, usein on parempi lapsellekin että vanhemmat pysyy toisistaan erossa.
Perhe ja vanhemmat ovat lapselle turvallisin, silloin kun perusasiat on kunnossa.
Voi ja saa ihmetellä miten ne vaaralliset roistot päätyvät naimisiin? Naiset ovat sitten hyväuskoisia höplästä vedettäviä, kun eivät näe millainen se " ihmeellinen rakas" on oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Iso osa eroista johtuu lapsista. Nainen kun tulee äidiksi, jää mies kakkoseksi mies alkaa ällöttää.
Lapset eivät kärsi erosta. Vanhempien riitelystä ne kärsii. Ja siitä, kun aikuiset tappelevat tasan puoliksi hoitamisesta. Ja lapsella ei oo pysyvyyttä missään. Ja jatkuvia paikan muutoksia. Jos eron jälkeen oma aika on tärkeämpää kun olla lasten kanssa. Herää kysymys miksi niitä on tehty?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Serkun muija lähti lätkimään kun rakastu toiseen jätkään. Lapsi oli silloin tuskin vuoden ikänen. Nyt se poika on 11 ja vuoden päästä se tahtoo muuttaa isänsä kanssa saman katon alle. Nyt on vielä yhteishuoltajuus. Pojan äityli on vaihtanu miestä kuin pipoa, on vissiin jo 12. mies menossa.
Tämä kuulostaa trendiltä. Uutta putkeen kun alkaa maistua " puulta ".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on kovin romanttinen kuva parisuhteista.
Se on maailman vaarallisin suhde, usein on parempi lapsellekin että vanhemmat pysyy toisistaan erossa.Perhe ja vanhemmat ovat lapselle turvallisin, silloin kun perusasiat on kunnossa.
Voi ja saa ihmetellä miten ne vaaralliset roistot päätyvät naimisiin? Naiset ovat sitten hyväuskoisia höplästä vedettäviä, kun eivät näe millainen se " ihmeellinen rakas" on oikeasti.
Eronneessakin perheessäkin on lapsella vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Iso osa eroista johtuu lapsista. Nainen kun tulee äidiksi, jää mies kakkoseksi mies alkaa ällöttää.
On myös miehiä, jotka on vaan isejä. Eikä he ymmärrä, että myös nainen tarvitsee aikaa ja huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa eroista on turhia, sanovat useat parisuhdeasiantuntijat. Nykyään erotaan liian helposti. Mitä olen kuullut eronneilta mm eroryhmissä olleiden keskusteluista, niin todella lapset toivovat pitkään eron jälkeen , että äiti ja isä asuisi jälleen yhdessä ja olisivat oikea perhe.
Joku sen on pukenut kirjaksi vai mistä tulee mieleen tämä : Lapsi ei unohda ikinä vanhempiensa eroa.
Sekin tiedetään, että tietyssä iässä vanhempien ero haavoittaa eniten. Varsinkin poikien kohdalla juuri koulun/ esikoulun ikä ja murrosikä voi tehdä pahat jäljet lapsen elämään ja näkyy vielä aikuisuudessa.Sitä voi kysyä, että miksi ei yritetä tehdä jotain kun parisuhde alkaa maistua liian arkiselta?
Moni sanoo, että ollaan vaan kavereita enää jos sitäkään. Tai ainakin toinen osapuoli näin kokee.
Heitä on vähemmistö, jotka ovat todella huonossa suhteessa, eli toinen osapuoli on väkivaltainen, pahasti päihderiippuvainen, pelaa kaikki rahansa tai on sortunut rikoksiin.
Kaikki eronneet. Miettikää millaisen mallin annatte omille lapsille? Senkö, että kannattaa heti erota kun ei ole enää mukavaa.Jos nyt hoitaisit ne asiat, joista ymmärrät paremmin.
Meni tunteisiin?
Ei, asia ei kosketa minua suoraan. Tuo vain kuulosti moraalitantan höpinältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Iso osa eroista johtuu lapsista. Nainen kun tulee äidiksi, jää mies kakkoseksi mies alkaa ällöttää.
Miehen pitää kasvaa aikuiseksi tuossa tilanteessa ja tulla sieltä omalta mukavuusalueelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hg kirjoitti:
Sama. Ero ei saa olla vaihtoehto ollenkaan. Ei avioliitossa eikä lapsperheessä. Jos jokin ei toimi, terapiaa. Avioliitosta/perheestä on tullut jonkinlainen leikki/kulutus hyödyke. Ja muistutetaan 80% eroista tapahtuu naisen aloitteesta. Ei ole pakko ryhtyä noihin ja jos ryhtyy homma on hoidettava loppuun asti.
Kaikkien kanssa se terapia ei vain toimi. Jos kumppani on persoonallisuushäiriöinen, tilanne kääntyy äkkiä terapiassakin siihen että väkivallan uhria aletaan syyllistää siitä, että hän on niin hankala, ja väkivallantekijältä kysellään miten hän tätä mahdotonta kumppaniaan jaksaa. Tai sitten persoonallisuushäiriöinen esittää terapiassa sopuisaa, jotta päästään siitäkin riesasta, ja sen jälkeen alkaa kotona entistä pahempi helvetti, kun kumppani kehtaa mennä puhumaan "perheensisäisiä asioita" ulkopuolisille.
Sanoisin että tällaisia mielipiteitä esittävät ihmiset saavat olla onnellisia, kun heidän omassa elämässään tai heidän läheistensä elämässä ei ole ollut oikeasti haastavia ja väkivaltaisia ihmissuhteita. Ja henkinen väkivaltakin on väkivaltaa, mikä monilta usein unohtuu, eikä uhrikaan aina tajua sitä ennen kuin vasta jälkeenpäin.
Miksi avioitua persoonallisuushäiriöisen (mitä se tarkoittaakaan) kanssa? Tuntematonko alttarille viedään?
Hyvä kysymys. Miksi mennään avioon ihmisen kanssa, jota ei tunne. Ja kaiken lisäksi aletaan tekee lapsia " tuntemattoman" kanssa. Pitää tutustua kunnolla ja on hyvä testata miten toinen käyttäytyy esim. ryypättyään. Eli on kunnon humalassa. On myös tunnettava toisen rahankäyttö miten sitä käyttää.
Eli perusasiat, mitkä ovat parisuhteen kivijalka, jolle voi sitten perustaa perheen.Ihminen voi hyvin muuttua vasta lasten syntymän jälkeen. Piilevä masennus nousee esiin,traumat aktivoituu.
Erotaan, koska toisella masennus? Psykopaattista
Vierailija kirjoitti:
Hg kirjoitti:
Sama. Ero ei saa olla vaihtoehto ollenkaan. Ei avioliitossa eikä lapsperheessä. Jos jokin ei toimi, terapiaa. Avioliitosta/perheestä on tullut jonkinlainen leikki/kulutus hyödyke. Ja muistutetaan 80% eroista tapahtuu naisen aloitteesta. Ei ole pakko ryhtyä noihin ja jos ryhtyy homma on hoidettava loppuun asti.
Kaikkien kanssa se terapia ei vain toimi. Jos kumppani on persoonallisuushäiriöinen, tilanne kääntyy äkkiä terapiassakin siihen että väkivallan uhria aletaan syyllistää siitä, että hän on niin hankala, ja väkivallantekijältä kysellään miten hän tätä mahdotonta kumppaniaan jaksaa. Tai sitten persoonallisuushäiriöinen esittää terapiassa sopuisaa, jotta päästään siitäkin riesasta, ja sen jälkeen alkaa kotona entistä pahempi helvetti, kun kumppani kehtaa mennä puhumaan "perheensisäisiä asioita" ulkopuolisille.
Sanoisin että tällaisia mielipiteitä esittävät ihmiset saavat olla onnellisia, kun heidän omassa elämässään tai heidän läheistensä elämässä ei ole ollut oikeasti haastavia ja väkivaltaisia ihmissuhteita. Ja henkinen väkivaltakin on väkivaltaa, mikä monilta usein unohtuu, eikä uhrikaan aina tajua sitä ennen kuin vasta jälkeenpäin.
Pyydän, ettet käyttäisi sanaa persoonallisuushöiriöinen synonyymina narsistille tai psykopaatille. Puhu silloin narsistista tai psykopaatista, joihin kuvaamasi luonnehdinta kyllä sopii. Tuo särähtää aina yhtä pahasti korvaan. Persoonallisuushäiriöitä kun on niin erilaisia. Terveisin paljon elämässään virheitään tehnyt persoonallisuushäiriöinen, joka yrittää kyllä oppia virheistään ja aina huomioida toiset ja joka enemmänkin eristäytyy muista kuin pyrkii manipuloimaan ja kontrolloimaan heitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa eroista on turhia, sanovat useat parisuhdeasiantuntijat. Nykyään erotaan liian helposti. Mitä olen kuullut eronneilta mm eroryhmissä olleiden keskusteluista, niin todella lapset toivovat pitkään eron jälkeen , että äiti ja isä asuisi jälleen yhdessä ja olisivat oikea perhe.
Joku sen on pukenut kirjaksi vai mistä tulee mieleen tämä : Lapsi ei unohda ikinä vanhempiensa eroa.
Sekin tiedetään, että tietyssä iässä vanhempien ero haavoittaa eniten. Varsinkin poikien kohdalla juuri koulun/ esikoulun ikä ja murrosikä voi tehdä pahat jäljet lapsen elämään ja näkyy vielä aikuisuudessa.Sitä voi kysyä, että miksi ei yritetä tehdä jotain kun parisuhde alkaa maistua liian arkiselta?
Moni sanoo, että ollaan vaan kavereita enää jos sitäkään. Tai ainakin toinen osapuoli näin kokee.
Heitä on vähemmistö, jotka ovat todella huonossa suhteessa, eli toinen osapuoli on väkivaltainen, pahasti päihderiippuvainen, pelaa kaikki rahansa tai on sortunut rikoksiin.
Kaikki eronneet. Miettikää millaisen mallin annatte omille lapsille? Senkö, että kannattaa heti erota kun ei ole enää mukavaa.Jos nyt hoitaisit ne asiat, joista ymmärrät paremmin.
Meni tunteisiin?
Ei, asia ei kosketa minua suoraan. Tuo vain kuulosti moraalitantan höpinältä.
Moraali on nykyaikana huono asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hg kirjoitti:
Sama. Ero ei saa olla vaihtoehto ollenkaan. Ei avioliitossa eikä lapsperheessä. Jos jokin ei toimi, terapiaa. Avioliitosta/perheestä on tullut jonkinlainen leikki/kulutus hyödyke. Ja muistutetaan 80% eroista tapahtuu naisen aloitteesta. Ei ole pakko ryhtyä noihin ja jos ryhtyy homma on hoidettava loppuun asti.
Kaikkien kanssa se terapia ei vain toimi. Jos kumppani on persoonallisuushäiriöinen, tilanne kääntyy äkkiä terapiassakin siihen että väkivallan uhria aletaan syyllistää siitä, että hän on niin hankala, ja väkivallantekijältä kysellään miten hän tätä mahdotonta kumppaniaan jaksaa. Tai sitten persoonallisuushäiriöinen esittää terapiassa sopuisaa, jotta päästään siitäkin riesasta, ja sen jälkeen alkaa kotona entistä pahempi helvetti, kun kumppani kehtaa mennä puhumaan "perheensisäisiä asioita" ulkopuolisille.
Sanoisin että tällaisia mielipiteitä esittävät ihmiset saavat olla onnellisia, kun heidän omassa elämässään tai heidän läheistensä elämässä ei ole ollut oikeasti haastavia ja väkivaltaisia ihmissuhteita. Ja henkinen väkivaltakin on väkivaltaa, mikä monilta usein unohtuu, eikä uhrikaan aina tajua sitä ennen kuin vasta jälkeenpäin.
Miksi avioitua persoonallisuushäiriöisen (mitä se tarkoittaakaan) kanssa? Tuntematonko alttarille viedään?
Hyvä kysymys. Miksi mennään avioon ihmisen kanssa, jota ei tunne. Ja kaiken lisäksi aletaan tekee lapsia " tuntemattoman" kanssa. Pitää tutustua kunnolla ja on hyvä testata miten toinen käyttäytyy esim. ryypättyään. Eli on kunnon humalassa. On myös tunnettava toisen rahankäyttö miten sitä käyttää.
Eli perusasiat, mitkä ovat parisuhteen kivijalka, jolle voi sitten perustaa perheen.
Voi kun olet fiksu.
Näin minunkin äiti teki, oli isäni kanssa vuosia ja on minulle kertonut että testasi isää esim ärsyttämällä eri tavoilla, että näkee onko kontrolloiva ja vaarallinen. Isä oli läpäissyt "testit" ja vaikutti erittäin kiltiltä ja hyvältä mieheltä kaikinpuolin.
Kun synnyin, menivät naimisiin. Niin vain helvetti alkoi, isä oli sairaalloisen mustasukkainen kaikesta ja retuutti ja hakkasi äitiä samalla kun h. uoritteli. Pelkoa oli minun lapsuus täynnä, piti alusta asti toimia äitini henkivartijana isoa mörssäriä vastaan ( isäni oli iso järkäle). Milloin paettiin naapuriin, milloin mummolaan,, muistan miten piilottelin veitsiä jo pienenä jne.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa eroista on turhia, sanovat useat parisuhdeasiantuntijat. Nykyään erotaan liian helposti. Mitä olen kuullut eronneilta mm eroryhmissä olleiden keskusteluista, niin todella lapset toivovat pitkään eron jälkeen , että äiti ja isä asuisi jälleen yhdessä ja olisivat oikea perhe.
Joku sen on pukenut kirjaksi vai mistä tulee mieleen tämä : Lapsi ei unohda ikinä vanhempiensa eroa.
Sekin tiedetään, että tietyssä iässä vanhempien ero haavoittaa eniten. Varsinkin poikien kohdalla juuri koulun/ esikoulun ikä ja murrosikä voi tehdä pahat jäljet lapsen elämään ja näkyy vielä aikuisuudessa.Sitä voi kysyä, että miksi ei yritetä tehdä jotain kun parisuhde alkaa maistua liian arkiselta?
Moni sanoo, että ollaan vaan kavereita enää jos sitäkään. Tai ainakin toinen osapuoli näin kokee.
Heitä on vähemmistö, jotka ovat todella huonossa suhteessa, eli toinen osapuoli on väkivaltainen, pahasti päihderiippuvainen, pelaa kaikki rahansa tai on sortunut rikoksiin.
Kaikki eronneet. Miettikää millaisen mallin annatte omille lapsille? Senkö, että kannattaa heti erota kun ei ole enää mukavaa.
No meillä minä yritin.
Mies muuttui lapsen synnyttyä totaalisesti, tuli mukaan niin itsekkyyttä ja tylyä käytöstä.
Omien puheidensa mukaan halunnut erota jo aikalailla lapsen synnyttyä, mutta armeliaasti yrittänyt pysyä mukana.
Eli kitkutellut päivästä toiseen minulle kiukutellen, sen sijaan että olisi ehdottanut parisuhdeterapioita tai mitään, millä yrittäisi kääntää kurssia parempaan suuntaan.
Itse kyllä yritin järjestää yhteistä tekemistä ja kahdenkeskistä aikaa, mutta kun ihan oikeasti, parisuhdetta ei voi rakentaa yksinään.
Kun mies sitten yksi ilta ilmoitti mahtipontisesti haluavansa erota, niin tuumin, ettei oikeastaan huonompi vaihtoehto.
Nyt on muutettu erilleen ja pidän todellakin oikeana ratkaisuna.
Lyhyen välimatkan takia lapsi saa viettää paljon aikaa kummankin vanhemman kanssa, eli ei mitään joka toinen viikonloppu -tapaamista ja päiväkausien ikävöimistä.
Tuntematon sinne aina tosiaan viedään, yleensä oma unelma tai harha. Todellisuus on ihan muuta kuin unelmaa.