Anteeksi, mutta en ymmärrä etenkään sellaisia avioeroja, joissa on osallisina pieniä lapsia

Vierailija kirjoitti:

Ero on aina itsekäs ratkaisu, jota usein perustellaan ettei kukaan voi olla lähelläni onnellinen jos minä en ole onnellinen. Harvoin kysytään, pitääkö tämä paikkansa. Lapsista sanotaan, ovat onnellisempia kun erotaan, kyllä he ymmärtävät ja kestävät. Aivan varmastiko?

Miten minä olisin voinut lopettaa vanhempien riitelyn? Kaiken lisäksi pelkäsin isääni. Kun hän oli kotona, piti koko ajan olla hiljaa ja varuillaan. Kun hän oli pois, tuntui mukavalle ja oli helppo hengittää. Itse olen sitä mieltä, että vanhempien ero olisi ollut hyvä. Tai minun sijoitus jonnekin muualle.

Kyllä, ihmiset eroavat kun se on niin trendikästä ja naapurin Pirkko ja Perttikin erosivat. Siis oikeastiko joku tällästä kuraa uskoo :D Kukaan ei voi tietää niitä todellisia syitä miksi joku pari eroaa, muu kuin se pari itse. Ja joskus eivät itsekään hoksaa miksi asiat ovat niin pahasti solmussa. On mielenterveysongelmia, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, päihteitä, uskottomuutta jne. Ja joskus se rakkaus vaan loppuu, ihmiset ja tilanteet muuttuvat. Meillä on vain yksi elämä niin ei sitä kannata viettää sellaisen ihmisen kanssa jota ei rakasta. Lapset kyllä aistivat vanhempien välit. Ja mielestäni sellainen kulissiliitto antaa aivan vinoutuneen kuvan parisuhteesta ja rakkaudesta lapsille.

Mutta täällä Suomessa ajatellaan että kunhan lapsilla on se oma huone siellä tutussa omakotitalossa niin siinä on se onnellinen lapsuus ja hyvät lähtökohdat.

No ei nyt aina. Minä lapsena toivoin että äiti eroais isästä, ei olisi jatkuvasti viikonlopousin tarvinnut elää pelossa että koska isä tulee taas kännissä kotiin ja käy äitin kimppuun. Harvoin tuli niinä öinä nukuttua kun piti olla aistit valppaana kokoajan.

Ikävä kyllä erosivat vasta kun olin jo täysi-ikänen. Eikä sekään mennyt kuin strömsöössä, isa vainosi äitiä kunnes tap poi itsensä. Onneksi sentään itsensä eikä äitiä.

Vierailija kirjoitti:

Huoh. Taas yksi terapioissa itkemässä juokseva akka lisää 🤦🏻‍♂️

Tämä palsta on kyllä parodia itsestään.

Terapia tekisi varmasti sullekin hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Kersa ei ole mikään v..n syy pysyä yhdessä jos tunteet kuolleet. Kiesus mitä p..aa.

Miksi avioitua, jos ei tarpeeksi vahvat tunteet? Ei tunteet tuosta vaan lopu. Jos alkavat viiletä, silloin puhutaan, tehdään töitä niiden ja avioliiton eteen, eikä lyödä hanskoja naulaan. Nykyaikana ihmisillä ei ole henkistä vahvuuttaa mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa eroista on turhia, sanovat useat parisuhdeasiantuntijat. Nykyään erotaan liian helposti. Mitä olen kuullut eronneilta mm eroryhmissä olleiden keskusteluista, niin todella lapset toivovat pitkään eron jälkeen , että äiti ja isä asuisi jälleen yhdessä ja olisivat oikea perhe.

Joku sen on pukenut kirjaksi vai mistä tulee mieleen tämä : Lapsi ei unohda ikinä vanhempiensa eroa.

Sekin tiedetään, että tietyssä iässä vanhempien ero haavoittaa eniten. Varsinkin poikien kohdalla juuri koulun/ esikoulun ikä ja murrosikä voi tehdä pahat jäljet lapsen elämään ja näkyy vielä aikuisuudessa.

Sitä voi kysyä, että miksi ei yritetä tehdä jotain kun parisuhde alkaa maistua liian arkiselta?

Moni sanoo, että ollaan vaan kavereita enää jos sitäkään. Tai ainakin toinen osapuoli näin kokee.

Heitä on vähemmistö, jotka ovat todella huonossa suhteessa, eli toinen osapuoli on väkivaltainen, pahasti päihderiippuvainen, pelaa kaikki rahansa tai on sortunut rikoksiin.

Kaikki eronneet. Miettikää millaisen mallin annatte omille lapsille? Senkö, että kannattaa heti erota kun ei ole enää mukavaa.

Lapset toivovat kotia, jossa on hyvä tunnelma, jossa vanhemmat tulevat toimeen keskenään ja on sopuinen ilmapiiri.

Ei ole kiva, jos toinenkin vanhemmista vetää lärvit harva se päivä, kekkuloi herättämässä pitkin öitä, jankkaa, on humalatilassa, jossa ei voi keskustella järkevästi, eikä omasta mielestään ome alkoholin ongelmakäyttäjä. Ei ole mukava asua kodissa, jossa vanhemmat haukkuvat toisiaan ja toistensa sukua tyhmiksi huutaen toisilleen erilaisia törkeyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa eroista on turhia, sanovat useat parisuhdeasiantuntijat. Nykyään erotaan liian helposti. Mitä olen kuullut eronneilta mm eroryhmissä olleiden keskusteluista, niin todella lapset toivovat pitkään eron jälkeen , että äiti ja isä asuisi jälleen yhdessä ja olisivat oikea perhe.

Joku sen on pukenut kirjaksi vai mistä tulee mieleen tämä : Lapsi ei unohda ikinä vanhempiensa eroa.

Sekin tiedetään, että tietyssä iässä vanhempien ero haavoittaa eniten. Varsinkin poikien kohdalla juuri koulun/ esikoulun ikä ja murrosikä voi tehdä pahat jäljet lapsen elämään ja näkyy vielä aikuisuudessa.

Sitä voi kysyä, että miksi ei yritetä tehdä jotain kun parisuhde alkaa maistua liian arkiselta?

Moni sanoo, että ollaan vaan kavereita enää jos sitäkään. Tai ainakin toinen osapuoli näin kokee.

Heitä on vähemmistö, jotka ovat todella huonossa suhteessa, eli toinen osapuoli on väkivaltainen, pahasti päihderiippuvainen, pelaa kaikki rahansa tai on sortunut rikoksiin.

Kaikki eronneet. Miettikää millaisen mallin annatte omille lapsille? Senkö, että kannattaa heti erota kun ei ole enää mukavaa.

Lapset toivovat kotia, jossa on hyvä tunnelma, jossa vanhemmat tulevat toimeen keskenään ja on sopuinen ilmapiiri.

Ei ole kiva, jos toinenkin vanhemmista vetää lärvit harva se päivä, kekkuloi herättämässä pitkin öitä, jankkaa, on humalatilassa, jossa ei voi keskustella järkevästi, eikä omasta mielestään ome alkoholin ongelmakäyttäjä. Ei ole mukava asua kodissa, jossa vanhemmat haukkuvat toisiaan ja toistensa sukua tyhmiksi huutaen toisilleen erilaisia törkeyksiä.

Näin. Omien vanhempieni olisi kannattanut erota jo aikaisemmin. Olisi lapsetkin päässeet helpommalla.

Ap:lla on kovin romanttinen kuva parisuhteista.

Se on maailman vaarallisin suhde, usein on parempi lapsellekin että vanhemmat pysyy toisistaan erossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus aikuiset tekevät vääriä valintoja. Siksi on tärkeää asua yhdessä tarpeeksi kauan ja tutustua kunnolla ennen ladten hankkimista. Pienetkin epäilyt ovat este perheen perustamiselle. Mutta, joskus menee pieleen.

Me olimme yhdessä reilut 5 vuotta, ennenkuin lapsi syntyi, reilut 4 vuotta tästä oli asuttu yhdessä.

Silti ero tuli nyt lapsen ollessa kuusivuotias.

Ja ihan oikeasti, en usko kenenkään eroavan lapsiperheessä siksi, että olisi muka jotenkin trendikästä. Joskus ne asiat kertakaikkiaan vaan menevät siihen, että on parempi olla erillään.

Sanoit itsekin, että joskus. Niin varmaan joskus menevätkin, mutta ei läheskään aina.

Kyllähän avioero on lapselle kriisi ja lisää riskiä monenlaisiin ongelmiin, vaikka täällä kuinka muuta väitettäisiin.

Toki ero välillä on silti parempi ratkaisu.

Usein vaan eron jälkeen lapset unohtuu ja aletaan rakentamaan niitä uusia suhteita, uusia perheitä ja ehkä uusia lapsiakin hankkimaan ja samat epäterveet toimintamallit jatkavat kulkuaan sinne uuteen perheeseen. Eli mikään ei oikeastaan parane vaan pahenee.

Ne tappelevat biologiset vanhemmat kuitenkin useimmiten ajattelevat lastensa parasta edes jollain tasolla, mutta kun he eroavat ja etsivät uuden tappelupukarin niin se vahingoittaa lasta vielä sitäkin enemmän.

Monen eron sijaan voisi suositella terapiaa, jossa epäterveet käyttäytymismallit voitaisiin korvata uusilla ja paremmilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hg kirjoitti:

Sama. Ero ei saa olla vaihtoehto ollenkaan. Ei avioliitossa eikä lapsperheessä. Jos jokin ei toimi, terapiaa. Avioliitosta/perheestä on tullut jonkinlainen leikki/kulutus hyödyke. Ja muistutetaan 80% eroista tapahtuu naisen aloitteesta. Ei ole pakko ryhtyä noihin ja jos ryhtyy homma on hoidettava loppuun asti.

Kaikkien kanssa se terapia ei vain toimi. Jos kumppani on persoonallisuushäiriöinen, tilanne kääntyy äkkiä terapiassakin siihen että väkivallan uhria aletaan syyllistää siitä, että hän on niin hankala, ja väkivallantekijältä kysellään miten hän tätä mahdotonta kumppaniaan jaksaa. Tai sitten persoonallisuushäiriöinen esittää terapiassa sopuisaa, jotta päästään siitäkin riesasta, ja sen jälkeen alkaa kotona entistä pahempi helvetti, kun kumppani kehtaa mennä puhumaan "perheensisäisiä asioita" ulkopuolisille.

Sanoisin että tällaisia mielipiteitä esittävät ihmiset saavat olla onnellisia, kun heidän omassa elämässään tai heidän läheistensä elämässä ei ole ollut oikeasti haastavia ja väkivaltaisia ihmissuhteita. Ja henkinen väkivaltakin on väkivaltaa, mikä monilta usein unohtuu, eikä uhrikaan aina tajua sitä ennen kuin vasta jälkeenpäin.

Miksi avioitua persoonallisuushäiriöisen (mitä se tarkoittaakaan) kanssa? Tuntematonko alttarille viedään?

Kysy vaikka Tauskin vaimoilta. Eiväthän he nähneet sitä toista puolta ajoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset ei paljoa perhettä ajattele, kun kyllästyvät ukkoonsa.

Nimenomaan ajattelevat perhettään, kun kyllästyvät ryyppäävään ja räyhäävään ukkoonsa.

Sellaisia miehiä on ehkä 5 - 10%, ei puolet mikä on eroprosentti.

Lähisuhdeväkivaltaa on kylläkin kokenut 20-30% naisista. Ja nuo luvut kattaa vain fyysisen väkivallan, päälle vielä henkinen ja taloudellinen niin eiköhän niitä väkivaltaisia miehiä ole aika hiton paljon enemmän kuin 10%.

Miksi turhaan erota kun aina voi toisen tappaa muutaman vuoden päästä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset ei paljoa perhettä ajattele, kun kyllästyvät ukkoonsa.

Nimenomaan ajattelevat perhettään, kun kyllästyvät ryyppäävään ja räyhäävään ukkoonsa.

Sellaisia miehiä on ehkä 5 - 10%, ei puolet mikä on eroprosentti.

Lähisuhdeväkivaltaa on kylläkin kokenut 20-30% naisista. Ja nuo luvut kattaa vain fyysisen väkivallan, päälle vielä henkinen ja taloudellinen niin eiköhän niitä väkivaltaisia miehiä ole aika hiton paljon enemmän kuin 10%.

Väitätkö ettei naiset käytä esim. henkistä väkivaltaa?

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän avioero on lapselle kriisi ja lisää riskiä monenlaisiin ongelmiin, vaikka täällä kuinka muuta väitettäisiin.

Toki ero välillä on silti parempi ratkaisu.

Usein vaan eron jälkeen lapset unohtuu ja aletaan rakentamaan niitä uusia suhteita, uusia perheitä ja ehkä uusia lapsiakin hankkimaan ja samat epäterveet toimintamallit jatkavat kulkuaan sinne uuteen perheeseen. Eli mikään ei oikeastaan parane vaan pahenee.

Ne tappelevat biologiset vanhemmat kuitenkin useimmiten ajattelevat lastensa parasta edes jollain tasolla, mutta kun he eroavat ja etsivät uuden tappelupukarin niin se vahingoittaa lasta vielä sitäkin enemmän.

Monen eron sijaan voisi suositella terapiaa, jossa epäterveet käyttäytymismallit voitaisiin korvata uusilla ja paremmilla.

Tämä koskee sarjapariutujia, joilla pitää olla koko ajan joku. Vakaampi ihminen ei hae epätoivoisesti uutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hg kirjoitti:

Sama. Ero ei saa olla vaihtoehto ollenkaan. Ei avioliitossa eikä lapsperheessä. Jos jokin ei toimi, terapiaa. Avioliitosta/perheestä on tullut jonkinlainen leikki/kulutus hyödyke. Ja muistutetaan 80% eroista tapahtuu naisen aloitteesta. Ei ole pakko ryhtyä noihin ja jos ryhtyy homma on hoidettava loppuun asti.

Kaikkien kanssa se terapia ei vain toimi. Jos kumppani on persoonallisuushäiriöinen, tilanne kääntyy äkkiä terapiassakin siihen että väkivallan uhria aletaan syyllistää siitä, että hän on niin hankala, ja väkivallantekijältä kysellään miten hän tätä mahdotonta kumppaniaan jaksaa. Tai sitten persoonallisuushäiriöinen esittää terapiassa sopuisaa, jotta päästään siitäkin riesasta, ja sen jälkeen alkaa kotona entistä pahempi helvetti, kun kumppani kehtaa mennä puhumaan "perheensisäisiä asioita" ulkopuolisille.

Sanoisin että tällaisia mielipiteitä esittävät ihmiset saavat olla onnellisia, kun heidän omassa elämässään tai heidän läheistensä elämässä ei ole ollut oikeasti haastavia ja väkivaltaisia ihmissuhteita. Ja henkinen väkivaltakin on väkivaltaa, mikä monilta usein unohtuu, eikä uhrikaan aina tajua sitä ennen kuin vasta jälkeenpäin.

Miksi avioitua persoonallisuushäiriöisen (mitä se tarkoittaakaan) kanssa? Tuntematonko alttarille viedään?

Mielipuolet näyttävät todelliset karvansa vasta papin aamenen jälkeen. Toista ei voi koskaan tuntea kokonaan.

Väkivaltaiset miehet esittävät mukavia ja herttaisia, niin kauan että ovat saaneet naisen satimeen, eli naimisiin ja paksuksi. Sitten alkaakin lätty lätistä.

Kumma kyllä kukaan tuntemani vanhempien eron kokenut ei haluaisi, että vanhemmat olisi vielä yhdessä. En myöskään minä.

Kyllä nämä erosta syyllistäjät on todellisuudesta vieraantuneita. Kukaan ulkopuolinen ei myöskään voi tietää kaikkea, mitä kotona on tapahtunut.

Onneksi sun ei tarvitsekaan ymmärtää kaikkea. Itseni taas on hankala ymmärtää vanhempia, jotka pysyvät yhdessä, vaikka puoliso olisi väkivaltainen, vaikeasti päihdeongelmainen, lapsia kohtaan kaltoinkohteleva tms. Kaikki perheet eivät ole onnellisiakin perheitä, eivätkä kaikki vanhemmat hyviä vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hg kirjoitti:

Sama. Ero ei saa olla vaihtoehto ollenkaan. Ei avioliitossa eikä lapsperheessä. Jos jokin ei toimi, terapiaa. Avioliitosta/perheestä on tullut jonkinlainen leikki/kulutus hyödyke. Ja muistutetaan 80% eroista tapahtuu naisen aloitteesta. Ei ole pakko ryhtyä noihin ja jos ryhtyy homma on hoidettava loppuun asti.

Kaikkien kanssa se terapia ei vain toimi. Jos kumppani on persoonallisuushäiriöinen, tilanne kääntyy äkkiä terapiassakin siihen että väkivallan uhria aletaan syyllistää siitä, että hän on niin hankala, ja väkivallantekijältä kysellään miten hän tätä mahdotonta kumppaniaan jaksaa. Tai sitten persoonallisuushäiriöinen esittää terapiassa sopuisaa, jotta päästään siitäkin riesasta, ja sen jälkeen alkaa kotona entistä pahempi helvetti, kun kumppani kehtaa mennä puhumaan "perheensisäisiä asioita" ulkopuolisille.

Sanoisin että tällaisia mielipiteitä esittävät ihmiset saavat olla onnellisia, kun heidän omassa elämässään tai heidän läheistensä elämässä ei ole ollut oikeasti haastavia ja väkivaltaisia ihmissuhteita. Ja henkinen väkivaltakin on väkivaltaa, mikä monilta usein unohtuu, eikä uhrikaan aina tajua sitä ennen kuin vasta jälkeenpäin.

Miksi avioitua persoonallisuushäiriöisen (mitä se tarkoittaakaan) kanssa? Tuntematonko alttarille viedään?

Hyvä kysymys. Miksi mennään avioon ihmisen kanssa, jota ei tunne. Ja kaiken lisäksi aletaan tekee lapsia " tuntemattoman" kanssa. Pitää tutustua kunnolla ja on hyvä testata miten toinen käyttäytyy esim. ryypättyään. Eli on kunnon humalassa. On myös tunnettava toisen rahankäyttö miten sitä käyttää.

Eli perusasiat, mitkä ovat parisuhteen kivijalka, jolle voi sitten perustaa perheen.

Ymmärrät sitten, kun se hak kaa sekä sut että lapset.