Anteeksi, mutta en ymmärrä etenkään sellaisia avioeroja, joissa on osallisina pieniä lapsia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen avioerolapsi. Mielestäni äitini olisi pitänyt erota alkoholisti-isästä jo paljon aiemmin.

Tällaisia eroja joissa on alkoholismia tai väkivallan uhkaa on ehkä maks. 10 % kaikista eroista. Miten se voi olla naisille niin vaikea myöntää, että suurin osa eroista on ns. mukavuuseroja kun ollaan kyllästytty omaan ukkoon kun se ei pystynytkaan hankkimaan sitä kuningattaren valtaistuinta ja valtakuntaa.

"Kasvettiin erilleen." "Mies ei enää huomioinut minua ja tunteitani." "Suhde ei enää edennyt." jne.

käännökset:

"Rakastuin toiseen komeampaan mieheen." "Mies ei enää tehnyt aina kuten vaadin." "Mies ei enää pystynyt hankkimaan kalliimpaa taloa."

No höpö höpö nyt, ei varmasti ole max 10% eroista miehen väkivaltaisuudesta (henkinen mukaanluettuna), päihde- tai peliongelmasta, pornoriippuuvudesta, uskottomuudesta tai sen valmistelusta/yrityksestä ym johtuvaa. Johan niitä miehen ihan itse hakemiakin on 20%. Minä tunnen vain muutaman eronneen lapsiperheen ja joka ikisessä on ollut kyse vähintään yhdestä noista. Parikymppisten lapsettomien parien eroja toki on kevyemmin perustein, mutta ne ei tähän keskusteluun kuulu.

Olen avioerolapsi. Vanhempien ero ei kuitenkaan ollut se pahin asia. Pahinta olivat äitini lukuisat poikaystävät eron jälkeen. Toinen toistaan ällöttävämpiä (lue: limaisempia) miesystäviä, joista osa oli myös väkivaltaisia äitiäni kohtaan. Kysyin kerran äidiltäni, miksi näin monta poikaystävää? Vastaus: "En pysty elämään yksin." Hän on tainnut olla aika pahasti miesriippuvainen ihminen. Isäni ei puolestaan koskaan eron jälkeen hankkinut itselleen uutta naisystävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulumaailmassa töitä tehneenä on valitettavan selvää, että useimmat ongelmaiset lapset ja nuoret tulevat avioeroperheistä. Jos tätä ei suostuta tunnustamaan ja myöntämään niin myöskään niitä lapsia ei pystytä auttamaan ja tukemaan tarpeeksi.

Entä ne lapset, jotka joutuvat elämään epätervettä elämää ydinperheissä? Pärjäävät loistavasti ilman mitään ongelmia?  Olisiko mahollista, että ongelmat ilmenevät myöhemmässä vaiheessa elämää ja voiko kaikkea edes tutkia luetettavasti?

Olisitko sinä valmis sanomaan ihmisille,jotka kärsivät parisuhteissaan, että on vain kestettävä yhdessä, oli mikä tilanne hyvänsä?

Jokainen saa tehdä omat ratkaisunsa, mutta kannattaa oikeasti joskus rehellisesti miettiä että onko ne tehty lasten etua ajatellen. Varmasti on, jos kumppani on huumeidenkäyttäjä, väkivaltainen jne jne mutta on varmasti myös paljon tapauksia, jossa avioero rikkoo lapsen elämän ja vie pysyvyyden ja turvallisuudentunteen. Se on monen lapsen elämän pahin kriisi, jota ei saa mitenkään vähätellä. Moni lapsi tarvitsisi terapiaa avioeron jälkeen, mutta se vaatisi vanhemmalta sen myöntämistä että ero oli lapselle rankkaa ja siksi niin ei useinkaan tapahdu.

Olen kanssasi samaa mieltä, ettei eron vaikutusta lapseen pidä vähätellä. Minusta sen  terapian  sijaan  voisi riittää lapsen kanssa avoin keskustelu asiasta ja saa näyttää eron aiheuttamat surun ja vihankin tunteet. Toisille se ero voi olla myös kauan odotettu ja iloinen asia, eikä vaadi niin paljon työstämistä. Kun lapsi saa kertoa avoimesti tunteistaan, niin silloin  on varmasti helpompi hyväksyä asia.

Vanhemmille voi useinkin jäädä kuva, että ero on kauan odotettu ja iloinen asia, mutta se kyllä johtuu yleensä ihan siitä, että lapset tsemppaavat vanhempiensa takia. He eivät halua tuottaa siinä hetkessä vanhemmilleen lisää stressiä ja ahdistusta ja niin ne lapsen tunteet jää sitten kokonaan käsittelemättä. Lapsi alkaa silloin kannattelemaan vanhempiaan eikä toistepäin.

Tarkoitin tilanteita kun se ero on oikeasti iloinen asia lapsille. Jos minä olisin joutunut lapsena katselemaan kun äitiäni piestään, niin tiedän, että olisin ollut aidosti onnellinen erosta. Näin ei siis ole minulle käynyt, mutta paljon on niitä joille on. Tämä oli vain yksi esimerkki ja niitähän riittäisi vaikka miten paljon erilaisia.

Väkivaltaisessa perheessä elänyt lapsi on kyllä jo lähtökohtaisesti traumatisoitunut ja tarvitsee terapiaa. Väkivallan näkeminen tai kokeminen perheessä on lapsen kehitykselle erittäin vaarallista.

Voihan helevetti. Miks pitää jankata itsestään selvää kun kaikki ymmärtävät, että jos on väkivaltaa ja niitä muita mitä on tuotu esiin, niin ero paras. Järki käteen.

Olen eri, mutta tässä aloituksessahan sanottiin ettei ymmärretä pikkulapsiperheiden eroja. Kaikki minun tietämäni pikkulapsiperheiden erot on tulleet juuri noista hyvistä syistä joita täällä pidetään muka harvinaisina poikkeuksina. Minä veikkaan, että näin on myös aika monen ihmettelijän lähipiirissä - eri juttu huudellaanko niistä taustoista ympäri kyliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M45 kirjoitti:

Mielenkiintoista, että tällasissa keskusteluissa ne perustelut otetaan yleensä ääritapauksista.

Jos omassa elämässä nyt sattuu olemaan ääritapaus? Siitäkö ei saisi kertoa? Olen ihan tavallinen ihminen, ehkä sinun naapurisi, työkaverisi, serkkusi tai lapsesi kaverin äiti. Sellainen ihminen jonka eroa päivitellään "että miksihän nuokin erosi".

t. se jonka mies alkoi käyttämään huumeita

kellään ei ole Suomessa tarpeeksi rahaa jatkuvaan kokaiininkäyttöön, joten puhut paskaa. -eri 

Ei hänelläkään enää ole rahaa. Velkaa on kyllä senkin edestä.

Minä erosin itsekkäistä syistä. Ero on omille lapsilleni ollut se lapsuuden traumatisoivin asia. Taustalla ei ole alkoholismia, ei väkivaltaa, ei edes riitelyä, ei mitään. Olen koulutettu ja hyvätuloinen, kuten on myös lasteni isä, eikä ero vaikuttanut esim. lastemme elintasoon mitenkään. Heillä on kaksi kotia, kyllä, mutta sekin on heidän oma toiveensa. Muitakin vaihtoehtoja on pöydällä ollut. Koulussa he pärjäävät erinomaisesti ja molemmilla on myös harrastuksia, joissa he menestyvät.

Minä uskon, että ero itsessään ei aiheuta ongelmakäyttäytymistä. Ennemmin ne asiat, jotka sen eron aiheuttavat, aiheuttavat myös niitä ongelmia.

eihän niitä ymmärrä jos ollaan samalla aaltopitudella ja seksiäkin on, eikös palstalaisille oo tuttu että se on ero tai petos jos seksiä tule

Vierailija kirjoitti:

Minä erosin itsekkäistä syistä. Ero on omille lapsilleni ollut se lapsuuden traumatisoivin asia. Taustalla ei ole alkoholismia, ei väkivaltaa, ei edes riitelyä, ei mitään. Olen koulutettu ja hyvätuloinen, kuten on myös lasteni isä, eikä ero vaikuttanut esim. lastemme elintasoon mitenkään. Heillä on kaksi kotia, kyllä, mutta sekin on heidän oma toiveensa. Muitakin vaihtoehtoja on pöydällä ollut. Koulussa he pärjäävät erinomaisesti ja molemmilla on myös harrastuksia, joissa he menestyvät.

Minä uskon, että ero itsessään ei aiheuta ongelmakäyttäytymistä. Ennemmin ne asiat, jotka sen eron aiheuttavat, aiheuttavat myös niitä ongelmia.

Itsekkäistä syistä? Ja mitähän ne mahtavat olla?

Ei sitä ulkopuolinen välttämättä tajuakaan.

Kyllä, tiedän kokemuksesta, että on raastavaa kun lapsi vielä 3 vuotta eron jälkeen kysyy, miksemme voi isän kanssa muuttaa vielä yhteen/ palata yhteen. Kyselee onko ero lopullinen, vaikka isällä on jo uusi puoliso joka asuu heidän luonaan. Se on iso asia joka ei hetkessä pyyhkiydy lapsen mielestä ja aikuisen tulee käsitellä asiaa lapsen kanssa niin kauan ja paljon kuin on tarve.

Teen parhaillaan eroa 10v suhteesta, kaksi alle kouluikäistä lasta. Ero laitettu alulle vappuna, asumme lasten isän kanssa yhdessä eikä lasten kanssa ole puhuttu tulevasta kahdesta kodista.

Välit lasten isään hyvät mutta asiallisen etäiset. Eron syyt ovat ensisijaisesti puhumattomuus ja henkinen välimatka, väsyin siihen että pari vuotta koitin arvata mitä miehen päässä liikkuu. Lapsille selviää aikanaan, jonkun mielestä tämä ei edes vielä ole mikään ero.

Vierailija kirjoitti:

Mä taas ymmärrän nimenomaan niitä avioeroja, joissa on osallisina jonkun ikäisiä lapsia. Huono suhde kasvattaa lapset aina kieroon.

Kyllä. Alkoholin ja väkivallan pelossa lapsuuteni vietin.

Olis siellä silti hyvääkin.

Olen psykologilla käsitellyt.

Jotakin vahvuutta minuun on siellä tullut ja se, että vanhemmat pysyivät yhdessä on myös vaikuttanut johonkin.

Ristiriitaista tuo on.

Kenenkään ei kuitenkaan pitäsi joutua elämään aikuisuuttaan eikä lapsuuttaan minkäänlaisen väkivallan uhan tai väkivallan alla.

Aikuiset voi valita. Lapset ei.

Mä olin ihan hemmetin onnellinen kun vanhempani erosivat ja pääsyin isän luo asumaan koska äiti ei alkoholin liikakäytön vuoksi pystynyt pitämään musta huolta. Yököttävin mitä se teki mulle tapahtui kun olin 10: se tuli jostain baarista umpitunnelissa ja herätti mut aamuyöstä ja alkoi puhua seksiasioista, miehen ja naisen välisestä yhdynnästä.

Nykyäänhän avioerot ovat uusi normaali. Ihan wtun naurettavaa, että ylipäätään mennään naimisiin ja muutaman vuoden päästä se toinen onkin yhtäkkiä ihan paska ja sitten erotaan. Aivan kuin se toinen tyyppi olisi mukamas yhtäkkiä radikaalisti muuttunut. Lyhytjänteisyys ja kyllästyminen lienee syynä 2/3 avioerotapauksista.

Kyllä minunkin vanhemmillani on aikoinaan ollut vaikeaa ja nykytrendillä olisivat varmasti eronneet. Silloin vaan ei erottu ihan pienistä syistä ja se tietty selkärankaisuus kuului kulttuuriin. Pysyivät yhdessä ja ovat nyt yli 70-vuotiaita ja eivät varmasti kadu vähääkään yhdessäoloaan. Hyvin menee ja saavat viettää yhteistä vanhuutta, josta kumpikaan ei takuulla halua pois.

Nykyajan pariutumisiässä olevat ihmiset vaan tuppaavat ajattelemaan asioista impulsiivisesti hetkessä eläen. Ennen kaikkea lyhytjänteisyydestä ja siitä hetkessä elämisestä on tullut nykyajan uusi normaali. Ihan sama puhutaanko ihmissuhdeasioista vaiko vaikkapa taloudellisista hankinnoista.

Huonoja perheitä, huonoja vanhempia. Vanhemmat käytöksellään tuhoavat lasten tulevaisuuden.

Jospa pieni lapseni kärsii kuitenkin vähemmän eron jälkeen kuin että asuisimme hänen väkivaltaisen isänsä kanssa. Ja kyllä - mies alkoi väkivallan raskauteni aikana, sitä ennen oli näytellyt muunlaista ihmistä.

Kaikkein tyhjäpäisimpiä naisia lienevät ne, jotka hankkiutuvat paksuksi jonkun kelvottoman retkun kanssa ja päätyvät jo alun alkaen yskinhuoltajaäideiksi. Siinä sitä on impulsiivisuutta kerrakseen. 

Vierailija kirjoitti:

Kaikkein tyhjäpäisimpiä naisia lienevät ne, jotka hankkiutuvat paksuksi jonkun kelvottoman retkun kanssa ja päätyvät jo alun alkaen yskinhuoltajaäideiksi. Siinä sitä on impulsiivisuutta kerrakseen. 

Sääliksi käy ennen kaikkea näiden lapsia. Heistä tulee usein jo alun alkaen yhteiskunnan väliinputoajia.

En allekirjoita tuota, että lapset kärsisi aina ja automaattisesti. Itse olin ala-asteella, kun ensimmäisen kerran pyysin äidiltä että eroaisivat isän kanssa. Oli ihan hirveää kasvaa ilmapiirissä, jossa joutui jatkuvasti kävelemään munankuorilla, miettimään että mistä tuulee seuraavaksi ja liennyttelemään kireää ja tulehtunutta ilmapiiriä joka jumalan joulu, kun isä kiukutteli niin kuin uhmaikäinen kolmevuotias ja äiti yritti itku kurkussa väkertää viimeisiä joulukoristeita paikoilleen ja eväitä pöytään.

Yllätys, yllätys olin ensimmäisissä omissakin parisuhteissani pelkkä heittopussi ja kynnysmatto, kun en ollut koskaan nähnyt mallia siitä että välillä on ihan ok puolustaa omiakin tarpeitaan ja mielipiteitään. Luojan kiitos pääsin noista käytösmalleista sittemmin eroon, mutta töitä se vaati ja omia lapsia en siitä huolimatta uskalla hankkia ikinä, kun en halua ottaa pienintäkään riskiä että tahtomattani siirtäisin huonoja käytösmalleja eteenpäin jos ne jostakin pinnan alta kuitenkin puskisi.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkein tyhjäpäisimpiä naisia lienevät ne, jotka hankkiutuvat paksuksi jonkun kelvottoman retkun kanssa ja päätyvät jo alun alkaen yskinhuoltajaäideiksi. Siinä sitä on impulsiivisuutta kerrakseen. 

Naisvihaahan tässä ketjussa ei ollutkaan tarpeeksi. Ihan yksinään ne naiset tietysti lisääntyvät, mies on ihan osaton siihen ja kykenemätön lähtökohtaisesti vastuuseen. Se, että mies ei huolehdi lapsistaan on naisvihaopin mukaan naisen vika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkein tyhjäpäisimpiä naisia lienevät ne, jotka hankkiutuvat paksuksi jonkun kelvottoman retkun kanssa ja päätyvät jo alun alkaen yskinhuoltajaäideiksi. Siinä sitä on impulsiivisuutta kerrakseen. 

Naisvihaahan tässä ketjussa ei ollutkaan tarpeeksi. Ihan yksinään ne naiset tietysti lisääntyvät, mies on ihan osaton siihen ja kykenemätön lähtökohtaisesti vastuuseen. Se, että mies ei huolehdi lapsistaan on naisvihaopin mukaan naisen vika.

Kaikkein tyhjäpäisimpiä miehiä lienevät ne, jotka hankkiutuvat paksuksi jonkun kelvottoman luuskan kanssa ja päätyvät jo alun alkaen yksinhuoltajiksi. Siinä sitä on impulsiivisuutta kerrakseen. 

Vierailija kirjoitti:

Naiset ei paljoa perhettä ajattele, kun kyllästyvät ukkoonsa.

Älä viitsi. Avioliitot  hajoaa monesti miehen liialliseen viinankäyttöön  ja muutenkin siihen, että mies ei kanna vastuutaan perheessä. Tuollaisessa suhteessa nainen eroaa juuri sen takia, koska ajattelee lasten, eli sinun sanoin perheen parasta.