Anteeksi, mutta en ymmärrä etenkään sellaisia avioeroja, joissa on osallisina pieniä lapsia

Näitä on tullut paljon vastaan, valitettavasti. Tällekin yhden naisen miehelle on kertynyt ja toistakymmentä parisuhdetta, kun en naisille enää alkuhuuman jälkeen riitäkään. Olen kai lopulta liian harmaa, mutta olen sitä kyllä rehellisesti alusta asti.[/quote]

Olet ihana! Pidän sitten kai harmaasta, jonka kanssa on turvallista. Luotettavaa. Tavallista ja hyvää elämää. Oikein tekisi mieli rutistaa sinua!

Veljelläni ja hänen vaimollaan on kolme alle 10 vee lasta. Avioliitto on aivan karilla. Veljeni viettää kaikki viikonloput kavereittensa kanssa. Vaimo ei jaksa enää. Vaimo aikanaan ehdottomasti halusi monta lasta. Ei veljeni sen ensimmäisenkään hoitoon juuri osallistunut, saatikka seuraavien. Vaimo on tietysti vihainen kun koko koti jää hänen harteilleen mutta en vaan tajua miksi oma lapsentekohalu meni järjen edelle. Vaimo kyllä hyvin tiesi ensimmäisen lapsen jälkeen että miehestään ei tukea saa.

Riitely on jatkuvaa ja lapset oireilevat jo pahasti. On vakavia käytöshäiriöitä (väkivaltaisuus), ongelmia koulussa ja yökastelua. Mielestäni ero on ainoa järkevä vaihtoehto.

Isompi paha on se, että vanhemmat riitelee jatkuvasti ja lapset kärsii siitä. Itse olin helpottunut kun vanhemmat viimein erosivat mun ollessa 16v. Olin jo kauan ennen tuota toivonut, että eroavat. Elämä helpottui kaikkien osalta huomattavasti eron jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Veljelläni ja hänen vaimollaan on kolme alle 10 vee lasta. Avioliitto on aivan karilla. Veljeni viettää kaikki viikonloput kavereittensa kanssa. Vaimo ei jaksa enää. Vaimo aikanaan ehdottomasti halusi monta lasta. Ei veljeni sen ensimmäisenkään hoitoon juuri osallistunut, saatikka seuraavien. Vaimo on tietysti vihainen kun koko koti jää hänen harteilleen mutta en vaan tajua miksi oma lapsentekohalu meni järjen edelle. Vaimo kyllä hyvin tiesi ensimmäisen lapsen jälkeen että miehestään ei tukea saa.

Riitely on jatkuvaa ja lapset oireilevat jo pahasti. On vakavia käytöshäiriöitä (väkivaltaisuus), ongelmia koulussa ja yökastelua. Mielestäni ero on ainoa järkevä vaihtoehto.

Nainen päätti, että me halutaan monta lasta. Noh loppuelämä menee sitten moninkertaisena yh:na. Olisi kannattanut valita se mies joka niitä lapsia haluaa tai tyytyä siihen ensimmäiseen lapseen. 

Mutta oli varmaan jännä ja ihana...

Erotaan aika pian kun lapset ovat pieniä, se on rankkaa elämää ja työtä riittää, haetaan helppoa elämää. Pienen lapsen mieli voi vaurioitua iäksi jos elämä on kamalaa ja väkivaltaista.

Vierailija kirjoitti:

Veljelläni ja hänen vaimollaan on kolme alle 10 vee lasta. Avioliitto on aivan karilla. Veljeni viettää kaikki viikonloput kavereittensa kanssa. Vaimo ei jaksa enää. Vaimo aikanaan ehdottomasti halusi monta lasta. Ei veljeni sen ensimmäisenkään hoitoon juuri osallistunut, saatikka seuraavien. Vaimo on tietysti vihainen kun koko koti jää hänen harteilleen mutta en vaan tajua miksi oma lapsentekohalu meni järjen edelle. Vaimo kyllä hyvin tiesi ensimmäisen lapsen jälkeen että miehestään ei tukea saa.

Riitely on jatkuvaa ja lapset oireilevat jo pahasti. On vakavia käytöshäiriöitä (väkivaltaisuus), ongelmia koulussa ja yökastelua. Mielestäni ero on ainoa järkevä vaihtoehto.

Just joo, puolustat veljeäsi, vaikka hän laiminlyö lapsiaan törkeästi. Kukaan ei pakottanut häntä isäksi, kyseessä oli oma valinta. Vastuuta hän ei sen sijaan kanna. Säälittävä "mies".

Vierailija kirjoitti:

En tiedä muiden elämästä, mutta sen tiedän, että jos olisimme eronneet, kun lapsemme olivat pieniä, heistä ei olisi tullut tasapainoisia aikuisia. Emme eronneet, vaikka onnen loisketta ei ole aina ollut. Kannatti ja aikuiset lapsemme kiittävät. Avioliitto on kestävyyslaji, jossa toinen on hyväksyttävä sellaisena kuin on eikä itselle voi mitään vaatia, vaan aina pitää ajatella myös toisen parasta.

Alkoholistia ei ole mikään pakko hyväksyä, joten hoitoonmeno ei kiinnosta, ero on oikea ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veljelläni ja hänen vaimollaan on kolme alle 10 vee lasta. Avioliitto on aivan karilla. Veljeni viettää kaikki viikonloput kavereittensa kanssa. Vaimo ei jaksa enää. Vaimo aikanaan ehdottomasti halusi monta lasta. Ei veljeni sen ensimmäisenkään hoitoon juuri osallistunut, saatikka seuraavien. Vaimo on tietysti vihainen kun koko koti jää hänen harteilleen mutta en vaan tajua miksi oma lapsentekohalu meni järjen edelle. Vaimo kyllä hyvin tiesi ensimmäisen lapsen jälkeen että miehestään ei tukea saa.

Riitely on jatkuvaa ja lapset oireilevat jo pahasti. On vakavia käytöshäiriöitä (väkivaltaisuus), ongelmia koulussa ja yökastelua. Mielestäni ero on ainoa järkevä vaihtoehto.

Nainen päätti, että me halutaan monta lasta. Noh loppuelämä menee sitten moninkertaisena yh:na. Olisi kannattanut valita se mies joka niitä lapsia haluaa tai tyytyä siihen ensimmäiseen lapseen. 

Mutta oli varmaan jännä ja ihana...

Ase ohimollaanko se mies niitä lapsia siitti?

Tämä on niin tyypillistä, mies on ikuinen lapsi eikä mitenkään vastuussa teoistaan. Ihan neitseellisesti ne naisetkin ilmeisesti raskautuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veljelläni ja hänen vaimollaan on kolme alle 10 vee lasta. Avioliitto on aivan karilla. Veljeni viettää kaikki viikonloput kavereittensa kanssa. Vaimo ei jaksa enää. Vaimo aikanaan ehdottomasti halusi monta lasta. Ei veljeni sen ensimmäisenkään hoitoon juuri osallistunut, saatikka seuraavien. Vaimo on tietysti vihainen kun koko koti jää hänen harteilleen mutta en vaan tajua miksi oma lapsentekohalu meni järjen edelle. Vaimo kyllä hyvin tiesi ensimmäisen lapsen jälkeen että miehestään ei tukea saa.

Riitely on jatkuvaa ja lapset oireilevat jo pahasti. On vakavia käytöshäiriöitä (väkivaltaisuus), ongelmia koulussa ja yökastelua. Mielestäni ero on ainoa järkevä vaihtoehto.

Nainen päätti, että me halutaan monta lasta. Noh loppuelämä menee sitten moninkertaisena yh:na. Olisi kannattanut valita se mies joka niitä lapsia haluaa tai tyytyä siihen ensimmäiseen lapseen. 

Mutta oli varmaan jännä ja ihana...

Mies voi hoitaa ehkäisyn omalta osaltaan ja jos ikää on tarpeeksi, mies voi mennä vasektomiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veljelläni ja hänen vaimollaan on kolme alle 10 vee lasta. Avioliitto on aivan karilla. Veljeni viettää kaikki viikonloput kavereittensa kanssa. Vaimo ei jaksa enää. Vaimo aikanaan ehdottomasti halusi monta lasta. Ei veljeni sen ensimmäisenkään hoitoon juuri osallistunut, saatikka seuraavien. Vaimo on tietysti vihainen kun koko koti jää hänen harteilleen mutta en vaan tajua miksi oma lapsentekohalu meni järjen edelle. Vaimo kyllä hyvin tiesi ensimmäisen lapsen jälkeen että miehestään ei tukea saa.

Riitely on jatkuvaa ja lapset oireilevat jo pahasti. On vakavia käytöshäiriöitä (väkivaltaisuus), ongelmia koulussa ja yökastelua. Mielestäni ero on ainoa järkevä vaihtoehto.

Nainen päätti, että me halutaan monta lasta. Noh loppuelämä menee sitten moninkertaisena yh:na. Olisi kannattanut valita se mies joka niitä lapsia haluaa tai tyytyä siihen ensimmäiseen lapseen. 

Mutta oli varmaan jännä ja ihana...

Miten nainen hankki ne väkisin?

Vierailija kirjoitti:

Veljelläni ja hänen vaimollaan on kolme alle 10 vee lasta. Avioliitto on aivan karilla. Veljeni viettää kaikki viikonloput kavereittensa kanssa. Vaimo ei jaksa enää. Vaimo aikanaan ehdottomasti halusi monta lasta. Ei veljeni sen ensimmäisenkään hoitoon juuri osallistunut, saatikka seuraavien. Vaimo on tietysti vihainen kun koko koti jää hänen harteilleen mutta en vaan tajua miksi oma lapsentekohalu meni järjen edelle. Vaimo kyllä hyvin tiesi ensimmäisen lapsen jälkeen että miehestään ei tukea saa.

Riitely on jatkuvaa ja lapset oireilevat jo pahasti. On vakavia käytöshäiriöitä (väkivaltaisuus), ongelmia koulussa ja yökastelua. Mielestäni ero on ainoa järkevä vaihtoehto.

Kuka tahansa täysijärkinen sisko kehottaisi veljeään kantamaan vastuun omista lapsistaan. Sen sijaan että syyttelee lasten äitiä, joka sentään tekee velvollisuutensa eikä karkaa näiden luota.

Kuka lapsista huolehtisi, jos äitinsä olisi samanlainen kuin isänsä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veljelläni ja hänen vaimollaan on kolme alle 10 vee lasta. Avioliitto on aivan karilla. Veljeni viettää kaikki viikonloput kavereittensa kanssa. Vaimo ei jaksa enää. Vaimo aikanaan ehdottomasti halusi monta lasta. Ei veljeni sen ensimmäisenkään hoitoon juuri osallistunut, saatikka seuraavien. Vaimo on tietysti vihainen kun koko koti jää hänen harteilleen mutta en vaan tajua miksi oma lapsentekohalu meni järjen edelle. Vaimo kyllä hyvin tiesi ensimmäisen lapsen jälkeen että miehestään ei tukea saa.

Riitely on jatkuvaa ja lapset oireilevat jo pahasti. On vakavia käytöshäiriöitä (väkivaltaisuus), ongelmia koulussa ja yökastelua. Mielestäni ero on ainoa järkevä vaihtoehto.

Nainen päätti, että me halutaan monta lasta. Noh loppuelämä menee sitten moninkertaisena yh:na. Olisi kannattanut valita se mies joka niitä lapsia haluaa tai tyytyä siihen ensimmäiseen lapseen. 

Mutta oli varmaan jännä ja ihana...

Ase ohimollaanko se mies niitä lapsia siitti?

Tämä on niin tyypillistä, mies on ikuinen lapsi eikä mitenkään vastuussa teoistaan. Ihan neitseellisesti ne naisetkin ilmeisesti raskautuu.

Totta, miehet ei koskaan kasva aikuiseksi ja se on sitten joidenkin mielestä vaan tilanne joka pitäisi hymyssä suin ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulumaailmassa töitä tehneenä on valitettavan selvää, että useimmat ongelmaiset lapset ja nuoret tulevat avioeroperheistä. Jos tätä ei suostuta tunnustamaan ja myöntämään niin myöskään niitä lapsia ei pystytä auttamaan ja tukemaan tarpeeksi.

Entä ne lapset, jotka joutuvat elämään epätervettä elämää ydinperheissä? Pärjäävät loistavasti ilman mitään ongelmia?  Olisiko mahollista, että ongelmat ilmenevät myöhemmässä vaiheessa elämää ja voiko kaikkea edes tutkia luetettavasti?

Olisitko sinä valmis sanomaan ihmisille,jotka kärsivät parisuhteissaan, että on vain kestettävä yhdessä, oli mikä tilanne hyvänsä?

Jokainen saa tehdä omat ratkaisunsa, mutta kannattaa oikeasti joskus rehellisesti miettiä että onko ne tehty lasten etua ajatellen. Varmasti on, jos kumppani on huumeidenkäyttäjä, väkivaltainen jne jne mutta on varmasti myös paljon tapauksia, jossa avioero rikkoo lapsen elämän ja vie pysyvyyden ja turvallisuudentunteen. Se on monen lapsen elämän pahin kriisi, jota ei saa mitenkään vähätellä. Moni lapsi tarvitsisi terapiaa avioeron jälkeen, mutta se vaatisi vanhemmalta sen myöntämistä että ero oli lapselle rankkaa ja siksi niin ei useinkaan tapahdu.

Olen kanssasi samaa mieltä, ettei eron vaikutusta lapseen pidä vähätellä. Minusta sen  terapian  sijaan  voisi riittää lapsen kanssa avoin keskustelu asiasta ja saa näyttää eron aiheuttamat surun ja vihankin tunteet. Toisille se ero voi olla myös kauan odotettu ja iloinen asia, eikä vaadi niin paljon työstämistä. Kun lapsi saa kertoa avoimesti tunteistaan, niin silloin  on varmasti helpompi hyväksyä asia.

Vanhemmille voi useinkin jäädä kuva, että ero on kauan odotettu ja iloinen asia, mutta se kyllä johtuu yleensä ihan siitä, että lapset tsemppaavat vanhempiensa takia. He eivät halua tuottaa siinä hetkessä vanhemmilleen lisää stressiä ja ahdistusta ja niin ne lapsen tunteet jää sitten kokonaan käsittelemättä. Lapsi alkaa silloin kannattelemaan vanhempiaan eikä toistepäin.

Pitäisikö se ongelma jotenkin kaivamalla kaivaa, jos vanhempi ei sitä havaitse ja lapsi kertoo voivansa ihan hyvin? Täällä on aika monta eroperheessä elänyttä nytkin sanomassa että eivät kärsineet erosta. Pitäisikö alkaa jotenkin oikein urakalla miettimään että miten kauheasti oikeasti kärsikin, ei vaan ennemmin huomannut?

Pitäisi, jos vanhempi yhtään lastaan rakastaa. Lapsensa tunteva vanhempi näkee lapsensa peittelevän todellisia tunteitaan. Etkö tunne lapsiasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hg kirjoitti:

Sama. Ero ei saa olla vaihtoehto ollenkaan. Ei avioliitossa eikä lapsperheessä. Jos jokin ei toimi, terapiaa. Avioliitosta/perheestä on tullut jonkinlainen leikki/kulutus hyödyke. Ja muistutetaan 80% eroista tapahtuu naisen aloitteesta. Ei ole pakko ryhtyä noihin ja jos ryhtyy homma on hoidettava loppuun asti.

Kaikkien kanssa se terapia ei vain toimi. Jos kumppani on persoonallisuushäiriöinen, tilanne kääntyy äkkiä terapiassakin siihen että väkivallan uhria aletaan syyllistää siitä, että hän on niin hankala, ja väkivallantekijältä kysellään miten hän tätä mahdotonta kumppaniaan jaksaa. Tai sitten persoonallisuushäiriöinen esittää terapiassa sopuisaa, jotta päästään siitäkin riesasta, ja sen jälkeen alkaa kotona entistä pahempi helvetti, kun kumppani kehtaa mennä puhumaan "perheensisäisiä asioita" ulkopuolisille.

Sanoisin että tällaisia mielipiteitä esittävät ihmiset saavat olla onnellisia, kun heidän omassa elämässään tai heidän läheistensä elämässä ei ole ollut oikeasti haastavia ja väkivaltaisia ihmissuhteita. Ja henkinen väkivaltakin on väkivaltaa, mikä monilta usein unohtuu, eikä uhrikaan aina tajua sitä ennen kuin vasta jälkeenpäin.

Pyydän, ettet käyttäisi sanaa persoonallisuushöiriöinen synonyymina narsistille tai psykopaatille. Puhu silloin narsistista tai psykopaatista, joihin kuvaamasi luonnehdinta kyllä sopii. Tuo särähtää aina yhtä pahasti korvaan. Persoonallisuushäiriöitä kun on niin erilaisia. Terveisin paljon elämässään virheitään tehnyt persoonallisuushäiriöinen, joka yrittää kyllä oppia virheistään ja aina huomioida toiset ja joka enemmänkin eristäytyy muista kuin pyrkii manipuloimaan ja kontrolloimaan heitä.

Narsisti ja psykopaatti muotisanoja. Trendikästä sanoa ystäville, mieheni on täysi narsisti. Niiden diagnosointi on erittäin vaikeaa ja diagnosointi vaatii pitkää terapiaa todentamiseen.

Kun on tavannut oikean narsistin, se ei ole lainkaan vaikeaa.

He ovat kaavamaisia.

Taas näitä oman elämänsä psykiatreja, jotka osaavat diagnosoida kaikki. Lääkäritkin tekevät näissä paljon huteja. Tiedän kokemuksesta. Oman persoonallisuushäiriöni diagnostiikassa ammattilaisetkin ovat olleet keskenään hyvin eri mieltä. Asiat ovat paljon moniulotteisempia kuin maallikko luulee. Kaikki narsistit eivät ole samanlaisia, kaikki epävakaat eivät ole samanlaisia, eri häiriöissä on paljon päällekkäisyyksiä (ja se millä tavoin, riippuu taas ihmisestä). Siksi itse asiassa koko persoonallisuushäiriöiden diagnostiikka menee uusiksi uudessa 1CD-versiossa. Pahoittelut sivuraitelle menemisestä.

Pitääkö siitä olla mustasukkainen, että joku tunnistaa narsistin?

Ko. ihminen oli aluksi vain itsetietoinen, mutta aidosti kiinnostunut. Pian hänestä kuoriutui huomionhakuinen, valehteleva, epävakaa ja hyväksikäyttävä. Hän otti itselleen flying monkeyn, kosti, huijasi kaikkia vanhemmistaan vakuutusyhtiöön, rikkoi sukulaisteni välit, mustamaalasi toisen projektiin osallisen yhteistyökumppaneita. Muutti ulkomaille ja yritti sielläkin jatkaa maineemme tuhoamista. Uhkaili jopa sitä tunnettua tahoa, jolle projektimme piti tehdä. Vei jutun tiedotusvälineisiin käsikassaroittensa kanssa.

Syy kariutumiseen oli hänen omansa, muiden ideat torpattiin mutta itse sai aikaan pelkkää kuraa lupaavan alun jälkeen, jos sitäkään. Syrjäytti minut, alisti toista, kadehti ihan kaikkea.

Olen tuntenut monenlaista hiihtäjää, asunut mielisairaan, väliin narsistiSEN tyypin kanssa. Hän ei silti ollut täysi narsisti. Tämä oli.

Kokemus on sinun henkilökohtainen. Ei välttämättä silti ole narsisti.

Vierailija kirjoitti:

Olen avioerolapsi. Mielestäni äitini olisi pitänyt erota alkoholisti-isästä jo paljon aiemmin.

Tällaisia eroja joissa on alkoholismia tai väkivallan uhkaa on ehkä maks. 10 % kaikista eroista. Miten se voi olla naisille niin vaikea myöntää, että suurin osa eroista on ns. mukavuuseroja kun ollaan kyllästytty omaan ukkoon kun se ei pystynytkaan hankkimaan sitä kuningattaren valtaistuinta ja valtakuntaa.

"Kasvettiin erilleen." "Mies ei enää huomioinut minua ja tunteitani." "Suhde ei enää edennyt." jne.

käännökset:

"Rakastuin toiseen komeampaan mieheen." "Mies ei enää tehnyt aina kuten vaadin." "Mies ei enää pystynyt hankkimaan kalliimpaa taloa."

Mä hämmästyin kun mun vanhempi tyttö (11 vee) sanoi mulle yhtenä päivänä että se on juureton, että tuntuu ettei kotia ole missään. Ajattelin että wtf, sillä on vaan 2 kotia, eihän se nyt voi ketään juurettomaksi tehdä. M42

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veljelläni ja hänen vaimollaan on kolme alle 10 vee lasta. Avioliitto on aivan karilla. Veljeni viettää kaikki viikonloput kavereittensa kanssa. Vaimo ei jaksa enää. Vaimo aikanaan ehdottomasti halusi monta lasta. Ei veljeni sen ensimmäisenkään hoitoon juuri osallistunut, saatikka seuraavien. Vaimo on tietysti vihainen kun koko koti jää hänen harteilleen mutta en vaan tajua miksi oma lapsentekohalu meni järjen edelle. Vaimo kyllä hyvin tiesi ensimmäisen lapsen jälkeen että miehestään ei tukea saa.

Riitely on jatkuvaa ja lapset oireilevat jo pahasti. On vakavia käytöshäiriöitä (väkivaltaisuus), ongelmia koulussa ja yökastelua. Mielestäni ero on ainoa järkevä vaihtoehto.

Kuka tahansa täysijärkinen sisko kehottaisi veljeään kantamaan vastuun omista lapsistaan. Sen sijaan että syyttelee lasten äitiä, joka sentään tekee velvollisuutensa eikä karkaa näiden luota.

Kuka lapsista huolehtisi, jos äitinsä olisi samanlainen kuin isänsä?

Tuskinpa on lapsilla kovin ruusuista tulevaisuutta edessä, isä idiootti ja äitikään ei vaikuta miettineen asiaa ihan loppuun asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulumaailmassa töitä tehneenä on valitettavan selvää, että useimmat ongelmaiset lapset ja nuoret tulevat avioeroperheistä. Jos tätä ei suostuta tunnustamaan ja myöntämään niin myöskään niitä lapsia ei pystytä auttamaan ja tukemaan tarpeeksi.

Entä ne lapset, jotka joutuvat elämään epätervettä elämää ydinperheissä? Pärjäävät loistavasti ilman mitään ongelmia?  Olisiko mahollista, että ongelmat ilmenevät myöhemmässä vaiheessa elämää ja voiko kaikkea edes tutkia luetettavasti?

Olisitko sinä valmis sanomaan ihmisille,jotka kärsivät parisuhteissaan, että on vain kestettävä yhdessä, oli mikä tilanne hyvänsä?

Jokainen saa tehdä omat ratkaisunsa, mutta kannattaa oikeasti joskus rehellisesti miettiä että onko ne tehty lasten etua ajatellen. Varmasti on, jos kumppani on huumeidenkäyttäjä, väkivaltainen jne jne mutta on varmasti myös paljon tapauksia, jossa avioero rikkoo lapsen elämän ja vie pysyvyyden ja turvallisuudentunteen. Se on monen lapsen elämän pahin kriisi, jota ei saa mitenkään vähätellä. Moni lapsi tarvitsisi terapiaa avioeron jälkeen, mutta se vaatisi vanhemmalta sen myöntämistä että ero oli lapselle rankkaa ja siksi niin ei useinkaan tapahdu.

Olen kanssasi samaa mieltä, ettei eron vaikutusta lapseen pidä vähätellä. Minusta sen  terapian  sijaan  voisi riittää lapsen kanssa avoin keskustelu asiasta ja saa näyttää eron aiheuttamat surun ja vihankin tunteet. Toisille se ero voi olla myös kauan odotettu ja iloinen asia, eikä vaadi niin paljon työstämistä. Kun lapsi saa kertoa avoimesti tunteistaan, niin silloin  on varmasti helpompi hyväksyä asia.

Vanhemmille voi useinkin jäädä kuva, että ero on kauan odotettu ja iloinen asia, mutta se kyllä johtuu yleensä ihan siitä, että lapset tsemppaavat vanhempiensa takia. He eivät halua tuottaa siinä hetkessä vanhemmilleen lisää stressiä ja ahdistusta ja niin ne lapsen tunteet jää sitten kokonaan käsittelemättä. Lapsi alkaa silloin kannattelemaan vanhempiaan eikä toistepäin.

Tarkoitin tilanteita kun se ero on oikeasti iloinen asia lapsille. Jos minä olisin joutunut lapsena katselemaan kun äitiäni piestään, niin tiedän, että olisin ollut aidosti onnellinen erosta. Näin ei siis ole minulle käynyt, mutta paljon on niitä joille on. Tämä oli vain yksi esimerkki ja niitähän riittäisi vaikka miten paljon erilaisia.

Väkivaltaisessa perheessä elänyt lapsi on kyllä jo lähtökohtaisesti traumatisoitunut ja tarvitsee terapiaa. Väkivallan näkeminen tai kokeminen perheessä on lapsen kehitykselle erittäin vaarallista.

Voihan helevetti. Miks pitää jankata itsestään selvää kun kaikki ymmärtävät, että jos on väkivaltaa ja niitä muita mitä on tuotu esiin, niin ero paras. Järki käteen.

Vierailija kirjoitti:

M45 kirjoitti:

Mielenkiintoista, että tällasissa keskusteluissa ne perustelut otetaan yleensä ääritapauksista.

Jos omassa elämässä nyt sattuu olemaan ääritapaus? Siitäkö ei saisi kertoa? Olen ihan tavallinen ihminen, ehkä sinun naapurisi, työkaverisi, serkkusi tai lapsesi kaverin äiti. Sellainen ihminen jonka eroa päivitellään "että miksihän nuokin erosi".

t. se jonka mies alkoi käyttämään huumeita

kellään ei ole Suomessa tarpeeksi rahaa jatkuvaan kokaiininkäyttöön, joten puhut paskaa. -eri 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä pariterapiaa edes suositella jos toisella on vaikka päihderiippuvuus. Se pitää ensin saada hoitoon ja balanssiin ja vasta sen jälkeen aletaan hoitamaan parisuhdetta. Ja aika moni ei sitä päihdeongelmaansa edes myönnä saati että suostuisi mitään apua hakemaan.

Täällä ei varmaan kukaan ole kyseenalaistanut eroa, jos kumppani on väkivaltainen, päihderiippuvainen tms.....

Tämä. Painakaa mieleen.