Anteeksi, mutta en ymmärrä etenkään sellaisia avioeroja, joissa on osallisina pieniä lapsia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulumaailmassa töitä tehneenä on valitettavan selvää, että useimmat ongelmaiset lapset ja nuoret tulevat avioeroperheistä. Jos tätä ei suostuta tunnustamaan ja myöntämään niin myöskään niitä lapsia ei pystytä auttamaan ja tukemaan tarpeeksi.

Koulumaailmaa paljon nähneenä olen todennut, että niitä ongelmalapsia tulee avioeroperheistä yhtä paljon kuin ydin-tai uusperheistä.

Hyvin toimeen tulevien perheiden lasten häiriköintiin tai kiusaamiseen ei vaan ole "tarvetta" puuttua. Ei varsinkaan, jos lapsi on opettajan tai rehtorin ystävän lapsi.

Kumma juttu kun en ole opettajana törmännyt näihin hyvistä perheistä tuleviin häiriköihin. Kyllä yleensä vanhempien koulutuksella ja tulotasolla sekä lapsen käytöksellä on aika selvä korrelaatio. Senpä takia opettajatkin hakeutuvat mieluiten tietynlaisiin kouluihin opettamaan....

Hetkinen. Anteeksi hyppään keskusteluun viimeiseltä sivulta, en ole lukenut alusta asti. Mutta et suinkaan väitä, että koulutetuissa ja hyvän toimeentulon perheissä ei olisi eroja?

Eihän hän sitä väittänyt. Ennemminkin sitä, että vanhempien sivistys näkyy lapsissa.

Tämän keskustelun aiheena on avioerot. Avioeroja on kaikenlaisissa perheissä.

On, mutta mitä korkeammin kouluttautuneet vanhemmat niin sitä vähemmän avioeroja.

Avioeroperheet ovat usein moniongelmaisia perheitä, joiden ongelmat ei valitettavasti poistu edes eroamalla, vaikka tästä ketjusta saa sen kuvan että joka avioero on kääntänyt kaiken hyväksi kun ollaan päästy siitä ongelmasta eli isästä eroon. Kaikki isät ei kuitenkaan ole väkivaltaisia narsisteja ja naisissakin on paljon mm. mielenterveysongelmaisia, vaikka se ei ehkä niin helposti näy päällepäin.

Mistä sinä opettajana näet vanhempien koulutustiedot? Nyt kiinnostaa, sillä teillä on koululla luvaton rekisteri vanhemmista tai sinä käyt laittomasti urkkimassa tietoja. Teen sinusta rikosilmoituksen.

No ei ne näe mistään! Eikä tuo ole mikään opettaja. Opettaja näkee lapsen eikä mieti mikä vanhempien parisuhdestatus on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset ei paljoa perhettä ajattele, kun kyllästyvät ukkoonsa.

Nimenomaan ajattelevat perhettään, kun kyllästyvät ryyppäävään ja räyhäävään ukkoonsa.

Sellaisia miehiä on ehkä 5 - 10%, ei puolet mikä on eroprosentti.

Sanoisin, että yli puolet on ainakin ryyppääviä TAI räyhääviä TAI molempia. Osa elää katkerana juopon kanssa ja osa sitten eroaa. Liian harva eroaa, joiden pitäisi. Vähemmistössä taitaa olla ihan "turhan" takia eroavat, vaikka heidänkin syynsä on yhtä oikea kuin vakavammat tapaukset.

Olen puoliksi samaa mieltä ja puoliksi eri mieltä aloituksen kanssa. Minusta eron pitäisi olla kiellettyä vauvavuoden aikana, ellei suhteessa ole väkivaltaa tms. suoraa uhkaa terveydelle ja hengelle. Pikkulapsiaika on monesti niin rankkaa ja sumuista aikaa, että siinä voidaan tehdä vääräkin eropäätös sen hetken pahoinvoinnissa. Ainakin omassa tuttavapiirissä näen, että monella pikkulapsiaikana eronneella pariskunnalla olisi voinut olla mahdollisuudet saada suhde elpymään ja pitää perhe kasassa, jos oltaisiin pystytty sinnitellä sen rankan vaiheen yli. Nyt on sitten kaksi kotia ja pienet lapset reppureissulaisia.

Sen sijaan sitä en pidä hyvänä, että vuodesta toiseen sinnitellään tunnekylmässä suhteessa. Jos suhde on ollut ihan kuollut jo monta vuotta ja vanhemmat inhoavat toisiaan, eikä kumpikaan näe että mikään tulisi parantumaan, niin silloin pitäisi erota. Tuollaisessa tunneilmapiirissä kasvaminen on lapselle haitallista.

Vierailija kirjoitti:

Minä osasin jo alakouluiässä ihmetellä, että miksi ihmeessä vanhempani eivät eroa. En silloin tuntenut ketään, jonka vanhemmat olisivat eronneet, mutta ihan itsenäisesti aloin kyseenalaistaa vanhempieni asumista saman katon alla. Useimmiten sen ymmärtää lapsikin, kun tunnelma on kireä ja vanhemmat eivät vaikuta olevan edes kovin hyviä ystäviä keskenään.

Yläkouluiässä vanhempani sitten viimein ymmärsivät erota, ja kaikkien elämänlaatu -(nuoremmat sisarukseni mukaanlukien) parani.

Samoin.

Useimmissa ydinperheissä on kireä tunnelma, hyvin harvoin näkee leppoisia ja yhteen hitsautuneita ydinperheitä, ja se johtuu ihan siitä ettei ne aikuiset jaksa toisiaan, aina on pinnat kireellä.

Onkohan se loppujen lopuksi edes luonnollista että nainen ja mies asuu keskenään, harvoin luonnossakaan näkee ydinperheitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulumaailmassa töitä tehneenä on valitettavan selvää, että useimmat ongelmaiset lapset ja nuoret tulevat avioeroperheistä. Jos tätä ei suostuta tunnustamaan ja myöntämään niin myöskään niitä lapsia ei pystytä auttamaan ja tukemaan tarpeeksi.

Entä ne lapset, jotka joutuvat elämään epätervettä elämää ydinperheissä? Pärjäävät loistavasti ilman mitään ongelmia?  Olisiko mahollista, että ongelmat ilmenevät myöhemmässä vaiheessa elämää ja voiko kaikkea edes tutkia luetettavasti?

Olisitko sinä valmis sanomaan ihmisille,jotka kärsivät parisuhteissaan, että on vain kestettävä yhdessä, oli mikä tilanne hyvänsä?

Jokainen saa tehdä omat ratkaisunsa, mutta kannattaa oikeasti joskus rehellisesti miettiä että onko ne tehty lasten etua ajatellen. Varmasti on, jos kumppani on huumeidenkäyttäjä, väkivaltainen jne jne mutta on varmasti myös paljon tapauksia, jossa avioero rikkoo lapsen elämän ja vie pysyvyyden ja turvallisuudentunteen. Se on monen lapsen elämän pahin kriisi, jota ei saa mitenkään vähätellä. Moni lapsi tarvitsisi terapiaa avioeron jälkeen, mutta se vaatisi vanhemmalta sen myöntämistä että ero oli lapselle rankkaa ja siksi niin ei useinkaan tapahdu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä osasin jo alakouluiässä ihmetellä, että miksi ihmeessä vanhempani eivät eroa. En silloin tuntenut ketään, jonka vanhemmat olisivat eronneet, mutta ihan itsenäisesti aloin kyseenalaistaa vanhempieni asumista saman katon alla. Useimmiten sen ymmärtää lapsikin, kun tunnelma on kireä ja vanhemmat eivät vaikuta olevan edes kovin hyviä ystäviä keskenään.

Yläkouluiässä vanhempani sitten viimein ymmärsivät erota, ja kaikkien elämänlaatu -(nuoremmat sisarukseni mukaanlukien) parani.

Samoin.

Useimmissa ydinperheissä on kireä tunnelma, hyvin harvoin näkee leppoisia ja yhteen hitsautuneita ydinperheitä, ja se johtuu ihan siitä ettei ne aikuiset jaksa toisiaan, aina on pinnat kireellä.

Onkohan se loppujen lopuksi edes luonnollista että nainen ja mies asuu keskenään, harvoin luonnossakaan näkee ydinperheitä.

Uusperheissäkö sitten on leppoinen tunnelma :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä osasin jo alakouluiässä ihmetellä, että miksi ihmeessä vanhempani eivät eroa. En silloin tuntenut ketään, jonka vanhemmat olisivat eronneet, mutta ihan itsenäisesti aloin kyseenalaistaa vanhempieni asumista saman katon alla. Useimmiten sen ymmärtää lapsikin, kun tunnelma on kireä ja vanhemmat eivät vaikuta olevan edes kovin hyviä ystäviä keskenään.

Yläkouluiässä vanhempani sitten viimein ymmärsivät erota, ja kaikkien elämänlaatu -(nuoremmat sisarukseni mukaanlukien) parani.

Samoin.

Useimmissa ydinperheissä on kireä tunnelma, hyvin harvoin näkee leppoisia ja yhteen hitsautuneita ydinperheitä, ja se johtuu ihan siitä ettei ne aikuiset jaksa toisiaan, aina on pinnat kireellä.

Onkohan se loppujen lopuksi edes luonnollista että nainen ja mies asuu keskenään, harvoin luonnossakaan näkee ydinperheitä.

Uusperheissäkö sitten on leppoinen tunnelma :D

No ainakin omassani, sekä lapsena että itse perustamassani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä osasin jo alakouluiässä ihmetellä, että miksi ihmeessä vanhempani eivät eroa. En silloin tuntenut ketään, jonka vanhemmat olisivat eronneet, mutta ihan itsenäisesti aloin kyseenalaistaa vanhempieni asumista saman katon alla. Useimmiten sen ymmärtää lapsikin, kun tunnelma on kireä ja vanhemmat eivät vaikuta olevan edes kovin hyviä ystäviä keskenään.

Yläkouluiässä vanhempani sitten viimein ymmärsivät erota, ja kaikkien elämänlaatu -(nuoremmat sisarukseni mukaanlukien) parani.

Samoin.

Useimmissa ydinperheissä on kireä tunnelma, hyvin harvoin näkee leppoisia ja yhteen hitsautuneita ydinperheitä, ja se johtuu ihan siitä ettei ne aikuiset jaksa toisiaan, aina on pinnat kireellä.

Onkohan se loppujen lopuksi edes luonnollista että nainen ja mies asuu keskenään, harvoin luonnossakaan näkee ydinperheitä.

Uusperheissäkö sitten on leppoinen tunnelma :D

Miksi uusperheoletus? Ei kaikki eronneet sellaisissa elä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulumaailmassa töitä tehneenä on valitettavan selvää, että useimmat ongelmaiset lapset ja nuoret tulevat avioeroperheistä. Jos tätä ei suostuta tunnustamaan ja myöntämään niin myöskään niitä lapsia ei pystytä auttamaan ja tukemaan tarpeeksi.

Koulumaailmaa paljon nähneenä olen todennut, että niitä ongelmalapsia tulee avioeroperheistä yhtä paljon kuin ydin-tai uusperheistä.

Hyvin toimeen tulevien perheiden lasten häiriköintiin tai kiusaamiseen ei vaan ole "tarvetta" puuttua. Ei varsinkaan, jos lapsi on opettajan tai rehtorin ystävän lapsi.

Kumma juttu kun en ole opettajana törmännyt näihin hyvistä perheistä tuleviin häiriköihin. Kyllä yleensä vanhempien koulutuksella ja tulotasolla sekä lapsen käytöksellä on aika selvä korrelaatio. Senpä takia opettajatkin hakeutuvat mieluiten tietynlaisiin kouluihin opettamaan....

Hetkinen. Anteeksi hyppään keskusteluun viimeiseltä sivulta, en ole lukenut alusta asti. Mutta et suinkaan väitä, että koulutetuissa ja hyvän toimeentulon perheissä ei olisi eroja?

Eihän hän sitä väittänyt. Ennemminkin sitä, että vanhempien sivistys näkyy lapsissa.

Tämän keskustelun aiheena on avioerot. Avioeroja on kaikenlaisissa perheissä.

On, mutta mitä korkeammin kouluttautuneet vanhemmat niin sitä vähemmän avioeroja.

Avioeroperheet ovat usein moniongelmaisia perheitä, joiden ongelmat ei valitettavasti poistu edes eroamalla, vaikka tästä ketjusta saa sen kuvan että joka avioero on kääntänyt kaiken hyväksi kun ollaan päästy siitä ongelmasta eli isästä eroon. Kaikki isät ei kuitenkaan ole väkivaltaisia narsisteja ja naisissakin on paljon mm. mielenterveysongelmaisia, vaikka se ei ehkä niin helposti näy päällepäin.

Mistä sinä opettajana näet vanhempien koulutustiedot? Nyt kiinnostaa, sillä teillä on koululla luvaton rekisteri vanhemmista tai sinä käyt laittomasti urkkimassa tietoja. Teen sinusta rikosilmoituksen.

No ei ne näe mistään! Eikä tuo ole mikään opettaja. Opettaja näkee lapsen eikä mieti mikä vanhempien parisuhdestatus on.

Enhän minä mitään näe, mutta kyllä lapset kertoo kaikki asiat ihan siellä luokassa ilman mitään stalkkerointia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulumaailmassa töitä tehneenä on valitettavan selvää, että useimmat ongelmaiset lapset ja nuoret tulevat avioeroperheistä. Jos tätä ei suostuta tunnustamaan ja myöntämään niin myöskään niitä lapsia ei pystytä auttamaan ja tukemaan tarpeeksi.

Koulumaailmaa paljon nähneenä olen todennut, että niitä ongelmalapsia tulee avioeroperheistä yhtä paljon kuin ydin-tai uusperheistä.

Hyvin toimeen tulevien perheiden lasten häiriköintiin tai kiusaamiseen ei vaan ole "tarvetta" puuttua. Ei varsinkaan, jos lapsi on opettajan tai rehtorin ystävän lapsi.

Kumma juttu kun en ole opettajana törmännyt näihin hyvistä perheistä tuleviin häiriköihin. Kyllä yleensä vanhempien koulutuksella ja tulotasolla sekä lapsen käytöksellä on aika selvä korrelaatio. Senpä takia opettajatkin hakeutuvat mieluiten tietynlaisiin kouluihin opettamaan....

Hetkinen. Anteeksi hyppään keskusteluun viimeiseltä sivulta, en ole lukenut alusta asti. Mutta et suinkaan väitä, että koulutetuissa ja hyvän toimeentulon perheissä ei olisi eroja?

Eihän hän sitä väittänyt. Ennemminkin sitä, että vanhempien sivistys näkyy lapsissa.

Tämän keskustelun aiheena on avioerot. Avioeroja on kaikenlaisissa perheissä.

On, mutta mitä korkeammin kouluttautuneet vanhemmat niin sitä vähemmän avioeroja.

Avioeroperheet ovat usein moniongelmaisia perheitä, joiden ongelmat ei valitettavasti poistu edes eroamalla, vaikka tästä ketjusta saa sen kuvan että joka avioero on kääntänyt kaiken hyväksi kun ollaan päästy siitä ongelmasta eli isästä eroon. Kaikki isät ei kuitenkaan ole väkivaltaisia narsisteja ja naisissakin on paljon mm. mielenterveysongelmaisia, vaikka se ei ehkä niin helposti näy päällepäin.

Mistä sinä opettajana näet vanhempien koulutustiedot? Nyt kiinnostaa, sillä teillä on koululla luvaton rekisteri vanhemmista tai sinä käyt laittomasti urkkimassa tietoja. Teen sinusta rikosilmoituksen.

No ei ne näe mistään! Eikä tuo ole mikään opettaja. Opettaja näkee lapsen eikä mieti mikä vanhempien parisuhdestatus on.

Enhän minä mitään näe, mutta kyllä lapset kertoo kaikki asiat ihan siellä luokassa ilman mitään stalkkerointia.

Yläkoululaiset teinipojatko? Älä unta näe, eivät kerro.

Vierailija kirjoitti:

Koulumaailmassa töitä tehneenä on valitettavan selvää, että useimmat ongelmaiset lapset ja nuoret tulevat avioeroperheistä. Jos tätä ei suostuta tunnustamaan ja myöntämään niin myöskään niitä lapsia ei pystytä auttamaan ja tukemaan tarpeeksi.

Komppaan ja kokemuksella minäkin. Miksi tuota ei eronneet tunnusta vaan alapeukutetaan?

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin vastauksen tuohon "kenenkään ei tarvitse jäädä"-kysymykseen. Näin yh:na voisin siis ei-niin-onnellisena-hetkenä vain pakata kimpsut ja lähteä omaa onnea tavoittelemaan, kuten ex. Niinkö?

Jos ei ok, miksi toiselle oli? Jonkun tarvitsee siis kuitenkin jäädä ja kantaa vastuu?

Avioliitosta voi lähteä, mutta lapsista toki pitäisi kantaa vastuu. Se tuossa on pielessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulumaailmassa töitä tehneenä on valitettavan selvää, että useimmat ongelmaiset lapset ja nuoret tulevat avioeroperheistä. Jos tätä ei suostuta tunnustamaan ja myöntämään niin myöskään niitä lapsia ei pystytä auttamaan ja tukemaan tarpeeksi.

Entä ne lapset, jotka joutuvat elämään epätervettä elämää ydinperheissä? Pärjäävät loistavasti ilman mitään ongelmia?  Olisiko mahollista, että ongelmat ilmenevät myöhemmässä vaiheessa elämää ja voiko kaikkea edes tutkia luetettavasti?

Olisitko sinä valmis sanomaan ihmisille,jotka kärsivät parisuhteissaan, että on vain kestettävä yhdessä, oli mikä tilanne hyvänsä?

Jokainen saa tehdä omat ratkaisunsa, mutta kannattaa oikeasti joskus rehellisesti miettiä että onko ne tehty lasten etua ajatellen. Varmasti on, jos kumppani on huumeidenkäyttäjä, väkivaltainen jne jne mutta on varmasti myös paljon tapauksia, jossa avioero rikkoo lapsen elämän ja vie pysyvyyden ja turvallisuudentunteen. Se on monen lapsen elämän pahin kriisi, jota ei saa mitenkään vähätellä. Moni lapsi tarvitsisi terapiaa avioeron jälkeen, mutta se vaatisi vanhemmalta sen myöntämistä että ero oli lapselle rankkaa ja siksi niin ei useinkaan tapahdu.

Olen kanssasi samaa mieltä, ettei eron vaikutusta lapseen pidä vähätellä. Minusta sen  terapian  sijaan  voisi riittää lapsen kanssa avoin keskustelu asiasta ja saa näyttää eron aiheuttamat surun ja vihankin tunteet. Toisille se ero voi olla myös kauan odotettu ja iloinen asia, eikä vaadi niin paljon työstämistä. Kun lapsi saa kertoa avoimesti tunteistaan, niin silloin  on varmasti helpompi hyväksyä asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumma kyllä kukaan tuntemani vanhempien eron kokenut ei haluaisi, että vanhemmat olisi vielä yhdessä. En myöskään minä.

Kyllä nämä erosta syyllistäjät on todellisuudesta vieraantuneita. Kukaan ulkopuolinen ei myöskään voi tietää kaikkea, mitä kotona on tapahtunut.

Minä taas haluaisin.

Sen sijaan minua riepoteltiin perheestä toiseen koko lapsuus, isäpuolia ja äitipuolia ja ties ketä. Todellakin olisin vaan halunnut sen oman ydinperheeni takaisin.

Niin, jos mietit vaihtoehtona sitä, että vanhemmillasi olisi ollut toimiva parisuhde.

Mutta entä jos mietit vaihtoehtona jatkuvaa riitaa kotona, tai vähintään sitä painostavaa tunnelmaa joka tulee kun vanhemmat eivät vois enää sietää toisiaan, mutta pitävät lapsen takia kulisseja pystyssä?

Mitään uusia kumppaneita itse en ole edes vielä mieti.

Mutta jos joku elämääni tulisi, niin tapailisin kyllä pitkään, ennenkuin edes harkitsisin lapselle esittelemistä.

Ei ne seuraavatkaan suhteet toimivia ollut, samat tappelut ja ongelmat niissäkin odotti. Mielummin olisin kuunnellut sitä sitten ydinperheessä.

Noita ikuisia onnen etsijöitä löytyy eniten naisista. Mikään ei ole tarpeeksi hyvä, mutta pitää kokeilla ja etsiä olisko toinen vielä parempi kuin entinen.

Tämä ilmiö löytyy kuulema tinderistä. Etsitään ja valkataan et jos löytyi vielä parempi kuin tuo vaikuttaa olevan.

Ketään tuskin siinä tilanteessa kiinnostaa mitä joku nobody on asiasta mieltä.

Teille jotka luulette että terapia pelastaa kaikki; kun siellä terapiassakin voi tulla ihan se neuvo että teidän kannattaa erota. Ei siellä yritetä pitää ihmisiä väkisin yhdessä, vaan lisätä heidän hyvinvointiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulumaailmassa töitä tehneenä on valitettavan selvää, että useimmat ongelmaiset lapset ja nuoret tulevat avioeroperheistä. Jos tätä ei suostuta tunnustamaan ja myöntämään niin myöskään niitä lapsia ei pystytä auttamaan ja tukemaan tarpeeksi.

Entä ne lapset, jotka joutuvat elämään epätervettä elämää ydinperheissä? Pärjäävät loistavasti ilman mitään ongelmia?  Olisiko mahollista, että ongelmat ilmenevät myöhemmässä vaiheessa elämää ja voiko kaikkea edes tutkia luetettavasti?

Olisitko sinä valmis sanomaan ihmisille,jotka kärsivät parisuhteissaan, että on vain kestettävä yhdessä, oli mikä tilanne hyvänsä?

Jokainen saa tehdä omat ratkaisunsa, mutta kannattaa oikeasti joskus rehellisesti miettiä että onko ne tehty lasten etua ajatellen. Varmasti on, jos kumppani on huumeidenkäyttäjä, väkivaltainen jne jne mutta on varmasti myös paljon tapauksia, jossa avioero rikkoo lapsen elämän ja vie pysyvyyden ja turvallisuudentunteen. Se on monen lapsen elämän pahin kriisi, jota ei saa mitenkään vähätellä. Moni lapsi tarvitsisi terapiaa avioeron jälkeen, mutta se vaatisi vanhemmalta sen myöntämistä että ero oli lapselle rankkaa ja siksi niin ei useinkaan tapahdu.

Olen kanssasi samaa mieltä, ettei eron vaikutusta lapseen pidä vähätellä. Minusta sen  terapian  sijaan  voisi riittää lapsen kanssa avoin keskustelu asiasta ja saa näyttää eron aiheuttamat surun ja vihankin tunteet. Toisille se ero voi olla myös kauan odotettu ja iloinen asia, eikä vaadi niin paljon työstämistä. Kun lapsi saa kertoa avoimesti tunteistaan, niin silloin  on varmasti helpompi hyväksyä asia.

Vanhemmille voi useinkin jäädä kuva, että ero on kauan odotettu ja iloinen asia, mutta se kyllä johtuu yleensä ihan siitä, että lapset tsemppaavat vanhempiensa takia. He eivät halua tuottaa siinä hetkessä vanhemmilleen lisää stressiä ja ahdistusta ja niin ne lapsen tunteet jää sitten kokonaan käsittelemättä. Lapsi alkaa silloin kannattelemaan vanhempiaan eikä toistepäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumma kyllä kukaan tuntemani vanhempien eron kokenut ei haluaisi, että vanhemmat olisi vielä yhdessä. En myöskään minä.

Kyllä nämä erosta syyllistäjät on todellisuudesta vieraantuneita. Kukaan ulkopuolinen ei myöskään voi tietää kaikkea, mitä kotona on tapahtunut.

Minä taas haluaisin.

Sen sijaan minua riepoteltiin perheestä toiseen koko lapsuus, isäpuolia ja äitipuolia ja ties ketä. Todellakin olisin vaan halunnut sen oman ydinperheeni takaisin.

Niin, jos mietit vaihtoehtona sitä, että vanhemmillasi olisi ollut toimiva parisuhde.

Mutta entä jos mietit vaihtoehtona jatkuvaa riitaa kotona, tai vähintään sitä painostavaa tunnelmaa joka tulee kun vanhemmat eivät vois enää sietää toisiaan, mutta pitävät lapsen takia kulisseja pystyssä?

Mitään uusia kumppaneita itse en ole edes vielä mieti.

Mutta jos joku elämääni tulisi, niin tapailisin kyllä pitkään, ennenkuin edes harkitsisin lapselle esittelemistä.

Ei ne seuraavatkaan suhteet toimivia ollut, samat tappelut ja ongelmat niissäkin odotti. Mielummin olisin kuunnellut sitä sitten ydinperheessä.

Noita ikuisia onnen etsijöitä löytyy eniten naisista. Mikään ei ole tarpeeksi hyvä, mutta pitää kokeilla ja etsiä olisko toinen vielä parempi kuin entinen.

Tämä ilmiö löytyy kuulema tinderistä. Etsitään ja valkataan et jos löytyi vielä parempi kuin tuo vaikuttaa olevan.

Niin, miehetkin etsii, eivät vaan eroa siitä entisestäkään, vaan etsivät sen lisäksi.

Eikä pariterapiaa edes suositella jos toisella on vaikka päihderiippuvuus. Se pitää ensin saada hoitoon ja balanssiin ja vasta sen jälkeen aletaan hoitamaan parisuhdetta. Ja aika moni ei sitä päihdeongelmaansa edes myönnä saati että suostuisi mitään apua hakemaan.

Minulle tuli ero, kun vaimoni tutustui eronneeseen naiseen joka oli löytänyt uuden "paremman" parisuhteen. Omassamme ei ollut muuta vikaa kuin liika tavallisuus (vaimon mielestä) ja tylsyys.

Ero rikkoi niin ydinperheemme kuin minutkin. Ex vaimo ei myönnä virhettään, mutta vetelee masennuslääkkeitä ja elää yksin kaupungin vuokra-asunnossa. Lapset vuoroviikoin. Takaisin en toki ottaisikaan, vaikka olinkin onnellinen hänen kanssaan eroon saakka.

Tämä em. eronnut nainen kävi pitkään pariterapiassa tämän uuden "paremman" miehensä kanssa ja aika hunningolla näyttävät elävän omine ja toistensa lapsineen. Elämä vain näytti exäni silmiin mielenkiintoisemmalta kuin totuus oli.