Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten aika riittää kaikkeen
27.08.2014 |
Miten työssä olevien ihmisten aika riittää kaikkeen, en pysty repeämään joka suuntaan. Joskus töissä tuntuu ,etten ehdi edes hengittää, kun lisää asioita puskee joka nurkasta. Vanhempani ovat eläkkeellä, ja pitäisi ehtiä mökille ja poimimaan omenat, mutta kun en ehdi , koska olen viikot töissä!
Työn jälkeen pitäisi ehtiä harrastamaan ja nähdä kavereita ja nyt olen huomannut, että aika ei vain riitä kaikkeen, esim. kaverien näkeminen on tyystin jäänyt, koska kaikilla on syy, että on töissä. Joka kesä on mennyt siihen, että ehdotan viikonloppuja esim. mökkeillle, mutta nyt on mennyt jo 4 kesää , eikä aika ole tähän riittänyt. Aika ei riit hädin tuskin kodin imuroimiseen , koska illalla pitää jo varustautua seuravaan työpäivään! Joskis tuntuu, että joskus vielä hajoan tähän tunteeseen, mutta minkäs teet. Minulla ei ole lapsia, mutta olisi kiva kuulla, miten niillä , joilla on lapsia, aika riittää työssäkäynnin ohella.
Kommentit (165)
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 11:43"]Ihana kuulla muiden päivärytmistä.Itse olen vähän tuskaillut minuuttiaikataulun kanssa, tai siis jotenkin vähän kapinoin sitä että pitää olla niin suunnitelmallista, mutta pakko se on, jos haluaa että saa mahdutettua itsellekin urheilua tms.
Mun eilinen:
herätys 5.50. suihku, kahvi, ja bussissa 6.30.
työpaikalla 7.10. aamiainen töissä
töistälähtö 15.20
päiväkodissa 15.50 ja siitä iltikseen.
kotona 16.20.
Ruoanlaitto ja pikainen syönti 3 lapsen kanssa.
Mies kotiin ja mä harrastukseen 17.30
Harrastuksesta kotimatkalla kaupassakäynti.
Kotona 20
Koululaisten nukkumaanlaitto + seurustelua 20.30 asti
20.30 oma iltapala, lehden lukua
21 pyykkien laitto kaappeihin yms.
22 nukkumaan
Parina iltana viikossa lasten kuskauksia ja lisäksi viikonloppuisin. Sitten osuu jotain vanhempainiltaa yms. 1-2 kertaa kuussa. Lisäksi kerran viikossa isot ruokaostokset. Kummallakin vanhemmalla yksi oma harrastusilta, lisäksi pienempiä lenkkejä sitten kun osa lapsista saatu nukkumaan.
[/quote]
Missä välissä olet lapsiesi kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:01"]
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 12:56"]
Mua lähinnä ihmetyttää, että monelle tässäkin ketjussa tulee yllätyksenä, että työssäkäyvien lasten vanhempien elämä on enemmän tai vähemmän "suorittamista" ja kellon kanssa kilpajuoksua.
[/quote]
Ei se tule yllätyksenä. Ylltys on se, kuinka monen mielestä tuo on kelvollista tai jopa toivottavaa elämää.
[/quote]Sama. Minua lähinnä yllättää se, kuinka noista kaameista, velvollisuuksia täynnä olevista päivistä puhutaan ihan normaalina asiana. Vähän niinkuin joku puhuisi jatkuvista fyysisistä kivuista ihan kuin ne kuuluisivat elämään, ja vielä sellaisista kivuista, jotka on itse vapaaehtoisesti hankittu!
Minulle ei sinänsä siis tule tuo todellisuus yllätyksenä, vaan se, että niin moni siihen itsensä laittaa ja sitten ei edes tajua kuinka hirveältä elämänsä kuulostaa. Yllättää, että miten noin kamala elämä onkin niin monille ihan arkipäivää - yllättää, että sitä siedetään eikä useampi vain pimahda!
Vähän niinkuin lukisi jonkun afrikkalaisen päivästä. Kyllähän sen järjen tasolla tietää että se voi olla kauheaa, mutta kun sen kuulee "oikeasti" ja suoraan siltä joka sen kokee joka päivä, se yllättää ja järkyttää.
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:12"]
Tuleeko sulle sitten yllätyksenä, että ihmiset ovat erilaisia?
[/quote]
Ei.
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 12:31"][quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 12:28"]
"Ikävä, ettet viihdy valitsemasi kumppanin kanssa. Yleensä rakastuneena haluaa viettää mielitiettynsä kanssa mahdollisimman paljon aikaa." Niin, minun mielestäni aikuisilla ihmisillä pitää olla myös omaa elämää. En voisi kuvitellakaan, että pakottaisin mieheni juoksemaan perässäni 15 km lenkkejä, koska hän ei pidä juoksemisesta. Ei hän myöskään vaadi minua mukaansa kalastamaan tai golffaamaan. Koska emme viihdy sohvalla vaan olemme aktiivisia ihmisiä, ja lapsistakin on pidettävä huoli, yhteistä aikaa on vain se max. tunti päivässä. Silti viihdymme yhdessä ja olemme toisillemme mitä parhaimmat puoliset. Hassua, eikö?
[/quote]
Meillä on mahdollisuus olla päivittäin kolme tuntia kaksistaan ja kolme tuntia ihan yksin, jos siltä tuntuu.
Mites lapsiperheissä?
[/quote]
Ok, ymmärretään jo, sinulle on tärkeintä olla miehesi kanssa kaksin sekä viettää aikaa yksin.
Ap:n kysymykseen vastaan omasta näkökulmastani näin. Aloitin n. kuukausi sitten työt ja lapsi meni hoitoon. Aikaa riittää hyvin omille jutuille ja miehen kanssa olemiseen, mutta oikeasti tuntuu, että lasta en näe juuri ollenkaan. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin no, ihminenhän ehtii tehdä sen minkä se haluaa.
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 11:26"]
Oma päivä: 6:00 herään ja 6:15 lapset. Lapset (2 ja 5) syövät pienen aamupalan kun meikkaan ja puen, nappulat päiväkodissa seitsemän aikoihin. Itse töissä kahdeksalta (ruuhkainen hki-työmatka, se vie valitettavan kauan aikaa). Työtä 8-16, klo 17 haen lapset, sitten kotiin syömään. Lapset leikkivät vähän, siivoilen siinä samalla, pistän pyykin pyörimään tms ja laitan naperot klo 20 nukkumaan. sitten treenaan itse kotona, syön iltapalaa ja rentoudun hiukan ja menen kympiltä nukkumaan. Muuten ei jaksa.
Ongelmakohdat: 1.lasten älyttömän pitkä tarhapäivä. Sille ei oikein voi mitään kun on yksin lasten kanssa, mutta onneksi viihtyvät todella hyvin. Ovat aina iloisia ja tyytyväisiä tarhassa ja tulevat onnellisina kotiin. Olisi varmasti vaikeampaa jos jäisivät itkemään.
2.Ruokaa pitää pitkien tarhapäivien takia tehdä etukäteen, yleensä yhtenä iltana viikossa lasten nukkumaanmenon jälkeen tai sitten viikonloppuisin, jotta sen saa nopeasti esiin kun tullaan kotiin. Urheilu tapahtuu kotona, koska en mitenkään pystyisi perustelemaan lasten laittamista lapsiparkkiin heti tarhan päälle.
3. Työ. En voi olla töissä yli 16, tai en ehdi hakemaan lapsia. Useimmiten asiakastapaamiset saa järjestymään niin että homman ehtii hoitaa työpäivän puitteissa. Ulkomaankeikkojen aikana isovanhemmat auttavat. Ovat onneksi eläkkeellä ja tulevat mielellään päiväksi-pariksi jos tarvitaan. Sama pätee jos sairastumme kaikki kolme johonkin sellaiseen ettemme pääse kaupassa käymään (oksennustauti, vesirokko...)
Ei se vaikeaa ole, mutta aika minuuttiaikataululla mennään ja systeemit pitää olla selvillä. Viikon ruokailu vaatii suunnittelua ja arjen pyörittäminen rutiinia. Omista tarpeista joutuu tinkimään tai keksimään vaihtoehtoja. Mieluusti treenaisin esim jollain salilla joka päivä, mutta se ei ole mahdollista ja kotona treenaaminen on myös ihan ok. Pääasia että saa hien päälle, jaksaa paremmin.
Eli ap:lle, hiukan tylsää se arki on lasten kanssa pyöriessä, kavereita tapaa lähinnä viikonloppuisin tai jos ne tulevat meille. Lapsellisia kavereita tulee nähtyä enemmän, se vaan tuntuu meillä olevan niin. Mutta oikein hyvin sen homman saa pyörimään kun suunnittelee :)
[/quote]
Mulla on ihan sama aikataulu ja samankuuloinen päivä joka arkipäivä ja kaksi lasta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ehkä laiska ihminen mutta aika riittää vallan hyvin. Ongelmana on väsynys josta kärsin töissä ollessa. Nyt olen pidemmällä vapaalla. On yksi omatoimiseksi kasvanut lapsi, ei miestä ja pieni koti. Ei siis puutarhanhoitoakaan. Ei ole kavereita sillä olen yksin viihtyvää tyyppiä. Ehdin tehdä kaikkea mitä haluan.
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:14"]
Sama. Minua lähinnä yllättää se, kuinka noista kaameista, velvollisuuksia täynnä olevista päivistä puhutaan ihan normaalina asiana. Vähän niinkuin joku puhuisi jatkuvista fyysisistä kivuista ihan kuin ne kuuluisivat elämään, ja vielä sellaisista kivuista, jotka on itse vapaaehtoisesti hankittu!
Minulle ei sinänsä siis tule tuo todellisuus yllätyksenä, vaan se, että niin moni siihen itsensä laittaa ja sitten ei edes tajua kuinka hirveältä elämänsä kuulostaa. Yllättää, että miten noin kamala elämä onkin niin monille ihan arkipäivää - yllättää, että sitä siedetään eikä useampi vain pimahda!
[/quote]
Tässä on vielä sekin huono puoli, että jotkut lähtevät tähän elämäntapaan mukaan, koska se tuntuu normaalilta, vaikka lapsiperhe-elämä ei ollenkaan sopisi itselle. Sitten uuvutaan, turhaudutaan, kärsitään merkityksellisyyden ja mielihyvän puutteesta, ollaan onnettomia. Ja omia valintojaan itselleen oikeuttava mammaprikaati huutaa vieressä: kyllä se siitä, tuollaista elämä nyt vain on, olet vain masentunut, olet huono äiti, olisiko kannattanut miettiä ennen...
Tuo on minusta vain surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:09"]
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 12:53"]
Lapsettomille vingutaan, että me kuvittelemme lapsiperhe-elämän aina todellisuutta kaameammaksi. Hyvä nähdä näin esimerkkien kautta, että ne käsitykset ovatkin täysin oikeat.
[/quote]
Se ei ole kamalaa, mutta työtä erityisesti oman pään kanssa pitää tehdä. Vauva-aikana haluaa usein vaan pesiä ja olla sen vauvan kanssa eikä yhtään kiinnosta ulkomaailma. Se on varmaan ihan vietti, jotta pitäisimme vauvoista huolta.
Sitten jossain vaiheessa saattaakin huomata, että on vaikeaa enää toteuttaa omia intohimoja. Siihen jossain vaiheessa herää, ja siksi on ängettävä omia lenkkejä niihin rakoihin, mitä päivästä vain löytää. Sitten päivät ovat aikataulutettuja. Mutta tiedätkö, lapset ovat sen arvoisia. Sinunkin maailmankuvasi saattaa muuttua ja alat vaikka ihan biologisista syistä haluta lapsia :) Lisäksi saattaa käydä niin, että mielitietty ei enää jaksa kiinnostaa niin paljon kuin ennen. Jossain vaiheessa ihastus muuttuu toisenlaiseksi, mutta se riittää, eikä se ole tyytymistä vaan se on juuri sopivaa.
Oletko muuten kovin nuori?[/quote]
Niin, ei kai lobotomian uhrikaan enää jälkikäteen osaa surra osaansa.
Mikään, yhtikäs mikään ei voi olla sen arvoista että siihen uhraa koko elämänsä ja vapautensa. Tai ainakin noin 15-25 vuotta siitä. Lienee biologinen seikka sekin, että kun siihen ansaan on itsensä saattanut, saa uskoteltua itselleen että siinä on ihan mieluusti. Olisi liian rankkaa myöntää että ei olekaan, sillä tilanteestahan ei ole enää mitään poispääsyä. Tietysti hyvä että näin on, teille jotka siinä loukussa olette. Mutta näin "häkin ulkopuolelta" me nähdään se kaikki kamaluus hyvin selvästi.
Ja minä, toinen kommentoija, olen 35.
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:14"]
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:01"]
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 12:56"]
Mua lähinnä ihmetyttää, että monelle tässäkin ketjussa tulee yllätyksenä, että työssäkäyvien lasten vanhempien elämä on enemmän tai vähemmän "suorittamista" ja kellon kanssa kilpajuoksua.
[/quote]
Ei se tule yllätyksenä. Ylltys on se, kuinka monen mielestä tuo on kelvollista tai jopa toivottavaa elämää.
[/quote]Sama. Minua lähinnä yllättää se, kuinka noista kaameista, velvollisuuksia täynnä olevista päivistä puhutaan ihan normaalina asiana. Vähän niinkuin joku puhuisi jatkuvista fyysisistä kivuista ihan kuin ne kuuluisivat elämään, ja vielä sellaisista kivuista, jotka on itse vapaaehtoisesti hankittu!
Minulle ei sinänsä siis tule tuo todellisuus yllätyksenä, vaan se, että niin moni siihen itsensä laittaa ja sitten ei edes tajua kuinka hirveältä elämänsä kuulostaa. Yllättää, että miten noin kamala elämä onkin niin monille ihan arkipäivää - yllättää, että sitä siedetään eikä useampi vain pimahda!
Vähän niinkuin lukisi jonkun afrikkalaisen päivästä. Kyllähän sen järjen tasolla tietää että se voi olla kauheaa, mutta kun sen kuulee "oikeasti" ja suoraan siltä joka sen kokee joka päivä, se yllättää ja järkyttää.
[/quote]
Häh? Mikä noissa esimerkkipäivissä on kamalaa? Minkälainen sitten sulle on hyvä arki?
Kyllä myönnän, että mielelläni ottaisin itselleni lyhyemmän työpäivän, jos olisi mahdollista. On myös pystyttävä maksamaan laskut. Lapsilleni haluan tarjota harrastusmahdollisuudet jne. Kulutustavoiltamma edustamme tyypillistä monilapsista perhettä. Hei, sulla on mahdollisuus vaikuttaa vaikka politiikkaan tms., jotta arki olisi välillä helpompaa. En silti vaihtaisi elämääni sinun elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ole nuorena sinkkunakaan ollut tuollainen, kuin täällä kommentoiva lapseton tyyppi. Ei olisi tullut mieleenkään pelailla kotona kolmea tuntia ja sen jälkeen hieroskella poikaystävää toiset kolme tuntia... tein kahta työtä, jotta pystyin olemaan ulkomailla vähintään kuukauden joka vuosi. Silloin, kun opiskelin, tein töitä siinä ohessa. Ja vielä nuorempana mulla oli kaksi omaa hevosta, joten koulun jälkeen käytin kaikki illat niiden kanssa touhuamiseen.
Jotkut vaan tykkää vauhdikkaammasta elämästä. Mä oon sellainen, eikä mun nuppi tästä lapsiperhe-elämästä mitenkään hajoa. Hoidetaan hommat ja sitten, kun on joskus vapaata, nautitaan ihan täysillä.
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:19"]
Lienee biologinen seikka sekin, että kun siihen ansaan on itsensä saattanut, saa uskoteltua itselleen että siinä on ihan mieluusti. Olisi liian rankkaa myöntää että ei olekaan, sillä tilanteestahan ei ole enää mitään poispääsyä. Tietysti hyvä että näin on, teille jotka siinä loukussa olette. Mutta näin "häkin ulkopuolelta" me nähdään se kaikki kamaluus hyvin selvästi.
[/quote]
Juu, olet aivan oikeassa. Tämän psykologisen ilmiön nimi on kognitiivinen dissonanssi, ja se on hyvin tunnettu ja laajalti tutkittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:23"]
Mä en ole nuorena sinkkunakaan ollut tuollainen, kuin täällä kommentoiva lapseton tyyppi. Ei olisi tullut mieleenkään pelailla kotona kolmea tuntia ja sen jälkeen hieroskella poikaystävää toiset kolme tuntia... tein kahta työtä, jotta pystyin olemaan ulkomailla vähintään kuukauden joka vuosi. Silloin, kun opiskelin, tein töitä siinä ohessa. Ja vielä nuorempana mulla oli kaksi omaa hevosta, joten koulun jälkeen käytin kaikki illat niiden kanssa touhuamiseen. Jotkut vaan tykkää vauhdikkaammasta elämästä. Mä oon sellainen, eikä mun nuppi tästä lapsiperhe-elämästä mitenkään hajoa. Hoidetaan hommat ja sitten, kun on joskus vapaata, nautitaan ihan täysillä.
[/quote]
Minä matkailen ulkomailla kaksi kuukautta vuodesta. Olen järjestänyt elämäni niin, että voin työn ulkopuolella omistautua asioille, jotka ovat minulle tärkeitä. Niihin kuuluu pelaamisen ja lukemisen lisäksi matkailua, taiteen tekemistä, ystävyyttä, luontokokemuksia, vapaaehtoistyötä ja etenkin täysi vapaus valita, miten käytän aikaani, rahaani ja energiaani.
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:19"]
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:09"]
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 12:53"]
Lapsettomille vingutaan, että me kuvittelemme lapsiperhe-elämän aina todellisuutta kaameammaksi. Hyvä nähdä näin esimerkkien kautta, että ne käsitykset ovatkin täysin oikeat.
[/quote]
Se ei ole kamalaa, mutta työtä erityisesti oman pään kanssa pitää tehdä. Vauva-aikana haluaa usein vaan pesiä ja olla sen vauvan kanssa eikä yhtään kiinnosta ulkomaailma. Se on varmaan ihan vietti, jotta pitäisimme vauvoista huolta.
Sitten jossain vaiheessa saattaakin huomata, että on vaikeaa enää toteuttaa omia intohimoja. Siihen jossain vaiheessa herää, ja siksi on ängettävä omia lenkkejä niihin rakoihin, mitä päivästä vain löytää. Sitten päivät ovat aikataulutettuja. Mutta tiedätkö, lapset ovat sen arvoisia. Sinunkin maailmankuvasi saattaa muuttua ja alat vaikka ihan biologisista syistä haluta lapsia :) Lisäksi saattaa käydä niin, että mielitietty ei enää jaksa kiinnostaa niin paljon kuin ennen. Jossain vaiheessa ihastus muuttuu toisenlaiseksi, mutta se riittää, eikä se ole tyytymistä vaan se on juuri sopivaa.
Oletko muuten kovin nuori?[/quote]
Niin, ei kai lobotomian uhrikaan enää jälkikäteen osaa surra osaansa.
Mikään, yhtikäs mikään ei voi olla sen arvoista että siihen uhraa koko elämänsä ja vapautensa. Tai ainakin noin 15-25 vuotta siitä. Lienee biologinen seikka sekin, että kun siihen ansaan on itsensä saattanut, saa uskoteltua itselleen että siinä on ihan mieluusti. Olisi liian rankkaa myöntää että ei olekaan, sillä tilanteestahan ei ole enää mitään poispääsyä. Tietysti hyvä että näin on, teille jotka siinä loukussa olette. Mutta näin "häkin ulkopuolelta" me nähdään se kaikki kamaluus hyvin selvästi.
Ja minä, toinen kommentoija, olen 35.
[/quote]
Voi kuule, sinä et tiedä elämästämme yhtään mitään.
Luuletko, että olemme vahingossa tulleet raskaaksi. Tai muuten vain olimme kaikki täysin tietämättömiä mitä lapsiperhe-elämä on? Ihan tosissaanko yrität täällä todistaa, että lapsiperhe-elämä on oikeasti kamalaa ja "väärä" valinta. Sinulle näin ehkä on, mutta meidän muiden elämistä sinä et tiedä mitään. Miksi suurin osa maailman ihmisistä sitten valitsee tämän vaihtoehdon? Siksikö, että olemme niin tietämättömiä.
Voisitko vielä kertoa mikä sinun elämässäsi on parempaa? Miksi me emme sitten halua vaihtaa osia? Ehkä siksi, että me olemme erilaisia.
Siis tämä yksi besserwisserikö on sitä mieltä, että jos perheellinen ihminen nauttii perhe-elämästä, niin se on huono asia? Jeesus maria.
Itse olen lapseton, mutta en todellakaan ihmettele että puuhan- ja aikatauluntäytteisen perhe-elämän voi kokea hyvin merkitykselliseksi ja sisällyksekkääksi (ja toivottavasti nimenomaan kokee, jos sellaista elää!). Elämässä kun ei ole vain yhtä oikeaa sapluunaa, vaan hyvin monella tavalla voi elää onnellista ja täyttä elämää. Kaikilla ei ole ykkösprioriteetti se, että voi tehdä joka sekunti sitä miltä sattuu tuntumaan. Elämä voi olla erittäin onnellista ja täyteläistä vaikka ajankäyttöään joutuisi suunnittelemaan ja vaikka omista hetkellisistä mielihaluista joutuisi jonkun verran tinkimään.
Myös monet lapsettomat elävät aikataulutettua elämää, ihan omasta tahdostaan. Jos haluaa omistaa joillekin asioille aikaa, niin täytyy tehdä. Ja jokaisella on oikeus ihan itse valita, mille asioille omistaa aikaansa ja minkä verran ja miten ennalta suunnitellusti tai suunnittelemattomasti.
Itse elin aiemmin yksin ja arkeni koostui lähinnä pitkistä työpäivistä ja niistä toipumisesta. Jaksaessani tapasin ystäviä ja sukulaisia ja harrastin, kotitöitä laiminlöin niin pitkälti kuin mahdollista ja söin valmisruokia tai ulkona, samoin liikuntaa en harrastanut juuri yhtään. Pääosin vapaa-aikani oli aikatauluttamatonta, ja sain tehdä mitä huvittaa, mutta ei se silti ollut kauhean onnellista ja täyteläistä ja antoisaa elämää. Koen eläväni täydempää elämää nyt, kun elän parisuhteessa, harrastan enemmän ja pidän parempaa huolta itsestäni ja kodista eli vapaa-aikani on selvästi aktiivisempaa kuin silloin kun "tein joka sekunti sitä mitä sattui huvittamaan" eli en juuri mitään. Syön paremmin ja terveellisemmin koska käytän huomattavasti enemmän aikaa ruuanlaittoon, elinympäristöni on miellyttävämpi koska käytän enemmän aikaa siivoamiseen jne, voin paremmin koska liikun enemmän, ja kaiken lisäksi olen vielä niin paljon energisempi että jaksan omistautua omille harrastuksillenikin enemmän. Myös parisuhde vaatii priorisointia enkä voi aina tehdä juuri sitä mitä minäminäminä haluan, mutta avarran elämääni sillä tavalla oikein mielelläni, koska kuitenkin vastaavasti saan siitä niin paljon. Kun antaa jotain, myös saa jotain. Sama pätee niin lapsiperhe-elämään kuin vaikka moniin harrastuksiinkin. Juoksua aktiivisesti harrastava rytmittää ja järjestää elämänsä täysin juoksemisen mukaan, koska itse haluaa niin. Ei muiden tarvitse tehdä niin jos ei halua, mutta annetaan nyt herranen aika muiden elää niin kuin he haluavat! Minusta on vain toivottavaa ja erittäin hyvä asia, jos te lapsiperheiden äidit koette elävänne onnellista ja mielekästä elämää mahdollisesta hektisyydestä huolimatta :)
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:23"]
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:14"]
Sama. Minua lähinnä yllättää se, kuinka noista kaameista, velvollisuuksia täynnä olevista päivistä puhutaan ihan normaalina asiana. Vähän niinkuin joku puhuisi jatkuvista fyysisistä kivuista ihan kuin ne kuuluisivat elämään, ja vielä sellaisista kivuista, jotka on itse vapaaehtoisesti hankittu!
Minulle ei sinänsä siis tule tuo todellisuus yllätyksenä, vaan se, että niin moni siihen itsensä laittaa ja sitten ei edes tajua kuinka hirveältä elämänsä kuulostaa. Yllättää, että miten noin kamala elämä onkin niin monille ihan arkipäivää - yllättää, että sitä siedetään eikä useampi vain pimahda!
Vähän niinkuin lukisi jonkun afrikkalaisen päivästä. Kyllähän sen järjen tasolla tietää että se voi olla kauheaa, mutta kun sen kuulee "oikeasti" ja suoraan siltä joka sen kokee joka päivä, se yllättää ja järkyttää.
[/quote]
Häh? Mikä noissa esimerkkipäivissä on kamalaa? Minkälainen sitten sulle on hyvä arki?
Kyllä myönnän, että mielelläni ottaisin itselleni lyhyemmän työpäivän, jos olisi mahdollista. On myös pystyttävä maksamaan laskut. Lapsilleni haluan tarjota harrastusmahdollisuudet jne. Kulutustavoiltamma edustamme tyypillistä monilapsista perhettä. Hei, sulla on mahdollisuus vaikuttaa vaikka politiikkaan tms., jotta arki olisi välillä helpompaa. En silti vaihtaisi elämääni sinun elämään.
[/quote]Ihanko oikeasti et näe sitä kamaluutta?
Se, että koko päivä on täynnä velvollisuuksia. Sen suorittaja on nimenomaan suorittaja, joka joutuu aikatauluttamaan koko päivän jotta ehtii ne velvollisuudet suorittaa. Valinnanvapauksia ei juurikaan jää, vaan kaikki on pakko saada hoidettua. Kotitöitä on joka päivä monta tuntia, ja koko ajan juostaan paikasta toiseen lasten harrastusten ja muiden velvollisuuksien takia. Joillakin ei jää yhtä ainoaa tuntia oikeaa vapaa-aikaa, siis sellaista aikaa, jolloin voisi tehdä ihan mitä haluaa tai olla tekemättä mitään. Ihan kuin olisi koko hereilläoloaikansa töissä.
Minulle hyvä arki on sitä, että ainoa velvollisuus on käydä arkisin töissä 8 tuntia. Kaiken lopun ajan voin käyttää ihan niinkuin haluan, ja voin vaikka päättää että lähden vartin päästä salille, otanpa nyt juuri päiväunet tai luenpas nyt viikonlopun lehdet. Minun ei tarvitse suunnitella niitä tekemisiä, teen juuri sitä mitä kunakin hetkenä huvittaa. Yleensä teen ruokaa vain kerran viikossa, mutta senkin voi jättää väliin jos ei satu huvittamaan. Aikuisena pärjään ihan hyvin pari päivää vaikka pelkillä voileivillä. Voin mennä nukkumaan iltakahdeksalta jos väsyttää, tai voin siivota puoleenyöhön jos tulee inspiraatio. Eli ihan tiivistettynä: hyvä arki on sitä, että minulla on vapaus päättää mitä teen, sitä ei ole ohjelmoitu valmiiksi.
Ihan karmealta minustakin kuulostavat monen arkikuvaukset tässä ketjussa. Huh huh. Minä olen luullut, että mun arki on jotenkin hektistä ja täyttä, mutta nyt tuli lisää perspektiiviä tähänkin... Kiitos.
Herään itse n. klo 7, sitten aamutoimet, lapsi kouluun. Yleensä voin lähteä itse vasta sitten, kun lapsi on jo lähtenyt kouluun: saan pakata työkamat rauhassa ja lähteä liikkeelle itsekseni. Olen järjestänyt niin, että työmatkani on lyhyt, siihen menee n. 15 min. Etäpäiviäkin on. Pakkoharrastuksia, säännöllisiä, ei ole kahmittu iltoihin liikoja. Yhdessäolo on tärkeää (käydään lenkillä, uimassa, jutellaan, askarrellaan, piirretään jne.).
Mulla PITÄÄ olla myös omaa aikaa, rauhallista aikaa lukemiseen ym. Muuten tunnen olevani ihan oravanpyörässä, vankina. Siitäkin on kokemusta "entisessä elämässäni".
Parisuhdeaikaa on viikonloppuisin, enkä voi edes kuvitella, että yrittäisin sellaista ympätä arkiviikkoihin. Seurustelen siis, eikä aikomustakaan muuttaa yhteen miehen kanssa ainakaan niin kauan, kuin lapset asuvat kotona. Joka päivä tietty vaihdetaan miehen kanssa vähintään kuulumiset, joskus jutellaan enemmänkin ja joskus nähdään arkisin myös, mutta vaativampina työaikoina en todellakaan jaksa/halua viikolla tapailla, vaan kaikki liikenevä vapaaaika on mulle ja lapselle.
No joo. Mutta kukin tyylillään. Kiitos taas maan pinnalle pudottamisesta. :)
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:29"]
Voi kuule, sinä et tiedä elämästämme yhtään mitään.
Luuletko, että olemme vahingossa tulleet raskaaksi. Tai muuten vain olimme kaikki täysin tietämättömiä mitä lapsiperhe-elämä on? Ihan tosissaanko yrität täällä todistaa, että lapsiperhe-elämä on oikeasti kamalaa ja "väärä" valinta. Sinulle näin ehkä on, mutta meidän muiden elämistä sinä et tiedä mitään. Miksi suurin osa maailman ihmisistä sitten valitsee tämän vaihtoehdon? Siksikö, että olemme niin tietämättömiä.
Voisitko vielä kertoa mikä sinun elämässäsi on parempaa? Miksi me emme sitten halua vaihtaa osia? Ehkä siksi, että me olemme erilaisia.
[/quote]Sehän tässä just yllättääkin, että miten ihmiset vapaaehtoisesti jumittavat itsensä tuollaiseen "elämään", ja jotkut vielä useamman kerran. Sekin yllättää, miten joku voi vapaaehtoisesti kääntyä vaikka muslimiksi. Ja tottakai tiedän teidän elämästä, tässähän niistä on kerrottu useamman kommentin verran!
Suurin osa valitsee sen siksi, että
a) yhä suurimmassa osassa maailmaa lapsettomuus ei ole sosiaalisesti ja kulttuurisesti vaihtoehto
b) mikään ehkäisy ei ole varmaa
c) iso osa ihmisistä ei vain ajattele mitä oikeasti haluaisi tehdä, vaan valitsee sen mitä "kaveritkin" eli suurin osa muista ihmisistä
d) osalla biologinen kello pakottaa tekemään järjen vastaisen valinnan.
Minun elämässäni on parempaa se, että minä elän. Sinä suoritat. Sä et halua valita osia siksi, että biologiasta johtuen olet kiintynyt lapsiisi, etkä halua enää luopua niistä vaikka elämä ilman niitä olisikin parempaa. Tämäkin on puhdasta biologiaa, eikä tee lapsivalinnastakaan mitenkään järkevämpää. Ihminen sopeutuu kaikkeen paskaan, mutta se paska on yhä paskaa vaikka siihen olisikin tottunut.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:01"][quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 12:56"]
Mua lähinnä ihmetyttää, että monelle tässäkin ketjussa tulee yllätyksenä, että työssäkäyvien lasten vanhempien elämä on enemmän tai vähemmän "suorittamista" ja kellon kanssa kilpajuoksua.
[/quote]
Ei se tule yllätyksenä. Ylltys on se, kuinka monen mielestä tuo on kelvollista tai jopa toivottavaa elämää.
Tietysti, jos vaihtoehto ruuhkavuosiäitiydelle on "kaverihengailu", osasyy on varmaan mielikuvituksen puute.
[/quote]
Tuleeko sulle sitten yllätyksenä, että ihmiset ovat erilaisia? Että joillekin se oman lapsen kanssa oleminen ja lapsen kanssa arjen eläminen on just "se" juttu, mikä tekee elämästä elämisen arvoisen, eikä niinkään joku harrastus?