Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kun lapsen kanssa ei ole samalla aaltopituudella
01.08.2021 |
Me kinastellaan kokoajan ties mistäkin pienestä asiasta ja olen ollut valmis antamaan uuteen parempaan perheeseen. En vain millään tule hänen kanssaan toimeen vaikka yritän. Lapsi on alakoululainen ja usein ärsyttävä näsäviisastelija. Nyt tarkemminajateltuna on hyvä ettemme hankkineet lisää lapsia, perhe-elämä on yksi työmaa joka vie kaikki mehut. En jaksa tätä jatkuvaa riitelyä ja kinaa ihan kaikesta. Ei ole yhtäkään päivää ettemme selviäisi ilman järjetöntä tappelua.
Kommentit (94)
Lapsi on LAPSI. Ei hän ole vielä valmis ihminen ja voi kehittyä mihin vain suuntaan sen mukaan, miten häntä tuetaan ja millainen ympäristö hänellä on.
Minusta sinun ap pitäisi harkita terapeuttia itsellesi ja selvittää omat ongelmasi ensin. Se on rahallinen ja ajallinen sijoitus, joka maksaa itsensä takaisin tulevina vuosina moninkertaisesti, koska elämänlaatusi nousee ja saat pidettyä perhe-elämäsi kasassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta taas kuulostaa, että olette molemmat perseeseen ammutun karhun aallonpituudella. Sinun tehtäväsi aikuisena on etsiä miellyttävämpi taajuus ja ohjata itsesi ja lapsesi sinne.
Olet kyllä oikeassa. Meidän yhteiselo on vain johtanut tähän negatiiviseen kierteeseen enkä tiedä miten pääsemme siitä pois. Tämä on vaikuttanut mielenterveyteeni niin että olen kuin joku häkkiin ahdistettu eläin joka haluaa pois. Olen alkanut kyseenalaistamaan rakkauttani mieheeni ja lapseeni. Niin ei saisi kyllä ikinä käydä :(
Lapset reagoivat todella nopeasti, kun muutat itse käytöstäsi ja mielentilaasi. Tuloksia ei tarvitse odottaa kuukausikaupalla.
Kun lapsi alkaa hermostua, pysy itse turvallisena ja välittävänä. Älä hermostu! Mene sitten vaikka jälkikäteen jyrsimään puuta takapihalle. Keskity hukuttamaan lapsi rakkauteen ja hyvään huomioon, jotta hän saa tankattua vajauksensa. Kun tankki on täynnä, se pysyy täynnä pienemmällä täydennyksellä. Tämä kaikki palkitsee lopulta sinuakin ja saa itsesikin paremmalle tuulelle.
Minkä kuvan lapsi saa siitä, jos törkeistäkään asioista ei loukaannuta ja hukutetaan lapsi rakkauteen ja hyvään huomioon? Kiusaako kenties myös toisia lapsia ja ihmettelee kovasti, että miksi ne lapset eivät ole hänelle ylitsevuotavan ystävällisiä sen jälkeen?
Se, että pysyy rauhallisena, turvallisena ja välittävänä, ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö lapselle voi myös samanaikaisesti näyttää ja kertoa sitä, että hänen käytöksensä on ei-toivottuja, loukkaavaa ja siitä tulee toiselle paha mieli.
Jos taas lapsen sanomisista loukkaantuu, pahoittaa mielensä ja/tai alkaa kiukutella lapselle takaisin, ollaan ongelmissa, sillä se ei ole aikuisen käytöstä. Silloin siinä on vaan kaksi alakouluikäisen tavoin käyttäytyvää tukkanuottasilla, eikä lapsi ikinä opi, miten olisi hyvä käyttäytyä.
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan totta. Joka kerta kun lapseni käyttäytyy huonosti minua kohtaan, sitä enemmän rakkauskertoimeni alenee. Eikö olekin ihan luonnollista että välttelee sellaisen ihmisen seuraa jonka kanssa ei tule toimeen? Nyt hän kuitenkin minun lapseni jota minun on pakko rakastaa. Rakastan minä, se tunne on vain jossain tuolla piilossa. Ehkä sen näe enää niitä ihania puolia. Ap
Lapsesi tehtävä ei ole olla itsetuntosi vahvistaja ja tarjota sinulle hyvää mieltä. Se on SINUN tehtäväsi lastasi kohtaan. Miksiköhän lapsesi käyttäytyy huonosti sinua kohtaan? Hän todennäköisesti kokee ettet rakasta häntä sellaisena kuin hän on, ja siksi torjuu sinut kiukuttelulla. Tuo on täysin normaalia käytöstä lapseltasi. Ja näinhän se taitaa ollakin, et hyväksy lastasi sellaisena kuin hän on? Itse saat tuon käytöksen aikaan. Miksi sinulle on niin tärkeää, että lapsesi pitäisi osoittaa vain myönteisiä tunteita sinua kohtaan? Ei kukaan lapsi toimi niin. Ei varsinkaan jos kokee, ettei vanhempi rakasta häntä.
Aika uskomatonta, että riitelet lapsesi kanssa tälle normaalista kehitysvaiheesta (näsäviisastelu, päteminen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan totta. Joka kerta kun lapseni käyttäytyy huonosti minua kohtaan, sitä enemmän rakkauskertoimeni alenee. Eikö olekin ihan luonnollista että välttelee sellaisen ihmisen seuraa jonka kanssa ei tule toimeen? Nyt hän kuitenkin minun lapseni jota minun on pakko rakastaa. Rakastan minä, se tunne on vain jossain tuolla piilossa. Ehkä sen näe enää niitä ihania puolia. Ap
Lapsesi tehtävä ei ole olla itsetuntosi vahvistaja ja tarjota sinulle hyvää mieltä. Se on SINUN tehtäväsi lastasi kohtaan. Miksiköhän lapsesi käyttäytyy huonosti sinua kohtaan? Hän todennäköisesti kokee ettet rakasta häntä sellaisena kuin hän on, ja siksi torjuu sinut kiukuttelulla. Tuo on täysin normaalia käytöstä lapseltasi. Ja näinhän se taitaa ollakin, et hyväksy lastasi sellaisena kuin hän on? Itse saat tuon käytöksen aikaan. Miksi sinulle on niin tärkeää, että lapsesi pitäisi osoittaa vain myönteisiä tunteita sinua kohtaan? Ei kukaan lapsi toimi niin. Ei varsinkaan jos kokee, ettei vanhempi rakasta häntä.
No onko sitten kiva kuunnella lapsen päivittäisiä kettuiluja ja kommentteja minun toimista, ulkonäöstä ym. Sitten vielä että hän on silti äärettömän riippuvainen minusta (en sano täällä tarkkaa ikää, mutta on alle 10-vuotias, ainoa lapsi). Olen yrittänyt olla huomioimatta mutta vaikeaa se on.
Vierailija kirjoitti:
Mitä teette yleensä lapsen kanssa? Tapahtuuko tätä siis jos vietätte laatuaikaa? Kuinka paljon pidät lasta arvossa?
Kuulostat nimittäin siltä, että vihaat lastasi jo valmiiksi ja purat väsymyskiukkuasi häneen. Kyllä aikuisen ihmisen täytyy muuten selvittää asiat kuin tiuskimalla lapselle.
Mitä on laatuaika? Siis muuta kuin muotitermi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan totta. Joka kerta kun lapseni käyttäytyy huonosti minua kohtaan, sitä enemmän rakkauskertoimeni alenee. Eikö olekin ihan luonnollista että välttelee sellaisen ihmisen seuraa jonka kanssa ei tule toimeen? Nyt hän kuitenkin minun lapseni jota minun on pakko rakastaa. Rakastan minä, se tunne on vain jossain tuolla piilossa. Ehkä sen näe enää niitä ihania puolia. Ap
Lapsesi tehtävä ei ole olla itsetuntosi vahvistaja ja tarjota sinulle hyvää mieltä. Se on SINUN tehtäväsi lastasi kohtaan. Miksiköhän lapsesi käyttäytyy huonosti sinua kohtaan? Hän todennäköisesti kokee ettet rakasta häntä sellaisena kuin hän on, ja siksi torjuu sinut kiukuttelulla. Tuo on täysin normaalia käytöstä lapseltasi. Ja näinhän se taitaa ollakin, et hyväksy lastasi sellaisena kuin hän on? Itse saat tuon käytöksen aikaan. Miksi sinulle on niin tärkeää, että lapsesi pitäisi osoittaa vain myönteisiä tunteita sinua kohtaan? Ei kukaan lapsi toimi niin. Ei varsinkaan jos kokee, ettei vanhempi rakasta häntä.
No onko sitten kiva kuunnella lapsen päivittäisiä kettuiluja ja kommentteja minun toimista, ulkonäöstä ym. Sitten vielä että hän on silti äärettömän riippuvainen minusta (en sano täällä tarkkaa ikää, mutta on alle 10-vuotias, ainoa lapsi). Olen yrittänyt olla huomioimatta mutta vaikeaa se on.
Ei ole kiva kuunnella. Eikä huomioimattomuus ole oikea ratkaisu, koska hän yrittää etsiä sinusta jotain reaktioa ehkäpä. Mutta mitä jos reagoisit ja toimisit toisin kuin tähän asti?
Millaista teillä on silloin, kun menee hyvin ja miten nuo tilanteet tapahtuvat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan totta. Joka kerta kun lapseni käyttäytyy huonosti minua kohtaan, sitä enemmän rakkauskertoimeni alenee. Eikö olekin ihan luonnollista että välttelee sellaisen ihmisen seuraa jonka kanssa ei tule toimeen? Nyt hän kuitenkin minun lapseni jota minun on pakko rakastaa. Rakastan minä, se tunne on vain jossain tuolla piilossa. Ehkä sen näe enää niitä ihania puolia. Ap
Lapsesi tehtävä ei ole olla itsetuntosi vahvistaja ja tarjota sinulle hyvää mieltä. Se on SINUN tehtäväsi lastasi kohtaan. Miksiköhän lapsesi käyttäytyy huonosti sinua kohtaan? Hän todennäköisesti kokee ettet rakasta häntä sellaisena kuin hän on, ja siksi torjuu sinut kiukuttelulla. Tuo on täysin normaalia käytöstä lapseltasi. Ja näinhän se taitaa ollakin, et hyväksy lastasi sellaisena kuin hän on? Itse saat tuon käytöksen aikaan. Miksi sinulle on niin tärkeää, että lapsesi pitäisi osoittaa vain myönteisiä tunteita sinua kohtaan? Ei kukaan lapsi toimi niin. Ei varsinkaan jos kokee, ettei vanhempi rakasta häntä.
No onko sitten kiva kuunnella lapsen päivittäisiä kettuiluja ja kommentteja minun toimista, ulkonäöstä ym. Sitten vielä että hän on silti äärettömän riippuvainen minusta (en sano täällä tarkkaa ikää, mutta on alle 10-vuotias, ainoa lapsi). Olen yrittänyt olla huomioimatta mutta vaikeaa se on.
Ei ole kiva kuunnella. Eikä huomioimattomuus ole oikea ratkaisu, koska hän yrittää etsiä sinusta jotain reaktioa ehkäpä. Mutta mitä jos reagoisit ja toimisit toisin kuin tähän asti?
Millaista teillä on silloin, kun menee hyvin ja miten nuo tilanteet tapahtuvat?
Silloin kun meillä molemmilla on suut kiinni ja kun olemme erossa toisistamme niin kaikki menee hyvin. Joskus tulee ihan normaaliakin settiä, juttelemme tavallisia asioita jne. Niitä hetkiä saisi vain olla enemmän. Lapsi ei jostain syystä pidä siitä (vaikka ei ole vihainen) kun esim. halaan häntä muina ajankohtina kuin silloin kun on aika mennä nukkumaan. Jos kehun häntä niin ei pidä siitä (ei varmaan usko että on niin hyvä). En ymmärrä miksi tekee näin ja reagoi näin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan totta. Joka kerta kun lapseni käyttäytyy huonosti minua kohtaan, sitä enemmän rakkauskertoimeni alenee. Eikö olekin ihan luonnollista että välttelee sellaisen ihmisen seuraa jonka kanssa ei tule toimeen? Nyt hän kuitenkin minun lapseni jota minun on pakko rakastaa. Rakastan minä, se tunne on vain jossain tuolla piilossa. Ehkä sen näe enää niitä ihania puolia. Ap
Lapsesi tehtävä ei ole olla itsetuntosi vahvistaja ja tarjota sinulle hyvää mieltä. Se on SINUN tehtäväsi lastasi kohtaan. Miksiköhän lapsesi käyttäytyy huonosti sinua kohtaan? Hän todennäköisesti kokee ettet rakasta häntä sellaisena kuin hän on, ja siksi torjuu sinut kiukuttelulla. Tuo on täysin normaalia käytöstä lapseltasi. Ja näinhän se taitaa ollakin, et hyväksy lastasi sellaisena kuin hän on? Itse saat tuon käytöksen aikaan. Miksi sinulle on niin tärkeää, että lapsesi pitäisi osoittaa vain myönteisiä tunteita sinua kohtaan? Ei kukaan lapsi toimi niin. Ei varsinkaan jos kokee, ettei vanhempi rakasta häntä.
No onko sitten kiva kuunnella lapsen päivittäisiä kettuiluja ja kommentteja minun toimista, ulkonäöstä ym. Sitten vielä että hän on silti äärettömän riippuvainen minusta (en sano täällä tarkkaa ikää, mutta on alle 10-vuotias, ainoa lapsi). Olen yrittänyt olla huomioimatta mutta vaikeaa se on.
Olet yrittänyt olla huomioimatta?? Siis minkä, lapsen?? Etkö tosiaan osaa vetää yks yhteen lapsen käytöstä.
Lapsi kaipaa huomiotasi -> jätät huomioimatta -> lapsi reagoi ainoalla tietämällään tavalla jolla saa huomiotasi, eli ilkeilemällä -> sinä suutut, mutta ainakin lapsi on saanut huomiosi.
Huomiosi on lapselle elintärkeää, elintärkeää! Kuin vesi, ruoka, happi, hän tarvitsee huomiotasi! Ei hän voi valita olla hengittämättä, ei myöskään voi olla ilman huomiotasi, hänelle se tarkoittaa että hänet on nähty, kuultu. Hän tarvitsee sitä ja on valmis jopa ilkeilemään jotta saa sitä - vaikka samanaikaisesti hän todennäköisesti inhoaa itseään siitä hyvästä ja kokee itsensä pahaksi lapseksi. Ja kokiessaan olevansa paha ja vääränlainen, hän ajattelee että ”samahan hänen on ilkeillä, kun kerta olen paha”. Kehu lastasi hyvästä ja miellyttävästä käytöksestä ja jätä reagoimatta omiin ikäviin tunteisiin, mene vaikka toiseen huoneeseen ja rauhoituttuasi kerro lapselle että hän on rakas. Huomaat jo viikossa ison eron lapsessasi. Kun hän kokee olevansa rakastettu, nähty ja hyvä alkaa hän käyttäytyä myös siten. Voi että tekisi mielesi ottaa lapsesi syliin ja sanoa hänelle että on hyvä ihminen ja rakastettu omana itsenään, riippumatta miten käyttäytyy. Ihan pahaa tekee. Jos asiassa ei tapahdu muutosta, niin ota nyt vastuu vanhempana ja mene hankkimaan itsellesi apua ennen kuin lapsellesi aiheutuu laajoja traumoja (tosin on jo näköjään aiheutunut).
Ps. Ja käytöksestäsi päätellen sinäkin olet kasvanut vailla rakkautta koska et osaa sitä lapsellesi ilmaista. Et siis sinäkään ole syyllinen eikä kannata itseään syyllistää tästä tilanteesta koska olet toiminut niillä taidoilla joita itse olet vanhemmiltasi oppinut, mutta sinulla on valta muuttaa nykyistä tilannetta - lapsesi ei siihen pysty! Hänhän on lapsi ja matkii sinun käytöstäsi, sinulla on siis nyt vanhemman roolissasi vastuu teidän suhteesta.
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00384
En tiedä, onko teillä noin pahasti asiat, mutta lue.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisikö sun ihan vaan lopettaa kinastelu lapsen kanssa ja hyväksyä se, että hän on erilainen kuin sinä.
Tuskin lapsi yksin kinastelua jatkaa jos sinä sen lopetat.
Kinastelun sijaan voisit vaikka kuunnella sitä lasta. Saisit mahdollisuuden oppia ymmärtämään häntä paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsi on samanlainen. Saattaa esim. sanoa kun kävelemme pihalla ja tervehdin naapuria, että ”kylläpä sanoit ärsyttävän kuuloisesti tervehdyksen”. Tai kertoo etten osaa laittaa ruokaa tai mollaa työtäni tai elämääni ylipäätään. Olen toiminut juuri noin, että pysyn rauhallisena ja kerron että on loukkavaa ym. Hän katsoo ivallisesti silmiin ja ihmettelee että ”no mutta jos se on totta?”. En tiedä miten kauan jaksan. Väkisinkin vaikuttaa väleihimme.
Onkp lapsi kuullut jonkun pilkkaavan ja vähättelevän sinua? Ei lapsi noin vain ala mollaamaan aikuista hänen työstään tai elämästään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä teette yleensä lapsen kanssa? Tapahtuuko tätä siis jos vietätte laatuaikaa? Kuinka paljon pidät lasta arvossa?
Kuulostat nimittäin siltä, että vihaat lastasi jo valmiiksi ja purat väsymyskiukkuasi häneen. Kyllä aikuisen ihmisen täytyy muuten selvittää asiat kuin tiuskimalla lapselle.
Mitä on laatuaika? Siis muuta kuin muotitermi?
Laatuaika on sellaista aikaa, mistä molemmat nauttivat, saavat tyydytystä ja lataavat akkuja/läheisyyttä jne.
Vierailija kirjoitti:
Älä alennu riitelemään ja tappelemaan tuon ikäisen kanssa.
Sen sijaan ota se periaate, että a) käsket lasta ja samalla kuuntelet lapsen mahdolliset asialliset vastaväitteet lyhyesti sekä b) jos lapsen vastaväitteissä oli järkeä niin uudistat käskyn korjattuna. Jos lapsi ei tuon jälkeen tottele käskyä, niin älä lähde väittelemään lapsen kanssa vaan rankaise heti lasta kunnes tämä tottelee. Rangaistuksen on syytä olla välitön ja tuntuva.
Kannattaa ottaa mallia siitä, miten esimerkiksi poliisit ja vartijat hoitavat kurinpitotilanteet. Eivät he jää kiinni mihinkään juupas-eipäs-"keskusteluun", vaan jos käsky ei tuota tulosta niin sitten otetaan käyttöön pakkotoimet.
Onpa outoja ohjeita. Lapsi on näsäviisas, sanoi ap. Todennäköisesti on älykäs ja sanavalmis , jolla on asiallisia mielipiteitä. Ne ei vaan ole äidin mieleen. Ei sellaista saa tyrmätä, se on ihan tyhmää. Järkevää olisi kommunikoida lapsen kanssa kertoen , että olemme nyt eri tavalla ajattelevia, niinkuin maailmassa on ihmiset yleensä. Ei pidä lähteä ilkeästi inttämään. Meillä on kumppanin kanssa sama tilanne, mutta päätämme sen toteamalla , että meillä on erilaiset mielipiteet ja useimmin molemmat ovat oikeita. Kummankin mielipide on yhtä arvokas.
https://www.tunnejataida.fi/emotionaalinen-turvattomuus-on-lasna-moniss…
”Aloita vaikka näistä:
Tutustu tunteisiisi. Kutsu ne kylään ja anna niiden tuntua. Katso ja ihmettele. Kysy, mitä ne kaipaavat ja kuuntele kuin hyvää ystävääsi.
Kun lapsen käytös tai mielipide ärsyttää, hengitä syvään ja sano itsellesi esimerkiksi:
”Huh, ottaapa koville. Silti en kaada oloani lapsen päälle. Selviän kyllä.”
”On ok, etten tiedä, mitä tehdä. Voin silti hengittää. Hengitän lapselleni, hengitän itselleni, hengitän tälle tilanteelle.”
”Lapsi purkaa vain omaa oloaan näillä sanoillaan, olen erillinen, mutta voin silti ymmärtää.”
”Lapsi saa tarvita sitä, mitä tarvitsee, se ei ole minulta pois. Saan yhtäaikaa pitää huolta omista tarpeistani. Tarpeemme ovat sekä-että, ei joko-tai.”
Lapsen tai nuoren ”kiukutellessa”, ollessa eri mieltä tai jaksamaton, totea takaisin, mitä aistit hänen kokemuksestaan ilman omia mielipiteitäsi tai tulkintojasi:
”Sä et yhtään enää jaksaisi, kun tarttisit jo lepoakin välillä.”
”Sulle toi on tosi tärkeää.”
”Ärsyttääkö sua, kun haluaisit enemmän pystyä vaikuttamaan tähän, että sunkin mielipiteesi kuultaisiin?”
Tunnustele, miltä tällainen lapsen kokemuksen puhdas takaisinpeilaus sinussa herättää?
Kysy itseltäsi, mitä eritoten kaipaat elämässäsi. Kirjoita asioita ylös. Mikä olisi pienin askel, minkä voisit ottaa kohti niitä juuri nyt?
Hakeudu ryhmiin, terapiaan tai sellaisten ystävien luokse, joiden seurassa voit tulla turvallisesti kuulluksi.
Rakenna tietoisesti leppoisia hetkiä perheessänne tai ryhmässänne. Keskity hyvään ja toimivaan. Kasvattamisen sijaan hellitä välillä suitsista – hassuttele, hulluttele ja peuhaa! Siedä välillä sotkua ja epäjärjestystä. Anna elämän olla hauskaa ja spontaania.
Salli ja hyväksy inhimillisyys. Tarpeitasi et voi hallita, ne kuuluvat ihmisyyteen. Tunteitasi et voi peitellä, ne tuovat värit elämääsi. Epämiellyttävätkin tunteet kuuluvat elämään.
Silloin, kun vähiten jaksaisit, tarvitset eniten myötätuntoa itsellesi. Silloin kun voimasi ovat lopussa, astuu inhimillisyys näkyville. Ja silloinkin teet juuri niin hyvin, kuin voimavarasi siinä hetkessä antavat myöten. Silloinkin olet paras oma itsesi sen hetkisillä voimavaroillasi.
Niin on myös lapsesi. Joka ikinen hetki. Omine voimavaroineen. Silloin kun vähiten ansaitsisi, hän eniten tarvitsee turvaasi ja hyväksyntääsi.”
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan totta. Joka kerta kun lapseni käyttäytyy huonosti minua kohtaan, sitä enemmän rakkauskertoimeni alenee. Eikö olekin ihan luonnollista että välttelee sellaisen ihmisen seuraa jonka kanssa ei tule toimeen? Nyt hän kuitenkin minun lapseni jota minun on pakko rakastaa. Rakastan minä, se tunne on vain jossain tuolla piilossa. Ehkä sen näe enää niitä ihania puolia. Ap
Lapsesi tehtävä ei ole olla itsetuntosi vahvistaja ja tarjota sinulle hyvää mieltä. Se on SINUN tehtäväsi lastasi kohtaan. Miksiköhän lapsesi käyttäytyy huonosti sinua kohtaan? Hän todennäköisesti kokee ettet rakasta häntä sellaisena kuin hän on, ja siksi torjuu sinut kiukuttelulla. Tuo on täysin normaalia käytöstä lapseltasi. Ja näinhän se taitaa ollakin, et hyväksy lastasi sellaisena kuin hän on? Itse saat tuon käytöksen aikaan. Miksi sinulle on niin tärkeää, että lapsesi pitäisi osoittaa vain myönteisiä tunteita sinua kohtaan? Ei kukaan lapsi toimi niin. Ei varsinkaan jos kokee, ettei vanhempi rakasta häntä.
No onko sitten kiva kuunnella lapsen päivittäisiä kettuiluja ja kommentteja minun toimista, ulkonäöstä ym. Sitten vielä että hän on silti äärettömän riippuvainen minusta (en sano täällä tarkkaa ikää, mutta on alle 10-vuotias, ainoa lapsi). Olen yrittänyt olla huomioimatta mutta vaikeaa se on.
Se on kasvattamista, että kertoo lapselle millainen käytös on hyväksyttyä ja millainen ei.
Lapselle täytyy kertoa jos hänen puheensa ovat sopimattomia ja loukkaavia. Ei hän automaattisesti tiedä kaikkea jos hänelle ei kerrota.
Sinun, vanhempana täytyy kertoa sille lapselle, että äidille ei puhua niin kuin hän puhuu. Sinun täytyy myös kertoa millä tavalla kritiikkiä voi ilmaista loukkaamatta toista pahasti.
On sinun tehtäväsi opettaa lapselle nämä taidot.
Voit myös puhua siitä, että ulkonäkösi ei muutu vaikka hän sitä kuinka kovasti arvostelisi. Voit myös opettaa lasta huomaamaan myönteisiä asioita ja puhumaan niistä.
Sinun on jaksettava olla aikuinen lapsellesi. Jos vajoat lapsen tasolle, kärsitte kumpikin siitä.
Ei tuossa ole välttämättä mistään yleisestä kurittomuudesta tai vastaavasti vanhemman kyvyttömyydestä kysymys, niinkuin monet täällä ovat epäilleet. Kumpikaan (lapsi tai vanhempi) ei välttämättä ole "ongelma", joskus vain lapsen ja vanhemman temperamentit, tavat ja taipumukset eivät kerta kaikkiaan toimi yhdessä. Silloin ei välttämättä auta kuin yrittää tulla toimeen toistaiseksi ja pyrkiä välttelemään sellaisia konflikteja, joilla ei saavuteta mitään.
Minä ja äitini olimme samassa tilanteessa, äitini mukaan jo siihen aikaan josta minulla ei vielä ole muistoja. Olemme tyystin erilaisia perusluonteiltamme, arvostamme aivan erilaisia asioita, meillä on aivan erilaiset mieltymykset ja arvostuksen kohteet. Meillä on erilaiset periaatteet ja tavoitteet, ja näemme maailman tyystin eri tavalla. Minulle luontaisista toimintatavoista ja piirteistä suuri osa on äitini mielestä turhauttavia kenellä tahansa ihmisellä ja päin vastoin. Molempia kuvailisin kuitenkin älykkäiksi, itsepäisiksi, periaatteellisiksi ja järkähtämättömiksi. Siinä onkin sitten todellinen soppa valmiina, eikä mikään ihme että yhteinen arki oli molemmille hyvin raskasta. Molempien näkemykset ovat useimmiten perusteltuja ja ymmärrettäviä, mutta kerta kaikkiaan päinvastaisia.
Tilanne helpottui merkittävästi vasta sitten, kun muutin (varsin nuorena) omilleni. Molemmat saivat viimein elää sellaista arkea, joka vastaa omia perustarpeita eikä ole jatkuvaa ristiriitaa tai kompromissia. Lohdutuksen sanana voisin sanoa, että olemme kuitenkin äitini kanssa lämpimissä ja läheisissä väleissä. Vietämme paljon aikaa yhdessä ja nautimme toistemme seurasta aikuisina, vaikka tulisia riitoja toisinaan yhä tuleekin. Nyt kun molemmilla on oma tila eikä kumpikaan käytä "valtaa" toisen elämän tai arjen suhteen, on helpompaa hyväksyä toisen perustavanlaatuinen erilaisuus. Lapsuudessani tilanne oli molemmille todella turhauttava ja raskas, mutta se ei ollut kummankaan "vika" eikä sitä olisi oikein voinutkaan ratkaista muuten kuin järjestämällä meidät kokonaan eri talouksiin.
Alue: Aihe vapaa
Ehkä lapsesi haluaisi tuntea olevansa rakastettu omana itsenään eikä niin, että hänen tarvitsee ansaita rakkautensa käyttäytymällä tietyllä tavalla ja siksi hän testailee rajojaan. Eli huomaa rakkautesi ja välittämisesi vähenevän, jos hän tekee x. Ja kun hän huomaa niin tapahtuvan, hänessä herää kiukku ja vastarinta, että pidä vaan tunkkisi, en olisi rakkauttasi halunnutkaan.