Kun lapsen kanssa ei ole samalla aaltopituudella

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä alennu riitelemään ja tappelemaan tuon ikäisen kanssa.

Sen sijaan ota se periaate, että a) käsket lasta ja samalla kuuntelet lapsen mahdolliset asialliset vastaväitteet lyhyesti sekä b) jos lapsen vastaväitteissä oli järkeä niin uudistat käskyn korjattuna. Jos lapsi ei tuon jälkeen tottele käskyä, niin älä lähde väittelemään lapsen kanssa vaan rankaise heti lasta kunnes tämä tottelee. Rangaistuksen on syytä olla välitön ja tuntuva.

Kannattaa ottaa mallia siitä, miten esimerkiksi poliisit ja vartijat hoitavat kurinpitotilanteet. Eivät he jää kiinni mihinkään juupas-eipäs-"keskusteluun", vaan jos käsky ei tuota tulosta niin sitten otetaan käyttöön pakkotoimet.

Onpa outoja ohjeita. Lapsi on näsäviisas, sanoi ap. Todennäköisesti on älykäs ja sanavalmis , jolla on asiallisia mielipiteitä. Ne ei vaan ole äidin mieleen. Ei sellaista saa tyrmätä, se on ihan tyhmää. Järkevää olisi kommunikoida lapsen kanssa kertoen , että olemme nyt eri tavalla ajattelevia, niinkuin maailmassa on ihmiset yleensä. Ei pidä lähteä ilkeästi inttämään. Meillä on kumppanin kanssa sama tilanne, mutta päätämme sen toteamalla , että meillä on erilaiset mielipiteet ja useimmin molemmat ovat oikeita. Kummankin mielipide on yhtä arvokas.

Ihana harmoninen perhe jossa lapsen ja aikuisen mielipide on yhtä arvokas ja asiat päätetään neuvotellen eikä sanellen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on ihan totta. Joka kerta kun lapseni käyttäytyy huonosti minua kohtaan, sitä enemmän rakkauskertoimeni alenee. Eikö olekin ihan luonnollista että välttelee sellaisen ihmisen seuraa jonka kanssa ei tule toimeen? Nyt hän kuitenkin minun lapseni jota minun on pakko rakastaa. Rakastan minä, se tunne on vain jossain tuolla piilossa. Ehkä sen näe enää niitä ihania puolia. Ap

Lapsesi tehtävä ei ole olla itsetuntosi vahvistaja ja tarjota sinulle hyvää mieltä. Se on SINUN tehtäväsi lastasi kohtaan. Miksiköhän lapsesi käyttäytyy huonosti sinua kohtaan? Hän todennäköisesti kokee ettet rakasta häntä sellaisena kuin hän on, ja siksi torjuu sinut kiukuttelulla. Tuo on täysin normaalia käytöstä lapseltasi. Ja näinhän se taitaa ollakin, et hyväksy lastasi sellaisena kuin hän on? Itse saat tuon käytöksen aikaan. Miksi sinulle on niin tärkeää, että lapsesi pitäisi osoittaa vain myönteisiä tunteita sinua kohtaan? Ei kukaan lapsi toimi niin. Ei varsinkaan jos kokee, ettei vanhempi rakasta häntä.

No onko sitten kiva kuunnella lapsen päivittäisiä kettuiluja ja kommentteja minun toimista, ulkonäöstä ym. Sitten vielä että hän on silti äärettömän riippuvainen minusta (en sano täällä tarkkaa ikää, mutta on alle 10-vuotias, ainoa lapsi). Olen yrittänyt olla huomioimatta mutta vaikeaa se on.

Se on kasvattamista, että kertoo lapselle millainen käytös on hyväksyttyä ja millainen ei.

Lapselle täytyy kertoa jos hänen puheensa ovat sopimattomia ja loukkaavia. Ei hän automaattisesti tiedä kaikkea jos hänelle ei kerrota.

Sinun, vanhempana täytyy kertoa sille lapselle, että äidille ei puhua niin kuin hän puhuu. Sinun täytyy myös kertoa millä tavalla kritiikkiä voi ilmaista loukkaamatta toista pahasti.

On sinun tehtäväsi opettaa lapselle nämä taidot.

Voit myös puhua siitä, että ulkonäkösi ei muutu vaikka hän sitä kuinka kovasti arvostelisi. Voit myös opettaa lasta huomaamaan myönteisiä asioita ja puhumaan niistä.

Sinun on jaksettava olla aikuinen lapsellesi. Jos vajoat lapsen tasolle, kärsitte kumpikin siitä.

Nyt puhutaan ala-asteikäisestä lapsesta eikä mistään 3-vuotiaasta.

Selkeästi lapsi tekee sitä äidin kiusaamista harkitusti ja johdonmukaisesti, aivan kuin ala-asteikäinen koulukiusaaja konsanaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette selviä tuosta ilman ulkopuolista apua. Hakeudu perheneuvolaan tai tee lastensuojeluilmoitus jotta saatte perhetyötä sitä kautta. Ongelma ei ole nyt lapsessa vaan teidän välisessä vuorovaikutuksessa. Sinun aikuisena pitäisi pystyä säätelemään tilanteita ja toimimaan johdonmukaisesti eikä mennä samalle tasolle riitelevän ja kiukuttelevan lapsen kanssa.

Ei tuohon mitään lastensuojelukoneistoa tarvita vaan yksinkertaisesti se, että ap uskaltaa olla auktoriteetti ja pitää kuria.

Mielikuvaharjoituksena ap:n kannattaisi minusta vaikka miettiä, että miten esim. koulun rehtori toimii sellaisen lapsen kanssa joka on komennettu kansliaan puhutteluun. Aloittaako rehtori kiistelemisen vai asettuuko hän sellaisen kiistelyn yläpuolelle?

Kuri on ihan hyvä juttu, mutta silläkin on paikkansa. Varsinaisesta kurin puutteesta AP.n perheen ongelmat tuskin johtuu. Ongelmat johtuu siitä, että kyllä lapsi vaistoaa sen, että vanhempi suhtautuu häneen negatiivisesti, reagoi siihen kun vanhempi kiukkuaa takaisin, eikä vanhempi ole kykenevä asettumaan siihen aikuisen asemaan kuten pitäisi. Ihme olisi, jos se miten ap kuvaa omaa toimintaansa, ei vaikuttaisi lapseen mitenkään.

Jos tuossa nyt lisää sitä kuria ja korostaa auktoriteettiasemaa, niin lapsi todennäköisesti alkaa käyttäytyä entistä pahemmin kun saa vielä voimakkaamman tunteen siitä, että aikuinen ei hänestä pidä. Lapsi on onneton ja käyttäytyy siksi huonosti, ei siihen lisäkuri auta, vaan todellakin tarvitaan ulkopuolista apua siinä vaiheessa kun vanhempi jo kuvaa että ei lapsestaan pidä.

Eikä sieltä mikään lastensuojelukoneisto pyörähdä käyntiin, pari käyntiä perheneuvolassa/perhetyöntekijältä niin ap saa muokattua asennettaan kohdalleen ja siirtymään siihen vanhemman rooliin, missä hänen olisi jo aiemminkin pitänyt olla.

Aika usein opettajat koulussa korostavat auktoriteettiaan ja rankaisevat jos oppilaat rikkovat sääntöjä. Minkä kuvan oppilaat mahtavatkaan saada opettajasta sen vuoksi? Epäilisin, että pääosa oppilaista oppii nopeasti vihaamaan opettajaa intohimoisesti, koska hän kohtelee heitä niin epäoikeudenmukaisesti ja julmasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on ihan totta. Joka kerta kun lapseni käyttäytyy huonosti minua kohtaan, sitä enemmän rakkauskertoimeni alenee. Eikö olekin ihan luonnollista että välttelee sellaisen ihmisen seuraa jonka kanssa ei tule toimeen? Nyt hän kuitenkin minun lapseni jota minun on pakko rakastaa. Rakastan minä, se tunne on vain jossain tuolla piilossa. Ehkä sen näe enää niitä ihania puolia. Ap

Lapsesi tehtävä ei ole olla itsetuntosi vahvistaja ja tarjota sinulle hyvää mieltä. Se on SINUN tehtäväsi lastasi kohtaan. Miksiköhän lapsesi käyttäytyy huonosti sinua kohtaan? Hän todennäköisesti kokee ettet rakasta häntä sellaisena kuin hän on, ja siksi torjuu sinut kiukuttelulla. Tuo on täysin normaalia käytöstä lapseltasi. Ja näinhän se taitaa ollakin, et hyväksy lastasi sellaisena kuin hän on? Itse saat tuon käytöksen aikaan. Miksi sinulle on niin tärkeää, että lapsesi pitäisi osoittaa vain myönteisiä tunteita sinua kohtaan? Ei kukaan lapsi toimi niin. Ei varsinkaan jos kokee, ettei vanhempi rakasta häntä.

No onko sitten kiva kuunnella lapsen päivittäisiä kettuiluja ja kommentteja minun toimista, ulkonäöstä ym. Sitten vielä että hän on silti äärettömän riippuvainen minusta (en sano täällä tarkkaa ikää, mutta on alle 10-vuotias, ainoa lapsi). Olen yrittänyt olla huomioimatta mutta vaikeaa se on.

Se on kasvattamista, että kertoo lapselle millainen käytös on hyväksyttyä ja millainen ei.

Lapselle täytyy kertoa jos hänen puheensa ovat sopimattomia ja loukkaavia. Ei hän automaattisesti tiedä kaikkea jos hänelle ei kerrota.

Sinun, vanhempana täytyy kertoa sille lapselle, että äidille ei puhua niin kuin hän puhuu. Sinun täytyy myös kertoa millä tavalla kritiikkiä voi ilmaista loukkaamatta toista pahasti.

On sinun tehtäväsi opettaa lapselle nämä taidot.

Voit myös puhua siitä, että ulkonäkösi ei muutu vaikka hän sitä kuinka kovasti arvostelisi. Voit myös opettaa lasta huomaamaan myönteisiä asioita ja puhumaan niistä.

Sinun on jaksettava olla aikuinen lapsellesi. Jos vajoat lapsen tasolle, kärsitte kumpikin siitä.

Nyt puhutaan ala-asteikäisestä lapsesta eikä mistään 3-vuotiaasta.

Selkeästi lapsi tekee sitä äidin kiusaamista harkitusti ja johdonmukaisesti, aivan kuin ala-asteikäinen koulukiusaaja konsanaan.

Mitä ihmettä juuri luin.

Ihanko tosissasi ajattelet kasvatus voidaan lopettaa kun lapsi menee kouluun 😖

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on ihan totta. Joka kerta kun lapseni käyttäytyy huonosti minua kohtaan, sitä enemmän rakkauskertoimeni alenee. Eikö olekin ihan luonnollista että välttelee sellaisen ihmisen seuraa jonka kanssa ei tule toimeen? Nyt hän kuitenkin minun lapseni jota minun on pakko rakastaa. Rakastan minä, se tunne on vain jossain tuolla piilossa. Ehkä sen näe enää niitä ihania puolia. Ap

Lapsesi tehtävä ei ole olla itsetuntosi vahvistaja ja tarjota sinulle hyvää mieltä. Se on SINUN tehtäväsi lastasi kohtaan. Miksiköhän lapsesi käyttäytyy huonosti sinua kohtaan? Hän todennäköisesti kokee ettet rakasta häntä sellaisena kuin hän on, ja siksi torjuu sinut kiukuttelulla. Tuo on täysin normaalia käytöstä lapseltasi. Ja näinhän se taitaa ollakin, et hyväksy lastasi sellaisena kuin hän on? Itse saat tuon käytöksen aikaan. Miksi sinulle on niin tärkeää, että lapsesi pitäisi osoittaa vain myönteisiä tunteita sinua kohtaan? Ei kukaan lapsi toimi niin. Ei varsinkaan jos kokee, ettei vanhempi rakasta häntä.

No onko sitten kiva kuunnella lapsen päivittäisiä kettuiluja ja kommentteja minun toimista, ulkonäöstä ym. Sitten vielä että hän on silti äärettömän riippuvainen minusta (en sano täällä tarkkaa ikää, mutta on alle 10-vuotias, ainoa lapsi). Olen yrittänyt olla huomioimatta mutta vaikeaa se on.

Se on kasvattamista, että kertoo lapselle millainen käytös on hyväksyttyä ja millainen ei.

Lapselle täytyy kertoa jos hänen puheensa ovat sopimattomia ja loukkaavia. Ei hän automaattisesti tiedä kaikkea jos hänelle ei kerrota.

Sinun, vanhempana täytyy kertoa sille lapselle, että äidille ei puhua niin kuin hän puhuu. Sinun täytyy myös kertoa millä tavalla kritiikkiä voi ilmaista loukkaamatta toista pahasti.

On sinun tehtäväsi opettaa lapselle nämä taidot.

Voit myös puhua siitä, että ulkonäkösi ei muutu vaikka hän sitä kuinka kovasti arvostelisi. Voit myös opettaa lasta huomaamaan myönteisiä asioita ja puhumaan niistä.

Sinun on jaksettava olla aikuinen lapsellesi. Jos vajoat lapsen tasolle, kärsitte kumpikin siitä.

Nyt puhutaan ala-asteikäisestä lapsesta eikä mistään 3-vuotiaasta.

Selkeästi lapsi tekee sitä äidin kiusaamista harkitusti ja johdonmukaisesti, aivan kuin ala-asteikäinen koulukiusaaja konsanaan.

Mitä ihmettä juuri luin.

Ihanko tosissasi ajattelet kasvatus voidaan lopettaa kun lapsi menee kouluun 😖

Missä kohtaa olen ehdottanut kasvattamisen lopettamista lapsen mennessä kouluun?

Vai onko asia niin, että sinulle kasvattaminen on sama asia kuin se, että lasta kohtelee kuin syyntakeetonta taaperoa?

Tai ehkäpä maailmaasi ei mahdu ajatus siitä, että lapsi saattaa harjoittaa kiellettyä toimintaa vaikka oikein hyvin ymmärtää sen vääräksi ja toisia vahingoittavaksi?

Lapsi tarvitsee pienestä pitäen rajoja. Empatiakykyä, vuorovaikutustaitoja, toisten kunnioitusta jne. pitää myös opettaa ja näyttää omalla esimerkillään. Lapsi ei mene rikki tai saa traumoja, jos häntä komennetaan tai kielletään tekemästä jotain. Tämä tuo turvallisuuden tunnetta, osoittaa välittämistä ja ohjaa lasta myöhemmin käyttäytymään tai toimimaan hyvin vaikkei vielä sitä osaa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tarvitsee pienestä pitäen rajoja. Empatiakykyä, vuorovaikutustaitoja, toisten kunnioitusta jne. pitää myös opettaa ja näyttää omalla esimerkillään. Lapsi ei mene rikki tai saa traumoja, jos häntä komennetaan tai kielletään tekemästä jotain. Tämä tuo turvallisuuden tunnetta, osoittaa välittämistä ja ohjaa lasta myöhemmin käyttäytymään tai toimimaan hyvin vaikkei vielä sitä osaa.

Tunnekasvattajat kokevat, että jos lapselle pitää kuria, niin lapsi muistaa sen jälkeen vanhemmasta vain ne ikävät tunteet kurinpitohetkien aikana, ja alkaa pitää vanhempaansa pahantahtoisena.

Kuulostaa ihan tavalliselta perhe-elämältä.

Vierailija kirjoitti:

Sitä niittää mitä kylvää.

Siittää?

Vierailija kirjoitti:

Sitä niittää mitä kylvää.

No, mun vanhemmat oli asiallisia ja reiluja, mutta minä olin aina haastamassa riitaa ja huutamassa kaikesta. Olin tosi sietämätön lapsi, eikä se ollut vanhempien syy.

Vierailija kirjoitti:

Selkeästi lapsi tekee sitä äidin kiusaamista harkitusti ja johdonmukaisesti, aivan kuin ala-asteikäinen koulukiusaaja konsanaan.

Jos jostakin voidaan olla taivaan varmoja, niin siitä, ettei alakoululainen lapsi 'kiusaa' omaa vanhempaansa aiheuttaakseen tälle surua ja kärsimystä.

Jos lapsi olisi siinä määrin häiriintynyt tuleva psykopaatti tai sosiopaatti, että hänen motiivinsa olisi yksinomaan aiheuttaa äidilleen kärsimystä ilman mitään syytä tai vain käyttääkseen valtaa, ne ongelmat ilmenisivät kyllä rajusti kaikilla muillakin elämänalueilla ja tavoilla. Ja niihin ei pystyttäisi myöskään kasvatuksella vaikuttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas kuulostaa, että olette molemmat perseeseen ammutun karhun aallonpituudella. Sinun tehtäväsi aikuisena on etsiä miellyttävämpi taajuus ja ohjata itsesi ja lapsesi sinne.

Olet kyllä oikeassa. Meidän yhteiselo on vain johtanut tähän negatiiviseen kierteeseen enkä tiedä miten pääsemme siitä pois. Tämä on vaikuttanut mielenterveyteeni niin että olen kuin joku häkkiin ahdistettu eläin joka haluaa pois. Olen alkanut kyseenalaistamaan rakkauttani mieheeni ja lapseeni. Niin ei saisi kyllä ikinä käydä :(

Lapset reagoivat todella nopeasti, kun muutat itse käytöstäsi ja mielentilaasi. Tuloksia ei tarvitse odottaa kuukausikaupalla.

Kun lapsi alkaa hermostua, pysy itse turvallisena ja välittävänä. Älä hermostu! Mene sitten vaikka jälkikäteen jyrsimään puuta takapihalle. Keskity hukuttamaan lapsi rakkauteen ja hyvään huomioon, jotta hän saa tankattua vajauksensa. Kun tankki on täynnä, se pysyy täynnä pienemmällä täydennyksellä. Tämä kaikki palkitsee lopulta sinuakin ja saa itsesikin paremmalle tuulelle.

Kiitos hyvästä neuvosta. Mutta mitä tehdä esimerkiksi niissä tilanteissa kun on mennyt ihan hyvin ja lapsikin on hyvällä tuulella, kommentoikin minulle yhtäkkiä ilkeästi ja sitten onkin mieli matalana molemmilla monia tunteja (tai melkein loppupäivän). Siis että sanoo että minulla on jokin ruma ruumiinosa ja peittää sen ikäänkuin vitsillä? Juuri tuollaiset tilanteet laskevat ilmapiiriä. Ap

Ap, etkö voi vain sanoa tiukasti että hei, noin ei puhuta kenellekään, tuli tosi paha mieli, mieti miltä susta tuntuisi samanlainen puhe. Ja edellytät että lapsi pyytää anteeksi. Kuulostaa että tuossa tilanteessa ongelmana on se että asiat on menneet niin pitkälle että tunteesi lasta kohtaan ovat negatiiviset. Normaali lapsi tekee ja sanoo välillä ärsyttäviä ja ilkeitä asioita, mutta silti sitä lasta pitäisi pystyä rakastamaan. Sinulla tekee ehkä nyt tiukkaa sen kanssa. Ja ei ole tarkoitus syyttää tai arvostella sua, vanhemmuus on vaikeaa! Mutta kuulostaa että tuesta voisi olla apua. Yksi mitä itse käytän uhmiksen kanssa kun aletaan olla negatiivisessa kierteessä, on että mietin missä puuhassa meillä ei tule melkein koskaan riitaa ja tehdään sitten paljon sitä. Esim pyöräillessä. Se on palautumisaikaa molemmille jatkuvista yhteydenotoista. :)

Vierailija kirjoitti:

Ap, etkö voi vain sanoa tiukasti että hei, noin ei puhuta kenellekään, tuli tosi paha mieli, mieti miltä susta tuntuisi samanlainen puhe. Ja edellytät että lapsi pyytää anteeksi.

Jos se olisi noin yksinkertaista saada lapsi lopettamaan kiusaaminen, niin eipä juuri olisi kiusaamisongelmia olemassa.

Meillä sama juttu. Jotenkin hänen luonteensa ei sovi minulle. Kaikki meissä on vastakkaista. Olen itse halailija ja tykkään välillä hellitellä: lapsi ei ole sellainen. Lapsi kiukustuu hetkessä kaikesta: Itselläni menee pitkän aikaa että suutun jne. En tietenkään pidä lastani itseni jatkeena, kirjoitan vain kuinka moni asia muuttuu keskenämme konflikteiksi. 

Ihmiset aina sanovat että kannattaa vältellä sellaista ihmistä minkä kanssa sukset menevät aina ristin.. miten sitten toimitaan kun kyse on omasta lapsesta tai päinvastoin, lapsi äidin kanssa. Huostaanotto ei ole vaihtoehto.