Kun lapsen kanssa ei ole samalla aaltopituudella

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas kuulostaa, että olette molemmat perseeseen ammutun karhun aallonpituudella. Sinun tehtäväsi aikuisena on etsiä miellyttävämpi taajuus ja ohjata itsesi ja lapsesi sinne.

Olet kyllä oikeassa. Meidän yhteiselo on vain johtanut tähän negatiiviseen kierteeseen enkä tiedä miten pääsemme siitä pois. Tämä on vaikuttanut mielenterveyteeni niin että olen kuin joku häkkiin ahdistettu eläin joka haluaa pois. Olen alkanut kyseenalaistamaan rakkauttani mieheeni ja lapseeni. Niin ei saisi kyllä ikinä käydä :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas kuulostaa, että olette molemmat perseeseen ammutun karhun aallonpituudella. Sinun tehtäväsi aikuisena on etsiä miellyttävämpi taajuus ja ohjata itsesi ja lapsesi sinne.

Olet kyllä oikeassa. Meidän yhteiselo on vain johtanut tähän negatiiviseen kierteeseen enkä tiedä miten pääsemme siitä pois. Tämä on vaikuttanut mielenterveyteeni niin että olen kuin joku häkkiin ahdistettu eläin joka haluaa pois. Olen alkanut kyseenalaistamaan rakkauttani mieheeni ja lapseeni. Niin ei saisi kyllä ikinä käydä :(

Lapset reagoivat todella nopeasti, kun muutat itse käytöstäsi ja mielentilaasi. Tuloksia ei tarvitse odottaa kuukausikaupalla.

Kun lapsi alkaa hermostua, pysy itse turvallisena ja välittävänä. Älä hermostu! Mene sitten vaikka jälkikäteen jyrsimään puuta takapihalle. Keskity hukuttamaan lapsi rakkauteen ja hyvään huomioon, jotta hän saa tankattua vajauksensa. Kun tankki on täynnä, se pysyy täynnä pienemmällä täydennyksellä. Tämä kaikki palkitsee lopulta sinuakin ja saa itsesikin paremmalle tuulelle.

Ette selviä tuosta ilman ulkopuolista apua. Hakeudu perheneuvolaan tai tee lastensuojeluilmoitus jotta saatte perhetyötä sitä kautta. Ongelma ei ole nyt lapsessa vaan teidän välisessä vuorovaikutuksessa. Sinun aikuisena pitäisi pystyä säätelemään tilanteita ja toimimaan johdonmukaisesti eikä mennä samalle tasolle riitelevän ja kiukuttelevan lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas kuulostaa, että olette molemmat perseeseen ammutun karhun aallonpituudella. Sinun tehtäväsi aikuisena on etsiä miellyttävämpi taajuus ja ohjata itsesi ja lapsesi sinne.

Olet kyllä oikeassa. Meidän yhteiselo on vain johtanut tähän negatiiviseen kierteeseen enkä tiedä miten pääsemme siitä pois. Tämä on vaikuttanut mielenterveyteeni niin että olen kuin joku häkkiin ahdistettu eläin joka haluaa pois. Olen alkanut kyseenalaistamaan rakkauttani mieheeni ja lapseeni. Niin ei saisi kyllä ikinä käydä :(

Lapset reagoivat todella nopeasti, kun muutat itse käytöstäsi ja mielentilaasi. Tuloksia ei tarvitse odottaa kuukausikaupalla.

Kun lapsi alkaa hermostua, pysy itse turvallisena ja välittävänä. Älä hermostu! Mene sitten vaikka jälkikäteen jyrsimään puuta takapihalle. Keskity hukuttamaan lapsi rakkauteen ja hyvään huomioon, jotta hän saa tankattua vajauksensa. Kun tankki on täynnä, se pysyy täynnä pienemmällä täydennyksellä. Tämä kaikki palkitsee lopulta sinuakin ja saa itsesikin paremmalle tuulelle.

Kiitos hyvästä neuvosta. Mutta mitä tehdä esimerkiksi niissä tilanteissa kun on mennyt ihan hyvin ja lapsikin on hyvällä tuulella, kommentoikin minulle yhtäkkiä ilkeästi ja sitten onkin mieli matalana molemmilla monia tunteja (tai melkein loppupäivän). Siis että sanoo että minulla on jokin ruma ruumiinosa ja peittää sen ikäänkuin vitsillä? Juuri tuollaiset tilanteet laskevat ilmapiiriä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ette selviä tuosta ilman ulkopuolista apua. Hakeudu perheneuvolaan tai tee lastensuojeluilmoitus jotta saatte perhetyötä sitä kautta. Ongelma ei ole nyt lapsessa vaan teidän välisessä vuorovaikutuksessa. Sinun aikuisena pitäisi pystyä säätelemään tilanteita ja toimimaan johdonmukaisesti eikä mennä samalle tasolle riitelevän ja kiukuttelevan lapsen kanssa.

Ei tuohon mitään lastensuojelukoneistoa tarvita vaan yksinkertaisesti se, että ap uskaltaa olla auktoriteetti ja pitää kuria.

Mielikuvaharjoituksena ap:n kannattaisi minusta vaikka miettiä, että miten esim. koulun rehtori toimii sellaisen lapsen kanssa joka on komennettu kansliaan puhutteluun. Aloittaako rehtori kiistelemisen vai asettuuko hän sellaisen kiistelyn yläpuolelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas kuulostaa, että olette molemmat perseeseen ammutun karhun aallonpituudella. Sinun tehtäväsi aikuisena on etsiä miellyttävämpi taajuus ja ohjata itsesi ja lapsesi sinne.

Olet kyllä oikeassa. Meidän yhteiselo on vain johtanut tähän negatiiviseen kierteeseen enkä tiedä miten pääsemme siitä pois. Tämä on vaikuttanut mielenterveyteeni niin että olen kuin joku häkkiin ahdistettu eläin joka haluaa pois. Olen alkanut kyseenalaistamaan rakkauttani mieheeni ja lapseeni. Niin ei saisi kyllä ikinä käydä :(

Lapset reagoivat todella nopeasti, kun muutat itse käytöstäsi ja mielentilaasi. Tuloksia ei tarvitse odottaa kuukausikaupalla.

Kun lapsi alkaa hermostua, pysy itse turvallisena ja välittävänä. Älä hermostu! Mene sitten vaikka jälkikäteen jyrsimään puuta takapihalle. Keskity hukuttamaan lapsi rakkauteen ja hyvään huomioon, jotta hän saa tankattua vajauksensa. Kun tankki on täynnä, se pysyy täynnä pienemmällä täydennyksellä. Tämä kaikki palkitsee lopulta sinuakin ja saa itsesikin paremmalle tuulelle.

Kiitos hyvästä neuvosta. Mutta mitä tehdä esimerkiksi niissä tilanteissa kun on mennyt ihan hyvin ja lapsikin on hyvällä tuulella, kommentoikin minulle yhtäkkiä ilkeästi ja sitten onkin mieli matalana molemmilla monia tunteja (tai melkein loppupäivän). Siis että sanoo että minulla on jokin ruma ruumiinosa ja peittää sen ikäänkuin vitsillä? Juuri tuollaiset tilanteet laskevat ilmapiiriä. Ap

Lapsen ikä?

1. Älä ota itseesi äläkä henkilökohtaisesti. Siinä mielessä anna mennä ohi korvien.

2. Ikätasoisesti selitettynä, että ketään ei ole sopivaa haukkua. Ei kavereita, vastaantulijoita eikä perheenjäseniä. Ja että hän tekee vain itse isestään tyhmän ja epäkohteliaan kuuloisen puhumalla noin.

3. Mieti mikä saa lapsen sanomaan noin. Pettyikö johonkin asiaan? Hakeeko huomiota? Purkaako omaa pahaa oloa? Haukkuuko joku häntä? -> juurisyyn löytäminen ja uudenlainen purkutapa asialle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas kuulostaa, että olette molemmat perseeseen ammutun karhun aallonpituudella. Sinun tehtäväsi aikuisena on etsiä miellyttävämpi taajuus ja ohjata itsesi ja lapsesi sinne.

Olet kyllä oikeassa. Meidän yhteiselo on vain johtanut tähän negatiiviseen kierteeseen enkä tiedä miten pääsemme siitä pois. Tämä on vaikuttanut mielenterveyteeni niin että olen kuin joku häkkiin ahdistettu eläin joka haluaa pois. Olen alkanut kyseenalaistamaan rakkauttani mieheeni ja lapseeni. Niin ei saisi kyllä ikinä käydä :(

Lapset reagoivat todella nopeasti, kun muutat itse käytöstäsi ja mielentilaasi. Tuloksia ei tarvitse odottaa kuukausikaupalla.

Kun lapsi alkaa hermostua, pysy itse turvallisena ja välittävänä. Älä hermostu! Mene sitten vaikka jälkikäteen jyrsimään puuta takapihalle. Keskity hukuttamaan lapsi rakkauteen ja hyvään huomioon, jotta hän saa tankattua vajauksensa. Kun tankki on täynnä, se pysyy täynnä pienemmällä täydennyksellä. Tämä kaikki palkitsee lopulta sinuakin ja saa itsesikin paremmalle tuulelle.

Kiitos hyvästä neuvosta. Mutta mitä tehdä esimerkiksi niissä tilanteissa kun on mennyt ihan hyvin ja lapsikin on hyvällä tuulella, kommentoikin minulle yhtäkkiä ilkeästi ja sitten onkin mieli matalana molemmilla monia tunteja (tai melkein loppupäivän). Siis että sanoo että minulla on jokin ruma ruumiinosa ja peittää sen ikäänkuin vitsillä? Juuri tuollaiset tilanteet laskevat ilmapiiriä. Ap

Pitää uskaltaa olla negatiivinen tarvittaessa. Jos lapsi latelee loukkauksia sinulle, niin et tietenkään kehu lasta etkä anna sille jäätelöä. Sen sijaan sanot sille tiukasti, että tuollaista rumaa puhetta ei hyväksytä ja koska hän teki niin niin seurauksena on rangaistus. Ja rangaistuksen jälkeen puhut lapselle lisää siitä, että mitä toisille ihmisille on hyväksyttävää sanoa. Syy- ja seuraussuhteiden on oltava kunnossa jotta lapsi oppii miten maailma toimii.

Huono käytös pitää jättää huomiotta ja hyvää käytöstä palkita. Näin se homma toimii. Vaikka lapsi pilkkaa tai irvistelee niin silloin rauhallisesti sanotaan, että enpä tuollaista kuuntele ja katso ja lähdetään pois tilanteesta. Tuollaisessa tilanteessa on turha ns alkaa kasvattaan ja ohjeistamaan lapsen käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas kuulostaa, että olette molemmat perseeseen ammutun karhun aallonpituudella. Sinun tehtäväsi aikuisena on etsiä miellyttävämpi taajuus ja ohjata itsesi ja lapsesi sinne.

Olet kyllä oikeassa. Meidän yhteiselo on vain johtanut tähän negatiiviseen kierteeseen enkä tiedä miten pääsemme siitä pois. Tämä on vaikuttanut mielenterveyteeni niin että olen kuin joku häkkiin ahdistettu eläin joka haluaa pois. Olen alkanut kyseenalaistamaan rakkauttani mieheeni ja lapseeni. Niin ei saisi kyllä ikinä käydä :(

Lapset reagoivat todella nopeasti, kun muutat itse käytöstäsi ja mielentilaasi. Tuloksia ei tarvitse odottaa kuukausikaupalla.

Kun lapsi alkaa hermostua, pysy itse turvallisena ja välittävänä. Älä hermostu! Mene sitten vaikka jälkikäteen jyrsimään puuta takapihalle. Keskity hukuttamaan lapsi rakkauteen ja hyvään huomioon, jotta hän saa tankattua vajauksensa. Kun tankki on täynnä, se pysyy täynnä pienemmällä täydennyksellä. Tämä kaikki palkitsee lopulta sinuakin ja saa itsesikin paremmalle tuulelle.

Minkä kuvan lapsi saa siitä, jos törkeistäkään asioista ei loukaannuta ja hukutetaan lapsi rakkauteen ja hyvään huomioon? Kiusaako kenties myös toisia lapsia ja ihmettelee kovasti, että miksi ne lapset eivät ole hänelle ylitsevuotavan ystävällisiä sen jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas kuulostaa, että olette molemmat perseeseen ammutun karhun aallonpituudella. Sinun tehtäväsi aikuisena on etsiä miellyttävämpi taajuus ja ohjata itsesi ja lapsesi sinne.

Olet kyllä oikeassa. Meidän yhteiselo on vain johtanut tähän negatiiviseen kierteeseen enkä tiedä miten pääsemme siitä pois. Tämä on vaikuttanut mielenterveyteeni niin että olen kuin joku häkkiin ahdistettu eläin joka haluaa pois. Olen alkanut kyseenalaistamaan rakkauttani mieheeni ja lapseeni. Niin ei saisi kyllä ikinä käydä :(

Lapset reagoivat todella nopeasti, kun muutat itse käytöstäsi ja mielentilaasi. Tuloksia ei tarvitse odottaa kuukausikaupalla.

Kun lapsi alkaa hermostua, pysy itse turvallisena ja välittävänä. Älä hermostu! Mene sitten vaikka jälkikäteen jyrsimään puuta takapihalle. Keskity hukuttamaan lapsi rakkauteen ja hyvään huomioon, jotta hän saa tankattua vajauksensa. Kun tankki on täynnä, se pysyy täynnä pienemmällä täydennyksellä. Tämä kaikki palkitsee lopulta sinuakin ja saa itsesikin paremmalle tuulelle.

Minkä kuvan lapsi saa siitä, jos törkeistäkään asioista ei loukaannuta ja hukutetaan lapsi rakkauteen ja hyvään huomioon? Kiusaako kenties myös toisia lapsia ja ihmettelee kovasti, että miksi ne lapset eivät ole hänelle ylitsevuotavan ystävällisiä sen jälkeen?

Rakkauteenhukuttamista on monenlaista. Sitä on hellimisen ja kauniiden sanojen lisäksi se, että jaksaa olla vanhempi, joka valmistaa lastaan elämään ja maailmaan, kasvattaa, kohtaa, näkee vaivaa jne. 

Kun lapsi loukkaa niin sen sijaan, että loukaantuu ja suuttuu voisi rakkauden teko olla, se että lähestyy asiaa uudella tavalla. Kertoo vaikka, että lapsen puhe on epäkohteliasta ja sopimatonta ja kysyy suoraan, miksi lapsi sanoo niin. Haluaako hän satuttaa äitiä ja miksi? Onko hänellä itsellään paha mieli ja miksi? Se on rakkautta sekin. Kun lapsi kohtaa empatiaa ja lämpöä, hänen on itsekin helpompi jakaa sitä muille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas kuulostaa, että olette molemmat perseeseen ammutun karhun aallonpituudella. Sinun tehtäväsi aikuisena on etsiä miellyttävämpi taajuus ja ohjata itsesi ja lapsesi sinne.

Olet kyllä oikeassa. Meidän yhteiselo on vain johtanut tähän negatiiviseen kierteeseen enkä tiedä miten pääsemme siitä pois. Tämä on vaikuttanut mielenterveyteeni niin että olen kuin joku häkkiin ahdistettu eläin joka haluaa pois. Olen alkanut kyseenalaistamaan rakkauttani mieheeni ja lapseeni. Niin ei saisi kyllä ikinä käydä :(

Lapset reagoivat todella nopeasti, kun muutat itse käytöstäsi ja mielentilaasi. Tuloksia ei tarvitse odottaa kuukausikaupalla.

Kun lapsi alkaa hermostua, pysy itse turvallisena ja välittävänä. Älä hermostu! Mene sitten vaikka jälkikäteen jyrsimään puuta takapihalle. Keskity hukuttamaan lapsi rakkauteen ja hyvään huomioon, jotta hän saa tankattua vajauksensa. Kun tankki on täynnä, se pysyy täynnä pienemmällä täydennyksellä. Tämä kaikki palkitsee lopulta sinuakin ja saa itsesikin paremmalle tuulelle.

Kiitos hyvästä neuvosta. Mutta mitä tehdä esimerkiksi niissä tilanteissa kun on mennyt ihan hyvin ja lapsikin on hyvällä tuulella, kommentoikin minulle yhtäkkiä ilkeästi ja sitten onkin mieli matalana molemmilla monia tunteja (tai melkein loppupäivän). Siis että sanoo että minulla on jokin ruma ruumiinosa ja peittää sen ikäänkuin vitsillä? Juuri tuollaiset tilanteet laskevat ilmapiiriä. Ap

Pitää uskaltaa olla negatiivinen tarvittaessa. Jos lapsi latelee loukkauksia sinulle, niin et tietenkään kehu lasta etkä anna sille jäätelöä. Sen sijaan sanot sille tiukasti, että tuollaista rumaa puhetta ei hyväksytä ja koska hän teki niin niin seurauksena on rangaistus. Ja rangaistuksen jälkeen puhut lapselle lisää siitä, että mitä toisille ihmisille on hyväksyttävää sanoa. Syy- ja seuraussuhteiden on oltava kunnossa jotta lapsi oppii miten maailma toimii.

Mutta mitä jos lapsi loukkaantuu minulle rangaistuksesta, ei siitä mitä on aiheuttanut? Siis se on aina niin; toteutan rangaistuksen ja sen jälkeen lapsi on yhteistyökyvytön että käymme läpi mitä tapahtui. Huutaa vain; ole hiljaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas kuulostaa, että olette molemmat perseeseen ammutun karhun aallonpituudella. Sinun tehtäväsi aikuisena on etsiä miellyttävämpi taajuus ja ohjata itsesi ja lapsesi sinne.

Olet kyllä oikeassa. Meidän yhteiselo on vain johtanut tähän negatiiviseen kierteeseen enkä tiedä miten pääsemme siitä pois. Tämä on vaikuttanut mielenterveyteeni niin että olen kuin joku häkkiin ahdistettu eläin joka haluaa pois. Olen alkanut kyseenalaistamaan rakkauttani mieheeni ja lapseeni. Niin ei saisi kyllä ikinä käydä :(

Lapset reagoivat todella nopeasti, kun muutat itse käytöstäsi ja mielentilaasi. Tuloksia ei tarvitse odottaa kuukausikaupalla.

Kun lapsi alkaa hermostua, pysy itse turvallisena ja välittävänä. Älä hermostu! Mene sitten vaikka jälkikäteen jyrsimään puuta takapihalle. Keskity hukuttamaan lapsi rakkauteen ja hyvään huomioon, jotta hän saa tankattua vajauksensa. Kun tankki on täynnä, se pysyy täynnä pienemmällä täydennyksellä. Tämä kaikki palkitsee lopulta sinuakin ja saa itsesikin paremmalle tuulelle.

Kiitos hyvästä neuvosta. Mutta mitä tehdä esimerkiksi niissä tilanteissa kun on mennyt ihan hyvin ja lapsikin on hyvällä tuulella, kommentoikin minulle yhtäkkiä ilkeästi ja sitten onkin mieli matalana molemmilla monia tunteja (tai melkein loppupäivän). Siis että sanoo että minulla on jokin ruma ruumiinosa ja peittää sen ikäänkuin vitsillä? Juuri tuollaiset tilanteet laskevat ilmapiiriä. Ap

Pitää uskaltaa olla negatiivinen tarvittaessa. Jos lapsi latelee loukkauksia sinulle, niin et tietenkään kehu lasta etkä anna sille jäätelöä. Sen sijaan sanot sille tiukasti, että tuollaista rumaa puhetta ei hyväksytä ja koska hän teki niin niin seurauksena on rangaistus. Ja rangaistuksen jälkeen puhut lapselle lisää siitä, että mitä toisille ihmisille on hyväksyttävää sanoa. Syy- ja seuraussuhteiden on oltava kunnossa jotta lapsi oppii miten maailma toimii.

Mutta mitä jos lapsi loukkaantuu minulle rangaistuksesta, ei siitä mitä on aiheuttanut? Siis se on aina niin; toteutan rangaistuksen ja sen jälkeen lapsi on yhteistyökyvytön että käymme läpi mitä tapahtui. Huutaa vain; ole hiljaa!

Lapsen näkökulmasta hatusta vedetty esimerkki. 

Lapsella on kurja olo ja hän olisi halauksen ja tsempin tarpeessa. Hän ei kuitenkaan tiedä, miten sitä saisi vanhemmaltaan, joten hän valitsee käyttäytyä niin, että purkaa kiukkuaan ja turhautumistaan ulkopuoliseen eli haukkuu äitiä. Äiti suuttuu ja laittaa lapselle rangaistuksen. Rangaistuksen aikana lapsen kurja olo ja ärsytys pahenee ja hän saattaa jopa kokea tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, hänhän olisi alun perin halunnut vaan kainaloa ja tukea. Kun sitten rangaistuksen jälkeen aletaan purkaa tilannetta, lapsella on muutenkin vajavainen sanavarasto ja käsitys omista tunteistaan ja syyseurauksista, hän turhautuu ja suuttuu lisää eikä asian purkaminen onnistu. 

Eiköhän tuon saman pysty moni siirtämään vaikkapa parisuhderiitaankiin ja miettimään, että sen, joka  on vähemmän tunteittensa vallassa, pitäisi vaan pysyä positiivisena ja yrittää saada näin palautettua se toinenkin normaaliin mielentilaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas kuulostaa, että olette molemmat perseeseen ammutun karhun aallonpituudella. Sinun tehtäväsi aikuisena on etsiä miellyttävämpi taajuus ja ohjata itsesi ja lapsesi sinne.

Olet kyllä oikeassa. Meidän yhteiselo on vain johtanut tähän negatiiviseen kierteeseen enkä tiedä miten pääsemme siitä pois. Tämä on vaikuttanut mielenterveyteeni niin että olen kuin joku häkkiin ahdistettu eläin joka haluaa pois. Olen alkanut kyseenalaistamaan rakkauttani mieheeni ja lapseeni. Niin ei saisi kyllä ikinä käydä :(

Lapset reagoivat todella nopeasti, kun muutat itse käytöstäsi ja mielentilaasi. Tuloksia ei tarvitse odottaa kuukausikaupalla.

Kun lapsi alkaa hermostua, pysy itse turvallisena ja välittävänä. Älä hermostu! Mene sitten vaikka jälkikäteen jyrsimään puuta takapihalle. Keskity hukuttamaan lapsi rakkauteen ja hyvään huomioon, jotta hän saa tankattua vajauksensa. Kun tankki on täynnä, se pysyy täynnä pienemmällä täydennyksellä. Tämä kaikki palkitsee lopulta sinuakin ja saa itsesikin paremmalle tuulelle.

Kiitos hyvästä neuvosta. Mutta mitä tehdä esimerkiksi niissä tilanteissa kun on mennyt ihan hyvin ja lapsikin on hyvällä tuulella, kommentoikin minulle yhtäkkiä ilkeästi ja sitten onkin mieli matalana molemmilla monia tunteja (tai melkein loppupäivän). Siis että sanoo että minulla on jokin ruma ruumiinosa ja peittää sen ikäänkuin vitsillä? Juuri tuollaiset tilanteet laskevat ilmapiiriä. Ap

Pitää uskaltaa olla negatiivinen tarvittaessa. Jos lapsi latelee loukkauksia sinulle, niin et tietenkään kehu lasta etkä anna sille jäätelöä. Sen sijaan sanot sille tiukasti, että tuollaista rumaa puhetta ei hyväksytä ja koska hän teki niin niin seurauksena on rangaistus. Ja rangaistuksen jälkeen puhut lapselle lisää siitä, että mitä toisille ihmisille on hyväksyttävää sanoa. Syy- ja seuraussuhteiden on oltava kunnossa jotta lapsi oppii miten maailma toimii.

Mutta mitä jos lapsi loukkaantuu minulle rangaistuksesta, ei siitä mitä on aiheuttanut? Siis se on aina niin; toteutan rangaistuksen ja sen jälkeen lapsi on yhteistyökyvytön että käymme läpi mitä tapahtui. Huutaa vain; ole hiljaa!

Lapsen näkökulmasta hatusta vedetty esimerkki. 

Lapsella on kurja olo ja hän olisi halauksen ja tsempin tarpeessa. Hän ei kuitenkaan tiedä, miten sitä saisi vanhemmaltaan, joten hän valitsee käyttäytyä niin, että purkaa kiukkuaan ja turhautumistaan ulkopuoliseen eli haukkuu äitiä. Äiti suuttuu ja laittaa lapselle rangaistuksen. Rangaistuksen aikana lapsen kurja olo ja ärsytys pahenee ja hän saattaa jopa kokea tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, hänhän olisi alun perin halunnut vaan kainaloa ja tukea. Kun sitten rangaistuksen jälkeen aletaan purkaa tilannetta, lapsella on muutenkin vajavainen sanavarasto ja käsitys omista tunteistaan ja syyseurauksista, hän turhautuu ja suuttuu lisää eikä asian purkaminen onnistu. 

Eiköhän tuon saman pysty moni siirtämään vaikkapa parisuhderiitaankiin ja miettimään, että sen, joka  on vähemmän tunteittensa vallassa, pitäisi vaan pysyä positiivisena ja yrittää saada näin palautettua se toinenkin normaaliin mielentilaan. 

Totta. Meidän tyttö on vain niin tempperamenttinen ettei halua mitään haleja tai tukea silloin kuin on vihaisimmillaan. Ja se tapahtuu nopeasti. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette selviä tuosta ilman ulkopuolista apua. Hakeudu perheneuvolaan tai tee lastensuojeluilmoitus jotta saatte perhetyötä sitä kautta. Ongelma ei ole nyt lapsessa vaan teidän välisessä vuorovaikutuksessa. Sinun aikuisena pitäisi pystyä säätelemään tilanteita ja toimimaan johdonmukaisesti eikä mennä samalle tasolle riitelevän ja kiukuttelevan lapsen kanssa.

Ei tuohon mitään lastensuojelukoneistoa tarvita vaan yksinkertaisesti se, että ap uskaltaa olla auktoriteetti ja pitää kuria.

Mielikuvaharjoituksena ap:n kannattaisi minusta vaikka miettiä, että miten esim. koulun rehtori toimii sellaisen lapsen kanssa joka on komennettu kansliaan puhutteluun. Aloittaako rehtori kiistelemisen vai asettuuko hän sellaisen kiistelyn yläpuolelle?

Kuri on ihan hyvä juttu, mutta silläkin on paikkansa. Varsinaisesta kurin puutteesta AP.n perheen ongelmat tuskin johtuu. Ongelmat johtuu siitä, että kyllä lapsi vaistoaa sen, että vanhempi suhtautuu häneen negatiivisesti, reagoi siihen kun vanhempi kiukkuaa takaisin, eikä vanhempi ole kykenevä asettumaan siihen aikuisen asemaan kuten pitäisi. Ihme olisi, jos se miten ap kuvaa omaa toimintaansa, ei vaikuttaisi lapseen mitenkään.

Jos tuossa nyt lisää sitä kuria ja korostaa auktoriteettiasemaa, niin lapsi todennäköisesti alkaa käyttäytyä entistä pahemmin kun saa vielä voimakkaamman tunteen siitä, että aikuinen ei hänestä pidä. Lapsi on onneton ja käyttäytyy siksi huonosti, ei siihen lisäkuri auta, vaan todellakin tarvitaan ulkopuolista apua siinä vaiheessa kun vanhempi jo kuvaa että ei lapsestaan pidä.

Eikä sieltä mikään lastensuojelukoneisto pyörähdä käyntiin, pari käyntiä perheneuvolassa/perhetyöntekijältä niin ap saa muokattua asennettaan kohdalleen ja siirtymään siihen vanhemman rooliin, missä hänen olisi jo aiemminkin pitänyt olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas kuulostaa, että olette molemmat perseeseen ammutun karhun aallonpituudella. Sinun tehtäväsi aikuisena on etsiä miellyttävämpi taajuus ja ohjata itsesi ja lapsesi sinne.

Olet kyllä oikeassa. Meidän yhteiselo on vain johtanut tähän negatiiviseen kierteeseen enkä tiedä miten pääsemme siitä pois. Tämä on vaikuttanut mielenterveyteeni niin että olen kuin joku häkkiin ahdistettu eläin joka haluaa pois. Olen alkanut kyseenalaistamaan rakkauttani mieheeni ja lapseeni. Niin ei saisi kyllä ikinä käydä :(

Lapset reagoivat todella nopeasti, kun muutat itse käytöstäsi ja mielentilaasi. Tuloksia ei tarvitse odottaa kuukausikaupalla.

Kun lapsi alkaa hermostua, pysy itse turvallisena ja välittävänä. Älä hermostu! Mene sitten vaikka jälkikäteen jyrsimään puuta takapihalle. Keskity hukuttamaan lapsi rakkauteen ja hyvään huomioon, jotta hän saa tankattua vajauksensa. Kun tankki on täynnä, se pysyy täynnä pienemmällä täydennyksellä. Tämä kaikki palkitsee lopulta sinuakin ja saa itsesikin paremmalle tuulelle.

Kiitos hyvästä neuvosta. Mutta mitä tehdä esimerkiksi niissä tilanteissa kun on mennyt ihan hyvin ja lapsikin on hyvällä tuulella, kommentoikin minulle yhtäkkiä ilkeästi ja sitten onkin mieli matalana molemmilla monia tunteja (tai melkein loppupäivän). Siis että sanoo että minulla on jokin ruma ruumiinosa ja peittää sen ikäänkuin vitsillä? Juuri tuollaiset tilanteet laskevat ilmapiiriä. Ap

Pitää uskaltaa olla negatiivinen tarvittaessa. Jos lapsi latelee loukkauksia sinulle, niin et tietenkään kehu lasta etkä anna sille jäätelöä. Sen sijaan sanot sille tiukasti, että tuollaista rumaa puhetta ei hyväksytä ja koska hän teki niin niin seurauksena on rangaistus. Ja rangaistuksen jälkeen puhut lapselle lisää siitä, että mitä toisille ihmisille on hyväksyttävää sanoa. Syy- ja seuraussuhteiden on oltava kunnossa jotta lapsi oppii miten maailma toimii.

Mutta mitä jos lapsi loukkaantuu minulle rangaistuksesta, ei siitä mitä on aiheuttanut? Siis se on aina niin; toteutan rangaistuksen ja sen jälkeen lapsi on yhteistyökyvytön että käymme läpi mitä tapahtui. Huutaa vain; ole hiljaa!

Lapsen näkökulmasta hatusta vedetty esimerkki. 

Lapsella on kurja olo ja hän olisi halauksen ja tsempin tarpeessa. Hän ei kuitenkaan tiedä, miten sitä saisi vanhemmaltaan, joten hän valitsee käyttäytyä niin, että purkaa kiukkuaan ja turhautumistaan ulkopuoliseen eli haukkuu äitiä. Äiti suuttuu ja laittaa lapselle rangaistuksen. Rangaistuksen aikana lapsen kurja olo ja ärsytys pahenee ja hän saattaa jopa kokea tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, hänhän olisi alun perin halunnut vaan kainaloa ja tukea. Kun sitten rangaistuksen jälkeen aletaan purkaa tilannetta, lapsella on muutenkin vajavainen sanavarasto ja käsitys omista tunteistaan ja syyseurauksista, hän turhautuu ja suuttuu lisää eikä asian purkaminen onnistu. 

Eiköhän tuon saman pysty moni siirtämään vaikkapa parisuhderiitaankiin ja miettimään, että sen, joka  on vähemmän tunteittensa vallassa, pitäisi vaan pysyä positiivisena ja yrittää saada näin palautettua se toinenkin normaaliin mielentilaan. 

Totta. Meidän tyttö on vain niin tempperamenttinen ettei halua mitään haleja tai tukea silloin kuin on vihaisimmillaan. Ja se tapahtuu nopeasti. Ap

Olen itse traumalapsuuden elänyt ja hänellä voi olla vähän samaa kuin itselläni. Aivot menevät vaan niin nopeasti tuohon tilaan, koska ohittavat otsalohkon (stressireaktio), jossa harkinta tapahtuu. Minulle auttoi neurofeedbackhoito, aivot saivat rauhoittua ja sitten kanssakäyminen helpottui. Toinen vaihtoehto on se, että kodin ilmapiiriin panostetaan ja pyritään pitämään se jatkuvasti turvallisena, rakastavana ja positiivisena niin hermoimpulssit rauhoittuvat. 

Muista, ettet itse suutu tai loukkaannu lapsen loukkauksista. Saat kasvattaa häntä toimimaan oikein, mutta älä anna itsesi mennä tunnereaktioon (ehkä neurofeedback auttaisi sinuakin, jos pinna liian kireällä). 

Onko lapsi herkkä? Jos on, hän tarvitsee enemmän ja erilaista tukea kuin vähemmän herkkä lapsi ja sinun hermostuneisuutesi vaikuttaa häneen enemmän. 

Minun lapsi on samanlainen. Saattaa esim. sanoa kun kävelemme pihalla ja tervehdin naapuria, että ”kylläpä sanoit ärsyttävän kuuloisesti tervehdyksen”. Tai kertoo etten osaa laittaa ruokaa tai mollaa työtäni tai elämääni ylipäätään. Olen toiminut juuri noin, että pysyn rauhallisena ja kerron että on loukkavaa ym. Hän katsoo ivallisesti silmiin ja ihmettelee että ”no mutta jos se on totta?”. En tiedä miten kauan jaksan. Väkisinkin vaikuttaa väleihimme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas kuulostaa, että olette molemmat perseeseen ammutun karhun aallonpituudella. Sinun tehtäväsi aikuisena on etsiä miellyttävämpi taajuus ja ohjata itsesi ja lapsesi sinne.

Olet kyllä oikeassa. Meidän yhteiselo on vain johtanut tähän negatiiviseen kierteeseen enkä tiedä miten pääsemme siitä pois. Tämä on vaikuttanut mielenterveyteeni niin että olen kuin joku häkkiin ahdistettu eläin joka haluaa pois. Olen alkanut kyseenalaistamaan rakkauttani mieheeni ja lapseeni. Niin ei saisi kyllä ikinä käydä :(

Lapset reagoivat todella nopeasti, kun muutat itse käytöstäsi ja mielentilaasi. Tuloksia ei tarvitse odottaa kuukausikaupalla.

Kun lapsi alkaa hermostua, pysy itse turvallisena ja välittävänä. Älä hermostu! Mene sitten vaikka jälkikäteen jyrsimään puuta takapihalle. Keskity hukuttamaan lapsi rakkauteen ja hyvään huomioon, jotta hän saa tankattua vajauksensa. Kun tankki on täynnä, se pysyy täynnä pienemmällä täydennyksellä. Tämä kaikki palkitsee lopulta sinuakin ja saa itsesikin paremmalle tuulelle.

Kiitos hyvästä neuvosta. Mutta mitä tehdä esimerkiksi niissä tilanteissa kun on mennyt ihan hyvin ja lapsikin on hyvällä tuulella, kommentoikin minulle yhtäkkiä ilkeästi ja sitten onkin mieli matalana molemmilla monia tunteja (tai melkein loppupäivän). Siis että sanoo että minulla on jokin ruma ruumiinosa ja peittää sen ikäänkuin vitsillä? Juuri tuollaiset tilanteet laskevat ilmapiiriä. Ap

Pitää uskaltaa olla negatiivinen tarvittaessa. Jos lapsi latelee loukkauksia sinulle, niin et tietenkään kehu lasta etkä anna sille jäätelöä. Sen sijaan sanot sille tiukasti, että tuollaista rumaa puhetta ei hyväksytä ja koska hän teki niin niin seurauksena on rangaistus. Ja rangaistuksen jälkeen puhut lapselle lisää siitä, että mitä toisille ihmisille on hyväksyttävää sanoa. Syy- ja seuraussuhteiden on oltava kunnossa jotta lapsi oppii miten maailma toimii.

Mutta mitä jos lapsi loukkaantuu minulle rangaistuksesta, ei siitä mitä on aiheuttanut? Siis se on aina niin; toteutan rangaistuksen ja sen jälkeen lapsi on yhteistyökyvytön että käymme läpi mitä tapahtui. Huutaa vain; ole hiljaa!

Lapsen näkökulmasta hatusta vedetty esimerkki. 

Lapsella on kurja olo ja hän olisi halauksen ja tsempin tarpeessa. Hän ei kuitenkaan tiedä, miten sitä saisi vanhemmaltaan, joten hän valitsee käyttäytyä niin, että purkaa kiukkuaan ja turhautumistaan ulkopuoliseen eli haukkuu äitiä. Äiti suuttuu ja laittaa lapselle rangaistuksen. Rangaistuksen aikana lapsen kurja olo ja ärsytys pahenee ja hän saattaa jopa kokea tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, hänhän olisi alun perin halunnut vaan kainaloa ja tukea. Kun sitten rangaistuksen jälkeen aletaan purkaa tilannetta, lapsella on muutenkin vajavainen sanavarasto ja käsitys omista tunteistaan ja syyseurauksista, hän turhautuu ja suuttuu lisää eikä asian purkaminen onnistu. 

Eiköhän tuon saman pysty moni siirtämään vaikkapa parisuhderiitaankiin ja miettimään, että sen, joka  on vähemmän tunteittensa vallassa, pitäisi vaan pysyä positiivisena ja yrittää saada näin palautettua se toinenkin normaaliin mielentilaan. 

Totta. Meidän tyttö on vain niin tempperamenttinen ettei halua mitään haleja tai tukea silloin kuin on vihaisimmillaan. Ja se tapahtuu nopeasti. Ap

No harvempi varmaan just silloin haluaa. Halaus tuollaisessa tilanteessa ärsyttäisi moniakin, tuntuisi ettei saisi olla vihainen kun toinen yrittää mitätöidä sen tunteen ja hyssyttää hiljaiseksi halailulla. Halausten paikka on myöhemmin, kun riita saatu käsiteltyä ja viha laantunut. Anna lapsen kiukutella ja purkaa pahaa mieltään. On monia vanhempia jotka eivät ole lapsena saaneet ilmaista pahaa mieltään kiukuttelulla ja eivätkä sitä siksi kestä myöskään omissa lapsessaan. Voisiko teillä olla niin? Viha ja kiukustuminen on normaaleja tunteita ja lapsi saa olla kiukkuinen, eikä sitä tarvitse lakaista pois. Viha on tärkeä tunne ja sen tehtävänä on asettaa rajoja tilanteessa jossa rajoja tarvitaan. Jos vihaa ei saa ilmaista terveellä rajojen asettamisella, saattaa se purkautua ns. epäterveellä tavalla ja kohdistua esim ilkeilynä. Voisiko vuorovaikutuksessanne olla tästä kyse?

Se on ihan totta. Joka kerta kun lapseni käyttäytyy huonosti minua kohtaan, sitä enemmän rakkauskertoimeni alenee. Eikö olekin ihan luonnollista että välttelee sellaisen ihmisen seuraa jonka kanssa ei tule toimeen? Nyt hän kuitenkin minun lapseni jota minun on pakko rakastaa. Rakastan minä, se tunne on vain jossain tuolla piilossa. Ehkä sen näe enää niitä ihania puolia. Ap

Vierailija kirjoitti:

Minun lapsi on samanlainen. Saattaa esim. sanoa kun kävelemme pihalla ja tervehdin naapuria, että ”kylläpä sanoit ärsyttävän kuuloisesti tervehdyksen”. Tai kertoo etten osaa laittaa ruokaa tai mollaa työtäni tai elämääni ylipäätään. Olen toiminut juuri noin, että pysyn rauhallisena ja kerron että on loukkavaa ym. Hän katsoo ivallisesti silmiin ja ihmettelee että ”no mutta jos se on totta?”. En tiedä miten kauan jaksan. Väkisinkin vaikuttaa väleihimme.

Tosi kurjaa. Onko lapsi vain luonnostaan ikävä ihminen vai onko hänen isänsä tai muu lähipiirissä (sinä itse?) samanlainen?

Tuossa vaiheessa varmaan ottaisin jo itse rangaistukset käyttöön. Ajatelkoot mitä tahtoo, mutta niin kauan kuin asuu kotona, pitää mölyt mahassaan. 

En jaksanut lukea joka kommenttia, mutta onko kyseessä esiteini? Kuulostaa ainakin siltä. Se menee ohi. Pitkää pinnaa vaan, ettei provosoidu kumpikaan.