Lue keskustelun säännöt.
Maksoin monta vuotta satoja euroja /kk miehen yksin omistaman asunnon kuluja, nyt sitten tyhjin käsin
31.07.2021 |
Muut ikätoverini alkavat olla velattomia asuntojensa kanssa, itselläni ei ole mitään. Sentään otin nyt tuumaustauon ja lopetin tuon miehen asunnon kulujen makselemisen, mutta siihen meni useita kymmeniä tuhansia kun olisin voinut maksella omaanikin. Ei ole provo, olin vain kaikesta päätellen tyhmä.
Nyt pitäisi miettiä miten tästä eteenpäin - miten itse toimisit? Ikää 45.
Kommentit (755)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa molemmille pitää jäädä omaa rahaa eikä saman talon sisällä voi olla kahta eri elintasoa. Jos menoja ei makseta suhteessa tuloihin, helposti toiselle ei jää yhtään liikkumavaraa, joka taas johtaa siihen että toinen käyttää valtaa rahalla (taloudellinen kontrollointi ja väkivaltakin). Tuloihin suhteutettunakin kuluja maksaville toki käy niin että paremmin tienaavalle jää enemmän rahaa, mutta köyhempikin voi joskus ostaa jotain omaa eli ei ole täysin toisen hihnassa talutettavana. Usein paremmin tienaava haluaa korkeamman elintason, johon toisella ei oikeastaan ole varaa. Eli kulutkin voivat olla korkeammat siksi että varakkaampi haluaa. Vaihtoehdot joko jotenkin tasoittaa tilannetta, että puolisoiden välillä jonkinlainen tasa-arvo tai hankkia puoliso jolla identtiset tulot. OIlen itse ollut molemmilla puolilla pöytää, eli sekä vähemmän että enemmän tienaava ja tämä on ollut reiluin tapa jakaa kulut joka on tullut vastaan.
Ja lapset ovat yhteisiä, kuluihin osallistutaan kummankin kyvyn mukaan. Naiselle tulee isoja menetyksiä kotona vietytstä ajasta muutenkin.
Mitä isoja menetyksiä naiselle tulee kotona vietetystä ajasta? Äitiysvapaa on aika monella ajalla palkallinen ja sen jälkeen vanhempainvapaalla saa tulosidonnaista etuutta, joka on esimerkiksi keskituloisella (noin 45 000 e/v) tienaavalla suunnilleen 100 e/vrk eli kuukaudessa vähän yli 2000 e. Vero% pienenee tulojen pienenemisen myötä, joten hokeminen isoista tulonmenetyksistä on aika lailla puppua.
Olen keskituloinen ja mulla vanhempainraha oli n. 800€ pienempi kuin kuukausipalkka. Kun tämä tapahtuu joka kuukausi ja tähän päälle muutama kuukausi hoitovapaata niin palkkatulojenmenetys oli vuoden aikaan yli 10.000 €. Kyllä se on suomalaisten tulotasolla iso menetys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja oikeasti, opettakaa teidän lapsille että kulut pitää jakaa tulojen suhteessa. Tämä prosenttiosuus vaihtelee vuosien myötä, esimerkiksi hoitovapaalla naisen osuus on erittäin pieni. Erillinen taloustili, jossa on selkeä budjetti ja tarkkaillaan kulurakennetta (esim S-pankille hyvä systeemi nettipankissa tähän) että tiedetään mihin rahat menevät. Kummallekin pitää jäädä omaa rahaa
Perheissä pitäisi ymmärtää se, että hoitovapaalle ei kannata jäädä. Subjektiivinen päivähoito-oikeus takaa lapselle hoitopaikan, joten naiset eivät todellakaan enää vuonna 2021 jää hoitovapaalle miehen elätettäväksi. Lapsi varhaiskasvatukseen koulutetun väen huomaan ja nainen töihin tienaamaan osuuttaan perheen tuloista! Ja jos nainen ei nyt vaan voi viedä lasta hoitoon, niin hän maksaa silti puolet perheen kuluista, koska heittäytyy tahallaan tulottomaksi.
Tässä ei nyt huomioida lapsen etua ollenkaan. Vauva on äitiysloman lopulla jotain 8kk ja itse ainakin imetin vielä, kuka hullu vie sen ikäisen hoitoon? Ja ei kaikilla ole työpaikkaa mihin palata, silloin ei sinne töihin vain mennä! Pienen lapsen äiti ei ole myöskään se halutuin työmarkkinoilla.
Miksi sinä asetat jonkun jo tieteellisestikin vääräksi osoitetun oletuksen vauvan edusta itsesi elättämisen edelle? Miksi ylipäätään hankit lapsen työttömänä, onko sinulla tarjota hänelle minkäänlaisia elämän eväitä ilman miestä?
Olet elävä esimerkki siitä, miten naisen ei tarvitse ajatella taloudellisia asioita lainkaan. Riittää, että hankkiutuu raskaaksi ja laittaa miehen maksamaan niin vauvan kuin äidin kulut. Maailman tasa-arvoisimmat naiset eivät halua itse edes elättää itseään!
Apua, tämä ketju on niin silmiä avaava. 😳 Tuntuu kuin olisi jotenkin suorastaan sisäänrakennettua tuo ettei naisten huonompaa asemaa haluta nähdä ja tunnustaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa molemmille pitää jäädä omaa rahaa eikä saman talon sisällä voi olla kahta eri elintasoa. Jos menoja ei makseta suhteessa tuloihin, helposti toiselle ei jää yhtään liikkumavaraa, joka taas johtaa siihen että toinen käyttää valtaa rahalla (taloudellinen kontrollointi ja väkivaltakin). Tuloihin suhteutettunakin kuluja maksaville toki käy niin että paremmin tienaavalle jää enemmän rahaa, mutta köyhempikin voi joskus ostaa jotain omaa eli ei ole täysin toisen hihnassa talutettavana. Usein paremmin tienaava haluaa korkeamman elintason, johon toisella ei oikeastaan ole varaa. Eli kulutkin voivat olla korkeammat siksi että varakkaampi haluaa. Vaihtoehdot joko jotenkin tasoittaa tilannetta, että puolisoiden välillä jonkinlainen tasa-arvo tai hankkia puoliso jolla identtiset tulot. OIlen itse ollut molemmilla puolilla pöytää, eli sekä vähemmän että enemmän tienaava ja tämä on ollut reiluin tapa jakaa kulut joka on tullut vastaan.
Ja lapset ovat yhteisiä, kuluihin osallistutaan kummankin kyvyn mukaan. Naiselle tulee isoja menetyksiä kotona vietytstä ajasta muutenkin.
Mitä isoja menetyksiä naiselle tulee kotona vietetystä ajasta? Äitiysvapaa on aika monella ajalla palkallinen ja sen jälkeen vanhempainvapaalla saa tulosidonnaista etuutta, joka on esimerkiksi keskituloisella (noin 45 000 e/v) tienaavalla suunnilleen 100 e/vrk eli kuukaudessa vähän yli 2000 e. Vero% pienenee tulojen pienenemisen myötä, joten hokeminen isoista tulonmenetyksistä on aika lailla puppua.
Olen keskituloinen ja mulla vanhempainraha oli n. 800€ pienempi kuin kuukausipalkka. Kun tämä tapahtuu joka kuukausi ja tähän päälle muutama kuukausi hoitovapaata niin palkkatulojenmenetys oli vuoden aikaan yli 10.000 €. Kyllä se on suomalaisten tulotasolla iso menetys.
Vastaavasti vero% on pienempi kuin töissäollessa, joten loppupelissä tulonmenetys on todella pieni (eipä ole työmatkojakaan). Lisäksi hoitovapaa on täysin oma valinta, selkeää heittäytymistä miehen elätettäväksi tilanteessa, jossa voisi valita sen, että osallistuu perheen kulujen maksamiseen, ei pelkästään niiden tekemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Apua, tämä ketju on niin silmiä avaava. 😳 Tuntuu kuin olisi jotenkin suorastaan sisäänrakennettua tuo ettei naisten huonompaa asemaa haluta nähdä ja tunnustaa.
Naiset valitsevat itse sen huonomman aseman valitsemalla ammatin, jossa tulot on pienet ja valitsemalla pitkät perhevapaat.
Miehiä ei pidä syyttää siitä, että naiset haluavat sen huonomman aseman. Korkeintaan heitä voi syyttää siitä, että he suostuvat maksamaan kulut, kun nainen ei halua olla maksajana, ainostaan kuluttajana.
Kukaan ei vaadi naista muuttamaan miehen omistamaan asuntoon. Nainen voi ostaa oman. Jostain syystä se miehen isompi ja parempi asunto tuntuu kiehtovammalta kuin yksiö kaukana lähiössä.
Hyvintienaavat naiset eivät valita sitä, että joutuvat maksamaan itse ruokansa ja asumisensa, he pitävät sitä itsestäänselvänä. Elätiksi päätyy vain se, joka sen aseman haluaa valita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja oikeasti, opettakaa teidän lapsille että kulut pitää jakaa tulojen suhteessa. Tämä prosenttiosuus vaihtelee vuosien myötä, esimerkiksi hoitovapaalla naisen osuus on erittäin pieni. Erillinen taloustili, jossa on selkeä budjetti ja tarkkaillaan kulurakennetta (esim S-pankille hyvä systeemi nettipankissa tähän) että tiedetään mihin rahat menevät. Kummallekin pitää jäädä omaa rahaa
Miksi kulut pitää jakaa tulojen suhteessa? En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että ahkeran opiskelun ja hyvän työmoraalin takia minun pitää maksaa yhteisistä kuluista enemmän kuin mitä kulutan. Ei parisuhde ole mikään sosialismin riemuvoitto, jossa paremmintienaavalta ulosmitataan rahansa.
Tai jos lähdetään siitä, että paremmintienaava maksaa enemmän, niin lyhyempää työaikaa tekevä tekee kotitöitä vastaavasti enemmän. Kotityöt kun jaetaan vapaa-ajan suhteessa eli enemmän vapaata, enemmän kotitöitä.
Esimerkiksi siksi, kun se opiskelun pituus ei aina korreloi suoraan palkkaan eikä takaa työllisyyttäkään. Entäs jos se paremmin koulutettu tienaakin vähemmän ja työllistyy huonommin, jää työttömäksi tai sairastuu? Entäs kun toinen on opiskellut vanhempiensa tukemana ja toinen joutunut ottamaan isot velat opiskelua varten? Ja entäs kun se toinen on perinyt valtavan omaisuuden, jolla siis ei ole ahkeruuden tai työmoraalin kanssa mitään tekemistä? Entäs kun halutaan lapsia, mutta vain se toinen voi synnyttää ja imettää? Entä jos se toinen asuu jo valmiiksi sellaisessa miljoonalukaalissa, ettei se toinen voi pystyä siitä ikinä puolia edes maksamaan? Ja ei, ei ole mikään mahdoton tilanne, koska minä olen kokenut tämän kaiken. Miksi kaikki pitäisi maksaa tasan puoliksi, vaikka puolisojen taloustilanne olisi aivan erilainen?
Ei kaikkea puoliksi, vain yhteiset kulut puoliksi. Kumpikin maksaa tietenkin omat kulunsa!
Miksi puolison pitäisi rahalla kompensoida sinun väärät valintasi eli miksi tunnut näkevän puolison ensisijaisesti jonkinlaisena taikaseinä korvikkeena, joka pakotetaan maksamaan jopa siitä, että toinen saa lapsen. Meillä työssäkäyvillä Kela maksaa melko mukavaa korvausta perhevapaiden aikana, mutta nähtävästi ne rahat eivät koskaan kohdistu palstamammoille.
Oletko erossa valmis antamaan lapsen sille, joka siitä lapsen saamisesta on joutunut maksamaan?
Et vastannut ensinnäkään suurimpaan osaan noista kysymyksistä. Toiseksi, ai että TOINEN vain saa lapsen ja toinen PAKOTETAAN maksamaan siitä. Tähän en viitsi edes paljon kommentoida, vetää sanattomaksi ajatusmaailmasi, siinä on niin monta asiaa pielessä, lapsikin on vain rahallisen vaihdon väline, sairasta. Eiköhän oikeus päättäisi lapsen huoltajuudesta erotilanteessa, kuten päättikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä isoja menetyksiä naiselle tulee kotona vietetystä ajasta? Äitiysvapaa on aika monella ajalla palkallinen ja sen jälkeen vanhempainvapaalla saa tulosidonnaista etuutta, joka on esimerkiksi keskituloisella (noin 45 000 e/v) tienaavalla suunnilleen 100 e/vrk eli kuukaudessa vähän yli 2000 e. Vero% pienenee tulojen pienenemisen myötä, joten hokeminen isoista tulonmenetyksistä on aika lailla puppua.
No kyllä ainakin minulle korkeakoulutettuna naisena jäi vähemmän rahaa, hoitovapaalle en uskaltanut edes harkita jääväni. Myös jo suullisesti luvattu palkankorotus jäi saamatta, urakehitys hidastui ja eläkekertymä pieneni. Kun palasin töihin, palasin huonompaan asemaan kuin ennen (urakehityksen kannalta) ja kesti aikaa kuroa miesten lomani aikana kuroma kaula kiinni. Ex-mies ei myöskään jakanut tasan lasten hoitoa eli sekin hidasti urakehitystäni, samoin lasten sairastelu. Nyt lapset 10v ja olen saavuttanut juuri sen mitä olisin saavuttanut jo useampi vuosi sitten ilman lapsia.
Don't get me wrong, lapset ovat parasta mitä minulle on tapahtunut. Mutta miksi minun pitäisi maksaa siitä suurempi hinta kuin lasten isän?
Koska kaikesta päätellen sinä halusit ensisijaisesti miehen rahat, et miestä jakamaan lasten hoitoa. Ai mies kieltäytyi - ihanko totta? Se maailman ihanin, jonka valitsit lastesi isäksi ei sitten jakanutkaan vastuuta etkä sinä huomannut sitä esikoisen jälkeen? Ensimmäinen lapsi voi olla vahinko, toinen on jo harkittu. Miksi ihmeessä teit sen?
Palkankorotukset, urakehitykset jne. ovat asioita, joista et todellakaan voi olla varma lapsettomanakaan. Vai oikeastiko miehen pitäisi maksaa vielä siitäkin, että et ole kaksinen työntekijä?
Minulla on päinvastainen tilanne: Olin hankkinut asuntolainan pitkällisen säästämisen myötä, löytänyt vihdoin ikioman turvallisen kodin jossa asua vaikka loppuelämä, kun tapasin tulevan avomieheni. Mies olisi halunnut, että myyn hänelle osuuden asunnostani, mutta en suostunut. Syy: pelkäsin, että eron tapauksessa hän pyytäisi hurjaa ylihintaa asunnosta (perusteluna hinnannousu), enkä saisi enää pankkilainaa menetettyäni ensiostajan edut. Tällöin rakas kotini menisi pakkomyyntiin ja joutuisin siitä luopumaan, ja millaisen asuntolainan sen jälkeen edes saisin? Ajatus osuuden myymisestä oli siis minulle henkisesti, turvallisuudentunteen kannalta, liian rankka.
Pitkällisen väännön jälkeen mies suostui siihen, että maksaa puolet yhtiövastikkeesta (n. 200 e/kk), enkä siis muuta missään vaiheessa vaatinutkaan. Miehen mielestä reiluinta olisi kuitenkin ollut, että maksaisin hänelle kompensaatiota "asuntosijoitusmenetyksestä" - eli että olisin maksanut hänelle siitä, että hän muuttaa luokseni asumaan. En tiedä, millaisia mietteitä tämä teissä muissa herättää - onko menettelyni epäreilu? Tällä hetkellä mies siis säästää omaa sijoitusasuntoa varten, emmekä ole asiasta hetkeen puhuneet, mutta tiedän että mies ei pidä nykyistä tilannetta reiluna. Meillä on suurinpiirtein samat tulot, ei lapsia, ikää 30+. Maksan itse lainanlyhennystä, yhtiövastiketta plus muita asumiskuluja vähän päälle 1000 euroa kuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apua, tämä ketju on niin silmiä avaava. 😳 Tuntuu kuin olisi jotenkin suorastaan sisäänrakennettua tuo ettei naisten huonompaa asemaa haluta nähdä ja tunnustaa.
Naiset valitsevat itse sen huonomman aseman valitsemalla ammatin, jossa tulot on pienet ja valitsemalla pitkät perhevapaat.
Miehiä ei pidä syyttää siitä, että naiset haluavat sen huonomman aseman. Korkeintaan heitä voi syyttää siitä, että he suostuvat maksamaan kulut, kun nainen ei halua olla maksajana, ainostaan kuluttajana.
Kukaan ei vaadi naista muuttamaan miehen omistamaan asuntoon. Nainen voi ostaa oman. Jostain syystä se miehen isompi ja parempi asunto tuntuu kiehtovammalta kuin yksiö kaukana lähiössä.
Hyvintienaavat naiset eivät valita sitä, että joutuvat maksamaan itse ruokansa ja asumisensa, he pitävät sitä itsestäänselvänä. Elätiksi päätyy vain se, joka sen aseman haluaa valita.
Nyt on paksua. Tämän kirjoittanut mies elää jatkossakin yksin. Ei siksi että tasa-arvoa kannattavissa säännöissä sinällään oöisi mitään vikaa, mutta tekstistä paistaa täysi tunnekylmyys. Kirjoittajan ainoa arvo on raha.Vain ja ainoastaan raha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja oikeasti, opettakaa teidän lapsille että kulut pitää jakaa tulojen suhteessa. Tämä prosenttiosuus vaihtelee vuosien myötä, esimerkiksi hoitovapaalla naisen osuus on erittäin pieni. Erillinen taloustili, jossa on selkeä budjetti ja tarkkaillaan kulurakennetta (esim S-pankille hyvä systeemi nettipankissa tähän) että tiedetään mihin rahat menevät. Kummallekin pitää jäädä omaa rahaa
Miksi kulut pitää jakaa tulojen suhteessa? En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että ahkeran opiskelun ja hyvän työmoraalin takia minun pitää maksaa yhteisistä kuluista enemmän kuin mitä kulutan. Ei parisuhde ole mikään sosialismin riemuvoitto, jossa paremmintienaavalta ulosmitataan rahansa.
Tai jos lähdetään siitä, että paremmintienaava maksaa enemmän, niin lyhyempää työaikaa tekevä tekee kotitöitä vastaavasti enemmän. Kotityöt kun jaetaan vapaa-ajan suhteessa eli enemmän vapaata, enemmän kotitöitä.
Esimerkiksi siksi, kun se opiskelun pituus ei aina korreloi suoraan palkkaan eikä takaa työllisyyttäkään. Entäs jos se paremmin koulutettu tienaakin vähemmän ja työllistyy huonommin, jää työttömäksi tai sairastuu? Entäs kun toinen on opiskellut vanhempiensa tukemana ja toinen joutunut ottamaan isot velat opiskelua varten? Ja entäs kun se toinen on perinyt valtavan omaisuuden, jolla siis ei ole ahkeruuden tai työmoraalin kanssa mitään tekemistä? Entäs kun halutaan lapsia, mutta vain se toinen voi synnyttää ja imettää? Entä jos se toinen asuu jo valmiiksi sellaisessa miljoonalukaalissa, ettei se toinen voi pystyä siitä ikinä puolia edes maksamaan? Ja ei, ei ole mikään mahdoton tilanne, koska minä olen kokenut tämän kaiken. Miksi kaikki pitäisi maksaa tasan puoliksi, vaikka puolisojen taloustilanne olisi aivan erilainen?
TÄH! Teit liudan vääriä valintoja ja nyt oletat, että mies maksaa siitä?
Ai, niinkuin valitsin SYNTYÄ köyhään perheeseen. Eka väärä valinta. Valitsin SYNTYÄ naispuoliseksi. Toka väärä valinta. Ja mies valitsi SYNTYÄ rikkaaseen ja miespuoliseksi. Meillä oli sama koulutus, tutkinto ja työpaikka, minulla lisäksi jatko-opintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on päinvastainen tilanne: Olin hankkinut asuntolainan pitkällisen säästämisen myötä, löytänyt vihdoin ikioman turvallisen kodin jossa asua vaikka loppuelämä, kun tapasin tulevan avomieheni. Mies olisi halunnut, että myyn hänelle osuuden asunnostani, mutta en suostunut. Syy: pelkäsin, että eron tapauksessa hän pyytäisi hurjaa ylihintaa asunnosta (perusteluna hinnannousu), enkä saisi enää pankkilainaa menetettyäni ensiostajan edut. Tällöin rakas kotini menisi pakkomyyntiin ja joutuisin siitä luopumaan, ja millaisen asuntolainan sen jälkeen edes saisin? Ajatus osuuden myymisestä oli siis minulle henkisesti, turvallisuudentunteen kannalta, liian rankka.
Pitkällisen väännön jälkeen mies suostui siihen, että maksaa puolet yhtiövastikkeesta (n. 200 e/kk), enkä siis muuta missään vaiheessa vaatinutkaan. Miehen mielestä reiluinta olisi kuitenkin ollut, että maksaisin hänelle kompensaatiota "asuntosijoitusmenetyksestä" - eli että olisin maksanut hänelle siitä, että hän muuttaa luokseni asumaan. En tiedä, millaisia mietteitä tämä teissä muissa herättää - onko menettelyni epäreilu? Tällä hetkellä mies siis säästää omaa sijoitusasuntoa varten, emmekä ole asiasta hetkeen puhuneet, mutta tiedän että mies ei pidä nykyistä tilannetta reiluna. Meillä on suurinpiirtein samat tulot, ei lapsia, ikää 30+. Maksan itse lainanlyhennystä, yhtiövastiketta plus muita asumiskuluja vähän päälle 1000 euroa kuussa.
No ei tuossa nyt pitäisi sen kumppanin valittaa jos ei muuta tarvitse maksaa kuin puolet yhtiövastikkeesta. Tilannehan on siis aivan eri kuin AP:n kohdalla. Kumppanillasi jäänee siis rahaa sijoittaa omaankin halutessaan.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on päinvastainen tilanne: Olin hankkinut asuntolainan pitkällisen säästämisen myötä, löytänyt vihdoin ikioman turvallisen kodin jossa asua vaikka loppuelämä, kun tapasin tulevan avomieheni. Mies olisi halunnut, että myyn hänelle osuuden asunnostani, mutta en suostunut. Syy: pelkäsin, että eron tapauksessa hän pyytäisi hurjaa ylihintaa asunnosta (perusteluna hinnannousu), enkä saisi enää pankkilainaa menetettyäni ensiostajan edut. Tällöin rakas kotini menisi pakkomyyntiin ja joutuisin siitä luopumaan, ja millaisen asuntolainan sen jälkeen edes saisin? Ajatus osuuden myymisestä oli siis minulle henkisesti, turvallisuudentunteen kannalta, liian rankka.
Pitkällisen väännön jälkeen mies suostui siihen, että maksaa puolet yhtiövastikkeesta (n. 200 e/kk), enkä siis muuta missään vaiheessa vaatinutkaan. Miehen mielestä reiluinta olisi kuitenkin ollut, että maksaisin hänelle kompensaatiota "asuntosijoitusmenetyksestä" - eli että olisin maksanut hänelle siitä, että hän muuttaa luokseni asumaan. En tiedä, millaisia mietteitä tämä teissä muissa herättää - onko menettelyni epäreilu? Tällä hetkellä mies siis säästää omaa sijoitusasuntoa varten, emmekä ole asiasta hetkeen puhuneet, mutta tiedän että mies ei pidä nykyistä tilannetta reiluna. Meillä on suurinpiirtein samat tulot, ei lapsia, ikää 30+. Maksan itse lainanlyhennystä, yhtiövastiketta plus muita asumiskuluja vähän päälle 1000 euroa kuussa.
No onpa kyllä härski sälli! Nauraisin ellei kuvottaisi. Tilanteenne on ihan eri kuin alkuperäisessä jutussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ne näköjään miehet saavat tilanteen kuin tilanteen käännettyä niin että nainen vaikuttaa aina lokilta. Umpikuja.
[/quote]
Koska kaikesta päätellen sinä halusit ensisijaisesti miehen rahat, et miestä jakamaan lasten hoitoa. Ai mies kieltäytyi - ihanko totta? Se maailman ihanin, jonka valitsit lastesi isäksi ei sitten jakanutkaan vastuuta etkä sinä huomannut sitä esikoisen jälkeen? Ensimmäinen lapsi voi olla vahinko, toinen on jo harkittu. Miksi ihmeessä teit sen?
Palkankorotukset, urakehitykset jne. ovat asioita, joista et todellakaan voi olla varma lapsettomanakaan. Vai oikeastiko miehen pitäisi maksaa vielä siitäkin, että et ole kaksinen työntekijä?[/quote]
Eli sinulla ei ole mitään oikeaa tähän sanottavana vaan päätit vaan huviksesi sanallisesti hyökätä aggressiivisesti tuntemattoman kimppuun? Kuten sanoin, olen jo saavuttanut nuo asiat, se vain vei kauemmin kuin olisi vienyt ilman lapsia. Eikä tarvitse olla raskaana kahta kertaa saadakseen kahta, kolmea tai jopa neljää lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja oikeasti, opettakaa teidän lapsille että kulut pitää jakaa tulojen suhteessa. Tämä prosenttiosuus vaihtelee vuosien myötä, esimerkiksi hoitovapaalla naisen osuus on erittäin pieni. Erillinen taloustili, jossa on selkeä budjetti ja tarkkaillaan kulurakennetta (esim S-pankille hyvä systeemi nettipankissa tähän) että tiedetään mihin rahat menevät. Kummallekin pitää jäädä omaa rahaa
Perheissä pitäisi ymmärtää se, että hoitovapaalle ei kannata jäädä. Subjektiivinen päivähoito-oikeus takaa lapselle hoitopaikan, joten naiset eivät todellakaan enää vuonna 2021 jää hoitovapaalle miehen elätettäväksi. Lapsi varhaiskasvatukseen koulutetun väen huomaan ja nainen töihin tienaamaan osuuttaan perheen tuloista! Ja jos nainen ei nyt vaan voi viedä lasta hoitoon, niin hän maksaa silti puolet perheen kuluista, koska heittäytyy tahallaan tulottomaksi.
Tässä ei nyt huomioida lapsen etua ollenkaan. Vauva on äitiysloman lopulla jotain 8kk ja itse ainakin imetin vielä, kuka hullu vie sen ikäisen hoitoon? Ja ei kaikilla ole työpaikkaa mihin palata, silloin ei sinne töihin vain mennä! Pienen lapsen äiti ei ole myöskään se halutuin työmarkkinoilla.
Miksi sinä asetat jonkun jo tieteellisestikin vääräksi osoitetun oletuksen vauvan edusta itsesi elättämisen edelle? Miksi ylipäätään hankit lapsen työttömänä, onko sinulla tarjota hänelle minkäänlaisia elämän eväitä ilman miestä?
Olet elävä esimerkki siitä, miten naisen ei tarvitse ajatella taloudellisia asioita lainkaan. Riittää, että hankkiutuu raskaaksi ja laittaa miehen maksamaan niin vauvan kuin äidin kulut. Maailman tasa-arvoisimmat naiset eivät halua itse edes elättää itseään!
Ex-mieheni ei maksanut mitään lapsen, (saatika minun) kuluja. Eikä ole maksanut tähän päivään mennessäkään. Päinvastoin hän kuppasi minun rahojani, kuten olen tuolla aiemmin kertonut, ja josta aiheesta tämä keskustelu on käyty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on päinvastainen tilanne: Olin hankkinut asuntolainan pitkällisen säästämisen myötä, löytänyt vihdoin ikioman turvallisen kodin jossa asua vaikka loppuelämä, kun tapasin tulevan avomieheni. Mies olisi halunnut, että myyn hänelle osuuden asunnostani, mutta en suostunut. Syy: pelkäsin, että eron tapauksessa hän pyytäisi hurjaa ylihintaa asunnosta (perusteluna hinnannousu), enkä saisi enää pankkilainaa menetettyäni ensiostajan edut. Tällöin rakas kotini menisi pakkomyyntiin ja joutuisin siitä luopumaan, ja millaisen asuntolainan sen jälkeen edes saisin? Ajatus osuuden myymisestä oli siis minulle henkisesti, turvallisuudentunteen kannalta, liian rankka.
Pitkällisen väännön jälkeen mies suostui siihen, että maksaa puolet yhtiövastikkeesta (n. 200 e/kk), enkä siis muuta missään vaiheessa vaatinutkaan. Miehen mielestä reiluinta olisi kuitenkin ollut, että maksaisin hänelle kompensaatiota "asuntosijoitusmenetyksestä" - eli että olisin maksanut hänelle siitä, että hän muuttaa luokseni asumaan. En tiedä, millaisia mietteitä tämä teissä muissa herättää - onko menettelyni epäreilu? Tällä hetkellä mies siis säästää omaa sijoitusasuntoa varten, emmekä ole asiasta hetkeen puhuneet, mutta tiedän että mies ei pidä nykyistä tilannetta reiluna. Meillä on suurinpiirtein samat tulot, ei lapsia, ikää 30+. Maksan itse lainanlyhennystä, yhtiövastiketta plus muita asumiskuluja vähän päälle 1000 euroa kuussa.
No onpa kyllä härski sälli! Nauraisin ellei kuvottaisi. Tilanteenne on ihan eri kuin alkuperäisessä jutussa.
Eikös tuo ole tismalleen samanlainen tilanne kuin aloittajalla. Sukupuolet vain vaihtaneet paikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja oikeasti, opettakaa teidän lapsille että kulut pitää jakaa tulojen suhteessa. Tämä prosenttiosuus vaihtelee vuosien myötä, esimerkiksi hoitovapaalla naisen osuus on erittäin pieni. Erillinen taloustili, jossa on selkeä budjetti ja tarkkaillaan kulurakennetta (esim S-pankille hyvä systeemi nettipankissa tähän) että tiedetään mihin rahat menevät. Kummallekin pitää jäädä omaa rahaa
Perheissä pitäisi ymmärtää se, että hoitovapaalle ei kannata jäädä. Subjektiivinen päivähoito-oikeus takaa lapselle hoitopaikan, joten naiset eivät todellakaan enää vuonna 2021 jää hoitovapaalle miehen elätettäväksi. Lapsi varhaiskasvatukseen koulutetun väen huomaan ja nainen töihin tienaamaan osuuttaan perheen tuloista! Ja jos nainen ei nyt vaan voi viedä lasta hoitoon, niin hän maksaa silti puolet perheen kuluista, koska heittäytyy tahallaan tulottomaksi.
Tässä ei nyt huomioida lapsen etua ollenkaan. Vauva on äitiysloman lopulla jotain 8kk ja itse ainakin imetin vielä, kuka hullu vie sen ikäisen hoitoon? Ja ei kaikilla ole työpaikkaa mihin palata, silloin ei sinne töihin vain mennä! Pienen lapsen äiti ei ole myöskään se halutuin työmarkkinoilla.
Miksi sinä asetat jonkun jo tieteellisestikin vääräksi osoitetun oletuksen vauvan edusta itsesi elättämisen edelle? Miksi ylipäätään hankit lapsen työttömänä, onko sinulla tarjota hänelle minkäänlaisia elämän eväitä ilman miestä?
Olet elävä esimerkki siitä, miten naisen ei tarvitse ajatella taloudellisia asioita lainkaan. Riittää, että hankkiutuu raskaaksi ja laittaa miehen maksamaan niin vauvan kuin äidin kulut. Maailman tasa-arvoisimmat naiset eivät halua itse edes elättää itseään!
Laitapas tulemaan linkkejä tuollaisiin "tieteellisiin" tutkimuksiin, että 8kk ikäiselle vauvalle on hyväksi mennä vieraalle kokopäiväiseen hoitoon. Päinvastaisia tutkimustuloksia olen kyllä nähnyt aika monta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on päinvastainen tilanne: Olin hankkinut asuntolainan pitkällisen säästämisen myötä, löytänyt vihdoin ikioman turvallisen kodin jossa asua vaikka loppuelämä, kun tapasin tulevan avomieheni. Mies olisi halunnut, että myyn hänelle osuuden asunnostani, mutta en suostunut. Syy: pelkäsin, että eron tapauksessa hän pyytäisi hurjaa ylihintaa asunnosta (perusteluna hinnannousu), enkä saisi enää pankkilainaa menetettyäni ensiostajan edut. Tällöin rakas kotini menisi pakkomyyntiin ja joutuisin siitä luopumaan, ja millaisen asuntolainan sen jälkeen edes saisin? Ajatus osuuden myymisestä oli siis minulle henkisesti, turvallisuudentunteen kannalta, liian rankka.
Pitkällisen väännön jälkeen mies suostui siihen, että maksaa puolet yhtiövastikkeesta (n. 200 e/kk), enkä siis muuta missään vaiheessa vaatinutkaan. Miehen mielestä reiluinta olisi kuitenkin ollut, että maksaisin hänelle kompensaatiota "asuntosijoitusmenetyksestä" - eli että olisin maksanut hänelle siitä, että hän muuttaa luokseni asumaan. En tiedä, millaisia mietteitä tämä teissä muissa herättää - onko menettelyni epäreilu? Tällä hetkellä mies siis säästää omaa sijoitusasuntoa varten, emmekä ole asiasta hetkeen puhuneet, mutta tiedän että mies ei pidä nykyistä tilannetta reiluna. Meillä on suurinpiirtein samat tulot, ei lapsia, ikää 30+. Maksan itse lainanlyhennystä, yhtiövastiketta plus muita asumiskuluja vähän päälle 1000 euroa kuussa.
Mulla oli juuri tämä tilanne. Sama laskelma pätee kumpaankin suuntaan, eli suurin piirtein koko vastike miehen maksettavaksi. Vuokralainen maksaa sitten hänen sijoitusasuntonsa lainan ja vastikkeen
Mitä isoja menetyksiä naiselle tulee kotona vietetystä ajasta? Äitiysvapaa on aika monella ajalla palkallinen ja sen jälkeen vanhempainvapaalla saa tulosidonnaista etuutta, joka on esimerkiksi keskituloisella (noin 45 000 e/v) tienaavalla suunnilleen 100 e/vrk eli kuukaudessa vähän yli 2000 e. Vero% pienenee tulojen pienenemisen myötä, joten hokeminen isoista tulonmenetyksistä on aika lailla puppua.[/quote]
No kyllä ainakin minulle korkeakoulutettuna naisena jäi vähemmän rahaa, hoitovapaalle en uskaltanut edes harkita jääväni. Myös jo suullisesti luvattu palkankorotus jäi saamatta, urakehitys hidastui ja eläkekertymä pieneni. Kun palasin töihin, palasin huonompaan asemaan kuin ennen (urakehityksen kannalta) ja kesti aikaa kuroa miesten lomani aikana kuroma kaula kiinni. Ex-mies ei myöskään jakanut tasan lasten hoitoa eli sekin hidasti urakehitystäni, samoin lasten sairastelu. Nyt lapset 10v ja olen saavuttanut juuri sen mitä olisin saavuttanut jo useampi vuosi sitten ilman lapsia.
Don't get me wrong, lapset ovat parasta mitä minulle on tapahtunut. Mutta miksi minun pitäisi maksaa siitä suurempi hinta kuin lasten isän?