Todistuksilla on aikojen alusta jaettu ihmiset ominaisuuksiensa mukaan. Koska se on kaikkien etu. Ei koronapassi ole sen kummempi ajatus.
"Emme ota sinua tähän yliopistoon koska todistuksiesi mukaan et pärjää."
"Emme päästä sinua tähän ravintolaan tai konserttialueelle koska ete ole todistettavasti terve."
Mikä tässä on niin ihmeellistä? Totta kai näin täytyy toimia.
Miksi muiden pitäisi kärsiä jos tusina on kelvottomia.
Kommentit (294)
Vaaditaanko persujen puoluekokoukseen osallistujilta Seinäjoella jonkinlainen todistus puolueen jäsenyydestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokotuksen puute tai sen omaaminen ei ole mikään tae terveydestä; sekä rokottamattomat että rokotetut voivat levittää koronaa sekä myös muita leviäviä tauteja kuten influenssaa yms. Käytännössä kaikki ihmiset sairastavat koronan hyvin lievänä, ja riskiryhmillä on halutessaan ollut mahdollisuus hankkia tuplarokotus (jonka mainostetaan suojaavan vakavilta tautimuodoilta) sekä vältellä tapahtumia, joissa on paljon ihmisiä. Kuulun muuten itse riskiryhmään, enkä ole nähnyt eläkkeellä olevaa äitiäni kohta puoleentoista vuoteen. En silti kannata rokotuspasseja tai muita kansalaisia eriarvoiseen asemaan asettavia totalitaristisen valtion tunnuspiirteitä.
Kun ihmiset kerran luopuvat kansalaisoikeuksistaan, niitä on hyvin vaikea saada takaisin. Myös alunperin "väliaikaisena" tai "lievinä" mainostetut toimenpiteet on jälkikäteen helpompi säätää kireämmiksi, vrt. sammakon keittäminen (mikä onnistuu kun lämpötila nostetaan pikkuhiljaa, jos sammakon laittaa suoraan kiuhuvaan veteen, se hyppää pois). Älkää antako myöten tyrannialle, sillä pienetkin myönnytykset johtavat väistämättä suurempiin.
Mistä kansalaisoikeudesta sä luovut rokotepassilla? Miten passi asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan? Ja vastaus kannattaa sit antaa perusteluin, ei niin, että ”on epistä, jos rokotetut saa enemmän”. Se kun ei vastaa siihen kysymykseen lainkaan.
Tähänhän ei ole perusteltua vastausta. Rokotepassi ei jaa ihmisiä ryhmiin, se ei syrji eikä leimaa. Eri asia on sit puhua siitä, että syrjiikö jokin sen käyttötapa. Aika laajasti voidaan käyttää, mutta Suomen lainsäädännöllä jää tilaisuuksiin ja massatapahtumiin, jos edes matkustamisesta laajenee. Ihmisillä on täysin mennyt sekaisin asiat, täällä jaetaan väärää informaatiota ja lietsotaan valtiovaltavihaa minkä ehtii. Silloin ei oikeasti objektiivisesti voi asioita miettiä ja niistö keskustella.
Jaha, väärää informaatiota ja "valtiovaltavihaa". Tuo jälkimmäinen olikin uusi termi (ja ehkä hyvin paljastava, jos pakkorokotusten ja rokotepassien vastustaminen on valtiovaltavihaa), ensimmäiseen syyllistyvät lähinnä rokotelobbaajat. Tälle foorumille on viime päivinä linkitetty tieteelliseen tutkimustietoon viittavia linkkejä ja artikkeleita, jotka on poistettu, koska eivät sovi pakkorokotusagendaan. Rokotepassi jakaa ihmiset ryhmiin; kokeellisen rokotteen ottaneisiin ja niihin, jotka eivät tätä terveydellisistä syistä ole halunneet pistää itseensä. Tämän jälkeen jälkimmäiseltä ryhmältä rajataan oikeus osallistua yhteiskunnan toimintaan täysivaltaisesti vailla mitään perustetta, aluksi mahdollisesti lähtien pienestä (suuret massatapahtumat kuten festarit tms.) mutta asteittain kiristyen kun xyz-variantti yhtäkkiä putkahti jostain. Historia opettaa, että tällaisesta ei yleensä seuraa mitään hyvää.
Voit kutsua folioksi - tiedän että teet sen argumenttien puutteessa, mutta vielä puoli vuotta sitten koko rokotuspassista puhuminen kuitattiin foliona ja tällä hetkellä sitä ajetaan suurella vimmalla monessa maassa.
Vierailija kirjoitti:
Näin jaetaan kansa heihin ja meihin. Erittäin vaarallista puuhaa joka ei tule johtamaan kuin kansalaisoikeuksien kaventamiseen, syrjintään, suuriin yhteiskunnallisiin ongelmiin ja lopulta ehkä jopa väkivaltaisuuksiin.
Nimenomaan, etenkin koska rokotteesta kieltäytyvät ovat suurimmaksi osaksi nuoria. Luuleeko joku oikeasti, että he istuvat kiltisti kotonaan jos heiltä evätään pääsy paikkoihin ja tapahtumiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän sitä voi verrata vaikka hygieniapassiin. Eihän elintarviketeollisuudessa tai ravintolan keittiössä voi työskennellä henkilö, joka ei pese käsiään ulostamisen jälkeen ja levittää siksi ulostebakteereja ruokaan.
Älytön vertaus, mikä ei tietenkään yllätä, koska ei yksikään normaali ihminen kannata rokotuspassia. Ulostamisen jälkeen kädet ovat varmuudella likaiset, ja niiden peseminen siten itsestäänselvyys (joskaan ei tämänkään takia WC-tiloihin asenneta kameroita jotta käsien pesua voitaisiin tarkkailla verukkeella "eihän tunnollisilla ihmisillä ole mitään salattavaa"). Sen sijaan koronavirus on marginaalisella osalla väestöä, ja se voi levitä yhtä hyvin rokotetun kuin rokottamattoman kautta, rokote korkeintaan suojaa sen ottajaa itseään vakavammilta tautimuodoilta jos on suojatakseen. Koronarokote myös aiheuttaa vakavia haittavaikutuksia aina kuolemaan asti monelle ihmiselle, mitä hygieniapassin (tai vastaavan) hankkiminen ei tee, eikä yhtäkään ihmistä voida velvoittaa pistämään potentiaalisesti vaarallista kokeellista rokotetta itseensä tai osallistumaan vastentahtoisesti muihin lääketieteellisiin toimenpiteisiin. Tästä on säädetty kansainvälisestikin toisen maailmansodan jälkeen.
Ei koronarokotukset ja koronapassin hankinta ole pakollisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo tuollaiset "terveyspassit" olivat viimeksi käytössä Saksassa toisen maailmansodan aikaan, kun juutalaisia kohtaan harjoitettiin lääketieteellistä syrjintää.
Ai jaa? Miksiköhän mun piti näyttää rokotetodistus keltakuumeesta, kun mä kävin Venezuelassa toissa vuonna? Ehkä erehdyin ja olin jossain aikaluupissa.
Eri asia, se todistus vaaditaan vain maahan saapuvilta matkailijoilta. Venezuelalaisten itsensä ei tarvitse näyttää mitään keltakuumepassia päästäkseen kauppaan, ravintolaan, konsertteihin tms.
Jos keltakuume olisi maailmanlaajuinen pandemia ja sitä hallittaisiin kuten koronaa, todennäköisesti pitäisi. Ei siis ole eri asia, on täysin sama asia, kun ei lisää siihen päälle omaa pikkulisää. Jos merkintä keltakuume tai poliorokotteesta ei ole verrattavissa natsisaksaan, ei ole koronarokotemerkintäkään. Passin käyttötarkoitukset on sit seuraava taso keskustelussa, mutta sitä keskustelua ei voi täällä käydä, koska jokainen soveltamiskohta on ”paluu natsismiin, orjuuttavaa ja syrjivää”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän sitä voi verrata vaikka hygieniapassiin. Eihän elintarviketeollisuudessa tai ravintolan keittiössä voi työskennellä henkilö, joka ei pese käsiään ulostamisen jälkeen ja levittää siksi ulostebakteereja ruokaan.
Älytön vertaus, mikä ei tietenkään yllätä, koska ei yksikään normaali ihminen kannata rokotuspassia. Ulostamisen jälkeen kädet ovat varmuudella likaiset, ja niiden peseminen siten itsestäänselvyys (joskaan ei tämänkään takia WC-tiloihin asenneta kameroita jotta käsien pesua voitaisiin tarkkailla verukkeella "eihän tunnollisilla ihmisillä ole mitään salattavaa"). Sen sijaan koronavirus on marginaalisella osalla väestöä, ja se voi levitä yhtä hyvin rokotetun kuin rokottamattoman kautta, rokote korkeintaan suojaa sen ottajaa itseään vakavammilta tautimuodoilta jos on suojatakseen. Koronarokote myös aiheuttaa vakavia haittavaikutuksia aina kuolemaan asti monelle ihmiselle, mitä hygieniapassin (tai vastaavan) hankkiminen ei tee, eikä yhtäkään ihmistä voida velvoittaa pistämään potentiaalisesti vaarallista kokeellista rokotetta itseensä tai osallistumaan vastentahtoisesti muihin lääketieteellisiin toimenpiteisiin. Tästä on säädetty kansainvälisestikin toisen maailmansodan jälkeen.
Ei koronarokotukset ja koronapassin hankinta ole pakollisia.
Törkeää väittää, ettei ne ole pakollisia, jos käytännössä aletaan viedä vapauksia toimia yhteiskunnassa, jos sellaista ei ole. Ei juutalaistenkaan ollut pakko käyttää tähteä hihassaan, vaihtoehtona oli tulla ammutuksi.

Jep, et pääse poistumaan asunnostasi - ainakaan julkisille paikoille, työpaikoille, opiskelemaan, yms. (ei se näillä ala, mutta tähän se kehittyy) mutta ihan oma valinta mitä et ottanut rokotetta. Itse asiassa kaikki rokottamattomat voitaisiin siirtää "leirille", siltä pääsee pois jahka suostuu rokotettavaksi. Oma valinta, vaccine macht frei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin jaetaan kansa heihin ja meihin. Erittäin vaarallista puuhaa joka ei tule johtamaan kuin kansalaisoikeuksien kaventamiseen, syrjintään, suuriin yhteiskunnallisiin ongelmiin ja lopulta ehkä jopa väkivaltaisuuksiin.
Nimenomaan, etenkin koska rokotteesta kieltäytyvät ovat suurimmaksi osaksi nuoria. Luuleeko joku oikeasti, että he istuvat kiltisti kotonaan jos heiltä evätään pääsy paikkoihin ja tapahtumiin?
Eikös ne nytkin ole istuneet? Just kirjoitettiin kohuotsikoin siitä miten etäkoulu on ajanut nuoret itsemurhiin, syömishäiriöihin ja psykoottistasoiseen masennukseen. Yrittäkää nyt päättää kummin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin jaetaan kansa heihin ja meihin. Erittäin vaarallista puuhaa joka ei tule johtamaan kuin kansalaisoikeuksien kaventamiseen, syrjintään, suuriin yhteiskunnallisiin ongelmiin ja lopulta ehkä jopa väkivaltaisuuksiin.
Nimenomaan, etenkin koska rokotteesta kieltäytyvät ovat suurimmaksi osaksi nuoria. Luuleeko joku oikeasti, että he istuvat kiltisti kotonaan jos heiltä evätään pääsy paikkoihin ja tapahtumiin?
Sinu kannaltasi pahin uhkakuva on se, että nuoret innostuvat ottamaan rokotteen koska sen jälkeen rokotuspassilla pääsevät moniin tilaisuuksiin ja tapahtumiin, joihin eivät rokottamattomina pääsisi. Sehän nostaisi rokotuskattavuutta nopeasti. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän sitä voi verrata vaikka hygieniapassiin. Eihän elintarviketeollisuudessa tai ravintolan keittiössä voi työskennellä henkilö, joka ei pese käsiään ulostamisen jälkeen ja levittää siksi ulostebakteereja ruokaan.
Älytön vertaus, mikä ei tietenkään yllätä, koska ei yksikään normaali ihminen kannata rokotuspassia. Ulostamisen jälkeen kädet ovat varmuudella likaiset, ja niiden peseminen siten itsestäänselvyys (joskaan ei tämänkään takia WC-tiloihin asenneta kameroita jotta käsien pesua voitaisiin tarkkailla verukkeella "eihän tunnollisilla ihmisillä ole mitään salattavaa"). Sen sijaan koronavirus on marginaalisella osalla väestöä, ja se voi levitä yhtä hyvin rokotetun kuin rokottamattoman kautta, rokote korkeintaan suojaa sen ottajaa itseään vakavammilta tautimuodoilta jos on suojatakseen. Koronarokote myös aiheuttaa vakavia haittavaikutuksia aina kuolemaan asti monelle ihmiselle, mitä hygieniapassin (tai vastaavan) hankkiminen ei tee, eikä yhtäkään ihmistä voida velvoittaa pistämään potentiaalisesti vaarallista kokeellista rokotetta itseensä tai osallistumaan vastentahtoisesti muihin lääketieteellisiin toimenpiteisiin. Tästä on säädetty kansainvälisestikin toisen maailmansodan jälkeen.
Ei koronarokotukset ja koronapassin hankinta ole pakollisia.
Jep, et pääse poistumaan asunnostasi - ainakaan julkisille paikoille, työpaikoille, opiskelemaan, yms. (ei se näillä ala, mutta tähän se kehittyy) mutta ihan oma valinta mitä et ottanut rokotetta. Itse asiassa kaikki rokottamattomat voitaisiin siirtää "leirille", siltä pääsee pois jahka suostuu rokotettavaksi. Oma valinta, vaccine macht frei.
No ei kehity, missään ei ole kehittynyt, miksi Suomessa kehittyisi?

Sössön sössön...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokotuksen puute tai sen omaaminen ei ole mikään tae terveydestä; sekä rokottamattomat että rokotetut voivat levittää koronaa sekä myös muita leviäviä tauteja kuten influenssaa yms. Käytännössä kaikki ihmiset sairastavat koronan hyvin lievänä, ja riskiryhmillä on halutessaan ollut mahdollisuus hankkia tuplarokotus (jonka mainostetaan suojaavan vakavilta tautimuodoilta) sekä vältellä tapahtumia, joissa on paljon ihmisiä. Kuulun muuten itse riskiryhmään, enkä ole nähnyt eläkkeellä olevaa äitiäni kohta puoleentoista vuoteen. En silti kannata rokotuspasseja tai muita kansalaisia eriarvoiseen asemaan asettavia totalitaristisen valtion tunnuspiirteitä.
Kun ihmiset kerran luopuvat kansalaisoikeuksistaan, niitä on hyvin vaikea saada takaisin. Myös alunperin "väliaikaisena" tai "lievinä" mainostetut toimenpiteet on jälkikäteen helpompi säätää kireämmiksi, vrt. sammakon keittäminen (mikä onnistuu kun lämpötila nostetaan pikkuhiljaa, jos sammakon laittaa suoraan kiuhuvaan veteen, se hyppää pois). Älkää antako myöten tyrannialle, sillä pienetkin myönnytykset johtavat väistämättä suurempiin.
Mistä kansalaisoikeudesta sä luovut rokotepassilla? Miten passi asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan? Ja vastaus kannattaa sit antaa perusteluin, ei niin, että ”on epistä, jos rokotetut saa enemmän”. Se kun ei vastaa siihen kysymykseen lainkaan.
Tähänhän ei ole perusteltua vastausta. Rokotepassi ei jaa ihmisiä ryhmiin, se ei syrji eikä leimaa. Eri asia on sit puhua siitä, että syrjiikö jokin sen käyttötapa. Aika laajasti voidaan käyttää, mutta Suomen lainsäädännöllä jää tilaisuuksiin ja massatapahtumiin, jos edes matkustamisesta laajenee. Ihmisillä on täysin mennyt sekaisin asiat, täällä jaetaan väärää informaatiota ja lietsotaan valtiovaltavihaa minkä ehtii. Silloin ei oikeasti objektiivisesti voi asioita miettiä ja niistö keskustella.
Jaha, väärää informaatiota ja "valtiovaltavihaa". Tuo jälkimmäinen olikin uusi termi (ja ehkä hyvin paljastava, jos pakkorokotusten ja rokotepassien vastustaminen on valtiovaltavihaa), ensimmäiseen syyllistyvät lähinnä rokotelobbaajat. Tälle foorumille on viime päivinä linkitetty tieteelliseen tutkimustietoon viittavia linkkejä ja artikkeleita, jotka on poistettu, koska eivät sovi pakkorokotusagendaan. Rokotepassi jakaa ihmiset ryhmiin; kokeellisen rokotteen ottaneisiin ja niihin, jotka eivät tätä terveydellisistä syistä ole halunneet pistää itseensä. Tämän jälkeen jälkimmäiseltä ryhmältä rajataan oikeus osallistua yhteiskunnan toimintaan täysivaltaisesti vailla mitään perustetta, aluksi mahdollisesti lähtien pienestä (suuret massatapahtumat kuten festarit tms.) mutta asteittain kiristyen kun xyz-variantti yhtäkkiä putkahti jostain. Historia opettaa, että tällaisesta ei yleensä seuraa mitään hyvää.
Voit kutsua folioksi - tiedän että teet sen argumenttien puutteessa, mutta vielä puoli vuotta sitten koko rokotuspassista puhuminen kuitattiin foliona ja tällä hetkellä sitä ajetaan suurella vimmalla monessa maassa.
Niin samaa mieltä!!!! Puoli vuotta sitten pidin foliohattuiluna, että Suomeen tulisi muka koronapassi. Ja nyt sitä puuhataan innolla Suomeenkin. Mulla ei ole oma lehmä ojassa, olenhan jo molemmat rokotteeni saanut, mutta en halua valita, kuulunko "heihin" vai "teihin". Mulla on hyviä ystäviä, jotka eivät aio rokotetta ottaa ja omista rokotteistani huolimatta mieluummin kuulun rokottamattomien kuin rokotettujen joukkoon. Sen verran käsittämättömäksi on mennyt rokotettujen vihamielisyys rokottamattomia kohtaan.

Tämäkin vielä. Talous- ja työllisyys kasvaa rivakasti, rokotuskattavuus kasvaa, rokotuspassin kannatus on korkealla... nyt on paha mieli. :D
Lääkeaineyliherkkyyden takia (pfizer) koronarokotteen tehostetta en voi ottaa ja minua aiotaan tulevaisuudessa syrjiä yhteiskunnassa ellen ole valmis anafylaktiseen shokkiin? Astrazeneca ei myöskään sovi suvussa kulkevan verihiutaleisiin liittyvän vakavan ongelman vuoksi, kerran jo sen takia meinannut menehtyä verenhukkaan.
Kolmas rokote jota suositella ja mikä ei suurella todennäköisyydellä aiheuta hengenvaaraa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän sitä voi verrata vaikka hygieniapassiin. Eihän elintarviketeollisuudessa tai ravintolan keittiössä voi työskennellä henkilö, joka ei pese käsiään ulostamisen jälkeen ja levittää siksi ulostebakteereja ruokaan.
Älytön vertaus, mikä ei tietenkään yllätä, koska ei yksikään normaali ihminen kannata rokotuspassia. Ulostamisen jälkeen kädet ovat varmuudella likaiset, ja niiden peseminen siten itsestäänselvyys (joskaan ei tämänkään takia WC-tiloihin asenneta kameroita jotta käsien pesua voitaisiin tarkkailla verukkeella "eihän tunnollisilla ihmisillä ole mitään salattavaa"). Sen sijaan koronavirus on marginaalisella osalla väestöä, ja se voi levitä yhtä hyvin rokotetun kuin rokottamattoman kautta, rokote korkeintaan suojaa sen ottajaa itseään vakavammilta tautimuodoilta jos on suojatakseen. Koronarokote myös aiheuttaa vakavia haittavaikutuksia aina kuolemaan asti monelle ihmiselle, mitä hygieniapassin (tai vastaavan) hankkiminen ei tee, eikä yhtäkään ihmistä voida velvoittaa pistämään potentiaalisesti vaarallista kokeellista rokotetta itseensä tai osallistumaan vastentahtoisesti muihin lääketieteellisiin toimenpiteisiin. Tästä on säädetty kansainvälisestikin toisen maailmansodan jälkeen.
Ei koronarokotukset ja koronapassin hankinta ole pakollisia.
Jep, et pääse poistumaan asunnostasi - ainakaan julkisille paikoille, työpaikoille, opiskelemaan, yms. (ei se näillä ala, mutta tähän se kehittyy) mutta ihan oma valinta mitä et ottanut rokotetta. Itse asiassa kaikki rokottamattomat voitaisiin siirtää "leirille", siltä pääsee pois jahka suostuu rokotettavaksi. Oma valinta, vaccine macht frei.
No ei kehity, missään ei ole kehittynyt, miksi Suomessa kehittyisi?
Kehittyy koko ajan ja voimistuu vähitellen, jos ihmiset eivät nouse barrikadeille. Ei ihmiset suostuisi oikeuksiensa viemiseen kerrasta, vaan se tulee pikkuhiljaa. Rokotteiden tullessa EU:ssa alleviivattiin sitä, etteivät ne saa aiheuttaa syrjivää käytöstä niitä kohtaan, ketkä eivät esim. lääkeallergioiden vuoksi voi rokotetta ottaa. Meni muutama kuukausi ja Ranska jo otti käyttöön jyrkät toimenpiteet ja pakottaa ihmiset ottamaan rokotteet tai menee kaikki oikeudet toimia yhteiskunnassa. Ja kas näin, asiasta aletaan jo puhua Suomessa ja kerää kannatusta hysteerikkojen taholta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän sitä voi verrata vaikka hygieniapassiin. Eihän elintarviketeollisuudessa tai ravintolan keittiössä voi työskennellä henkilö, joka ei pese käsiään ulostamisen jälkeen ja levittää siksi ulostebakteereja ruokaan.
Älytön vertaus, mikä ei tietenkään yllätä, koska ei yksikään normaali ihminen kannata rokotuspassia. Ulostamisen jälkeen kädet ovat varmuudella likaiset, ja niiden peseminen siten itsestäänselvyys (joskaan ei tämänkään takia WC-tiloihin asenneta kameroita jotta käsien pesua voitaisiin tarkkailla verukkeella "eihän tunnollisilla ihmisillä ole mitään salattavaa"). Sen sijaan koronavirus on marginaalisella osalla väestöä, ja se voi levitä yhtä hyvin rokotetun kuin rokottamattoman kautta, rokote korkeintaan suojaa sen ottajaa itseään vakavammilta tautimuodoilta jos on suojatakseen. Koronarokote myös aiheuttaa vakavia haittavaikutuksia aina kuolemaan asti monelle ihmiselle, mitä hygieniapassin (tai vastaavan) hankkiminen ei tee, eikä yhtäkään ihmistä voida velvoittaa pistämään potentiaalisesti vaarallista kokeellista rokotetta itseensä tai osallistumaan vastentahtoisesti muihin lääketieteellisiin toimenpiteisiin. Tästä on säädetty kansainvälisestikin toisen maailmansodan jälkeen.
Ei koronarokotukset ja koronapassin hankinta ole pakollisia.
Törkeää väittää, ettei ne ole pakollisia, jos käytännössä aletaan viedä vapauksia toimia yhteiskunnassa, jos sellaista ei ole. Ei juutalaistenkaan ollut pakko käyttää tähteä hihassaan, vaihtoehtona oli tulla ammutuksi.
Tää natsivertaus on täysin absurdi ja typerä. Keltään ei viedä vapauksia, vaan niitä annetaan lisää. Tämä on mahdollisten uusien sulkujen aikana ”ei kukaan tai osa” -tilanne katsopas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokotuksen puute tai sen omaaminen ei ole mikään tae terveydestä; sekä rokottamattomat että rokotetut voivat levittää koronaa sekä myös muita leviäviä tauteja kuten influenssaa yms. Käytännössä kaikki ihmiset sairastavat koronan hyvin lievänä, ja riskiryhmillä on halutessaan ollut mahdollisuus hankkia tuplarokotus (jonka mainostetaan suojaavan vakavilta tautimuodoilta) sekä vältellä tapahtumia, joissa on paljon ihmisiä. Kuulun muuten itse riskiryhmään, enkä ole nähnyt eläkkeellä olevaa äitiäni kohta puoleentoista vuoteen. En silti kannata rokotuspasseja tai muita kansalaisia eriarvoiseen asemaan asettavia totalitaristisen valtion tunnuspiirteitä.
Kun ihmiset kerran luopuvat kansalaisoikeuksistaan, niitä on hyvin vaikea saada takaisin. Myös alunperin "väliaikaisena" tai "lievinä" mainostetut toimenpiteet on jälkikäteen helpompi säätää kireämmiksi, vrt. sammakon keittäminen (mikä onnistuu kun lämpötila nostetaan pikkuhiljaa, jos sammakon laittaa suoraan kiuhuvaan veteen, se hyppää pois). Älkää antako myöten tyrannialle, sillä pienetkin myönnytykset johtavat väistämättä suurempiin.
Mistä kansalaisoikeudesta sä luovut rokotepassilla? Miten passi asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan? Ja vastaus kannattaa sit antaa perusteluin, ei niin, että ”on epistä, jos rokotetut saa enemmän”. Se kun ei vastaa siihen kysymykseen lainkaan.
Tähänhän ei ole perusteltua vastausta. Rokotepassi ei jaa ihmisiä ryhmiin, se ei syrji eikä leimaa. Eri asia on sit puhua siitä, että syrjiikö jokin sen käyttötapa. Aika laajasti voidaan käyttää, mutta Suomen lainsäädännöllä jää tilaisuuksiin ja massatapahtumiin, jos edes matkustamisesta laajenee. Ihmisillä on täysin mennyt sekaisin asiat, täällä jaetaan väärää informaatiota ja lietsotaan valtiovaltavihaa minkä ehtii. Silloin ei oikeasti objektiivisesti voi asioita miettiä ja niistö keskustella.
Jaha, väärää informaatiota ja "valtiovaltavihaa". Tuo jälkimmäinen olikin uusi termi (ja ehkä hyvin paljastava, jos pakkorokotusten ja rokotepassien vastustaminen on valtiovaltavihaa), ensimmäiseen syyllistyvät lähinnä rokotelobbaajat. Tälle foorumille on viime päivinä linkitetty tieteelliseen tutkimustietoon viittavia linkkejä ja artikkeleita, jotka on poistettu, koska eivät sovi pakkorokotusagendaan. Rokotepassi jakaa ihmiset ryhmiin; kokeellisen rokotteen ottaneisiin ja niihin, jotka eivät tätä terveydellisistä syistä ole halunneet pistää itseensä. Tämän jälkeen jälkimmäiseltä ryhmältä rajataan oikeus osallistua yhteiskunnan toimintaan täysivaltaisesti vailla mitään perustetta, aluksi mahdollisesti lähtien pienestä (suuret massatapahtumat kuten festarit tms.) mutta asteittain kiristyen kun xyz-variantti yhtäkkiä putkahti jostain. Historia opettaa, että tällaisesta ei yleensä seuraa mitään hyvää.
Voit kutsua folioksi - tiedän että teet sen argumenttien puutteessa, mutta vielä puoli vuotta sitten koko rokotuspassista puhuminen kuitattiin foliona ja tällä hetkellä sitä ajetaan suurella vimmalla monessa maassa.
Niin samaa mieltä!!!! Puoli vuotta sitten pidin foliohattuiluna, että Suomeen tulisi muka koronapassi. Ja nyt sitä puuhataan innolla Suomeenkin. Mulla ei ole oma lehmä ojassa, olenhan jo molemmat rokotteeni saanut, mutta en halua valita, kuulunko "heihin" vai "teihin". Mulla on hyviä ystäviä, jotka eivät aio rokotetta ottaa ja omista rokotteistani huolimatta mieluummin kuulun rokottamattomien kuin rokotettujen joukkoon. Sen verran käsittämättömäksi on mennyt rokotettujen vihamielisyys rokottamattomia kohtaan.
Mitä vihamielisyyttä tarkoitat? Antaisitko esimerkkejä?
Vierailija kirjoitti:
Mistä lähtien se, että ei ole ottanut rokotetta on tehnyt sairaaksi?
Minä olen terve ihminen, niin en tartuta mitään kenellekään.
Ja jos se teidän jumaloiva rokotteenne toimii, miksi ihmeessä se on teille niin suuri ongelma, että joku ei halua ottaa sitä?
Kenet terve rokottamaton ihminen vaarantaa?
Hyvä kommentti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän sitä voi verrata vaikka hygieniapassiin. Eihän elintarviketeollisuudessa tai ravintolan keittiössä voi työskennellä henkilö, joka ei pese käsiään ulostamisen jälkeen ja levittää siksi ulostebakteereja ruokaan.
Älytön vertaus, mikä ei tietenkään yllätä, koska ei yksikään normaali ihminen kannata rokotuspassia. Ulostamisen jälkeen kädet ovat varmuudella likaiset, ja niiden peseminen siten itsestäänselvyys (joskaan ei tämänkään takia WC-tiloihin asenneta kameroita jotta käsien pesua voitaisiin tarkkailla verukkeella "eihän tunnollisilla ihmisillä ole mitään salattavaa"). Sen sijaan koronavirus on marginaalisella osalla väestöä, ja se voi levitä yhtä hyvin rokotetun kuin rokottamattoman kautta, rokote korkeintaan suojaa sen ottajaa itseään vakavammilta tautimuodoilta jos on suojatakseen. Koronarokote myös aiheuttaa vakavia haittavaikutuksia aina kuolemaan asti monelle ihmiselle, mitä hygieniapassin (tai vastaavan) hankkiminen ei tee, eikä yhtäkään ihmistä voida velvoittaa pistämään potentiaalisesti vaarallista kokeellista rokotetta itseensä tai osallistumaan vastentahtoisesti muihin lääketieteellisiin toimenpiteisiin. Tästä on säädetty kansainvälisestikin toisen maailmansodan jälkeen.
Ei koronarokotukset ja koronapassin hankinta ole pakollisia.
Jep, et pääse poistumaan asunnostasi - ainakaan julkisille paikoille, työpaikoille, opiskelemaan, yms. (ei se näillä ala, mutta tähän se kehittyy) mutta ihan oma valinta mitä et ottanut rokotetta. Itse asiassa kaikki rokottamattomat voitaisiin siirtää "leirille", siltä pääsee pois jahka suostuu rokotettavaksi. Oma valinta, vaccine macht frei.
No ei kehity, missään ei ole kehittynyt, miksi Suomessa kehittyisi?
Kehittyy koko ajan ja voimistuu vähitellen, jos ihmiset eivät nouse barrikadeille. Ei ihmiset suostuisi oikeuksiensa viemiseen kerrasta, vaan se tulee pikkuhiljaa. Rokotteiden tullessa EU:ssa alleviivattiin sitä, etteivät ne saa aiheuttaa syrjivää käytöstä niitä kohtaan, ketkä eivät esim. lääkeallergioiden vuoksi voi rokotetta ottaa. Meni muutama kuukausi ja Ranska jo otti käyttöön jyrkät toimenpiteet ja pakottaa ihmiset ottamaan rokotteet tai menee kaikki oikeudet toimia yhteiskunnassa. Ja kas näin, asiasta aletaan jo puhua Suomessa ja kerää kannatusta hysteerikkojen taholta.
Ketkähän ne niitä hysteerikkoja on? Natseista ja hihamerkeistä puhujat vai rokotemerkinnästä ja testauksista puhujat?
Mutta joo, Ranskassakaan kukaan ei sua piikille pakota, edelleen se testaus on sielläkin mukana. Että kas näin nämä hysteeriset pelkotilat ammutaan alas.
Jaa, aikamoinen merkintä testistä tai rokotteesta, kun tollasta aiheuttaa. Ihan sillai mielenkiinnosta: mistä se toinen kansalainen tietää sen toisen kansalaisen statuksen? Ketä syrjitään, mitkähän ne yhteiskunnalliset ongelmat on?
Kauhee ulina ja kauhukuvien maalailu päällä täällä, mutta ei yhtäkään konkreettista esimerkkiä 🙄