Uusi mies ja seksi joka aamu
Ollaan ns. toisella kierroksella ja asutaan omissa asunnoissa. Kun nukutaan vierekkäin niin mies haluaa aina seksiä aamuisin ennen sängystä nousua. Olen tähän suostunut vaikka uninen olenkin silloin kun mies nousee töihin. Välillä innostun itsekin, mutta välillä nukun ja annan miehen purkaa paineensa. Lisäksi pari kertaa viikossa mennään "pidemmän kaavan kautta".
Nyt olen alkanut elätellä toiveita yhteen muutosta, mutta tämä asia vähän mietityttää, että jos en jossakin kohdassa enää olisi valmis joka aamuiseen seksiin. Mies sanoo, että jos yhdessä asutaan, niin sitten pitää paineet purkaa aamuisin, on kuulemma rennompi olo päivällä. Miehelle kyllä sopii sekin että asutaan omillaan ja vietetään yhteistä aikaa ja yhteisiä öitä satunnaisesti, kuten nytkin.
Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Tämä on ainoa asia joka minua mietityttää yhteenmuutossa, muuten asia olisikin itselleni aika selvä. Ja kummankin lapset jo pois kotoa, joten ei tarvitse niitä miettiä.
N38
Kommentit (346)
Vierailija kirjoitti:
Kassientyhjentäjämies vielä toisellakin kierroksella ja nainen levittää alistuneena tavaraa 😳 En voi taas uskoa tuota tyhmyyden määrää!
Tämä. Patriarkaatin ote pitää.
Vierailija kirjoitti:
Siis sinä nukut ja mies "harrastaa seksiä" kanssasi. Se on raiskaus, ei seksiä.
Ja höpö, höpö
Ihan naisen suostumuksellahan tuo tehdään. Raiskaus on sitä, ettei lupaa ole saatu. Tuskin ap sitä paitsi nukkuu sanan varsinaisessa merkityksessä. Tarkoittanee, ettei ole aktissa mukana mitenkään.
Niin, olen antanut luvan tähän. Mies kysyi asiasta jo ennen kuin yhtään yötä oltiin yhdessä nukuttu. Pitää sitä tärkeänä. En koe asiaa siis raiskauksena. Pari kertaa viikossa innostun itsekin.
Erona on vaan että mies nousee noin kaksi tuntia aiemmin kuin minä työnsä vuoksi, joten jään vielä nukkumaan sitten.
Toistaiseksi tämä on siis ollut ok, kun ei asuta jatkuvasti yhdessä. Mutta mietinkin että käykö se rasittavaksi jos asutaan 24/7/12 saman katon alla. Miehellä on kuitenkin vahva mielipide tähän. Toisaalta on sanonut, että voidaan asua erilläänkin, se on kuulemma ihan ok.
Ap

Kun ap ei ole tarkentanut kuvausta nukkumisestaan eikä kertonut antaneensa suostumusta, vaan pitää tätä pakkoseksiä epämiellyttävänä, miksi oletat, että ap on joka kerta antanut suostumuksen?

Annoit luvan paukuttaa sinua omasta kiinnostuksestasi huolimatta hamaan tappiin asti jo ennen ensimmäistä seksikertaa? Oikea unelmarakastaja, kun hänelle merkitsee vain oma halu. Miten luulet miehen selviävän niinä aamuina, kun et ole vieressä?

Asutte erillään jatkossakin, ongelma ratkaistu.
Seuraava…
Hyvin, hyvin harvaan parisuhteeseen kuuluu seksi joka päivä. Eihän teillä nytkään ole!
Siinä kohtaa, kun päivittäistä seksiä perustellaan paineiden purkamisella, lähtee mulla ukko kiertoon.
Mutta provohan tämä on.
Sulla on kuvottava äijä. Taas. Suosittelen terapiaa, joku mättää että ajaudut tuollaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, olen antanut luvan tähän. Mies kysyi asiasta jo ennen kuin yhtään yötä oltiin yhdessä nukuttu. Pitää sitä tärkeänä. En koe asiaa siis raiskauksena. Pari kertaa viikossa innostun itsekin.
Erona on vaan että mies nousee noin kaksi tuntia aiemmin kuin minä työnsä vuoksi, joten jään vielä nukkumaan sitten.
Toistaiseksi tämä on siis ollut ok, kun ei asuta jatkuvasti yhdessä. Mutta mietinkin että käykö se rasittavaksi jos asutaan 24/7/12 saman katon alla. Miehellä on kuitenkin vahva mielipide tähän. Toisaalta on sanonut, että voidaan asua erilläänkin, se on kuulemma ihan ok.
Ap
Annoit luvan paukuttaa sinua omasta kiinnostuksestasi huolimatta hamaan tappiin asti jo ennen ensimmäistä seksikertaa? Oikea unelmarakastaja, kun hänelle merkitsee vain oma halu. Miten luulet miehen selviävän niinä aamuina, kun et ole vieressä?
Annoin luvan toistaiseksi. Yksin herätessään hän käyttää kättään. Mutta kun olen vieressä, niin sanoo että ei ala ajamaan Toyotalla kun Mersuakin on tarjolla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sinä nukut ja mies "harrastaa seksiä" kanssasi. Se on raiskaus, ei seksiä.
Ja höpö, höpö
Ihan naisen suostumuksellahan tuo tehdään. Raiskaus on sitä, ettei lupaa ole saatu. Tuskin ap sitä paitsi nukkuu sanan varsinaisessa merkityksessä. Tarkoittanee, ettei ole aktissa mukana mitenkään.
Kun ap ei ole tarkentanut kuvausta nukkumisestaan eikä kertonut antaneensa suostumusta, vaan pitää tätä pakkoseksiä epämiellyttävänä, miksi oletat, että ap on joka kerta antanut suostumuksen?
Lupa pitää kysyä joka kerta erikseen. Eilisen lupa ei päde tänään. Ja lupa kysyttävä myös sisään laukeamiseen. Törkeää hyväksi käyttöä sekä toistuvaa raiskausta. Heti eroat ja teet rikosilmoituksen. Sinulla on oikeus omaan kehoosi, etkä ole mikään saastaisten himojen kohde. Nyt siskot, rintamat kuntoon ja tämän on loputtava heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, olen antanut luvan tähän. Mies kysyi asiasta jo ennen kuin yhtään yötä oltiin yhdessä nukuttu. Pitää sitä tärkeänä. En koe asiaa siis raiskauksena. Pari kertaa viikossa innostun itsekin.
Erona on vaan että mies nousee noin kaksi tuntia aiemmin kuin minä työnsä vuoksi, joten jään vielä nukkumaan sitten.
Toistaiseksi tämä on siis ollut ok, kun ei asuta jatkuvasti yhdessä. Mutta mietinkin että käykö se rasittavaksi jos asutaan 24/7/12 saman katon alla. Miehellä on kuitenkin vahva mielipide tähän. Toisaalta on sanonut, että voidaan asua erilläänkin, se on kuulemma ihan ok.
Ap
Asutte erillään jatkossakin, ongelma ratkaistu.
Seuraava…
Näinkö se vaan sitten on? Eikö kenelläkään ole ollut vastaavaa tilannetta? Miten olette jaksaneet sitä?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sinä nukut ja mies "harrastaa seksiä" kanssasi. Se on raiskaus, ei seksiä.
Ja höpö, höpö
Ihan naisen suostumuksellahan tuo tehdään. Raiskaus on sitä, ettei lupaa ole saatu. Tuskin ap sitä paitsi nukkuu sanan varsinaisessa merkityksessä. Tarkoittanee, ettei ole aktissa mukana mitenkään.
Kun ap ei ole tarkentanut kuvausta nukkumisestaan eikä kertonut antaneensa suostumusta, vaan pitää tätä pakkoseksiä epämiellyttävänä, miksi oletat, että ap on joka kerta antanut suostumuksen?
Lupa pitää kysyä joka kerta erikseen. Eilisen lupa ei päde tänään. Ja lupa kysyttävä myös sisään laukeamiseen. Törkeää hyväksi käyttöä sekä toistuvaa raiskausta. Heti eroat ja teet rikosilmoituksen. Sinulla on oikeus omaan kehoosi, etkä ole mikään saastaisten himojen kohde. Nyt siskot, rintamat kuntoon ja tämän on loputtava heti.
Annoin luvan toistaiseksi...
Ap
Hyi oksennus. Miehen pitää purkaa sinuun paineensa aamuisin? Minkä se tekee sinusta?
En tapaisi tuollaista ällötystä enää koskaan.
Ei kannata muuttaa yhteen, jos asioista ei osaa keskustella. Oli aiheena sitten aamuseksi tai ihan mikä tahansa muu
Ei ihme, että niin moni liitto karille karahtaa, jos palstan asenne on vallalla.
Ikään kuin ei voisi tehdä puolison mieliksi mitään. Ei minuakaan aina seksi huvita silloin kun mies on halukas. Annan kuitenkin, ei se minulta pois ole.
Ei mieskään tykkää lähteä vaikkapa taidenäyttelyyn, tulee kuitenkin mukaan. Olemme pari ja kompromisseja tehdään puolin ja toisin. Eihän liitto voi koskaan toimia täysin "minä ja minun oikeuteni" -periaatteella.
Hyi saatana noi "pakko purkaa paineet" ihmiset on ällöttäviä. Täytyyhän sitä nyt ilmankin pärjätä..oksennus oikeesti!
Aamuseksi on kiva asia, jos siihen on aikaa ja vireystila on oikea. Ei kuitenkaan silloin, kun toinen haluaa "pikaisesti purkaa paineet ennen työpäivää" ja itse on niin väsynyt, että nukkuu läpi toimituksen.
Oijoi mistä tommosia miehiä löytyy?!
Nimim. sain viimeksi viime vuoden lokakuussa.