Uusi mies ja seksi joka aamu
Ollaan ns. toisella kierroksella ja asutaan omissa asunnoissa. Kun nukutaan vierekkäin niin mies haluaa aina seksiä aamuisin ennen sängystä nousua. Olen tähän suostunut vaikka uninen olenkin silloin kun mies nousee töihin. Välillä innostun itsekin, mutta välillä nukun ja annan miehen purkaa paineensa. Lisäksi pari kertaa viikossa mennään "pidemmän kaavan kautta".
Nyt olen alkanut elätellä toiveita yhteen muutosta, mutta tämä asia vähän mietityttää, että jos en jossakin kohdassa enää olisi valmis joka aamuiseen seksiin. Mies sanoo, että jos yhdessä asutaan, niin sitten pitää paineet purkaa aamuisin, on kuulemma rennompi olo päivällä. Miehelle kyllä sopii sekin että asutaan omillaan ja vietetään yhteistä aikaa ja yhteisiä öitä satunnaisesti, kuten nytkin.
Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Tämä on ainoa asia joka minua mietityttää yhteenmuutossa, muuten asia olisikin itselleni aika selvä. Ja kummankin lapset jo pois kotoa, joten ei tarvitse niitä miettiä.
N38
Kommentit (346)
Miksiköhän tämäkin ketju on nostettu.
Juridisesti ihminen ei voi sitoutua harrastamaan seksiä aina kun toinen haluaa. Tulkitaan hyvän tavan vastaiseksi. Turha tuollaista on edes vaatia asumusneuvotteluissa.
Mutta oishan toi aika kiva tapa alottaa aamu.
Pari tuntia sitten panin vaimia juuri sivuttain. Ihana asento päärynäpyllyn kanssa. Mulla on aina aamupaineita niin hän laukaisee ne panolla, suulla tai runkkaamalla. Illalla tai iltapäivällä laukaisen sitten hänet kun hän ei useinkaa laukea aamulla, mutta tyhjentää minun pussit aina mielellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, olen antanut luvan tähän. Mies kysyi asiasta jo ennen kuin yhtään yötä oltiin yhdessä nukuttu. Pitää sitä tärkeänä. En koe asiaa siis raiskauksena. Pari kertaa viikossa innostun itsekin.
Erona on vaan että mies nousee noin kaksi tuntia aiemmin kuin minä työnsä vuoksi, joten jään vielä nukkumaan sitten.
Toistaiseksi tämä on siis ollut ok, kun ei asuta jatkuvasti yhdessä. Mutta mietinkin että käykö se rasittavaksi jos asutaan 24/7/12 saman katon alla. Miehellä on kuitenkin vahva mielipide tähän. Toisaalta on sanonut, että voidaan asua erilläänkin, se on kuulemma ihan ok.
Ap
Annoit luvan paukuttaa sinua omasta kiinnostuksestasi huolimatta hamaan tappiin asti jo ennen ensimmäistä seksikertaa? Oikea unelmarakastaja, kun hänelle merkitsee vain oma halu. Miten luulet miehen selviävän niinä aamuina, kun et ole vieressä?
Annoin luvan toistaiseksi. Yksin herätessään hän käyttää kättään. Mutta kun olen vieressä, niin sanoo että ei ala ajamaan Toyotalla kun Mersuakin on tarjolla.
Ap
:DDD Hauska mies, mistä tuollaisen olet löytänyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt, mutta ihan kauheeta!!! Sulla on täysi määräysoikeus omaan kehoosi, enkä suosittele tekemään mitään mitä et halua tehdä. Jos et itse arvosta kehosi koskemattomuutta, niin miten toinen voisi sitä arvostaa?
Jos käytös ja vaatimukset on jo nyt nämä, niin ne pahenee vaan jos muutatte yhteen.
Normaalit ihmiset osaa kyllä hoidella omat paineenpurkunsa. Et ole mikään tahdoton *eksinukke tai rojuränni! Yäk.Miten ihmisillä voi olla näin vihamielinen suhtautuminen kumppanin seksuaalisuuteen, että jos kumppani kehtaa haluta kroppaasi niin se tekee sinusta rojurännin?
Juuri näin. Jossain määrinhän se menee silleen että mies haluaa ja nainen antaa jis antaa. Käy se tietysti toisinkin päin, mutta jos miehellä ei seiso vaikka väsymyksen vuoksi, niin ei se ole ilkeyttä. Minun vaimo sanoo että anna tulla vaan, pääset nukkumaan jos hän ei tunne tarvitsemansa muttei kiellä minulta että voin tulla häneen. Meillä on juuri silleen että minä miehenä haluan laueta usemmin. Keskusteltiin tästä ja vaimo sanoi että että olkoon palstamimmmit mitä mieltä tahansa, jos minun mies tarvitsee tulla niin hän kyllä antaa. Minulla on käynyt hyvin ja haluan muistaa vaimoa miutenkin kuin sängyssä.
Aamuseksi on parasta toisinaan ja monet miehet haluaa aamuisin. Itse vaan sytyn illalla mutta nautin silti aamuseksistä
No ompa järkkyä "seksiä" , mutta mies varmaan tyytyväinen.