Lääkärin mukaan painoa pitäisi saada pois vähintään 30 kg
Kokemuksia millä keinoin olette onnistuneet laihduttamaan vastaavan määrän?
Oma tavoiteaikani on yksi vuosi.
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikuntaa tulee lisätä alusta lähtien eikä vasta kuukausien kuluttua. Liikunnan määrä tulee suhteuttaa painoon ja kuntoon jotta siitä ei tulisi vastenmielistä, mutta liian helpolla ei kannata itseään päästää.
Hänellä on 30 kg ylipainoa, joten hän rikkoo nivelensä, jos liikkuu tuolla ylipainolla. Polvet ja lonkat eivät vaan kestä. Liikunnan vaikutus laihtumisessa on pieni, mutta sillä on kiinteyttävä vaikutus lihasten kasvaessa. Lihakset painavat kuitenkin enemmän kuin rasva, joten painonpudotus voi jopa hidastua liikkuessa, vaikka rasvaa poistuisikin.
Liikkumisen ei aina tarvitse olla kävelemistä tai juoksemista. Yllättävän hyvin voi kuntoilla ihan vaan vaikka sellaisella muutaman kympin maksavalla tuolin eteen laitettavalla polkupyörän poljin osaa muistuttavalla laitteella. Sängyssä maaten mahalihaksia ja muutama käsipaino, joita nostelee aina kuin ne näkee siinä edessä.
Siinä kun joka päivä vaikka samalla telkkua katsoen polkee uutisten ajan, nostaa painoja tms. Kaloreita kuluu siinä samalla. Kunhan ottaa sen rutiiniksi itselleen. Ei tarvitse miettiä vaatteita, ei säitä, eikä vaadi paljon motivaatiota edes ja siihen lisäksi sitten pätkäpaasto 16:8 ja herkkujen vähentäminen.
Just tälläisten muutaman kympin hilavitkuttimilla 99,9% ihmisistä ei laihdu. Se on huono, tylsä ja sen kanssa treenaamisesta ei synny rutiinia. Se unohdetaan viimeistään kuukauden kuluttua hankinnasta. Telkkarin katsomistakin mokoma häiritsee.
Eikä muutenkaan lihaskuntoa tuossa vaiheessa. Sen aika tulee myöhemmin. Painoa pudottaessa piiiiitkä aerobinen treeni, sykkeen ollessa anaerobisen kynnyksen juuri alapuolella. Se tarkoittaa sitä - ah - niin epämukavaa (aluksi) juoksua, pyöräilyä tai vaikka hiihtoa semmoisissa tunnin mittaisissa seteissä, mitä kannattaa vetää vaikka aluksi joka toinen päivä.
Jos lähtee näpertelemään, niin tuloksia ei tule. Sitten taas palstalla manataan, että ”mä en laihdu vaikka mitä tekisin”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruokapäiväkirjan pitäminen. Näet konkreettisesti mitä syöt. Syö normaalisti pari viikkoa ja kirjaa ylös. Netistä löytyy erilaisia kalorilaskureita, selvitä sellaisen avulla miltä sun pari viikkoa näyttää kaloreissa. Sen jälkeen karsi kaikki turha pois ja korvaa jollain kevyemmällä.
Toimistotyötä tekevän naisen kaloritarve on noin 2000 - 2200 Kcal/pvä. Laihtuminen vaatii noin 1000 kcal pudotusta tuohon tarpeeseen nähden. Alle 1000 kcal ei kannata mennä, jos haluat normaalilla tavalla syödä etkä mennä ketoosiin.
Kalorimäärää kannattaa ehkä tiputtaa pikkuhiljaa (riippuen siitä mitä ruokapäiväkirja antaa sulle tulokseksi) ettei tule shokkitilaa elimistöön. Voit toki tehdä sen kerrallakin. Pari ensimmäistä päivää menee hyvin, neljäs/viides päivä ovat tuskaisia. Elimistön tottuminen vie aikaa, voi mennä kuukausikin ennen kuin totut uuteen ruokavalioon.
Noin 5-6 viikkoa menee hyvin ja paino putoaa, seitsemäs/kahdeksas viikko ovat raskaista, painonpudotus todnäk loppuu ja paino saattaa jopa nousta - tämä on normaalia. Jos jaksat ne pari viikkoa taistella, paino lähtee taas laskuun. Tämä tasapainojakso tapahtuu aina silloin tällöin.
Ja kyllä, tiedän mistä puhun. Olin Painonvartijoissa ryhmänohjaajana yli 10 vuotta auttaen satoja ihmisiä onnistumaan.
1000 Kcal pudotus 2000 - 2200:sta? Liian vähäinen syöminen ei laihduta, siitä seuraa vain ylipainoa pahempia ongelmia.
Älä jaa neuvojasi, jos et tiedä asiasta yhtään mitään.
Tiedän kyllä mistä puhun. Painonvartijoihin pääsi töihin vain jos oli itse ensin onnistuneesti laihduttanut ja päässyt painoindeksin rajoihin. Pudotin 40kg ja ne ovat edelleen poissa. Joskus kun tulee 'kesäkiloja' tiputan ne samalla systeemillä.
On se vaan kumma kun näitä 'tietäjiä on sivut pullollaan :-) Noh, jokainen on 'tietäjä' omasta mielestään.
Jokainen tekee itse omat päätöksensä syömisistään ja jos ei ole tarpeeksi motivaatiota syödä oikein laihduttamisen jälkeen, se on oma vikansa.
Ja kitudiettiiin... Kun olit päässyt itse asettamaasi tavoitepainoon Painonvartijoissa, suoritit tasapainojakson, jolla löydettiin sinulle itsellesi sopiva kalorimäärä, jolla paino ei noussut eikä tippunut. Ei siis ollut tarkoitus palata niihin vanhoihin tottumuksiin. Painonvartijoitten ohjelma ei ollut lyhytaikainen dieetti (=ruokavalio) vaan tarkoitettu jatkumaan. Muut muotidieetit silloin ja nyt, perustuivat usein (ei aina) siihen, että tosiaan kituutettiin viikosta kuukausiin ja sitten palattiin siihen mistä lähdettiin.

Älä nyt keuhkoo.

Kuink monta kertaa autoit näitä samoja ihmisiä ensin kitudiettailemaan ja sitten kun palasivat lähtötilannetta lihavampina taas laihduttelemaan?
Joku veti herneen pahasti nenään tuosta 1000 kcal pudotuksesta. Laihdutus on elämäntapamuutos ja tuskin ap pystyy kerralla muuttamaan ruokavalionsa kuntoon, mutta tuo kirjoittaja tarkoitti varmasti, että lopulta saavutetaan alun 3000 kcal päivämäärän jälkeen 2000 kcal määrä, mutta se tapahtuu vuodessa.
Herneitä on monenkin nenässä :-) Laihdutus on nimenomaan elämäntapamuutos. Dieetti = ruokavalio. Jokainenhan tekee omat päätöksensä syömisistään. Jotta laihtuisi kilon viikossa, on vähennettävä syömisiään noin 7.000 kcal/vko, tasaisella tahdilla se tekee 1.000 kcal/pvä. Jos ap nyt syö 3.000 kcal/pvä, tulee hänen syödä 2.000 kcal/pvä laihtuakseen. Kun laihdutus edistyy, kalorimäärää pitää taas laskea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikuntaa tulee lisätä alusta lähtien eikä vasta kuukausien kuluttua. Liikunnan määrä tulee suhteuttaa painoon ja kuntoon jotta siitä ei tulisi vastenmielistä, mutta liian helpolla ei kannata itseään päästää.
Hänellä on 30 kg ylipainoa, joten hän rikkoo nivelensä, jos liikkuu tuolla ylipainolla. Polvet ja lonkat eivät vaan kestä. Liikunnan vaikutus laihtumisessa on pieni, mutta sillä on kiinteyttävä vaikutus lihasten kasvaessa. Lihakset painavat kuitenkin enemmän kuin rasva, joten painonpudotus voi jopa hidastua liikkuessa, vaikka rasvaa poistuisikin.
Liikkumisen ei aina tarvitse olla kävelemistä tai juoksemista. Yllättävän hyvin voi kuntoilla ihan vaan vaikka sellaisella muutaman kympin maksavalla tuolin eteen laitettavalla polkupyörän poljin osaa muistuttavalla laitteella. Sängyssä maaten mahalihaksia ja muutama käsipaino, joita nostelee aina kuin ne näkee siinä edessä.
Siinä kun joka päivä vaikka samalla telkkua katsoen polkee uutisten ajan, nostaa painoja tms. Kaloreita kuluu siinä samalla. Kunhan ottaa sen rutiiniksi itselleen. Ei tarvitse miettiä vaatteita, ei säitä, eikä vaadi paljon motivaatiota edes ja siihen lisäksi sitten pätkäpaasto 16:8 ja herkkujen vähentäminen.Just tälläisten muutaman kympin hilavitkuttimilla 99,9% ihmisistä ei laihdu. Se on huono, tylsä ja sen kanssa treenaamisesta ei synny rutiinia. Se unohdetaan viimeistään kuukauden kuluttua hankinnasta. Telkkarin katsomistakin mokoma häiritsee.
Eikä muutenkaan lihaskuntoa tuossa vaiheessa. Sen aika tulee myöhemmin. Painoa pudottaessa piiiiitkä aerobinen treeni, sykkeen ollessa anaerobisen kynnyksen juuri alapuolella. Se tarkoittaa sitä - ah - niin epämukavaa (aluksi) juoksua, pyöräilyä tai vaikka hiihtoa semmoisissa tunnin mittaisissa seteissä, mitä kannattaa vetää vaikka aluksi joka toinen päivä.
Jos lähtee näpertelemään, niin tuloksia ei tule. Sitten taas palstalla manataan, että ”mä en laihdu vaikka mitä tekisin”.
Painonpudotuksessa lähdetään ensin korjaamaan ruokavaliota, ei suinkaan liikkumaan hullun lailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruokapäiväkirjan pitäminen. Näet konkreettisesti mitä syöt. Syö normaalisti pari viikkoa ja kirjaa ylös. Netistä löytyy erilaisia kalorilaskureita, selvitä sellaisen avulla miltä sun pari viikkoa näyttää kaloreissa. Sen jälkeen karsi kaikki turha pois ja korvaa jollain kevyemmällä.
Toimistotyötä tekevän naisen kaloritarve on noin 2000 - 2200 Kcal/pvä. Laihtuminen vaatii noin 1000 kcal pudotusta tuohon tarpeeseen nähden. Alle 1000 kcal ei kannata mennä, jos haluat normaalilla tavalla syödä etkä mennä ketoosiin.
Kalorimäärää kannattaa ehkä tiputtaa pikkuhiljaa (riippuen siitä mitä ruokapäiväkirja antaa sulle tulokseksi) ettei tule shokkitilaa elimistöön. Voit toki tehdä sen kerrallakin. Pari ensimmäistä päivää menee hyvin, neljäs/viides päivä ovat tuskaisia. Elimistön tottuminen vie aikaa, voi mennä kuukausikin ennen kuin totut uuteen ruokavalioon.
Noin 5-6 viikkoa menee hyvin ja paino putoaa, seitsemäs/kahdeksas viikko ovat raskaista, painonpudotus todnäk loppuu ja paino saattaa jopa nousta - tämä on normaalia. Jos jaksat ne pari viikkoa taistella, paino lähtee taas laskuun. Tämä tasapainojakso tapahtuu aina silloin tällöin.
Ja kyllä, tiedän mistä puhun. Olin Painonvartijoissa ryhmänohjaajana yli 10 vuotta auttaen satoja ihmisiä onnistumaan.
Kuink monta kertaa autoit näitä samoja ihmisiä ensin kitudiettailemaan ja sitten kun palasivat lähtötilannetta lihavampina taas laihduttelemaan?
Joku veti herneen pahasti nenään tuosta 1000 kcal pudotuksesta. Laihdutus on elämäntapamuutos ja tuskin ap pystyy kerralla muuttamaan ruokavalionsa kuntoon, mutta tuo kirjoittaja tarkoitti varmasti, että lopulta saavutetaan alun 3000 kcal päivämäärän jälkeen 2000 kcal määrä, mutta se tapahtuu vuodessa.
Herneitä on monenkin nenässä :-) Laihdutus on nimenomaan elämäntapamuutos. Dieetti = ruokavalio. Jokainenhan tekee omat päätöksensä syömisistään. Jotta laihtuisi kilon viikossa, on vähennettävä syömisiään noin 7.000 kcal/vko, tasaisella tahdilla se tekee 1.000 kcal/pvä. Jos ap nyt syö 3.000 kcal/pvä, tulee hänen syödä 2.000 kcal/pvä laihtuakseen. Kun laihdutus edistyy, kalorimäärää pitää taas laskea.
Kalorien kyttäämisen sijaan on panostettava ensin ruuan sisältöön. Elimistö ei toimi matemaattisesti.
Tuosta ylipainoisen liikunnasta. Jos on esim 30 kiloa ylipainoa, ovat lihakset ja nivelet tottuneet kuljettamaan koko kuormaa. Jos normaalipainoinen ottaa yhtäkkiä käsiinsä 30kg lisäpainoa, hänen tulee todellakin olla varovainen polvien ja nilkkojen kanssa. Ylipainoisen kroppa on jo tottunut. Toki niveliin kohdistuu liiallista rasitusta pitkän päälle.
Mutta ylipainoinen on siitä kiitollisessa tilanteessa, että moni liikuntamuoto sopii erittäin hyvin ja kunto kohoaa nollatasosta kohisten ylöspäin, mikä motivoi entisestään.
Helppoa pudottaa painoa,mutta kenenkään lekuriin mukaan tanssi.Kävin polio sairaalas laihdutus yli -35 varmaan..no terve.kesk.lääkäri ei uskonut.Siellä vaan luki opeesi.En ikinä edes näyttänyt pulskalta.Hkin päässä sekin sanottiin..Laihdutus liikunta vei kävelyn jokin meni pieleen..
Settifaani kirjoitti:

Nuo omakannan kuvaukset kyllä masentaa, luulen että lääkärit vain kopio ne entisistä hoitokertomuksista. Itse olen laihduttanut 25 kg ja aina siellä vain lukee se obesiteetti, kun sen kerran on sinne yksi lääkäri todennut. Itsekään en mielestäni näytä lihavalta (ainakaan enää), mutta en vain täytä näitä ihannepaino-indeksejä. Kaipaisin kannustusta syyllistämisen sijaan ja nuo painoindeksit saisi heittää jo romukoppaan.
Jos liikuntaa ei ota osaksi elämäntapamuutosta, niin se terveellisempikään ruokavalio ei vain yksinkertaisesti pidä. Ei ole nimittäin sattumaa, että urheilulliset ihmiset on hoikkia ja toisin päin. Urheilu ei ehkä sinänsä kuluta hirveästi ja pääpaino on ruokavaliossa, mutta se terveellisempi elämäntapa edellyttää liikuntaa.
Eikö ap:n tilanteessa riitä, että sanoo olevansa voimaantunut? Sillä liikalihavuuden haitat katoavat kuin tuhka tuuleen ja samalla saa progressiivisuuspisteitä!
Vierailija kirjoitti:
Ruokapäiväkirjan pitäminen. Näet konkreettisesti mitä syöt. Syö normaalisti pari viikkoa ja kirjaa ylös. Netistä löytyy erilaisia kalorilaskureita, selvitä sellaisen avulla miltä sun pari viikkoa näyttää kaloreissa. Sen jälkeen karsi kaikki turha pois ja korvaa jollain kevyemmällä.
Toimistotyötä tekevän naisen kaloritarve on noin 2000 - 2200 Kcal/pvä. Laihtuminen vaatii noin 1000 kcal pudotusta tuohon tarpeeseen nähden. Alle 1000 kcal ei kannata mennä, jos haluat normaalilla tavalla syödä etkä mennä ketoosiin.
Kalorimäärää kannattaa ehkä tiputtaa pikkuhiljaa (riippuen siitä mitä ruokapäiväkirja antaa sulle tulokseksi) ettei tule shokkitilaa elimistöön. Voit toki tehdä sen kerrallakin. Pari ensimmäistä päivää menee hyvin, neljäs/viides päivä ovat tuskaisia. Elimistön tottuminen vie aikaa, voi mennä kuukausikin ennen kuin totut uuteen ruokavalioon.
Noin 5-6 viikkoa menee hyvin ja paino putoaa, seitsemäs/kahdeksas viikko ovat raskaista, painonpudotus todnäk loppuu ja paino saattaa jopa nousta - tämä on normaalia. Jos jaksat ne pari viikkoa taistella, paino lähtee taas laskuun. Tämä tasapainojakso tapahtuu aina silloin tällöin.
Ja kyllä, tiedän mistä puhun. Olin Painonvartijoissa ryhmänohjaajana yli 10 vuotta auttaen satoja ihmisiä onnistumaan.
Painonvartijoiden pysyvä onnistumisprosentti on aivan surkea. Laihtuu joo, mutta ei pysyvästi. Ja sellainen laihdutteleminen edes takas on todella haitallista.
Muutenkin, yksikään tolkuissaan oleva ravitsemusasiantuntija ei nykypäivänä suosittele syömään alle 1500 kcal päivässä, muuta kuin aivan poikkeustapauksissa. Liian vähillä kaloreilla eläminen kun tuppaa kostautumaan käytännössä aina.

Ei se paino pysyvästi dieetillä tipukkaan. Eikä sillä, että dietin jälkeen lasketaan joku ylläpitoruokavalio. Ihmisen pitää OPPIA syömään ja tottua liikkumaan. Kukaan ei pysy millään lasketulla ruokavaliolla ikuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikuntaa tulee lisätä alusta lähtien eikä vasta kuukausien kuluttua. Liikunnan määrä tulee suhteuttaa painoon ja kuntoon jotta siitä ei tulisi vastenmielistä, mutta liian helpolla ei kannata itseään päästää.
Hänellä on 30 kg ylipainoa, joten hän rikkoo nivelensä, jos liikkuu tuolla ylipainolla. Polvet ja lonkat eivät vaan kestä. Liikunnan vaikutus laihtumisessa on pieni, mutta sillä on kiinteyttävä vaikutus lihasten kasvaessa. Lihakset painavat kuitenkin enemmän kuin rasva, joten painonpudotus voi jopa hidastua liikkuessa, vaikka rasvaa poistuisikin.
30 kilon ylipainoa on turha käyttää tekosyynä liikunnan välttelyyn. Nivelturvallisiakin lajeja on, kuten kävely, uinti ja erityisesti pyöräily, jossa kehon paino ei ole nivelten päällä.
Terkuin 115kg aktiivipyöräilijä
Mitä ja miten söit kun olit 30 kiloa keveämpi? Kuinka liikuit?
Vierailija kirjoitti:
Vähennät reippaasti hiilihydraattien ja sokerien määrää niin kyllä se paino alkaa tippumaan kuin itsestään. Kaloreita ei pidä tuijotella. Älä myöskään missään tapauksessa aloita heti mitään tunnin tai kahden kävelylenkkejä kuten tuolla joku ehdotti vaan ihan 10-15 minuuttia päivässä riittää aluksi. Sitten kun saat painoa tippumaan niin voit alkaa liikkua enemmän. Liikunnallahan ei varsinaisesti laihduteta vaan sen avulla saadaan aineenvaihdunta toimimaan ja pysymään tarpeeksi vilkkaana.
Siis eikö tunnin tai kahden kävelyenkki ole sellaista, mitä ihmiset tekevät ihan normaalisti päivittäiin muutenkin, eikä mikään erityinen urheilusuoritus? Eli lähtevät kävelylle ihan vain saadakseen raitista ilmaa. Tai jos on koira, niin ulkoiluttamaan sen. Viikolla tunti ja viikonloppuna voi mennä se kaksikin.
Ja itse ainakin kävelen töihin puoli tuntia mennen tullen, ja kauppareissu on tuo kymmenen minsaa suuntaansa. Olen varmaan tosi huippu-urheilija sitten, rutkasta ylipainosta huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ja miten söit kun olit 30 kiloa keveämpi? Kuinka liikuit?
Minä ainakin Oksentelin säännöllisesti ja poltin 11 tupakkaa päivässä. Lihoin, kun lopetin nuo tavat.
Nyt olen 5 vuotta yrittänyt laihduttaa, ei onnistu, aina tyssää..
N36 ja BMI 38
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruokapäiväkirjan pitäminen. Näet konkreettisesti mitä syöt. Syö normaalisti pari viikkoa ja kirjaa ylös. Netistä löytyy erilaisia kalorilaskureita, selvitä sellaisen avulla miltä sun pari viikkoa näyttää kaloreissa. Sen jälkeen karsi kaikki turha pois ja korvaa jollain kevyemmällä.
Toimistotyötä tekevän naisen kaloritarve on noin 2000 - 2200 Kcal/pvä. Laihtuminen vaatii noin 1000 kcal pudotusta tuohon tarpeeseen nähden. Alle 1000 kcal ei kannata mennä, jos haluat normaalilla tavalla syödä etkä mennä ketoosiin.
Kalorimäärää kannattaa ehkä tiputtaa pikkuhiljaa (riippuen siitä mitä ruokapäiväkirja antaa sulle tulokseksi) ettei tule shokkitilaa elimistöön. Voit toki tehdä sen kerrallakin. Pari ensimmäistä päivää menee hyvin, neljäs/viides päivä ovat tuskaisia. Elimistön tottuminen vie aikaa, voi mennä kuukausikin ennen kuin totut uuteen ruokavalioon.
Noin 5-6 viikkoa menee hyvin ja paino putoaa, seitsemäs/kahdeksas viikko ovat raskaista, painonpudotus todnäk loppuu ja paino saattaa jopa nousta - tämä on normaalia. Jos jaksat ne pari viikkoa taistella, paino lähtee taas laskuun. Tämä tasapainojakso tapahtuu aina silloin tällöin.
Ja kyllä, tiedän mistä puhun. Olin Painonvartijoissa ryhmänohjaajana yli 10 vuotta auttaen satoja ihmisiä onnistumaan.
Kuink monta kertaa autoit näitä samoja ihmisiä ensin kitudiettailemaan ja sitten kun palasivat lähtötilannetta lihavampina taas laihduttelemaan?
Joku veti herneen pahasti nenään tuosta 1000 kcal pudotuksesta. Laihdutus on elämäntapamuutos ja tuskin ap pystyy kerralla muuttamaan ruokavalionsa kuntoon, mutta tuo kirjoittaja tarkoitti varmasti, että lopulta saavutetaan alun 3000 kcal päivämäärän jälkeen 2000 kcal määrä, mutta se tapahtuu vuodessa.
Herneitä on monenkin nenässä :-) Laihdutus on nimenomaan elämäntapamuutos. Dieetti = ruokavalio. Jokainenhan tekee omat päätöksensä syömisistään. Jotta laihtuisi kilon viikossa, on vähennettävä syömisiään noin 7.000 kcal/vko, tasaisella tahdilla se tekee 1.000 kcal/pvä. Jos ap nyt syö 3.000 kcal/pvä, tulee hänen syödä 2.000 kcal/pvä laihtuakseen. Kun laihdutus edistyy, kalorimäärää pitää taas laskea.
Kalorien kyttäämisen sijaan on panostettava ensin ruuan sisältöön. Elimistö ei toimi matemaattisesti.
Jos syö hyväsisältöistä ruokaa liikaa, niin ei silloin mitä laihtumaan pysty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruokapäiväkirjan pitäminen. Näet konkreettisesti mitä syöt. Syö normaalisti pari viikkoa ja kirjaa ylös. Netistä löytyy erilaisia kalorilaskureita, selvitä sellaisen avulla miltä sun pari viikkoa näyttää kaloreissa. Sen jälkeen karsi kaikki turha pois ja korvaa jollain kevyemmällä.
Toimistotyötä tekevän naisen kaloritarve on noin 2000 - 2200 Kcal/pvä. Laihtuminen vaatii noin 1000 kcal pudotusta tuohon tarpeeseen nähden. Alle 1000 kcal ei kannata mennä, jos haluat normaalilla tavalla syödä etkä mennä ketoosiin.
Kalorimäärää kannattaa ehkä tiputtaa pikkuhiljaa (riippuen siitä mitä ruokapäiväkirja antaa sulle tulokseksi) ettei tule shokkitilaa elimistöön. Voit toki tehdä sen kerrallakin. Pari ensimmäistä päivää menee hyvin, neljäs/viides päivä ovat tuskaisia. Elimistön tottuminen vie aikaa, voi mennä kuukausikin ennen kuin totut uuteen ruokavalioon.
Noin 5-6 viikkoa menee hyvin ja paino putoaa, seitsemäs/kahdeksas viikko ovat raskaista, painonpudotus todnäk loppuu ja paino saattaa jopa nousta - tämä on normaalia. Jos jaksat ne pari viikkoa taistella, paino lähtee taas laskuun. Tämä tasapainojakso tapahtuu aina silloin tällöin.
Ja kyllä, tiedän mistä puhun. Olin Painonvartijoissa ryhmänohjaajana yli 10 vuotta auttaen satoja ihmisiä onnistumaan.
Painonvartijoiden pysyvä onnistumisprosentti on aivan surkea. Laihtuu joo, mutta ei pysyvästi. Ja sellainen laihdutteleminen edes takas on todella haitallista.
Muutenkin, yksikään tolkuissaan oleva ravitsemusasiantuntija ei nykypäivänä suosittele syömään alle 1500 kcal päivässä, muuta kuin aivan poikkeustapauksissa. Liian vähillä kaloreilla eläminen kun tuppaa kostautumaan käytännössä aina.
Ei se paino pysyvästi dieetillä tipukkaan. Eikä sillä, että dietin jälkeen lasketaan joku ylläpitoruokavalio. Ihmisen pitää OPPIA syömään ja tottua liikkumaan. Kukaan ei pysy millään lasketulla ruokavaliolla ikuisesti.
Tuosta olen kyllä miettinyt, onnistuisiko niin, että ensin laihtuisi tavoitepainoon keinolla millä hyvänsä, ja sen jälkeen olisi vähähiilarisella, jopa ketodieetillä.
Olen kokeillut ketokarppausta, mutta en sillä laihtunut, vaikka puoli vuotta yritin. Mutta en toisaalta lihonutkaan, vaikka söin niitä sallittuja ruokia ihan niin paljon kuin huvitti, ja se oli aika paljon se. Ehkä se soveltuisi ylläpitoruokavalioksi?
Olen käynyt salilla vähintään kolmesti viikossa jo puolisen vuotta ja koiran kanssa ulkoilen aika paljon. ap