Lue keskustelun säännöt.
Saat sen mistä luovut, voiko joku selittää tämän logiikan?
23.07.2021 |
Minun on todella vaikeaa ymmärtää tätä väitettä. Itselläni on esimerkiksi kipukohtana sosiaalisten suhteiden puute sekä kaikenlainen arvostuksen janoaminen. Koen olevani todella riittämätön ja arvoton ja kaipaisin kipeästi ihmistä, jolle olisin tärkeä. Minulla on tällä hetkellä parisuhde, mutta se vetelee viimeisiään tarvitsevuuteni ja epätoivoni takia. Mitä enemmän pyydän, sitä kauemmas mies haluaa? Ja juu, tämän tietysti ymmärrän, mutta ihan oikeasti en ole pyytänyt mitään aamusta iltaan kädestä pitämistä ja palvomista. Ihan vain normaalia huomioimista ja ystävällisyyttä.
Miten tässä kohtaa logiikka muka toimii? Saan sen parisuhteen takaisin, kun eroan? Saan ystäviä, kun en enää pyydä kavereita minnekään? Vai perustuuko tämä vain siihen, että kun lakkaan haluamasta niitä asioita, se jotenkin lasketaan, että olen "saanut" ne? Miten? Miten minulla on rakastava kumppani, jos eroan? Kokemuksesta tiedän, että ei niitä kumppaneita oven taakse itsestään tule.
Kommentit (563)
Vierailija kirjoitti:
Ja siis ne minun haluamani asiat ovat ihan tällaisia tavallisia asioita, joihin nyt yleensä on helposti saada kavereita mukaan. Ravintolaan, kahville, rannalle, terassille, elokuviin jne. En minä nyt ihmettelisikään, jos jotakuta ei nyt kiinnosta joku keskiaikaisen historian luennot tai koskenlasku. En nyt ihan ymmärrä tätäkään, kun nyt yritetään kääntää asia niin kuin olisi pyytämässä jotain eriskummallisuuksia, joista ihmiset harvemmin kiinnostuvat.
Tilanne on nyt ilmeisesti se, ettei sinulla ole näihin asioihin kavereita. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa, jatkaa surkuttelua tai alkaa tekemään asioita itseksesi. Tiedän että se on hankalaa silloin kun todella kipeästi toivoisi nimenomaan sitä seuraa. Mutta valitettavasti elämä ei ole aina reilua ja välillä on pelattava niillä korteilla mitkä on käteen jaettu. Olen itsekin elänyt tämän vaiheen läpi, joten tiedän jotain siitä mitä puhun.
Tärkeintä on alkaa nyt elämään ja kokemaan, vaikka sitten yksin, jotta saat positiivisia kokemuksia, iloa elämääsi ja jotain mitä voit jakaa muille ihmisille. Juu ei ole helppoa, mutta et myöskään menetä mitään sillä jos yrität. Aivomme ovat varsin mukautuva elin ja mitä enemmän keskityt positiivisiin asioihin, sitä parempi olostasi pikkuhiljaa tulee ja sitä miellyttävämpää ja halutumpaa seuraa olet.
Jos käy läpi tuon esimerkkilistasi, voit katsoa kaupungistasi kivan ravintolan mitä olet halunnut kokeilla ja mennä sinne yksin maistelemaan herkkuja. Keskity makuihin, ravintolan sisustukseen, hyvään viiniin. Sinulla on yksi kokemus kerrottavana jollekin kun seuraavan kerran kohtaat ihmisen. Voit sanoa käyneesi viime viikolla ravintolassa x ja maistoit siellä lampaanpaistia joka oli erinomaista, mutta viinilista kaipaisi mielestäsi päivitystä. Tai mitä vain. Kerro kokemuksestasi, jätä pois surkuttelut siitä että olit ravintolassa yksin.
Mene rantakahvilaan ja ota kirja tai lehti mukaan. Juo hyvää kahvia ja nauti maisemista. Tee kokemuksesta mahdollisimman mukava itselle. Positiivinen kokemus itsellesi ja taas yksi asia enemmän mistä puhua kun kohtaat tutun. Keskity mukaviin puoliin, kivaan säähän tai raikkaaseen sateeseen, kahvilan tunnelmaan, kivaan henkilökuntaan.
Elokuviinkin voi hyvin mennä yksin. Mene katsomaan mielenkiintoinen leffa jonka olet halunnut nähdä. Tästäkin voit kertoa ihmisille ja ehkä huomaat nauttivasi itse leffasta niin paljon että menet kohta uudestaan yksin elokuviin.
Olen itse onnistuneesti toteuttanut tätä taktiikkaa ja noin vuoden jälkeen olin ilmeisesti muuttunut positiivisemmaksi ja kevyemmäksi ihmiseksi ja nykyään käyn useammin kahvilassa tai rannalla muiden ihmisten kanssa kuin yksinäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin sympatiat ap:lle, on täysin luonnollista haluta muilta ihmisiltä positiivista huomiota ja seuraa. Se on yksi syvimmistä ihmisen perustarpeista. Ihmisten muinaiset esi-isät elivät vuosituhansia tiiviissä pienissä laumoissa ja lauman ulkopuolelle joutuminen tarkoitti varmaa kuolemaa. Me olemme näiden esi-isien jälkeläisiä ja liskoaivoissamme on edelleen muisto lauman tärkeydestä, nykyään ryhmään kuulumisen tunne vain toteutuu erilaisissa tilanteissa kuin kivikaudella. On täysin luonnollista että toistuva torjunta ja ulkopuolelle jääminen aiheuttaa kovankin ahdistuksen ja epätoivon.
Täälläkin palstalla on ollut monia ketjuja yksinäisyydestä ja kavereiden vaikeuden löytämisestä aikuisena. On luonnollista että ihmissuhteilla on elinkaarensa, toisten ihmisten kanssa ollaan läheisempiä erilaisissa elämäntilanteissa, kavereita jää menneisyyteen ja uusia tulee tilalle. Mutta jos joutuu tilanteeseen jossa vanhat tutut ovat kaikonneet ja uusia ei tule tilalle, voi huomata olevansa kovin yksin. Aikuisena kavereiden hankkiminen ei ole helppoa, koska kaikilla on kiire ja on jo omat piirit. Useat eivät halua uusia ystäviä.
Paradoksaalinen haittapuoli tässä on, että ihmiset haluavat tuttavuuksilta myös keveyttä. Ihmiset joilla on jo kavereita ja positiivisia sosiaalisia ympyöritä ovat halutuimpia kavereita, koska heistä ei ole samalla tavalla vastuussa. He eivät mene rikki jos ei ehdi tai halua nähdä pitkään aikaan tai jos tapaamiset peruuntuvat. Jos ihmiset tuntuvat olevan vastuussa kaverista ja hänen onnellisuudestaan, tällaiseen kaveriin otetaan helposti etäisyyttä.
Itse olen tällainen entinen yksinäinen ja nykyään sosiaalinen perhonen jolla on paljon ystäviä ja kavereita, intohimoja elämässä, harrastuksia ja kalenteri aina liian täynnä. Muutos alkoi siitä että aloin katsomaan peiliin ja tarkastelemaan itseäni ja toimintaani eri tavalla. Potkun siihen sai alkuun täältä vuosia sitten bongaamani blogikirjoitus joka on mielestäni edelleen erittäin toimiva: https://elaparemmin.fi/blogi/12-luonteen-ominaisuutta-jotka-tekevat-sin…
Yksi tärkeimpiä oppeja matkalla on ollut vetämään omat rajat ja ottamaan vastuu itsestään ja elämästään. On hyväksyttävä se, että elämä on epäreilua ja minulla on vastuu omasta onnellisuudestani. Aikuisena ihmisenä vain minä itse voin pitää huolta itsestäni ja tehdä elämästäni hyvää.
Tässä on nyt aika paljon puhuttu, että pitää löytää asioita, joihin ei tarvita ketään muuta. Voisitteko nyt sitten antaa esimerkkejä ja ehdotuksia tällaisista asioista, kun tässä nyt tuntuu olevan paljon porukkaa, jotka tekevät mahdottoman paljon yksikseen asioita.
Uutta tutkintoa en enää haluaisi opiskella ja kuntosali ja maalaaminen eivät tuo elämääni sisältöä kuin pariksi tunniksi viikossa. Onko jotain muuta?
ap
Tässä muutama ketju yksinäisyydestä ja kavereiden löytämisen vaikeudesta:
https://www.vauva.fi/keskustelu/3903400/kun-aikuisuus-tulee-ystavyyden-…
https://www.vauva.fi/keskustelu/3370822/seurallisen-ihmisen-yksinaisyys…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siis ne minun haluamani asiat ovat ihan tällaisia tavallisia asioita, joihin nyt yleensä on helposti saada kavereita mukaan. Ravintolaan, kahville, rannalle, terassille, elokuviin jne. En minä nyt ihmettelisikään, jos jotakuta ei nyt kiinnosta joku keskiaikaisen historian luennot tai koskenlasku. En nyt ihan ymmärrä tätäkään, kun nyt yritetään kääntää asia niin kuin olisi pyytämässä jotain eriskummallisuuksia, joista ihmiset harvemmin kiinnostuvat.
Tilanne on nyt ilmeisesti se, ettei sinulla ole näihin asioihin kavereita. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa, jatkaa surkuttelua tai alkaa tekemään asioita itseksesi. Tiedän että se on hankalaa silloin kun todella kipeästi toivoisi nimenomaan sitä seuraa. Mutta valitettavasti elämä ei ole aina reilua ja välillä on pelattava niillä korteilla mitkä on käteen jaettu. Olen itsekin elänyt tämän vaiheen läpi, joten tiedän jotain siitä mitä puhun.
Tärkeintä on alkaa nyt elämään ja kokemaan, vaikka sitten yksin, jotta saat positiivisia kokemuksia, iloa elämääsi ja jotain mitä voit jakaa muille ihmisille. Juu ei ole helppoa, mutta et myöskään menetä mitään sillä jos yrität. Aivomme ovat varsin mukautuva elin ja mitä enemmän keskityt positiivisiin asioihin, sitä parempi olostasi pikkuhiljaa tulee ja sitä miellyttävämpää ja halutumpaa seuraa olet.
Jos käy läpi tuon esimerkkilistasi, voit katsoa kaupungistasi kivan ravintolan mitä olet halunnut kokeilla ja mennä sinne yksin maistelemaan herkkuja. Keskity makuihin, ravintolan sisustukseen, hyvään viiniin. Sinulla on yksi kokemus kerrottavana jollekin kun seuraavan kerran kohtaat ihmisen. Voit sanoa käyneesi viime viikolla ravintolassa x ja maistoit siellä lampaanpaistia joka oli erinomaista, mutta viinilista kaipaisi mielestäsi päivitystä. Tai mitä vain. Kerro kokemuksestasi, jätä pois surkuttelut siitä että olit ravintolassa yksin.
Mene rantakahvilaan ja ota kirja tai lehti mukaan. Juo hyvää kahvia ja nauti maisemista. Tee kokemuksesta mahdollisimman mukava itselle. Positiivinen kokemus itsellesi ja taas yksi asia enemmän mistä puhua kun kohtaat tutun. Keskity mukaviin puoliin, kivaan säähän tai raikkaaseen sateeseen, kahvilan tunnelmaan, kivaan henkilökuntaan.
Elokuviinkin voi hyvin mennä yksin. Mene katsomaan mielenkiintoinen leffa jonka olet halunnut nähdä. Tästäkin voit kertoa ihmisille ja ehkä huomaat nauttivasi itse leffasta niin paljon että menet kohta uudestaan yksin elokuviin.
Olen itse onnistuneesti toteuttanut tätä taktiikkaa ja noin vuoden jälkeen olin ilmeisesti muuttunut positiivisemmaksi ja kevyemmäksi ihmiseksi ja nykyään käyn useammin kahvilassa tai rannalla muiden ihmisten kanssa kuin yksinäni.
Anteeksi, kun minua alkaa nyt hieman turhauttaa tämä keskustelu, kun jälleen minua pidetään tyhmänä ja vastarannankiiskinä, joka ei suostu kokeilemaan mitään. Olen tässä ketjussa nyt jo useaan kertaan sanonut, että olen tehnyt paljonkin asioita yksin. Olen käynyt elokuvissa, rannalla, metsässä, olen käynyt risteilyllä, olen käynyt festareilla, olen käynyt markkinoilla, kahviloissa, ravintoloissa, olen käynyt kuntosalilla, urheilutapahtumissa, terasseilla you name it. Mutta mitäs nyt sitten? Missä on nyt se valtava ahaa-elämys, että onhan tässä kiva juoda tätä siideriä yksin, kun noissa viereisissä pöydissä näyttää olevan noin hauskaa ja onpas kiva möllöttää tässä penkillä yksikseen, kun nuo muut polskivat tuolla kavereidensa kanssa iloisesti?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotta voisi löytää vaikkapa hyvän parisuhteen, on luovuttava siitä huonosta parisuhteesta ja toiveesta saada siinä huonossa suhteessa haluamaansa asiaa. Huono suhde sulkee pois (mahdollisen) hyvän suhteen.
Luopuminen suhteesta on raskasta, mutta se on juuri niin yksinkertaista. Paitsi tietenkin jos tykkää olla monisuhteinen, voi olla yhtä aikaa hyvä ja huono suhde. Paitsi silloinkin on kyllä luovuttu siitä toiveesta, että se huonon parisuhteen osapuoli yhtäkkiä alkaisi antamaan sitä mitä kumppani halusi ja on lähdetty etsimään sitä muualta.
Pyysit yksinkertaista selitystä. Se, että meneekö elämä ihan sanantarkasti noin, on eri juttu. Mutta sanonnassa on myös totuuden siemen.
Jos haluaa roikkua epätyydyttävissä ihmissuhteissa, niin saa toki tehdä. Eikä elämässä ole takuuta siitä, että aina tai edes joskus saa mitä haluaa, eikä kirjassakaan sellaista luvattu.
Ei ole itsestäänselvää, että luopuessaan huonosta tai haitallisesta parisuhteesta tai antaa toiselle vapauden niin saa tilalle hyvän suhteen. Tai ylipäätään minkäänlaista suhdetta.
Itse tein niin, että luovuin rakkaussuhteesta. Molemmat rakastimme, mutta oli asioita jotka vaikuttivat suhteeseemme. Syitä en nyt täällä selvittele.
Parsisuhdetta en sen jälkeen ole saanut tai osunut sopivaa ihmistä kohdalle,olen ollut siitä saakka jo monia vuosia itsekseni.
Olen nyt sitten luopunut jo toiveesta parisuhteeseenkin.
Että minun luopumiseni ei ollut hedelmällistä.
Olen siis luopunut rakkaussuhteesta ja nyt vuosien päästä luopunut toiveesta siihen.
Tilalla on kyllä itsenäinen elämä. Mutta kyllä joskus ihmettelee ovatko ne jotka ovat parisuhteessa niin kovin fiksuja ja ovat filosofisesti tajunneet olla haluamatta tai toivomatta, tuon luopumusteorian mukaan, ja sitten heille on vain tupsahtanut se kumppani siihen.
En nimittäin näistä monista, todella monimutkaisistakin viesteistä huolimatta usko, että edes pieni osa pariutuneista ihmisistä on edes lukenut riviäkään niin Hellstenin kuin muidenkaan vastaavien ajatuksia saatikka kirjoja.
Kyllä he ovat ihan tavallisia ihmisiä ilman mitään filofosointeja, ovat jopa painostaneet toista tai käyttäneen kikkoja saadakseen kumppanin.
Turha on aloittajaa syytellä lapselliseksi, ymmärtämättömäksi, liian vaativaksi, takertuvaksi tms.
Aloittaja on harvinaisen ajatteleva ihminen. Kun ottaa huomioon millaisilla tyypeillä on kumppanit ja ystäviä, ei heidän älykkyystasonsa tai ajattelutapansa ole mitenkään sen korkeampia kuin nyt annetaan täällä ymmärtää.
Minulla kun näistä viesteistä on nyt tullut kuva, että ihmiset muka elävät ja ajattelevat noin kuin nyt neuvovat aloittajaa.
Ei pidä paikkaansa edes lähellekään. Suurin osa ihmisistä ei ajattele yhtään mitään ylimääräistä saatikka edes pystyisi noin monimutkaiseen ajatteluun.
Eivät edes ole kiinnostuneita.
Silti elämä sujuu ihan niinkuin ovat halunneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
niin, mutta sinä et voi toteuttaa tuota toivettasi, ellei sinulla ole siinä jotakuta toista ihmistä, esim niitä lapsia. Ketä sinä siinä muka rohkaiset. Sitähän minäkin tässä olen koko ajan tarkoittanut. En ymmärrä, mikä ero sinun toiveellasi on minun toiveilleni. Siinä on ainoastaan se ero, että sinulla on siinä ne lapset, etkä ymmärrä, että ainoastaan heidän läsnäolonsa mahdollistaa tuon toiveesi.
ap
No en tätä toivois ollenkaan jos ei olisi niitä lapsia. Ei se toivominen ole se pointti. Vaan se että nyt koska niitä lapsia niin toivoisin että osaisin rohkaista heitä. Tämä ei mitenkään liity toisiin ihmisiin. Samoin kuin se että kaverisi ei halua lähteä teatteriin ei liity mitenkään sinuun vaan siihen että kaveriasi ei kiinnosta teatteriesitys, sinun tai kenenkään muunkaan kanssa
Mutta kun edelleenkään en ole missään puhunut mistään yksittäisestä teatteriesityksestä tai kieltäytymisistä. En edes muista tilanteita, onko joku ystävä joskus kieltäytynyt jostain tietystä ehdottamastani asiasta, kun sitten on vain keksitty jotain muuta. Ajanpuutteenkin olen ystävien puolelta ymmärtänyt aina. Kyse on edelleen siitä, että ei ole kiva aina olla se aloitteellinen osapuoli vaan olisi kiva, jos joskus joku kaverikin ehdottaisi jotain. Ja itse asiassa yhden kaverin kanssa kävi niin, että otin yhteyttä mielestäni ihan normaalisti niin kuin kavereiden kesken tehdään (tosin pitkän ajan päästä) niin tämä kaverini kertoi tavatessamme, että oli tosi yllättynyt, että minä otin yhteyttä. Se vähän kirpaisi, kun hän oli ilmeisesti unohtanut minun olemassaoloni ja ajatellut, että emme enää tapaa, kun itse pidin häntä edelleen ystävänä, jonka kanssa silloin tällöin tavataan. muiden elämät ovat menneet eteenpäin, mutta minä roikun niissä vanhoissa kavereissa, kun uusia ei ole.
ap
Saatat pitää ihmissuhteitasi syvyydeltään ihan erilaisena kuin ystäväsi ja kaverisi. Pidät ehkä ystävinäsi ihmisiä, jotka pitävät sinua itselleen vain kaverina. Ja kavereinasi ihmisiä, joilla olet vain tuttava. Toisaalta on myös mahdollista, että ystäväsi ja kaverisi ovat jo niin tottuneet, että sinä otat yhteyttä, kun sinua kiinnostaa tavata heitä. Tavallaan pallo on siis sinulla ja muut luottavat siihen, että ilmoitat itsestäsi, kun tarvitset muilta jotain ( = heidän seuraansa ja huomiotaan). Kerroit opiskelleesi kolme korkeakoulututkintoa, edenneesi urallasi ja vielä perustanut oman yrityksenkin. Kaltaisillasi ihmisillä on yleensä niin monta rautaa tulessa, että on ihan järkevääkin antaa hänen huolehtia yhteydenpidosta eikä häiritä kesken kiireiden.
- eri -Kaverisuhteissa muodostuu myös helposti dynamiikat jossa joku kysyy, ideoi ja järjestää ja toinen tulee mukana. Ihmiset ikäänkuin mukautuvat näihin tapoihin ja jäävät odottamaan toisen yhteydenottoa jos ovat siihen tottuneet. Se voi tuntua aktiivisesta osapuolesta ikävältä, mutta on valitettavasti ihan normaalia ihmisten ryhmädynamiikkaa.
Tässä kyse voi olla tottumuksen lisäksi ihmisten erilaisista luonteista. Tiedän, että joidenkin on vaikea ottaa itse yhteyttä ja "häiritä" toista, vaikka kiinnostus olisi tavata kuten suoraan ehdottajallakin. Kun nämä varovaisemmat ottavat yhteyttä, harvemminkin, voi taustalla olla pitkällinen pohdinta ja karaistuminen :) Kannattaa ihmissuhteissa olla tarkkaavainen ja armollinen, eikä katsoa ainoastaan omasta vinkkelistä, esim. ei ota yhteyttä-> ei siis kiinnosta koska minulle olisi ihan helppoa ja niin tekisin itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt aika paljon puhuttu, että pitää löytää asioita, joihin ei tarvita ketään muuta. Voisitteko nyt sitten antaa esimerkkejä ja ehdotuksia tällaisista asioista, kun tässä nyt tuntuu olevan paljon porukkaa, jotka tekevät mahdottoman paljon yksikseen asioita.
Uutta tutkintoa en enää haluaisi opiskella ja kuntosali ja maalaaminen eivät tuo elämääni sisältöä kuin pariksi tunniksi viikossa. Onko jotain muuta?
ap
Parasta olisi löytää jokin intohimo, jolloin se pari tuntia viikossa ei riitä mihinkään, vaan haluat käyttää mahdollisimman paljon vapaa-aikaasi asian parissa. Esimerkiksi intohimoinen kuntosaliharrastaja käyttää treenamisen lisäksi paljon aikaa suunnitellessaan sopivaa ruokavaliota, hankkii tietoa palautumisesta ja erilaisista treenitekniikoista, keskustelee treenaamiseen ja ruokavalioon liittyvistä asioista netin keskusteluryhmissä, kuuntelee treenaamiseen liittyviä podcasteja ja paljon muuta. Kun asia on intohimo, se täyttää elämää paljon.
Itse olen ollut ennen koronaa intohimoinen matkustelija. Koska rahaa ei ole paljon, olen käynyt enintään yhdellä edullisella matkalla vuodessa. Mutta matkustaminen ja kulttuurit ovat minulle intohimo, joten olen käyttänyt kuukausia matkojen suunnitteluun, luen erilaisista kohteista, luen matkablogeja, selaan kuvia erilaisista matkakohteista, luen kirjoja erilaisista kulttuureista, keskustelen FB:n matkusteluryhmissä, haaveilen matkoista, mietin arjessa säästökohteita jotta saisin enemmän rahaa matkakassaani ym. Eli vaikka matkustaminen itsessään on täyttänyt vuodesta ehkä yhden viikon, on matkustaminen asiana tuonut todella paljon sisältöä elämään. Nyt matkustaminen on unohtunut ja olen kiinnostunut remontoinnista joka täyttää elämääni. Ei itse tekeminen, vaan opettelu, tiedonhaku, keskustelu ihmisten kanssa, uuden oppimisesta ja onnistumisesta tuleva ilo.
Sinulle kuntosali ei ilmeisesti ole tällainen intohimon kohde jos saat siitä sisältöä vain pariksi tunniksi, mutta intohimon lähde voi olla ihan mitä vain, pitää vain löytää se oma juttunsa. Joillekin se on lukeminen ja kirjallisuus, toisille luonnossa vaeltaminen, akvaarioharrastus, ratsastus, sisustaminen, käsityöt, lemmikit, kuorolaulu, matkustaminen, blogin pitäminen, ohjemointi, vapaaehtoistyö, mikä vain.
Sen lisäksi että intohimo tuo omaan elämään todella paljon hyvää sisältöä ja positiivista energiaa, se tekee ihmisestä mielenkiintoista seuraa. Innostuneet ihmiset ovat haluttua seuraa ja mielenkiintoisia innostuksen kohteesta riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä minun tapani ei toimi, jos et ole ollenkaan materialistinen ihminen. Eikä tämä tuo parannusta sosiaalisiin suhteisiin, ainakaan lyhyellä aikavälillä. Eli siis kyseessä on vain oma kokemukseni, ei mikään neuvo ap:lle.
Mutta siis itse elän todella köyhää elämää. Kun olin parisuhteessa, oli tärkeää esimerkiksi hankkia kallis kihla -ja vihkisormus. Tuolloin elintaso oli parempi, joten niiden hankkiminen ei ollut erityisen vaikeaa. Nykyään tuntuisi hölmöltä laittaa rahaa kalliisiin koruihin. Havahduin vain miettimään, miksi se olisi hölmöä? Ai koska en ole enää parisuhteessa?
Olen aina ajatellut, että sitten kun elintasoni paranee ja saan töitä, hankin asioita joita haluan. Tajusin vain, ettei sitä aikaa ehkä koskaan tule. Niinpä rupesin itse säästämään itseäni varten. Voin sitten hankkia hyvällä omalla tunnolla juuri sitä mitä oikeasti haluan. Oli se sitten koru, merkkilaukku tai mitä tahansa.
Korona-aika on tehnyt hyvää säästöyrityksilleni. Ei tarvitse käydä juuri missään, joten ei tarvitse ostaakaan paljon mitään turhaa. Toki materialistisuudellani pyrin täyttämään tyhjiötä. Mutta mielummin käytän rahat johonkin materiaan kuin yksinäiseen ja tylsään matkaan ilman matkaseuraa.
En ymmärrä vertaustasi. Miksi olisi hölmöä laittaa rahaa kalliisiin koruihin? No siksi, että ei ole rahaa. Ei parisuhde siihen liity millään tavalla.
Ja tuo neuvosi on taas sitä samaa sarjaa, että köyhälle sanotaan, että saat säästöön 500 euroa kuussa kun lopetat ravintolakäynnit ja lehtitilaukset. Jos olet oikeasti köyhä eikä sinulla ole varaa kaikkeen, mitä haluat, et sinä niitä asioita saa säästämälläkään. Jos sinulla on varaa säästää laukkuun, kyllä sinulla sitten on laukkuun myös varaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siis ne minun haluamani asiat ovat ihan tällaisia tavallisia asioita, joihin nyt yleensä on helposti saada kavereita mukaan. Ravintolaan, kahville, rannalle, terassille, elokuviin jne. En minä nyt ihmettelisikään, jos jotakuta ei nyt kiinnosta joku keskiaikaisen historian luennot tai koskenlasku. En nyt ihan ymmärrä tätäkään, kun nyt yritetään kääntää asia niin kuin olisi pyytämässä jotain eriskummallisuuksia, joista ihmiset harvemmin kiinnostuvat.
Tilanne on nyt ilmeisesti se, ettei sinulla ole näihin asioihin kavereita. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa, jatkaa surkuttelua tai alkaa tekemään asioita itseksesi. Tiedän että se on hankalaa silloin kun todella kipeästi toivoisi nimenomaan sitä seuraa. Mutta valitettavasti elämä ei ole aina reilua ja välillä on pelattava niillä korteilla mitkä on käteen jaettu. Olen itsekin elänyt tämän vaiheen läpi, joten tiedän jotain siitä mitä puhun.
Tärkeintä on alkaa nyt elämään ja kokemaan, vaikka sitten yksin, jotta saat positiivisia kokemuksia, iloa elämääsi ja jotain mitä voit jakaa muille ihmisille. Juu ei ole helppoa, mutta et myöskään menetä mitään sillä jos yrität. Aivomme ovat varsin mukautuva elin ja mitä enemmän keskityt positiivisiin asioihin, sitä parempi olostasi pikkuhiljaa tulee ja sitä miellyttävämpää ja halutumpaa seuraa olet.
Jos käy läpi tuon esimerkkilistasi, voit katsoa kaupungistasi kivan ravintolan mitä olet halunnut kokeilla ja mennä sinne yksin maistelemaan herkkuja. Keskity makuihin, ravintolan sisustukseen, hyvään viiniin. Sinulla on yksi kokemus kerrottavana jollekin kun seuraavan kerran kohtaat ihmisen. Voit sanoa käyneesi viime viikolla ravintolassa x ja maistoit siellä lampaanpaistia joka oli erinomaista, mutta viinilista kaipaisi mielestäsi päivitystä. Tai mitä vain. Kerro kokemuksestasi, jätä pois surkuttelut siitä että olit ravintolassa yksin.
Mene rantakahvilaan ja ota kirja tai lehti mukaan. Juo hyvää kahvia ja nauti maisemista. Tee kokemuksesta mahdollisimman mukava itselle. Positiivinen kokemus itsellesi ja taas yksi asia enemmän mistä puhua kun kohtaat tutun. Keskity mukaviin puoliin, kivaan säähän tai raikkaaseen sateeseen, kahvilan tunnelmaan, kivaan henkilökuntaan.
Elokuviinkin voi hyvin mennä yksin. Mene katsomaan mielenkiintoinen leffa jonka olet halunnut nähdä. Tästäkin voit kertoa ihmisille ja ehkä huomaat nauttivasi itse leffasta niin paljon että menet kohta uudestaan yksin elokuviin.
Olen itse onnistuneesti toteuttanut tätä taktiikkaa ja noin vuoden jälkeen olin ilmeisesti muuttunut positiivisemmaksi ja kevyemmäksi ihmiseksi ja nykyään käyn useammin kahvilassa tai rannalla muiden ihmisten kanssa kuin yksinäni.
Anteeksi, kun minua alkaa nyt hieman turhauttaa tämä keskustelu, kun jälleen minua pidetään tyhmänä ja vastarannankiiskinä, joka ei suostu kokeilemaan mitään. Olen tässä ketjussa nyt jo useaan kertaan sanonut, että olen tehnyt paljonkin asioita yksin. Olen käynyt elokuvissa, rannalla, metsässä, olen käynyt risteilyllä, olen käynyt festareilla, olen käynyt markkinoilla, kahviloissa, ravintoloissa, olen käynyt kuntosalilla, urheilutapahtumissa, terasseilla you name it. Mutta mitäs nyt sitten? Missä on nyt se valtava ahaa-elämys, että onhan tässä kiva juoda tätä siideriä yksin, kun noissa viereisissä pöydissä näyttää olevan noin hauskaa ja onpas kiva möllöttää tässä penkillä yksikseen, kun nuo muut polskivat tuolla kavereidensa kanssa iloisesti?
ap
Olen tuo edellinen kirjoittaja ja pahoitin vähän mieleni vastauksestasi. En pidä sinua, enkä yleensäkään ihmisiä tyhmänä. Käytin aikaani ja energiaani antaakseni vinkkejä jotka ovat auttaneet omaa elämääni todella paljon. Kirjoitin ne yhtälailla sinulle kuin kaikille muillekin vastaavien asioiden kanssa painiville jotka tätä ketjua lukevat. Jokainen voi ottaa ne käyttöön tai olla ottamatta, mutta ei ole tarpeen olla tyly ihmiselle joka purkaa sydäntään yrittääkseen auttaa ja tukea tuntematonta ihmistä. Me muutkin ollaan tuntevia ihmisiä ja nämä ovat herkkiä asioita myös itselleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt aika paljon puhuttu, että pitää löytää asioita, joihin ei tarvita ketään muuta. Voisitteko nyt sitten antaa esimerkkejä ja ehdotuksia tällaisista asioista, kun tässä nyt tuntuu olevan paljon porukkaa, jotka tekevät mahdottoman paljon yksikseen asioita.
Uutta tutkintoa en enää haluaisi opiskella ja kuntosali ja maalaaminen eivät tuo elämääni sisältöä kuin pariksi tunniksi viikossa. Onko jotain muuta?
ap
Parasta olisi löytää jokin intohimo, jolloin se pari tuntia viikossa ei riitä mihinkään, vaan haluat käyttää mahdollisimman paljon vapaa-aikaasi asian parissa. Esimerkiksi intohimoinen kuntosaliharrastaja käyttää treenamisen lisäksi paljon aikaa suunnitellessaan sopivaa ruokavaliota, hankkii tietoa palautumisesta ja erilaisista treenitekniikoista, keskustelee treenaamiseen ja ruokavalioon liittyvistä asioista netin keskusteluryhmissä, kuuntelee treenaamiseen liittyviä podcasteja ja paljon muuta. Kun asia on intohimo, se täyttää elämää paljon.
Itse olen ollut ennen koronaa intohimoinen matkustelija. Koska rahaa ei ole paljon, olen käynyt enintään yhdellä edullisella matkalla vuodessa. Mutta matkustaminen ja kulttuurit ovat minulle intohimo, joten olen käyttänyt kuukausia matkojen suunnitteluun, luen erilaisista kohteista, luen matkablogeja, selaan kuvia erilaisista matkakohteista, luen kirjoja erilaisista kulttuureista, keskustelen FB:n matkusteluryhmissä, haaveilen matkoista, mietin arjessa säästökohteita jotta saisin enemmän rahaa matkakassaani ym. Eli vaikka matkustaminen itsessään on täyttänyt vuodesta ehkä yhden viikon, on matkustaminen asiana tuonut todella paljon sisältöä elämään. Nyt matkustaminen on unohtunut ja olen kiinnostunut remontoinnista joka täyttää elämääni. Ei itse tekeminen, vaan opettelu, tiedonhaku, keskustelu ihmisten kanssa, uuden oppimisesta ja onnistumisesta tuleva ilo.
Sinulle kuntosali ei ilmeisesti ole tällainen intohimon kohde jos saat siitä sisältöä vain pariksi tunniksi, mutta intohimon lähde voi olla ihan mitä vain, pitää vain löytää se oma juttunsa. Joillekin se on lukeminen ja kirjallisuus, toisille luonnossa vaeltaminen, akvaarioharrastus, ratsastus, sisustaminen, käsityöt, lemmikit, kuorolaulu, matkustaminen, blogin pitäminen, ohjemointi, vapaaehtoistyö, mikä vain.
Sen lisäksi että intohimo tuo omaan elämään todella paljon hyvää sisältöä ja positiivista energiaa, se tekee ihmisestä mielenkiintoista seuraa. Innostuneet ihmiset ovat haluttua seuraa ja mielenkiintoisia innostuksen kohteesta riippumatta.
No sanotaan näin, että minä kyllä sain kehitettyä kuntosalistakin intohimon, mutta se ei vain valitettavasti kestänyt kovin kauan. Minäkin tein ruokavaliot ja seurasin kaloreita ja olin jo osallistumassa jollekin pt-kurssillekin. Sitten se innostus vain lopahti. Sama on käynyt esimerkiksi leipomisen, käsitöiden ja pianonsoiton kanssa. Minulle ei vain tunnu löytyvän sitä omaa juttua.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tai olla nyt niin jumissa omassa tilanteessaan, että ei pysty sisäistämään mitään mitä ihmiset yrittää auttaa. Lause pitää sisällään syvemmän merkityksen, millä ei ole mitään tekemistä fyysisten asioiden kanssa. Ap kuitenkin kääntää sen tarkoittamaan sitä, että viettää loppuelämän yksin sen sijaan, että pohtisi asiaa henkisemmän näkökulman kautta.
Ap pitäisi ensin selättää asiat, jotka estää asioiden syvemmän tarkastelun. Ehkä sen jälkeen annetut hyvät esimerkit tulee ymmärretyksi.Se on niin helppoa huutaa vierestä, kun ei näköjään edes tiedä, millaisissa tilanteissa olen elänyt. Tässä yritetään nyt väittää, että takana on jokin suuri viisaus, mutta ei nyt jostain syystä pystytä kertomaan, mikä muu viisaus tuossa muka on kuin että tyydy kohtaloosi.
Jos olet kouluikäisestä saakka taistellut oikeudesta ihmissuhteisiin, kyllä siinä vain pikkuhiljaa hiipii päähän ajatus, että se loppuikä kuuluu olla yksin. Kuulosti se nyt sinusta miten maalliselta tahansa.
ap
Et ole uniikki kokemusten kanssa. Vastaavaa on käynyt läpi monet. Valitse elätkö menneessä ja vetoat tiukan paikan tullen "kun silloin lapsena" vai katsotko rohkeasti eteenpäin ja päätät selvittää ikävät asiat elämässäsi. Olet jo terapiassa, joten se on hieno alku.
Kerron nyt lyhyesti lauseen tarkoituksen, jota jo moni on sinulle yrittänyt selittää.Kun luovut asioista (toimintatavoista, ajatusmalleista, reaktioista asioihin yms vei maallisesta), jotka ei sinua palvele enää, silloin saat elämääsi myös asioita, jotka ovat linjassa sen kanssa mitä toivot.
Suosittelen, että kirjoita vaikka paperille asiat, joita haluat. Kirjoita myös miksi haluat niin kovin ja miten ajattelet näiden asioiden parantavan elämääsi.
Kirjoita myös siitä kuka ajattelet olevasi silloin, jos olisikin yksin eikä sinulla olisi lapsia tai muita ihmisiä. Minkälainen yksilö olisit? Mitä tekisit tässä elämässä? Mikä olisi tärkeää sinulle? Mikä asia tuottaisi sinulle iloa?Oikeasti ap, ihmiset yrittävät auttaa. Kiukku on ymmärrettävää, mutta joskus se apu mitä tarvitset, ei ole kaikista helpoin sinulle. Epämukavuusalueella tulee kehitystä, joka asiassa. Googlaa sielun pimeä yö. Se voi antaa sinulle hieman osviittaa mitä ihmiset ovat yrittäneet kertoa.
En tietenkään kuvittele olevani ainoa. Puhun vain näistä muutamasta keskustelijasta, jotka tuntuvat tahallaan ymmärtävän kaiken väärin eivätkä tajua pointtia lainkaan ja jopa tulevat minulle kertomaan, että olen masentunut ja ollut huonoissa ihmissuhteissa, ikään kuin en sitä itse tietäisi.
Tuolla aiemmin jo kerroinkin, että terapiassani on käyty moneen kertaan läpi tätä, kuka minä olen. Mitä minä haluan ja millainen elämäni olisi, jos se olisi minun näköinen. Terapeuttikin on jo turhautunut, kun en vain tiedä siihen vastausta. Kaikki, mitä elämältä toivon, liittyy siihen, että saan arvostusta ja huomiota muilta. Työ, opiskelut, sosiaalinen elämä, kaikki.
Kiitos googlausvinkistä, minäpäs perehtyn. Ensivilkaisulla näyttää pelottavalta ,mutta ehkä se voi olla juuri sitä mitä tarvitsen.
ap
Tässä voi olla sun suurin ongelmasi. Ensinnäkin arvostus ansaitaan. Mitä olet tehnyt, jotta saisit esimerkiksi työelämässä arvostusta? Tai sosiaalisessa elämässäsi? Kynnysmattona olemisesta ei saa arvostusta, minkä varmasti oletkin jo huomannut. Toiseksi huomionkipeys on äärettömän rasittava piirre toisessa ihmisessä. Jos olisin kaverisi, miksi lähtisin kanssasi esimerkiksi teatteriin? Et ole kiinnostunut koko teatteriesityksestä (jos olisit, menisit sinne yksinkin) vaan siitä, että saat kaveriltasi huomiota. Kaverisi taas haluaisi mennä nimenomaan nauttimaan teatteriesityksestä eikä antamaan sinulle huomiota.
Tässäpä jälleen yksi paradoksi. Aiemmin ketjussa sanottiin, että mitään ei varsinaisesti ansaita, vaan se tulee, mikä tulee ja se pitää hyväksyä.
Mitä olen tehnyt? Olen hankkinut kolme korkeakoulututkintoa, olen edennyt urallani, kehittänyt alallani tuotteita ja toimintatapoja, perustanyt yrityksen. Sosiaalisessa elämässä olen hakeutunut ihmisten seuraan, ollut heille ystävällinen ja kohdellut heitä kunnioittavasti, tehnyt palveluksia. En oikein keksi, miten sosiaalisessa elämässä hankitaan sitä arvostusta olematta samalla kynnysmatto.
Juu, voit sanoa minua huomionkipeäksi tai miksi tahansa. Miksi on ok, että suunnilleen 99,99 prosenttia ihmisistä menee teatteriin siksi, että se on mukavaa tekemistä kaverin kanssa eikä pelkästään sen teatteriesityksen takia? Miksi minulta se on huomionkipeyttä, mutta muille se on ihan normaalia sosiaalista kanssakäymistä? Voisiko joku nyt vihdoin vastata tähän, kun minulta ilmeisesti puuttuu jokin palikka? Itsekin sanoit, että teatteriesitykseen kaverin kanssa meneminen on huomion hakua, niin aika helkkarin paljon siellä on niitä huomionhakuisia ihmisiä. Monet menevät festareille ja baareihinkin tapaamaan ihmisiä eivätkä vaan kuuntelemaan musiikkia ja juomaan alkoholia puhumatta kenenkään kanssa.
ap
Ketjuun kirjoittaa useampi ihminen. Mun kommenttini oli tuo, että arvostus ansaitaan. Kerroit, että olet edennyt urallasi. Tämähän tarkoittaa, että osaamistasi ja ammattitaitoasi ON arvostettu. Jos ei olisi, et olisi edennyt urallasikaan. Olet kehittänyt tuotteita ja toimintatapoja, joista joku on ollut valmis maksamaan. Ts sinua on arvostettu. Olet perustanut yrityksen ja koska sulla ona siakkaita, sua arvostetaan. Jos ei arvostettaisi, asiakkaasi olisivat kilpailevan firman asiakkaita. Jos olet hyvä työnantaja, myös alaisesi arvostavat sinua. Sun on kohtuullisen helppo saada työntekijöitä ja työntekijöiden vaihtuvuus on vain vähäistä. Koska olet osoittanut työntekijöille, että olet heidän arvostuksensa arvoinen.
Miten mä tämän nyt selittäisin....ihmiset, jotka eivät ole kiinnostuneita teatterista, eivät käy teatterissa. He tekevät jotain muuta. Sinua ei kiinnosta teatteri niin paljon, että menisit teatteriin yksin, jos kukaan kavereista ei ehdi tai halua lähteä mukaasi. Teatterikäynnistä sopiminen kanssasi tarkoittaa, että jos kaverisi ei sitten syystä tai toisesta pääse, hän pilaa sinunkin illan, koska et mene teatteriin ollenkaan. On paljon mukavampaa sopia teatterireissusta sellaisen kanssa, joka ihan aidosti on kiinnostunut teatteriesityksestä ja jonka ilta ei mene pilalle, vaikka toinen ei saisikaan lapsenvahtia, sairastuisi tai samalle päivälle osuisi anopin hautajaiset.
Mä teen paljon minua kiinnostavia asioita ystävieni ja kavereideni kanssa, mutta en jätä niitä tekemättä, jos ystäville tai kavereille ei sovikaan. Olen ollut mm Queenin keikalla yksinkin, kun ystäväni ei ehtinytkään saada lippua ennenkuin ne myytiin loppuun. En jättänyt menemättä, koska halusin nähdä bändin. Sen verran harvoin Suomessa, että kannatti käydä. Ja siellä sai oikein hyvin juttuseuraakin. Ei siis tarvinnut olla yksin, vaikka ei omia ystäviä tai kavereita ollutkaan mukana. Olen käynyt yksin messuilla ja muissa tapahtumissa, jos ajankohta ei ole kenellekään ystävälleni tai kaverilleni sopinut. Jos haluaa pelkästään ystävän tai kaverin seuraa, voi käydä ystäviensä ja kavereidensa kanssa ihan vaikka vaan kävelyllä tai kahvilla. Olen matkustellut yksin, koska ei aina ole mahdollista, että ystävällä tai kaverilla on just silloin varaa lähteä reissuun tai on mahdollista saada lomaa samaan aikaan. Tai voi olla, että heillä on jo muuta sovittuna kyseiselle ajankohdalle.
Pointtini tässä on, että ihan itse olet päättänyt, että et halua kokea kivoja asioita, jos kukaan ei lähde mukaasi. Koska sua ei loppujen lopuksi ne kivat asiat edes kiinnosta vaan ainoastaan se, että saisit muilta huomiota. On hyvin mahdollista, että tämä on tullut muille ihmisille esille eivätkä he sen vuoksi haluakaan lähteä kanssasi minnekään, jos koko reissun tarkoitus on, että he antavat sulle huomiota.
Voi apua, miten tämäkin on ymmärretty näin täysin pieleen. En ole missään vaiheessa puhunut siitä, että pitäisi tulla nimenomaan johonkin tiettyyn teatteriesitykseen tai muuhun paikkaan. Ne ovat vain esimerkkejä, että minulle kelpaa monenlaiset aktiviteetit, jos vain saisin näihin jonkun kaverin. Ei minun toiveeni ja pyyntöni nyt niin spesifejä ole ollut. Yleensä kysyn, että milloin nähtäisiin ja tehdäänkö jotain kivaa. Jos kaveri ei halua lähteä teatteriin, niin sitten voidaan tehdä jotain muuta. Minulle on tärkeintä, että voidaan tehdä jotain, mikä on molempien mielestä kivaa. Mutta kai tämäkin sitten jonkun mielestä on väärin ja kieroutunutta.
ap
Saatoin toki ymmärtää väärinkin, mutta yhdessä kommentissasi mainitsit matkustelun, ravintoloissa käymiset sekä teatterin, joihin et omien sanojesi mukaan halua mennä yksin. Toisessa kommentissasi kerroit haluavasi muilta ihmisiltä vain arvostusta ja huomiota. Tästä syntyy mielikuva, että matkustelet, menet ravintolaan ja käyt teatterissa vain siinä tapauksessa, että saat niissä muilta ihmisiltä arvostusta ja huomiota. Vasta nyt viimeisimmistä viesteistäsi on käynyt ilmi, että (ilmeisesti????) ystäväsi ja kaverisi eivät halua tavata sua lainkaan. Mistä tämä voisi johtua? Oletko hauskaa seuraa? Saatko mun nauramaan jutuillasi? Onko sulla ideoita ja ehdotuksia, joilla saat muutkin innostumaan?
Kerroit jossain kommentissasi, että sulla ei ole oikein mitään, mitä sinä itse haluaisit. Sun pitää löytää elämääsi sellaisia asioita. Ja nimenomaan sellaisia, mitkä eivät ole riippuvaisia siitä, saatko jonkun ystävän tai kaverin mukaasi. Kun innostut ihan täydestä sydämestäsi jostain asiasta, saatat löytää ihmisiä, jotka ovat samalla tavalla innostuneita ko asiasta. Ja sen jälkeen voitte tehdä yhdessä ko asiaa. Tai jos hyvin käy, saatta innostaa jonkun nykyisistä ystävistäsi tai kavereistasi siihen samaan asiaan.
No siis nyt olen tainnut puhua vähän sekavasti. Eli tuossa, kun mainitsin arvostuksen ja huomion , tarkoitin myös ihan läsnäoloa. Eli en mitään palvontaa tarkoita vaan että joku jakaa ja kokee asioita minun kanssani ja luo omalta osaltaan lisää sisältöä. Eihän monia kiinnosta maistella viinejäkään itsekseen, vaan haluavat jakaa mielipiteitä ja kokemuksia ja osaamista jne. Monet haluavat keskustella elokuvista tai teatteriesityksistä eikä kaikille riitä, että vain näkevät sen elokuvan ja sitten siirrytään seuraavaan. Ravintolaan on mukava mennä, kun voidaan yhdessä fiilistellä paikan tunnelmaa ja jakaa kokemuksia ja huomioita ja kaveri saattaa suositella listalta jotain, mitä itse et uskaltaisi kokeilla. Huvipuiston hurjassa laitteessa on mukavampi kiljua vapautuneesti, kun kaveri on vieressä ja häntä voi pitää kädestä.
Ja siis ne minun haluamani asiat ovat ihan tällaisia tavallisia asioita, joihin nyt yleensä on helposti saada kavereita mukaan. Ravintolaan, kahville, rannalle, terassille, elokuviin jne. En minä nyt ihmettelisikään, jos jotakuta ei nyt kiinnosta joku keskiaikaisen historian luennot tai koskenlasku. En nyt ihan ymmärrä tätäkään, kun nyt yritetään kääntää asia niin kuin olisi pyytämässä jotain eriskummallisuuksia, joista ihmiset harvemmin kiinnostuvat.
En ole sanonut, ettei ystävät halua nähdä lainkaan. Sanoin, että ystävät eivät itse ota yhteyttä. En tiedä mistä johtuu. Olen ajatellut, että enimmäkseen siitä, että heillä on niin paljon muita ystäviä että eivät muista minua. Ovat kyllä ihan iloisia kun nähdään ja aina on mukavaa, mutta minua ei esimerkiksi kutsuta illanviettoihin jne, kun heillä on niihin eri kaveriporukat.
ap
Monesti pitää kirjoittaa useita viestejä ja selventää, mitä tarkoittaa. Yhdessä kommentissasi tosiaan sanoit, että et halua muuta kuin arvostusta ja huomiota. Sekä työelämässä että sosiaalisissa suhteissa. Monet käsittivät sanat "arvostus" ja "huomio" eri tavalla kuin mitä ilmeisesti tarkoitit. Jos olisit kertonut haluavasi sosiaalisissa suhteissasi vastavuoroisuutta ja yhteydenpitoa, kommenttisi olisi saanut ihan erilaisen sävyn ja varmasti myös erilaisen vastaanoton :)
Yhdessä kommentissasi kerroit, että ystäväsi ja kaverisi ovat menneet elämässään eteenpäin. Näin on ehkä tapahtunutkin. Ihmiset muuttuvat ja aelämäntilanteet muuttuvat. Elämään tulee uusia ihmisiä, joihin pidetään yhteyttä ja joiden kanssa tehdään asioita yhdessä. Vanhoja kavereita on edelleen ihan kiva nähdä, mutta yhteydenpito ei ole enää yhtä aktiivista kuin joskus aikaisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siis ne minun haluamani asiat ovat ihan tällaisia tavallisia asioita, joihin nyt yleensä on helposti saada kavereita mukaan. Ravintolaan, kahville, rannalle, terassille, elokuviin jne. En minä nyt ihmettelisikään, jos jotakuta ei nyt kiinnosta joku keskiaikaisen historian luennot tai koskenlasku. En nyt ihan ymmärrä tätäkään, kun nyt yritetään kääntää asia niin kuin olisi pyytämässä jotain eriskummallisuuksia, joista ihmiset harvemmin kiinnostuvat.
Tilanne on nyt ilmeisesti se, ettei sinulla ole näihin asioihin kavereita. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa, jatkaa surkuttelua tai alkaa tekemään asioita itseksesi. Tiedän että se on hankalaa silloin kun todella kipeästi toivoisi nimenomaan sitä seuraa. Mutta valitettavasti elämä ei ole aina reilua ja välillä on pelattava niillä korteilla mitkä on käteen jaettu. Olen itsekin elänyt tämän vaiheen läpi, joten tiedän jotain siitä mitä puhun.
Tärkeintä on alkaa nyt elämään ja kokemaan, vaikka sitten yksin, jotta saat positiivisia kokemuksia, iloa elämääsi ja jotain mitä voit jakaa muille ihmisille. Juu ei ole helppoa, mutta et myöskään menetä mitään sillä jos yrität. Aivomme ovat varsin mukautuva elin ja mitä enemmän keskityt positiivisiin asioihin, sitä parempi olostasi pikkuhiljaa tulee ja sitä miellyttävämpää ja halutumpaa seuraa olet.
Jos käy läpi tuon esimerkkilistasi, voit katsoa kaupungistasi kivan ravintolan mitä olet halunnut kokeilla ja mennä sinne yksin maistelemaan herkkuja. Keskity makuihin, ravintolan sisustukseen, hyvään viiniin. Sinulla on yksi kokemus kerrottavana jollekin kun seuraavan kerran kohtaat ihmisen. Voit sanoa käyneesi viime viikolla ravintolassa x ja maistoit siellä lampaanpaistia joka oli erinomaista, mutta viinilista kaipaisi mielestäsi päivitystä. Tai mitä vain. Kerro kokemuksestasi, jätä pois surkuttelut siitä että olit ravintolassa yksin.
Mene rantakahvilaan ja ota kirja tai lehti mukaan. Juo hyvää kahvia ja nauti maisemista. Tee kokemuksesta mahdollisimman mukava itselle. Positiivinen kokemus itsellesi ja taas yksi asia enemmän mistä puhua kun kohtaat tutun. Keskity mukaviin puoliin, kivaan säähän tai raikkaaseen sateeseen, kahvilan tunnelmaan, kivaan henkilökuntaan.
Elokuviinkin voi hyvin mennä yksin. Mene katsomaan mielenkiintoinen leffa jonka olet halunnut nähdä. Tästäkin voit kertoa ihmisille ja ehkä huomaat nauttivasi itse leffasta niin paljon että menet kohta uudestaan yksin elokuviin.
Olen itse onnistuneesti toteuttanut tätä taktiikkaa ja noin vuoden jälkeen olin ilmeisesti muuttunut positiivisemmaksi ja kevyemmäksi ihmiseksi ja nykyään käyn useammin kahvilassa tai rannalla muiden ihmisten kanssa kuin yksinäni.
Anteeksi, kun minua alkaa nyt hieman turhauttaa tämä keskustelu, kun jälleen minua pidetään tyhmänä ja vastarannankiiskinä, joka ei suostu kokeilemaan mitään. Olen tässä ketjussa nyt jo useaan kertaan sanonut, että olen tehnyt paljonkin asioita yksin. Olen käynyt elokuvissa, rannalla, metsässä, olen käynyt risteilyllä, olen käynyt festareilla, olen käynyt markkinoilla, kahviloissa, ravintoloissa, olen käynyt kuntosalilla, urheilutapahtumissa, terasseilla you name it. Mutta mitäs nyt sitten? Missä on nyt se valtava ahaa-elämys, että onhan tässä kiva juoda tätä siideriä yksin, kun noissa viereisissä pöydissä näyttää olevan noin hauskaa ja onpas kiva möllöttää tässä penkillä yksikseen, kun nuo muut polskivat tuolla kavereidensa kanssa iloisesti?
ap
Olen tuo edellinen kirjoittaja ja pahoitin vähän mieleni vastauksestasi. En pidä sinua, enkä yleensäkään ihmisiä tyhmänä. Käytin aikaani ja energiaani antaakseni vinkkejä jotka ovat auttaneet omaa elämääni todella paljon. Kirjoitin ne yhtälailla sinulle kuin kaikille muillekin vastaavien asioiden kanssa painiville jotka tätä ketjua lukevat. Jokainen voi ottaa ne käyttöön tai olla ottamatta, mutta ei ole tarpeen olla tyly ihmiselle joka purkaa sydäntään yrittääkseen auttaa ja tukea tuntematonta ihmistä. Me muutkin ollaan tuntevia ihmisiä ja nämä ovat herkkiä asioita myös itselleni.
Anteeksi, mutta oletin, että kirjoitit tuon kommentin nimenomaan minulle. Tässä on nyt muutama näitä kommentoijia, jotka ovat haukkuneet minua, että mitkään vinkit eivät kelpaa ja sen takia turhaudun, kun kyse ei ole siitä, etteivätkö ne vinkit kelpaisi vaan siitä, että ne on jo kokeiltu.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on siitä, millä motiivilla haluat noita asioita. Jos haluat niitä siksi, että rakastat sitä toista ihmistä, siinä ei ole mitään väärää. Jos toinen ei anna vastakaikua, rikot vain itsesi, jos et hyväksy sitä. Ei meillä kenelläkään ole liikaa rakkaita ihmisiä lähellä, mutta jos suhde on epätasapainossa, joku itkee lopussa kuitenkin. Irtipäästämisen taidosta on kyse. Ihminen haluaa kaikenlaista, mutta onko se ihmiselle hyväksi? Ei siihen heti vastausta saa, voi mennä vuosia.
Eli onko niin, että kaikki eivät vain ansaitse ystäviä ja parisuhdetta? Pitää vain olla onnellinen, että sattuu olemaan huonompi kuin muut?
ap
Oletko masentunut? Täällä on moni rautalangasta vääntäen selittänyt asiat ja sinä kuitenkin valitset ottaa uhrin aseman.
Sinä ja vain sinä voit muuttaa elämääsi paremmaksi ja siinä onnistumiseen alku lähtee sinun omasta sisäisestä työskentelystä.
Huomioi oma väärä käytösmalli asioihin, paranna sitä hiljalleen.
Tässä maailmassa kukaan ei kävisi töissä tai olisi läheisiä ihmisiä ympärillä jos asiat olisivat niin kuin sinä ajattelet nyt.Kyllä olen masentunut. Lääkitys ja terapia ollut käynnissä jo pitkään. Olen elämässäni katkeroitunut aika monista asioista. Koen, että ansaitsisin elämässäni jotain hyvää, mutta aina saan paskaa niskaani. Teen kaikkeni toisten eteen ja minua on käytetty hyväksi monella tavalla, mutta sitten kun minä pyydän vastapalvelusta, kaikki katoavat.
ap
Jos teet kaikkesi toisten eteen ja odotat vastapalvelusta niin taas meni väärin. Voit auttaa muita ihmisiä mutta vain puhtain sydämin, etkä vastapalveluksen toivossa.
En mielestäni ole niin tehnytkään. Olen vilpittömästi auttanut ihmisiä ja ainoa, mitä olen odottanut on se, että luomani ihmissuhteet ovat pysyviä. En siis niitä palveluksia ole koskaan odottanut saavani takaisin. Ainoastaan sen ystävyyden, joka minun puolestani on aina lähtöisin sydämestä. Siis ystävyys ystävyydestä, palvelukset sitten sen lisäksi. Tässä kuviossa en ole saanut edes sitä ystävyyttä, vaikka oletin, että se on "itsestäänselvyys".
ap
"Olen vilpittömästi auttanut ihmisiä ja ainoa, mitä olen odottanut on se, että luomani ihmissuhteet ovat pysyviä." Mikään ihmissuhde ei ole pysyvä, kaikki me olemme loppujen lopuksi vain vierailijoita toistemme elämissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tai olla nyt niin jumissa omassa tilanteessaan, että ei pysty sisäistämään mitään mitä ihmiset yrittää auttaa. Lause pitää sisällään syvemmän merkityksen, millä ei ole mitään tekemistä fyysisten asioiden kanssa. Ap kuitenkin kääntää sen tarkoittamaan sitä, että viettää loppuelämän yksin sen sijaan, että pohtisi asiaa henkisemmän näkökulman kautta.
Ap pitäisi ensin selättää asiat, jotka estää asioiden syvemmän tarkastelun. Ehkä sen jälkeen annetut hyvät esimerkit tulee ymmärretyksi.Se on niin helppoa huutaa vierestä, kun ei näköjään edes tiedä, millaisissa tilanteissa olen elänyt. Tässä yritetään nyt väittää, että takana on jokin suuri viisaus, mutta ei nyt jostain syystä pystytä kertomaan, mikä muu viisaus tuossa muka on kuin että tyydy kohtaloosi.
Jos olet kouluikäisestä saakka taistellut oikeudesta ihmissuhteisiin, kyllä siinä vain pikkuhiljaa hiipii päähän ajatus, että se loppuikä kuuluu olla yksin. Kuulosti se nyt sinusta miten maalliselta tahansa.
ap
Et ole uniikki kokemusten kanssa. Vastaavaa on käynyt läpi monet. Valitse elätkö menneessä ja vetoat tiukan paikan tullen "kun silloin lapsena" vai katsotko rohkeasti eteenpäin ja päätät selvittää ikävät asiat elämässäsi. Olet jo terapiassa, joten se on hieno alku.
Kerron nyt lyhyesti lauseen tarkoituksen, jota jo moni on sinulle yrittänyt selittää.Kun luovut asioista (toimintatavoista, ajatusmalleista, reaktioista asioihin yms vei maallisesta), jotka ei sinua palvele enää, silloin saat elämääsi myös asioita, jotka ovat linjassa sen kanssa mitä toivot.
Suosittelen, että kirjoita vaikka paperille asiat, joita haluat. Kirjoita myös miksi haluat niin kovin ja miten ajattelet näiden asioiden parantavan elämääsi.
Kirjoita myös siitä kuka ajattelet olevasi silloin, jos olisikin yksin eikä sinulla olisi lapsia tai muita ihmisiä. Minkälainen yksilö olisit? Mitä tekisit tässä elämässä? Mikä olisi tärkeää sinulle? Mikä asia tuottaisi sinulle iloa?Oikeasti ap, ihmiset yrittävät auttaa. Kiukku on ymmärrettävää, mutta joskus se apu mitä tarvitset, ei ole kaikista helpoin sinulle. Epämukavuusalueella tulee kehitystä, joka asiassa. Googlaa sielun pimeä yö. Se voi antaa sinulle hieman osviittaa mitä ihmiset ovat yrittäneet kertoa.
En tietenkään kuvittele olevani ainoa. Puhun vain näistä muutamasta keskustelijasta, jotka tuntuvat tahallaan ymmärtävän kaiken väärin eivätkä tajua pointtia lainkaan ja jopa tulevat minulle kertomaan, että olen masentunut ja ollut huonoissa ihmissuhteissa, ikään kuin en sitä itse tietäisi.
Tuolla aiemmin jo kerroinkin, että terapiassani on käyty moneen kertaan läpi tätä, kuka minä olen. Mitä minä haluan ja millainen elämäni olisi, jos se olisi minun näköinen. Terapeuttikin on jo turhautunut, kun en vain tiedä siihen vastausta. Kaikki, mitä elämältä toivon, liittyy siihen, että saan arvostusta ja huomiota muilta. Työ, opiskelut, sosiaalinen elämä, kaikki.
Kiitos googlausvinkistä, minäpäs perehtyn. Ensivilkaisulla näyttää pelottavalta ,mutta ehkä se voi olla juuri sitä mitä tarvitsen.
ap
Tässä voi olla sun suurin ongelmasi. Ensinnäkin arvostus ansaitaan. Mitä olet tehnyt, jotta saisit esimerkiksi työelämässä arvostusta? Tai sosiaalisessa elämässäsi? Kynnysmattona olemisesta ei saa arvostusta, minkä varmasti oletkin jo huomannut. Toiseksi huomionkipeys on äärettömän rasittava piirre toisessa ihmisessä. Jos olisin kaverisi, miksi lähtisin kanssasi esimerkiksi teatteriin? Et ole kiinnostunut koko teatteriesityksestä (jos olisit, menisit sinne yksinkin) vaan siitä, että saat kaveriltasi huomiota. Kaverisi taas haluaisi mennä nimenomaan nauttimaan teatteriesityksestä eikä antamaan sinulle huomiota.
Tässäpä jälleen yksi paradoksi. Aiemmin ketjussa sanottiin, että mitään ei varsinaisesti ansaita, vaan se tulee, mikä tulee ja se pitää hyväksyä.
Mitä olen tehnyt? Olen hankkinut kolme korkeakoulututkintoa, olen edennyt urallani, kehittänyt alallani tuotteita ja toimintatapoja, perustanyt yrityksen. Sosiaalisessa elämässä olen hakeutunut ihmisten seuraan, ollut heille ystävällinen ja kohdellut heitä kunnioittavasti, tehnyt palveluksia. En oikein keksi, miten sosiaalisessa elämässä hankitaan sitä arvostusta olematta samalla kynnysmatto.
Juu, voit sanoa minua huomionkipeäksi tai miksi tahansa. Miksi on ok, että suunnilleen 99,99 prosenttia ihmisistä menee teatteriin siksi, että se on mukavaa tekemistä kaverin kanssa eikä pelkästään sen teatteriesityksen takia? Miksi minulta se on huomionkipeyttä, mutta muille se on ihan normaalia sosiaalista kanssakäymistä? Voisiko joku nyt vihdoin vastata tähän, kun minulta ilmeisesti puuttuu jokin palikka? Itsekin sanoit, että teatteriesitykseen kaverin kanssa meneminen on huomion hakua, niin aika helkkarin paljon siellä on niitä huomionhakuisia ihmisiä. Monet menevät festareille ja baareihinkin tapaamaan ihmisiä eivätkä vaan kuuntelemaan musiikkia ja juomaan alkoholia puhumatta kenenkään kanssa.
ap
Ketjuun kirjoittaa useampi ihminen. Mun kommenttini oli tuo, että arvostus ansaitaan. Kerroit, että olet edennyt urallasi. Tämähän tarkoittaa, että osaamistasi ja ammattitaitoasi ON arvostettu. Jos ei olisi, et olisi edennyt urallasikaan. Olet kehittänyt tuotteita ja toimintatapoja, joista joku on ollut valmis maksamaan. Ts sinua on arvostettu. Olet perustanut yrityksen ja koska sulla ona siakkaita, sua arvostetaan. Jos ei arvostettaisi, asiakkaasi olisivat kilpailevan firman asiakkaita. Jos olet hyvä työnantaja, myös alaisesi arvostavat sinua. Sun on kohtuullisen helppo saada työntekijöitä ja työntekijöiden vaihtuvuus on vain vähäistä. Koska olet osoittanut työntekijöille, että olet heidän arvostuksensa arvoinen.
Miten mä tämän nyt selittäisin....ihmiset, jotka eivät ole kiinnostuneita teatterista, eivät käy teatterissa. He tekevät jotain muuta. Sinua ei kiinnosta teatteri niin paljon, että menisit teatteriin yksin, jos kukaan kavereista ei ehdi tai halua lähteä mukaasi. Teatterikäynnistä sopiminen kanssasi tarkoittaa, että jos kaverisi ei sitten syystä tai toisesta pääse, hän pilaa sinunkin illan, koska et mene teatteriin ollenkaan. On paljon mukavampaa sopia teatterireissusta sellaisen kanssa, joka ihan aidosti on kiinnostunut teatteriesityksestä ja jonka ilta ei mene pilalle, vaikka toinen ei saisikaan lapsenvahtia, sairastuisi tai samalle päivälle osuisi anopin hautajaiset.
Mä teen paljon minua kiinnostavia asioita ystävieni ja kavereideni kanssa, mutta en jätä niitä tekemättä, jos ystäville tai kavereille ei sovikaan. Olen ollut mm Queenin keikalla yksinkin, kun ystäväni ei ehtinytkään saada lippua ennenkuin ne myytiin loppuun. En jättänyt menemättä, koska halusin nähdä bändin. Sen verran harvoin Suomessa, että kannatti käydä. Ja siellä sai oikein hyvin juttuseuraakin. Ei siis tarvinnut olla yksin, vaikka ei omia ystäviä tai kavereita ollutkaan mukana. Olen käynyt yksin messuilla ja muissa tapahtumissa, jos ajankohta ei ole kenellekään ystävälleni tai kaverilleni sopinut. Jos haluaa pelkästään ystävän tai kaverin seuraa, voi käydä ystäviensä ja kavereidensa kanssa ihan vaikka vaan kävelyllä tai kahvilla. Olen matkustellut yksin, koska ei aina ole mahdollista, että ystävällä tai kaverilla on just silloin varaa lähteä reissuun tai on mahdollista saada lomaa samaan aikaan. Tai voi olla, että heillä on jo muuta sovittuna kyseiselle ajankohdalle.
Pointtini tässä on, että ihan itse olet päättänyt, että et halua kokea kivoja asioita, jos kukaan ei lähde mukaasi. Koska sua ei loppujen lopuksi ne kivat asiat edes kiinnosta vaan ainoastaan se, että saisit muilta huomiota. On hyvin mahdollista, että tämä on tullut muille ihmisille esille eivätkä he sen vuoksi haluakaan lähteä kanssasi minnekään, jos koko reissun tarkoitus on, että he antavat sulle huomiota.
Voi apua, miten tämäkin on ymmärretty näin täysin pieleen. En ole missään vaiheessa puhunut siitä, että pitäisi tulla nimenomaan johonkin tiettyyn teatteriesitykseen tai muuhun paikkaan. Ne ovat vain esimerkkejä, että minulle kelpaa monenlaiset aktiviteetit, jos vain saisin näihin jonkun kaverin. Ei minun toiveeni ja pyyntöni nyt niin spesifejä ole ollut. Yleensä kysyn, että milloin nähtäisiin ja tehdäänkö jotain kivaa. Jos kaveri ei halua lähteä teatteriin, niin sitten voidaan tehdä jotain muuta. Minulle on tärkeintä, että voidaan tehdä jotain, mikä on molempien mielestä kivaa. Mutta kai tämäkin sitten jonkun mielestä on väärin ja kieroutunutta.
ap
Saatoin toki ymmärtää väärinkin, mutta yhdessä kommentissasi mainitsit matkustelun, ravintoloissa käymiset sekä teatterin, joihin et omien sanojesi mukaan halua mennä yksin. Toisessa kommentissasi kerroit haluavasi muilta ihmisiltä vain arvostusta ja huomiota. Tästä syntyy mielikuva, että matkustelet, menet ravintolaan ja käyt teatterissa vain siinä tapauksessa, että saat niissä muilta ihmisiltä arvostusta ja huomiota. Vasta nyt viimeisimmistä viesteistäsi on käynyt ilmi, että (ilmeisesti????) ystäväsi ja kaverisi eivät halua tavata sua lainkaan. Mistä tämä voisi johtua? Oletko hauskaa seuraa? Saatko mun nauramaan jutuillasi? Onko sulla ideoita ja ehdotuksia, joilla saat muutkin innostumaan?
Kerroit jossain kommentissasi, että sulla ei ole oikein mitään, mitä sinä itse haluaisit. Sun pitää löytää elämääsi sellaisia asioita. Ja nimenomaan sellaisia, mitkä eivät ole riippuvaisia siitä, saatko jonkun ystävän tai kaverin mukaasi. Kun innostut ihan täydestä sydämestäsi jostain asiasta, saatat löytää ihmisiä, jotka ovat samalla tavalla innostuneita ko asiasta. Ja sen jälkeen voitte tehdä yhdessä ko asiaa. Tai jos hyvin käy, saatta innostaa jonkun nykyisistä ystävistäsi tai kavereistasi siihen samaan asiaan.
No siis nyt olen tainnut puhua vähän sekavasti. Eli tuossa, kun mainitsin arvostuksen ja huomion , tarkoitin myös ihan läsnäoloa. Eli en mitään palvontaa tarkoita vaan että joku jakaa ja kokee asioita minun kanssani ja luo omalta osaltaan lisää sisältöä. Eihän monia kiinnosta maistella viinejäkään itsekseen, vaan haluavat jakaa mielipiteitä ja kokemuksia ja osaamista jne. Monet haluavat keskustella elokuvista tai teatteriesityksistä eikä kaikille riitä, että vain näkevät sen elokuvan ja sitten siirrytään seuraavaan. Ravintolaan on mukava mennä, kun voidaan yhdessä fiilistellä paikan tunnelmaa ja jakaa kokemuksia ja huomioita ja kaveri saattaa suositella listalta jotain, mitä itse et uskaltaisi kokeilla. Huvipuiston hurjassa laitteessa on mukavampi kiljua vapautuneesti, kun kaveri on vieressä ja häntä voi pitää kädestä.
Ja siis ne minun haluamani asiat ovat ihan tällaisia tavallisia asioita, joihin nyt yleensä on helposti saada kavereita mukaan. Ravintolaan, kahville, rannalle, terassille, elokuviin jne. En minä nyt ihmettelisikään, jos jotakuta ei nyt kiinnosta joku keskiaikaisen historian luennot tai koskenlasku. En nyt ihan ymmärrä tätäkään, kun nyt yritetään kääntää asia niin kuin olisi pyytämässä jotain eriskummallisuuksia, joista ihmiset harvemmin kiinnostuvat.
En ole sanonut, ettei ystävät halua nähdä lainkaan. Sanoin, että ystävät eivät itse ota yhteyttä. En tiedä mistä johtuu. Olen ajatellut, että enimmäkseen siitä, että heillä on niin paljon muita ystäviä että eivät muista minua. Ovat kyllä ihan iloisia kun nähdään ja aina on mukavaa, mutta minua ei esimerkiksi kutsuta illanviettoihin jne, kun heillä on niihin eri kaveriporukat.
ap
Monesti pitää kirjoittaa useita viestejä ja selventää, mitä tarkoittaa. Yhdessä kommentissasi tosiaan sanoit, että et halua muuta kuin arvostusta ja huomiota. Sekä työelämässä että sosiaalisissa suhteissa. Monet käsittivät sanat "arvostus" ja "huomio" eri tavalla kuin mitä ilmeisesti tarkoitit. Jos olisit kertonut haluavasi sosiaalisissa suhteissasi vastavuoroisuutta ja yhteydenpitoa, kommenttisi olisi saanut ihan erilaisen sävyn ja varmasti myös erilaisen vastaanoton :)
Yhdessä kommentissasi kerroit, että ystäväsi ja kaverisi ovat menneet elämässään eteenpäin. Näin on ehkä tapahtunutkin. Ihmiset muuttuvat ja aelämäntilanteet muuttuvat. Elämään tulee uusia ihmisiä, joihin pidetään yhteyttä ja joiden kanssa tehdään asioita yhdessä. Vanhoja kavereita on edelleen ihan kiva nähdä, mutta yhteydenpito ei ole enää yhtä aktiivista kuin joskus aikaisemmin.
no kyllä, voidaan ymmärtää toki väärin. Mutta jos olen nyt moneen kommenttiin selittänyt, mitä kaipaan ja siellä on yksi kommentti, jossa yksi lause on vähän vajavainen, niin ehkä voi ajatella, että ehkä minulla on keskittyminen hieman siinä kohtaa herpaantunut eikä hyökätä ja syyttää, miten hirveän ristiriitainen olen. Se ei varsinaisesti ollut ristiriidassa muiden sanomisteni kanssa, se ei vain ollut yhtä tarkasti selostettu.
Ja kyllä, kaverit ovat menneet elämässä eteenpäin, mutta se ei nyt hirveästi muuta minun tilannettani ja tunteitani.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä minun tapani ei toimi, jos et ole ollenkaan materialistinen ihminen. Eikä tämä tuo parannusta sosiaalisiin suhteisiin, ainakaan lyhyellä aikavälillä. Eli siis kyseessä on vain oma kokemukseni, ei mikään neuvo ap:lle.
Mutta siis itse elän todella köyhää elämää. Kun olin parisuhteessa, oli tärkeää esimerkiksi hankkia kallis kihla -ja vihkisormus. Tuolloin elintaso oli parempi, joten niiden hankkiminen ei ollut erityisen vaikeaa. Nykyään tuntuisi hölmöltä laittaa rahaa kalliisiin koruihin. Havahduin vain miettimään, miksi se olisi hölmöä? Ai koska en ole enää parisuhteessa?
Olen aina ajatellut, että sitten kun elintasoni paranee ja saan töitä, hankin asioita joita haluan. Tajusin vain, ettei sitä aikaa ehkä koskaan tule. Niinpä rupesin itse säästämään itseäni varten. Voin sitten hankkia hyvällä omalla tunnolla juuri sitä mitä oikeasti haluan. Oli se sitten koru, merkkilaukku tai mitä tahansa.
Korona-aika on tehnyt hyvää säästöyrityksilleni. Ei tarvitse käydä juuri missään, joten ei tarvitse ostaakaan paljon mitään turhaa. Toki materialistisuudellani pyrin täyttämään tyhjiötä. Mutta mielummin käytän rahat johonkin materiaan kuin yksinäiseen ja tylsään matkaan ilman matkaseuraa.
En ymmärrä vertaustasi. Miksi olisi hölmöä laittaa rahaa kalliisiin koruihin? No siksi, että ei ole rahaa. Ei parisuhde siihen liity millään tavalla.
Ja tuo neuvosi on taas sitä samaa sarjaa, että köyhälle sanotaan, että saat säästöön 500 euroa kuussa kun lopetat ravintolakäynnit ja lehtitilaukset. Jos olet oikeasti köyhä eikä sinulla ole varaa kaikkeen, mitä haluat, et sinä niitä asioita saa säästämälläkään. Jos sinulla on varaa säästää laukkuun, kyllä sinulla sitten on laukkuun myös varaa.
ap
Miksi sinulla on tarve haukkua minun valintojani, kun minä en ole neuvonut sinua missään asiassa? Kerroin vain, mikä minua on auttanut.
Se, että säästän 10 e kerrallaan, on johdosta siitä, etten enää käytä rahaa asioihin, joihin olen ennen käyttänyt. Esimerkiksi en enää hanki esim. hyviä ruokia tai vaatteita johonkin kissanristiäisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on siitä, millä motiivilla haluat noita asioita. Jos haluat niitä siksi, että rakastat sitä toista ihmistä, siinä ei ole mitään väärää. Jos toinen ei anna vastakaikua, rikot vain itsesi, jos et hyväksy sitä. Ei meillä kenelläkään ole liikaa rakkaita ihmisiä lähellä, mutta jos suhde on epätasapainossa, joku itkee lopussa kuitenkin. Irtipäästämisen taidosta on kyse. Ihminen haluaa kaikenlaista, mutta onko se ihmiselle hyväksi? Ei siihen heti vastausta saa, voi mennä vuosia.
Eli onko niin, että kaikki eivät vain ansaitse ystäviä ja parisuhdetta? Pitää vain olla onnellinen, että sattuu olemaan huonompi kuin muut?
ap
Oletko masentunut? Täällä on moni rautalangasta vääntäen selittänyt asiat ja sinä kuitenkin valitset ottaa uhrin aseman.
Sinä ja vain sinä voit muuttaa elämääsi paremmaksi ja siinä onnistumiseen alku lähtee sinun omasta sisäisestä työskentelystä.
Huomioi oma väärä käytösmalli asioihin, paranna sitä hiljalleen.
Tässä maailmassa kukaan ei kävisi töissä tai olisi läheisiä ihmisiä ympärillä jos asiat olisivat niin kuin sinä ajattelet nyt.Kyllä olen masentunut. Lääkitys ja terapia ollut käynnissä jo pitkään. Olen elämässäni katkeroitunut aika monista asioista. Koen, että ansaitsisin elämässäni jotain hyvää, mutta aina saan paskaa niskaani. Teen kaikkeni toisten eteen ja minua on käytetty hyväksi monella tavalla, mutta sitten kun minä pyydän vastapalvelusta, kaikki katoavat.
ap
Jos teet kaikkesi toisten eteen ja odotat vastapalvelusta niin taas meni väärin. Voit auttaa muita ihmisiä mutta vain puhtain sydämin, etkä vastapalveluksen toivossa.
En mielestäni ole niin tehnytkään. Olen vilpittömästi auttanut ihmisiä ja ainoa, mitä olen odottanut on se, että luomani ihmissuhteet ovat pysyviä. En siis niitä palveluksia ole koskaan odottanut saavani takaisin. Ainoastaan sen ystävyyden, joka minun puolestani on aina lähtöisin sydämestä. Siis ystävyys ystävyydestä, palvelukset sitten sen lisäksi. Tässä kuviossa en ole saanut edes sitä ystävyyttä, vaikka oletin, että se on "itsestäänselvyys".
ap
"Olen vilpittömästi auttanut ihmisiä ja ainoa, mitä olen odottanut on se, että luomani ihmissuhteet ovat pysyviä." Mikään ihmissuhde ei ole pysyvä, kaikki me olemme loppujen lopuksi vain vierailijoita toistemme elämissä.
Juu, tämän olen tässä viime vuosina oppinut, että ajattelen tästä ilmeisesti eri tavalla kuin muut. Olen aina ajatellut lähtökohtaisesti, että ystävät ovat ystäviä "ikuisesti", ellei tule jotain tosi pahaa välirikkoa. Ymmärrän, että elämät ajautuvat erilleen, mutta en ole ajatellut, että joku vuosien takainen ystävä ei saisi soittaa "kun emme enää ole ystäviä". Tai että joku menisi parisuhteeseen ajatellen, että otetaan tästä nyt pariksi vuodeksi tällainen ihminen ja katsotaan sitten, mistä löytyy seuraava.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tai olla nyt niin jumissa omassa tilanteessaan, että ei pysty sisäistämään mitään mitä ihmiset yrittää auttaa. Lause pitää sisällään syvemmän merkityksen, millä ei ole mitään tekemistä fyysisten asioiden kanssa. Ap kuitenkin kääntää sen tarkoittamaan sitä, että viettää loppuelämän yksin sen sijaan, että pohtisi asiaa henkisemmän näkökulman kautta.
Ap pitäisi ensin selättää asiat, jotka estää asioiden syvemmän tarkastelun. Ehkä sen jälkeen annetut hyvät esimerkit tulee ymmärretyksi.Se on niin helppoa huutaa vierestä, kun ei näköjään edes tiedä, millaisissa tilanteissa olen elänyt. Tässä yritetään nyt väittää, että takana on jokin suuri viisaus, mutta ei nyt jostain syystä pystytä kertomaan, mikä muu viisaus tuossa muka on kuin että tyydy kohtaloosi.
Jos olet kouluikäisestä saakka taistellut oikeudesta ihmissuhteisiin, kyllä siinä vain pikkuhiljaa hiipii päähän ajatus, että se loppuikä kuuluu olla yksin. Kuulosti se nyt sinusta miten maalliselta tahansa.
ap
Et ole uniikki kokemusten kanssa. Vastaavaa on käynyt läpi monet. Valitse elätkö menneessä ja vetoat tiukan paikan tullen "kun silloin lapsena" vai katsotko rohkeasti eteenpäin ja päätät selvittää ikävät asiat elämässäsi. Olet jo terapiassa, joten se on hieno alku.
Kerron nyt lyhyesti lauseen tarkoituksen, jota jo moni on sinulle yrittänyt selittää.Kun luovut asioista (toimintatavoista, ajatusmalleista, reaktioista asioihin yms vei maallisesta), jotka ei sinua palvele enää, silloin saat elämääsi myös asioita, jotka ovat linjassa sen kanssa mitä toivot.
Suosittelen, että kirjoita vaikka paperille asiat, joita haluat. Kirjoita myös miksi haluat niin kovin ja miten ajattelet näiden asioiden parantavan elämääsi.
Kirjoita myös siitä kuka ajattelet olevasi silloin, jos olisikin yksin eikä sinulla olisi lapsia tai muita ihmisiä. Minkälainen yksilö olisit? Mitä tekisit tässä elämässä? Mikä olisi tärkeää sinulle? Mikä asia tuottaisi sinulle iloa?Oikeasti ap, ihmiset yrittävät auttaa. Kiukku on ymmärrettävää, mutta joskus se apu mitä tarvitset, ei ole kaikista helpoin sinulle. Epämukavuusalueella tulee kehitystä, joka asiassa. Googlaa sielun pimeä yö. Se voi antaa sinulle hieman osviittaa mitä ihmiset ovat yrittäneet kertoa.
En tietenkään kuvittele olevani ainoa. Puhun vain näistä muutamasta keskustelijasta, jotka tuntuvat tahallaan ymmärtävän kaiken väärin eivätkä tajua pointtia lainkaan ja jopa tulevat minulle kertomaan, että olen masentunut ja ollut huonoissa ihmissuhteissa, ikään kuin en sitä itse tietäisi.
Tuolla aiemmin jo kerroinkin, että terapiassani on käyty moneen kertaan läpi tätä, kuka minä olen. Mitä minä haluan ja millainen elämäni olisi, jos se olisi minun näköinen. Terapeuttikin on jo turhautunut, kun en vain tiedä siihen vastausta. Kaikki, mitä elämältä toivon, liittyy siihen, että saan arvostusta ja huomiota muilta. Työ, opiskelut, sosiaalinen elämä, kaikki.
Kiitos googlausvinkistä, minäpäs perehtyn. Ensivilkaisulla näyttää pelottavalta ,mutta ehkä se voi olla juuri sitä mitä tarvitsen.
ap
Tässä voi olla sun suurin ongelmasi. Ensinnäkin arvostus ansaitaan. Mitä olet tehnyt, jotta saisit esimerkiksi työelämässä arvostusta? Tai sosiaalisessa elämässäsi? Kynnysmattona olemisesta ei saa arvostusta, minkä varmasti oletkin jo huomannut. Toiseksi huomionkipeys on äärettömän rasittava piirre toisessa ihmisessä. Jos olisin kaverisi, miksi lähtisin kanssasi esimerkiksi teatteriin? Et ole kiinnostunut koko teatteriesityksestä (jos olisit, menisit sinne yksinkin) vaan siitä, että saat kaveriltasi huomiota. Kaverisi taas haluaisi mennä nimenomaan nauttimaan teatteriesityksestä eikä antamaan sinulle huomiota.
Tässäpä jälleen yksi paradoksi. Aiemmin ketjussa sanottiin, että mitään ei varsinaisesti ansaita, vaan se tulee, mikä tulee ja se pitää hyväksyä.
Mitä olen tehnyt? Olen hankkinut kolme korkeakoulututkintoa, olen edennyt urallani, kehittänyt alallani tuotteita ja toimintatapoja, perustanyt yrityksen. Sosiaalisessa elämässä olen hakeutunut ihmisten seuraan, ollut heille ystävällinen ja kohdellut heitä kunnioittavasti, tehnyt palveluksia. En oikein keksi, miten sosiaalisessa elämässä hankitaan sitä arvostusta olematta samalla kynnysmatto.
Juu, voit sanoa minua huomionkipeäksi tai miksi tahansa. Miksi on ok, että suunnilleen 99,99 prosenttia ihmisistä menee teatteriin siksi, että se on mukavaa tekemistä kaverin kanssa eikä pelkästään sen teatteriesityksen takia? Miksi minulta se on huomionkipeyttä, mutta muille se on ihan normaalia sosiaalista kanssakäymistä? Voisiko joku nyt vihdoin vastata tähän, kun minulta ilmeisesti puuttuu jokin palikka? Itsekin sanoit, että teatteriesitykseen kaverin kanssa meneminen on huomion hakua, niin aika helkkarin paljon siellä on niitä huomionhakuisia ihmisiä. Monet menevät festareille ja baareihinkin tapaamaan ihmisiä eivätkä vaan kuuntelemaan musiikkia ja juomaan alkoholia puhumatta kenenkään kanssa.
ap
Ketjuun kirjoittaa useampi ihminen. Mun kommenttini oli tuo, että arvostus ansaitaan. Kerroit, että olet edennyt urallasi. Tämähän tarkoittaa, että osaamistasi ja ammattitaitoasi ON arvostettu. Jos ei olisi, et olisi edennyt urallasikaan. Olet kehittänyt tuotteita ja toimintatapoja, joista joku on ollut valmis maksamaan. Ts sinua on arvostettu. Olet perustanut yrityksen ja koska sulla ona siakkaita, sua arvostetaan. Jos ei arvostettaisi, asiakkaasi olisivat kilpailevan firman asiakkaita. Jos olet hyvä työnantaja, myös alaisesi arvostavat sinua. Sun on kohtuullisen helppo saada työntekijöitä ja työntekijöiden vaihtuvuus on vain vähäistä. Koska olet osoittanut työntekijöille, että olet heidän arvostuksensa arvoinen.
Miten mä tämän nyt selittäisin....ihmiset, jotka eivät ole kiinnostuneita teatterista, eivät käy teatterissa. He tekevät jotain muuta. Sinua ei kiinnosta teatteri niin paljon, että menisit teatteriin yksin, jos kukaan kavereista ei ehdi tai halua lähteä mukaasi. Teatterikäynnistä sopiminen kanssasi tarkoittaa, että jos kaverisi ei sitten syystä tai toisesta pääse, hän pilaa sinunkin illan, koska et mene teatteriin ollenkaan. On paljon mukavampaa sopia teatterireissusta sellaisen kanssa, joka ihan aidosti on kiinnostunut teatteriesityksestä ja jonka ilta ei mene pilalle, vaikka toinen ei saisikaan lapsenvahtia, sairastuisi tai samalle päivälle osuisi anopin hautajaiset.
Mä teen paljon minua kiinnostavia asioita ystävieni ja kavereideni kanssa, mutta en jätä niitä tekemättä, jos ystäville tai kavereille ei sovikaan. Olen ollut mm Queenin keikalla yksinkin, kun ystäväni ei ehtinytkään saada lippua ennenkuin ne myytiin loppuun. En jättänyt menemättä, koska halusin nähdä bändin. Sen verran harvoin Suomessa, että kannatti käydä. Ja siellä sai oikein hyvin juttuseuraakin. Ei siis tarvinnut olla yksin, vaikka ei omia ystäviä tai kavereita ollutkaan mukana. Olen käynyt yksin messuilla ja muissa tapahtumissa, jos ajankohta ei ole kenellekään ystävälleni tai kaverilleni sopinut. Jos haluaa pelkästään ystävän tai kaverin seuraa, voi käydä ystäviensä ja kavereidensa kanssa ihan vaikka vaan kävelyllä tai kahvilla. Olen matkustellut yksin, koska ei aina ole mahdollista, että ystävällä tai kaverilla on just silloin varaa lähteä reissuun tai on mahdollista saada lomaa samaan aikaan. Tai voi olla, että heillä on jo muuta sovittuna kyseiselle ajankohdalle.
Pointtini tässä on, että ihan itse olet päättänyt, että et halua kokea kivoja asioita, jos kukaan ei lähde mukaasi. Koska sua ei loppujen lopuksi ne kivat asiat edes kiinnosta vaan ainoastaan se, että saisit muilta huomiota. On hyvin mahdollista, että tämä on tullut muille ihmisille esille eivätkä he sen vuoksi haluakaan lähteä kanssasi minnekään, jos koko reissun tarkoitus on, että he antavat sulle huomiota.
Voi apua, miten tämäkin on ymmärretty näin täysin pieleen. En ole missään vaiheessa puhunut siitä, että pitäisi tulla nimenomaan johonkin tiettyyn teatteriesitykseen tai muuhun paikkaan. Ne ovat vain esimerkkejä, että minulle kelpaa monenlaiset aktiviteetit, jos vain saisin näihin jonkun kaverin. Ei minun toiveeni ja pyyntöni nyt niin spesifejä ole ollut. Yleensä kysyn, että milloin nähtäisiin ja tehdäänkö jotain kivaa. Jos kaveri ei halua lähteä teatteriin, niin sitten voidaan tehdä jotain muuta. Minulle on tärkeintä, että voidaan tehdä jotain, mikä on molempien mielestä kivaa. Mutta kai tämäkin sitten jonkun mielestä on väärin ja kieroutunutta.
ap
Saatoin toki ymmärtää väärinkin, mutta yhdessä kommentissasi mainitsit matkustelun, ravintoloissa käymiset sekä teatterin, joihin et omien sanojesi mukaan halua mennä yksin. Toisessa kommentissasi kerroit haluavasi muilta ihmisiltä vain arvostusta ja huomiota. Tästä syntyy mielikuva, että matkustelet, menet ravintolaan ja käyt teatterissa vain siinä tapauksessa, että saat niissä muilta ihmisiltä arvostusta ja huomiota. Vasta nyt viimeisimmistä viesteistäsi on käynyt ilmi, että (ilmeisesti????) ystäväsi ja kaverisi eivät halua tavata sua lainkaan. Mistä tämä voisi johtua? Oletko hauskaa seuraa? Saatko mun nauramaan jutuillasi? Onko sulla ideoita ja ehdotuksia, joilla saat muutkin innostumaan?
Kerroit jossain kommentissasi, että sulla ei ole oikein mitään, mitä sinä itse haluaisit. Sun pitää löytää elämääsi sellaisia asioita. Ja nimenomaan sellaisia, mitkä eivät ole riippuvaisia siitä, saatko jonkun ystävän tai kaverin mukaasi. Kun innostut ihan täydestä sydämestäsi jostain asiasta, saatat löytää ihmisiä, jotka ovat samalla tavalla innostuneita ko asiasta. Ja sen jälkeen voitte tehdä yhdessä ko asiaa. Tai jos hyvin käy, saatta innostaa jonkun nykyisistä ystävistäsi tai kavereistasi siihen samaan asiaan.
No siis nyt olen tainnut puhua vähän sekavasti. Eli tuossa, kun mainitsin arvostuksen ja huomion , tarkoitin myös ihan läsnäoloa. Eli en mitään palvontaa tarkoita vaan että joku jakaa ja kokee asioita minun kanssani ja luo omalta osaltaan lisää sisältöä. Eihän monia kiinnosta maistella viinejäkään itsekseen, vaan haluavat jakaa mielipiteitä ja kokemuksia ja osaamista jne. Monet haluavat keskustella elokuvista tai teatteriesityksistä eikä kaikille riitä, että vain näkevät sen elokuvan ja sitten siirrytään seuraavaan. Ravintolaan on mukava mennä, kun voidaan yhdessä fiilistellä paikan tunnelmaa ja jakaa kokemuksia ja huomioita ja kaveri saattaa suositella listalta jotain, mitä itse et uskaltaisi kokeilla. Huvipuiston hurjassa laitteessa on mukavampi kiljua vapautuneesti, kun kaveri on vieressä ja häntä voi pitää kädestä.
Ja siis ne minun haluamani asiat ovat ihan tällaisia tavallisia asioita, joihin nyt yleensä on helposti saada kavereita mukaan. Ravintolaan, kahville, rannalle, terassille, elokuviin jne. En minä nyt ihmettelisikään, jos jotakuta ei nyt kiinnosta joku keskiaikaisen historian luennot tai koskenlasku. En nyt ihan ymmärrä tätäkään, kun nyt yritetään kääntää asia niin kuin olisi pyytämässä jotain eriskummallisuuksia, joista ihmiset harvemmin kiinnostuvat.
En ole sanonut, ettei ystävät halua nähdä lainkaan. Sanoin, että ystävät eivät itse ota yhteyttä. En tiedä mistä johtuu. Olen ajatellut, että enimmäkseen siitä, että heillä on niin paljon muita ystäviä että eivät muista minua. Ovat kyllä ihan iloisia kun nähdään ja aina on mukavaa, mutta minua ei esimerkiksi kutsuta illanviettoihin jne, kun heillä on niihin eri kaveriporukat.
ap
Monesti pitää kirjoittaa useita viestejä ja selventää, mitä tarkoittaa. Yhdessä kommentissasi tosiaan sanoit, että et halua muuta kuin arvostusta ja huomiota. Sekä työelämässä että sosiaalisissa suhteissa. Monet käsittivät sanat "arvostus" ja "huomio" eri tavalla kuin mitä ilmeisesti tarkoitit. Jos olisit kertonut haluavasi sosiaalisissa suhteissasi vastavuoroisuutta ja yhteydenpitoa, kommenttisi olisi saanut ihan erilaisen sävyn ja varmasti myös erilaisen vastaanoton :)
Yhdessä kommentissasi kerroit, että ystäväsi ja kaverisi ovat menneet elämässään eteenpäin. Näin on ehkä tapahtunutkin. Ihmiset muuttuvat ja aelämäntilanteet muuttuvat. Elämään tulee uusia ihmisiä, joihin pidetään yhteyttä ja joiden kanssa tehdään asioita yhdessä. Vanhoja kavereita on edelleen ihan kiva nähdä, mutta yhteydenpito ei ole enää yhtä aktiivista kuin joskus aikaisemmin.
no kyllä, voidaan ymmärtää toki väärin. Mutta jos olen nyt moneen kommenttiin selittänyt, mitä kaipaan ja siellä on yksi kommentti, jossa yksi lause on vähän vajavainen, niin ehkä voi ajatella, että ehkä minulla on keskittyminen hieman siinä kohtaa herpaantunut eikä hyökätä ja syyttää, miten hirveän ristiriitainen olen. Se ei varsinaisesti ollut ristiriidassa muiden sanomisteni kanssa, se ei vain ollut yhtä tarkasti selostettu.
Ja kyllä, kaverit ovat menneet elämässä eteenpäin, mutta se ei nyt hirveästi muuta minun tilannettani ja tunteitani.
ap
Olet muutenkin antanut vähän ristiriitaista viestiä. Yhtäältä sanot, että joudut tekemään asioita yksin, mutta toisaalta taas kerrot, että et joudukaan, mutta sun pitää itse olla aina aloitteen tekijä. Kummasta nyt on kyse? Siitä, etteivät ystäväsi ja kaverisi halua viettää aikaansa kanssasi, vai siitä, että yhteydenpitonne on yksipuolista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä minun tapani ei toimi, jos et ole ollenkaan materialistinen ihminen. Eikä tämä tuo parannusta sosiaalisiin suhteisiin, ainakaan lyhyellä aikavälillä. Eli siis kyseessä on vain oma kokemukseni, ei mikään neuvo ap:lle.
Mutta siis itse elän todella köyhää elämää. Kun olin parisuhteessa, oli tärkeää esimerkiksi hankkia kallis kihla -ja vihkisormus. Tuolloin elintaso oli parempi, joten niiden hankkiminen ei ollut erityisen vaikeaa. Nykyään tuntuisi hölmöltä laittaa rahaa kalliisiin koruihin. Havahduin vain miettimään, miksi se olisi hölmöä? Ai koska en ole enää parisuhteessa?
Olen aina ajatellut, että sitten kun elintasoni paranee ja saan töitä, hankin asioita joita haluan. Tajusin vain, ettei sitä aikaa ehkä koskaan tule. Niinpä rupesin itse säästämään itseäni varten. Voin sitten hankkia hyvällä omalla tunnolla juuri sitä mitä oikeasti haluan. Oli se sitten koru, merkkilaukku tai mitä tahansa.
Korona-aika on tehnyt hyvää säästöyrityksilleni. Ei tarvitse käydä juuri missään, joten ei tarvitse ostaakaan paljon mitään turhaa. Toki materialistisuudellani pyrin täyttämään tyhjiötä. Mutta mielummin käytän rahat johonkin materiaan kuin yksinäiseen ja tylsään matkaan ilman matkaseuraa.
En ymmärrä vertaustasi. Miksi olisi hölmöä laittaa rahaa kalliisiin koruihin? No siksi, että ei ole rahaa. Ei parisuhde siihen liity millään tavalla.
Ja tuo neuvosi on taas sitä samaa sarjaa, että köyhälle sanotaan, että saat säästöön 500 euroa kuussa kun lopetat ravintolakäynnit ja lehtitilaukset. Jos olet oikeasti köyhä eikä sinulla ole varaa kaikkeen, mitä haluat, et sinä niitä asioita saa säästämälläkään. Jos sinulla on varaa säästää laukkuun, kyllä sinulla sitten on laukkuun myös varaa.
ap
Miksi sinulla on tarve haukkua minun valintojani, kun minä en ole neuvonut sinua missään asiassa? Kerroin vain, mikä minua on auttanut.
Se, että säästän 10 e kerrallaan, on johdosta siitä, etten enää käytä rahaa asioihin, joihin olen ennen käyttänyt. Esimerkiksi en enää hanki esim. hyviä ruokia tai vaatteita johonkin kissanristiäisiin.
Enhän minä tuossa haukkunut valintojasi millään tavalla. Sanoin vain, että tuo ei nyt oikein liity mihinkään. Käytät rahaa asian x sijaan asiaan y. Ei se tuo sinulle yhtään enempää rahaa.
ap
Tämä minun tapani ei toimi, jos et ole ollenkaan materialistinen ihminen. Eikä tämä tuo parannusta sosiaalisiin suhteisiin, ainakaan lyhyellä aikavälillä. Eli siis kyseessä on vain oma kokemukseni, ei mikään neuvo ap:lle.
Mutta siis itse elän todella köyhää elämää. Kun olin parisuhteessa, oli tärkeää esimerkiksi hankkia kallis kihla -ja vihkisormus. Tuolloin elintaso oli parempi, joten niiden hankkiminen ei ollut erityisen vaikeaa. Nykyään tuntuisi hölmöltä laittaa rahaa kalliisiin koruihin. Havahduin vain miettimään, miksi se olisi hölmöä? Ai koska en ole enää parisuhteessa?
Olen aina ajatellut, että sitten kun elintasoni paranee ja saan töitä, hankin asioita joita haluan. Tajusin vain, ettei sitä aikaa ehkä koskaan tule. Niinpä rupesin itse säästämään itseäni varten. Voin sitten hankkia hyvällä omalla tunnolla juuri sitä mitä oikeasti haluan. Oli se sitten koru, merkkilaukku tai mitä tahansa.
Korona-aika on tehnyt hyvää säästöyrityksilleni. Ei tarvitse käydä juuri missään, joten ei tarvitse ostaakaan paljon mitään turhaa. Toki materialistisuudellani pyrin täyttämään tyhjiötä. Mutta mielummin käytän rahat johonkin materiaan kuin yksinäiseen ja tylsään matkaan ilman matkaseuraa.