Lue keskustelun säännöt.
Saat sen mistä luovut, voiko joku selittää tämän logiikan?
23.07.2021 |
Minun on todella vaikeaa ymmärtää tätä väitettä. Itselläni on esimerkiksi kipukohtana sosiaalisten suhteiden puute sekä kaikenlainen arvostuksen janoaminen. Koen olevani todella riittämätön ja arvoton ja kaipaisin kipeästi ihmistä, jolle olisin tärkeä. Minulla on tällä hetkellä parisuhde, mutta se vetelee viimeisiään tarvitsevuuteni ja epätoivoni takia. Mitä enemmän pyydän, sitä kauemmas mies haluaa? Ja juu, tämän tietysti ymmärrän, mutta ihan oikeasti en ole pyytänyt mitään aamusta iltaan kädestä pitämistä ja palvomista. Ihan vain normaalia huomioimista ja ystävällisyyttä.
Miten tässä kohtaa logiikka muka toimii? Saan sen parisuhteen takaisin, kun eroan? Saan ystäviä, kun en enää pyydä kavereita minnekään? Vai perustuuko tämä vain siihen, että kun lakkaan haluamasta niitä asioita, se jotenkin lasketaan, että olen "saanut" ne? Miten? Miten minulla on rakastava kumppani, jos eroan? Kokemuksesta tiedän, että ei niitä kumppaneita oven taakse itsestään tule.
Kommentit (563)
Vierailija kirjoitti:
Niin ja unohdin tuon kohdan että toivon että kykenen kasvattamaan lapsistani rohkeita ihmisiä jotka uskaltavat tutkia maailmaa ja mahdollisuuksiaan. Siinäkään ei ole kyse siitä että vaatisin lapsistani tätä. Vaan että toivon että voin rohkaista heitä löytämään oman tiensä. En tarvitse siihen ketään että voin rohkaista jotakin. Edelleen täysin minun käsissäni.
niin, mutta sinä et voi toteuttaa tuota toivettasi, ellei sinulla ole siinä jotakuta toista ihmistä, esim niitä lapsia. Ketä sinä siinä muka rohkaiset. Sitähän minäkin tässä olen koko ajan tarkoittanut. En ymmärrä, mikä ero sinun toiveellasi on minun toiveilleni. Siinä on ainoastaan se ero, että sinulla on siinä ne lapset, etkä ymmärrä, että ainoastaan heidän läsnäolonsa mahdollistaa tuon toiveesi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kaikki, mitä elämältä toivon, liittyy siihen, että saan arvostusta ja huomiota muilta. Työ, opiskelut, sosiaalinen elämä, kaikki. "
Ei ihme että voit huonosti jos elämäsi tärkein asia tulee muiden ihmisten kautta. Esimerkkinä kerron mitkä ovat minulle asioita mitä toivon elämältä: oma ja läheisten terveys, toivon että kykenen kasvattamaan lapsistani ihmisiä jotka uskaltaa ja haluaa tutkia maailmaa ja mahdollisuuksiaan. Omien arvojen mukainen elämä, arvojani on ystävällisyys, oikeudenmukaisuus ja rehellisyys. Kuten huomaat, nuo on asioita joihin ei vaadita muita ihmisiä. Huomattavasti enemmän vaikutusmahdollisuuksia.
Et ehkä huomaa, mutta nuo luettelemasi asiat liittyvät myös muihin ihmisiin ja todella vähän pelkästään sinuun itseesi.
Sinähän tuossa itse asiassa luettelit arvojasi, kun taas minä puhuin elämän sisällöstä ja tekemisestä.
Ja kyllä, tämä onkin minulle suuri ongelma (johan aloituksessa sen kerroin), että saan elämääni sisältöä muiden ihmisten kautta. Ihmettelen vain, mksi todella monet ihmiset tekevät ja ajattelevat täysin samoin, mutta silti heidän kohdallaan se ei ole ongelma. Toiset haluavat suuren perheen, toiset haluavat ihmisläheiseen työhön, toiset haluavat harrastuksia ja viettää aikaa ystävien kanssa, toiset haluavat kilpaurheilla jne. Varsin normaaleja asioita. Mutta tuntuu, että minunkaltaiseni ovat ainoita, joilta vaaditaan, että minun tekemiseni ja toiveeni eivät saisi liittyä muihin ihmisiin millään tavalla. Jos sama vaatimus yhtäkkiä esitettäisiin kaikille maailman ihmisille, uskaltaisin väittää, että ei olisi helppoa heillekään.
ap
Ohis...se kilpaurheilija saattaa myös haluta arvostusta Ja sen vuoksi hän kilpaurheilee. Pyrkii koko ajan parempiin ja parempiin suorituksiin. Mitaleita voittaessaan hän saa muilta arvostusta eli saa sen, mitä halusikin. Mitä sinä teet saavuttaaksesi muiden arvostuksen?
Niin, sen takiahan tuossa sen kilpaurheilun mainitsinkin. Kukaan ei silti tule hänelle sanomaan, miten kurja huomiohuora hän on, vaan häntä arvostetaan kun hänellä on intohimo ja tavoitteita.
Tuolla jo aiemmassa kommentissa kerroinkin, millaisia asioita itse olen elämässäni tehnyt saadakseni arvostusta. Tähän on vain hieman vaikeaa vastata, kun esimerkiksi toisten normaali kunnioittava ja auttava kohteleminen on monien mielestä vain kynnysmattoilua.
ap
Mikään ei onnistu, jos tekee vain arvostuksen saamiseksi. Itse sisäinen halu tehdä jotain, on ainoa jolla on merkitystä.
Kyllä, nyt ollaan asian ytimessä. Tämä on minulla lähtenyt jo ilmeisesti lapsuudesta saakka menemään vinoon, koska oikeasti minulla ei ole sisäistä halua oikein mihinkään. Terapiassa siis useaan kertaan tätä on yritetty kaivaa, mutta kun on tyhjää niin on tyhjää.
Ja nyt siis pyydän huomioimaan, että nimenomaan tarkoitan, että olet täysin oikeassa. Minulla tämä menee väärin ja siitä olen kokenut paljon pahaa oloa ja turhautumista, kun sisälläni on tältä osalta täysin tyhjää. en tiedä mitä teen.
ap
Ei sen tekemisen tai halun tarvitse olla mitään ihmeellistä. Se riittää, että hyväksyy itsensä ja saa rauhan. Ei sillä muiden arvostuksella ole väliä. Sen saa, kun ei pyydä mitään.
Juu, tämän olen ymmärtänyt. Kuulostaa helpolta ja simppeliltä mutta jostain syystä en vain pääse edes unelmoimaan tuosta tilasta.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tai olla nyt niin jumissa omassa tilanteessaan, että ei pysty sisäistämään mitään mitä ihmiset yrittää auttaa. Lause pitää sisällään syvemmän merkityksen, millä ei ole mitään tekemistä fyysisten asioiden kanssa. Ap kuitenkin kääntää sen tarkoittamaan sitä, että viettää loppuelämän yksin sen sijaan, että pohtisi asiaa henkisemmän näkökulman kautta.
Ap pitäisi ensin selättää asiat, jotka estää asioiden syvemmän tarkastelun. Ehkä sen jälkeen annetut hyvät esimerkit tulee ymmärretyksi.Se on niin helppoa huutaa vierestä, kun ei näköjään edes tiedä, millaisissa tilanteissa olen elänyt. Tässä yritetään nyt väittää, että takana on jokin suuri viisaus, mutta ei nyt jostain syystä pystytä kertomaan, mikä muu viisaus tuossa muka on kuin että tyydy kohtaloosi.
Jos olet kouluikäisestä saakka taistellut oikeudesta ihmissuhteisiin, kyllä siinä vain pikkuhiljaa hiipii päähän ajatus, että se loppuikä kuuluu olla yksin. Kuulosti se nyt sinusta miten maalliselta tahansa.
ap
Et ole uniikki kokemusten kanssa. Vastaavaa on käynyt läpi monet. Valitse elätkö menneessä ja vetoat tiukan paikan tullen "kun silloin lapsena" vai katsotko rohkeasti eteenpäin ja päätät selvittää ikävät asiat elämässäsi. Olet jo terapiassa, joten se on hieno alku.
Kerron nyt lyhyesti lauseen tarkoituksen, jota jo moni on sinulle yrittänyt selittää.Kun luovut asioista (toimintatavoista, ajatusmalleista, reaktioista asioihin yms vei maallisesta), jotka ei sinua palvele enää, silloin saat elämääsi myös asioita, jotka ovat linjassa sen kanssa mitä toivot.
Suosittelen, että kirjoita vaikka paperille asiat, joita haluat. Kirjoita myös miksi haluat niin kovin ja miten ajattelet näiden asioiden parantavan elämääsi.
Kirjoita myös siitä kuka ajattelet olevasi silloin, jos olisikin yksin eikä sinulla olisi lapsia tai muita ihmisiä. Minkälainen yksilö olisit? Mitä tekisit tässä elämässä? Mikä olisi tärkeää sinulle? Mikä asia tuottaisi sinulle iloa?Oikeasti ap, ihmiset yrittävät auttaa. Kiukku on ymmärrettävää, mutta joskus se apu mitä tarvitset, ei ole kaikista helpoin sinulle. Epämukavuusalueella tulee kehitystä, joka asiassa. Googlaa sielun pimeä yö. Se voi antaa sinulle hieman osviittaa mitä ihmiset ovat yrittäneet kertoa.
En tietenkään kuvittele olevani ainoa. Puhun vain näistä muutamasta keskustelijasta, jotka tuntuvat tahallaan ymmärtävän kaiken väärin eivätkä tajua pointtia lainkaan ja jopa tulevat minulle kertomaan, että olen masentunut ja ollut huonoissa ihmissuhteissa, ikään kuin en sitä itse tietäisi.
Tuolla aiemmin jo kerroinkin, että terapiassani on käyty moneen kertaan läpi tätä, kuka minä olen. Mitä minä haluan ja millainen elämäni olisi, jos se olisi minun näköinen. Terapeuttikin on jo turhautunut, kun en vain tiedä siihen vastausta. Kaikki, mitä elämältä toivon, liittyy siihen, että saan arvostusta ja huomiota muilta. Työ, opiskelut, sosiaalinen elämä, kaikki.
Kiitos googlausvinkistä, minäpäs perehtyn. Ensivilkaisulla näyttää pelottavalta ,mutta ehkä se voi olla juuri sitä mitä tarvitsen.
ap
Tässä voi olla sun suurin ongelmasi. Ensinnäkin arvostus ansaitaan. Mitä olet tehnyt, jotta saisit esimerkiksi työelämässä arvostusta? Tai sosiaalisessa elämässäsi? Kynnysmattona olemisesta ei saa arvostusta, minkä varmasti oletkin jo huomannut. Toiseksi huomionkipeys on äärettömän rasittava piirre toisessa ihmisessä. Jos olisin kaverisi, miksi lähtisin kanssasi esimerkiksi teatteriin? Et ole kiinnostunut koko teatteriesityksestä (jos olisit, menisit sinne yksinkin) vaan siitä, että saat kaveriltasi huomiota. Kaverisi taas haluaisi mennä nimenomaan nauttimaan teatteriesityksestä eikä antamaan sinulle huomiota.
Tässäpä jälleen yksi paradoksi. Aiemmin ketjussa sanottiin, että mitään ei varsinaisesti ansaita, vaan se tulee, mikä tulee ja se pitää hyväksyä.
Mitä olen tehnyt? Olen hankkinut kolme korkeakoulututkintoa, olen edennyt urallani, kehittänyt alallani tuotteita ja toimintatapoja, perustanyt yrityksen. Sosiaalisessa elämässä olen hakeutunut ihmisten seuraan, ollut heille ystävällinen ja kohdellut heitä kunnioittavasti, tehnyt palveluksia. En oikein keksi, miten sosiaalisessa elämässä hankitaan sitä arvostusta olematta samalla kynnysmatto.
Juu, voit sanoa minua huomionkipeäksi tai miksi tahansa. Miksi on ok, että suunnilleen 99,99 prosenttia ihmisistä menee teatteriin siksi, että se on mukavaa tekemistä kaverin kanssa eikä pelkästään sen teatteriesityksen takia? Miksi minulta se on huomionkipeyttä, mutta muille se on ihan normaalia sosiaalista kanssakäymistä? Voisiko joku nyt vihdoin vastata tähän, kun minulta ilmeisesti puuttuu jokin palikka? Itsekin sanoit, että teatteriesitykseen kaverin kanssa meneminen on huomion hakua, niin aika helkkarin paljon siellä on niitä huomionhakuisia ihmisiä. Monet menevät festareille ja baareihinkin tapaamaan ihmisiä eivätkä vaan kuuntelemaan musiikkia ja juomaan alkoholia puhumatta kenenkään kanssa.
ap
Ketjuun kirjoittaa useampi ihminen. Mun kommenttini oli tuo, että arvostus ansaitaan. Kerroit, että olet edennyt urallasi. Tämähän tarkoittaa, että osaamistasi ja ammattitaitoasi ON arvostettu. Jos ei olisi, et olisi edennyt urallasikaan. Olet kehittänyt tuotteita ja toimintatapoja, joista joku on ollut valmis maksamaan. Ts sinua on arvostettu. Olet perustanut yrityksen ja koska sulla ona siakkaita, sua arvostetaan. Jos ei arvostettaisi, asiakkaasi olisivat kilpailevan firman asiakkaita. Jos olet hyvä työnantaja, myös alaisesi arvostavat sinua. Sun on kohtuullisen helppo saada työntekijöitä ja työntekijöiden vaihtuvuus on vain vähäistä. Koska olet osoittanut työntekijöille, että olet heidän arvostuksensa arvoinen.
Miten mä tämän nyt selittäisin....ihmiset, jotka eivät ole kiinnostuneita teatterista, eivät käy teatterissa. He tekevät jotain muuta. Sinua ei kiinnosta teatteri niin paljon, että menisit teatteriin yksin, jos kukaan kavereista ei ehdi tai halua lähteä mukaasi. Teatterikäynnistä sopiminen kanssasi tarkoittaa, että jos kaverisi ei sitten syystä tai toisesta pääse, hän pilaa sinunkin illan, koska et mene teatteriin ollenkaan. On paljon mukavampaa sopia teatterireissusta sellaisen kanssa, joka ihan aidosti on kiinnostunut teatteriesityksestä ja jonka ilta ei mene pilalle, vaikka toinen ei saisikaan lapsenvahtia, sairastuisi tai samalle päivälle osuisi anopin hautajaiset.
Mä teen paljon minua kiinnostavia asioita ystävieni ja kavereideni kanssa, mutta en jätä niitä tekemättä, jos ystäville tai kavereille ei sovikaan. Olen ollut mm Queenin keikalla yksinkin, kun ystäväni ei ehtinytkään saada lippua ennenkuin ne myytiin loppuun. En jättänyt menemättä, koska halusin nähdä bändin. Sen verran harvoin Suomessa, että kannatti käydä. Ja siellä sai oikein hyvin juttuseuraakin. Ei siis tarvinnut olla yksin, vaikka ei omia ystäviä tai kavereita ollutkaan mukana. Olen käynyt yksin messuilla ja muissa tapahtumissa, jos ajankohta ei ole kenellekään ystävälleni tai kaverilleni sopinut. Jos haluaa pelkästään ystävän tai kaverin seuraa, voi käydä ystäviensä ja kavereidensa kanssa ihan vaikka vaan kävelyllä tai kahvilla. Olen matkustellut yksin, koska ei aina ole mahdollista, että ystävällä tai kaverilla on just silloin varaa lähteä reissuun tai on mahdollista saada lomaa samaan aikaan. Tai voi olla, että heillä on jo muuta sovittuna kyseiselle ajankohdalle.
Pointtini tässä on, että ihan itse olet päättänyt, että et halua kokea kivoja asioita, jos kukaan ei lähde mukaasi. Koska sua ei loppujen lopuksi ne kivat asiat edes kiinnosta vaan ainoastaan se, että saisit muilta huomiota. On hyvin mahdollista, että tämä on tullut muille ihmisille esille eivätkä he sen vuoksi haluakaan lähteä kanssasi minnekään, jos koko reissun tarkoitus on, että he antavat sulle huomiota.
Voi apua, miten tämäkin on ymmärretty näin täysin pieleen. En ole missään vaiheessa puhunut siitä, että pitäisi tulla nimenomaan johonkin tiettyyn teatteriesitykseen tai muuhun paikkaan. Ne ovat vain esimerkkejä, että minulle kelpaa monenlaiset aktiviteetit, jos vain saisin näihin jonkun kaverin. Ei minun toiveeni ja pyyntöni nyt niin spesifejä ole ollut. Yleensä kysyn, että milloin nähtäisiin ja tehdäänkö jotain kivaa. Jos kaveri ei halua lähteä teatteriin, niin sitten voidaan tehdä jotain muuta. Minulle on tärkeintä, että voidaan tehdä jotain, mikä on molempien mielestä kivaa. Mutta kai tämäkin sitten jonkun mielestä on väärin ja kieroutunutta.
ap
Saatoin toki ymmärtää väärinkin, mutta yhdessä kommentissasi mainitsit matkustelun, ravintoloissa käymiset sekä teatterin, joihin et omien sanojesi mukaan halua mennä yksin. Toisessa kommentissasi kerroit haluavasi muilta ihmisiltä vain arvostusta ja huomiota. Tästä syntyy mielikuva, että matkustelet, menet ravintolaan ja käyt teatterissa vain siinä tapauksessa, että saat niissä muilta ihmisiltä arvostusta ja huomiota. Vasta nyt viimeisimmistä viesteistäsi on käynyt ilmi, että (ilmeisesti????) ystäväsi ja kaverisi eivät halua tavata sua lainkaan. Mistä tämä voisi johtua? Oletko hauskaa seuraa? Saatko mun nauramaan jutuillasi? Onko sulla ideoita ja ehdotuksia, joilla saat muutkin innostumaan?
Kerroit jossain kommentissasi, että sulla ei ole oikein mitään, mitä sinä itse haluaisit. Sun pitää löytää elämääsi sellaisia asioita. Ja nimenomaan sellaisia, mitkä eivät ole riippuvaisia siitä, saatko jonkun ystävän tai kaverin mukaasi. Kun innostut ihan täydestä sydämestäsi jostain asiasta, saatat löytää ihmisiä, jotka ovat samalla tavalla innostuneita ko asiasta. Ja sen jälkeen voitte tehdä yhdessä ko asiaa. Tai jos hyvin käy, saatta innostaa jonkun nykyisistä ystävistäsi tai kavereistasi siihen samaan asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on kuin pieni lapsi, joka on eksynyt suuressa tavaratalossa vanhempien seurasta. Hätääntynyt, eksynyt ja täysin vailla suuntaa. Lapsi, joka huoltajan löytäessään, tappelee kaikin keinoin vastaan, vaikka aikuinen yrittää kertoa parempaa toimintatapaa jos näin käy uudelleen. Umaikäinen lapsi.
Ihmiset yrittävät neuvoa, mutta ap ottaa sen kaiken hyökkäyksenä itseään vastaan. Miksi ap sitten edes kysyy neuvoa alunperinkään? Ei elämä toimi niin, että ihmiset saa neuvoa vain sellaista, mikä ei aiheuta pohdintaa.
Ap vastustaa näitä neuvoja niin paljon, että olisi hänen syytä ehkä pysähtyä pohtimaan mikä siinä niin paljon aiheuttaa tunteita vastaan.
Pitkä ketju, mutta tämä on kuin tuuleen huutaisi. En ole ketjussa yhtään negatiivista neuvoa nähnyt. Ap kyllä sotii vastaan.
En usko, että ap:ta voi kukaan auttaa ellei hän itse herää pohtimaan elämäänsä ulkopuolisten silmin. Mitä neuvoja hän antaisi ystävälle, joka olisi samassa tilanteessa kuin hän nyt?
Tämä on mielestäni hyvin mielenkiintoinen ja hyvä keskusteluketju ollut. Monenlaisia hyviä neuvoja, monia hienoja elämänkokemuksia ihmisillä. Niistä jo mielestäni voi poimia useamman, joita vaikka sitten terapeutin kanssa käydä läpi.Nyt kyllä ihan oikeasti tekee mieli itkeä, sen verran ilkeää tekstiä tulee. Minä nimenomaan olen monta kertaa sanonut, että olen hukassa, enkä tiedä, mitä voisi tehdä, että olisin normaali. Mutta tässä nyt väitetään, että minä vaadin jotain prinsessakohtelua ja olen huomionkipeä ja pakotan kaikkia tanssimaan pillini mukaan.
Nämä viimeiset sivut ovat mielestäni olleet pelkkää tahallista väärinymmärtämistä ja ihmeellistä vääristelyä. Tuolla alkupäässä keskustelu olikin mielekästä, kun monet ymmärsivät, mitä tarkoitan.
Mutta haukkukaa toki lisää, kun enhän minä vielä tiedäkään, että olen sairas ja elämässäni on ollut huonoja ihmissuhteita ja että jotain menee väärin. on se hyvä, että kerrotte minulle, kun en ole tätä aiemmin tajunnut.
ap
Kirjoittamani teksti, jota lainasit, ei ollut ilkeilyä. Olen itse selättänyt asioita, joiden kanssa sinäkin nyt kamppailet. Olen siis itsekin ollut se pieni umaikäinen lapsi, joka taistelee muutosta vastaan.
Moni muukin on kertonut kokemuksiaan kuinka he ovat päässeet raskaista asioista yli.
Muutos, varsinkin traumoja jälkeen, on aina raskasta, kivuliasta, eikä sitä halua käydä läpi. Se kuitenkin kannattaa. Näin meistä tulee vahvempia.
Omalla kohdalla ajattelin niin, että haluan olla parempi äiti lapsilleni enkä voi olla sitä jos en selätä elämäni peikkoja. Kohdallani se kannatti, vaikka siihen kului useampi vuosi. Pääsin pimeydestä valoon ja ymmärrän nyt monet haitalliset toimintatapani.
Kun ihminen on pimeydessä ja kuulee neuvoja, jotka vaatii rohkeutta liikkua siinä pimeyden mutalammikossa, on normaalia että ihminen taistelee vastaan. Se on meidän selviytymisvaistoissa jo. Suojellaan linnaketta, jotta asiat ei ainakaan pahenisi. Ei siinä kohtaa tule mieleen, että asiat voi vaikka parantua.
Muutos lähtee sinusta.
Kerroit miesystävän olevan ei-suomenkielinen. Voisiko hänen reaktiossaan olla kyse kulttuurisidonnaisesta reaktiosta?
Älä hyvä ihminen käännä asioita niin, että me olemme sinua vastaan. Me yritämme auttaa, koska olemme olleet sinun paikallasi. Se on helppoa haudata päänsä tiukan paikan tullen ja olla marttyyri, mutta luuletko ihmisten jaksavan kirjoittaa rivitolkulla tekstiä jos ainoa tarkoitus olisi vain trollata sinua? En ainakaan minä jaksaisi.No anteeksi vain, mutta en näe hirvittävän rakentavana tällaista kommenttia:
"Lapsi, joka huoltajan löytäessään, tappelee kaikin keinoin vastaan, vaikka aikuinen yrittää kertoa parempaa toimintatapaa jos näin käy uudelleen. Umaikäinen lapsi."
Minusta tuo on loukkaamista ja mitätöintiä ja anteeksi siitä, että tämäkin tuntuu minusta pahalta. Minun mielestäni noin ei puhuta kenellekään, jota kunnioitetaan.
ap
Se ei ole epäkunnioitusta, vaan esimerkki kuinka me ihmiset toimimme pimeydessä. Ihmiset on oikeastaan aika typeriä olentoja, aivomme toimivat todella alkukantaisesti edelleen. Uhkakuva-puolustusreaktio-reagointi tilanteeseen. Usein uhkakuvan tullessa ei toimintamme aina ole kovin järkevää ja kyllä, tietyllä tavalla palaamme sinne lapsen tasolle.
Esimerkiksi vaikka työelämästä, kun yksi työkaveri pitää kirjaa kuka on kaatanut Mirkun maitopurkista maitoa kahviin ja toinen työkaveri tulee soittamaan suutaan asiaan (tosi tarina). Ei siis kovin järkevää toimintaa, joka kuitenkin pohjautuu meidän ihmisten aivojen yksinkertaisuuteen.
Niin kauan, kun vedät uhrin viitan päällesi, on sinun vaikea päästä eteenpäin.
Oletan, että sinulla on masennus. Masentuneet ihmiset pyörivät minä-maailmassa, jossa kaikki ympärillä tapahtuva liittyy heihin tai on jotenkin loukkaus/uhka heitä ja heidän tekemisiään kohtaan. Sieltä minä-maailmasta pitää päästä ulos, jotta tällaisia asioita voi alkaa paremmin ymmärtämään.
Eikä muuten edelleenkään ollut loukkaus. Olen itse sairastanut vakavan masennuksen itsemurhayrityksineen, joten tiedän tasan tarkkaan minkälainen se minä-maailma on. Sieltä pääsee myös pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja unohdin tuon kohdan että toivon että kykenen kasvattamaan lapsistani rohkeita ihmisiä jotka uskaltavat tutkia maailmaa ja mahdollisuuksiaan. Siinäkään ei ole kyse siitä että vaatisin lapsistani tätä. Vaan että toivon että voin rohkaista heitä löytämään oman tiensä. En tarvitse siihen ketään että voin rohkaista jotakin. Edelleen täysin minun käsissäni.
niin, mutta sinä et voi toteuttaa tuota toivettasi, ellei sinulla ole siinä jotakuta toista ihmistä, esim niitä lapsia. Ketä sinä siinä muka rohkaiset. Sitähän minäkin tässä olen koko ajan tarkoittanut. En ymmärrä, mikä ero sinun toiveellasi on minun toiveilleni. Siinä on ainoastaan se ero, että sinulla on siinä ne lapset, etkä ymmärrä, että ainoastaan heidän läsnäolonsa mahdollistaa tuon toiveesi.
ap
Aina on muita ihmisiä. Kun haluaa heille hyvää eikä vain mieti itseään. Silloin pääsee lähellekin. Sinä mietit vain itseäsi ja haluat jotain itsellesi. Siinä se ero.
Eikö sinulla ole lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lue se Hellstenin kirja. Siinä se selitetään. Ei kukaan sitä sulle jaksa tänne referoida.
Olen lukenut, mutta en ymmärrä. Paitsi juuri noin, että kun lakkaa haluamasta, se jotenkin lasketaan saamiseksi.
ap
Jos haluat eteenpäin elämässä, sinun täytyy kohdata kipupisteesi. Lopeta ulkoisiin tekijöihin turvautuminen ja käänny pohtimaan elämääsi ja mieti miksi toimit niin kuin toimit.
Pohdin elämääsi lapsuudesta aikuisuuteen rehellisesti, traumat jne.
Ammattilaisterapia on hyvä keino jos ei yksin pääse eteenpäin.Terapiassa olen käynyt vuoden. Kun elämä ja sisin vain kumisee tyhjyyttään, ei vain tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä.
ap
Tuo on se paradoksi. Elämäsi ja sisimpäsi kumisee tyhjyyttään, koska odotat muiden täyttävän sen. Silloin aina, kun joku muu ei sitä täytä, tunnet tyhjyyttä ja epävarmuutta. Kun opit itse "täyttämään tyhjyyden", saat toivon ja rauhan mitä nyt toivotkin. Se pysyy sinulla muista riippumatta. Olosuhteista riippumatta. Koska annat sen itse itsellesi. Saat rauhan jota toivot, kunhan luovut tyhjyyden täyttämisestä. Olet täysi, olet jo siellä. Et vain tiedä sitä vielä, joten odotat vakuutteluja muilta. He haluavat kertoa, että olet jo siellä, älä turvaudu minuun, joten saat mielestäsi torjuvan vastaanoton. Oikeasti he eivät vaan voi lainata minuuttaan käyttöösi, koska jäisivät sitten itse vaille.
Juu, nimenomaan ongelma onkin juuri tuo "tyhjyyden täyttäminen". Kun terapeutti kysyy, mikä olisi sellaista, mitä haluaisit tehdä, tulee mieleen paljonkin kivoja asioita, mutta kun niistä ihan jokainen liittyy johonkin toiseen ihmiseen. Ei siis siten, että jonkun pitäisi olla palvelemassa ja viihdyttämässä minua, vaan että olisi kokemassa niitä asioita minun kanssani.
On todella kauniisti sanottu tuo, että olen jo siellä. Kiitos! Haluaisin niin kovasti nähdä sen. Jonain päivänä.
ap
niin, mutta sinä et voi toteuttaa tuota toivettasi, ellei sinulla ole siinä jotakuta toista ihmistä, esim niitä lapsia. Ketä sinä siinä muka rohkaiset. Sitähän minäkin tässä olen koko ajan tarkoittanut. En ymmärrä, mikä ero sinun toiveellasi on minun toiveilleni. Siinä on ainoastaan se ero, että sinulla on siinä ne lapset, etkä ymmärrä, että ainoastaan heidän läsnäolonsa mahdollistaa tuon toiveesi.
ap
No en tätä toivois ollenkaan jos ei olisi niitä lapsia. Ei se toivominen ole se pointti. Vaan se että nyt koska niitä lapsia niin toivoisin että osaisin rohkaista heitä. Tämä ei mitenkään liity toisiin ihmisiin. Samoin kuin se että kaverisi ei halua lähteä teatteriin ei liity mitenkään sinuun vaan siihen että kaveriasi ei kiinnosta teatteriesitys, sinun tai kenenkään muunkaan kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on kuin pieni lapsi, joka on eksynyt suuressa tavaratalossa vanhempien seurasta. Hätääntynyt, eksynyt ja täysin vailla suuntaa. Lapsi, joka huoltajan löytäessään, tappelee kaikin keinoin vastaan, vaikka aikuinen yrittää kertoa parempaa toimintatapaa jos näin käy uudelleen. Umaikäinen lapsi.
Ihmiset yrittävät neuvoa, mutta ap ottaa sen kaiken hyökkäyksenä itseään vastaan. Miksi ap sitten edes kysyy neuvoa alunperinkään? Ei elämä toimi niin, että ihmiset saa neuvoa vain sellaista, mikä ei aiheuta pohdintaa.
Ap vastustaa näitä neuvoja niin paljon, että olisi hänen syytä ehkä pysähtyä pohtimaan mikä siinä niin paljon aiheuttaa tunteita vastaan.
Pitkä ketju, mutta tämä on kuin tuuleen huutaisi. En ole ketjussa yhtään negatiivista neuvoa nähnyt. Ap kyllä sotii vastaan.
En usko, että ap:ta voi kukaan auttaa ellei hän itse herää pohtimaan elämäänsä ulkopuolisten silmin. Mitä neuvoja hän antaisi ystävälle, joka olisi samassa tilanteessa kuin hän nyt?
Tämä on mielestäni hyvin mielenkiintoinen ja hyvä keskusteluketju ollut. Monenlaisia hyviä neuvoja, monia hienoja elämänkokemuksia ihmisillä. Niistä jo mielestäni voi poimia useamman, joita vaikka sitten terapeutin kanssa käydä läpi.Nyt kyllä ihan oikeasti tekee mieli itkeä, sen verran ilkeää tekstiä tulee. Minä nimenomaan olen monta kertaa sanonut, että olen hukassa, enkä tiedä, mitä voisi tehdä, että olisin normaali. Mutta tässä nyt väitetään, että minä vaadin jotain prinsessakohtelua ja olen huomionkipeä ja pakotan kaikkia tanssimaan pillini mukaan.
Nämä viimeiset sivut ovat mielestäni olleet pelkkää tahallista väärinymmärtämistä ja ihmeellistä vääristelyä. Tuolla alkupäässä keskustelu olikin mielekästä, kun monet ymmärsivät, mitä tarkoitan.
Mutta haukkukaa toki lisää, kun enhän minä vielä tiedäkään, että olen sairas ja elämässäni on ollut huonoja ihmissuhteita ja että jotain menee väärin. on se hyvä, että kerrotte minulle, kun en ole tätä aiemmin tajunnut.
ap
Kirjoittamani teksti, jota lainasit, ei ollut ilkeilyä. Olen itse selättänyt asioita, joiden kanssa sinäkin nyt kamppailet. Olen siis itsekin ollut se pieni umaikäinen lapsi, joka taistelee muutosta vastaan.
Moni muukin on kertonut kokemuksiaan kuinka he ovat päässeet raskaista asioista yli.
Muutos, varsinkin traumoja jälkeen, on aina raskasta, kivuliasta, eikä sitä halua käydä läpi. Se kuitenkin kannattaa. Näin meistä tulee vahvempia.
Omalla kohdalla ajattelin niin, että haluan olla parempi äiti lapsilleni enkä voi olla sitä jos en selätä elämäni peikkoja. Kohdallani se kannatti, vaikka siihen kului useampi vuosi. Pääsin pimeydestä valoon ja ymmärrän nyt monet haitalliset toimintatapani.
Kun ihminen on pimeydessä ja kuulee neuvoja, jotka vaatii rohkeutta liikkua siinä pimeyden mutalammikossa, on normaalia että ihminen taistelee vastaan. Se on meidän selviytymisvaistoissa jo. Suojellaan linnaketta, jotta asiat ei ainakaan pahenisi. Ei siinä kohtaa tule mieleen, että asiat voi vaikka parantua.
Muutos lähtee sinusta.
Kerroit miesystävän olevan ei-suomenkielinen. Voisiko hänen reaktiossaan olla kyse kulttuurisidonnaisesta reaktiosta?
Älä hyvä ihminen käännä asioita niin, että me olemme sinua vastaan. Me yritämme auttaa, koska olemme olleet sinun paikallasi. Se on helppoa haudata päänsä tiukan paikan tullen ja olla marttyyri, mutta luuletko ihmisten jaksavan kirjoittaa rivitolkulla tekstiä jos ainoa tarkoitus olisi vain trollata sinua? En ainakaan minä jaksaisi.No anteeksi vain, mutta en näe hirvittävän rakentavana tällaista kommenttia:
"Lapsi, joka huoltajan löytäessään, tappelee kaikin keinoin vastaan, vaikka aikuinen yrittää kertoa parempaa toimintatapaa jos näin käy uudelleen. Umaikäinen lapsi."
Minusta tuo on loukkaamista ja mitätöintiä ja anteeksi siitä, että tämäkin tuntuu minusta pahalta. Minun mielestäni noin ei puhuta kenellekään, jota kunnioitetaan.
ap
Se ei ole epäkunnioitusta, vaan esimerkki kuinka me ihmiset toimimme pimeydessä. Ihmiset on oikeastaan aika typeriä olentoja, aivomme toimivat todella alkukantaisesti edelleen. Uhkakuva-puolustusreaktio-reagointi tilanteeseen. Usein uhkakuvan tullessa ei toimintamme aina ole kovin järkevää ja kyllä, tietyllä tavalla palaamme sinne lapsen tasolle.
Esimerkiksi vaikka työelämästä, kun yksi työkaveri pitää kirjaa kuka on kaatanut Mirkun maitopurkista maitoa kahviin ja toinen työkaveri tulee soittamaan suutaan asiaan (tosi tarina). Ei siis kovin järkevää toimintaa, joka kuitenkin pohjautuu meidän ihmisten aivojen yksinkertaisuuteen.
Niin kauan, kun vedät uhrin viitan päällesi, on sinun vaikea päästä eteenpäin.
Oletan, että sinulla on masennus. Masentuneet ihmiset pyörivät minä-maailmassa, jossa kaikki ympärillä tapahtuva liittyy heihin tai on jotenkin loukkaus/uhka heitä ja heidän tekemisiään kohtaan. Sieltä minä-maailmasta pitää päästä ulos, jotta tällaisia asioita voi alkaa paremmin ymmärtämään.
Eikä muuten edelleenkään ollut loukkaus. Olen itse sairastanut vakavan masennuksen itsemurhayrityksineen, joten tiedän tasan tarkkaan minkälainen se minä-maailma on. Sieltä pääsee myös pois.
Kyllä, juuri näin. Tämä on täysin totta ja kyllähän minun täytyy myöntää, että olit oikeassa tuossa lapsivertauksessa. Sitä ei vain ole kiva kuulla.
Anteeksi kärkkäyteni.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on kuin pieni lapsi, joka on eksynyt suuressa tavaratalossa vanhempien seurasta. Hätääntynyt, eksynyt ja täysin vailla suuntaa. Lapsi, joka huoltajan löytäessään, tappelee kaikin keinoin vastaan, vaikka aikuinen yrittää kertoa parempaa toimintatapaa jos näin käy uudelleen. Umaikäinen lapsi.
Ihmiset yrittävät neuvoa, mutta ap ottaa sen kaiken hyökkäyksenä itseään vastaan. Miksi ap sitten edes kysyy neuvoa alunperinkään? Ei elämä toimi niin, että ihmiset saa neuvoa vain sellaista, mikä ei aiheuta pohdintaa.
Ap vastustaa näitä neuvoja niin paljon, että olisi hänen syytä ehkä pysähtyä pohtimaan mikä siinä niin paljon aiheuttaa tunteita vastaan.
Pitkä ketju, mutta tämä on kuin tuuleen huutaisi. En ole ketjussa yhtään negatiivista neuvoa nähnyt. Ap kyllä sotii vastaan.
En usko, että ap:ta voi kukaan auttaa ellei hän itse herää pohtimaan elämäänsä ulkopuolisten silmin. Mitä neuvoja hän antaisi ystävälle, joka olisi samassa tilanteessa kuin hän nyt?
Tämä on mielestäni hyvin mielenkiintoinen ja hyvä keskusteluketju ollut. Monenlaisia hyviä neuvoja, monia hienoja elämänkokemuksia ihmisillä. Niistä jo mielestäni voi poimia useamman, joita vaikka sitten terapeutin kanssa käydä läpi.Nyt kyllä ihan oikeasti tekee mieli itkeä, sen verran ilkeää tekstiä tulee. Minä nimenomaan olen monta kertaa sanonut, että olen hukassa, enkä tiedä, mitä voisi tehdä, että olisin normaali. Mutta tässä nyt väitetään, että minä vaadin jotain prinsessakohtelua ja olen huomionkipeä ja pakotan kaikkia tanssimaan pillini mukaan.
Nämä viimeiset sivut ovat mielestäni olleet pelkkää tahallista väärinymmärtämistä ja ihmeellistä vääristelyä. Tuolla alkupäässä keskustelu olikin mielekästä, kun monet ymmärsivät, mitä tarkoitan.
Mutta haukkukaa toki lisää, kun enhän minä vielä tiedäkään, että olen sairas ja elämässäni on ollut huonoja ihmissuhteita ja että jotain menee väärin. on se hyvä, että kerrotte minulle, kun en ole tätä aiemmin tajunnut.
ap
Kirjoittamani teksti, jota lainasit, ei ollut ilkeilyä. Olen itse selättänyt asioita, joiden kanssa sinäkin nyt kamppailet. Olen siis itsekin ollut se pieni umaikäinen lapsi, joka taistelee muutosta vastaan.
Moni muukin on kertonut kokemuksiaan kuinka he ovat päässeet raskaista asioista yli.
Muutos, varsinkin traumoja jälkeen, on aina raskasta, kivuliasta, eikä sitä halua käydä läpi. Se kuitenkin kannattaa. Näin meistä tulee vahvempia.
Omalla kohdalla ajattelin niin, että haluan olla parempi äiti lapsilleni enkä voi olla sitä jos en selätä elämäni peikkoja. Kohdallani se kannatti, vaikka siihen kului useampi vuosi. Pääsin pimeydestä valoon ja ymmärrän nyt monet haitalliset toimintatapani.
Kun ihminen on pimeydessä ja kuulee neuvoja, jotka vaatii rohkeutta liikkua siinä pimeyden mutalammikossa, on normaalia että ihminen taistelee vastaan. Se on meidän selviytymisvaistoissa jo. Suojellaan linnaketta, jotta asiat ei ainakaan pahenisi. Ei siinä kohtaa tule mieleen, että asiat voi vaikka parantua.
Muutos lähtee sinusta.
Kerroit miesystävän olevan ei-suomenkielinen. Voisiko hänen reaktiossaan olla kyse kulttuurisidonnaisesta reaktiosta?
Älä hyvä ihminen käännä asioita niin, että me olemme sinua vastaan. Me yritämme auttaa, koska olemme olleet sinun paikallasi. Se on helppoa haudata päänsä tiukan paikan tullen ja olla marttyyri, mutta luuletko ihmisten jaksavan kirjoittaa rivitolkulla tekstiä jos ainoa tarkoitus olisi vain trollata sinua? En ainakaan minä jaksaisi.No anteeksi vain, mutta en näe hirvittävän rakentavana tällaista kommenttia:
"Lapsi, joka huoltajan löytäessään, tappelee kaikin keinoin vastaan, vaikka aikuinen yrittää kertoa parempaa toimintatapaa jos näin käy uudelleen. Umaikäinen lapsi."
Minusta tuo on loukkaamista ja mitätöintiä ja anteeksi siitä, että tämäkin tuntuu minusta pahalta. Minun mielestäni noin ei puhuta kenellekään, jota kunnioitetaan.
ap
Se ei ole epäkunnioitusta, vaan esimerkki kuinka me ihmiset toimimme pimeydessä. Ihmiset on oikeastaan aika typeriä olentoja, aivomme toimivat todella alkukantaisesti edelleen. Uhkakuva-puolustusreaktio-reagointi tilanteeseen. Usein uhkakuvan tullessa ei toimintamme aina ole kovin järkevää ja kyllä, tietyllä tavalla palaamme sinne lapsen tasolle.
Esimerkiksi vaikka työelämästä, kun yksi työkaveri pitää kirjaa kuka on kaatanut Mirkun maitopurkista maitoa kahviin ja toinen työkaveri tulee soittamaan suutaan asiaan (tosi tarina). Ei siis kovin järkevää toimintaa, joka kuitenkin pohjautuu meidän ihmisten aivojen yksinkertaisuuteen.
Niin kauan, kun vedät uhrin viitan päällesi, on sinun vaikea päästä eteenpäin.
Oletan, että sinulla on masennus. Masentuneet ihmiset pyörivät minä-maailmassa, jossa kaikki ympärillä tapahtuva liittyy heihin tai on jotenkin loukkaus/uhka heitä ja heidän tekemisiään kohtaan. Sieltä minä-maailmasta pitää päästä ulos, jotta tällaisia asioita voi alkaa paremmin ymmärtämään.
Eikä muuten edelleenkään ollut loukkaus. Olen itse sairastanut vakavan masennuksen itsemurhayrityksineen, joten tiedän tasan tarkkaan minkälainen se minä-maailma on. Sieltä pääsee myös pois.Kyllä, juuri näin. Tämä on täysin totta ja kyllähän minun täytyy myöntää, että olit oikeassa tuossa lapsivertauksessa. Sitä ei vain ole kiva kuulla.
Anteeksi kärkkäyteni.
ap
Ei se mitään. Ymmärrän kyllä miksi reagoit kuten reagoit. Voisitko keskustella terapeuttisi kanssa täällä esiin tulleista asioista? Tai vaihtoehtoisesti sulje tämä foorumi hetkeksi ja pohdi muutama päivä rauhassa täällä mainittuja asioita. Kirjoita paperille,maalaa, piirrä tai mitä vaan mitä tunteita ne herättää. Se voi oikeasti olla hedelmällistä.
Tekisi mieli halata sinua. En kuitenkaan ole surullinen puolestasi, sillä tällaisesta pirun vaikeista asioista lähtee tie takaisin ehyempään ja valoisaan elämään. Sinä selviät kyllä, monet muutkin ovat selvinneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
niin, mutta sinä et voi toteuttaa tuota toivettasi, ellei sinulla ole siinä jotakuta toista ihmistä, esim niitä lapsia. Ketä sinä siinä muka rohkaiset. Sitähän minäkin tässä olen koko ajan tarkoittanut. En ymmärrä, mikä ero sinun toiveellasi on minun toiveilleni. Siinä on ainoastaan se ero, että sinulla on siinä ne lapset, etkä ymmärrä, että ainoastaan heidän läsnäolonsa mahdollistaa tuon toiveesi.
ap
No en tätä toivois ollenkaan jos ei olisi niitä lapsia. Ei se toivominen ole se pointti. Vaan se että nyt koska niitä lapsia niin toivoisin että osaisin rohkaista heitä. Tämä ei mitenkään liity toisiin ihmisiin. Samoin kuin se että kaverisi ei halua lähteä teatteriin ei liity mitenkään sinuun vaan siihen että kaveriasi ei kiinnosta teatteriesitys, sinun tai kenenkään muunkaan kanssa
Mutta kun edelleenkään en ole missään puhunut mistään yksittäisestä teatteriesityksestä tai kieltäytymisistä. En edes muista tilanteita, onko joku ystävä joskus kieltäytynyt jostain tietystä ehdottamastani asiasta, kun sitten on vain keksitty jotain muuta. Ajanpuutteenkin olen ystävien puolelta ymmärtänyt aina. Kyse on edelleen siitä, että ei ole kiva aina olla se aloitteellinen osapuoli vaan olisi kiva, jos joskus joku kaverikin ehdottaisi jotain. Ja itse asiassa yhden kaverin kanssa kävi niin, että otin yhteyttä mielestäni ihan normaalisti niin kuin kavereiden kesken tehdään (tosin pitkän ajan päästä) niin tämä kaverini kertoi tavatessamme, että oli tosi yllättynyt, että minä otin yhteyttä. Se vähän kirpaisi, kun hän oli ilmeisesti unohtanut minun olemassaoloni ja ajatellut, että emme enää tapaa, kun itse pidin häntä edelleen ystävänä, jonka kanssa silloin tällöin tavataan. muiden elämät ovat menneet eteenpäin, mutta minä roikun niissä vanhoissa kavereissa, kun uusia ei ole.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
niin, mutta sinä et voi toteuttaa tuota toivettasi, ellei sinulla ole siinä jotakuta toista ihmistä, esim niitä lapsia. Ketä sinä siinä muka rohkaiset. Sitähän minäkin tässä olen koko ajan tarkoittanut. En ymmärrä, mikä ero sinun toiveellasi on minun toiveilleni. Siinä on ainoastaan se ero, että sinulla on siinä ne lapset, etkä ymmärrä, että ainoastaan heidän läsnäolonsa mahdollistaa tuon toiveesi.
ap
No en tätä toivois ollenkaan jos ei olisi niitä lapsia. Ei se toivominen ole se pointti. Vaan se että nyt koska niitä lapsia niin toivoisin että osaisin rohkaista heitä. Tämä ei mitenkään liity toisiin ihmisiin. Samoin kuin se että kaverisi ei halua lähteä teatteriin ei liity mitenkään sinuun vaan siihen että kaveriasi ei kiinnosta teatteriesitys, sinun tai kenenkään muunkaan kanssa
Mutta kun edelleenkään en ole missään puhunut mistään yksittäisestä teatteriesityksestä tai kieltäytymisistä. En edes muista tilanteita, onko joku ystävä joskus kieltäytynyt jostain tietystä ehdottamastani asiasta, kun sitten on vain keksitty jotain muuta. Ajanpuutteenkin olen ystävien puolelta ymmärtänyt aina. Kyse on edelleen siitä, että ei ole kiva aina olla se aloitteellinen osapuoli vaan olisi kiva, jos joskus joku kaverikin ehdottaisi jotain. Ja itse asiassa yhden kaverin kanssa kävi niin, että otin yhteyttä mielestäni ihan normaalisti niin kuin kavereiden kesken tehdään (tosin pitkän ajan päästä) niin tämä kaverini kertoi tavatessamme, että oli tosi yllättynyt, että minä otin yhteyttä. Se vähän kirpaisi, kun hän oli ilmeisesti unohtanut minun olemassaoloni ja ajatellut, että emme enää tapaa, kun itse pidin häntä edelleen ystävänä, jonka kanssa silloin tällöin tavataan. muiden elämät ovat menneet eteenpäin, mutta minä roikun niissä vanhoissa kavereissa, kun uusia ei ole.
ap
Saatat pitää ihmissuhteitasi syvyydeltään ihan erilaisena kuin ystäväsi ja kaverisi. Pidät ehkä ystävinäsi ihmisiä, jotka pitävät sinua itselleen vain kaverina. Ja kavereinasi ihmisiä, joilla olet vain tuttava. Toisaalta on myös mahdollista, että ystäväsi ja kaverisi ovat jo niin tottuneet, että sinä otat yhteyttä, kun sinua kiinnostaa tavata heitä. Tavallaan pallo on siis sinulla ja muut luottavat siihen, että ilmoitat itsestäsi, kun tarvitset muilta jotain ( = heidän seuraansa ja huomiotaan). Kerroit opiskelleesi kolme korkeakoulututkintoa, edenneesi urallasi ja vielä perustanut oman yrityksenkin. Kaltaisillasi ihmisillä on yleensä niin monta rautaa tulessa, että on ihan järkevääkin antaa hänen huolehtia yhteydenpidosta eikä häiritä kesken kiireiden.
- eri -
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
niin, mutta sinä et voi toteuttaa tuota toivettasi, ellei sinulla ole siinä jotakuta toista ihmistä, esim niitä lapsia. Ketä sinä siinä muka rohkaiset. Sitähän minäkin tässä olen koko ajan tarkoittanut. En ymmärrä, mikä ero sinun toiveellasi on minun toiveilleni. Siinä on ainoastaan se ero, että sinulla on siinä ne lapset, etkä ymmärrä, että ainoastaan heidän läsnäolonsa mahdollistaa tuon toiveesi.
ap
No en tätä toivois ollenkaan jos ei olisi niitä lapsia. Ei se toivominen ole se pointti. Vaan se että nyt koska niitä lapsia niin toivoisin että osaisin rohkaista heitä. Tämä ei mitenkään liity toisiin ihmisiin. Samoin kuin se että kaverisi ei halua lähteä teatteriin ei liity mitenkään sinuun vaan siihen että kaveriasi ei kiinnosta teatteriesitys, sinun tai kenenkään muunkaan kanssa
Mutta kun edelleenkään en ole missään puhunut mistään yksittäisestä teatteriesityksestä tai kieltäytymisistä. En edes muista tilanteita, onko joku ystävä joskus kieltäytynyt jostain tietystä ehdottamastani asiasta, kun sitten on vain keksitty jotain muuta. Ajanpuutteenkin olen ystävien puolelta ymmärtänyt aina. Kyse on edelleen siitä, että ei ole kiva aina olla se aloitteellinen osapuoli vaan olisi kiva, jos joskus joku kaverikin ehdottaisi jotain. Ja itse asiassa yhden kaverin kanssa kävi niin, että otin yhteyttä mielestäni ihan normaalisti niin kuin kavereiden kesken tehdään (tosin pitkän ajan päästä) niin tämä kaverini kertoi tavatessamme, että oli tosi yllättynyt, että minä otin yhteyttä. Se vähän kirpaisi, kun hän oli ilmeisesti unohtanut minun olemassaoloni ja ajatellut, että emme enää tapaa, kun itse pidin häntä edelleen ystävänä, jonka kanssa silloin tällöin tavataan. muiden elämät ovat menneet eteenpäin, mutta minä roikun niissä vanhoissa kavereissa, kun uusia ei ole.
ap
Kyllä sinä pari sivua sitten juuri väitit että se kaveri ei nimenomaan halunnut viettää sinun kanssa aikaa. Mutta mielipiteesi vaihtuu aina sen mukaan miten kukanenkin sinua neuvoo. Pääasia että voit joka kirjoituksessasi vedota tavalla tai toisella siihen "miten maailma on päättänyt että sinun tulee olla yksin" tai "kuinka muut saa noin vain kaiken ja sinä et mitään".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
niin, mutta sinä et voi toteuttaa tuota toivettasi, ellei sinulla ole siinä jotakuta toista ihmistä, esim niitä lapsia. Ketä sinä siinä muka rohkaiset. Sitähän minäkin tässä olen koko ajan tarkoittanut. En ymmärrä, mikä ero sinun toiveellasi on minun toiveilleni. Siinä on ainoastaan se ero, että sinulla on siinä ne lapset, etkä ymmärrä, että ainoastaan heidän läsnäolonsa mahdollistaa tuon toiveesi.
ap
No en tätä toivois ollenkaan jos ei olisi niitä lapsia. Ei se toivominen ole se pointti. Vaan se että nyt koska niitä lapsia niin toivoisin että osaisin rohkaista heitä. Tämä ei mitenkään liity toisiin ihmisiin. Samoin kuin se että kaverisi ei halua lähteä teatteriin ei liity mitenkään sinuun vaan siihen että kaveriasi ei kiinnosta teatteriesitys, sinun tai kenenkään muunkaan kanssa
Mutta kun edelleenkään en ole missään puhunut mistään yksittäisestä teatteriesityksestä tai kieltäytymisistä. En edes muista tilanteita, onko joku ystävä joskus kieltäytynyt jostain tietystä ehdottamastani asiasta, kun sitten on vain keksitty jotain muuta. Ajanpuutteenkin olen ystävien puolelta ymmärtänyt aina. Kyse on edelleen siitä, että ei ole kiva aina olla se aloitteellinen osapuoli vaan olisi kiva, jos joskus joku kaverikin ehdottaisi jotain. Ja itse asiassa yhden kaverin kanssa kävi niin, että otin yhteyttä mielestäni ihan normaalisti niin kuin kavereiden kesken tehdään (tosin pitkän ajan päästä) niin tämä kaverini kertoi tavatessamme, että oli tosi yllättynyt, että minä otin yhteyttä. Se vähän kirpaisi, kun hän oli ilmeisesti unohtanut minun olemassaoloni ja ajatellut, että emme enää tapaa, kun itse pidin häntä edelleen ystävänä, jonka kanssa silloin tällöin tavataan. muiden elämät ovat menneet eteenpäin, mutta minä roikun niissä vanhoissa kavereissa, kun uusia ei ole.
ap
Saatat pitää ihmissuhteitasi syvyydeltään ihan erilaisena kuin ystäväsi ja kaverisi. Pidät ehkä ystävinäsi ihmisiä, jotka pitävät sinua itselleen vain kaverina. Ja kavereinasi ihmisiä, joilla olet vain tuttava. Toisaalta on myös mahdollista, että ystäväsi ja kaverisi ovat jo niin tottuneet, että sinä otat yhteyttä, kun sinua kiinnostaa tavata heitä. Tavallaan pallo on siis sinulla ja muut luottavat siihen, että ilmoitat itsestäsi, kun tarvitset muilta jotain ( = heidän seuraansa ja huomiotaan). Kerroit opiskelleesi kolme korkeakoulututkintoa, edenneesi urallasi ja vielä perustanut oman yrityksenkin. Kaltaisillasi ihmisillä on yleensä niin monta rautaa tulessa, että on ihan järkevääkin antaa hänen huolehtia yhteydenpidosta eikä häiritä kesken kiireiden.
- eri -
Kaverisuhteissa muodostuu myös helposti dynamiikat jossa joku kysyy, ideoi ja järjestää ja toinen tulee mukana. Ihmiset ikäänkuin mukautuvat näihin tapoihin ja jäävät odottamaan toisen yhteydenottoa jos ovat siihen tottuneet. Se voi tuntua aktiivisesta osapuolesta ikävältä, mutta on valitettavasti ihan normaalia ihmisten ryhmädynamiikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tai olla nyt niin jumissa omassa tilanteessaan, että ei pysty sisäistämään mitään mitä ihmiset yrittää auttaa. Lause pitää sisällään syvemmän merkityksen, millä ei ole mitään tekemistä fyysisten asioiden kanssa. Ap kuitenkin kääntää sen tarkoittamaan sitä, että viettää loppuelämän yksin sen sijaan, että pohtisi asiaa henkisemmän näkökulman kautta.
Ap pitäisi ensin selättää asiat, jotka estää asioiden syvemmän tarkastelun. Ehkä sen jälkeen annetut hyvät esimerkit tulee ymmärretyksi.Se on niin helppoa huutaa vierestä, kun ei näköjään edes tiedä, millaisissa tilanteissa olen elänyt. Tässä yritetään nyt väittää, että takana on jokin suuri viisaus, mutta ei nyt jostain syystä pystytä kertomaan, mikä muu viisaus tuossa muka on kuin että tyydy kohtaloosi.
Jos olet kouluikäisestä saakka taistellut oikeudesta ihmissuhteisiin, kyllä siinä vain pikkuhiljaa hiipii päähän ajatus, että se loppuikä kuuluu olla yksin. Kuulosti se nyt sinusta miten maalliselta tahansa.
ap
Et ole uniikki kokemusten kanssa. Vastaavaa on käynyt läpi monet. Valitse elätkö menneessä ja vetoat tiukan paikan tullen "kun silloin lapsena" vai katsotko rohkeasti eteenpäin ja päätät selvittää ikävät asiat elämässäsi. Olet jo terapiassa, joten se on hieno alku.
Kerron nyt lyhyesti lauseen tarkoituksen, jota jo moni on sinulle yrittänyt selittää.Kun luovut asioista (toimintatavoista, ajatusmalleista, reaktioista asioihin yms vei maallisesta), jotka ei sinua palvele enää, silloin saat elämääsi myös asioita, jotka ovat linjassa sen kanssa mitä toivot.
Suosittelen, että kirjoita vaikka paperille asiat, joita haluat. Kirjoita myös miksi haluat niin kovin ja miten ajattelet näiden asioiden parantavan elämääsi.
Kirjoita myös siitä kuka ajattelet olevasi silloin, jos olisikin yksin eikä sinulla olisi lapsia tai muita ihmisiä. Minkälainen yksilö olisit? Mitä tekisit tässä elämässä? Mikä olisi tärkeää sinulle? Mikä asia tuottaisi sinulle iloa?Oikeasti ap, ihmiset yrittävät auttaa. Kiukku on ymmärrettävää, mutta joskus se apu mitä tarvitset, ei ole kaikista helpoin sinulle. Epämukavuusalueella tulee kehitystä, joka asiassa. Googlaa sielun pimeä yö. Se voi antaa sinulle hieman osviittaa mitä ihmiset ovat yrittäneet kertoa.
En tietenkään kuvittele olevani ainoa. Puhun vain näistä muutamasta keskustelijasta, jotka tuntuvat tahallaan ymmärtävän kaiken väärin eivätkä tajua pointtia lainkaan ja jopa tulevat minulle kertomaan, että olen masentunut ja ollut huonoissa ihmissuhteissa, ikään kuin en sitä itse tietäisi.
Tuolla aiemmin jo kerroinkin, että terapiassani on käyty moneen kertaan läpi tätä, kuka minä olen. Mitä minä haluan ja millainen elämäni olisi, jos se olisi minun näköinen. Terapeuttikin on jo turhautunut, kun en vain tiedä siihen vastausta. Kaikki, mitä elämältä toivon, liittyy siihen, että saan arvostusta ja huomiota muilta. Työ, opiskelut, sosiaalinen elämä, kaikki.
Kiitos googlausvinkistä, minäpäs perehtyn. Ensivilkaisulla näyttää pelottavalta ,mutta ehkä se voi olla juuri sitä mitä tarvitsen.
ap
Tässä voi olla sun suurin ongelmasi. Ensinnäkin arvostus ansaitaan. Mitä olet tehnyt, jotta saisit esimerkiksi työelämässä arvostusta? Tai sosiaalisessa elämässäsi? Kynnysmattona olemisesta ei saa arvostusta, minkä varmasti oletkin jo huomannut. Toiseksi huomionkipeys on äärettömän rasittava piirre toisessa ihmisessä. Jos olisin kaverisi, miksi lähtisin kanssasi esimerkiksi teatteriin? Et ole kiinnostunut koko teatteriesityksestä (jos olisit, menisit sinne yksinkin) vaan siitä, että saat kaveriltasi huomiota. Kaverisi taas haluaisi mennä nimenomaan nauttimaan teatteriesityksestä eikä antamaan sinulle huomiota.
Tässäpä jälleen yksi paradoksi. Aiemmin ketjussa sanottiin, että mitään ei varsinaisesti ansaita, vaan se tulee, mikä tulee ja se pitää hyväksyä.
Mitä olen tehnyt? Olen hankkinut kolme korkeakoulututkintoa, olen edennyt urallani, kehittänyt alallani tuotteita ja toimintatapoja, perustanyt yrityksen. Sosiaalisessa elämässä olen hakeutunut ihmisten seuraan, ollut heille ystävällinen ja kohdellut heitä kunnioittavasti, tehnyt palveluksia. En oikein keksi, miten sosiaalisessa elämässä hankitaan sitä arvostusta olematta samalla kynnysmatto.
Juu, voit sanoa minua huomionkipeäksi tai miksi tahansa. Miksi on ok, että suunnilleen 99,99 prosenttia ihmisistä menee teatteriin siksi, että se on mukavaa tekemistä kaverin kanssa eikä pelkästään sen teatteriesityksen takia? Miksi minulta se on huomionkipeyttä, mutta muille se on ihan normaalia sosiaalista kanssakäymistä? Voisiko joku nyt vihdoin vastata tähän, kun minulta ilmeisesti puuttuu jokin palikka? Itsekin sanoit, että teatteriesitykseen kaverin kanssa meneminen on huomion hakua, niin aika helkkarin paljon siellä on niitä huomionhakuisia ihmisiä. Monet menevät festareille ja baareihinkin tapaamaan ihmisiä eivätkä vaan kuuntelemaan musiikkia ja juomaan alkoholia puhumatta kenenkään kanssa.
ap
Ketjuun kirjoittaa useampi ihminen. Mun kommenttini oli tuo, että arvostus ansaitaan. Kerroit, että olet edennyt urallasi. Tämähän tarkoittaa, että osaamistasi ja ammattitaitoasi ON arvostettu. Jos ei olisi, et olisi edennyt urallasikaan. Olet kehittänyt tuotteita ja toimintatapoja, joista joku on ollut valmis maksamaan. Ts sinua on arvostettu. Olet perustanut yrityksen ja koska sulla ona siakkaita, sua arvostetaan. Jos ei arvostettaisi, asiakkaasi olisivat kilpailevan firman asiakkaita. Jos olet hyvä työnantaja, myös alaisesi arvostavat sinua. Sun on kohtuullisen helppo saada työntekijöitä ja työntekijöiden vaihtuvuus on vain vähäistä. Koska olet osoittanut työntekijöille, että olet heidän arvostuksensa arvoinen.
Miten mä tämän nyt selittäisin....ihmiset, jotka eivät ole kiinnostuneita teatterista, eivät käy teatterissa. He tekevät jotain muuta. Sinua ei kiinnosta teatteri niin paljon, että menisit teatteriin yksin, jos kukaan kavereista ei ehdi tai halua lähteä mukaasi. Teatterikäynnistä sopiminen kanssasi tarkoittaa, että jos kaverisi ei sitten syystä tai toisesta pääse, hän pilaa sinunkin illan, koska et mene teatteriin ollenkaan. On paljon mukavampaa sopia teatterireissusta sellaisen kanssa, joka ihan aidosti on kiinnostunut teatteriesityksestä ja jonka ilta ei mene pilalle, vaikka toinen ei saisikaan lapsenvahtia, sairastuisi tai samalle päivälle osuisi anopin hautajaiset.
Mä teen paljon minua kiinnostavia asioita ystävieni ja kavereideni kanssa, mutta en jätä niitä tekemättä, jos ystäville tai kavereille ei sovikaan. Olen ollut mm Queenin keikalla yksinkin, kun ystäväni ei ehtinytkään saada lippua ennenkuin ne myytiin loppuun. En jättänyt menemättä, koska halusin nähdä bändin. Sen verran harvoin Suomessa, että kannatti käydä. Ja siellä sai oikein hyvin juttuseuraakin. Ei siis tarvinnut olla yksin, vaikka ei omia ystäviä tai kavereita ollutkaan mukana. Olen käynyt yksin messuilla ja muissa tapahtumissa, jos ajankohta ei ole kenellekään ystävälleni tai kaverilleni sopinut. Jos haluaa pelkästään ystävän tai kaverin seuraa, voi käydä ystäviensä ja kavereidensa kanssa ihan vaikka vaan kävelyllä tai kahvilla. Olen matkustellut yksin, koska ei aina ole mahdollista, että ystävällä tai kaverilla on just silloin varaa lähteä reissuun tai on mahdollista saada lomaa samaan aikaan. Tai voi olla, että heillä on jo muuta sovittuna kyseiselle ajankohdalle.
Pointtini tässä on, että ihan itse olet päättänyt, että et halua kokea kivoja asioita, jos kukaan ei lähde mukaasi. Koska sua ei loppujen lopuksi ne kivat asiat edes kiinnosta vaan ainoastaan se, että saisit muilta huomiota. On hyvin mahdollista, että tämä on tullut muille ihmisille esille eivätkä he sen vuoksi haluakaan lähteä kanssasi minnekään, jos koko reissun tarkoitus on, että he antavat sulle huomiota.
Voi apua, miten tämäkin on ymmärretty näin täysin pieleen. En ole missään vaiheessa puhunut siitä, että pitäisi tulla nimenomaan johonkin tiettyyn teatteriesitykseen tai muuhun paikkaan. Ne ovat vain esimerkkejä, että minulle kelpaa monenlaiset aktiviteetit, jos vain saisin näihin jonkun kaverin. Ei minun toiveeni ja pyyntöni nyt niin spesifejä ole ollut. Yleensä kysyn, että milloin nähtäisiin ja tehdäänkö jotain kivaa. Jos kaveri ei halua lähteä teatteriin, niin sitten voidaan tehdä jotain muuta. Minulle on tärkeintä, että voidaan tehdä jotain, mikä on molempien mielestä kivaa. Mutta kai tämäkin sitten jonkun mielestä on väärin ja kieroutunutta.
ap
Saatoin toki ymmärtää väärinkin, mutta yhdessä kommentissasi mainitsit matkustelun, ravintoloissa käymiset sekä teatterin, joihin et omien sanojesi mukaan halua mennä yksin. Toisessa kommentissasi kerroit haluavasi muilta ihmisiltä vain arvostusta ja huomiota. Tästä syntyy mielikuva, että matkustelet, menet ravintolaan ja käyt teatterissa vain siinä tapauksessa, että saat niissä muilta ihmisiltä arvostusta ja huomiota. Vasta nyt viimeisimmistä viesteistäsi on käynyt ilmi, että (ilmeisesti????) ystäväsi ja kaverisi eivät halua tavata sua lainkaan. Mistä tämä voisi johtua? Oletko hauskaa seuraa? Saatko mun nauramaan jutuillasi? Onko sulla ideoita ja ehdotuksia, joilla saat muutkin innostumaan?
Kerroit jossain kommentissasi, että sulla ei ole oikein mitään, mitä sinä itse haluaisit. Sun pitää löytää elämääsi sellaisia asioita. Ja nimenomaan sellaisia, mitkä eivät ole riippuvaisia siitä, saatko jonkun ystävän tai kaverin mukaasi. Kun innostut ihan täydestä sydämestäsi jostain asiasta, saatat löytää ihmisiä, jotka ovat samalla tavalla innostuneita ko asiasta. Ja sen jälkeen voitte tehdä yhdessä ko asiaa. Tai jos hyvin käy, saatta innostaa jonkun nykyisistä ystävistäsi tai kavereistasi siihen samaan asiaan.
No siis nyt olen tainnut puhua vähän sekavasti. Eli tuossa, kun mainitsin arvostuksen ja huomion , tarkoitin myös ihan läsnäoloa. Eli en mitään palvontaa tarkoita vaan että joku jakaa ja kokee asioita minun kanssani ja luo omalta osaltaan lisää sisältöä. Eihän monia kiinnosta maistella viinejäkään itsekseen, vaan haluavat jakaa mielipiteitä ja kokemuksia ja osaamista jne. Monet haluavat keskustella elokuvista tai teatteriesityksistä eikä kaikille riitä, että vain näkevät sen elokuvan ja sitten siirrytään seuraavaan. Ravintolaan on mukava mennä, kun voidaan yhdessä fiilistellä paikan tunnelmaa ja jakaa kokemuksia ja huomioita ja kaveri saattaa suositella listalta jotain, mitä itse et uskaltaisi kokeilla. Huvipuiston hurjassa laitteessa on mukavampi kiljua vapautuneesti, kun kaveri on vieressä ja häntä voi pitää kädestä.
Ja siis ne minun haluamani asiat ovat ihan tällaisia tavallisia asioita, joihin nyt yleensä on helposti saada kavereita mukaan. Ravintolaan, kahville, rannalle, terassille, elokuviin jne. En minä nyt ihmettelisikään, jos jotakuta ei nyt kiinnosta joku keskiaikaisen historian luennot tai koskenlasku. En nyt ihan ymmärrä tätäkään, kun nyt yritetään kääntää asia niin kuin olisi pyytämässä jotain eriskummallisuuksia, joista ihmiset harvemmin kiinnostuvat.
En ole sanonut, ettei ystävät halua nähdä lainkaan. Sanoin, että ystävät eivät itse ota yhteyttä. En tiedä mistä johtuu. Olen ajatellut, että enimmäkseen siitä, että heillä on niin paljon muita ystäviä että eivät muista minua. Ovat kyllä ihan iloisia kun nähdään ja aina on mukavaa, mutta minua ei esimerkiksi kutsuta illanviettoihin jne, kun heillä on niihin eri kaveriporukat.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lue se Hellstenin kirja. Siinä se selitetään. Ei kukaan sitä sulle jaksa tänne referoida.
Olen lukenut, mutta en ymmärrä. Paitsi juuri noin, että kun lakkaa haluamasta, se jotenkin lasketaan saamiseksi.
ap
Jos haluat eteenpäin elämässä, sinun täytyy kohdata kipupisteesi. Lopeta ulkoisiin tekijöihin turvautuminen ja käänny pohtimaan elämääsi ja mieti miksi toimit niin kuin toimit.
Pohdin elämääsi lapsuudesta aikuisuuteen rehellisesti, traumat jne.
Ammattilaisterapia on hyvä keino jos ei yksin pääse eteenpäin.Terapiassa olen käynyt vuoden. Kun elämä ja sisin vain kumisee tyhjyyttään, ei vain tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä.
ap
Tuo on se paradoksi. Elämäsi ja sisimpäsi kumisee tyhjyyttään, koska odotat muiden täyttävän sen. Silloin aina, kun joku muu ei sitä täytä, tunnet tyhjyyttä ja epävarmuutta. Kun opit itse "täyttämään tyhjyyden", saat toivon ja rauhan mitä nyt toivotkin. Se pysyy sinulla muista riippumatta. Olosuhteista riippumatta. Koska annat sen itse itsellesi. Saat rauhan jota toivot, kunhan luovut tyhjyyden täyttämisestä. Olet täysi, olet jo siellä. Et vain tiedä sitä vielä, joten odotat vakuutteluja muilta. He haluavat kertoa, että olet jo siellä, älä turvaudu minuun, joten saat mielestäsi torjuvan vastaanoton. Oikeasti he eivät vaan voi lainata minuuttaan käyttöösi, koska jäisivät sitten itse vaille.
Juu, nimenomaan ongelma onkin juuri tuo "tyhjyyden täyttäminen". Kun terapeutti kysyy, mikä olisi sellaista, mitä haluaisit tehdä, tulee mieleen paljonkin kivoja asioita, mutta kun niistä ihan jokainen liittyy johonkin toiseen ihmiseen. Ei siis siten, että jonkun pitäisi olla palvelemassa ja viihdyttämässä minua, vaan että olisi kokemassa niitä asioita minun kanssani.
On todella kauniisti sanottu tuo, että olen jo siellä. Kiitos! Haluaisin niin kovasti nähdä sen. Jonain päivänä.
ap
Valitettavasti jos tarvitset muita ihmisiä mukaan jotta voit täyttää tyhjyyttä, tarvitset silloin toista ihmistä liikaa. Ihmiset haluavat seuraansa ihmisiä joilla on jo jotain annettavaa ja sisältöä elämässään. Näistä tulee kivoja tarinoita kerrottavaksi, kokemuksia mitä voi kertoa toiselle ja vertailla. Ennenkaikkea ihminen jolla on intohimoja elämässään säteilee valoa joka vetää muita ihmisiä puoleensa kuin lamppu yöperhosia.
Hei ap,
en oo kirjoittanut tähän ketjuun aiemmin, mut tuli vaan mieleen, mulla on useita samantapaisia kavereita, joista ei paljon kuulu, jos en itse ota yhteyttä. Joidenkin kanssa olen siitä hiljalleen loukkaantunut ja yhteydenpito on loppunut kokonaan, en vain ole halunnut olla ainoa aktiivinen osapuoli. Jotkut ovat ottaneet yhteyttä vaikka sitten puolen vuoden tai vuoden päästä, ja ystävyys on jatkunut hyvin harvatahtisena mutta kuitenkin. Ja yksi paras ystäväni, nykyisin toisella paikkakunnalla - häneenkin turhauduin, kun ei mitään kuulunut, mutta myöhemmin kun otin yhteyttä, hän olikin vielä syvemmissä vesissä kuin itse, eikä hänellä ollut ollut voimia pitää yhteyttä keneenkään. Olen hyväksynyt sen, että hän ei pysty pitämään huolta ystävyyssuhteistaan ja olen se aloitteellinen, muuten hän jää vielä enemmän yksin kuin minä.
Voi olla, että tarvitset ihan uusia ystäviä, jos nykyiset eivät pidä yhteyttä siihen tahtiin kuin toivoisit. Mistä niitä löytyy, vaikea sanoa, itsekin olen löytänyt vain yhden uuden viimeisten 5 vuoden aikana, mutta pysy vain aktiivisena ja kysy kumminkin itsellesi tärkeitä ihmisiä mukaan juttuihin, kun ei voi tietää, mitä heillä on meneillään. Ja voihan sitä varovasti selvittää, kuinka usein joku kaveri haluaisi nähdä, tai onko hänellä kivaa sun kanssa, esim. Jos sanot, olipa kiva taas jutella/ nähdä, toivottavasti nähdään taas pian, vastaako hän samoin ja onko se vain kohteliaisuutta vai lämmintä ja aitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
niin, mutta sinä et voi toteuttaa tuota toivettasi, ellei sinulla ole siinä jotakuta toista ihmistä, esim niitä lapsia. Ketä sinä siinä muka rohkaiset. Sitähän minäkin tässä olen koko ajan tarkoittanut. En ymmärrä, mikä ero sinun toiveellasi on minun toiveilleni. Siinä on ainoastaan se ero, että sinulla on siinä ne lapset, etkä ymmärrä, että ainoastaan heidän läsnäolonsa mahdollistaa tuon toiveesi.
ap
No en tätä toivois ollenkaan jos ei olisi niitä lapsia. Ei se toivominen ole se pointti. Vaan se että nyt koska niitä lapsia niin toivoisin että osaisin rohkaista heitä. Tämä ei mitenkään liity toisiin ihmisiin. Samoin kuin se että kaverisi ei halua lähteä teatteriin ei liity mitenkään sinuun vaan siihen että kaveriasi ei kiinnosta teatteriesitys, sinun tai kenenkään muunkaan kanssa
Mutta kun edelleenkään en ole missään puhunut mistään yksittäisestä teatteriesityksestä tai kieltäytymisistä. En edes muista tilanteita, onko joku ystävä joskus kieltäytynyt jostain tietystä ehdottamastani asiasta, kun sitten on vain keksitty jotain muuta. Ajanpuutteenkin olen ystävien puolelta ymmärtänyt aina. Kyse on edelleen siitä, että ei ole kiva aina olla se aloitteellinen osapuoli vaan olisi kiva, jos joskus joku kaverikin ehdottaisi jotain. Ja itse asiassa yhden kaverin kanssa kävi niin, että otin yhteyttä mielestäni ihan normaalisti niin kuin kavereiden kesken tehdään (tosin pitkän ajan päästä) niin tämä kaverini kertoi tavatessamme, että oli tosi yllättynyt, että minä otin yhteyttä. Se vähän kirpaisi, kun hän oli ilmeisesti unohtanut minun olemassaoloni ja ajatellut, että emme enää tapaa, kun itse pidin häntä edelleen ystävänä, jonka kanssa silloin tällöin tavataan. muiden elämät ovat menneet eteenpäin, mutta minä roikun niissä vanhoissa kavereissa, kun uusia ei ole.
ap
Kyllä sinä pari sivua sitten juuri väitit että se kaveri ei nimenomaan halunnut viettää sinun kanssa aikaa. Mutta mielipiteesi vaihtuu aina sen mukaan miten kukanenkin sinua neuvoo. Pääasia että voit joka kirjoituksessasi vedota tavalla tai toisella siihen "miten maailma on päättänyt että sinun tulee olla yksin" tai "kuinka muut saa noin vain kaiken ja sinä et mitään".
Siis missä ihmeessä olen sanonut niin? Koko ajan olen puhunut pyytämisestä, että kaverit eivät pyydä ja itsekään ei kehtaa koko ajan pyytää.
ap
Aika vaarallinen sanointa. Saat elämän, jos siitä luovut.
Vierailija kirjoitti:
Hei ap,
en oo kirjoittanut tähän ketjuun aiemmin, mut tuli vaan mieleen, mulla on useita samantapaisia kavereita, joista ei paljon kuulu, jos en itse ota yhteyttä. Joidenkin kanssa olen siitä hiljalleen loukkaantunut ja yhteydenpito on loppunut kokonaan, en vain ole halunnut olla ainoa aktiivinen osapuoli. Jotkut ovat ottaneet yhteyttä vaikka sitten puolen vuoden tai vuoden päästä, ja ystävyys on jatkunut hyvin harvatahtisena mutta kuitenkin. Ja yksi paras ystäväni, nykyisin toisella paikkakunnalla - häneenkin turhauduin, kun ei mitään kuulunut, mutta myöhemmin kun otin yhteyttä, hän olikin vielä syvemmissä vesissä kuin itse, eikä hänellä ollut ollut voimia pitää yhteyttä keneenkään. Olen hyväksynyt sen, että hän ei pysty pitämään huolta ystävyyssuhteistaan ja olen se aloitteellinen, muuten hän jää vielä enemmän yksin kuin minä.Voi olla, että tarvitset ihan uusia ystäviä, jos nykyiset eivät pidä yhteyttä siihen tahtiin kuin toivoisit. Mistä niitä löytyy, vaikea sanoa, itsekin olen löytänyt vain yhden uuden viimeisten 5 vuoden aikana, mutta pysy vain aktiivisena ja kysy kumminkin itsellesi tärkeitä ihmisiä mukaan juttuihin, kun ei voi tietää, mitä heillä on meneillään. Ja voihan sitä varovasti selvittää, kuinka usein joku kaveri haluaisi nähdä, tai onko hänellä kivaa sun kanssa, esim. Jos sanot, olipa kiva taas jutella/ nähdä, toivottavasti nähdään taas pian, vastaako hän samoin ja onko se vain kohteliaisuutta vai lämmintä ja aitoa.
No siis itse puhun ystävistä, joita näen ehkä kerran vuodessa (jos vain itse pyydän). Nämä ystävät eivät siis asu samalla paikkakunnalla, joten sellaisia "lähdetäänkö lenkille" - ex tempore -tapaamisia ei ole vaan aina pitää erikseen sopia etukäteen. Ja tämä on siis minulle ihan fine, mutta olisi kiva, jos se puhelin kilisisi myös toiseen suuntaan.
No anteeksi vain, mutta en näe hirvittävän rakentavana tällaista kommenttia:
"Lapsi, joka huoltajan löytäessään, tappelee kaikin keinoin vastaan, vaikka aikuinen yrittää kertoa parempaa toimintatapaa jos näin käy uudelleen. Umaikäinen lapsi."
Minusta tuo on loukkaamista ja mitätöintiä ja anteeksi siitä, että tämäkin tuntuu minusta pahalta. Minun mielestäni noin ei puhuta kenellekään, jota kunnioitetaan.
ap