Lue keskustelun säännöt.
Saat sen mistä luovut, voiko joku selittää tämän logiikan?
23.07.2021 |
Minun on todella vaikeaa ymmärtää tätä väitettä. Itselläni on esimerkiksi kipukohtana sosiaalisten suhteiden puute sekä kaikenlainen arvostuksen janoaminen. Koen olevani todella riittämätön ja arvoton ja kaipaisin kipeästi ihmistä, jolle olisin tärkeä. Minulla on tällä hetkellä parisuhde, mutta se vetelee viimeisiään tarvitsevuuteni ja epätoivoni takia. Mitä enemmän pyydän, sitä kauemmas mies haluaa? Ja juu, tämän tietysti ymmärrän, mutta ihan oikeasti en ole pyytänyt mitään aamusta iltaan kädestä pitämistä ja palvomista. Ihan vain normaalia huomioimista ja ystävällisyyttä.
Miten tässä kohtaa logiikka muka toimii? Saan sen parisuhteen takaisin, kun eroan? Saan ystäviä, kun en enää pyydä kavereita minnekään? Vai perustuuko tämä vain siihen, että kun lakkaan haluamasta niitä asioita, se jotenkin lasketaan, että olen "saanut" ne? Miten? Miten minulla on rakastava kumppani, jos eroan? Kokemuksesta tiedän, että ei niitä kumppaneita oven taakse itsestään tule.
Kommentit (563)
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä ystäväsi ovat sanoneet, kun olet ottanut asian heidän kanssaan puheeksi? Vai oletko?
Alalla
Ystävien kanssa en ole puhunut, miesystävän kanssa kyllä. Miesystävä ei tuntunut ymmärtävän aluksi ollenkaan. Hän on sen verran "käytännöllisempi" ihminen, että ei edes ymmärrä ongelmaa. Sitten kun aloin käydä terapiassa ja yritin sanoittaa ongelmaa hieman yleisemmällä tasolla (ei pelkästään meidän parisuhteeseemme liittyen), hän jollain tasolla ymmärsi tai ainakin esitti ymmärtävänsä. Hänen äidinkielensä ei ole suomi, joten senkin takia häneltä saattaa mennä jotain joskus hieman ohi. Mutta enimmäkseen hänen kommenttinsa asiaan on ollut se, että sellaista se on kaikilla ja ei saa tehdä asiasta liian suurta ongelmaa. Ja se suututtaa minua, kun toivoisin siinä tilanteessa vain halausta. Toisaalta ymmärrän, että ei ole reilua syyllistää eikä kaataa kaikkea hänen niskaansa ja että hän ei tarkoita pahaa sillä, että "vähättelee" vaan se on tarkoitettu lohduttavaksi. Kuitenkin se sattuu, kun olen monta kertaa sanonut, voisiko hän vain halata, jos näkee, että minulla on paha mieli.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja unohdin tuon kohdan että toivon että kykenen kasvattamaan lapsistani rohkeita ihmisiä jotka uskaltavat tutkia maailmaa ja mahdollisuuksiaan. Siinäkään ei ole kyse siitä että vaatisin lapsistani tätä. Vaan että toivon että voin rohkaista heitä löytämään oman tiensä. En tarvitse siihen ketään että voin rohkaista jotakin. Edelleen täysin minun käsissäni.
Täällä taitaa olla ne Haluatko kysyä jotakin toiselta naiselta -keskustelijat. Sielläkin osalla keskustelijoista oli vaikeus nähdä omat rajat ja oma vastuu omista teoista tai asenteesta. Meni sekaisin muiden ihmisten kanssa. Rajattomuutta siis, jota ei ole vielä tajunnut. Meni minullakin sisäistää asia, paljon piti haka päätä seinään ensin. Osa sitä henkistä kasvua kai. Tsemppiä Ap:lle.
Ap on kuin pieni lapsi, joka on eksynyt suuressa tavaratalossa vanhempien seurasta. Hätääntynyt, eksynyt ja täysin vailla suuntaa. Lapsi, joka huoltajan löytäessään, tappelee kaikin keinoin vastaan, vaikka aikuinen yrittää kertoa parempaa toimintatapaa jos näin käy uudelleen. Umaikäinen lapsi.
Ihmiset yrittävät neuvoa, mutta ap ottaa sen kaiken hyökkäyksenä itseään vastaan. Miksi ap sitten edes kysyy neuvoa alunperinkään? Ei elämä toimi niin, että ihmiset saa neuvoa vain sellaista, mikä ei aiheuta pohdintaa.
Ap vastustaa näitä neuvoja niin paljon, että olisi hänen syytä ehkä pysähtyä pohtimaan mikä siinä niin paljon aiheuttaa tunteita vastaan.
Pitkä ketju, mutta tämä on kuin tuuleen huutaisi. En ole ketjussa yhtään negatiivista neuvoa nähnyt. Ap kyllä sotii vastaan.
En usko, että ap:ta voi kukaan auttaa ellei hän itse herää pohtimaan elämäänsä ulkopuolisten silmin. Mitä neuvoja hän antaisi ystävälle, joka olisi samassa tilanteessa kuin hän nyt?
Tämä on mielestäni hyvin mielenkiintoinen ja hyvä keskusteluketju ollut. Monenlaisia hyviä neuvoja, monia hienoja elämänkokemuksia ihmisillä. Niistä jo mielestäni voi poimia useamman, joita vaikka sitten terapeutin kanssa käydä läpi.
Jotta voisi löytää vaikkapa hyvän parisuhteen, on luovuttava siitä huonosta parisuhteesta ja toiveesta saada siinä huonossa suhteessa haluamaansa asiaa. Huono suhde sulkee pois (mahdollisen) hyvän suhteen.
Luopuminen suhteesta on raskasta, mutta se on juuri niin yksinkertaista. Paitsi tietenkin jos tykkää olla monisuhteinen, voi olla yhtä aikaa hyvä ja huono suhde. Paitsi silloinkin on kyllä luovuttu siitä toiveesta, että se huonon parisuhteen osapuoli yhtäkkiä alkaisi antamaan sitä mitä kumppani halusi ja on lähdetty etsimään sitä muualta.
Pyysit yksinkertaista selitystä. Se, että meneekö elämä ihan sanantarkasti noin, on eri juttu. Mutta sanonnassa on myös totuuden siemen.
Jos haluaa roikkua epätyydyttävissä ihmissuhteissa, niin saa toki tehdä. Eikä elämässä ole takuuta siitä, että aina tai edes joskus saa mitä haluaa, eikä kirjassakaan sellaista luvattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tai olla nyt niin jumissa omassa tilanteessaan, että ei pysty sisäistämään mitään mitä ihmiset yrittää auttaa. Lause pitää sisällään syvemmän merkityksen, millä ei ole mitään tekemistä fyysisten asioiden kanssa. Ap kuitenkin kääntää sen tarkoittamaan sitä, että viettää loppuelämän yksin sen sijaan, että pohtisi asiaa henkisemmän näkökulman kautta.
Ap pitäisi ensin selättää asiat, jotka estää asioiden syvemmän tarkastelun. Ehkä sen jälkeen annetut hyvät esimerkit tulee ymmärretyksi.Se on niin helppoa huutaa vierestä, kun ei näköjään edes tiedä, millaisissa tilanteissa olen elänyt. Tässä yritetään nyt väittää, että takana on jokin suuri viisaus, mutta ei nyt jostain syystä pystytä kertomaan, mikä muu viisaus tuossa muka on kuin että tyydy kohtaloosi.
Jos olet kouluikäisestä saakka taistellut oikeudesta ihmissuhteisiin, kyllä siinä vain pikkuhiljaa hiipii päähän ajatus, että se loppuikä kuuluu olla yksin. Kuulosti se nyt sinusta miten maalliselta tahansa.
ap
Et ole uniikki kokemusten kanssa. Vastaavaa on käynyt läpi monet. Valitse elätkö menneessä ja vetoat tiukan paikan tullen "kun silloin lapsena" vai katsotko rohkeasti eteenpäin ja päätät selvittää ikävät asiat elämässäsi. Olet jo terapiassa, joten se on hieno alku.
Kerron nyt lyhyesti lauseen tarkoituksen, jota jo moni on sinulle yrittänyt selittää.Kun luovut asioista (toimintatavoista, ajatusmalleista, reaktioista asioihin yms vei maallisesta), jotka ei sinua palvele enää, silloin saat elämääsi myös asioita, jotka ovat linjassa sen kanssa mitä toivot.
Suosittelen, että kirjoita vaikka paperille asiat, joita haluat. Kirjoita myös miksi haluat niin kovin ja miten ajattelet näiden asioiden parantavan elämääsi.
Kirjoita myös siitä kuka ajattelet olevasi silloin, jos olisikin yksin eikä sinulla olisi lapsia tai muita ihmisiä. Minkälainen yksilö olisit? Mitä tekisit tässä elämässä? Mikä olisi tärkeää sinulle? Mikä asia tuottaisi sinulle iloa?Oikeasti ap, ihmiset yrittävät auttaa. Kiukku on ymmärrettävää, mutta joskus se apu mitä tarvitset, ei ole kaikista helpoin sinulle. Epämukavuusalueella tulee kehitystä, joka asiassa. Googlaa sielun pimeä yö. Se voi antaa sinulle hieman osviittaa mitä ihmiset ovat yrittäneet kertoa.
En tietenkään kuvittele olevani ainoa. Puhun vain näistä muutamasta keskustelijasta, jotka tuntuvat tahallaan ymmärtävän kaiken väärin eivätkä tajua pointtia lainkaan ja jopa tulevat minulle kertomaan, että olen masentunut ja ollut huonoissa ihmissuhteissa, ikään kuin en sitä itse tietäisi.
Tuolla aiemmin jo kerroinkin, että terapiassani on käyty moneen kertaan läpi tätä, kuka minä olen. Mitä minä haluan ja millainen elämäni olisi, jos se olisi minun näköinen. Terapeuttikin on jo turhautunut, kun en vain tiedä siihen vastausta. Kaikki, mitä elämältä toivon, liittyy siihen, että saan arvostusta ja huomiota muilta. Työ, opiskelut, sosiaalinen elämä, kaikki.
Kiitos googlausvinkistä, minäpäs perehtyn. Ensivilkaisulla näyttää pelottavalta ,mutta ehkä se voi olla juuri sitä mitä tarvitsen.
ap
Tässä voi olla sun suurin ongelmasi. Ensinnäkin arvostus ansaitaan. Mitä olet tehnyt, jotta saisit esimerkiksi työelämässä arvostusta? Tai sosiaalisessa elämässäsi? Kynnysmattona olemisesta ei saa arvostusta, minkä varmasti oletkin jo huomannut. Toiseksi huomionkipeys on äärettömän rasittava piirre toisessa ihmisessä. Jos olisin kaverisi, miksi lähtisin kanssasi esimerkiksi teatteriin? Et ole kiinnostunut koko teatteriesityksestä (jos olisit, menisit sinne yksinkin) vaan siitä, että saat kaveriltasi huomiota. Kaverisi taas haluaisi mennä nimenomaan nauttimaan teatteriesityksestä eikä antamaan sinulle huomiota.
Tässäpä jälleen yksi paradoksi. Aiemmin ketjussa sanottiin, että mitään ei varsinaisesti ansaita, vaan se tulee, mikä tulee ja se pitää hyväksyä.
Mitä olen tehnyt? Olen hankkinut kolme korkeakoulututkintoa, olen edennyt urallani, kehittänyt alallani tuotteita ja toimintatapoja, perustanyt yrityksen. Sosiaalisessa elämässä olen hakeutunut ihmisten seuraan, ollut heille ystävällinen ja kohdellut heitä kunnioittavasti, tehnyt palveluksia. En oikein keksi, miten sosiaalisessa elämässä hankitaan sitä arvostusta olematta samalla kynnysmatto.
Juu, voit sanoa minua huomionkipeäksi tai miksi tahansa. Miksi on ok, että suunnilleen 99,99 prosenttia ihmisistä menee teatteriin siksi, että se on mukavaa tekemistä kaverin kanssa eikä pelkästään sen teatteriesityksen takia? Miksi minulta se on huomionkipeyttä, mutta muille se on ihan normaalia sosiaalista kanssakäymistä? Voisiko joku nyt vihdoin vastata tähän, kun minulta ilmeisesti puuttuu jokin palikka? Itsekin sanoit, että teatteriesitykseen kaverin kanssa meneminen on huomion hakua, niin aika helkkarin paljon siellä on niitä huomionhakuisia ihmisiä. Monet menevät festareille ja baareihinkin tapaamaan ihmisiä eivätkä vaan kuuntelemaan musiikkia ja juomaan alkoholia puhumatta kenenkään kanssa.
ap
Mihin perustat väitteesi että 99.99 prosenttia ihmisistä menee teatteriin vain siksi että se on mukavaa tekemistä kaverin kanssa? Minä ja aika monet minun tuttavani menevät teatteriin koska siellä menevä esitys kiinnostaa nimenomaan sen esityksen/taiteen vuoksi. Itse esim olen intohimoinen baletissa kävijä mutta kovin moni tuttavapiiristäni ei ole. Yleensä saatan kysäistä että kiinnostaako tämä ja tämä baletti silloin ja silloin. Vastauksena saatan vaikka saada että en niin paljoa että maksaisin siitä sen lipun hinnan. Ja se on ok. Jos todella haluan nähdä näytöksen, menen yksin. Ja olen usein nähnyt siellä ihmisiä yksin. Nauttimassa taiteesta. Ei kavereiden seurasta.
No tuo edellinen kommentoijahan sen sanoi. Jos olisit kiinnostunut ainoastaan siitä teatteriesityksestä, menisit sinne yksin. Yllättävän harva siellä kuitenkaan yksin näyttää olevan. Tämän voi kuka tahansa todeta. Itse olen esimerkiksi ollut lipputoimistossa töissä ja kyllä se on juuri 99,99 prosenttia, jotka ostavat liput kahdelle tai useammalle kerralla. En minä tätä ole keksinyt.
Ja miksi sinä kysyt keneltäkään, kiinnostaako jotakuta tulla sinun kanssasi? Jos joku on kiinnostunut, hänhän menee sinne sitten yksin silloin kun huvittaa, ihan niin kuin sinäkin. Eikö niin? vai voisiko sittenkin olla, että sinäkin ymmärrät sen tietynlaisen sosiaalisuuden siinä, kun sinulle tulee edes mieleen kysyä jotakuta mukaasi? Kysehän ei (vieläkään) ollut siitä, että ketään pakotettaisiin ja ettei yksin voi mennä vaan siitä, miten luonnollista kuitenkin on pyytää sitä kaveria mukaan eikä se ole sattumaa.
ap
Eihän tässä ole kyse siitä että ei voisi kysyä. Sinä olet tehnyt siitä itsellesi ongelman että sinua harmittaa kun vain sinä kysyt ja sinua ei kysytä. Ehkä myöskin se miten reagoit kieltävään vastaukseen. Tulkitset sen niin että seurasi ei kiinnosta. Minä tulkitsen sen niin että sitä ketä kysyin ei kiinnostanut se tapahtuma ja se ei liity mitenkään minuun.
No kyllä tässä mielestäni sanottiin, että ei voisi edes kysyä:
"Toiseksi huomionkipeys on äärettömän rasittava piirre toisessa ihmisessä. Jos olisin kaverisi, miksi lähtisin kanssasi esimerkiksi teatteriin?"
Mielestäni en ole tehnyt enkä kertonut tehneeni mitään muuta kuin nimenomaan pyytäneeni kavereita ihan normaalisti jonnekin. Tämän kommentin kirjoittajan mielestä tällainen pyytäminen on äärimmäisen rasittavaa eikä kukaan tällaisen pyytäjän kanssa halua lähteä mihinkään.
Se, että minua harmittaa, että minua ei pyydetä, on vain minun pääni sisällä (ja nyt tässä palstalla) enkä sitä ole mitenkään näille ystävilleni vinkunut. Enkä ole koskaan myöskään valittanut ystäville kieltävästä vastauksesta enkä edes aidosti pahastunut. Ainoastaan miesystävälleni olen pahastunut, jos hän on luvannut jotain, eikä se koskaan tunnu toteutuvan tai suunnitelmat peruuntuvat ja muuttuvat jne.
Ja kyse ei kyllä milloinkaan ole tuostakaan, että joku tietty tapahtuma ei sattuisi jotakuta kiinnostamaan. Yleensä ystävien kanssa menee niin, että ensin sovitaan tapaamisen ajankohta ja sitten vasta päätetään, hengaillaanko vain vai tehdäänkö jotain erityistä. Eli kieltäytyminen ei koskaan liity tekemisen mielekkyyteen vaan ensin etsitään aika, jolloin ylipäätään ehditään nähdä. Ja jos jokin tekemisehdotus ei kiinnosta, niin sitten tehdään vastaehdotuksia.
ap
Saat sen, mistä luovut. En ole lukenut kirjaa, mutta jotakin ajatuksia herättää.
Jos luopuu itselleen vahingollisesta asiasta, saa ehkä lopulta hyvänä sen, mitä sen vahingollisen kuvitteli itselleen olevan.
Ehkä-sana siksi, että mikään ei ole varmaa, mutta hyvin mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap on kuin pieni lapsi, joka on eksynyt suuressa tavaratalossa vanhempien seurasta. Hätääntynyt, eksynyt ja täysin vailla suuntaa. Lapsi, joka huoltajan löytäessään, tappelee kaikin keinoin vastaan, vaikka aikuinen yrittää kertoa parempaa toimintatapaa jos näin käy uudelleen. Umaikäinen lapsi.
Ihmiset yrittävät neuvoa, mutta ap ottaa sen kaiken hyökkäyksenä itseään vastaan. Miksi ap sitten edes kysyy neuvoa alunperinkään? Ei elämä toimi niin, että ihmiset saa neuvoa vain sellaista, mikä ei aiheuta pohdintaa.
Ap vastustaa näitä neuvoja niin paljon, että olisi hänen syytä ehkä pysähtyä pohtimaan mikä siinä niin paljon aiheuttaa tunteita vastaan.
Pitkä ketju, mutta tämä on kuin tuuleen huutaisi. En ole ketjussa yhtään negatiivista neuvoa nähnyt. Ap kyllä sotii vastaan.
En usko, että ap:ta voi kukaan auttaa ellei hän itse herää pohtimaan elämäänsä ulkopuolisten silmin. Mitä neuvoja hän antaisi ystävälle, joka olisi samassa tilanteessa kuin hän nyt?
Tämä on mielestäni hyvin mielenkiintoinen ja hyvä keskusteluketju ollut. Monenlaisia hyviä neuvoja, monia hienoja elämänkokemuksia ihmisillä. Niistä jo mielestäni voi poimia useamman, joita vaikka sitten terapeutin kanssa käydä läpi.
Nyt kyllä ihan oikeasti tekee mieli itkeä, sen verran ilkeää tekstiä tulee. Minä nimenomaan olen monta kertaa sanonut, että olen hukassa, enkä tiedä, mitä voisi tehdä, että olisin normaali. Mutta tässä nyt väitetään, että minä vaadin jotain prinsessakohtelua ja olen huomionkipeä ja pakotan kaikkia tanssimaan pillini mukaan.
Nämä viimeiset sivut ovat mielestäni olleet pelkkää tahallista väärinymmärtämistä ja ihmeellistä vääristelyä. Tuolla alkupäässä keskustelu olikin mielekästä, kun monet ymmärsivät, mitä tarkoitan.
Mutta haukkukaa toki lisää, kun enhän minä vielä tiedäkään, että olen sairas ja elämässäni on ollut huonoja ihmissuhteita ja että jotain menee väärin. on se hyvä, että kerrotte minulle, kun en ole tätä aiemmin tajunnut.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tai olla nyt niin jumissa omassa tilanteessaan, että ei pysty sisäistämään mitään mitä ihmiset yrittää auttaa. Lause pitää sisällään syvemmän merkityksen, millä ei ole mitään tekemistä fyysisten asioiden kanssa. Ap kuitenkin kääntää sen tarkoittamaan sitä, että viettää loppuelämän yksin sen sijaan, että pohtisi asiaa henkisemmän näkökulman kautta.
Ap pitäisi ensin selättää asiat, jotka estää asioiden syvemmän tarkastelun. Ehkä sen jälkeen annetut hyvät esimerkit tulee ymmärretyksi.Se on niin helppoa huutaa vierestä, kun ei näköjään edes tiedä, millaisissa tilanteissa olen elänyt. Tässä yritetään nyt väittää, että takana on jokin suuri viisaus, mutta ei nyt jostain syystä pystytä kertomaan, mikä muu viisaus tuossa muka on kuin että tyydy kohtaloosi.
Jos olet kouluikäisestä saakka taistellut oikeudesta ihmissuhteisiin, kyllä siinä vain pikkuhiljaa hiipii päähän ajatus, että se loppuikä kuuluu olla yksin. Kuulosti se nyt sinusta miten maalliselta tahansa.
ap
Et ole uniikki kokemusten kanssa. Vastaavaa on käynyt läpi monet. Valitse elätkö menneessä ja vetoat tiukan paikan tullen "kun silloin lapsena" vai katsotko rohkeasti eteenpäin ja päätät selvittää ikävät asiat elämässäsi. Olet jo terapiassa, joten se on hieno alku.
Kerron nyt lyhyesti lauseen tarkoituksen, jota jo moni on sinulle yrittänyt selittää.Kun luovut asioista (toimintatavoista, ajatusmalleista, reaktioista asioihin yms vei maallisesta), jotka ei sinua palvele enää, silloin saat elämääsi myös asioita, jotka ovat linjassa sen kanssa mitä toivot.
Suosittelen, että kirjoita vaikka paperille asiat, joita haluat. Kirjoita myös miksi haluat niin kovin ja miten ajattelet näiden asioiden parantavan elämääsi.
Kirjoita myös siitä kuka ajattelet olevasi silloin, jos olisikin yksin eikä sinulla olisi lapsia tai muita ihmisiä. Minkälainen yksilö olisit? Mitä tekisit tässä elämässä? Mikä olisi tärkeää sinulle? Mikä asia tuottaisi sinulle iloa?Oikeasti ap, ihmiset yrittävät auttaa. Kiukku on ymmärrettävää, mutta joskus se apu mitä tarvitset, ei ole kaikista helpoin sinulle. Epämukavuusalueella tulee kehitystä, joka asiassa. Googlaa sielun pimeä yö. Se voi antaa sinulle hieman osviittaa mitä ihmiset ovat yrittäneet kertoa.
En tietenkään kuvittele olevani ainoa. Puhun vain näistä muutamasta keskustelijasta, jotka tuntuvat tahallaan ymmärtävän kaiken väärin eivätkä tajua pointtia lainkaan ja jopa tulevat minulle kertomaan, että olen masentunut ja ollut huonoissa ihmissuhteissa, ikään kuin en sitä itse tietäisi.
Tuolla aiemmin jo kerroinkin, että terapiassani on käyty moneen kertaan läpi tätä, kuka minä olen. Mitä minä haluan ja millainen elämäni olisi, jos se olisi minun näköinen. Terapeuttikin on jo turhautunut, kun en vain tiedä siihen vastausta. Kaikki, mitä elämältä toivon, liittyy siihen, että saan arvostusta ja huomiota muilta. Työ, opiskelut, sosiaalinen elämä, kaikki.
Kiitos googlausvinkistä, minäpäs perehtyn. Ensivilkaisulla näyttää pelottavalta ,mutta ehkä se voi olla juuri sitä mitä tarvitsen.
ap
Tässä voi olla sun suurin ongelmasi. Ensinnäkin arvostus ansaitaan. Mitä olet tehnyt, jotta saisit esimerkiksi työelämässä arvostusta? Tai sosiaalisessa elämässäsi? Kynnysmattona olemisesta ei saa arvostusta, minkä varmasti oletkin jo huomannut. Toiseksi huomionkipeys on äärettömän rasittava piirre toisessa ihmisessä. Jos olisin kaverisi, miksi lähtisin kanssasi esimerkiksi teatteriin? Et ole kiinnostunut koko teatteriesityksestä (jos olisit, menisit sinne yksinkin) vaan siitä, että saat kaveriltasi huomiota. Kaverisi taas haluaisi mennä nimenomaan nauttimaan teatteriesityksestä eikä antamaan sinulle huomiota.
Tässäpä jälleen yksi paradoksi. Aiemmin ketjussa sanottiin, että mitään ei varsinaisesti ansaita, vaan se tulee, mikä tulee ja se pitää hyväksyä.
Mitä olen tehnyt? Olen hankkinut kolme korkeakoulututkintoa, olen edennyt urallani, kehittänyt alallani tuotteita ja toimintatapoja, perustanyt yrityksen. Sosiaalisessa elämässä olen hakeutunut ihmisten seuraan, ollut heille ystävällinen ja kohdellut heitä kunnioittavasti, tehnyt palveluksia. En oikein keksi, miten sosiaalisessa elämässä hankitaan sitä arvostusta olematta samalla kynnysmatto.
Juu, voit sanoa minua huomionkipeäksi tai miksi tahansa. Miksi on ok, että suunnilleen 99,99 prosenttia ihmisistä menee teatteriin siksi, että se on mukavaa tekemistä kaverin kanssa eikä pelkästään sen teatteriesityksen takia? Miksi minulta se on huomionkipeyttä, mutta muille se on ihan normaalia sosiaalista kanssakäymistä? Voisiko joku nyt vihdoin vastata tähän, kun minulta ilmeisesti puuttuu jokin palikka? Itsekin sanoit, että teatteriesitykseen kaverin kanssa meneminen on huomion hakua, niin aika helkkarin paljon siellä on niitä huomionhakuisia ihmisiä. Monet menevät festareille ja baareihinkin tapaamaan ihmisiä eivätkä vaan kuuntelemaan musiikkia ja juomaan alkoholia puhumatta kenenkään kanssa.
ap
Mihin perustat väitteesi että 99.99 prosenttia ihmisistä menee teatteriin vain siksi että se on mukavaa tekemistä kaverin kanssa? Minä ja aika monet minun tuttavani menevät teatteriin koska siellä menevä esitys kiinnostaa nimenomaan sen esityksen/taiteen vuoksi. Itse esim olen intohimoinen baletissa kävijä mutta kovin moni tuttavapiiristäni ei ole. Yleensä saatan kysäistä että kiinnostaako tämä ja tämä baletti silloin ja silloin. Vastauksena saatan vaikka saada että en niin paljoa että maksaisin siitä sen lipun hinnan. Ja se on ok. Jos todella haluan nähdä näytöksen, menen yksin. Ja olen usein nähnyt siellä ihmisiä yksin. Nauttimassa taiteesta. Ei kavereiden seurasta.
No tuo edellinen kommentoijahan sen sanoi. Jos olisit kiinnostunut ainoastaan siitä teatteriesityksestä, menisit sinne yksin. Yllättävän harva siellä kuitenkaan yksin näyttää olevan. Tämän voi kuka tahansa todeta. Itse olen esimerkiksi ollut lipputoimistossa töissä ja kyllä se on juuri 99,99 prosenttia, jotka ostavat liput kahdelle tai useammalle kerralla. En minä tätä ole keksinyt.
Ja miksi sinä kysyt keneltäkään, kiinnostaako jotakuta tulla sinun kanssasi? Jos joku on kiinnostunut, hänhän menee sinne sitten yksin silloin kun huvittaa, ihan niin kuin sinäkin. Eikö niin? vai voisiko sittenkin olla, että sinäkin ymmärrät sen tietynlaisen sosiaalisuuden siinä, kun sinulle tulee edes mieleen kysyä jotakuta mukaasi? Kysehän ei (vieläkään) ollut siitä, että ketään pakotettaisiin ja ettei yksin voi mennä vaan siitä, miten luonnollista kuitenkin on pyytää sitä kaveria mukaan eikä se ole sattumaa.
ap
Eihän tässä ole kyse siitä että ei voisi kysyä. Sinä olet tehnyt siitä itsellesi ongelman että sinua harmittaa kun vain sinä kysyt ja sinua ei kysytä. Ehkä myöskin se miten reagoit kieltävään vastaukseen. Tulkitset sen niin että seurasi ei kiinnosta. Minä tulkitsen sen niin että sitä ketä kysyin ei kiinnostanut se tapahtuma ja se ei liity mitenkään minuun.
No kyllä tässä mielestäni sanottiin, että ei voisi edes kysyä:
"Toiseksi huomionkipeys on äärettömän rasittava piirre toisessa ihmisessä. Jos olisin kaverisi, miksi lähtisin kanssasi esimerkiksi teatteriin?"
Mielestäni en ole tehnyt enkä kertonut tehneeni mitään muuta kuin nimenomaan pyytäneeni kavereita ihan normaalisti jonnekin. Tämän kommentin kirjoittajan mielestä tällainen pyytäminen on äärimmäisen rasittavaa eikä kukaan tällaisen pyytäjän kanssa halua lähteä mihinkään.
Se, että minua harmittaa, että minua ei pyydetä, on vain minun pääni sisällä (ja nyt tässä palstalla) enkä sitä ole mitenkään näille ystävilleni vinkunut. Enkä ole koskaan myöskään valittanut ystäville kieltävästä vastauksesta enkä edes aidosti pahastunut. Ainoastaan miesystävälleni olen pahastunut, jos hän on luvannut jotain, eikä se koskaan tunnu toteutuvan tai suunnitelmat peruuntuvat ja muuttuvat jne.
Ja kyse ei kyllä milloinkaan ole tuostakaan, että joku tietty tapahtuma ei sattuisi jotakuta kiinnostamaan. Yleensä ystävien kanssa menee niin, että ensin sovitaan tapaamisen ajankohta ja sitten vasta päätetään, hengaillaanko vain vai tehdäänkö jotain erityistä. Eli kieltäytyminen ei koskaan liity tekemisen mielekkyyteen vaan ensin etsitään aika, jolloin ylipäätään ehditään nähdä. Ja jos jokin tekemisehdotus ei kiinnosta, niin sitten tehdään vastaehdotuksia.
ap
No kyllä tässä mielestäni sanottiin, että ei voisi edes kysyä:
"Toiseksi huomionkipeys on äärettömän rasittava piirre toisessa ihmisessä. Jos olisin kaverisi, miksi lähtisin kanssasi esimerkiksi teatteriin?"
Hyvin lainattu niin että tahallaan tiputit tässä tuon kirjoittajan pointin pois joka oli minun nähdäkseni se että miksi lähtisin kanssasi teatteriin JOS MINUA EI KYSEINEN ESITYS KIINNOSTA. Eli taas ollaan siinä ettei asia oikeastaan liity mitenkään sinuun.
Toisekseen, olet maininnut että sinulla on lapsia ja siitä syystä rohkenen olettaa että myös kavereillesi on lapsia. Ja usein lapsiperhearki on aika hektistä ja tapaamisia sovitaan oikeasti jonnekin kuukausien päähän ja eipä se oo kumma jos siinä välissä ehtii tulla jotain mikä on pakko hoitaa juuri silloin kun sovittu tapaaminen olisi ollut. Edelleen, ei liity sinuun millään tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä taitaa olla ne Haluatko kysyä jotakin toiselta naiselta -keskustelijat. Sielläkin osalla keskustelijoista oli vaikeus nähdä omat rajat ja oma vastuu omista teoista tai asenteesta. Meni sekaisin muiden ihmisten kanssa. Rajattomuutta siis, jota ei ole vielä tajunnut. Meni minullakin sisäistää asia, paljon piti haka päätä seinään ensin. Osa sitä henkistä kasvua kai. Tsemppiä Ap:lle.
Nyt muuten täytyy paljastaa, että minä olin juuri siinä ketjussa se, jota haukuttiin sekopääksi (vaimoksi). Sielläkin kerroin, että minua on petetty ja minulla on mt-lääkitys ja terapia menossa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on kuin pieni lapsi, joka on eksynyt suuressa tavaratalossa vanhempien seurasta. Hätääntynyt, eksynyt ja täysin vailla suuntaa. Lapsi, joka huoltajan löytäessään, tappelee kaikin keinoin vastaan, vaikka aikuinen yrittää kertoa parempaa toimintatapaa jos näin käy uudelleen. Umaikäinen lapsi.
Ihmiset yrittävät neuvoa, mutta ap ottaa sen kaiken hyökkäyksenä itseään vastaan. Miksi ap sitten edes kysyy neuvoa alunperinkään? Ei elämä toimi niin, että ihmiset saa neuvoa vain sellaista, mikä ei aiheuta pohdintaa.
Ap vastustaa näitä neuvoja niin paljon, että olisi hänen syytä ehkä pysähtyä pohtimaan mikä siinä niin paljon aiheuttaa tunteita vastaan.
Pitkä ketju, mutta tämä on kuin tuuleen huutaisi. En ole ketjussa yhtään negatiivista neuvoa nähnyt. Ap kyllä sotii vastaan.
En usko, että ap:ta voi kukaan auttaa ellei hän itse herää pohtimaan elämäänsä ulkopuolisten silmin. Mitä neuvoja hän antaisi ystävälle, joka olisi samassa tilanteessa kuin hän nyt?
Tämä on mielestäni hyvin mielenkiintoinen ja hyvä keskusteluketju ollut. Monenlaisia hyviä neuvoja, monia hienoja elämänkokemuksia ihmisillä. Niistä jo mielestäni voi poimia useamman, joita vaikka sitten terapeutin kanssa käydä läpi.Nyt kyllä ihan oikeasti tekee mieli itkeä, sen verran ilkeää tekstiä tulee. Minä nimenomaan olen monta kertaa sanonut, että olen hukassa, enkä tiedä, mitä voisi tehdä, että olisin normaali. Mutta tässä nyt väitetään, että minä vaadin jotain prinsessakohtelua ja olen huomionkipeä ja pakotan kaikkia tanssimaan pillini mukaan.
Nämä viimeiset sivut ovat mielestäni olleet pelkkää tahallista väärinymmärtämistä ja ihmeellistä vääristelyä. Tuolla alkupäässä keskustelu olikin mielekästä, kun monet ymmärsivät, mitä tarkoitan.
Mutta haukkukaa toki lisää, kun enhän minä vielä tiedäkään, että olen sairas ja elämässäni on ollut huonoja ihmissuhteita ja että jotain menee väärin. on se hyvä, että kerrotte minulle, kun en ole tätä aiemmin tajunnut.
ap
Jep, ja koska olet sairas ja elämässäsi on ollut huonoja ihmissuhteita niin sinua pitäisi sääliä ja sanoa vaan että olet kaikessa oikeassa. Ja mitä vääristelyyn tulee niin koen että ainut joka täällä vääristelee kommentteja olet sinä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tai olla nyt niin jumissa omassa tilanteessaan, että ei pysty sisäistämään mitään mitä ihmiset yrittää auttaa. Lause pitää sisällään syvemmän merkityksen, millä ei ole mitään tekemistä fyysisten asioiden kanssa. Ap kuitenkin kääntää sen tarkoittamaan sitä, että viettää loppuelämän yksin sen sijaan, että pohtisi asiaa henkisemmän näkökulman kautta.
Ap pitäisi ensin selättää asiat, jotka estää asioiden syvemmän tarkastelun. Ehkä sen jälkeen annetut hyvät esimerkit tulee ymmärretyksi.Se on niin helppoa huutaa vierestä, kun ei näköjään edes tiedä, millaisissa tilanteissa olen elänyt. Tässä yritetään nyt väittää, että takana on jokin suuri viisaus, mutta ei nyt jostain syystä pystytä kertomaan, mikä muu viisaus tuossa muka on kuin että tyydy kohtaloosi.
Jos olet kouluikäisestä saakka taistellut oikeudesta ihmissuhteisiin, kyllä siinä vain pikkuhiljaa hiipii päähän ajatus, että se loppuikä kuuluu olla yksin. Kuulosti se nyt sinusta miten maalliselta tahansa.
ap
Et ole uniikki kokemusten kanssa. Vastaavaa on käynyt läpi monet. Valitse elätkö menneessä ja vetoat tiukan paikan tullen "kun silloin lapsena" vai katsotko rohkeasti eteenpäin ja päätät selvittää ikävät asiat elämässäsi. Olet jo terapiassa, joten se on hieno alku.
Kerron nyt lyhyesti lauseen tarkoituksen, jota jo moni on sinulle yrittänyt selittää.Kun luovut asioista (toimintatavoista, ajatusmalleista, reaktioista asioihin yms vei maallisesta), jotka ei sinua palvele enää, silloin saat elämääsi myös asioita, jotka ovat linjassa sen kanssa mitä toivot.
Suosittelen, että kirjoita vaikka paperille asiat, joita haluat. Kirjoita myös miksi haluat niin kovin ja miten ajattelet näiden asioiden parantavan elämääsi.
Kirjoita myös siitä kuka ajattelet olevasi silloin, jos olisikin yksin eikä sinulla olisi lapsia tai muita ihmisiä. Minkälainen yksilö olisit? Mitä tekisit tässä elämässä? Mikä olisi tärkeää sinulle? Mikä asia tuottaisi sinulle iloa?Oikeasti ap, ihmiset yrittävät auttaa. Kiukku on ymmärrettävää, mutta joskus se apu mitä tarvitset, ei ole kaikista helpoin sinulle. Epämukavuusalueella tulee kehitystä, joka asiassa. Googlaa sielun pimeä yö. Se voi antaa sinulle hieman osviittaa mitä ihmiset ovat yrittäneet kertoa.
En tietenkään kuvittele olevani ainoa. Puhun vain näistä muutamasta keskustelijasta, jotka tuntuvat tahallaan ymmärtävän kaiken väärin eivätkä tajua pointtia lainkaan ja jopa tulevat minulle kertomaan, että olen masentunut ja ollut huonoissa ihmissuhteissa, ikään kuin en sitä itse tietäisi.
Tuolla aiemmin jo kerroinkin, että terapiassani on käyty moneen kertaan läpi tätä, kuka minä olen. Mitä minä haluan ja millainen elämäni olisi, jos se olisi minun näköinen. Terapeuttikin on jo turhautunut, kun en vain tiedä siihen vastausta. Kaikki, mitä elämältä toivon, liittyy siihen, että saan arvostusta ja huomiota muilta. Työ, opiskelut, sosiaalinen elämä, kaikki.
Kiitos googlausvinkistä, minäpäs perehtyn. Ensivilkaisulla näyttää pelottavalta ,mutta ehkä se voi olla juuri sitä mitä tarvitsen.
ap
Tässä voi olla sun suurin ongelmasi. Ensinnäkin arvostus ansaitaan. Mitä olet tehnyt, jotta saisit esimerkiksi työelämässä arvostusta? Tai sosiaalisessa elämässäsi? Kynnysmattona olemisesta ei saa arvostusta, minkä varmasti oletkin jo huomannut. Toiseksi huomionkipeys on äärettömän rasittava piirre toisessa ihmisessä. Jos olisin kaverisi, miksi lähtisin kanssasi esimerkiksi teatteriin? Et ole kiinnostunut koko teatteriesityksestä (jos olisit, menisit sinne yksinkin) vaan siitä, että saat kaveriltasi huomiota. Kaverisi taas haluaisi mennä nimenomaan nauttimaan teatteriesityksestä eikä antamaan sinulle huomiota.
Tässäpä jälleen yksi paradoksi. Aiemmin ketjussa sanottiin, että mitään ei varsinaisesti ansaita, vaan se tulee, mikä tulee ja se pitää hyväksyä.
Mitä olen tehnyt? Olen hankkinut kolme korkeakoulututkintoa, olen edennyt urallani, kehittänyt alallani tuotteita ja toimintatapoja, perustanyt yrityksen. Sosiaalisessa elämässä olen hakeutunut ihmisten seuraan, ollut heille ystävällinen ja kohdellut heitä kunnioittavasti, tehnyt palveluksia. En oikein keksi, miten sosiaalisessa elämässä hankitaan sitä arvostusta olematta samalla kynnysmatto.
Juu, voit sanoa minua huomionkipeäksi tai miksi tahansa. Miksi on ok, että suunnilleen 99,99 prosenttia ihmisistä menee teatteriin siksi, että se on mukavaa tekemistä kaverin kanssa eikä pelkästään sen teatteriesityksen takia? Miksi minulta se on huomionkipeyttä, mutta muille se on ihan normaalia sosiaalista kanssakäymistä? Voisiko joku nyt vihdoin vastata tähän, kun minulta ilmeisesti puuttuu jokin palikka? Itsekin sanoit, että teatteriesitykseen kaverin kanssa meneminen on huomion hakua, niin aika helkkarin paljon siellä on niitä huomionhakuisia ihmisiä. Monet menevät festareille ja baareihinkin tapaamaan ihmisiä eivätkä vaan kuuntelemaan musiikkia ja juomaan alkoholia puhumatta kenenkään kanssa.
ap
Ketjuun kirjoittaa useampi ihminen. Mun kommenttini oli tuo, että arvostus ansaitaan. Kerroit, että olet edennyt urallasi. Tämähän tarkoittaa, että osaamistasi ja ammattitaitoasi ON arvostettu. Jos ei olisi, et olisi edennyt urallasikaan. Olet kehittänyt tuotteita ja toimintatapoja, joista joku on ollut valmis maksamaan. Ts sinua on arvostettu. Olet perustanut yrityksen ja koska sulla ona siakkaita, sua arvostetaan. Jos ei arvostettaisi, asiakkaasi olisivat kilpailevan firman asiakkaita. Jos olet hyvä työnantaja, myös alaisesi arvostavat sinua. Sun on kohtuullisen helppo saada työntekijöitä ja työntekijöiden vaihtuvuus on vain vähäistä. Koska olet osoittanut työntekijöille, että olet heidän arvostuksensa arvoinen.
Miten mä tämän nyt selittäisin....ihmiset, jotka eivät ole kiinnostuneita teatterista, eivät käy teatterissa. He tekevät jotain muuta. Sinua ei kiinnosta teatteri niin paljon, että menisit teatteriin yksin, jos kukaan kavereista ei ehdi tai halua lähteä mukaasi. Teatterikäynnistä sopiminen kanssasi tarkoittaa, että jos kaverisi ei sitten syystä tai toisesta pääse, hän pilaa sinunkin illan, koska et mene teatteriin ollenkaan. On paljon mukavampaa sopia teatterireissusta sellaisen kanssa, joka ihan aidosti on kiinnostunut teatteriesityksestä ja jonka ilta ei mene pilalle, vaikka toinen ei saisikaan lapsenvahtia, sairastuisi tai samalle päivälle osuisi anopin hautajaiset.
Mä teen paljon minua kiinnostavia asioita ystävieni ja kavereideni kanssa, mutta en jätä niitä tekemättä, jos ystäville tai kavereille ei sovikaan. Olen ollut mm Queenin keikalla yksinkin, kun ystäväni ei ehtinytkään saada lippua ennenkuin ne myytiin loppuun. En jättänyt menemättä, koska halusin nähdä bändin. Sen verran harvoin Suomessa, että kannatti käydä. Ja siellä sai oikein hyvin juttuseuraakin. Ei siis tarvinnut olla yksin, vaikka ei omia ystäviä tai kavereita ollutkaan mukana. Olen käynyt yksin messuilla ja muissa tapahtumissa, jos ajankohta ei ole kenellekään ystävälleni tai kaverilleni sopinut. Jos haluaa pelkästään ystävän tai kaverin seuraa, voi käydä ystäviensä ja kavereidensa kanssa ihan vaikka vaan kävelyllä tai kahvilla. Olen matkustellut yksin, koska ei aina ole mahdollista, että ystävällä tai kaverilla on just silloin varaa lähteä reissuun tai on mahdollista saada lomaa samaan aikaan. Tai voi olla, että heillä on jo muuta sovittuna kyseiselle ajankohdalle.
Pointtini tässä on, että ihan itse olet päättänyt, että et halua kokea kivoja asioita, jos kukaan ei lähde mukaasi. Koska sua ei loppujen lopuksi ne kivat asiat edes kiinnosta vaan ainoastaan se, että saisit muilta huomiota. On hyvin mahdollista, että tämä on tullut muille ihmisille esille eivätkä he sen vuoksi haluakaan lähteä kanssasi minnekään, jos koko reissun tarkoitus on, että he antavat sulle huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tai olla nyt niin jumissa omassa tilanteessaan, että ei pysty sisäistämään mitään mitä ihmiset yrittää auttaa. Lause pitää sisällään syvemmän merkityksen, millä ei ole mitään tekemistä fyysisten asioiden kanssa. Ap kuitenkin kääntää sen tarkoittamaan sitä, että viettää loppuelämän yksin sen sijaan, että pohtisi asiaa henkisemmän näkökulman kautta.
Ap pitäisi ensin selättää asiat, jotka estää asioiden syvemmän tarkastelun. Ehkä sen jälkeen annetut hyvät esimerkit tulee ymmärretyksi.Se on niin helppoa huutaa vierestä, kun ei näköjään edes tiedä, millaisissa tilanteissa olen elänyt. Tässä yritetään nyt väittää, että takana on jokin suuri viisaus, mutta ei nyt jostain syystä pystytä kertomaan, mikä muu viisaus tuossa muka on kuin että tyydy kohtaloosi.
Jos olet kouluikäisestä saakka taistellut oikeudesta ihmissuhteisiin, kyllä siinä vain pikkuhiljaa hiipii päähän ajatus, että se loppuikä kuuluu olla yksin. Kuulosti se nyt sinusta miten maalliselta tahansa.
ap
Et ole uniikki kokemusten kanssa. Vastaavaa on käynyt läpi monet. Valitse elätkö menneessä ja vetoat tiukan paikan tullen "kun silloin lapsena" vai katsotko rohkeasti eteenpäin ja päätät selvittää ikävät asiat elämässäsi. Olet jo terapiassa, joten se on hieno alku.
Kerron nyt lyhyesti lauseen tarkoituksen, jota jo moni on sinulle yrittänyt selittää.Kun luovut asioista (toimintatavoista, ajatusmalleista, reaktioista asioihin yms vei maallisesta), jotka ei sinua palvele enää, silloin saat elämääsi myös asioita, jotka ovat linjassa sen kanssa mitä toivot.
Suosittelen, että kirjoita vaikka paperille asiat, joita haluat. Kirjoita myös miksi haluat niin kovin ja miten ajattelet näiden asioiden parantavan elämääsi.
Kirjoita myös siitä kuka ajattelet olevasi silloin, jos olisikin yksin eikä sinulla olisi lapsia tai muita ihmisiä. Minkälainen yksilö olisit? Mitä tekisit tässä elämässä? Mikä olisi tärkeää sinulle? Mikä asia tuottaisi sinulle iloa?Oikeasti ap, ihmiset yrittävät auttaa. Kiukku on ymmärrettävää, mutta joskus se apu mitä tarvitset, ei ole kaikista helpoin sinulle. Epämukavuusalueella tulee kehitystä, joka asiassa. Googlaa sielun pimeä yö. Se voi antaa sinulle hieman osviittaa mitä ihmiset ovat yrittäneet kertoa.
En tietenkään kuvittele olevani ainoa. Puhun vain näistä muutamasta keskustelijasta, jotka tuntuvat tahallaan ymmärtävän kaiken väärin eivätkä tajua pointtia lainkaan ja jopa tulevat minulle kertomaan, että olen masentunut ja ollut huonoissa ihmissuhteissa, ikään kuin en sitä itse tietäisi.
Tuolla aiemmin jo kerroinkin, että terapiassani on käyty moneen kertaan läpi tätä, kuka minä olen. Mitä minä haluan ja millainen elämäni olisi, jos se olisi minun näköinen. Terapeuttikin on jo turhautunut, kun en vain tiedä siihen vastausta. Kaikki, mitä elämältä toivon, liittyy siihen, että saan arvostusta ja huomiota muilta. Työ, opiskelut, sosiaalinen elämä, kaikki.
Kiitos googlausvinkistä, minäpäs perehtyn. Ensivilkaisulla näyttää pelottavalta ,mutta ehkä se voi olla juuri sitä mitä tarvitsen.
ap
Tässä voi olla sun suurin ongelmasi. Ensinnäkin arvostus ansaitaan. Mitä olet tehnyt, jotta saisit esimerkiksi työelämässä arvostusta? Tai sosiaalisessa elämässäsi? Kynnysmattona olemisesta ei saa arvostusta, minkä varmasti oletkin jo huomannut. Toiseksi huomionkipeys on äärettömän rasittava piirre toisessa ihmisessä. Jos olisin kaverisi, miksi lähtisin kanssasi esimerkiksi teatteriin? Et ole kiinnostunut koko teatteriesityksestä (jos olisit, menisit sinne yksinkin) vaan siitä, että saat kaveriltasi huomiota. Kaverisi taas haluaisi mennä nimenomaan nauttimaan teatteriesityksestä eikä antamaan sinulle huomiota.
Tässäpä jälleen yksi paradoksi. Aiemmin ketjussa sanottiin, että mitään ei varsinaisesti ansaita, vaan se tulee, mikä tulee ja se pitää hyväksyä.
Mitä olen tehnyt? Olen hankkinut kolme korkeakoulututkintoa, olen edennyt urallani, kehittänyt alallani tuotteita ja toimintatapoja, perustanyt yrityksen. Sosiaalisessa elämässä olen hakeutunut ihmisten seuraan, ollut heille ystävällinen ja kohdellut heitä kunnioittavasti, tehnyt palveluksia. En oikein keksi, miten sosiaalisessa elämässä hankitaan sitä arvostusta olematta samalla kynnysmatto.
Juu, voit sanoa minua huomionkipeäksi tai miksi tahansa. Miksi on ok, että suunnilleen 99,99 prosenttia ihmisistä menee teatteriin siksi, että se on mukavaa tekemistä kaverin kanssa eikä pelkästään sen teatteriesityksen takia? Miksi minulta se on huomionkipeyttä, mutta muille se on ihan normaalia sosiaalista kanssakäymistä? Voisiko joku nyt vihdoin vastata tähän, kun minulta ilmeisesti puuttuu jokin palikka? Itsekin sanoit, että teatteriesitykseen kaverin kanssa meneminen on huomion hakua, niin aika helkkarin paljon siellä on niitä huomionhakuisia ihmisiä. Monet menevät festareille ja baareihinkin tapaamaan ihmisiä eivätkä vaan kuuntelemaan musiikkia ja juomaan alkoholia puhumatta kenenkään kanssa.
ap
Mihin perustat väitteesi että 99.99 prosenttia ihmisistä menee teatteriin vain siksi että se on mukavaa tekemistä kaverin kanssa? Minä ja aika monet minun tuttavani menevät teatteriin koska siellä menevä esitys kiinnostaa nimenomaan sen esityksen/taiteen vuoksi. Itse esim olen intohimoinen baletissa kävijä mutta kovin moni tuttavapiiristäni ei ole. Yleensä saatan kysäistä että kiinnostaako tämä ja tämä baletti silloin ja silloin. Vastauksena saatan vaikka saada että en niin paljoa että maksaisin siitä sen lipun hinnan. Ja se on ok. Jos todella haluan nähdä näytöksen, menen yksin. Ja olen usein nähnyt siellä ihmisiä yksin. Nauttimassa taiteesta. Ei kavereiden seurasta.
No tuo edellinen kommentoijahan sen sanoi. Jos olisit kiinnostunut ainoastaan siitä teatteriesityksestä, menisit sinne yksin. Yllättävän harva siellä kuitenkaan yksin näyttää olevan. Tämän voi kuka tahansa todeta. Itse olen esimerkiksi ollut lipputoimistossa töissä ja kyllä se on juuri 99,99 prosenttia, jotka ostavat liput kahdelle tai useammalle kerralla. En minä tätä ole keksinyt.
Ja miksi sinä kysyt keneltäkään, kiinnostaako jotakuta tulla sinun kanssasi? Jos joku on kiinnostunut, hänhän menee sinne sitten yksin silloin kun huvittaa, ihan niin kuin sinäkin. Eikö niin? vai voisiko sittenkin olla, että sinäkin ymmärrät sen tietynlaisen sosiaalisuuden siinä, kun sinulle tulee edes mieleen kysyä jotakuta mukaasi? Kysehän ei (vieläkään) ollut siitä, että ketään pakotettaisiin ja ettei yksin voi mennä vaan siitä, miten luonnollista kuitenkin on pyytää sitä kaveria mukaan eikä se ole sattumaa.
ap
Eihän tässä ole kyse siitä että ei voisi kysyä. Sinä olet tehnyt siitä itsellesi ongelman että sinua harmittaa kun vain sinä kysyt ja sinua ei kysytä. Ehkä myöskin se miten reagoit kieltävään vastaukseen. Tulkitset sen niin että seurasi ei kiinnosta. Minä tulkitsen sen niin että sitä ketä kysyin ei kiinnostanut se tapahtuma ja se ei liity mitenkään minuun.
No kyllä tässä mielestäni sanottiin, että ei voisi edes kysyä:
"Toiseksi huomionkipeys on äärettömän rasittava piirre toisessa ihmisessä. Jos olisin kaverisi, miksi lähtisin kanssasi esimerkiksi teatteriin?"
Mielestäni en ole tehnyt enkä kertonut tehneeni mitään muuta kuin nimenomaan pyytäneeni kavereita ihan normaalisti jonnekin. Tämän kommentin kirjoittajan mielestä tällainen pyytäminen on äärimmäisen rasittavaa eikä kukaan tällaisen pyytäjän kanssa halua lähteä mihinkään.
Se, että minua harmittaa, että minua ei pyydetä, on vain minun pääni sisällä (ja nyt tässä palstalla) enkä sitä ole mitenkään näille ystävilleni vinkunut. Enkä ole koskaan myöskään valittanut ystäville kieltävästä vastauksesta enkä edes aidosti pahastunut. Ainoastaan miesystävälleni olen pahastunut, jos hän on luvannut jotain, eikä se koskaan tunnu toteutuvan tai suunnitelmat peruuntuvat ja muuttuvat jne.
Ja kyse ei kyllä milloinkaan ole tuostakaan, että joku tietty tapahtuma ei sattuisi jotakuta kiinnostamaan. Yleensä ystävien kanssa menee niin, että ensin sovitaan tapaamisen ajankohta ja sitten vasta päätetään, hengaillaanko vain vai tehdäänkö jotain erityistä. Eli kieltäytyminen ei koskaan liity tekemisen mielekkyyteen vaan ensin etsitään aika, jolloin ylipäätään ehditään nähdä. Ja jos jokin tekemisehdotus ei kiinnosta, niin sitten tehdään vastaehdotuksia.
ap
No kyllä tässä mielestäni sanottiin, että ei voisi edes kysyä:
"Toiseksi huomionkipeys on äärettömän rasittava piirre toisessa ihmisessä. Jos olisin kaverisi, miksi lähtisin kanssasi esimerkiksi teatteriin?"
Hyvin lainattu niin että tahallaan tiputit tässä tuon kirjoittajan pointin pois joka oli minun nähdäkseni se että miksi lähtisin kanssasi teatteriin JOS MINUA EI KYSEINEN ESITYS KIINNOSTA. Eli taas ollaan siinä ettei asia oikeastaan liity mitenkään sinuun.
Toisekseen, olet maininnut että sinulla on lapsia ja siitä syystä rohkenen olettaa että myös kavereillesi on lapsia. Ja usein lapsiperhearki on aika hektistä ja tapaamisia sovitaan oikeasti jonnekin kuukausien päähän ja eipä se oo kumma jos siinä välissä ehtii tulla jotain mikä on pakko hoitaa juuri silloin kun sovittu tapaaminen olisi ollut. Edelleen, ei liity sinuun millään tavoin.
No mihin se huomionkipeys sitten liittyi ellei juuri siihen, että sen takia ei haluta lähteä? Ja tuossahan nimenomaan sanottiin, että se kaveri halusi lähteä teatteriesitystä katsomaan, mutta ei minun kanssani. Luepas itse uudestaan.
Minulla on lapsia, näillä ystävillä, joista puhun, ei ole.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tykkään keskustella -> en tykkää jankaamisesta ja negatiivisuudesta -> poistun tästä keskustelusta, vaikka aihe kiinnostaa -> siirryn toiseen keskusteluun. -> Saan mistä luovun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tai olla nyt niin jumissa omassa tilanteessaan, että ei pysty sisäistämään mitään mitä ihmiset yrittää auttaa. Lause pitää sisällään syvemmän merkityksen, millä ei ole mitään tekemistä fyysisten asioiden kanssa. Ap kuitenkin kääntää sen tarkoittamaan sitä, että viettää loppuelämän yksin sen sijaan, että pohtisi asiaa henkisemmän näkökulman kautta.
Ap pitäisi ensin selättää asiat, jotka estää asioiden syvemmän tarkastelun. Ehkä sen jälkeen annetut hyvät esimerkit tulee ymmärretyksi.Se on niin helppoa huutaa vierestä, kun ei näköjään edes tiedä, millaisissa tilanteissa olen elänyt. Tässä yritetään nyt väittää, että takana on jokin suuri viisaus, mutta ei nyt jostain syystä pystytä kertomaan, mikä muu viisaus tuossa muka on kuin että tyydy kohtaloosi.
Jos olet kouluikäisestä saakka taistellut oikeudesta ihmissuhteisiin, kyllä siinä vain pikkuhiljaa hiipii päähän ajatus, että se loppuikä kuuluu olla yksin. Kuulosti se nyt sinusta miten maalliselta tahansa.
ap
Et ole uniikki kokemusten kanssa. Vastaavaa on käynyt läpi monet. Valitse elätkö menneessä ja vetoat tiukan paikan tullen "kun silloin lapsena" vai katsotko rohkeasti eteenpäin ja päätät selvittää ikävät asiat elämässäsi. Olet jo terapiassa, joten se on hieno alku.
Kerron nyt lyhyesti lauseen tarkoituksen, jota jo moni on sinulle yrittänyt selittää.Kun luovut asioista (toimintatavoista, ajatusmalleista, reaktioista asioihin yms vei maallisesta), jotka ei sinua palvele enää, silloin saat elämääsi myös asioita, jotka ovat linjassa sen kanssa mitä toivot.
Suosittelen, että kirjoita vaikka paperille asiat, joita haluat. Kirjoita myös miksi haluat niin kovin ja miten ajattelet näiden asioiden parantavan elämääsi.
Kirjoita myös siitä kuka ajattelet olevasi silloin, jos olisikin yksin eikä sinulla olisi lapsia tai muita ihmisiä. Minkälainen yksilö olisit? Mitä tekisit tässä elämässä? Mikä olisi tärkeää sinulle? Mikä asia tuottaisi sinulle iloa?Oikeasti ap, ihmiset yrittävät auttaa. Kiukku on ymmärrettävää, mutta joskus se apu mitä tarvitset, ei ole kaikista helpoin sinulle. Epämukavuusalueella tulee kehitystä, joka asiassa. Googlaa sielun pimeä yö. Se voi antaa sinulle hieman osviittaa mitä ihmiset ovat yrittäneet kertoa.
En tietenkään kuvittele olevani ainoa. Puhun vain näistä muutamasta keskustelijasta, jotka tuntuvat tahallaan ymmärtävän kaiken väärin eivätkä tajua pointtia lainkaan ja jopa tulevat minulle kertomaan, että olen masentunut ja ollut huonoissa ihmissuhteissa, ikään kuin en sitä itse tietäisi.
Tuolla aiemmin jo kerroinkin, että terapiassani on käyty moneen kertaan läpi tätä, kuka minä olen. Mitä minä haluan ja millainen elämäni olisi, jos se olisi minun näköinen. Terapeuttikin on jo turhautunut, kun en vain tiedä siihen vastausta. Kaikki, mitä elämältä toivon, liittyy siihen, että saan arvostusta ja huomiota muilta. Työ, opiskelut, sosiaalinen elämä, kaikki.
Kiitos googlausvinkistä, minäpäs perehtyn. Ensivilkaisulla näyttää pelottavalta ,mutta ehkä se voi olla juuri sitä mitä tarvitsen.
ap
Tässä voi olla sun suurin ongelmasi. Ensinnäkin arvostus ansaitaan. Mitä olet tehnyt, jotta saisit esimerkiksi työelämässä arvostusta? Tai sosiaalisessa elämässäsi? Kynnysmattona olemisesta ei saa arvostusta, minkä varmasti oletkin jo huomannut. Toiseksi huomionkipeys on äärettömän rasittava piirre toisessa ihmisessä. Jos olisin kaverisi, miksi lähtisin kanssasi esimerkiksi teatteriin? Et ole kiinnostunut koko teatteriesityksestä (jos olisit, menisit sinne yksinkin) vaan siitä, että saat kaveriltasi huomiota. Kaverisi taas haluaisi mennä nimenomaan nauttimaan teatteriesityksestä eikä antamaan sinulle huomiota.
Tässäpä jälleen yksi paradoksi. Aiemmin ketjussa sanottiin, että mitään ei varsinaisesti ansaita, vaan se tulee, mikä tulee ja se pitää hyväksyä.
Mitä olen tehnyt? Olen hankkinut kolme korkeakoulututkintoa, olen edennyt urallani, kehittänyt alallani tuotteita ja toimintatapoja, perustanyt yrityksen. Sosiaalisessa elämässä olen hakeutunut ihmisten seuraan, ollut heille ystävällinen ja kohdellut heitä kunnioittavasti, tehnyt palveluksia. En oikein keksi, miten sosiaalisessa elämässä hankitaan sitä arvostusta olematta samalla kynnysmatto.
Juu, voit sanoa minua huomionkipeäksi tai miksi tahansa. Miksi on ok, että suunnilleen 99,99 prosenttia ihmisistä menee teatteriin siksi, että se on mukavaa tekemistä kaverin kanssa eikä pelkästään sen teatteriesityksen takia? Miksi minulta se on huomionkipeyttä, mutta muille se on ihan normaalia sosiaalista kanssakäymistä? Voisiko joku nyt vihdoin vastata tähän, kun minulta ilmeisesti puuttuu jokin palikka? Itsekin sanoit, että teatteriesitykseen kaverin kanssa meneminen on huomion hakua, niin aika helkkarin paljon siellä on niitä huomionhakuisia ihmisiä. Monet menevät festareille ja baareihinkin tapaamaan ihmisiä eivätkä vaan kuuntelemaan musiikkia ja juomaan alkoholia puhumatta kenenkään kanssa.
ap
Ketjuun kirjoittaa useampi ihminen. Mun kommenttini oli tuo, että arvostus ansaitaan. Kerroit, että olet edennyt urallasi. Tämähän tarkoittaa, että osaamistasi ja ammattitaitoasi ON arvostettu. Jos ei olisi, et olisi edennyt urallasikaan. Olet kehittänyt tuotteita ja toimintatapoja, joista joku on ollut valmis maksamaan. Ts sinua on arvostettu. Olet perustanut yrityksen ja koska sulla ona siakkaita, sua arvostetaan. Jos ei arvostettaisi, asiakkaasi olisivat kilpailevan firman asiakkaita. Jos olet hyvä työnantaja, myös alaisesi arvostavat sinua. Sun on kohtuullisen helppo saada työntekijöitä ja työntekijöiden vaihtuvuus on vain vähäistä. Koska olet osoittanut työntekijöille, että olet heidän arvostuksensa arvoinen.
Miten mä tämän nyt selittäisin....ihmiset, jotka eivät ole kiinnostuneita teatterista, eivät käy teatterissa. He tekevät jotain muuta. Sinua ei kiinnosta teatteri niin paljon, että menisit teatteriin yksin, jos kukaan kavereista ei ehdi tai halua lähteä mukaasi. Teatterikäynnistä sopiminen kanssasi tarkoittaa, että jos kaverisi ei sitten syystä tai toisesta pääse, hän pilaa sinunkin illan, koska et mene teatteriin ollenkaan. On paljon mukavampaa sopia teatterireissusta sellaisen kanssa, joka ihan aidosti on kiinnostunut teatteriesityksestä ja jonka ilta ei mene pilalle, vaikka toinen ei saisikaan lapsenvahtia, sairastuisi tai samalle päivälle osuisi anopin hautajaiset.
Mä teen paljon minua kiinnostavia asioita ystävieni ja kavereideni kanssa, mutta en jätä niitä tekemättä, jos ystäville tai kavereille ei sovikaan. Olen ollut mm Queenin keikalla yksinkin, kun ystäväni ei ehtinytkään saada lippua ennenkuin ne myytiin loppuun. En jättänyt menemättä, koska halusin nähdä bändin. Sen verran harvoin Suomessa, että kannatti käydä. Ja siellä sai oikein hyvin juttuseuraakin. Ei siis tarvinnut olla yksin, vaikka ei omia ystäviä tai kavereita ollutkaan mukana. Olen käynyt yksin messuilla ja muissa tapahtumissa, jos ajankohta ei ole kenellekään ystävälleni tai kaverilleni sopinut. Jos haluaa pelkästään ystävän tai kaverin seuraa, voi käydä ystäviensä ja kavereidensa kanssa ihan vaikka vaan kävelyllä tai kahvilla. Olen matkustellut yksin, koska ei aina ole mahdollista, että ystävällä tai kaverilla on just silloin varaa lähteä reissuun tai on mahdollista saada lomaa samaan aikaan. Tai voi olla, että heillä on jo muuta sovittuna kyseiselle ajankohdalle.
Pointtini tässä on, että ihan itse olet päättänyt, että et halua kokea kivoja asioita, jos kukaan ei lähde mukaasi. Koska sua ei loppujen lopuksi ne kivat asiat edes kiinnosta vaan ainoastaan se, että saisit muilta huomiota. On hyvin mahdollista, että tämä on tullut muille ihmisille esille eivätkä he sen vuoksi haluakaan lähteä kanssasi minnekään, jos koko reissun tarkoitus on, että he antavat sulle huomiota.
Voi apua, miten tämäkin on ymmärretty näin täysin pieleen. En ole missään vaiheessa puhunut siitä, että pitäisi tulla nimenomaan johonkin tiettyyn teatteriesitykseen tai muuhun paikkaan. Ne ovat vain esimerkkejä, että minulle kelpaa monenlaiset aktiviteetit, jos vain saisin näihin jonkun kaverin. Ei minun toiveeni ja pyyntöni nyt niin spesifejä ole ollut. Yleensä kysyn, että milloin nähtäisiin ja tehdäänkö jotain kivaa. Jos kaveri ei halua lähteä teatteriin, niin sitten voidaan tehdä jotain muuta. Minulle on tärkeintä, että voidaan tehdä jotain, mikä on molempien mielestä kivaa. Mutta kai tämäkin sitten jonkun mielestä on väärin ja kieroutunutta.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on kuin pieni lapsi, joka on eksynyt suuressa tavaratalossa vanhempien seurasta. Hätääntynyt, eksynyt ja täysin vailla suuntaa. Lapsi, joka huoltajan löytäessään, tappelee kaikin keinoin vastaan, vaikka aikuinen yrittää kertoa parempaa toimintatapaa jos näin käy uudelleen. Umaikäinen lapsi.
Ihmiset yrittävät neuvoa, mutta ap ottaa sen kaiken hyökkäyksenä itseään vastaan. Miksi ap sitten edes kysyy neuvoa alunperinkään? Ei elämä toimi niin, että ihmiset saa neuvoa vain sellaista, mikä ei aiheuta pohdintaa.
Ap vastustaa näitä neuvoja niin paljon, että olisi hänen syytä ehkä pysähtyä pohtimaan mikä siinä niin paljon aiheuttaa tunteita vastaan.
Pitkä ketju, mutta tämä on kuin tuuleen huutaisi. En ole ketjussa yhtään negatiivista neuvoa nähnyt. Ap kyllä sotii vastaan.
En usko, että ap:ta voi kukaan auttaa ellei hän itse herää pohtimaan elämäänsä ulkopuolisten silmin. Mitä neuvoja hän antaisi ystävälle, joka olisi samassa tilanteessa kuin hän nyt?
Tämä on mielestäni hyvin mielenkiintoinen ja hyvä keskusteluketju ollut. Monenlaisia hyviä neuvoja, monia hienoja elämänkokemuksia ihmisillä. Niistä jo mielestäni voi poimia useamman, joita vaikka sitten terapeutin kanssa käydä läpi.Nyt kyllä ihan oikeasti tekee mieli itkeä, sen verran ilkeää tekstiä tulee. Minä nimenomaan olen monta kertaa sanonut, että olen hukassa, enkä tiedä, mitä voisi tehdä, että olisin normaali. Mutta tässä nyt väitetään, että minä vaadin jotain prinsessakohtelua ja olen huomionkipeä ja pakotan kaikkia tanssimaan pillini mukaan.
Nämä viimeiset sivut ovat mielestäni olleet pelkkää tahallista väärinymmärtämistä ja ihmeellistä vääristelyä. Tuolla alkupäässä keskustelu olikin mielekästä, kun monet ymmärsivät, mitä tarkoitan.
Mutta haukkukaa toki lisää, kun enhän minä vielä tiedäkään, että olen sairas ja elämässäni on ollut huonoja ihmissuhteita ja että jotain menee väärin. on se hyvä, että kerrotte minulle, kun en ole tätä aiemmin tajunnut.
ap
Kirjoittamani teksti, jota lainasit, ei ollut ilkeilyä. Olen itse selättänyt asioita, joiden kanssa sinäkin nyt kamppailet. Olen siis itsekin ollut se pieni umaikäinen lapsi, joka taistelee muutosta vastaan.
Moni muukin on kertonut kokemuksiaan kuinka he ovat päässeet raskaista asioista yli.
Muutos, varsinkin traumoja jälkeen, on aina raskasta, kivuliasta, eikä sitä halua käydä läpi. Se kuitenkin kannattaa. Näin meistä tulee vahvempia.
Omalla kohdalla ajattelin niin, että haluan olla parempi äiti lapsilleni enkä voi olla sitä jos en selätä elämäni peikkoja. Kohdallani se kannatti, vaikka siihen kului useampi vuosi. Pääsin pimeydestä valoon ja ymmärrän nyt monet haitalliset toimintatapani.
Kun ihminen on pimeydessä ja kuulee neuvoja, jotka vaatii rohkeutta liikkua siinä pimeyden mutalammikossa, on normaalia että ihminen taistelee vastaan. Se on meidän selviytymisvaistoissa jo. Suojellaan linnaketta, jotta asiat ei ainakaan pahenisi. Ei siinä kohtaa tule mieleen, että asiat voi vaikka parantua.
Muutos lähtee sinusta.
Kerroit miesystävän olevan ei-suomenkielinen. Voisiko hänen reaktiossaan olla kyse kulttuurisidonnaisesta reaktiosta?
Älä hyvä ihminen käännä asioita niin, että me olemme sinua vastaan. Me yritämme auttaa, koska olemme olleet sinun paikallasi. Se on helppoa haudata päänsä tiukan paikan tullen ja olla marttyyri, mutta luuletko ihmisten jaksavan kirjoittaa rivitolkulla tekstiä jos ainoa tarkoitus olisi vain trollata sinua? En ainakaan minä jaksaisi.
Kun relaa, saattaa tärpätä. Saattaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on kuin pieni lapsi, joka on eksynyt suuressa tavaratalossa vanhempien seurasta. Hätääntynyt, eksynyt ja täysin vailla suuntaa. Lapsi, joka huoltajan löytäessään, tappelee kaikin keinoin vastaan, vaikka aikuinen yrittää kertoa parempaa toimintatapaa jos näin käy uudelleen. Umaikäinen lapsi.
Ihmiset yrittävät neuvoa, mutta ap ottaa sen kaiken hyökkäyksenä itseään vastaan. Miksi ap sitten edes kysyy neuvoa alunperinkään? Ei elämä toimi niin, että ihmiset saa neuvoa vain sellaista, mikä ei aiheuta pohdintaa.
Ap vastustaa näitä neuvoja niin paljon, että olisi hänen syytä ehkä pysähtyä pohtimaan mikä siinä niin paljon aiheuttaa tunteita vastaan.
Pitkä ketju, mutta tämä on kuin tuuleen huutaisi. En ole ketjussa yhtään negatiivista neuvoa nähnyt. Ap kyllä sotii vastaan.
En usko, että ap:ta voi kukaan auttaa ellei hän itse herää pohtimaan elämäänsä ulkopuolisten silmin. Mitä neuvoja hän antaisi ystävälle, joka olisi samassa tilanteessa kuin hän nyt?
Tämä on mielestäni hyvin mielenkiintoinen ja hyvä keskusteluketju ollut. Monenlaisia hyviä neuvoja, monia hienoja elämänkokemuksia ihmisillä. Niistä jo mielestäni voi poimia useamman, joita vaikka sitten terapeutin kanssa käydä läpi.Nyt kyllä ihan oikeasti tekee mieli itkeä, sen verran ilkeää tekstiä tulee. Minä nimenomaan olen monta kertaa sanonut, että olen hukassa, enkä tiedä, mitä voisi tehdä, että olisin normaali. Mutta tässä nyt väitetään, että minä vaadin jotain prinsessakohtelua ja olen huomionkipeä ja pakotan kaikkia tanssimaan pillini mukaan.
Nämä viimeiset sivut ovat mielestäni olleet pelkkää tahallista väärinymmärtämistä ja ihmeellistä vääristelyä. Tuolla alkupäässä keskustelu olikin mielekästä, kun monet ymmärsivät, mitä tarkoitan.
Mutta haukkukaa toki lisää, kun enhän minä vielä tiedäkään, että olen sairas ja elämässäni on ollut huonoja ihmissuhteita ja että jotain menee väärin. on se hyvä, että kerrotte minulle, kun en ole tätä aiemmin tajunnut.
ap
Jep, ja koska olet sairas ja elämässäsi on ollut huonoja ihmissuhteita niin sinua pitäisi sääliä ja sanoa vaan että olet kaikessa oikeassa. Ja mitä vääristelyyn tulee niin koen että ainut joka täällä vääristelee kommentteja olet sinä itse.
Älä jaksa. Tuollakin ihan selkeällä suomen kielellä joku puhui läheisistään ja lapsistaan. Siihen huomautin, että tuossahan itsekin puhut muista kuin itsestäsi, niin tämä kommentoija ihan ihmeissään kysyi, missä muka puhui muista ihmisistä. Juu, ei yhtään vääristellä.
kyllä, pyydän, että silloin kun perustelen asiani loogisesti eikä sitä voi oikein mitenkään järkevästi kumota, myönnettäisiin, että olen oikeassa. Vaikka olenkin sairas, voin silti ymmärtää jotain asioita ja olla jopa oikeassa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lue se Hellstenin kirja. Siinä se selitetään. Ei kukaan sitä sulle jaksa tänne referoida.
Olen lukenut, mutta en ymmärrä. Paitsi juuri noin, että kun lakkaa haluamasta, se jotenkin lasketaan saamiseksi.
ap
Jos haluat eteenpäin elämässä, sinun täytyy kohdata kipupisteesi. Lopeta ulkoisiin tekijöihin turvautuminen ja käänny pohtimaan elämääsi ja mieti miksi toimit niin kuin toimit.
Pohdin elämääsi lapsuudesta aikuisuuteen rehellisesti, traumat jne.
Ammattilaisterapia on hyvä keino jos ei yksin pääse eteenpäin.Terapiassa olen käynyt vuoden. Kun elämä ja sisin vain kumisee tyhjyyttään, ei vain tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä.
ap
Tuo on se paradoksi. Elämäsi ja sisimpäsi kumisee tyhjyyttään, koska odotat muiden täyttävän sen. Silloin aina, kun joku muu ei sitä täytä, tunnet tyhjyyttä ja epävarmuutta. Kun opit itse "täyttämään tyhjyyden", saat toivon ja rauhan mitä nyt toivotkin. Se pysyy sinulla muista riippumatta. Olosuhteista riippumatta. Koska annat sen itse itsellesi. Saat rauhan jota toivot, kunhan luovut tyhjyyden täyttämisestä. Olet täysi, olet jo siellä. Et vain tiedä sitä vielä, joten odotat vakuutteluja muilta. He haluavat kertoa, että olet jo siellä, älä turvaudu minuun, joten saat mielestäsi torjuvan vastaanoton. Oikeasti he eivät vaan voi lainata minuuttaan käyttöösi, koska jäisivät sitten itse vaille.
Ei sen tekemisen tai halun tarvitse olla mitään ihmeellistä. Se riittää, että hyväksyy itsensä ja saa rauhan. Ei sillä muiden arvostuksella ole väliä. Sen saa, kun ei pyydä mitään.