Onko tuo totta, että sairaanhoitajia lähtee alalta nyt ryminällä? Onko hoitoalalla oikeasti niin kamalaa?
Miksi? Voisitteko laittaa kokemuksianne. Mietin tosissaan alaa ja nyt en ole ollenkaan enää varma.
Kommentit (1642)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole sh, vaan lh, mutta vastaan tähän ketjuun kuitenkin.
Olen omassa kaupungissani huomannut, että varsinkin nuoret lh.t lähtee alalta opiskelemaan muuhun ammattiin. Uutta on myös se, että sanovat vakituisista paikoista itsensä irti ja lähtevät muihin hommiin.
Tätä on ihmetelty ihan johtoa myöten, että missä vika, kun nuoria ensin pompotetaan kolmen viikon soppareilla ja sitten armollisesti annetaan vakituinen paikka, he eivät olekkaan kiitollisia, vaan lähtevät.
Lisäksi lähtevät juuri ne pitkän linjan sijaiset, jotka kyllästyvät siihen, että ovat vuosia sijaisina, mutta joku pomon suosikki tai tuttava saa heti vakituisen paikan lyhyellä työkokemuksella.
Lisäksi yllättävän moni sh tuttavani on lähtenyt lukemaan insinööriksi.
Eli itse koen, että syy on aika lailla johdossa. Epäoikeudenmukainen kohtelu, jatkuva alaisten haukkuminen johtaa siihen, että työntekijät lähtevät. Valinnanvaraa kun on tällä alalla.
Itse aion sinnitellä eläkkeeseen asti, koska siihen ei ole enää montaa vuotta. Mutta olen lopen kyllästynyt juuri johtamiseen. Työ ei ole koskaan kyllästyttänyt. Olen kyllästynyt siihen epäoikeudenmukaisuuteen, jatkuvaan moittimiseen ja haukkumiseen ja työntekijöiden aliarvioimiseen. Ja kun näin on saatu ilmapiiri sellaiseksi, ettei saada työntekijöitä, meitä vakituisia pyydetään tekemään pitkää päivää. Ei kiitos. Olisitte kohdelleet henkilökuntaanne ´paremmin, niin porukka olisi pysynyt töissä. Itse teen vain listaan merkityt tunnit. En yhtään ylitöitä. Niin kauan, kun ihmiset kiltisti jatkavat päivää, ei pomojen tarvitse tehdä töitä sen eteen, että saisivat sijaisia.
Onpa ikävä kuulla, koita kestää eläkkeeseen asti ja ota vapaata tarvittaessa jos saat. Pelon ilmapiiri on valitettavan yleistä nykyisin, vaikka työntekijöistä pitäisi pitää kiinni. Tasapuolisuus ja nykyaikainen johtaminen on avainasia, vaikka sekään ei auta jos työt uuvuttavat.
Nuorille tuo ketjuttaminen on kurjaa, koska tarvitsisi vakautta elämäänsä. Itse kokenut taas ongelmaksi kun puolipäivätöitä ja vastaavia on heikosti tarjolla. Kokopäivätöihin en enää mene. Joissain paikoissa lyhennettyä saa tehdä vain, jos on pienet lapset tai muu ns. pätevä syy. Ymmärrän tämän jos osasto on hyvin vaativa, mutta luulisi että nyt olisi aika ottaa joustot käyttöön jotta kaikki kynnelle kykenevät saataisiin töihin.
Olen surullinen siitä, mihin tämä työ on mennyt. Olen myös vihainen. Meillä on ollut todella hyviä hoitajia, mutta lähteneet pois ketjuttamisten takia ja siksi, että koko ajan uhkailtu, että jos et sitä ja tätä, seuraavaa kolmea viikkoa ei tule.
Nyt johto ihmeissään, että missä se kilometrin jonoa hoitajia on.
Jaksan kyllä loppuun asti, kun ei ole enää kuin pari vuotta. Mutta sen olen luvannut, että keikkaa en tule eläkkeellä heittämään. Perään ei tarvitse soitella
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuo on totta. Joku teho-osaston hoitaja twitterissä kertoi kuinka pääsi eka kertaa tauolle (10min kahvit.) vasta kuuden ja puolen tunnin kuluttua töiden alkamisesta.
Ja skarppina pitäisi olla! Ei ihme, jos vaihtavat alaa.
Haha! Keittiöalalla voi olla päiviä ilman taukoja. Työkulttuuri on sitä, jos istut ja pidät lakisääteisen tauon, olet lusmu!
No, huh huh. Kovia työihmisiä pitää olla keittiökalusteet kun noin vaan jaksavat monta tuntia ilman taukoja.
Ovat paukkuen lähtevät ja ryminällä myös.
Hoitaja on vastuussa ihmishengistä.
Vierailija kirjoitti:
Hoitaja on vastuussa ihmishengistä.
No eivät kyllä ole yhtään sen enempää kuin vaikka sähköasentaja. Ovat toki molemmat vastuussa siitä että hoitavat työnsä vastuullisesti eivätkä aiheuta huolimattomuudella vaaraa ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuo ole vain leukojen louskuttelua. Jos ammatti on kutsumusammatti, ei sieltä oikeasti sitoutuneet lähde minnekään.
Mikä helvetin kutsumusammatti?
Saatana.
Vierailija kirjoitti:
Hoitajaksi ei kannata henkilön hakea joka ei ole valmis työtä tekemään. Työ on fyysisesti ja henkisesti raskasta,eikä sitä helpota jatkuvasti työpaikalla valittava henkilökunta. Työ ei ole mikään kutsumusammatti.
Eli parhaat sitoutuneimmat jää pois. Työt on perseestä.
DrT kirjoitti:
Suomessa ollaan valovuosia jäljessä mm Ruotsin palkoista./quote]
Suomessa ei olla valovuosia jäljessä Ruotsin palkoissa. Kuilua tulee Ruotsin eduksi vähän kun on ollut pidempään töissä tai jos tekee keikkafirman kautta, mutta esim. vastavalmistuneena voi tienata helposti Suomessa enemmän.
Suomessa peruspalkat (mihin itse on törmännyt) sairaanhoitajalla ilman mitään lisiä ovat olleet välillä 2300€ - 3000€/kk ja tähän kun laitetaan päälle ikälisät + esim. meikäläiset sunnuntailisät 100% niin päästään ihan kilpailukykyisiin palkkoihin vs. Ruotsi jossa aloituspalkat (ovat nousseet viime vuosina hyvinkin) ovat tällä hetkellä etelästä pohjoiseen (Tukholmasta en tiedä, saattaa olla jotain muuta) 26000 - 27000kr/kk ja esim. pitkään töissä ollut saattaa jämähtää johonkin 35000kr/kk (tämä edustaa sitä mediaania, toki korkeampia löytyy esim. erikoisaloilta) + Ruotsissa esim. vkl-lisät ovat jotain 40-50kr/h (juhlapyhät 100%).
Siinä sitä valovuosien eroa.
Olen työskennellyt kolmessa eri maassa sairaanhoitajana, kaikilla meillä toki on omat kokemuksensa, mutta Suomessa on sh:n ihan hyvä olla.
+ puussako se raha kasvaa vai seinästäkö sitä saa vaan loputtomiin lisää, jotta voidaan julkisen puolen palkkoja kohottaa
Vierailija kirjoitti:
Ei toimi, koska miehitys on erilainen eri vuorokaudenaikoina. Esimerkiksi 7 aamussa, 4 illassa, 2 yössä.
Miksi ei toimi? Miksi useassakin muussa maassa toimii 12h vuorot? Onko tämä vaan taas näitä; "Ei toimi Suomessa, meillä se vaan on eri asia" -juttuja?
Olen itse viettänyt pitkiä jaksoja sairaaloissa enkä ole sitä kiirettä nähnyt missään ikinä! Hoitajat viettävät aikaa huoneessaan jutustelemassa ja naureskelemassa... kun joku soittaa kelloa, kestää todella kauan että hoitaja lähtee asiaa tarkistamaan. Nauru ja puheensorina hoitajien huoneessa vain jatkuu 🙄
Hoitoni on ollut ihan asiallista, mutta olen tähän kiinnittänyt erityisesti huomiota. Kiire on ollut vain puheissa.
Vastaus kysymykseesi: ON
Surkea palkka, hirveästi kiirettä ja pomojen mielestä pitää tehdä enemmän.
Surkea palkka, ei arvostusta mistään päin(joskus on superihania potilaita)
Surkea palkka, tietokone ja erilaiset tilastoinnit vie PALJON aikaa.
Surkea palkka, pomot on aika osaamattomia ihmissuhdeasioissa, johtamistyyli on käskyttää ilman keskusteluja ennakkoon(tosin suosikit tienny muutoksista jo kaaauuuuuaan)
Surkea palkka, töiden jälkeen ei jaksa muuta kuin levätä ja toivoa ettei kukaan kysy tai vaadi mitään. Onneksi omat lapset on jo melkein aikuisia.
Surkea palkka ja siihen ei TEHYT ja SUPERit ole vuosikymmeniin saaneet parannuksia. Hoitajille 15€/kk tai 0€/ kk korotukset seur.2-3 vuotta. Lekurit 150-290€kk
Surkea palkka, tsempiksi hoitajille laitettiin siniset valot alaisemaan finlandiatalon seinä.
Tässä muutamia totuuksia hoitajan työstä, paljon jäi vielä kirjoitettavaa seur.kertaan.
Pomo aikoinaan vihjas meidän kutsumustyöstä=riittää minimipalkka ja pari ruoskan iskua.
Kyllähän nyt puhutaan hoitajien palkkojen korotuksista,
kuten on vuosikymmenten aikana keskusteltu monia kertoja.
Hoitajoen palkat ei vaan ouse pelkillä puheilla.
Afg..ista tulleille autoinsinööreille kyllä riittää rahaa ja sitä myöten koko suvulle, tuleehan sieltä ne muutkin rikastuttajat.
12h toimii ihan ok kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei toimi, koska miehitys on erilainen eri vuorokaudenaikoina. Esimerkiksi 7 aamussa, 4 illassa, 2 yössä.
Miksi ei toimi? Miksi useassakin muussa maassa toimii 12h vuorot? Onko tämä vaan taas näitä; "Ei toimi Suomessa, meillä se vaan on eri asia" -juttuja?
Sen takia, että on helpompi järjestää lyhyemmillä vuoroilla väkeä niihin vuoroihin tai kellonaikojhin joissa on työvoiman tarvetta enemmän. Juurihan sitä yritettiin sulle selittää, samoin kuin sillä että koska työ ei ole mitään päivystyksellistä mahdollisten töiden tai hälytysten odottelua vaan täynnä työtä koko ajan, ei rankimmissa paikoissa kukaan ole skarppina tai terve jos 12 h olisi normi.
Kuitenkin yhden ihmisen viikkotyöaika on sama niin en edes tajua mitä se hyödyttäisi.
Eläkkeelle just laskeuduin hoitajan työstä.
Surkeaksi on työ muuttunut, tuuraamaan en tule,
sen kerroin pomolle lähtiessäni.
Joilla on mahdollisuus lähtevät, yleensä ne parhaimmat ja mukavimmat.
Itse olen 20 vuoden hoitajaurani aikani työskennellyt lähes ainoastaan 12-13h vuoroja. Toki joskus pitää tasata tunteja lyhyemmillä vuoroilla ja kaikki eivät halua tehdä pitkiä vuoroja mutta hyvin se onnistuu hoitotyössäkin. Raskasta se toki on mutta pitkien työmatkojen takia moni haluaa tehdä pitkiä vuoroja, näin ei joka päivä kulu kahta tuntia työmatkoihin.
Hoitoalalla ei mikään palkankorotus riitä jos ei saada johtamista kuntoon. Missään muualla ei ole niin ala-arvoista johtamista, nokittelua, selkäänpuukotusta, kyräilyä ja ihan suoraa kiusaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vastaus kysymykseesi: ON
Surkea palkka, hirveästi kiirettä ja pomojen mielestä pitää tehdä enemmän.
Surkea palkka, ei arvostusta mistään päin(joskus on superihania potilaita)
Surkea palkka, tietokone ja erilaiset tilastoinnit vie PALJON aikaa.
Surkea palkka, pomot on aika osaamattomia ihmissuhdeasioissa, johtamistyyli on käskyttää ilman keskusteluja ennakkoon(tosin suosikit tienny muutoksista jo kaaauuuuuaan)
Surkea palkka, töiden jälkeen ei jaksa muuta kuin levätä ja toivoa ettei kukaan kysy tai vaadi mitään. Onneksi omat lapset on jo melkein aikuisia.
Surkea palkka ja siihen ei TEHYT ja SUPERit ole vuosikymmeniin saaneet parannuksia. Hoitajille 15€/kk tai 0€/ kk korotukset seur.2-3 vuotta. Lekurit 150-290€kk
Surkea palkka, tsempiksi hoitajille laitettiin siniset valot alaisemaan finlandiatalon seinä.Tässä muutamia totuuksia hoitajan työstä, paljon jäi vielä kirjoitettavaa seur.kertaan.
Pomo aikoinaan vihjas meidän kutsumustyöstä=riittää minimipalkka ja pari ruoskan iskua.
Mitä sä oikein selität? Vuonna 2007 oli suuri työtaistelunja Tehyn omien laskelmien mukaan nelivuotiskauden palkkakehitys oli 22-28%.
Millä muulla alalla palkka nousee 4 vuoden aikana viidenneksen?
Oletko edes katsonut viimeistä palkkakehitystä, mitä tehynja super ajoivat, lopputuloksena:
” Tehy ja SuPer hyväksyivät tänään kunta-alan neuvottelutuloksen. Hoitohenkilöstölle saatiin monia merkittäviä parannuksia aiemmin hylättyyn valtakunnansovittelijan esitykseen nähden.”
https://www.tehy.fi/fi/mediatiedote/tehy-ja-super-sote-sopimus-tulee-ja…
Voisi todellakim löhteä nämä ruikuttajat kaikki sinne Norjaan tai Ruotsiin töihin. Oppisivat ehkä ruikuttamisen sijaan tekemään sitten ihan töitäkin olematta marttyyreitä ”kun koskaan me ei saada mitään”…
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 20 vuoden hoitajaurani aikani työskennellyt lähes ainoastaan 12-13h vuoroja. Toki joskus pitää tasata tunteja lyhyemmillä vuoroilla ja kaikki eivät halua tehdä pitkiä vuoroja mutta hyvin se onnistuu hoitotyössäkin. Raskasta se toki on mutta pitkien työmatkojen takia moni haluaa tehdä pitkiä vuoroja, näin ei joka päivä kulu kahta tuntia työmatkoihin.
Riippuu aivan osastosta ja työn laadusta. Hyvä että sinä jaksoit. Pitkänmatkalaisille tuo voi olla hyödyllistäkin, mutta en edelleenkään tajua mikä tuossa on sinänsä se itu hoitajien saatavuuden tai hoitotyön kannalta kannalta tekeekö 3 x12 h plus risat vaiko 5 x 8 h.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus kysymykseesi: ON
Surkea palkka, hirveästi kiirettä ja pomojen mielestä pitää tehdä enemmän.
Surkea palkka, ei arvostusta mistään päin(joskus on superihania potilaita)
Surkea palkka, tietokone ja erilaiset tilastoinnit vie PALJON aikaa.
Surkea palkka, pomot on aika osaamattomia ihmissuhdeasioissa, johtamistyyli on käskyttää ilman keskusteluja ennakkoon(tosin suosikit tienny muutoksista jo kaaauuuuuaan)
Surkea palkka, töiden jälkeen ei jaksa muuta kuin levätä ja toivoa ettei kukaan kysy tai vaadi mitään. Onneksi omat lapset on jo melkein aikuisia.
Surkea palkka ja siihen ei TEHYT ja SUPERit ole vuosikymmeniin saaneet parannuksia. Hoitajille 15€/kk tai 0€/ kk korotukset seur.2-3 vuotta. Lekurit 150-290€kk
Surkea palkka, tsempiksi hoitajille laitettiin siniset valot alaisemaan finlandiatalon seinä.Tässä muutamia totuuksia hoitajan työstä, paljon jäi vielä kirjoitettavaa seur.kertaan.
Pomo aikoinaan vihjas meidän kutsumustyöstä=riittää minimipalkka ja pari ruoskan iskua.
Mitä sä oikein selität? Vuonna 2007 oli suuri työtaistelunja Tehyn omien laskelmien mukaan nelivuotiskauden palkkakehitys oli 22-28%.
Millä muulla alalla palkka nousee 4 vuoden aikana viidenneksen?
Oletko edes katsonut viimeistä palkkakehitystä, mitä tehynja super ajoivat, lopputuloksena:
” Tehy ja SuPer hyväksyivät tänään kunta-alan neuvottelutuloksen. Hoitohenkilöstölle saatiin monia merkittäviä parannuksia aiemmin hylättyyn valtakunnansovittelijan esitykseen nähden.”
https://www.tehy.fi/fi/mediatiedote/tehy-ja-super-sote-sopimus-tulee-ja…
Voisi todellakim löhteä nämä ruikuttajat kaikki sinne Norjaan tai Ruotsiin töihin. Oppisivat ehkä ruikuttamisen sijaan tekemään sitten ihan töitäkin olematta marttyyreitä ”kun koskaan me ei saada mitään”…
Jos palkka on ennestään kuopassa niin saa noustakin enemmän. Mene sinä sinne Norjaasi hoitoon.
Jätin hoitotyön tehtyäni sitä n 20 vuotta. Olin ainoa vakituinen neljän vuoden ajan 28 potilaan osadtolla. Sijaisia tuli tai ei. Tuplavuorot jatkuvia. Loma viikon pätkissä. Ei taukoa. Opiskelijoiden arvioinnit tein kotona omalla ajalla. Nivelet rikki potilas nostoista. Rannehermokanavan oireyhtymä leikattiin, ei saatu enää kuntoon (nostoliike). Omaiset luku sinänsä. Ei kiitosta. Nyt opettelen nukkumaan edes 5 tunnin unia. Työssä on lyöty, yritetty kuristaa, lähes päivittäin kopeloitu, raavittu. Mt ja päihde osastot sekä dementia. No, annoimpa terveyden ja lasten lapsuuden (yksin kotona) hoitotyölle.