Onko täällä KETÄÄN muuta, joka ei usko synnytyksenjälkeiseen masennukseen?

Hölmö provo !

kaikki taudit ja vaivat on vaan mielikuvituksen tuotetta ja laiskuutta.

-ap-

Olen uskovainen.

Asita ovat ainoastaan olemassa jos ne tapahtuvat SINULLE, itsekeskeisyyden huippu!



t: ei koskaan masentunut, mutta omaa napaansa pidemmälle näkevä.

Toivottavasti itse kuitenkin säästyt asialta.

Minulla ei ole ollut synnytyksen jälkeistä masennusta, mutta parilla läheiselläni on ollut.

Se ei ole mikään vitsi, tai luulosairaus.

Vierailija:

Joo, no tämä nyt ei ollut provo... sori vaan

-ap-

Esitit TODELLA kärjistävän väitteen ja odotat muiden provosoituvan mielipiteestäsi = provo

Sama kuin ei uskoisi vesirokkoon tai jotain...?

En usko että grönlanti on olemassa, koska olen nähnyt sen vain televisiossa.

Pitäis olla jotain tyyliin: " eräs ystäväni väittää sairastuneensa masennukseen. Siellä se vaan makailee sohvalla ja on niin depressiivistä kuin olla voi ja yhteiskunta maksaa elämisen. Minä en usko mihinkään synnytyksenjälkeiseen masennukseen. Miten se lapsen saaminen voi niin kamalaa olla? Ehkä kannattais jättää lapset tekemättä, jos ei niitä kestä. Ihan turhaa inistään. Ei muuta kuin ylös ulos ja lenkille, syksyiseen metsään, askartelemaan, piirtelemään, perhekerhoihin muita mammoja tapailemaan. Kyllä se " masennus" siitä alkaa helpottaa, kun nostatte ihraiset perseenne ylös sohvalta"

Kyllä uskoisit jos olisit vierestä seurannut miten mun mieheni muuttui lapsen synnyttyä! :(

Jonkinlaisia perusteluja minäkin odottaisin ap:lta. On helppo tulla heittämään tuollainen provo tänne, mutta asialliset perustelut ovatkin sitten vaikeammat esittää.

Itse sairastuin todella pahasti synnytettyäni lapsen. Masennus oli ollut " huulilla" koko elämäni ajan. Lapsen saaminen oli minulle se lopullinen niitti. Minua hoidettiin ja käsiteltiin pitkään synnytysmasennuspotilaana, vaikka yritin muuta puhua. Loppujen lopuksi se masennus vain syveni ja syveni lääkityksestä ja lapsen kasvamisesta huolimatta. Sairaalassa todettiin, että masennukseni juuret olivat omassa lapsuudessani ja nuoruudessani. Kun sain psykoterapiaa, masennus alkoi nopeasti väistyä.



Uskon siihen, että osalla äideistä on todellista synnytysmasennusta. Kaikki äiti-ihmisten masennukset eivät kuitenkaan johdu äitiydestä. Mutta siis: ihan varmasti on olemassa tätä ap:n epäilemää synnytysmasennusta. Miksi EI olisi, ap?

Olin ennen mutta toisen lapsen syntymän jälkeen en enää ollut sitä mieltä...



lievää synnytyksen jälkeistä masennusta oli ja paniikkihäiriöön sairastuin myös, nyt sitten lääkkeiden voimalla pääsin oireista eroon mutta joudun niitä syömään nyt ainakin puoli vuotta...



JOs ap ajattelet noin niin sun mielestä varmaan sitten kaikki muutkin psyykkisesti sairaat on vaan tuulesta temmanneet itselleen sen sairauden. ESim mun sisko joka oli vakavasti sairas mutta vuosien taisteluiden jälkeen voitti sairautensa ja nyt elää onnelista elämää, välillä edelleen on huonompia päiviä mutta onneksi enimmäkseen hyviä. Tätäkään sairautta ei silloin 10 vuotta sitten kukaan tajunnut että se on jotain depressiota ja jos se olisi aiemmin todettu/tajuttu mitä se on olisi monet itkut jäänyt itekemättä, meidän kaikkien elämä olisi helpompaa.

Kuule ap tuo loukkaa todella paljon koska jos se että on masentunut (johtui se mistä tahansa) on masentuneelle rankkaa on se myös rankkaa omaisille. Minun paniikkihäiriöni ei ole ollut mitään siihe verrattuna minkälainen olo minulla olis silloin kun sisareni oli vakavasti masentunut.

Joo, niin siis tosiaan en usko tuohon synnytyksen jälkeeiseen masennukseen, koska mun mielestäni sellaista ei voi yksinkertaisesti tulla. Miksi ihmeessä joku olisi masentunut juuri saatuaan ihanan nyytin?? Nyt tietysti hyökätään päälle hormoni-jutuilla ym.



Mä en vain usko siihen. Piste.



Itse olin 2kk vauvan syntymän jälkeen aina silloin tällöin vähän maassa, mutta ei se mitään masennusta ollut. Olin vain väsynyt, kaikki oli uutta, olin hämmentynyt.



Tottakai mun puolesta jotkut saa uskoa siihen - tai olla uskomatta. Ajattelin vain etsiä samalla tavalla ajattelevia, mutta ehkä meitä on sitten vain Lola ja minä ;0).



-ap-

kaikille yhtä ristiriidatonta kuin sinulle. Mieleen voi nousta tietoisesti tai tiedostamatta esim. omia lapsuudenkokemuksia, muistoja siitä miten itse on tullut hoivatuksi tai laiminlyödyksi vauvana. Samoin ympäristön tuki voi olla riittämätöntä ja äiti tosi yksin vauvan kanssa. Ja kyllä ne hormonitkin vaikuttavat ainakin imettäviin äiteihin. Ehkä sinä et ole imettänyt?

Löytäisit varmasti vastauksia siihenkin miten joku voi olla masentunut pienen ihanan nyytin kanssa. Jos siis omalta erinomaisuudeltasi viitsisit vaivautua etsimään tietoa.

Ajaako " kun ei voi niin ei voi" kaiken sen yli?

En siis väitä, ettei masennusta voisi esiintyä vakavassa muodossa, mutta olen sitä mieltä, että monet käyttävät sitä legitimoimaan laiskuutta, arkuutta tai muuta vastaavaa vaikeutta pysyä hommissa mukana. Olen nähnyt työelämässä ihmisiä, jotka eivät hoida hommiaan syystä a tai b ja sitten kun asiat alkavat mennä solmuun, niin johan pukkaa sairaslomaa.

Se, että sen asema on niin kiistanalainen johtunee tiedonpuutteesta. Toinen hankaloittava tekijä on se, että sen diagnosointi on potilaan subjektiivisen kokemuksen varassa, eli lääkäri ei voi sitä esim. labrakokein todentaa. Tämän vuoksi useimpien työyhteisöstä löytyy se " masentunut" joka saikuttaa pari viikkoa vuodessa ja jonka masennus paranee kun shoppilee viikon stockmannilla. Tällöin oikeiden masentuneiden asema vaikeutuu, koska heillekin lyödään mukasairaan laiskurin leima.