Voisiko joku liikuntaa harrastamaton perustella miksi ei liiku?

[quote author="Vierailija" time="20.07.2014 klo 10:53"]

Haluaisin kyllä liikkua ja satunnaisesti käynkin lenkeillä ja tekemässä kyykkyjä leuanvetotangoilla pururadalla. Tosin olen 39 viikolla raskaana, joten en uskalla lähteä ilman miestäni joka on töissä päivän. Ja kun totta puhutaan, olen perusluonteeltani niin mukavuudenhaluinen että mieluummin jään sohvalle köllöttämään kun lähden ulos varsinkin jos laiskotuttaa. Rakastan toki myös aika-ajoin erittäin rankkaa rääkkitreeniä, mutta nääh.. Laiskuri minussa vie usein voiton

[/quote]

Miltä se mies sua suojelee.

Koska ei kiinnosta ja se on epämukavaa. En vaan tykkää. 

[quote author="Vierailija" time="20.07.2014 klo 11:07"]Koska mulla on jättirinnat. Jos menen vaikka uimaan,en pääse eteenpäin vaan kellun paikallani.

[/quote]

Oksetat minua.

[quote author="Vierailija" time="20.07.2014 klo 11:04"][quote author="Vierailija" time="20.07.2014 klo 10:55"]Surullista luettavaa :(

[/quote]

Sinä olet surullista luettavaa, fanaatikko.

[/quote]

urheilevat ihmiset ovat fanaatikkoja? okei. mielummin olen fanaatikko kuin läski ja lihakseton joka kuolee aikaisemmin. ;)

[quote author="Vierailija" time="20.07.2014 klo 22:07"]Arkiliikuntaa ja työliikuntaa tulee jonkin verran joten en jaksa enään sitten liikkua.

Hengästyttävästä liikunnasta rupeaa myös sattumaan ihan törkeän paljon kurkku vaikka hengitystekniikkani pitäisi olla oikea, en ymmärrä miksi ha toisinaan se kyllä harmittaa kun kunto kestäisi mutta kurkkukivun vuoksi on pysähdyttävä, se on jotenkin lamaannuttava kuiva kipu. Tietääkö kukaan mistä kyse?

[/quote]

Kurkkun limakalvo kuivaa johtuen kiivaasta hengityksestä. Kipuun auttaa juominen esim. juomapullo mukaan kun lenkkeilee. Ei siihen ole mitään muuta keinoa kuin jatkaa liikuntaa. Liikkuessa kunto kasvaa ja hengästyminen vähenee. Ei ole tuo kurkkukipusi vaarallista.

Kyllä jokainen tervejärkinen ihminen harrastaa edes jonkin verran liikuntaa. Toki, jos on fyysisesti raskaassa työssä, niin se liikunta hoituu työpäivän aikana. Mutta jos työ on lähinnä istuskelua, niin kannattaisi nyt edes käydä kävelyllä muutaman kerran viikossa tai pyöräillä työmatkat ja harrastaa vähän ylävartalojumppaa, ettei niskat menet jumiin ja ryhti ole surkea. Ei ole mikään pakko mennä ryhmäliikuntatunneille tai kuntosalille. Oman vartalon painoa avuksi käyttäen saa jumpattua kotonakin. Eikä siihen tarvitse käyttää kuin vartti päivässä, että pysyy lihakset olemassa.

Itse olen harrastanut liikuntaa elämäni aikana vaihtelevassa määrin. Lapsena olin todella laiska, eikä liikunta kiinnostanut yhtään. Tästä johtuen minulla on aina ollut melko huono peruskunto. Opiskeluaikoina harrastin välillä aika ahkeraankin, ryhmäliikuntaa monta kertaa viikossa plus aika paljon hyötyliikuntaa. Olo oli silloin parempi kuin koskaan, kunhan vain muisti nukkua tarpeeksi. Ikävä kyllä kiireen iskiessä liikunta tuppaa jäämään taka-alalle ja nykyään se on lähinnä reipasta kävelyä ja vähän lihaskuntoa. Mutta sen kyllä huomaa, jos ei pariin päivään tee mitään. Itsellä liikkumattomuus ainakin masentaa. Tulee löysä ja voimaton olo ja ihokin huononee.

Liikunta on rahvaanomaista. No, ratsastan toki jonkin verran. 

Tiedän, että tässä kysytään niiltä jotka eivät harrrasta liikuntaa, mutta pakko sanoa, että tunne, joka tulee liikkumisen jälkeen on aivan mahtava ja sen takia tykkään liikkua. Voi olla ylpeä itsestään kun on kuluttanut jotakin:)

Olen sporttimimmin vastakohta, sohvamimmi... En ole tippaakaan kilpailuhenkinen, en ole koskaan osannut mitään ryhmäliikuntalajeja, eikä "mikään" yksilölajikaan ole tuntunut just mun lajilta. Mulla on kaksi jalkaa ja osaan niitä liikuttaa, mutta en silti osaa juosta. Olen kömpelö, juoksutyyli on kai väärä (vaikka yritän opetella ja katsoa ohjeita), hyvinä päivinä olen saattanut jopa saavuttaa oman tavoitteeni eli etanavauhtia hölkätä pururadan kerran ympäri. Reipas kävelykään ei aina tunnu kivalta, ei vaan jaksa ylläpitää sitä vauhtia! Hyvänä päivänä kyllä, mutta jos sattuu huono, niin sitten vain löntystän hitaammin ja koitan nauttia raittiista ilmasta ja siitä, että ylipäätään otan askelia.

Kuntosalilla olen nauttinut pilateksen tyyppisistä tunneista, Bodybalancesta yms. Lihaskuntorääkeistä en ole koskaan tykännyt, mutta olen niissäkin kulkenut. Silloin kun olen jaksanut tehdä kaikki liikkeet ohjaajan malliin, on ollut hyvä päivä ja olen voinut olla tyytyväinen itseeni. Liian usein jouduin luovuttamaan, kun en vain jaksanut pinnistää selkää ja vatsalihaksia jossain helevetin lankkuasennossa. Kiva lysähtää siihen hikimatolle sitten.

Olen kokeillut joitakin peruslajeja elämäni aikana, mutta en vain ole liikunnallisesti lahjakas, vaan kömpelö ja pelkään myös satuttavani itseäni (kaatuminen, mustelmat palloista tms.). En tosiaan nauti mistään uusien, vaikeiden lajien opettelusta.

Liikkuminen on jotain, mitä on pakko tehdä, että voisi näyttää hyvältä. En ole niin turhamainen, että jaksaisin jotain vihersmoothieita ja superfitnessiä aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Silti olen niin laiska, etten viitsi käydä edes peruskävelylenkillä tai -hölkällä joka päivä. Nyt tekosyynä on hellepäivät ja paarmat, jotka käyvät kimppuun heti kun astuu ovesta ulos. Pitäisi laihduttaa, pitäisi kiinteytyä... Kräääh, voisinpa vain osata syödä terveellisesti ja liikkua edes hyvän olon takia. Minkä hyvän olon? Liikunnasta tulee hiki, väsy, huono olo ja paha mieli kun katsoo ohi juoksevia treenaajia.

Huonommuuden tunne, kaikki vanhat huonot kokemukset lapsuudesta tähän päivään asti ovat johtaneet siihen, etten osaa liikkua. En koe itseäni liikunnallisena, en osaa edes ottaa sitä roolia että nyt lenkkarit jalkaan ja reippailemaan! Tunnen itseni typeräksi. Ostin uudet lenkkikengät, jotka ovat kyllä ihan hyvät, ja laitoin ne jalkaan ja muutenkin "lenkkivaatteet" päälle ja lähdin lenkille. Olo oli jo valmiiksi huono, raskas ja inhotti. Lopputulos oli se, etten jaksanut hölkätä yhtään, polviin sattui ylämäessä, olin vain niin huono ja painava että jätin leikin kesken ja lähdin kotiin itkemään. En vain osaa. Mikä lenkkeilijä oikein luulin olevani.. Hienot lenkkivaatteetkin ovat joidekin fitness-urheilijoiden heiniä, minun päälläni ne näyttävät vain typerältä ja antavat ymmärtää, että olen muka jotenkin urheilullinen itsekin, hah. En jaksa enkä osaa, oli jalassa sitten vanhat collegehousut tai ihoa nuolevat treenihousut (ei sillä että jälkimmäisiä ikinä pukisin päälleni).

Liikunnassa vituttaa kaikki. Riittääkö?

Näin raskaana ja lomalla en ole jaksanut vetää aiempia päivittäisiä juoksu- tai pyörälenkkejä... 

Pääsyy: olen laiska ja saamaton. En harrastanut liikuntaa säännöllisesti nuorenakaan (traumat koulun liikuntatunneilta, joissa huonoimmille naurettiin ja jopa opettaja nöyryytti), joten liikunnasta ei ole tullut koskaan tapaa, osaksi arkea, mikä on sääli.

Olen myös aina ollut luonnostaan hoikka, joten ei ole ollut juurikaan motivaatiota liikkua (ei tarvetta laihtua, tms), vaikka nyt myöhemmällä iällä ymmärrän liikunnan terveyshyödyt ja sen, että timmi vartalo on kauniimpi kuin hoikka urheilematon vartalo.

Lisäksi en osaa ja pelkään virheitä. Esim. salilla en käy, koska en tiedä miten laitteita käytetään ja pelkään muiden nauravan niille, jotka eivät automaattissesti osaa jotain perusliikettä. Tarvitsisin personal trainerin, joka patistaa minut alkuun, mutta ei ole tällä hetkellä varaa sellaiseen.

Lajit, joista pidän ja joista voisin tehdä säännöllisen harrastuksen: uinti, jooga, laskettelu ja lumilautailu, ratsastus, lenkkeily, pyöräily, luistelu, suunnistus, kiipeily, melonta. En juurikaan pidä joukkuelajeista enkä kontaktilajeista (sellaisista, joissa esim. 2 pelaajaa kilpailee keskenään).

En urheile myöskään sen vuoksi, että rajallisella vapaa-ajallani saan paljon enemmän iloa muista asioista, kuten esim. musiikki, elokuvat, kirjallisuus, tiede, luontokuvaus, uutisten seuraaminen, ystävien tapaaminen, konserteissa käyminen, jne.

Olen hieman päälle 30, ehkä peli ei ole vielä menetetty kokonaan....kunhan vain saisi sen kipinän jostain! :)

Fyysisesti (nuorelle naiselle) hyvin raskas työ (puolessa vuodessa aloitettuani tippui 10 kg painoa..) ja omasta tahdosta usein pitkiä päiviä. Ratsastan noin 4 kertaa viikossa, muuten ei juuri tuu liikuttua (harvakseltaan pyöräilen autoilun sijaan, välillä zumbaa kerran viikos)

Perusteluni; olen laiska. ja väsyn töissä.

Koen esimerkiksi lenkkeilyn turhaksi, jollei sillä ole tarkoitusta. Kotona asuessa oli koira mitä lenkittää, eli hyvä ja välttämätön syy lenkkeilylle, sekä viikonloppuisin lehden hakeminen parin kilsan päästä (asuimme maalla). Nykyisin kaupungissa asuvana minua ei kiinnosta yhtään lähteä huvikseen asfaltille talsimaan, jollen kävele jonnekin tiettyyn paikkaan asioimaan.

Kuntosalilla käymiseen ainut motivoiva syy on loistava fysioterapeuti, joka on osannut kannustaa sopivalla tavalla ja luonut sellaisen ohjelman jossa on tarpeeksi monipuolisuutta. Se ei vaan auta jos sanotaan ihmiselle joka ei ole tottunut liikkumaan, että senkun liikut siitä tulee hyvä olo. En edelleenkään koe salilla käymistä kivaksi saati nautinnolliseksi, mutta nykyisen vaivan myötä se on välttämätöntä ennaltaehkäisevänä hoitomuotona. Eli oman terveyden turvaaminen on myös motivoinut, muuten en vaivautuisi.

Liikuin tunnin päivässä aika pakonomaisesti, kunnes lääkäri ja fysioterapeutti kielsivät noin vuosi sitten. En malttanut heti totella, mutta pikku hiljaa olen ymmärtänyt, että en koskaan parane, jos en tosiaan lopeta liikuntaharrastuksia. Nyt on opeteltava muita tapoja pitää huolta itsestään.

[quote author="Vierailija" time="20.07.2014 klo 22:23"]

Tiedän, että tässä kysytään niiltä jotka eivät harrrasta liikuntaa, mutta pakko sanoa, että tunne, joka tulee liikkumisen jälkeen on aivan mahtava ja sen takia tykkään liikkua. Voi olla ylpeä itsestään kun on kuluttanut jotakin:)

[/quote]

Niinhän sitä aina sanotaan, että liikunnasta tulee hyvä olo, mutta kun ei tule... Ei ole ikinä tullut muuta kuin väsymys ja vitutus ja pettymys. Ja niinkin väitetään, että kunto paranee ja lihakset kasvaa, kun liikkuu, mutta kun ei sitäkään tapahdu. Jotakin varmaankin teen väärin, mutta kun kolmen vuoden säännöllisen (3 krt vko) liikunnan jälkeen en nähnyt mitään muutosta kropassa tai kunnossa, luovutin. Siis kolme vuotta kuntosalia, ryhmäliikuntaa, lenkkeilyä enkä jaksa nostaa yhtään isompaa punttia tai juosta muutamaa minuuttia kauempaa. Kai minä kuvittelin, että ei tosiaan tarvitse ruveta elämään kuin Bull tai Jutta ja sittenkin saisi jotain näkyvää hyötyä, mutta eipä sitte.

En saa liikunnasta mielihyvaa. Olen kokeillut monia lajeja, enka ole loytanyt yhtakaan josta jaksaisin innostua pidemmaksi kuin pariksi kuukaudeksi, eli alkuinnostuksen laimennuttua.

Kompromissina pyorailen tyomatkani (15 km paivassa) ja paivittaiset ajoni. Noin kerran vuodessa loydan myos uuden lajin, jonka lopetan taas parin kuukauden kuluttua.

Yritän liikkua mahdollisimman paljon, mutta se on sairauksieni takia yhtä tuskaa. Liikunnan jälkeen oon entistä kipeämpi, ja muutenki olo pahenee. Oon ennen sairastumistani harrastanu lapsesta asti todella aktiivisesti liikuntaa.

Sori, en hoksannu tota jätetään sairaudet pois... 73

[quote author="Vierailija" time="20.07.2014 klo 22:23"]Tiedän, että tässä kysytään niiltä jotka eivät harrrasta liikuntaa, mutta pakko sanoa, että tunne, joka tulee liikkumisen jälkeen on aivan mahtava ja sen takia tykkään liikkua. Voi olla ylpeä itsestään kun on kuluttanut jotakin:)

[/quote]

Mulle ainakin tulee vaan uupunut ja sairas olo. Siksi en tykkää liikkua, kun koko loppuilta menee sitten hukkaan kun ei jaksa mitään. Eikä se oo semmoista mukavaa rentoa raukeutta, vaan sellaista väsymystä ettei jaksaisi edes kättä nostaa ja ärtynyt ja keskittymiskyvytön olo.

Mun kaikki yritykset alkaa liikkua tyssää tuohon. Jos tehot ovat sellaiset, että kunto tai lihas voisi yhtään kasvaa, olo on kamala.

[quote author="Vierailija" time="20.07.2014 klo 21:22"]

"Kaikki syyt, jotka estävät meitä liikkumasta ovat tekosyitä" -Urho Kalevi Kekkonen

[/quote]

Tekosyy on valhe, joka kerrotaan todellisen syyn sijasta. Itse en jaksa urheilla eikä minua huvita liikkua. Tämä on syy liikkumattomuuteeni, ei tekosyy.