Millaista elämä oli Suomessa 1930-luvulla?
Oliko silloin jo autoja?
Entä millaista oli asua kaupungissa? Oliko silloin kerrostaloja vai oliko kaikilla oma pikku tönö?
Kommentit (21)
Tällä videolla on pätkiä jotka on kuvattu 30-luvulla, sujrin osa maalla.
Vierailija kirjoitti:
Oli autoja, mutta ne ei olleet yleisiä. Kerrostaloja on ollut kymmeniä vuosia ennen 30-lukua ainakin suurimmissa kaupungeissa.
Ennen kerrostalojakin taloista saatettiin vuokrata huoneita muiden käyttöön. Onkohan koskaan jokaisella ollut omaa taloa kaupungissa?
Valtaosa asui maalla, mutta kaupungit olivat kehittymässä. Kaupungeissa asui herrasväekä, joilla oli palveluskuntaa kotonaan. Työväestö asui ahtaasti esim. Kalliossa hellahuoneissa. Yhdessä huoneessa asui kokonaisia perheitä. Lapuan liike oli voimissaan ja vain oikeistolaisuus oli sallittua.
30-luvulla olisi naurettu jos poliisia olisi kutsuttu paikalle, kun Sever olis ladannut piippuunsa ruokatunnilla jotain muuta kuin tabakkia.
Jokseenkin kaikki peltotyöt ja metsätyöt tehtiin hevosilla. jopa 10 vuotiaat pojat saattoivat olla tukinajossa, vaari kertonut, kouluun hiihdettiin tai käveltiin, oli matka mikä tahansa.
Lapsia oli paljon, mutta jo 5-6 vuotiaan piti osallistua peltotöihin ja esim kantaa hellapuut sisälle. Piiska ja tukkapölly kuuluivat arkeen eikä vaimolla ollut oikeutta kieltäytyä kun mies halusi n..aida.
Tytät eivät päässeet tansseihin ennen rippikoulua eikä aina sen jälkeenkään
Pyykki pestiin käsin. Vain harvoissa paikoissa oli sähkövalo, muilla öljylyhdyt.
Asperiini, hotalinjamentti ja pervetiini olivat jokseenkain ainoat lääkkeet, sekä tietenkin kansanparantajien rohdot tyyliin terva viina sauna, ja jos ei auta niin hauta.
Vierailija kirjoitti:
30-luvulla olisi naurettu jos poliisia olisi kutsuttu paikalle, kun Sever olis ladannut piippuunsa ruokatunnilla jotain muuta kuin tabakkia.
Koska oli laillista
Vierailija kirjoitti:
Valtaosa asui maalla, mutta kaupungit olivat kehittymässä. Kaupungeissa asui herrasväekä, joilla oli palveluskuntaa kotonaan. Työväestö asui ahtaasti esim. Kalliossa hellahuoneissa. Yhdessä huoneessa asui kokonaisia perheitä. Lapuan liike oli voimissaan ja vain oikeistolaisuus oli sallittua.
Sosialidemokraattien kannatus oli laajaa, koska oikeistolaisuus ei toiminut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
30-luvulla olisi naurettu jos poliisia olisi kutsuttu paikalle, kun Sever olis ladannut piippuunsa ruokatunnilla jotain muuta kuin tabakkia.
Koska oli laillista
Ei oltu käytännössä ajateltu niin absurdista ajattelua että kansalaisen voisi omistaa ja antaa tälle sakkoa tai vankeutta jos työnsi leipälävestään sisään. Eikä ollut luonnollista kieltää laittomaksi luonnonkasvia, joka on vanhempi kuin ihmiset on.
Isolla tilalla oli jo parketti lattia yhdessä huoneessa.Vedet tuli ja meni jo tuossa vaiheessa taloon.Radiokin oli jo tietenkin tuossa vaiheessa kun akuutti uutinen jo tuli vähintään puolessa päivässä tietoon maailmalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
30-luvulla olisi naurettu jos poliisia olisi kutsuttu paikalle, kun Sever olis ladannut piippuunsa ruokatunnilla jotain muuta kuin tabakkia.
Koska oli laillista
Ei oltu käytännössä ajateltu niin absurdista ajattelua että kansalaisen voisi omistaa ja antaa tälle sakkoa tai vankeutta jos työnsi leipälävestään sisään. Eikä ollut luonnollista kieltää laittomaksi luonnonkasvia, joka on vanhempi kuin ihmiset on.
Eipä tainnut tätä luonnonkasvia olla, jota sinä niin kovasti himoitset, saatavilla, mutta siinä kun silmöt utuisena haaveilet niin entäpäs pontikankeittäminen?
Hyvin harva meistä muistaa sitä aikaa omakohtaisesti, saati sitten kirjoittelee kokemuksistaan vauvapalstalla.
Mutta suvullani oli kuljetusyhtiö ja autoja. Kaupungissa asuivat. Ja tiedoksesi että Helsingissä on paljonkin 1800-luvun rakennuskantaa. Olen itsekin asunut Kruununhaassa (en tosin 1930-luvulla, koska en ollut silloin vielä syntynyt) kerrostalossa joka oli rakennettu 1800-luvun lopussa ja Ullanlinnassa kahdessakin kerrostalossa jotka oli rakennettu 1900-luvun alussa. Kaikki nämä talot ovat pystyssä vieläkin; tosin tuohon Kruununhaan-taloon ei saa rakentaa hissiä, sillä talo on Museoviraston suojelema. Pohjoismaiden vanhin edelleen käytössä oleva kerrostalo sijaitsee Gotlannissa. Visbyn vanha apteekki on 1200-luvulta.
"jopa 10 vuotiaat pojat saattoivat olla tukinajossa, vaari kertonut, kouluun hiihdettiin tai käveltiin, oli matka mikä tahansa"
Näiltä ajoilta on myös vieläkin perinteenä ajattelu että lasten tulisi osallistua raskaisiin kotitöihin. Niihin aikoihin hankittiin ihan turhaa koko elämän kestävä skolioosi selkärankaan suhteettoman raskailla taloustöillä nuorena.
Ihmisen selkäranka on todella altis nuorena huonoille mutkille. Sitä ei tajuttu siihen aikaan että sen minkä nuorena tekee niin vanhana kärsii ja tuottaa suoranaista tappiota niinä päivinä kun ei pääse ees sängystä ylös.
Ei ymmärretty järkevää ajattelua. Se työ minkä pieni teki oli myös mitätöntä. Nykyänä lasten annetaan leikkiä ja kasvaa rauhassa. Skolioosit on vähentyneet myös sitä myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
30-luvulla olisi naurettu jos poliisia olisi kutsuttu paikalle, kun Sever olis ladannut piippuunsa ruokatunnilla jotain muuta kuin tabakkia.
Koska oli laillista
Ei oltu käytännössä ajateltu niin absurdista ajattelua että kansalaisen voisi omistaa ja antaa tälle sakkoa tai vankeutta jos työnsi leipälävestään sisään. Eikä ollut luonnollista kieltää laittomaksi luonnonkasvia, joka on vanhempi kuin ihmiset on.
Eipä tainnut tätä luonnonkasvia olla, jota sinä niin kovasti himoitset, saatavilla, mutta siinä kun silmöt utuisena haaveilet niin entäpäs pontikankeittäminen?
Oli ihan normaali apteekin tuote ja hamppu ruderalis kasvoi Pietarin takapihoilla ja niityillä laivanrakennus imperiumin perintönä. Venäjällä kasvatettiin paljon hamppua ja se sopeutui sinne villiksi. Intian hamppua sai apteekista vielä 1960-luvulla öljynä joka on todella vahvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
30-luvulla olisi naurettu jos poliisia olisi kutsuttu paikalle, kun Sever olis ladannut piippuunsa ruokatunnilla jotain muuta kuin tabakkia.
Koska oli laillista
Ei oltu käytännössä ajateltu niin absurdista ajattelua että kansalaisen voisi omistaa ja antaa tälle sakkoa tai vankeutta jos työnsi leipälävestään sisään. Eikä ollut luonnollista kieltää laittomaksi luonnonkasvia, joka on vanhempi kuin ihmiset on.
Eipä tainnut tätä luonnonkasvia olla, jota sinä niin kovasti himoitset, saatavilla, mutta siinä kun silmöt utuisena haaveilet niin entäpäs pontikankeittäminen?
Kylläpä oli. Siitä on mainintoja paljon ja apteekin tuottenakin oli luonnonlääkintänä voimakasta cannabis indikaa Intian hamppua. Toisekseen Suomi oli salakuljetuksen ohimenopaikkana ja tänne tuli paljon kokaiinia 1920-1940. Kultuuriväki ja etenkin jazz-musiikin ystävät tekivät ihan samaa mitä Yhdysvalloissa siihen aikaan oli suositta tehdä. Eli poltella hyvin voimakkaita kannabiskäärylöitä ja nuuskata nokkaan kokaiinia uuden muotitanssin tahdissa.
Vierailija kirjoitti:
Valtaosa asui maalla, mutta kaupungit olivat kehittymässä. Kaupungeissa asui herrasväekä, joilla oli palveluskuntaa kotonaan. Työväestö asui ahtaasti esim. Kalliossa hellahuoneissa. Yhdessä huoneessa asui kokonaisia perheitä. Lapuan liike oli voimissaan ja vain oikeistolaisuus oli sallittua.
Lapuan liike oli kylläkin aika marginaalinen ja väkivaltaan turvauduttuaan marginalisoi itsensä lopullisesti. Epäonnistunut Mäntsälän kapina ajoi lapualaiset yhä syvemmälle marginaaliin, vaikka jatkaja IKL eduskuntapuolueeksi nousikin. Maltillinen vasemmisto(käytännössä SDP) oli sallittu.
Ruuan kohdalla suurin ero nykyiseen että syötiin sitä mitä Suomen oloissa pystytään itse kasvattamaan ja säilömään ilman pakastamsta. Viljasta pääasiassa ruista tai ohraa, kauraa, vehnän viljely vasta yleistyi, eikä lajikkeet olleet kestäviä mutta silloin oli suotuisia kesiä. Perunaa, kaalia, juureksia, marjat kerättiin itse metsästä kotipuutarhasta, itse asiassa puutarhanhoito kukoisti tuolloin, tuontihedelmiä ei ollut edes kaupan.
Omia autoja oli vain kaikkein rikkaimmilla.
Käytännössä tavallinen kansalainen pääsi auton kyytiin ottamalla taksikyydin(sana taksi ei ollut vielä käytössä, puhuttiin vuokra-autosta) tai nousemalla linja-autoon.
Isovanhempieni hääkuva on otettu taksin edessä. Taksikuski istuu autossaan tosi ylpeän näköisenä. Auto taitaa olla A-Ford, rättikatto auki. Kuva pn 20-30-lukujen taitteesta.
Isoisä oli suutari, mummo työskenteli isossa maatalossa piikana. Syntyivät 1899 ja 1902.
Oli autoja, mutta ne ei olleet yleisiä. Kerrostaloja on ollut kymmeniä vuosia ennen 30-lukua ainakin suurimmissa kaupungeissa.