Lue keskustelun säännöt.
Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?
Itse vastaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Kaikki menivät tästä aivan pähkinöiksi mutta luettuani sitä nyt parisataa sivua en kyllä ymmärrä miksi. Siinä on kyllä joitain ihan hauskoja sutkautuksia, mutta pääasiassa teksti on ihan kuin jonkun amatööriraapustelijan kynästä, ohutta ja yksinkertaista tarinointia. Sivutolkulla tarinaa tyyliin: "Nola laittoi kahvin tippumaan. Hän kasasi tarjottimelle voita, paahtoleipää, munia ja marmeladia. Sitten hän kurkisti heiluriovesta nurkkapöydässä istuvaa Harrya. Oi, kuinka komea hän olikaan! Nola oli aivan rakastunut." Ja sitten Pajtim Statovcin kirjat. Eivät vain iske minuun sitten yhtään. Jotenkin niitä leimaa ankea ja valju tunnelma ja tuntuu että kaikki kolme kirjaa ovat hyvin samanlaisia keskenään, melkein kuin eri versioita samoista henkilöhahmoista. Miehet ovat aina silmiinpistävän mulkeromaisia elleivät peräti väkivaltaisia ja kaikki naiset pyhimysmäisiä hiljaisuudessa kärsijöitä. Vahva symboliikka kissoineen ja käärmeineen ei myöskään muhun vetoa. Kertokaa omanne! Eikä sitten ruveta kinaamaan, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässä on kyse :) Keskustella toki saa!
Kommentit (978)
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea koko ketjua ja taatusti tämä on jo täällä, mutta en tykkää yhtään Taru sormusten herrastasta.
Enkä tykännyt Ruohometsän kansasta.
Enkä tykkää Harry Pottereistakaan.
Miki Liukkosta en ole lukenut, mutta olen kauhulla lukenut, että kirjansa ovat jotain 800 sivuisia järkäleitä.
Ruohometsän kansa, rakastettu lasten klassikko - siis aivan kamalaa väkivaltaa, en halunnut edes säilyttää hyllyssä luettuani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leijat helsingin yllä, Kjell Westö. Ihan tajuttoman tylsä, mitään ei tapahdu ja teksti puuduttavaa. Tai sit mä en vaan ymmärrä?
Se on yksi suosikeitani. Olen asunut samoilla kulmilla josta kirja kertoo, Munkassa (ja myöhemmin Kalliossa, kuitenkin Helsingin kantakaupungissa), ja olen lähes viikolleen Westön ikäinen. Vaikka en ollutkaan ruotsinkielisestä ja varakkaasta perheestä, tuntuu kertomus tuntuu silti liikuttavan ja kipeän nostalgiselta. Westö muistelee noita vuosia samalla nostalgialla kuin minä.
Ärsytti kun se oli pakko lukea yhteen tenttiin. Vastenmielisen Helsinki-keskeinen teos, kiva varmaan teille joille paikat olivat tuttuja omasta menneisyydestä.
Ne leijat taisivat kuitenkin kirjailijalta unohtua, en ainakaan muista siitä mitään selitystä teoksen nimelle.
Kertokaa joku jos satutte muistamaan.
Tämän vuoden Finlandia-voittajan eli Ida Rauman Hävitys on mielestäni aivan turhaan hehkutettu ja ylistetty. Mulle tuli monessa kohtaa kirjaa tunne, että joku toinenkin on jo aiemmin kirjoittanut just näin eikä tarinassa ollut mitään uutta.
Sally Rooney - Normaaleja ihmisiä. Ei kait se ketään yllätä, että väkivalta ja seksi myy. Hahmot olivat onttoja, tapahtumat junnasivat paikallaan.
Toinen oli Niillas Holmbergin Halla Helle. Simppi päähenkilö muuttaa pohjoiseen naisen perässä ja nainen tiuskii miehelle ja on muutenkin stereotyyppinen "oikukas taiteilijasielu". Yritin lukea, mutta en pitänyt... Luin jostain, että kirjassa päähenkilöön (etelästä tulleeseen) suhtaudutaan armollisesti. No eikä suhtauduta, kuin lapseen konsonaan, että soo soo ei saa, et ymmärrä. Holmbergin musiikista kyllä pidän kovasti ja suosittelen!
Fifty Shades of Grey- kirjasarja. Ihan järkyttävää kuraa, kamala myötähäpeä kirjailijaa kohtaan tuli lukiessa. Todella yksitoikkoista luettavaa, varsinkin yksityiskohtaisesti kuvatut seksikohtaukset joissa lienee näidenkin opusten suosion salaisuus. Hohhoijaa ja haukotus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta kirjasarja, liikaa jaarittelua.
En ole varmaan ainoa, joka käyttää tätä ketjua kirjasuosituksien löytämiseen?
Tosi moni valittaa asioista, joista itse pidän, joten lisään kirjan heti lukulistalle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä on tuska lukea.
Delia Owensin Suon villi laulu. Aivan uskomaton pettymys! Miljöön kuvailu oli kaunista, mutta tarina itsessään oli täydellisen epäuskottava ja suorastaan naurettava. En voi sanoin kuvailla sitä pettymystä, mitä tunsin kun vihdoin kirjan luin, sillä olin odottanut sitä niin kauan ja kirjaa ylistetään maasta taivaisiin. Odotin tunnelmallista kasvutarinaa ja murhamysteeriä, mutta sainkin jonkun ihme rakkausdraamaan, jossa kaksi miestä jahtaavat villiä suon keskellä kasvanutta kaunotarta, joka ei ole päivääkään viettänyt koulussa, mutta on luonnollinen nero. Voi taivas. En pysty ymmärtämään, miten tästä kirjasta kasvoi sellainen jättimenestys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Matt Haigin Keskiyön kirjasto oli täyttä kuraa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
KORAANI JA RAMTTU YMS USKONKIRJAT OVAT AIVAN KÄSITTÄMÄÖNTÄ TEKSTIÄ. EN YMMÄRRÄ NITÄ AINKAAN.
Dieselmoottorin hehkutusjärjestelmän huoltomanuaali, aika tylsä kirja jos ajaa bensa-autolla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Dostojevskin "Kirjoituksia kellarista" on hehkutettu joidenkin toimesta tosi paljon. Teos on mielestäni aika tunkkaisen oloinen, ja ei lainkaan viihdyttävän oloinen, vaikka kirjoitustyyli sinänsä on tasaisen hyvää (tosin levotonta), mutta itse tarinaa ei kirjassa ole juuri lainkaan. Katkeroitunut mies istuu kellarissa ja miettii kaikenlaista mm. erilaisia kostofantasioita, joita ei sitten kuitenkaan uskalla toteuttaa, koska on hiirulainen luonteeltaan.
Musta huumori tosin keventää hieman lukukokemusta, mutta tällainen, loppujen lopuksi, varsin pinnallinen filosofinen ote, ei oikein innosta minua.
Kirja ei ole huono, mutta ei mielestäni ole lainkaan elämyksellinen teos lukea: lukunautinto puuttuu. Päinvastoin: vaatii hieman masokistista luonnetta lukea kirja loppuun saakka.
En jaksanut lukea kirjaa ihan loppuun saakka.
Vierailija kirjoitti:
Paulo Coelhon kirjat. Ihmiset kehuu syvällisiksi ja elämän mullistaviksi, vaikka ovat kliseitä täynnä.
Nämä kyllä. Kirjailia hehkuttaa itseään yököttävästi kaikissa kirjoissa. Lupailee kirjoissa jotain mullistavan henkevää, eikä koskaan lopulta toimta kun selavaa huttua. Kyllä se silti kirjoittaa hyvin, vaan eipä auta jos aiheet ja juoni on noin ala-arvoista tasoa. Kirjahyllyssä yksi kirja väärin päin, ettei näe sen nimeä. Pitäisi viedä divariin tai roskikseen.
Harry Quebert ja muut saman kirjailijan kirjat ovat tosiaan kirjalliselta arvoltaan nolla, mutta pakko lukea että mysteeri selviää.
Mutta se hehkutettu kirja, jota en voi käsittää on helposti Sadan vuoden yksinäisyys.
Jotkut rakastavat nopeita juonenkäänteitä, toiset romanttista hehkua, toiset taas pelkkää kielellistä iloittelua. Jos haluaa saada suosituksia toisilta, olisi hyvä tietää heidän mieltymyksensä. Muuten voi saada huippusuosituksen kirjasta, jossa ei ole juuri sitä itseä kiinnostavaa muotoa tai sitten briljantti mestariteos menee ohi, kun toinen ei taas ole tykännyt kyseisestä muodosta. On siis löydettävä sellainen suosittelija, jolla on samankaltaiset kirjalliset makumieltymykset.
Suon villi laulu, hehkutuksen perusteella odotin jotain ihan muuta kuin pikkutyttömäistä fantasiaa johon sotkettiin vielä murhanysteeri. Ei jatkoon.
Coelhosta en ole ikinä innostunut vaikka olen yrittänyt.
Kalle Päätalo, joku Iijoki-sarjan kirja. Ainut teos jonka olen kirjaimellisesti heittänyt käsistäni kun vitutti niin paljon. Poimin sen kuitenkin myöhemmin ja taistelin loppuun.
Vierailija kirjoitti:
Fifty Shades of Grey- kirjasarja. Ihan järkyttävää kuraa, kamala myötähäpeä kirjailijaa kohtaan tuli lukiessa. Todella yksitoikkoista luettavaa, varsinkin yksityiskohtaisesti kuvatut seksikohtaukset joissa lienee näidenkin opusten suosion salaisuus. Hohhoijaa ja haukotus.
Olen juuri lukemassa tuota kirjasarjaa. Olen ihmetellyt lukiessani sitä, kuinka huono kirjoittaja E. L. James on ja kuinka suosittuja Fifty shades -kirjat ovat siitä huolimatta olleet. Niin, ja minäkään en jaksa enää lukea niitä seksikohtauksia.
Kolmiosainen kirjasarja on itse asiassa kirjoitettu kahdesti: ensimmäiset kolme kirjaa ovat tarinan nuoren naisen minä-muodossa kertomia, mutta sen jälkeen täsmälleen samat asiat ja tapahtumat on kerrottu vielä kolmessa myöhemmin julkaistussa kirjassa, jotka eroavat ensimmäisistä kolmesta kirjasta vain siten, että ne ovat tarinan nuoren miehen minä-muodossa kertomia. Jos tämä ei ole rahastusta, en tiedä, mikä sitten on! Käsittääkseni kirjat olivat alun perin Twilight-kirjasarjan alkuun vain internetissä julkaistua fanfictiota. Twilight-kirjatkin on kai kirjoitettu kahteen kertaan, siis ensin naisen ja sitten miehen näkökulmasta, jos olen käsittänyt oikein.
Kaikki Paulo Coelhot on ihan hirveetä tuubaa.