Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?

Itse vastaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Kaikki menivät tästä aivan pähkinöiksi mutta luettuani sitä nyt parisataa sivua en kyllä ymmärrä miksi. Siinä on kyllä joitain ihan hauskoja sutkautuksia, mutta pääasiassa teksti on ihan kuin jonkun amatööriraapustelijan kynästä, ohutta ja yksinkertaista tarinointia. Sivutolkulla tarinaa tyyliin: "Nola laittoi kahvin tippumaan. Hän kasasi tarjottimelle voita, paahtoleipää, munia ja marmeladia. Sitten hän kurkisti heiluriovesta nurkkapöydässä istuvaa Harrya. Oi, kuinka komea hän olikaan! Nola oli aivan rakastunut." Ja sitten Pajtim Statovcin kirjat. Eivät vain iske minuun sitten yhtään. Jotenkin niitä leimaa ankea ja valju tunnelma ja tuntuu että kaikki kolme kirjaa ovat hyvin samanlaisia keskenään, melkein kuin eri versioita samoista henkilöhahmoista. Miehet ovat aina silmiinpistävän mulkeromaisia elleivät peräti väkivaltaisia ja kaikki naiset pyhimysmäisiä hiljaisuudessa kärsijöitä. Vahva symboliikka kissoineen ja käärmeineen ei myöskään muhun vetoa. Kertokaa omanne! Eikä sitten ruveta kinaamaan, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässä on kyse :) Keskustella toki saa!