Lue keskustelun säännöt.
Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?
Itse vastaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Kaikki menivät tästä aivan pähkinöiksi mutta luettuani sitä nyt parisataa sivua en kyllä ymmärrä miksi. Siinä on kyllä joitain ihan hauskoja sutkautuksia, mutta pääasiassa teksti on ihan kuin jonkun amatööriraapustelijan kynästä, ohutta ja yksinkertaista tarinointia. Sivutolkulla tarinaa tyyliin: "Nola laittoi kahvin tippumaan. Hän kasasi tarjottimelle voita, paahtoleipää, munia ja marmeladia. Sitten hän kurkisti heiluriovesta nurkkapöydässä istuvaa Harrya. Oi, kuinka komea hän olikaan! Nola oli aivan rakastunut." Ja sitten Pajtim Statovcin kirjat. Eivät vain iske minuun sitten yhtään. Jotenkin niitä leimaa ankea ja valju tunnelma ja tuntuu että kaikki kolme kirjaa ovat hyvin samanlaisia keskenään, melkein kuin eri versioita samoista henkilöhahmoista. Miehet ovat aina silmiinpistävän mulkeromaisia elleivät peräti väkivaltaisia ja kaikki naiset pyhimysmäisiä hiljaisuudessa kärsijöitä. Vahva symboliikka kissoineen ja käärmeineen ei myöskään muhun vetoa. Kertokaa omanne! Eikä sitten ruveta kinaamaan, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässä on kyse :) Keskustella toki saa!
Kommentit (978)
Kalevala. En ymmärrä hitustakaan siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua ärsyttää Pottereissa se, että oli tilanne ja tehtävä mikä vaan, niin Harry tulee ja voittaa, Harry hoitaa kaiken kuntoon ja Harry pelastaa maailman. Oikeastaan kaikessa lukemassani fantasiakirjallisuudessa on sama juttu, eli hyvä voittaa aina ja loppuratkaisu on tiedossa jo ensimmäisellä sivulla.
Toki se tarina kohti hyvän voittoa on tärkeä. Pottereissa se ei iskenyt, tuo Harry hoitaa, voittaa ja pelastaa oli liian istestäänselvää, eikä suomentajan keksimät vekkulit sanat riittäneet pelastamaan kokonaisuutta. Luin kirjat joskus reilu parikymppisenä.
Muista hehkutetuista kirjoista tulee mieleen sen ultra bra naisen (nimi katosi päästä) Rajamaa. Olin ihan ihmeissäni, en päässyt juoneen yhtään sisään.
Sun ei kande lukea fantasiakirjallisuutta eikä oikeastaan muutakaan genrekirjallisuutta. Tuo on vähän niinkun niissä se juttu, jota 95% lukijoista odottaa. Suosittelen kokeellisempaa kaunokirjallisuutta. Ei ole ennalta arvattavaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki sellainen kaunokirjallisuus on huonoa, jonka pohjalta ei ole pystytty tekemään hyvin toimivaa elokuvaa. Niissä siis ei ole yhtään mitään mielenkiintoista.
Olen täysin samaa mieltä. Itsekin olen kaatanut kaikki "huonot" puut pihaltani, eli ne joihin en pysty kiipeämään takapuoli edellä arvioimaan niitä.
Raamattu sehän on täynnä pelkkiä valheita ja ideologista hömppää mutta siti ihmiset jaksaa uskoa ja hehkuttaa sitä satukirjaa
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Paulo Coelhot on ihan hirveetä tuubaa.
Olen lukenut vain yhden, ja siitä jäi voimakas tunne, että kirja oli melkoista höttöä ja kirjoitettu vain palvelemaan näiden tarpeita, jotka etsivät "quoteja" tai sitaatteja huonetauluihin. Mukasyvällistä hömppää.
Sain myös kerran lahjaksi huonetaulun, jossa oli Coelhon sitaatti. Inhosin sitä ensinäkemältä.
"on vain yksi ainoa asia, joka estää unelmasi toteutumisen ja se on pelko epäonnistumisesta" tms.
Ironista on, että sain sen henkilöltä, joka "unelmia tavoitellessaan", teki rohkeasti riskibisnestä ja joutui vararikkoon hirveät velat niskassaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheeta tunnustaa, mutta en tykännytkään Elena Ferrantesta :(. Kritiikkien perusteella kuin minulle valettua kirjallisuutta, ja ensin häikäistyinkin hänen kielestään. Mutta se maailmankuva töksähti. Siinä hänen suosituimmassa kirjasarjassaan en vaan tajunnut, miksi se toinen tyttö koko ajan raivosi ja melskasi, se alkoi tuntui itsetarkoitukselliselta ja nololta siksi. En pystynyt lukemaan, vaikka yritin väkisin itseäni pakottaa... pakkohan tätä on lukea, että tietää, mistä ihmiset niin kohkaa... mutta ei vaan pystynyt.
Minäkin aloitin innoissani ja luin kirjan loppuun (Loistava ystäväni?), mutta en oikein päässyt sisään. Kaikki oli tosi väkivaltaista ja raivoisaa, enkä ikinä ymmärtänyt, miksi.
Koska sellaista elämä oli siihen aikaan köyhissä kaupunginosissa Napolissa. Kuvaus oli minusta aika realistista, maata ja kieltä tuntevana. Kirjasarjassa käsitellään sitä, minkälaisia elämisen mahdollisuuksia kahdella älykkäällä naisella on korruptoituneessa, väkivaltaisessa, miesten hallitsemassa yhteiskunnassa. Ja miten omat juuret vaikuttavat koko elämään, halusi tai ei.
Ferranten kirjoissa on toki jotakin raivoisan lihallista, ja eräänlaista vastenmielisyyttä muiden ja omaa muuttuvaa naisenruumista kohtaan ja sovinnon etsimistä sen suhteen, mutta minua se viehättää. Paikoin se saa myös koomisia sävyjä, kuten hyvällä tavalla hillittömässä kirjassa Hylkäämisen päivät.
Oma viimeaikainen pettymykseni on Jumalat juhlivat öisin, joka on jo täällä mainittukin. Hahmot eivät herätä sympatiaa, ja tarina on lopulta aika yksioikoinen. Luulen, että nuorena se olisi voinut kolahtaakin.
Puhdistus.
Luin sen ja oli todella tylsä. Kuvailtiin pöytäliinaa ja mitä lie muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taru Sormusten herrasta on ihan paska teos. Tylsä kuin mikä. Kuin lukisi Raamatusta sukuluetteloita VT: n puolelta.
Vierailija kirjoitti:
Rikos ja rangaistus. Itsekeskeinen kirjailija tekee oman itsensä idealisoidun hahmon pääsankariksi kirjaan, jonka keskeisin anti on, että päähenkilöä ylempiarvoinen poliisihenkilö kohdistaa tarkkailevan katseensa päähenkilöön ja kokee tämän erityislaatuiseksi, koska kyseinen päähenkilö kokee itsekin itsensä erityislaatuiseksi, koska pohjimmiltaan itsekeskeinen mieskirjailija kokee itsensä erityislaatuiseksi. Tässä idealisoidun omakuvan kasvavassa ihailussa sitten lillutaan. Ja tämä on ainutlaatuisen humaani kirjallinen mestariteos. Inhoan kaikkia muitakin venäläisiä klassikoita. Ylihypetettyjä, ja etenkin naisnäkökulmasta kammottavia.
Kummallisesti ymmärretty - Dostojevskihan kirjoitti tämän juuri kritisoimaan nihilisimiä ja superihmisajatusta filosofiassa. No, kirjan naishahmot ei ole parhaita ikinä, mutta Raskolnikov on (muidenkin kun äitinsä mielestä) lahjakas nuori mies, mutta joutuu tajuamaan, ettei hän ole kuitenkaan mikään napoleon, eikä voi asettua muiden yläpuolelle. Poliisitarkastaja seurailee häntä, koska mitään fyysisiä todisteita ei oikein ole hänen pidättämisekseen - rikoksen on jo joku muu jopa tunnustanut. Vastaus jonka Dostojevski tarjoaa on tietysti usko jumalaan, mutta sinne mennessä, vaikka ei olisi samaa mieltä, tulee kaikenlaista muuta mielenkiintoista vastaan ihmiselämää tarkastellessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei muuta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinuhe Egyptiläinen. Waltarilla on paljon parempiakin kirjoja.
Waltarilla ei ole yhtään parempaa kirjaa kun Sinuhe. Se pitää lukea vaikkapa viisi kertaa niin ymmärtää mitä siinä oikeasti tapahtuu. Olen lukenut kaikki Waltarin teokset lävitse useaan otteeseen ja ainakaan esim. Mikael Karvajalka ei pääse lähellekkään. Sinuhen luettuasi kannattaa lukea myös Joen Jumala johon kirjailija Sinuhen perustaa. Surkein kirja minkä olen lukenut on Forrest Gump.
Omasta mielestäni Sinuhe on hyvä, mutta aika raskaslukuinen.
No, aika kevyt se on verrattuna vaikka moniin venäläisiin klassikoihin verrattuna. Mutta silti minusta hyvä, etten sanoisi erinomainen.
Miksi Sinuhe Egyptiläinen on niin kehuttu???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suon villi laulu. Luin sen hiljattain ja varsin keskinkertainen opus oli.
Just samaa mieltä kirjasta ,Suon villi laulu,,, pakko oli jättää kesken
Prof. Kari Enqvistin sanoilla temppuilua ja heppoista viisastelua. Tendenssikirjoittaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muumikirjat peräreiättömiä nahjuksia.
Vierailija kirjoitti:
Tämän vuoden Finlandia-voittajan eli Ida Rauman Hävitys on mielestäni aivan turhaan hehkutettu ja ylistetty. Mulle tuli monessa kohtaa kirjaa tunne, että joku toinenkin on jo aiemmin kirjoittanut just näin eikä tarinassa ollut mitään uutta.
Sama tunne. Ankea ja vihamielinen. Päähenkilö omituinen.
Vierailija kirjoitti:
Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta kirjasarja, liikaa jaarittelua.
Samaa mieltä. Ne olisi voitu hyvin tiivistää viideosaan. Suurin osa kirjoista on ihan liibadaabaa.
Vierailija kirjoitti:
Dostojevskin "Kirjoituksia kellarista" on hehkutettu joidenkin toimesta tosi paljon. Teos on mielestäni aika tunkkaisen oloinen, ja ei lainkaan viihdyttävän oloinen, vaikka kirjoitustyyli sinänsä on tasaisen hyvää (tosin levotonta), mutta itse tarinaa ei kirjassa ole juuri lainkaan. Katkeroitunut mies istuu kellarissa ja miettii kaikenlaista mm. erilaisia kostofantasioita, joita ei sitten kuitenkaan uskalla toteuttaa, koska on hiirulainen luonteeltaan.
Musta huumori tosin keventää hieman lukukokemusta, mutta tällainen, loppujen lopuksi, varsin pinnallinen filosofinen ote, ei oikein innosta minua.
Kirja ei ole huono, mutta ei mielestäni ole lainkaan elämyksellinen teos lukea: lukunautinto puuttuu. Päinvastoin: vaatii hieman masokistista luonnetta lukea kirja loppuun saakka.
En jaksanut lukea kirjaa ihan loppuun saakka.
Minä tykkäsin siitä 12-vuotiaana. En kyllä muista kirjan sisällöstä juuri mitään. Eikös siinä ollut joku nainenkin?
Lucinda Rileyn seitsemän sisarta-sarja. Lapsellista, ennalta-arvattavaa, pitkäveteistä. Huonoa kieltä ja kömpelöä dialogia. Ja kirjoissa joku miljoona sivua per opus. Tuntui että tuhlasin elämästäni monta tuntia tämän takia
Faktojen maailma.
Aika on jo ajanut tuon kirjan ohi, jonka väitteistä moni on osoittautunut paikkansa pitämättömäksi.
Koraanin hehkutusta en ymmärrä, savuttaa kovasti...